USA suunnittelee viattomia siviiliuhreja peiteoperaatiossa Syyriaa vastaan

Yhdysvaltalainen sotilasstrategia kaavailee viattomien siviilien tappamista keskeisessä ”mittavia tappioita tuottavassa operaatiossa” vihollista vastaan. Siviilien tappaminen on tarkoituksellista peiteoperaatiossa, josta syytetään vihollista. Tavoite on muuttaa yleinen mielipide myötämieliseksi USA:n sotatoimille vihollista vastaan YK:n vuoden 2005 Suojeluvastuun mukaan. Sotaoppi pohjautuu Operaatio Northwoodiin vuodelta 1962.

Pentagonissa suunniteltu salainen suunnitelma vuodelta 1962 nimeltään Operaatio Northwoods sisälsi Miamin kuubalaisyhteisön siviilien tappamisia osana peiteoperaatiota. Tavoitteena oli saada aikaan ”USA:lle myötämielistä suuttumusta lehdistössä”. Tappamiset ja ”terroriteot” oli määrä sysätä Kuuban Fidel Castron hallinnon syyksi. Tämän uhkaavan suunnitelman tavoitteena oli luoda otolliset poliittiset olosuhteet sotatoimien aloittamiseksi Kuubaa vastaan, mutta puolustusministeri Robert McNamara ja presidentti J. F. Kennedy kieltäytyivät toteuttamasta suunnitelmaa.

Operaatio Northwoods oli kuitenkin tarkkaan mietitty ja yksityiskohtaisesti suunniteltu täyttämään tarkoituksensa ottaen huomioon jopa muuttuvat poliittiset tekijät. Suunnitelmassa pohdittiin kuubalaisten siirtolaisten salamurhia, Kuubasta saapuvien pakolaisveneiden upottamista merellä, lentokoneiden kaappauksia, amerikkalaisen laivan räjäyttämistä ja jopa väkivaltaisten terroristi-iskujen järjestämistä amerikkalaisissa kaupungeissa. Yhdysvaltojen puolustusvoimien johto suunnitteli jopa omien sotilaidensa uhrausta kirjoittaen suunnitelmassa: ”Voisimme räjäyttää amerikkalaisen aluksen Guantanamossa ja syyttää Kuubaa. Amerikkalaisissa lehdissä julkaistut kaatuneiden nimilistat loisivat myötämielistä suuttumusta kansassa”. Päämääränä oli saada amerikkalaiset ja kansainvälinen yhteisö kannattamaan sotatoimia Kuubaa vastaan, jolloin Yhdysvallat voisi syöstä vallasta Kuuban uuden kommunistihallitsijan, Fidel Castron.

Pikakelaus Kuubasta vuonna 1962 Syyriaan vuonna 2012

Vaikka salainen suunnitelma vuodelta 1962 hyllytettiin, on sen täydellisesti suunniteltuja osia toteutettu sen jälkeen useita kertoja, etenkin WTC:n 9/11-iskujen jälkeen. Vuonna 2001 nämä asiakirjat julistettiin julkisiksi ja niihin voi tutustua osoitteessa (National Security Archives): http://www.gwu.edu/~nsarchiv/news/20010430/northwoods.pdf

Perimmäinen kysymys on:  ”Olivatko toukokuun 2012 siviilien surmat Houlan kaupungissa osa tarkkaan suunniteltua peiteoperaatiota, jonka tarkoitus on saada yleinen mielipide Syyrian vastaisen sodan puolelle?”

Siviiliuhreista syytettiin Al Assadin hallitusta, ”uhrien nimilistojen luodessa myötämielistä suuttumusta”. Useat maat ovat katkaisseet diplomaattiset suhteensa Syyriaan, mukaan lukien useat Euroopan maat, Kanada ja Australia. Päätös Syyrian eristämisestä toteutettiin samaan aikaan useiden toimesta ja ennen kuin edes tapahtumia oli kunnolla tutkittu.

NATO:n sotilaallinen väliintulo Syyriassa on nyt suunnitelmissa, odottaen vain Ranskan uuden presidentin Francois Hollanden lausuntoa. Sota Syyriaa vastaan saattaa levitä koko Lähi-Itää koskevaksi sodaksi ja alueellisiksi levottomuuksiksi. Siksi on tärkeää saada julkisuuteen mahdollisimman paljon faktatietoja ja kansainvälisen yhteisön on nähtävä mediavalheiden ja sotapropagandan läpi Houlan joukkosurmissa, puhumattakaan USA-NATO:n sponsoroimien kuolonkomppanioiden salakavalasta roolista.

Ei ole mitään todisteita Syyrian hallituksen osallisuudesta näihin surmiin. Sitä vastoin on lukuisia viitteitä ja dokumentoituja todisteita ulkomaiden tukemien terroristien tappamista viattomista siviileistä aina kapinan alusta Daraan rajakaupungista maaliskuussa 2011. Israelin tiedustelu vahvisti elokuussa 2011 tiedot NATO:n järjestelmällisestä terroristitaistelijoiden rekrytoinnista ja aseistamisesta Turkissa, jossa Turkin armeija majoitti ja koulutti tulevat kapinallistaistelijat ja varmisti heidän turvallisen kuljetuksen Syyriaan. Lisäksi suunnitelmissa on tuhansien muslimivapaaehtoisten värvääminen taistelemaan Syyrian kapinallisten rinnalla ja heidän aseistamisensa mm. panssarintorjunta-asein (14.08.2011).

Onko Syyriassa siis tapahtumassa suuri peiteoperaatio yleisen mielipiteen kääntämiseksi Operaatio Northwoodin käsikirjoituksen mukaan?

Lue lisää: Henkilökuva: Michel Chossudovsky

 

Michel Chossudovsky Global Researchille 30.05.2012

Alkuperäinen artikkeli: http://www.globalresearch.ca/index.php?context=va&aid=31122

4 kommenttia

  1. Hyvä kirjoitus!

    Juuri noin se menee. Saapa nähdä, että skepsusten taholta alkaa kampanjoiti tavan mukaan.

    Plusääni(0)Miinusääni(0)
    1. ”Ei ole mitään todisteita Syyrian hallituksen osallisuudesta näihin surmiin..” Eiköhän tästä aiheesta ole tuotu tarpeeksi todisteita.

      Kapinallisilla ei ollut tuohon aikaan tiettävästi minkäänlaista raskasta kalustoa, useimminhan lahtaaminen on tehty ilmasta, helikoptereilla ja hävittäjillä, joita niitäkään kapinallisilla ei ole. Nythän Assadin vastustajilla on jo muutamia tankkeja ja (mahdollisesti) ohjuksia..

      ”NATO:n sotilaallinen väliintulo Syyriassa on nyt suunnitelmissa, odottaen vain Ranskan uuden presidentin Francois Hollanden lausuntoa.” Mihin tieto perustuu?

      Plusääni(0)Miinusääni(0)
  2. syyria on ponnistuslauta iraniin. googleta general wesley clark 7 countries

    Plusääni(0)Miinusääni(0)

Kirjoita kommentti

Pakolliset kentät on merkitty *

Kotimaa

Ulkomaat