Uusi tutkimus tuo lisänäyttöä kemoterapian haitoista

Entä jos kemoterapia edistää syövän leviämistä? Yhä useammat lääketieteellisestä yhteisöstä ja tiedeyhteisöstä uskaltavat kritisoida vanhentuneita ja epäonnistuneita hoitomenetelmiä, jotka ovat yhä käytössä.

Vuonna 2015 British Journal of Cancer julkaisi kohua herättäneen tutkimuksen, jonka mukaan joka toinen nainen ja joka kolmas mies sairastuu syöpään elämänsä aikana. Kaksi vuotta myöhemmin 20. kesäkuuta 2017 Kanadan syöpäyhdistys julkaisi raportin otsikolla Canadian Cancer Statistics 2017, jonka mukaan miesten riski sairastua syöpään elämänsä aikana on 49 % ja naisten 45 %.

Toinen tutkimus, joka osoittaa kuinka vaarallinen ja tehoton hoitomuoto kemoterapia on, on julkaistu äskettäin ja herättänyt laajaa mielenkiintoa. Tutkimus otsikolla Neoadjuvant chemotherapy induces breast cancer metastasis through a TMEM-mediated mechanism julkaistiin Science Translational Medicine –lehdessä, jossa kuvailtiin kuinka kemoterapia voi edistää syövän leviämistä ja saada aggressiivisempia kasvaimia muodostumaan. Tutkijat tutkivat intravasaatiota eli solujen tunkeutumista verisuonistoon ja havaitsivat, että kemoterapia paitsi kohdistui kasvainsoluihin mutta myös lisäsi intravasaatiota. Tutkijat havaitsivat, että kemoterapia kasvatti syövän mikroympäristön etäpesäkkeen tehostajaksi (TMEM) kutsuttujen soluryhmien määrää, jotka ohjaavat kasvainsoluja kehon verisuonistoon. Tutkimuksessa huomattiin, että monet eri kemoterapiatyypit voivat lisätä TMEM-kompleksien ja verenkierrossa kiertävien kasvainsolujen määrää. Miksi tällä on merkitystä? Selviytymisen todennäköisyys laskee huomattavasti sen jälkeen kun syöpä lähettää etäpesäkkeitä verenkierron välityksellä muihin elimiin ja järjestelmiin.

Mutta onko vasta julkaistu tutkimus ainoa jonka perusteella kemoterapia on vaarallinen hoitomuoto? Vuonna 2016 Public Health England teetti ja julkaisi Lancet Oncology –lehdessä mullistavan tutkimuksen. Tutkimus oli ensimmäinen laatuaan, johon koottiin yhteen tietoa koko maan alueelta ja tutkittiin kuolleisuutta 30-päivää kemoterapian jälkeen. Siinä havaittiin, että suurempi osa potilaista kuoli kemoterapiaan kuin lääkeyhtiöiden suorittamissa kliinisissä tutkimuksissa. Kun kliinisissä tutkimuksissa keuhkosyövän lääkehoidon kuolleisuusaste oli 0,8 %, nyt julkaistu tutkimus osoitti että todellisuudessa luku on 3%.

Mitä tapahtuu selviytyvyysasteelle kun tutkimusta jatketaan yli 30 päivän ajan? Clinical Oncology –lehdessä julkaistussa australialaisessa tutkimuksessa havaittiin, että sytotoksisen kemoterapian vaikutus aikuisten 5-vuoden selviytymiseen syöpäsairailla oli noin 2,3 % Australiassa ja 2,1 % Yhdysvalloissa. Tutkimus päättyi seuraaviin sanoihin:

”Jotta olisi perusteltua jatkaa sytotoksisessa kemoterapiassa käytettyjen lääkkeiden rahoitusta ja tuottamista, tarvitaan välittömästi yksityiskohtainen kustannus-hyötyanalyysi ja arvio vaikutuksesta elämänlaatuun.”

Nykyään yhä useammat alkavat ymmärtää että yksi kemoterapian ongelmista on se, että se ei huomioi perimmäisiä syitä, jotka aiheuttavat syöpää. Kemoterapia sai alkunsa ajatuksesta ja käsityksestä joka oli kaukana ideaalista. Kokonainen käytössä oleva kemoterapialääkkeiden sukupolvi, yli sata erilaista, kehitettiin myrkyllisestä hermokaasusta joka luotiin sodankäyntiä varten. Kuten GreenMedInfo uutisoi vuonna 2012, syöpä on toiseksi yleisin kuolinsyy kehittyneissä maissa, ja tästä huolimatta suuri osa lääketieteellisestä yhteisöstä ja tiedeyhteisöstä elää pimeällä ajalla, mitä tulee tämän sairauden hoitoon ja ymmärtämiseen. Mutta informaation aikakaudella virtaa vastaan kulkevat lääkärit ja tutkijat ottavat suuria harppauksia. Ihmiset ovat myös alkaneet ottaa vastuuta hankkimalla itse tietoa asioista. GreenMedInfo on näyttöön perustuvan luontaislääkinnän edelläkävijä ja sisältää kaikkein suurimman tietokannan, johon lukeutuu 30 000 abstraktia ja artikkelia.

 

Lähde: GreenMedInfo

Lue myös:

Kemoterapia tappaa potilaan usein ennen syöpää
Rahastusta lääkkeillä: lääkäri määräsi kemoterapiaa ilman syytä
Syöpäseulonnat ja -hoidot voivat laajentaa kasvaimia
Tarpeetonta kärsimystä: syöpäpotilaiden taloudellinen hyväksikäyttö

4 kommenttia

  1. McGill Cancer Center on tehnyt kyselyn, jossa tiedusteltiin lääkäreiltä ja tiedemiehiltä, olisivatko he itse valmiita käyttämään sytostaatteja, jos he sairastuisivat syöpään. Kyselyn mukaan kolme neljästä kieltäytyisi ko. hoidoista! Nämä ”asiantuntijat” kuitenkin odottavat ja usein jopa väkisin edellyttävät tavallisten ihmisten ottavan näitä myrkkyhoitoja. Jotain on todella pielessä..
    On myös mielenkiintoista, että kun yleisesti tunnustetaan erilaisten kemikaalien ja myrkkyjen sekä säteilyn olevan karsinogeenisiä eli syöpää synnyttäviä, syövän hoidossa käytätetään juuri näitä samoja aineita eli myrkkyjä ja säteilyä. Jotain on todella pahasti pielessä..

    Plusääni(6)Miinusääni(0)
  2. Mitä luulette, voisiko supermies nostaa tuon naisen tautivuoteelta?
    Voisiko todellinen rakkaus parantaa?
    Siis on selvää että vihaavat myrkyt eivät takuulla parantumista tee.
    Mutta supermiehen aito rakkaus voisi nostaa noinkin kauniin naisen tautivuoteelta.
    Miten on, onko se mahdollista?

    Plusääni(1)Miinusääni(2)
  3. Olen puolessavälin BEP-Cytostaattihoitojani ja nämä ”myrkyt” ovat onnistuneet tehtävässään varsin hyvin ja tulokset näyttävät hyvältä. Sivuvaikutukset ovat erittäin rankkoja mutta tunnen muitakin ketkä ovat parantuneet näista ja luotan systeemiin.

    Plusääni(1)Miinusääni(0)

Kirjoita kommentti

Pakolliset kentät on merkitty *

Kotimaa

Ulkomaat