Tutkimus: Rokotteilla ja lapsikuolleisuudella yhteys

Hiljattain julkaistun tutkimuksen mukaan rokotteiden määrällä ja lapsikuolleisuudella on yhteys. Tutkimuksen mukaan maissa, joissa lapset saavat runsaasti rokotteita, lapsikuolleisuus korreloi rokotteiden määrään.

Yhdysvalloissa lapset saavat pakollisena 26 rokotetta, eli eniten maailmassa. Lapsia kuolee 6 jokaista elävänä syntynyttä 1000 lasta kohden.

Vähiten maailmassa rokotteita saavat ruotsalaiset ja japanilaiset lapset, joille annetaan 12 rokotetta. Lapsia vastaavasti kuolee alle kolme 1000 lasta kohden.

Tutkimus havainnoi myös, että SIDS-syndroomalla (lapsen äkkikuolema) on todennäköisesti yhteys ylirokottamiseen.

Lisäksi tutkimuksessa todetaan Yhdysvaltojen käyttävän terveydenhuoltoon eniten rahaa henkilöä kohden, mutta vertailun 33 muussa maassa on pienempi lapsikuolleisuus. Tutkimus on nimeltään ”Infant Mortality Rates Regressed Against Number of Vaccine Doses Routinely Given: Is There a Biochemical or Synergistic Toxicity?”

Britannia aikoo kieltää yli 65vuotiaiden keuhkokuumerokotukset tarpeettomina. Rokotteen oli määrä antaa 10 vuoden suoja keuhkokuumetta vastaan. Hallituksen neuvonantajina toimivien riippumattomien tutkijoiden mukaan ”rokote ei anna mainittavaa suojaa vanhemmille ihmisille”, ja on siten tarpeeton kustannuserä. Britannian rokotekiellosta kertoi Daily Mail.

 

Lähteet:

The Daily Mail May 31, 2011

Press Release May 4, 2011

Human and Experimental Technology May 4, 2011

Joint Committee on Vaccination and Immunisation (JCVI) March 16, 2011

16 kommenttia

    1. Tuo oli vain väitteiden kokoelma. Debunkkaaja ei oikein pystynyt todistamaan väitteitään. Joskus ei esim. perustellut edes heittojaan. Jospa edes olisi maininnut maat, jotka olivat mukana USA:n lisäksi, niin lukija olisi voinut todentaa, ettei valinnassa ollut järkeä. Nyt pikemminkin voisi ajatella, että totta kai on valittu teollisuusmaita, sillä ei USAa olisi ollut järkeä verrata kehitysmaihin. Tietysti kehitysmaissa joku rokote voi vähentää aluksi kuolleisuutta. Silloin tutkimuksen maavalinta on pikemminkin tieteellisen kriteerin täyttävä ja perusteltu. Kolumni vaikutti suuren rahan ja valllan miehen propagandalta, joka on saatu typerien lukijoiden päissä vaikuttamaan tieteelliseltä ja tutkimuksen niittaavalta.

      Plusääni(0)Miinusääni(0)
  1. Ei yhtään yllätä, että valtamedia on lääketeollisuuden ja rikollisten puolella tässä. Onhan lasten myrkyttäjäkin taas ministeri.

    Plusääni(0)Miinusääni(0)
  2. Kummallista, että esimerkiksi minua syytellään, kun kirjoitan kriittisesti. Tuo ministerikommentti lähentelee jo painovapauslain mukaan herjausta. Päätoimittajalla on vastuussa myös netistä.

    Tämä valtamediajuttu on kyllä ihmeellinen, niin kuin suomalaisilla mediataloilla olisi joku yhtenäinen sopimus.. tosi naurettavaa..

    Plusääni(0)Miinusääni(0)
    1. Hei Ihmettelijä! Jos katsot lehtien kovin keskittynyttä omistuspohjaa, lakkaat ihmettelemästä. Jos katsot samaa ulkomailla, josta STT hankkii pääasiallisesti tietonsa , kuten AP ja Reuters, ovat yhden ihmisen omistamia, ihmettelysi saattaa vähentyä. Mitä rikollisiin valtionjohtajiimme tulee, he valitettavasti ovat sitä presidenttiä myöten, vaikka voissa paistaisit.

