”Turvapaikanhakijat” raiskasivat lapsen Sipilän kotikunnassa – Kaleva sensuroi kommentit

Kaksi nuorta maahanmuuttajaa raiskasi maanantai-iltana 14-vuotiaan tytön pääministeri Sipilän kotikunnassa Kempeleessä. Paikallinen sanomalehti Kaleva on sensuroinut uutisen kommentoinnin.

Suomalaistyttö oli kävellyt yksin Kempeleen Asematiellä hieman kymmenen jälkeen illalla, kun kaksi maahantunkeutujaa kävi häneen käsiksi ja raiskasi hänet. Poliisi jäljitti tekijät hieman myöhemmin, ja ”turvapaikanhakijat” otettiin kiinni. Heitä epäillään törkeästä raiskauksesta ja törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä.

Raiskaajat eivät poliisin tiedotteen perusteella asuneet vastaanottokeskuksessa. On epäilty, että he asuvat Oulun Diakonissalaitoksen Säätiön järjestämässä asunnossa. Säätiö kertoo toiminnastaan verkkosivuillaan:

”Oulun Diakonissalaitoksen Säätiö (ODL) toteuttaa diakonista tehtäväänsä kehittämällä kodinomaisia asumisratkaisuja alaikäisille turvapaikanhakijoille. Lokakuussa avasimme Ouluun 14-paikkaisen ryhmäkodin alle 16-vuotiaille, maahan yksin tulleille turvapaikanhakijoille.

Ryhmäkodissa lapset saavat peruspalvelut, kuten majoituksen ja ateriat sekä välttämättömät sosiaali- ja terveyspalvelut. […] Yksi laajentumissuunta sijoittuu Kempeleeseen.”

Tapaukseen liittyy paljon synkkää ironiaa, sillä Sipilä lupasi syksyllä antaa oman asuntonsa maahantunkeutujien käyttöön, jotta koko Suomi oppisi suhtautumaan pakolaistulvaan tarpeeksi suvaitsevalla asenteella.

Syksyllä Sipilä joutui myös nolon kohun keskiöön, kun Seiska-julkkikseksi sittemmin noussut turvapaikkashoppailija Fahad Firas valehteli päin pääministerin naamaa MTV3:n uutislähetyksessä. Liki 20-vuotias Firas totesi päätään nyökyttelevälle pääministerille olevansa vasta 17-vuotias viaton siirtolaislapsi.

Firas-kohusta teki erityisen törkeän sen, että MTV3 yritti totuuden paljastuttua sensuroida tiedon pääministerin möhläyksestä. Video Firasin ja Sipilän keskustelusta poistettiin MTV3:n verkkosivuilta, mutta onneksi maahanmuuttokeskustelua kriittisesti seuraavat kansalaiset ehtivät tallentaa siitä varmuuskopioita.

fahad kollaasi
Fahad Firasin parhaat. Klikkaa suuremmaksi.

Tuoreimman raiskausuutisen myötä valtamedia yrittää jälleen epätoivoisesti suojella avoimien rajojen politiikkaa julistavaa maanpetturia. Uutisen kommenttiosio on suljettu, joten kempeleläiset eivät pääse kertomaan avoimesti siitä, millaiseksi ”kylän oman pojan” politiikka on muutamassa kuukaudessa kunnan arjen muuttanut.

Pohjois-Suomen ulkopuolella valtamedia sensuroi jopa rikollisten ulkomaalaistaustan. Muun muassa Iltalehti ja Yle eivät mainitse sanaakaan pedofiilien monikulttuurisesta taustasta.

 

Lue myös:

Maahanmuutto raastaa Suomen kahtia
Terrorismin ja pakolaistulvan todelliset syylliset
Poliisipäällikkö: maahanmuuttoaiheinen sensuuri käytössä koko maassa

16 kommenttia

  1. No niin kansalaiset, montako tyttöä lisää uhraamme ennenkuin nousemme yhtenäisenä vastarintaan ja potkimme ei-toivotut maastamme ulos. Ikuisesti.

