USA ja Turkki vastustavat kapinallisten terroristien alistamista Idlibissä


Aivan aluksi todettakoon, että toisin kuin väitetään Syyrian sodassa on vain kaksi pääasiallista osapuolta. Hyökkääjinä ovat olleet Yhdysvallat, Englanti, Ranska, Israel, Turkki ja Saudi-Arabia sekä yleensä kaikki maat, jotka ovat tukeneet läntistä hyökkääjien “koalitiota” tavalla tai toisella. Syyria ja sen kansa on vain puolustautunut tukenaan sen liittolaiset, joita ovat Venäjä, Iran ja Hisbollah.
I

Hyökkäys Syyriaan johtuu ainoastaan Israelin ja Israel-lobbyn valtavasta painostuskampanjasta Washingtonin sisä- ja ulkopolitiikkaa kohtaan. Israel oli sponsoroinut jo kauan separatisti-kurdeja oman valtion tavoittelemisessa Syyriasta, koska se heiveröittäisi Syyriaa ja siten auttaisi Israelia pyrkimyksissään Golanin kukkuloiden ja suur-Israelin suhteen.

ISIS-terroristit, jotka ovat harjoittaneet terrorismiaan Syysian hallintoa vastaan, ovat Israelin ja Yhdysvaltojen luomus.1 ISIS ja muut jihadistimilitantit luotiin Yhdysvaltojen ja Israelin tuella Syyrian Bashar al-Assadin hallinnon kaatamiseksi. Tulee huomata, että nämä Isis-terroristit, ja muut sen kaltaiset toimijat eivät aidosti liity islamin uskontoon, vaan ovat wahhabismi islamilaisia, joka todellisuudessa ei sisälly oikeaoppiseen islam-uskonnon tulkintaan.

Iranin ja Syyrian välinen liittouma halutaan tuhota, sillä Iranin tukemana myös Syyria pysyy itsenäisenä ja taloudellisesti riippumattomana valtiona.

Turkki häiritsee Syyrian suvereniteettia; Turkin ja Syyrian välit kiristyvät

Turkin ja Syyrian välit ovat kiristyneet sodan partaalle, missä kuviossa Turkki on hyökkääjän roolissa. Sotilaallisia yhteenottoja maiden välillä on jo tapahtunutkin. Turkin toimet Idlibissä ja Aleppossa ovat rikkoneet Syyrian suvereniteettia, kuten uutistoimisto Tass ilmoittaa Syyrian ulkoministerin lausuneen.

Syyrian armeija on Venäjän tukemana käynyt ankaria taisteluita Isis-terroristeja ja muita näitä tukevia ryhmiä vastaan Idlibissä, joka on viimeinen Isis-terroristien hallussa oleva alue.

Turkilla sijaitsee Idlibissä 12 tarkkailupaikkaa osana Turkin ja Venäjän sopimusta. Koska Syyrian on käynyt kiivaita taisteluja Idlibin valtaamiseksi terroristeista, ovat Turkin tunkeilevat tarkkailuasemat joutuneet sodan jalkoihin. Tästä ei voida syyttää Syyrian hallintoa, vaan Turkin tunkeutumista alueelle.

Hiljattain useita Turkin ja Syyrian sotilaita kuoli, kun joukot tulittivat toisiaan Idlibissä.

Erdogan karjuu.
Erdogan karjuu.

Turkin presidentti Recep Tayyip Erdoğan onkin koventanut puheitaan Syyrian suhteen.

Hänen mukaansa Syyrian hallinto tulee maksamaan korkean hinnan hyökkäyksestään Turkin sotilaita vastaan. Viikon kuluessa 13 turkkilaissotilasta on saanut surmansa, aivan alkuviikosta kuoli viisi. Turkki vastasi ampumalla tykistöllä syyrialaisasemiin sekä ”eliminoi” 101 Syyrian hallinnon sotilasta.

– Vastasimme Syyrian puolelle niin kuin pitää, korkeimmalla tasolla. Erityisesti Idlibissä he saivat mitä ansaitsivat. Mutta tämä ei riitä, jatkoa seuraa, Erdoğan uhkasi tiistaina.

Yhdysvallat ja Turkki pyrkivät sabotoimaan Isis-terroristien tuhoutumisen

Erdogan ja Yhdysvaltojen sionistipresidentti Donald Trump ovat keskustelleet Pohjois-Syyriassa sijaitsevan Idlibin maakunnan kriisin lopettamisesta, kertoo Turkin presidentinkanslia.

