Tyrni hoitaa atooppista ihoa

Tyrnistä on tullut suosittu viljelykasvi. Erittäin monikäyttöinen pensaskasvi on tunnettu jo antiikin ajalla ihmisten sekä eläinten rohtona ja vitamiinien lähteenä.

 

Tyrnin lehtiä syötettiin hevosille kiiltävän karvan aikaansaamiseksi ja syöpäläisten karkottamiseksi.

Nykypäivänä tyrnistä valmistetaan useita ihonhoitotuotteita. Tyrnimarjan hedelmälihasta ja siemenistä puristettu öljy pitää sisällään runsaasti E-vitamiinia, karotenoideja sekä tyydyttämättömiä rasvahappoja. Käsivoiteissa, ihoöljyissä ja vartalovoiteissa se saa aikaan ihoa suojaavan, ennalta ehkäisevän ja pehmentävän yhteisvaikutuksen.

Tyrnin marjoja käytetään muun muassa mehuina, hyytelöinä ja hilloina sekä likööreissä. Marjoissa on runsaasti C-vitamiinia. Marjoja ja niiden puristemehua on käytetty keripukin torjuntaan. Niillä on myös limakalvoja supistava ja antiseptinen vaikutus, jonka vuoksi niillä on hoidettu ripulia. Lehtiä ja kukkia on käytetty aikoinaan ihottumarohtona ja siemeniä ummetukseen. Erityisesti kiinalaisessa ja venäläisessä kansanlääkinnässä tyrnimehulla on tärkeä merkitys ihotulehdusten, palovammojen ja silmäsairauksien hoidossa.

Nykyään myös virallinen lääketiede on alkanut tutkia tyrnin hyviä ominaisuuksia. Tyrniöljyn sanotaan lievittävän kipua ja nopeuttavan vahingoittuneen kudoksen ja haavojen paranemista. Siksi se sopisi erityisen hyvin ihotautien hoitoon. Hyviä tuloksia on saatu myös kihti- ja reumapotilaiden hoidossa.

Tyrnin käyttöä on viime aikoina tutkittu erityisesti atooppisen ihon hoidossa, mutta riittävää näyttöä ei ole saatu. Sisäisesti käytettynä tyrniöljyn uskotaan sopivan vatsa- ja pohjukaissuolihaavan hoitoon sekä syövän sädehoidon haittoja ehkäisemään ja korjaamaan.

Tyrniöljyn on lisäksi todettu alentavan veren kolesterolipitoisuutta sekä edistävän rasva- ja valkuaisaineenvaihduntaa. Öljy myös elvyttää maksasolujen toimintaa, mikä on tärkeää esimerkiksi allergioiden hoidossa.

Kirjoita kommentti

Pakolliset kentät on merkitty *

Kotimaa

Ulkomaat