Tutkijat paransivat tyypin 1 diabeteksen – ilman sivuvaikutuksia

Teoriassa tyypin 1 diabetesta sairastava tarvitsee insuliinipistoksia päivittäin, sillä hänen elimistönsä ei tuota insuliinia. Sairaus diagnosoidaan yleensä lapsilla ja nuorilla aikuisilla. Tähän kategoriaan kuuluu alle 10 prosenttia kaikista diabetestapauksista.

Diabetologia-lehdessä julkaistussa tutkimuksessa havaittiin korrelaatio seerumin D3-vitamiinitasojen ja myöhemmin puhjenneen tyypin 1 diabeteksen välillä. He havaitsivat, että D-vitamiinin puutostila saattaa olla yhteydessä kohonneeseen tyypin 1 diabeteksen riskiin. Ulkoista insuliinia edellyttävän diabeteksen riski oli 3,5 kertaa suurempi yksilöillä, joiden D-vitamiinipitoisuudet olivat matalimmat, verrattuna niihin joiden pitoisuudet olivat korkeimmat.

Tutkijoille myönnettiin patentti tammikuussa, ja Teksasin yliopisto on perustamassa yrityksen kaupallistamista varten.

Menetelmällä kyettiin parantamaan hiirten diabetes.

”Se [menetelmä] toimi täydellisesti.” totesi tri Doiron, Teksasin yliopiston lääketieteen apulaisprofessori. ”Paransimme hiiret yhdessä vuodessa ilman minkäänlaisia sivuvaikutuksia. Moista ei ole koskaan havaittu. Mutta kyseessä on hiirikoe, eli tulokseen tulee suhtautua varauksella. Haluamme testata tätä suuremmilla eläimillä, joiden umpieritysjärjestelmä on rakenteeltaan lähempänä ihmistä.”

Lääketieteen professori ja Teksasin yliopiston terveystieteiden diabetesyksikön päällikkö Ralph DeFronzo toinen patentin haltijoista. Hän kuvailee hoitomenetelmää:

”Haimassa on myös muun tyyppisiä soluja kuin beetasoluja, ja meidän lähestymistapamme on muuttaa näitä soluja siten, että ne alkavat erittää insuliinia, mutta vain reagoidessaan glukoosi[sokeriin],” hän sanoi. ”Eli käytännössä ne toimivat kuin beetasolut.”

Vain beetasolut valmistavat insuliinia, joka alentaa verensokeria. Tyypin 1 diabeteksessa immuunijärjestelmä tuhoaa beetasolut eikä elimistö tuota insuliinia. Tyypin 2 diabeteksessa beetasolut eivät toimi kunnolla, mikä vähentää insuliinin määrää. Samaan aikaan kakkostyypissä keho ei kykene hyödyntämään insuliinia tehokkaasti.

Geeniterapia avuksi

Hoito suoritetaan geenisiirroksi kutsutulla menetelmällä. Viruksia käytetään vektoreina eli kantajina, jotka kuljettavat halutut geenit haimaan. Nämä geenit aktivoituvat ja saavat ruoansulatusentsyymit ja muut solutyypit tuottamaan insuliinia.

Yhdysvaltain elintarvike- ja lääkevirasto on sallinut virusvektoreiden käytön geenisiirrossa yli 50 eri sairauden hoidossa, tri DeFronzo sanoi. Sitä on hyödynnetty harvinaisten lastensairauksien hoidossa, ja hyvät tuotantotavat takaavat turvallisuuden.

Toisin kuin beetasolut, joita keho hylkii tyypin 1 diabeteksessa, haiman muut solutyypit elävät sopusoinnussa kehon immuunipuolustuksen kanssa.

”Jos tyypin 1 diabeetikko on elänyt näiden solujen kanssa 30, 40 tai 50 vuotta, ja saamme ne ainoastaan erittämään insuliinia, oletamme ettei hylkimisreaktiota tapahdu,” tri DeFronzo sanoi.

Verensokeri hallinnassa koko ajan

Hoidossa hiirten verensokeri pysyi vakaana koko ajan. Tämän vuoksi hoidolla voi olla etulyöntiasema verrattuna perinteiseen insuliinihoitoon tai joihinkin diabeteslääkkeisiin, joiden vaikutuksesta verensokeri laskee liian alas jos tasoja ei seurata jatkuvasti.

”Tyypin 1 diabeteksen suuri ongelma on hypoglykemia (matala verensokeri),” tri Doiron sanoi. ”Ehdottamamme geenisiirto on erityisen hyvä siksi, koska muunnetut solut vastaavat ominaisuuksiltaan beetasoluja. [Solut] vapauttavat insuliinia vain reaktiona glukoosiin.”

Diabetesoireita ei esiinny ennen kuin henkilö on menettänyt vähintään 80 prosenttia beetasoluista, Doiron sanoi.

Beetasolujen insuliininmuodostuskykyä ei tarvitse palauttaa täysin,” hän sanoi. ”Ykköstyypin parantamiseksi riittää että vain 20 prosenttia kapasiteetista saadaan takaisin.”

 

Lähde: PreventDisease.com

Lue myös:

Kun diabeteslääkkeet eivät auta. Mikä avuksi?
Diabetes hallintaan kanelilla
Lääkäri Antti Heikkilä: ”Viralliset diabetessuositukset ovat hengenvaarallisia”
Diabetes: hoito ja ennaltaehkäisy
Tappava diabetes huijaus
Diabetes lisääntyy räjähdysmäisesti
Diabetesta voi hoitaa ruokasoodalla
Diabetes voi parantua lääkkeittä

Kirjoita kommentti

Pakolliset kentät on merkitty *

Kotimaa

Ulkomaat