Uutisointi Australian keskuspankin korruptioskandaalista kielletty

Wikileaksiin vuodetun oikeuden määräyksen mukaan Australian hallitus on kieltänyt uutisoimisen laajasta korruptiovyyhdistä, johon kuuluu maan keskuspankin lisäksi useiden valtioiden tärkeimpiä poliitikkoja.

Korruptiotutkinta ulottuu muun muassa Indonesia, Malesian ja Vietnamin valtiojohtoon asti. Määräys annettiin samalla, kun seitsemää Australian keskuspankin alaisuudessa työskennellyttä henkilöä vastaan nostettiin syytteet tänä kesänä. Hallituksen mukaan asiasta uutisoiminen voisi vahingoittaa Australian ulkopoliittisia suhteita. Sensuuria perustellaan ”kansallisella turvallisuudella”.

Myös itse määräys määrättiin salaiseksi, sillä siinä mainitaan nimeltä toistakymmentä huippupoliitikkoa, muun muassa Malesian pääministeri sekä Vietnamin ja Indonesian presidentit. Australialaispankkiireja syytetään lahjuksien maksamisesta valtioiden johtajille, jotta nämä olisivat ostaneet palvelunsa Australiasta.

Uutisointikieltoa on arvosteltu rankasti. ”Kansallisen turvallisuuden” nimissä voidaan helposti tappaa tiedotusvälineiden objektiivisuus ja kansalaisten sananvapaus. Australian tapauksessa puolueeton uutisointi korruptiosta ei aiheuttaisi kansalaisille esimerkiksi terrorismiuhkaa. Kansallinen turvallisuus on synonyymi poliittisen eliitin eduille.

Wikileaks

2 kommenttia

  1. Ei nämä ongelmat poistu niin kauan kuin kansa on ”ei kiinnosta” mielentilassa ja pelkäänpä, että mielenkiinto herää vasta kun sitä omaa persettä raahataan Gulagille.

    Plusääni(0)Miinusääni(0)
  2. Ei ne poistu silloinkaan. Tuskin edes mielenkiinto herää, kun koko maailmasta on taidettu mädättää vain lauma neuvostoihmisiä. Suurin osa siis on orjamielellä. Sitäaitsi viha kanavoidaan ”natseihin” tms.

    Plusääni(0)Miinusääni(0)

Kirjoita kommentti

Pakolliset kentät on merkitty *

Kotimaa

Ulkomaat