Ulkomaisten pankkien tyytyväisyys ensisijaisen tärkeää Venäjälle

Kahden venäläispankin toimitusjohtajana toiminut Raimo Valo kertoi Yleisradion haastattelussa, että suurista talousvaikeuksistaan huolimatta Venäjä on tahtonut ylläpitää lämpimiä suhteita länsimaisiin yksityispankkeihin.

Vaihtoehtomediassa käydään jatkuvaa keskustelua Venäjän maailmanpoliittisesta roolista sekä maan itsenäisyydestä. Putinin kannattajat pitävät Venäjää uskottavana vastavoimana kansainväliselle yksityispankkijärjestelmälle.

Skeptikkojen mukaan Venäjä ei ole todellisuudessa edes yrittänyt lunastaa talouspoliittista itsenäisyyttään. Venäjän keskuspankki kuuluu Kansainväliseen järjestelypankkiin, jossa idän ja lännen finanssijätit pyrkivät edistämään talouden globalisaatiota.

Öljyn kriisistä huolimatta valtio on pakottanut yrityksiä lyhentämään ulkomaista velkaansa ankarasti.
Öljyn kriisistä huolimatta valtio on pakottanut yrityksiä lyhentämään ulkomaista velkaansa ankarasti.

East Office Finland Industriesin nykyinen toimitusjohtaja Valo kommentoi Venäjän taloustilannetta Ylen Politiikkaradiolle. Kankea tuotannon rakenne, öljyn laskeva hinta ja lännen pakotteet ovat syösseet Venäjän kansantalouden suohon, josta nousu tulee olemaan vaikeaa.

Itsenäisen rahapolitiikan sijaan Venäjä on yrittänyt saada vetoapua taloudelle yksityisistä ulkomaalaisista investoinneista. Erityisen tärkeää hallitukselle vaikuttaa olevan kansainvälisten pankkien tyytyväisyys: talousongelmista huolimatta Venäjä on pakottanut omia rahoituslaitoksiaan lyhentämään ulkomaanvelkojaan miljardikaupalla. Valo kommentoi:

”Yksi merkittävä asia on se, että jos katotaan tätä Venäjän ulkoista velkaa […] 2,5 vuotta sitten sitä oli jo 750 miljardia dollaria […] ne on lyhentänyt sitä velkaa koko ajan, nyt sitä on 500 miljardia jäljellä.

Siis 250 miljardia on maksettu pois kahdessa vuodessa samaan aikaan kun sulla on kriisi päällä ja kaikki pankkikriisin oireet olemassa ja muuta. Miksi? Miksi on maksettu pois nämä velat? Tämä on vähän semmoinen ikuisuuskysymys. Erittäin hyvä kysymys.

Jos sut on pantu roskalainaluokkaan, sä et saa ulkomaista korvattavaa pääomaa ja sä kuitenkin hoidat kaikki vastuut. Ja tällä on iso poliittinen merkitys. Ne on pitänyt siitä kiinni – ne on suoraan sanottuna määrätty hoitamaan tämä asia!

Venäjä tuskin tahtoo tulevaisuudessakaan katkaista välejään kansainvälisiin rahoittajiin.

The Israel Lobby and U.S. Foreign Policy –teoksen kirjoittanut politiikan tutkimuksen professori John Mearsheimer on ennustanut, että Venäjä aikoo tulevaisuudessa liittoutua virallisesti Yhdysvaltojen kanssa hakeakseen turvaa kasvavaa Kiinaa vastaan.

 

Lue myös:

Vieraskynä: Myös Venäjä on globaalien pankkien vallassa
Amerikkalaislehti: järjestäytyneiden juutalaisten valta Venäjällä kasvaa

3 kommenttia

Kirjoita kommentti

Pakolliset kentät on merkitty *

Kotimaa

Ulkomaat