USA: rikollisia pankkiireita ei vangita, koska he vastaavat myös viranomaistehtävistä

Monikansallisen Deutsche Bank –pankin rikosvyyhti Amerikassa on herättänyt keskustelua korruptiosta. Yhtiön rikollisia johtajia ei tuomittu, koska pankki on ujuttanut lonkeronsa Yhdysvaltojen viranomaiselimiin.

Deutsche Bankia vastaan käynnistettiin muutama vuosi sitten laaja rikostutkinta, kun pieni joukko pankin työntekijöitä ilmoitti viranomaisille laajasta talousrikosten vyyhdistä.

Pankki oli valehdellut sidosryhmilleen olevansa paljon varakkaampi kuin se todellisuudessa oli, minkä vuoksi yhtiön ylin johto sai nostaa tähtitieteellisen korkeita miljoonabonuksia. Toisin sanoen ylimmät pankkiirit varastivat rahaa työntekijöiltään, osakkeenomistajilta, asiakkailtaan ja yhteiskunnalta.

Yhdysvaltain arvopaperimarkkinoita valvovan elimen, SEC:n, johtama rikostutkinta johti lopulta naurettavan pieniin sanktioihin.

Tapauksesta uutisoineen Financial Timesin (FT) mukaan viranomaiset päättivät lopulta, ettei rikoksiin syyllistyneitä ja bonusrahoja kavaltaneita pankkiireita tulla asettamaan lainkaan syytteeseen.

Koska rikollisia pankkiireita ei rangaistu, on yksi rikosvyyhdin paljastaneista entisistä työntekijöistä ilmoittanut kieltäytyvänsä SEC:n ilmiantajapalkkiosta, vaikka palkkiosumma oli kokonaisuudessaan yli 15 miljoonaa dollaria.

Pankkiirit saivat pitää huijaamansa miljoonat, kun taas Deutschen osakkeenomistajat (joilla ei ollut mitään tekemistä rikoksen kanssa) joutuvat maksamaan SEC:n määräämät sakot. Yhteiskunta päätti rangaista uhreja rikollisten sijaan.

Deutsche on yksi suurimmista monikansallisista pankeista. Se on verkostoitunut tehokkaasti esimerkiksi Amerikan poliittisen eliitin kanssa.

deuban

”Johtavan demokratian” salattu korruptio

FT epäilee, että Deutschen johtajat pääsivät juuri korruption vuoksi kuin koirat veräjästä. Kun huomattavasti pienemmän Trinity Capital –pankin johtajat syyllistyivät vastaaviin rikoksiin, kävivät viranomaiset epäröimättä heidän kannoilleen.

Maailman ”johtavassa demokratiassa” Yhdysvalloissa suurten pankkien johtajilla on siis aina käytössään ”vapaudu vankilasta” –kortti, jota pienempien yhtiöiden johtajille ei ole suotu.

Nykyamerikkalaiseen demokratia- ja oikeusvaltioperiaatteeseen kuuluu muun muassa se, että yksityisten suuryritysten pamput voivat työskennellä viranomaistehtävissä, joissa heidän tehtävänsä on ”valvoa” entisten, nykyisten tai tulevien kollegoidensa sekä työnantajiensa toimintaa. Korruption tutkijat kutsuvat tätä pyöröovi-ilmiöksi.

FT selvitti, että rikostutkinnan aikana samat lakimiehet työskentelivät milloin Deutschen, milloin SEC:n laskuun – vieläpä johtotehtävissä! Oli siis sekä pankkieliitin että viranomaisten henkilökohtaisen edun mukaista, ettei rikollisia otettu koskaan kiinni. Tämä on laillistettua korruptiota.

Korruptionvastaisen Transparency Internationalin mukaan niin sanottu pyöröovi-ilmiö politiikan ja liike-elämän välillä on pahentunut vuosi toisensa jälkeen. Lobbaajiksi ryhtyneiden entisten poliitikoiden määrä on esimerkiksi Yhdysvalloissa paisunut lähes 50 prosenttia viimeisen 40 vuoden aikana.

Kirjoitimme pyöröovi-ilmiöstä myös kesäkuisessa artikkelissamme ”Juutalaiset, pankit, koronkiskonta”.

Ongelma on Euroopassa aivan yhtä akuutti kuin Yhdysvalloissa. Tänä kesänä maailmalla kuohutti uutinen, että Euroopan komission pitkäaikainen johtaja José Manuel Barroso palkattiin juutalaiseen rikollispankki Goldman Sachsiin.

Suurten pankkien suosiota havittelevat EU:ta johtavat korruptoituneet poliitikot ja virkamiehet joutuvat julkisen virkansa aikana todistamaan uskollisuutensa pankeille säätämällä lakeja, jotka ovat mahdollistaneet esimerkiksi viime vuosikymmenten suurten pankkikriisien syntymisen.

Eilen uutisoimme myös, että Euroopan keskuspankki EKP on kaikessa hiljaisuudessa alkanut lahjoittaa veronmaksajien rahaa monikansallisten suuryhtiöiden johtajista koostuvalle sisäpiirille. Myös EKP:n johtaja Mario Draghi on Goldman Sachs –kasvatti.

 

Lue myös: Suomea johtaa mafia

2 kommenttia

  1. On aika hävytöntä kutsua tuota rikollislaitosta ”Deutsche Bank” nimellä. Niin kuin sillä olisi jotain tekemistä saksalaisuuden kanssa.

    Plusääni(10)Miinusääni(0)

Kirjoita kommentti

Pakolliset kentät on merkitty *

Kotimaa

Ulkomaat