    Plusääni(101)Miinusääni(1)
      1. Ikävä kyllä suurin osa suomalaisista kansalaisista on niin uskomattoman tyhmiä lampaita, että tuskin mitenkään. Suurin osa kansalaisista uskoo kaiken mitä poliitikot, toimittajat, julkkikset, papit ja muut kansan kusettajat suustaan päästävät mitään kyseenalaistamatta. Suurin osa Suomen kansaa on aivotonta zombie laumaa, joka ei haluakaan tietää oikeasti tärkeistä asioista. Mitäpä sitä päätään vaivaamaan ikävillä kysymyksillä, kun paskalaatikosta eli töllöstä voi katsella Putousta ja salkkareita.

        Sääli vain niitä harvoja suomalaisia, jotka ovat oikeasti älykkäitä ja haluavat ottaa asioista selvää ja herätellä muita, sillä heidän kykynsä valuvat hukkaan tässä viheliäisessä rotankolossa. Suurin osa suomalaisista kun nauttii sionisti elitistien orjana olemisesta. Vesa-Ilkka Lauriolla on paljon hyviä kirjoituksia tästä aiheesta.

        No, kohta sitä orjuutta riittää, kun eliitti lyö päälle Uuden Maailmanjärjestyksen. Sitten suomalainen zombie on varmasti onnellinen.

        Plusääni(27)Miinusääni(0)
      2. Käytä esim. kursailematta sosiaalista mediaa.

        Siitä huolimatta vaikka kyttäilevät sen kautta.

        Itse tein päätöksen että käytän tätä reittiä myös niin kauan kuin on mahdollista. Jos jollain verukkeella facebookin profiilin jäädyttävät, teen toisen ja jatkan siellä.

        On muitakin ideoita mitkä kai puuttuu suomesta tällä hetkellä tiedon levitykseen.

        Sellaista Vastarintaliikkeen tapaista aktivistien kohtaamispaikkaa jossa ei puhuttaisi kansallis-sosialismista.
        Kun päästään tästä nykyisestä sekopäiden kuristusotteesta irti ollaan vapaita miettimään mikä sen tilalle.
        Mulle se on sama mikä järjestelmä se olisi. Kunhan pidetään huoli ettemme päädy enään samaan.

        Tällä sivustolla olisi tietojen lisäksi aktivisteille ohjeita ja materiaalia tiedotukseen + kaikkea muuta mikä vain edistää tiedonlevitystä.

        En odottele että joku tekee tän eteen jotain teen itse kykyni mukaan + muutakin tiedottamista eri kanavia pitkin.

        Ei vain ole muuta vaihtoehtoa. Peloista huolimatta.

        Jos emme tee mitään, seuraamme sivusta kun maailmaa ja maatamme tuhotaan tunnistamattomaksi kulkiemme siinä sivussa lammaslaumana teuraaksi.

        Plusääni(22)Miinusääni(0)
  2. Korpilait on otettava käytöön. Tälle ei muuten loppua näytä tulevan.

    Plusääni(40)Miinusääni(0)
    1. Mielenkiintoisia kommenteja, jotka on annettu MVlehden artikkeliin http://mvlehti.net/2015/11/24/james-hirvisaari-teidan-syytanne/

      Janne Mustakallio · Jengipäällikkö yrityksessä Helsingin kaupunki
      Fakta on se että ihmisten on alettava ottaa oikeus omiin käsiin. Suomen tilanne ei ole enää eduskunnan hallinnassa.
      Tykkää · Vastaa · 10 · 1 t

