- Magneettimedia - https://magneettimedia.com -

Tutkijat: Hunaja edelleen paras antibiootti

Kaupalliset antibiootit ovat ylihinnoiteltuja ja niitä käytetään aivan liikaa. Kansalaiset kuluttavat niitä kuin leipää. Yhdysvaltojen terveysinstituutti CDC:n mukaan esimerkiksi vuonna 2010 määrättiin noin 833 antibioottireseptiä jokaista tuhatta ihmistä kohti.

Lääkärit määräävät huolimattomasti antibiootteja virusinfektioihin, mikä on hyödytöntä, sillä antibiootit tepsivät lähinnä bakteeri-infektioihin. Vielä pahempaa on se, että liikakäyttö tulee johtamaan siihen, että tulevaisuudessa infektiota vastaan on entistä vaikeampi taistella; antibiootit nimittäin heikentävät suoliston mikrobikantaa.

Tämän lääketieteellisen farssin myötä antibiooteille vastustuskykyisten bakteerien määrä kasvaa. CDC on vasta tunnistanut 20 hyvin vastustuskykyistä bakteerikantaa, jotka ovat syntyneet antibioottien liikakäytön myötä. CDC:n 2013 julkaisema raportti on hälyttävää luettavaa. Sen mukaan yli kaksi miljoonaa ihmistä sairastuu vuosittain infektioihin, joihin antibiootit eivät enää pure. Pitkällä aikavälillä antibiootit siis tekevät meistä sairaampia, sillä olemme yhä haavoittuvaisempia entistä vahvemmille infektioille.

Vaarallisen kehityksen jatkuessa yhä useampi tiedemies etsii yksinkertaista ratkaisua ongelmaan. Salve Reginan yliopiston tutkijat ovat selvittäneet, miksi luonnonmukainen raaka hunaja on edelleen parhaita saatavilla olevia antibiotteja.

Tohtori Susan M. Meschwitz esitteli tutkimustuloksia American Chemical Society -tiedeseuran 247. kansallisessa kokoontumisessa. Hänen mukaansa ”hunajan ainutlaatuisia ominaisuuksia ovat, että se kykenee taistelemaan infektioita vastaan monin tavoin ja että se ei tee bakteereista vastustuskykyisempiä”.

Meschwitz kertoi, että hunajan aseisiin sairauksia vastaan lukeutuvat polyfenolit, vetyperoksidi ja osmoosi. Hunaja on kuin monikätinen taistelija, joka käyttää useita eri keinoja samanaikaisesti tappaakseen bakteerit.

Osmoosi on mielenkiintoinen ase. Se syntyy hunajan korkeasta sokeripitoisuudesta. Vesi poistuu bakteerisoluista, jolloin taudinaiheuttajat kuivuvat ja kuolevat.

honey [1]

Hunaja peittoaa bakteerit tuhoamalla niiden kommunikaatiokyvyn

Hunaja kykenee myös estämään biofilmien synnyn. Biofilmit ovat limaisia bakteeripopulaatioita, todellisia tautien hautomoita. Hunaja estää bakteereita kerääntymästä yhteen rikkomalla niiden kommunikaatiokyvyn, josta käytetään nimitystä quorum sensing. Rikkomalla kommunikaatioyhteyden hunaja estää bakteereja vahvistumasta ja levittämästä sairauksia aiheuttavia myrkkyjä.

Meschwitz kertoi, että ilman quorum sensing -kommunikaatiomahdollisuutta bakteerit ovat hyvin heikkoja, jolloin ”myös lääkärin määräämät antibiootit toimivat paljon tehokkaammin”.

 

Lääkärien tulisi määrätä potilaalle ensin hunajakuuri ja turvautua antibiootteihin vasta viimeisenä vaihtoehtona

Hunaja niin voimakas bakteerien vihollinen, että sen tulisi olla ensisijainen lääke bakteeritauteja vastaan. Lääkäreiden tulisi määrätä ensin hunajaa, sillä hunaja taistelee bakteereja vastaan useilla eri tavoilla. Antibioottireseptien tulisi olla ”vaihtoehtoista” hoitoa, viimeinen vaihtoehto. Hunaja on voimakas aine, sillä se estää bakteereja kehittämästä vastustuskykyä antibiootteja vastaan. Kaupalliset antibiootit ovat epäonnistuneet, sillä ne vaikuttavat vain tiettyihin bakteerin kasvuun liittyviin tekijöihin. Tämä mahdollistaa sen, että bakteereista tulee ajan myötä vastustuskykyisempiä. Samalla antibioottien käyttäjä tuhoaa myös suolistonsa hyviä mikrobeja.

Hunaja toimii täysin eri tavalla kuin antibiootit. Se rikkoo bakteerien kommunikaatioyhteydet ja kuivattaa samalla bakteerit osmoosin avulla. Lisäksi hunaja sisältää voimakkaita antioksidantteja, polyfenoleja. Meschwitz muistuttaa: ”Monet tutkimukset ovat osoittaneet, että hunajan fenolit toimivat mikrobilääkkeinä ja antioksidantteina.”

 

Hunaja on täynnä antioksidantteja ja se torjuu myös viruksia ja sieniä

Bakteerien lisäksi hunaja torjuu viruksia ja sieniä. Jo tämä tekee siitä huomattavasti antibiootteja tehokkaamman aineen. Hunaja voi myös auttaa piileviin sienitulehduksiin ja näin estää vakavamman sairauden kehittymisen.

Meschwitz kertoi, että hänen ryhmänsä on mitannut hunajan antioksidanttisia vaikutuksia. ”Olemme tunnistaneet useita antioksidanttisia polyfenoliyhdisteitä. Olemme myös testanneet hunajan vaikutusta useisiin eri bakteereihin.”

Kaupoissa myytävä hunaja on toisinaan käsiteltyä ja epäluonnonmukaista. Parhaan vaikutuksen varmistamiseksi kannattaakin hankkia herkullista, terveellistä ja lisäaineetonta raakaa hunajaa lähimmältä hunajatilalta.

 

Alkuperäinen artikkeli englanniksi Natural News -sivuilla. [2]