Tutkimukset: taikasienillä erittäin tehokas vaikutus mielenhäiriöihin

Kesäkuussa 2015 raportoimme psykedeelien käytöstä mielenhäiriöiden hoidossa. Erityisesti psilosybiini osoittautui lupaavaksi kroonisen ahdistuksen ja masennuksen hoidossa. Länsimainen lääketiede sai viitteitä yhdisteen potentiaalista jo 1940-luvulla, mutta Huumeiden vastainen sota tyrehdytti lääketieteellisen tutkimuksen.

Nyt kun huumesodan epäoikeudenmukaisuus on paljastettu läpikotaisin, tutkimus keskittyy jälleen psilosybiinin uskomattomaan, luontaiseen voimaan. Johns Hopkinsin yliopiston William Richards on antanut ihmisille psilosybiiniä 15 vuoden ajan. 2006 hän julkaisi ensimmäisen tutkimuksensa osoittaen käyttökelpoisuuden lääkkeenä.

Tuo tutkimus nostatti mielenkiinnon psykedeelien tutkimista kohtaan. Joulukuun 1. päivä julkaistiin kahdesta suuresta kliinisestä tutkimuksesta toisen tulokset Journal of Psychopharmacology –lehdessä – osoittaen jälleen psilosybiinin merkittävän vaikutuksen masennukseen ja elämän loppuvaiheen stressiin.

Tutkimusten otsikot:

Rapid and sustained symptom reduction following psilocybin treatment for anxiety and depression in patients with life-threatening cancer: a randomized controlled trial

Psilocybin produces substantial and sustained decreases in depression and anxiety in patients with life-threatening cancer: A randomized double-blind trial

Ensimmäisen tutkimuksen vetäjät kiteyttivät tulokset seuraavasti:

”Ennen vaihtoa psilosybiini sai aikaan välittömän, huomattavan ja pysyvän parannuksen ahdistukseen ja masennukseen ja johti vähentyneeseen syövästä johtuvaan matalaan mielialaan ja toivottomuuteen, parempaan henkiseen hyvinvointiin ja korkeampaan elämänlaatuun. 6,5 kuukauden seurantajaksolla psilosybiini yhdistettiin pysyvään anksiolyyttiseen ja antidepressiiviseen vaikutukseen (arviolta 60-80 prosentilla osallistujista masennus tai ahdistus väheni kliinisesti merkittävästi), pysyviin hyötyihin eksistentiaalisen stressin ja elämänlaadun kanssa, kuten myös parempaan asenteeseen kuolemaa kohtaan. Psilosybiinin aikaansaama mystinen kokemus sai aikaan psilosybiinin ahdistusta ja masennusta helpottavan vaikutuksen.”

Toisen tutkimukset vetäjät tekivät johtopäätöksen:

”…yksi annos psilosybiiniä sai aikaan merkittävän ja kestävän lievityksen masentuneeseen mielentilaan ja ahdistukseen sekä nosti elämänlaatua ja vähensi kuolleisuutta ahdistuspotilailla, joilla oli diagnosoitu vakava-asteinen syöpä. Potilaiden omien arvioiden sekä kliinikoiden ja ulkopuolisten havainnoitsijoiden mukaan vaikutus kesti vähintään 6 kuukautta. Kliininen kokonaisvaste 6 kuukauden ajanjaksolla kliinisesti arvioidussa masennuksessa oli 78 % ja ahdistuksessa 83 %.”

Kummassakaan tutkimuksessa ei havaittu vakavia haittavaikutuksia, vaikkakin alle 18 prosenttia potilaista koki jonkinasteista pahoinvointia, päänsärkyä tai muita oireita, jotka eivät edellyttäneet hoitoon puuttumista.

Osalla potilaista kokemus oli suoraan sanottuna uskomaton. Ahdistus ja pelko kalvoi Dinah Bazeria, hänellä oli diagnosoitu munasarjasyöpä. Psilosybiinihoidoilla hän kykeni visualisoimaan pelkonsa ruumiilliseen muotoon, jonka hän kohtasi ja karkoitti.

Bazer on oman ilmoituksensa mukaan ateisti, mutta hän kuvailee silloista olotilaansa hengellisin käsittein.

”Minua kylvetettiin Jumalan rakkaudessa, ja se jatkui tuntien ajan,” Bazer sanoi. ”En pysty mitenkään muuten kuvailemaan tätä uskomattoman voimakasta kokemusta.”