      Henri Untinen · IBS International Business School Budapest – Vienna – Cracow
      Itse taas toivon että PV astuisi peliin, maassa on oltava Kenraaleita joko palveluksessa tai eläkkeellä jotka voisivat hoitaa homman nopeasti, tehokkaasti, suurella massalla ja verettömästi.
      Sille olisi nyt kysyntää ja kansa seuraisi ja kansa hyväksyisi.
      Kaaosta ja mitään täysin hallitsematonta touhua en halua, siinä menee monelta henki ja turhaan.
      Pelkään että se toki ajautuu siihen mikäli nyt joku jolla on mahdollisuus/ asema ei toimi.
      Maahan hetkellisesti sotilasjohto/ viranomaisjohto ja hätätilalait päälle.
      Jokainen VOK sun muu kiinni välittömästi poikkeuslaeilla ja jokainen Matu kuorma-autoihin ja saatettuina kolonnina takaisin Ruotsiin, sen jälkeen muut maan asiat hoitoon asiantuntijoiden avulla ja armeija pitämään maassa lakia sekä johtoa.
      Suomi ajautuu muuten hyvinkin nopeasti kehitysmaaksi taloudellisesti, yhteiskunnallisesti, sosiaalisesti ja elintasoltaan.
      Tähän on tultava loppu nyt, seuraavia vaaleja on turha enää odotella ja ketä niissä enää voisi äänestää?
      Niinpä, valtion johto/ hallinto on nyt rikkonut kansainvälistä lainsäädäntöä, Dublinin sopimuksia, perustuslakia ja oikeastaan muutakin lainsäädäntöä niin kansallisella kuin kansainväliselläkin tasolla erittäin härskisti.
      Tällaiselle poliittiselle järjestykselle ei enää ole Suomessa kysyntää, eikä sen asema ole enää oikeutettu.
      Nyt tarvitaan vallanvaihdos mutta se vaatii sen että muutama rohkea ja oikeasti kansakuntaansa rakastava korkea-arvoinen toimii.

      Historia tulee tuomitsemaan toimimattomuuden.
      Tykkää · Vastaa · 5 · 1 t · Muokattu

      Mauritz Ei Hennes
      Vallankaappaus on toiminut monissa valtioissa, miksei se toimis Suomessakin….
      Tykkää · Vastaa · 4 · 1 t · Muokattu

      Henri Untinen · IBS International Business School Budapest – Vienna – Cracow
      Suomessa etenkin se toimisi koska kansakunta luottaa vielä sotilasjohtajiinsa.

      Muihin onkin luotto mennyt, lisäksi kun riveissä seisoisi nimenomaan asevelvollisia ja reserviläisiä (Eli kansa itse) niin kukaan ei lahtaisi omaa kansaansa koskaan, ei yksikään.

      Sotilasvallankaappauksista moni on juuri tästä syystä ollut erittäin veretön, maltillinen ja nopea toimenpide.

      Imperiumit turvautuvat yleensä palkka-armeijoihin juuri sen takia koska nämä ovat valmiina vaikka lahtaamaan oman kansansa käskystä…

      …Asevelvollisarmeija ei sitä tee koskaan, eikä kansa omia poikiaan vastaan nouse.
      Tykkää · Vastaa · 2 · 1 t · Muokattu

      Plusääni(28)Miinusääni(0)
  3. Laittomasti valtakunnanrajan ylittäneiden virallinen status on vanki.

    VOK on sisäministeriön ylläpitämä vankila.

    Vanki on turvallisessa asemassa kun on eristettynä muista vangeista sekä muusta väestöstä. Kiinnioton suorittanut taho huolehtii eristyksen toteuttamisesta esimerkiksi aitauksen avulla.

    Vangin elämä on sen tahon vastuulla joka on vangin ottanut kiinni, sillä vankien ottaminen perustuu vapaaehtoisuuteen.

    Plusääni(19)Miinusääni(0)
  4. Kirjoitin KV:n sivuille edellisestä tekstistä alkuosan, jota haluan tässä nyt täydentää. Olen kokenut aikamoisen täyskäännöksen ja katumuksen, tässä mamu/matuasiassa neljännesvuosisadan aikana. = Silmät avautuneet? En voinut enää olla hiljaa Kempeleen järkyttävien tapahtumien jälkeen:

