Seuraavassa artikkelissa käsitellään Ukrainan historiaa, mikä voi auttaa ymmärtämään syitä maan nykyisten konfliktien taustalla kuin myös tulevaisuutta, joka maata voi odottaa.
Ukrainan historia alkaa viikinkiajan Gardarikestä, joka oli muinaisnorjan nimitys Rusille. Sana rus esiintyy nykyään yhä Venäjää tarkoittavissa nimissä sekä Ruteniassa, jolla viitataan yleensä Ukrainan alueeseen lännessä.
1100-luvulla kirjoitetussa Nestorin kronikassa (suom. Marja-Leena Jaakkola, 1994) kuvataan esimerkiksi, kuinka pohjoismainen viikinki Rurik perusti Venäjän Kiovan, joka ylsi suuruuden aikoinaan aina Vienanmereltä pohjoisessa Mustallemerelle etelässä:
”Noita varjageja nimitettiin russeiksi, vaikka jotkut nimittivätkin heitä sveanmaalaisiksi, toiset taas normanneiksi tai anglosakseiksi ja jotkut jopa gotlantilaisiksi. Tšuudit, slaavit, krivitšit ja vepsäläiset sanoivat russeille: ’Maamme on suuri ja rikas, mutta siitä puuttuu järjestys. Tulkaa ruhtinaaksemme, tulkaa hallitsemaan meitä.’
Väki valitsi kolme veljeä sukuineen, ja he ottivat mukaansa kaikki russit ja tulivat. Vanhin veljeksistä, Rurik, asettui hallitsemaan Novgorodiin, toinen, Sineus, Beloozeroon ja kolmas, Truvor, Izborskiin. Näiden kolmen varjagin mukaan novgorodilaiset nimittivät maataan Russkaja zemljaksi, Venäjän maaksi. Nykyiset novgorodilaiset polveutuvat varjagien sukukunnasta, mutta ennen he olivat slaaveja.”
Venäjän Kiovan nousu ja tuho
Viikinkien johtama Venäjän Kiova murskasi mahtavan juutalaisen kasaarien valtakunnan, mutta kukistui sitten mongolien Euroopan-invaasion seurauksena – tosin alue oli jo heikentynyt kristinuskon ja feodalismin vuoksi. Kiovan Venäjän tuhouduttua sen tilalle perustettiin joukko pienempiä venäläisiä ruhtinaskuntia mongolien vasallivaltioiksi. Esimerkkinä on Novgorod pohjoisessa, josta muodostui kulttuurinen keskus Venäjällä, sekä Galitsian ja Volynian ruhtinaskunta etelässä, josta tuli kulttuurinen keskus Ukrainassa (rajat olivat pääosin yhdenmukaiset maan eteläisen, etnisesti puhtaan ukrainalaisen alueen kanssa).
Tänä aikana 1200-luvulla pääkaupunki muutti Lviviin (Lemberg), tärkeimpään isoimpaan kaupunkiin nykyisessä läntisessä Ukrainassa. Tämä länsiukrainalainen valtakunta taisteli vuoroin mongoleja vastaan ja vuoroin näiden kanssa etenkin puolalaisia ja liettualaisia vastaan, kunnes Puola valloitti Ukrainan valtakunnan lopulta 1300-luvun puolessavälissä.
Ukrainalainen kasakkavaltio
1600-luvulla nykyisen Ukrainan keskiössä elvytettiin noin sadaksi vuodeksi kasakkamuotoinen valtio. Kasakat olivat soturikansaa, joka katsoi polveutuvansa kasaareista. He olivat jakautuneet kuitenkin useisiin ryhmiin ja koostuivat enimmäkseen karanneista maaorjista, jotka muuttivat katolisesta Puola-Liettuasta.
Tehdäkseen maastaan riippumattoman Puola-Liettuan sorrosta kasakat liittoutuivat Venäjän kanssa, minkä seurauksena Venäjän tsaari otti maan hallintaansa. Tämä aiheutti puolestaan epäonnistuneita kapinoita häntä vastaan, mistä rangaistiin hyvin ankarasti. Kapinoiden aiheuttaman sekasorron myötä Ruotsin kuningas Kaarle XII joutui mukaan kasakkavaltion ahdinkoon, joka kulminoitui Pultavan taisteluun vuonna 1709.