Pelko, masennus ja ahdistus eivät ole palanneet.

Hänen myyttinen kokemuksensa on monille vaikeasti sairaille potilaille tyypillinen, ja se voi mullistaa elämän positiivisella tavalla. Kokemusta voidaan kuvailla traumanjälkeisen stressihäiriön(PTSD) vastakohtana, jossa yksittäinen kokemus voi aiheuttaa pysyvän negatiivisen vaikutuksen mielentilaan.

Tämän vuoksi toisen tutkimuksen vetäjä, Roland Griffiths, sanoo psilosybiinin vaikuttavan tehokkaasti ”kuin leikkaus”.

Tutkijat ja lääkärit kirjoittivat 10 kommentaaria julkaisuun uusien kliinisten tutkimusten tärkeydestä.

”Niille ihmisille, jotka ovat omaksuneet Reaganin aikaisen huumesodan ”huumeet tuhoavat aivosi”-asenteen, psilosybiini voi vaikuttaa oudolta ja mahdollisesti jopa vaaralliselta vakavien mielenhäiriöiden lääkehoidolta,” Imperial College Londonin neuropsykofarmakologi David Nutt kirjoittaa pääkirjoituksessa. Mutta tutkimuksen korkean laadun ja sen saaman vahvan tuen – ”kommentaattorien listalta löytyy Amerikan ja Euroopan psykiatrian keskeisimmät nimet” – tulisi ”vakuuttaa kaikki epäilijät että psilosybiinin käyttö on täysin hyväksyttävän modernin psykiatrian rajoissa,” Nutt jatkaa.

Kuten kannabiksenkin tapauksessa, liittovaltion hallitus jarruttaa tutkimusta luokittelemalla psilosybiinin ensimmäisen luokan huumeeksi, mikä vaikeuttaa huomattavasti sitä, kuinka helposti tutkijat saavat ainetta käyttöönsä ja voivat kokeilla sitä. Sota huumeita vastaan on sotaa kansaa vastaan. Todellinen rikos on se, että hallitus riistää kärsiviltä ihmisiltä tämän uskomattoman hoidon huumesodan ja poliittisen korruption vuoksi.

 

Lähde: The Free Thought Project.com

Lue myös: Psykedeelien lääketieteelliset hyödyt

14 kommenttia

  1. Kyseisellä aineella on erittäin hyvä vaikutukset Hortonin syndrooman hoidossa sekä kolmoishermosäryn hoidossa. Ihmiset jotka myös kärsivät jatkuvsta ja kovista päänsäryistä pääsevät niistä eroon kolmeksi viikoksi kun juovat yhden kupillisen sienitä keitettyä teetä. Migreenikin häviää viikoiksi.

    Plusääni(10)Miinusääni(0)
  2. Heh, on tullut poimittua joskus aikoinaan. Ehkä joskus voisi mennä taas. Minulla on nimittäin parikin mestaa…

    Plusääni(6)Miinusääni(0)
    1. Amanita Muscaria, ”myrkkysienistä” tunnetuin eli kotoinen punakärpässieni on myös melkoisen mielenkiintoinen tapaus. Tänäkin päivänä siitä tehtyä teetä hörpitään Venäjällä jossa sillä on myös pitkä lääkekäytöllinen historia. Tiedetään, että ko. sieni mm. 1) lisää kaikkien ruoansulatuselinten sekreetioita 2) ulkoisesti käytettynä esim. tinktuuran muodossa, poistaa välittömästi minkä tahansa säryn, raviten hermoja 3) parantaa syöpää, auttaa MS-tautiin ja muihin hermostoperäisiin 4) lisää henkistä ja fyysistä vireystasoa ja 5) parantaa välittömästi mielialaa, isommilla annoksilla taasen tunnetusti ”opintomatkan” vaikutus.

      Sinänsä mielenkiintoista, että kuten hampunkin kannabinoidit kiinnittyvät kannabinoidireseptoreihin, myös punakärpässienen muskariini liittyy muskariinireseptoreihin. Joko olen täysin hukassa vetäen yhteyksiä noiden välille, tai sitten nuo viittaavat pidempään yhteiseen taipaleeseen.

