Vaalitarkkailijat Suomeen ensi kertaa

Suomeen on ensi kertaa tulossa viralliset vaalitarkkailijat Euroopan turvallisuus ja yhteistyöjärjestö ETYJin vaalitarkkailuorganisaatio ODIHR:sta. Vaalitarkkailuorganisaation edustajat antoivat tällä viikolla esiraporttinsa huhtikuussa pidettäviä eduskuntavaaleja koskien.

ODIHRin edustajat tapasivat Helsingissä tammikuun lopussa puolueiden edustajia sekä vaalitoimitukseen liittyviä tahoja. Vaalitarkkailuasiaa ponnekkaasti ajanut Itsenäisyyspuolueen edustaja painotti puolueen huolta Yleisradion tavasta tuottaa vaaliohjelmansa eduskunnan ulkoisia puolueita syrjien.

ODIHRin esiraportti nostaakin esille Itsenäisyyspuolueen median epätasa-arvoisesta kohtelusta tekemän huomautuksen.
– Jotkut lausunnonantajat lausuivat huolensa, että pienemmät ja eduskunnan ulkopuoliset puolueet saavat harvempia mahdollisuuksia esittää mielipiteensä kuin eduskuntapuolueet. Samanaikaisesti mediat korostivat sitoutumistaan tarjota mahdollisuuksia kaikille kilpaileville puolueille osallistua väittelyihin ja esiintyä lähetyksissä, mainittiin järjestön raportissa.

Edelliseen raportin lauseeseen tiivistyy Itsenäisyyspuolueen huoli median epätasa-arvoisesta kohtelusta.
– Yle on lain nojalla velvoitettu kohtelemaan kaikkia puolueita tasaveroisesti, eikä tee sitä, ja lisäksi Ylen esimerkkiä seuraten muutkaan mediat eivät enää kohtele puolueita tasaveroisesti. Siis Ylen vastuuton toiminta on paitsi laitonta myös ohjesääntönä sille, miten maassa on sallittua toimia, ilmaisee Itsenäisyyspuolueen puoluesihteeri Saku Mättö.

Itsenäisyyspuolue vaatii Yleisradiota muuttamaan vaalitenttinsä  puoluevalinnan  tapahtuvaksi arvonnan perusteella tai muulla oikeudenmukaisella tavalla kaikki puolueet kattavaksi.

ODIHRin esiraportti päättyy toteamukseen, että Suomen eduskuntavaaleihin lähetetään nyt ensi kertaa normaali vaalitarkkailulähetystö, joka tulee paneutumaan vaalien tapahtumiin muun muassa tasapuolisen medianäkyvyyden osalta.

ODIHRin suomenraportti: http://bit.ly/odihr-suomi.

9 kommenttia

  1. Miksi tästä ei ole ollut Uutisissa tai lehdissä mitään? Liittyykö se siihen median ja poliitikkojen hyvävelikimppaan??

    Plusääni(0)Miinusääni(0)
  2. Perussuomalaisten kannatus on Yle Uutisten mielipidemittauksessa alempi kuin Helsingin Sanomien mittauksessa. Yle uutisten mielipidemittauksen mukaan kokoomuksen kannatus 20,1 %. Keskusta ja Sdp ovat tasoissa 18,1 %. Perussuomalaiset neljäs 17,2 %. Jos noin on Ylen mielestä ja he järjestävät pääministeritentin kolmelle suurimmalle, kukahan jätetään ulos tentistä ja millä perustein jos kaikki neljä mahtuvat virhemarginaalin (1,6-2%) sisään ts. tavoittelevat kärkipaikkaa? Onko edes oikein tuollaisessa tilanteessa tiputtaa yhtä pois? Toivotaan että kaikki pääsevät mukaan ja minulla oli väärää tietoa.

    Plusääni(0)Miinusääni(0)
  3. Miksi eilisessä keskustelussa oli vain eduskuntapuolueidne johtajia? Miksi Soini ei puhu Koiviston konklaavista tai edes puoluetoveri Mariaporin esiin tuomista ”vanhojen puolueiden” menosta? Koska Persut ovat itsekin vanha puolue ja valtaeliitin kusetus.

    Plusääni(0)Miinusääni(0)
  4. IPU:lla ja Talousdemokraateilla on tämä media hallussa. Eikö se riitä?

    Plusääni(0)Miinusääni(0)
    1. IPU:lla ja talousdemokraateilla pitäisi olla koko eduskunta, hallitus ja pressan valta hallussaan, niin olisi edes jonkunlaista oikeudenmukaisuutta oletettavissa. Myös Niinistö ja Uusis, jotka eivät tottele puoluekuria kelpaavat myös porukoihin. Muut voi potkaista ahvenanmaalle kettutarhureiksi.

      Plusääni(0)Miinusääni(0)
  5. Media ajaa kokoomuksen asiaa. Iso raha takana. Entinen vallan vahtikoira on nykyään kokoomuksen äänitorvi.

    Plusääni(0)Miinusääni(0)
  6. Taas se nähtiin ja nähdään yhä. Soinille ei uskalleta antaa puheenjohtajaväittelyissä puheenvuoroa vaan annetaan muille riippumatta siitä, paljonko Soini viittaa. Amatöörimäistä toimittajilta etteivät osaa johtaa keskustelua vaiko johtuuko mediasta?

    Plusääni(0)Miinusääni(0)

Kirjoita kommentti

Pakolliset kentät on merkitty *

Kotimaa

Ulkomaat