Nykyisen Ukrainan synty
Aikaa ehti kulua ensimmäisen maailmansodan loppuun, ennen kuin ukrainalainen valtio voitiin jälleen rakentaa. Sodan loppuvaiheessa 1918 Saksa oli kukistanut Venäjän eikä ollut antautunut vielä amerikkalaisten Euroopan-invaasiolle. Nykyisen Ukrainan rajat (Krimiä lukuun ottamatta) ovat suurelta osin tulosta ensimmäisestä rauhasta Brest-Litovskissa. Tätä rauhaa kutsutaan saksaksi Brotfriedeniksi, koska Saksa ja etenkin Itävalta-Unkari kärsivät ruoan puutteesta ja rauha turvaisi pääsyn Ukrainan valtaisille peltoalueille.
Rauhan myötä Ukraina tunnustettiin itsenäiseksi valtioksi, ja se lupasi toimittaa ruokaa keskusvalloille sotilaallisen turvan vastapainoksi. Tämä oli välttämätöntä Ukrainalle, joka oli selviytynyt itsenäisenä Venäjästä Leninin lokakuun vallankumouksen yhteydessä.
Kun Saksa antautui länsirintamalla, oli sen vaikeampaa pitää kiinni sotilaallisen avun sopimuksesta bolshevikkeja vastaan. Kaksi nyt syntynyttä ukrainalaista valtiota, toinen idässä aiemmin venäläisten hallitsemalla alueella ja toinen lännessä Itävalta-Unkarin lakkautetun keisarikunnan alueella, joutuivat sotien koettelemiksi; sisällissotia käytiin valkoisten, punaisten, vihreiden ja mustien armeijoiden välillä ja taisteluita käytiin myös naapurivaltioiden kuten Puolan kanssa sekä Länsi-Euroopasta tulleiden, Puolan puolelle asettuneiden kommunisminvastaisten retkikuntien kanssa. Kaiken lisäksi oikealle suuntautuneet ukrainalaiset yrittivät vallankaappauksia, ja kilpailua ilmeni myös väliaikaiselta ukrainalaiselta neuvostotasavallalta. Oppositiossa olevat ukrainalaiset myös murhasivat saksalaisen rauhanturvajoukon johtajan.
Myös kolmas puoliukrainalainen valtio otti osaa sekasortoon. Kuban oli pohjimmiltaan kasakkavaltio, mutta sitä hallitsivat ajoittain vasemmistomieliset maanviljelijät. Myös suhde juutalaisuuteen kävi ajankohtaiseksi; ukrainalaiset lännessä sekä punainen ja musta armeija suhtautuivat myötämielisimmin siihen, kun taas valkoinen ja vihreä armeija vähiten sopuisasti. Mikäli kommunisminvastainen taistelu olisi voitu yhdistää yhteiseen taistoon bolshevistista punaista armeijaa vastaan, olisi se luultavasti voitu kukistaa. Nyt näin ei koskaan tapahtunut, vaan modernin Ukrainan syntyä varjostivat sisäiset taistelut, epäonnistunut ekspansionismi ja petokset. Tuloksena oli kansanmurha Holodomor ja bolshevistinen ukrainalainen neuvostotasavalta.
Tulevaisuuden Ukraina
Ensimmäisen maailmansodan jälkeisissä konflikteissa näkyy myös inspiraatiota Svobodan poliittiseen ohjelmaan tänään; voi sanoa, että Ukraina pyrki tuolloin eräänlaiseen ”Suur-Ukrainaan”, joka käsitti periaatteessa osia kaikista sen naapurimaista, mutta eritoten huomattavan osan Venäjää Kaukasuksen pohjoispuolella, alueella, jolla on osittain etnistä ukrainalaista väestöä ja joka käsittää suurelta osin Kubanin alueen. Tämän päivän Ukraina on nuori valtio, joka syntyi uudelleen niinkin myöhään kuin 1991. Brest-Litovskin rauhan myötä annettujen rajojen lisäksi se sai myös Krimin niemimaan.
Svobodan poliittinen ohjelma on selvästi ekspansionistinen ja sen tavoite on liittää osia nykyisestä Venäjästä Ukrainan valtioon ja korvata Venäjä Euroopan suurvaltana Ukrainalla. Yksi motiiveista näiden suurten suunnitelmien takana on se, että Venäjän sisällä on ukrainalaisia vähemmistöjä. Venäjän geopoliittiset intressit ovat tietysti päinvastaiset – laajeta Ukrainaan ja hallita ukrainalaisia provinsseja, joilla etniset venäläiset ovat enemmistöinä.
Alkuperäinen artikkeli julkaistu Kansallisessa Vastarinnassa [1].