Sekä Turkin että Yhdysvaltojen presidentit ovat tuominneet Syyrian hallinnon iskut alueella. Tämä viittaa siihen, että nämä sionistien kätyrit pyrkivät kaikin tavoin heikentämään Syyrian hallintoa, sillä toki hallintoon vaikuttaa horjuttavasti, mikäli terroristikapinallisten pesäkkeitä jää jäljelle.

Turkki on loukannut aikaiseminkin Syyrian suvereniteettia

Turkki hyökkäsi viime vuoden lokakuussa kurdijoukkoja vastaan Pohjois-Syyriassa. Näillä sotatoimilla Turkilla oli yhtenä tarkoituksena uudisasutusalueen perustaminen Pohjois-Syyriaan, jonne se siirtäisi suurimman osan Turkin 3,6 miljoonasta ”pakolaisesta”. Koska tätä operaatiota oli suunniteltu jo kauan Yhdysvaltojen kanssa, kätkeytyi tähän Washingtonin suunnalta muitakin suunnitelmia. Turkin hyökkäys Pohjois-Syyriaan on viritellyt liekkeihin Syyrian hiiltyvää konfliktia. Luonnollisesti nämä Syyrian rajaseudut kuuluisivat kansanväliseen valvontaan. Turkki on Israelin jälkeen toiseksi suurin terrorisoija Lähi-idässä.

Näin Turkki on toteuttanut halunsa ottaa kaistaleen Syyrian puolelta hallintaansa.

Erdoganin hallitsemaan Turkkiin ei voi luottaa, sillä se on röyhkeän kavala juonien itselleen rikkauksia ja hegemoniaa.

Valtamediat ovat vaienneet kuin muuri Turkin ja Syyrian konfliktista

Turkin ja Syyrian nykyiset kriisi ei ole juurikaan näkyneet suomalaisessa valtavirtaisessa tiedonvälityksessä. Kuitenkin esimerkiksi MTV3 on nyt vihdoin uutisoinut Syyrian Idlibin maakunnan tapahtumista, mutta humanitäärisen kriisin valossa.

Tähän valtamedioiden vaikenemiseen tästä tärkeästä aiheesta on ainakin kaksi syytä:

Ensinnäkin halutaan pimittää julkiselta tietoisuudelta Turkin ja sionistisen Yhdysvaltojen katalat juonittelut bensan heittämisestä Syyrian hiiltyvään konfliktiin.

Toisaalta on pyritty salaamaan näiden kahden valtion sabotaasit rauhan saavuttamiseksi Syyriaan, jotta pitkittyvän kriisin aiheuttama “pakolaisten” määrän runsaus ei tulisi yleiseen tietoon. Tällöin “turvapaikanhakijoiden” saapuminen Eurooppaan, kuten myös Suomeen, olisi mahdollisimman yllätyksellistä. Humanitääristä kriisiä korostamalla haetaan valtamedian kautta yleistä hyväksyntää mahdolliselle ”turvapaikanhakijoiden” vyörytykselle.

Yhdysvallat ja muutkin läntisen koalition jäsenet ovat sionistien painostamana uhranneet valtavat summat rahaa aseisiin, pommeihin ja terroristien koulutukseen, joten selvää lienee, että kutsumattomat ja laittomat sotilasjoukot eivät lähde maasta pois Syyrian presidentin Bashar Al Assadin sekä Venäjän presidentin Vladimir Putinin jatkuvista vaatimuksista huolimatta. Päinvastoin, kuten yllä juuri esitettiin muiden muassa Yhdysvallat, Turkki ja Israel koittavat turmella Syyrian kriisin rauhanomaista ratkaisua mahdollisimman pitkälle. He kuvittelevat vielä saavansa Syyrian nykyisen poliittisen järjestelmän tuhottua.

Markku Juutinen

Lähteet

Tass (11.2.2020). https://tass.com/world/1118797

Reuters (13.2.2020). https://uk.reuters.com/article/uk-syria-security-turkey/turkey-says-it-will-hit-groups-violating-idlib-ceasefire-idUKKBN2071KX

Reuters (15.2.2020) https://www.reuters.com/article/us-syria-security-turkey-usa/erdogan-trump-discuss-immediate-halt-to-idlib-crisis-turkish-presidency-idUSKBN2090MI

  1. Global Research. Suur-Kurdistan. Saatavina: http://www.globalresearch.ca/hidden-us-israeli-military-agenda-break-syria-into-pieces/31454

Kirjoita kommentti

Pakolliset kentät on merkitty *

Kotimaa

Ulkomaat