      Plusääni(0)Miinusääni(0)
    2. Kannattaisiko vilkaista Käyttöehtoja (Magneettimedian) ennen kuin alkaa tänne levittämään väärää tietoa siitä, kenelle vastuu keskustelupalstan kirjoittelusta kuuluu. Ote käyttöehtojen kohdasta 4: Keskustelupalsta:

      ”4. Keskustelupalsta

      Palvelussa toimii vapaa keskustelupalsta. Keskustelussa esiintyvät mielipiteet eivät välttämättä edusta tai vastaa Magneettimedian mielipiteitä tai linjaa. Magneettimedia ei vastaa keskustelun kirjoitusten tai muun aineiston sisällöstä. Keskustelupalstalle toimitettujen kirjoitusten ja aineiston sisällöstä vastaa sen Palveluun toimittanut Käyttäjä ja/tai aineiston Kirjoittaja tai laatija henkilökohtaisesti ja hän on vastuussa kirjoituksen tai aineiston sisällöstä rikos- ja vahingonkorvausoikeudellisesti Suomen lakien mukaisesti. Käyttäjän/kirjoittajan tulee huolehtia siitä, että hänen aineisto ja kirjoitukset ovat lain ja hyvän tavan mukaisia.

      Magneettimedialla on vapaa oikeus muokata, kopioida tai poistaa Käyttäjän/kirjoittajan aineistoa ja kirjoituksia, jotka Käyttäjä/kirjoittaja on toimittanut keskustelupalstalle.”

      Plusääni(0)Miinusääni(0)
  3. Yksi korrelaatio on kiistämätön ja päivänselvä:
    Sadassa vuodessa samaan aikaan kun lasten rokotusten määrä on kasvanut, niin samaan aikaan lapsikuolleisuus pienentynyt voimakkaasti, murto-osaan..

    Plusääni(0)Miinusääni(0)
  4. Kun hygienia heikkenee, kaikki mikrobitaudit lisääntyvät.
    Rokotteilla ei ole tauteja voitettu, vaan hygienialla.
    Kiitos puhtaista vesistä , jne..

    Plusääni(0)Miinusääni(0)
    1. ”Rokotteilla ei ole tauteja voitettu, vaan hygienialla.
      Kiitos puhtaista vesistä , jne..”

      Totta osittain tuokin, mutta parantunut hygienia ja hyvä ruoka säilyvät siellä missä rokotekattavuus laskee, ja kuitenkin rokotteilla ehkäistävä tauti palaa. Ruuasta ja saippuasta huolimatta.

      Yhtenä esimerkkinä vaikkapa tämä:

      Washingtonin osavaltiossa on pieni saarikaupunki Vashon Island. Kymmenen tuhannen ihmisen kokoisessa kaupungissa oli heikko rokotekattavuus 90-luvun alkupuolella. Ala-, yläaste ja high school olivat jäljessä rokoteohjelmissa. Yksi seitsemästä lapsesta oli rokottamaton. Joissain kouluissa jopa yksi neljästä lapsesta. 1994 Vashon Island sai 48 lasten hinkuyskätapausta. 1995 määrä nousi 263 tapaukseen. 1999 hinkuyskää oli 458 lapsella. Saarella oli sama ruokavalio ja sama määrä saippuaa. Rokotteita vain jätettiin väliin enemmän kuin muualla.

      Plusääni(0)Miinusääni(0)
        1. Kuuntelin taas joku päivä sitten vanhojen sukulaisteni juttuja omasta lapsuudestaan.
          Lastentaudit tappoivat heidän sisaruksiaan ja naapureidensa lapsia.

          Nuo mummot ja vaarit kaiketi tienaavat eläkkeisiinsa pientä lisää lääketehtaiden kätyreinä ja levittävät propagandaa vanhoista pahoista ajoista?

          Plusääni(0)Miinusääni(0)

Kirjoita kommentti

Pakolliset kentät on merkitty *

Kotimaa

Ulkomaat