      Ja vielä luonnonmyrkyistä puheenollen: kuten kuka tahansa klassisesta parantamisesta tietävä osaa sanoa, että määrä tekee myrkyn. Esim. käärmemies Steve Ludwin vakuutti aikanaan käsittämättömän nuorenoloisella habituksellaan, ollen tuolloin tykittänyt viimeiset 15 vuotta myrkyllisimpien käärmeiden myrkkyjä itseensä. Kaikki todellakin on päinvastoin ja tiedetäänpä lisäksi myös, että luonnonaineiden ”myrkyllisyys” perustuu substanssin itsensä sijaan voimakkaaseen kehon Herxheimer-reaktioon parasiittien ja muiden organismien joukkokuollessa ja päästäessään valtavat kuolinänkyröinnit jätteidensä kera!

      Plusääni(4)Miinusääni(0)
  3. Jos, Elämä tuntuu hankalalta ja peruuttamatolta, syö taikasieniä.
    Silloin elämän katsomus muuttuu, käyt läpi murheet ja huolet, jotka eivät sen jälkeen paina enää laisinkaan.
    Saat uusia ideoita itsestäsi, missä olet parhaimmillasi, sekä paranneltavissa ja ymmärrät realiteetit elämän tarkoitukseen.

    Huumeeksi mandariinikin luokiteltaisiin, jos se parantaisi sairauden.

    Plusääni(7)Miinusääni(0)
  4. suosittelen kaikille uusnatseille saturaatioannos taikasieniä, ja miettimään ideologiaansa ja elämäänsä!

    Plusääni(0)Miinusääni(6)
  5. suosittelen kaikille uusnatseille nauttimaan saturaatioannos taikasieniä, ja miettimään ideologiaansa ja elämäänsä!

    Plusääni(0)Miinusääni(9)
    1. Suosittelen joko tutustumaan natsismiin, kuinka hieno, upea, luontoa, totuutta ja todellisuutta kunnioittava elämäntapa ja ajatusmaailma se on,

      tai sitten kun ei kuitenkaan kiinnosta, tai ei kyvyt riitä sen ymmärtämiseen, niin lopettaa neuvominen asioissa, joista ei mitään tiedä.

      Plusääni(8)Miinusääni(0)
  6. Kulttuurimarksistit kehrää kun magneettimediakin edistää heidän asiaansa. Soroshan tukee avoimesti kannabiksen laillistamista eikä häntä varmasti haittaisi jos taikasienilläkin voisi tehdä rahaa ja tarjota ”turvallista viihdettä oman sisimpänsä kanssa” nuorille.

    Vaikka sota lääketeollisuutta vastaan onkin hieno juttu, on pakko sanoa että vaihtoehtoiset huumehoidot psyykkisiin sairauksiin on aina kyseenalaisia. Itse paranin vakavasta masennuksesta täysin ilman mitään lääkkeitä ja se johtui ainoastaan siitä, että sain tehtyä ratkaisen ryhtiliikkeen elämässäni ja pystyin lopettamaan päihteet. Käytin myös sieniä, mutta ne eivät ainakaan aikoinaan helpottaneet oloani silloin. Onhan vastaavia positiivisia tuloksia saatu monellakin huumeella, kuten LSD:llä kannabiksella ja MDMA:lla, unohtamatta psyykelääkkeitä. Juutalaisten tavoite on myrkyttää nuoriso erilaisilla huumeilla ja syöttämällä liberaalia suhtautumista päihteisiin viihteen ja tämän kaltaisten uutisten avulla, Soros ja huumeita vetävä New Age hipit kumartavat.

    Nyt kun huumeiden positiivisia vaikutuksia hehkutetaan vaihtoehtomedioissa niin seuraava aste tästä tulee olemaan että lääketieteellinen sektori ”myöntää virheensä” ja uusia psykedeelihoitokeskuksia ja klinikoita ruvetaan availemaan muuallekkin kuin Amsterdamiin, pitäähän setien kääriä hilloa.

    En väitä, etteikö taikasienissä kuitenkin olisi potentiaalia eräänlaisten hermosairausten ja kiputilojen auttamisessa, mutta ainakaan omat havainnot ja kokemukset eivät tue suoraa psilosybiinin poistavan masennusta tai harhoja, ehkä enemmänkin päin vastoin. Voin kuitenkin kompata ajatusta, että jos henkilö on ollut koko ikänsä ilman päihteitä ja hänelle annetaan masentuneena annos sieniä, saattaa se avata elämässä ”uuden lehden” jonka kautta ahdistuksen ja masennuksen käsittely helpottuu. Tämä selittäisi myös sen, miksi muilla huumeilla tehdyt kokeet ovat antaneet välillä positiivisia tulosksia, unohtamatta sitä, että myös lääkefirmojen tuotteille löytyy tukijoita potilaiden ja lääkäreiden joukosta. Monethan kokevat masennuslääkkeiden auttavan nimen omaan sen takia että niistä tulee hyvä mieli ja itsevarma olo.