    ”En ole kansallissosialisti. Olen reserviläinen sotaveteraanin poika. Kansallismielinen. Tuen Teitä tässä maahanmuuttokysymyksen lopullisessa (?!)ratkaisussa. Olen todella vihainen Kempeleen raiskausrikoksen johdosta! Syynä vihaani ovat sekä rikolliset matut, että varsinkin Suomen EU:ta pokkuroivat herrannilkit ja kukkahattu-vihervassarisuvakkiakat.
    Jyväskylän Salmirantaan on majoitettu juuri näitä turhapaikanhakijoita. Suosittelisin Teitä tekemään pienen ”kampanjan” sinnepäin… Ja turvapartiointia aletaan tarvita OIKEASTI täällä Jyväskylässäkin!
    Paskahousu-demla-suvakki”poliisista” ei ole mihinkään, ainakaan kansalaisten turvaamiseen…Ystävällisin taisteluterveisin: Allekirjoittanut.
    (Olen ollut joskus 11 v. sitten mamujen ns. kotoutustyössä työllistettynä, vaan sen jälkeen silmät avautuneet 100%. Siperia opettaa…
    Suomalaisilla on oma kulttuuri, ja vieras kulttuuri ei tänne sovi, eikä kuulu! Monikultturismin paskaista valhetta vastaan on taisteltava KAIKIN KEINOIN! Pakostakin tässä ns. radikalisotuu, kun ”paska lentää silmille. Suomi kuuluu suomalaisille!)
    PS: Paska lentää jo tuulettimeen… Kolmas maailmansota on jo alkanut!”

    + ”Jälkikirjoituksen jälkikirjoitus”:

    – Naiivina ”maailmanparantajana” kirjoitin aikanaan Keskisuomalaiseen kirjoituksen otsikolla ”Tervetuloa pakolaiset!” Idealistisesti kuvitttelin mamutuksen ja monikultturismin oikeasti rikastavan suomalaista kulttuuria. EU-kirouksen myötä olen joutunut näitäkin käsityksiäni tarkistamaan…

    En pidä itseäni ns. tuuliviirinä. Minulla on ollut tietyt kristillis-isänmaalliset vakaumukset aina. Lapsekkaan idealismin puuskassa liityin jopa SPR:n ainaisjäseneksi 30v. sitten. Nyt en liittyisi. Tosin SPR:kin on muuttunut. Katastrofirahat menevät bisnesjutkuille ym. liippari”liikemiehillle” ja matuterroristeille. Harkitsen eroa koko lafkasta. Samoin Osuuskauppa Keskimaan jäsenyydestä eroamista harkitsen. Eläinrakkaana ihmisenä vihaan halal-lihaa ja halalteurastusta! Ottakaa ihmiset vaikka ”rasistin” leima kannettavaksenne, kuin olette hyödyllisiä idiootteja rikolliselle vihervassariterroristifemakkoainekselle. Sellainen aines joutaisi saunan taakse tai soramontun pohjalle ja nappi ohtaan…

    Tänäpänä otsikoisin mielipidekirjoitukseni maahanmuutosta: ”TERVETUHOA PAHOLAISET!” = ”Tervetuhoa turhapaikanhakijat paholaiskeskuksiimme!”

    – Vieras rikollinen raiskaava roskasakki, joka ei haluakaan kotoutua, eikä elää maassa maan tavalla kunnon ihmisten tavoin, joutaa tällätä Suomesta ja Pohjoismaista pois. (Mielellään koko Euroopasta!) = EI ISLAMILLE -EI TERRORISMILLE!!!

    Plusääni(35)Miinusääni(0)
  5. En kannata takinkääntäjä-petturi Soinia enkä hänen johtamaansa puoluetta. Tämä ei kuitenkaan tarkoita etteikö persuissa ole joitakin ainakin kohtalaisen hyviä tyyppejä, kuten esim. persujen varakansanedustaja Mari Rantanen mikäli hän todella seisoo sanojensa takana seuraavassa artikkelissa esitetyn mukaisesti:

    ”Sipilälle raju ryöppy perussuomalaiselta: ”Maan tuhoaja”?

    Perussuomalaisten varakansanedustaja Mari Rantanen arvostelee jyrkin sanoin pääministeri Juha Sipilää (kesk.) turvapaikanhakijakysymyksen hoitamisesta. Hallituskumppanipuolueen edustaja ehdottaa Sipilälle siirtymistä takaisin yrityselämän palvelukseen.