    Eipä myöskään unohdeta, että modernit saatananpalvojat käyttävät paljon myös taikasieniä synkissä rituaaleissaan.

    Plusääni(4)Miinusääni(2)
      1. Ei tuo luonnolliselle ihmiselle kelpaa, koska heille on luvattu eräiden ”vainottujen” toimesta uusi ”rauha” ja maailmanjärjestys, eli jokin ihmeen ”harmooninen sopusoinnun tila” (Love, Peace and Harmony ), joka ei enää suvaitse mitään kritiikkiä tätä ideologiaa kohtaan eikä muitakaan ”rauhanrikkojia”.

        Tätä uutta ”rauhaa” markkinoidaan (tekaistuilla) terrori-iskuilla ja sen torjumisella, vapauksilla, ja kaikenlaisella mielikuva-ohjelmoinnilla, joka lähtee jo ihan pienestä lapsesta liikkeelle. Mukana on myös viihdemaailma, ja jopa hippiaate oli tätä. Eli tämä ohjelmointi (eng. Perception management ) on kestänyt jo kauan. Vuosikymmeniä.

        Tämä uusi nwo -idea jättää ihmisen sydämen ns. vapaaksi riuhumaan miten ihminen itse haluaa (se oma tahto) ja sekös se ihmistä viehättää. Hän saa kaikessa rauhassa jatkaa irvokasta elämän tyyliään, koska nyt on tämä uusi ”vapaus” ja ”harmonia”. Ei siis tule enää omantunnontuskia – esim. toisinajattelijan tappamisesta, koska nehän ovat vain ”rauhanrikkoja”, tai mistään muustakaan synnistä, koska sille on ”oikeutus” ja pitää olla sitä vapautta. Ne huutavat ’Ei fasismille’, koska kaikki kuri ja järjestys ja muu ylevä on näitten mielestä fasismia.

        Silti tämä uusi vapaus, rauha ja suvaitsevaisuus synnyttää suvaitsemattomuutta niitä kohtaan, jotka eivät alistu tähän ”uuteen” systeemiin. Raamattu kutsuu tätä vääräksi rauhaksi, jonka johtoon asettuu lopullinen antikristus. (1Tess.5:1-3; 2Tess.2:3-7)

        https://youtu.be/Tb2Pt2dirEc

        Vaikka varmasti hekin tietävät, että ”Sydämestä kaikki paha lähtee.” – Mark. 7:21

        ”Miehen mielestä on oikea monikin tie, joka lopulta on kuoleman tie.” – Sananl. 16:25

        Plusääni(4)Miinusääni(0)
    1. Ihan hyvin perusteltu kommentti sienimieheltä. Mutta se millä tavoin ja missä muodossa mitäkin laillistetaan on se kynnyskysymys. Onko siis kyse käsikauppatavarana luontaistuotteena laillistamisesta vai lääkkeelisensä käyttönä laillistamisesta vai miten. Voi olla että kokemuksesi ei ollut paras mahdolinen sienien osalta jos/kun vedit muita päihteitä samoihin aikoihin jotka sekoittavat aivokemiaa. Esim. kannabiksen vaikutus menee ”pilalle” jos juo samalla alkoholia.

      Myös muiden psykedeelien kuten Ayahuascan on usein kehuttu auttavan monessa suhteessa oman psyyken käsittelyä ja olen kuullut toisen käden tietona, että eräs skitsofreeni tapaus on (ainakin väliaikaisesti) parantunut sillä, tai vähintään päässyt oireettomaksi. Mutta ei se varsinaisesti ketään sinällään valaistumaan tai viisastumaan päästä. Esim Riku ja Tunna ovat siitä esimerkkejä. Ei olla päästy marxilaiskuplasta pihalle vaikka on mitä mömmöjä vedetty ja Amazonin Ayahuasca rituaaleissa oltu.

      Yksi haittapuoli jota harvoin mainitaan näissä huumejutuissa on se, että huumeilla(vaikka vaikutus olisikin päällisin puolin positiivinen ja terve) mahdollistetaan helpon tyydytyksen saavuttaminen joka vähentää pitkäkestoisten tavoitteiden saavuttamisen tuottamaa tyydytystä tai halua nähdä vaivaa ja lykätä tyydytystä(delayed of gratification). Tuo taas on edellytys minkään asian menestykselliselle tekemiselle ja sitä kautta korkeatasoisen kulttuurin muodostumiselle ja ylläpitämiselle. Jos ihmiset alkavat tyytyä helppohin kikseihin se alkaa mädättämään psyykeä siltä osin. Esim. Michelangelo maalatessaan Sikstuksen kappelia tai veistäessään Mooses patsasta joutui pitkittämään tyydytystä aika lailla, vuosilla, sen sijaan, että olisi heittäytynyt levyttämään jointti huulessa. Tosin monet taiteilijat ovat käyttäneet psykedeelejä inspiraationsa hakemiseen kuten varmasti Michelangelokin, mutta neroilla on kyky myös itsehillintään ja kuriin joka on osa lahjakkuutta. Perusjantterreilla ei aina semmoista ole ja mennään sieltä mistä rima on matalin.

      Plusääni(2)Miinusääni(0)
    2. Ihan hyvin perusteltu kommentti sienimieheltä. Mutta se millä tavoin ja missä muodossa mitäkin laillistetaan on se kynnyskysymys. Onko siis kyse käsikauppatavarana luontaistuotteena laillistamisesta vai lääkkeelisensä käyttönä laillistamisesta vai miten. Voi olla että kokemuksesi ei ollut paras mahdolinen sienien osalta jos/kun vedit muita päihteitä samoihin aikoihin jotka sekoittavat aivokemiaa. Esim. kannabiksen vaikutus menee ”pilalle” jos juo samalla alkoholia.

      Myös muiden psykedeelien kuten Ayahuascan on usein kehuttu auttavan monessa suhteessa oman psyyken käsittelyä ja olen kuullut toisen käden tietona, että eräs skitsofreeni tapaus on (ainakin väliaikaisesti) parantunut sillä, tai vähintään päässyt oireettomaksi. Mutta ei se varsinaisesti ketään sinällään valaistumaan tai viisastumaan päästä. Esim Riku ja Tunna ovat siitä esimerkkejä. Ei olla päästy marxilaiskuplasta pihalle vaikka on mitä mömmöjä vedetty ja Amazonin Ayahuasca rituaaleissa oltu.

      Yksi haittapuoli jota harvoin mainitaan näissä huumejutuissa on se, että huumeilla(vaikka vaikutus olisikin päällisin puolin positiivinen ja terve) mahdollistetaan helpon tyydytyksen saavuttaminen joka vähentää pitkäkestoisten tavoitteiden saavuttamisen tuottamaa tyydytystä tai halua nähdä vaivaa ja lykätä tyydytystä(delayed gratification). Tuo taas on edellytys minkään asian menestykselliselle tekemiselle ja sitä kautta korkeatasoisen kulttuurin muodostumiselle ja ylläpitämiselle. Jos ihmiset alkavat tyytyä helppohin kikseihin se alkaa mädättämään psyykeä siltä osin. Esim. Michelangelo maalatessaan Sikstuksen kappelia tai veistäessään Mooses patsasta joutui pitkittämään tyydytystä aika lailla, vuosilla, sen sijaan, että olisi heittäytynyt levyttämään jointti huulessa. Tosin monet taiteilijat ovat käyttäneet psykedeelejä inspiraationsa hakemiseen kuten varmasti Michelangelokin, mutta neroilla on kyky myös itsehillintään ja kuriin joka on osa lahjakkuutta. Perusjantterreilla ei aina semmoista ole ja mennään sieltä mistä rima on matalin.

      Plusääni(1)Miinusääni(0)
  7. Tuon ensimmäisen kommenttini voi poistaa kun siinä oli kirjoitusvirhe.

    Plusääni(1)Miinusääni(0)
  8. Ei siin mitään , pidetään tutustukaa magic mushrooms seminaari, EU antanee rahallisen tuen kun kaikkeen muuhinkun ” tärkeään ” liikenee rahaa pohjattomasta velka kassasta….kerrankin veronmaksajien rahat oikeaan käyttöön.

    Joskus kauan sitten pari kertaa syönyt tuota psilosybi ja vau! oikeasti ..miksei saa super marketista maidon ja maksalaatikon välistä ?

    Plusääni(4)Miinusääni(0)

Kirjoita kommentti

Pakolliset kentät on merkitty *

Kotimaa

Ulkomaat