    – Kertokaa minulle miten on mahdollista, että samalla kun te haette hallituskaudella 4 miljardin säästöjä leikkaamalla koulutuksesta, sosiaaliturvasta, terveydenhuollosta ja sotkeutumalla palkansaajien työehtoihin, te suuntaatte miljarditolkulla rahaa maahanmuuttoon? Rantanen kirjoittaa avoimessa kirjeessään Sipilälle…”,

    http://www.uusisuomi.fi/kotimaa/143169-sipilalle-raju-ryoppy-perussuomalaiselta-maan-tuhoaja

    Plusääni(22)Miinusääni(0)
  6. Magneettimedialle tutulla Demlallakin on tukevasti sorkkansa matu-suuruskaukalossa:

    ”Maahanmuuttovirasto – hirviö valtiossa
    Maahanmuuttoteollinen klusteri on kuin pirunnyrkki, jossa ytimen muodostava Maahanmuuttovirasto takaa SPR:n, lakimiesten, tulkkien, koordinaattoreiden ym. tuhansien toimijoiden edut. Sen suojana on median luoma panssari, ja se saa käyttövoimansa Kokoomuksen ja Keskustan maahanmuuttopolitiikasta, joka imee elinvoiman koko Suomesta. Näin kirjoittaa Mikko Hamunen.
    Hirviö on poliitikkojen luomus, sitä pitää yhdessä hyvävelisiskojen verkosto, joka täydentää kaltaisillaan itse itsensä. Sen toimintaan eivät pysty vaikuttamaan vallaton presidentti, veljelliset virkamiehet, munattomat ministerit, eivätkä kehnot kansanedustajat.

    Maahanmuuttovirasto on saanut toimia vapaasti Stubbin ja Sipilän suojeluksessa. Mutta ovatkoMaahanmuuttoviraston johdon kytkökset Demokraattisiin lakimiehiin eli Demlaan syy Suomen liberaaliin, maahanmuuttajia houkuttelevaan ulkomaalaispolitiikkaan? Organisaatiot ovat luoneet yhteistyössä Suomen Punaisen Ristin ja kaiken sallivan sisäministeri Petteri Orpon kanssa järjestelmän, jossa todelliset avuntarvitsijat jäävät turvapaikkashoppailijoiden jalkoihin ja maa romahtaa tulijoiden kuormasta.

    Ylijohtaja Jaana Vuorio on Demlan kasvatti

    MTV3:n järjestämä pakolaisilta paljasti, kuinka Maahanmuuttoviraston johdon ajatus kulkee. Kun viraston ylijohtaja Jaana Vuoriolta kysyttiin arviota miksi irakilaisten hakemuksista hyväksytään 82 prosenttia, kun sama luku Ruotsissa on noin puolet, oli selitys, että “meille tulee Irakista ihmisiä niiltä Irakin sotaisilta alueilta. Se johtuu siitä.”

    Ylijohtaja Jaana Vuorio on ollut mukana maahanmuuttokuvioissa jo 1990-luvulta lähtien, jolloin hänen tehtävänään oli mm. antaa pakolaisille oikeudellista neuvontaa…”

    Koko artikkeli: http://mvlehti.net/2015/11/24/maahanmuuttovirasto-hirvio-valtiossa/

    Plusääni(16)Miinusääni(0)
  7. Puolueiden johtajat vaativat lehti-ilmoituksella mamuinvaasion hyväksymistä. Vaikka rikoksia trehdään ja hulinoidaan jo Vokeissa, ”kaikkia ei saa leimata” eli ei saa puhua siit, että siellä syyllistytään paljon useammin kuin kantisten osalta. Jos sanot, että turvikset, niin leimaat! Ja rikolliset haluavat vielä suomalaisia makeilemaan näile, jotta he oppivat kulttuurin ja kielen. Heidät siis halutaan ottaa tänne vakituisesti ilman muuta.

    Nythän on niin, että jos lähes kaikki ovat elintasosurffareita, niin he ovat jo lähtökohtaisesti moraaliltaan useammin kyseenalaisia. Nt kun heille näytetään, että tästä ei saa puhua, niin totta kai he huomaavat, että heidät on tuotu tänne päällepäsmäreiksi ja ongelmia tekemään. Että päättäjät ovat heidän puolellaan ja vihaavat omaa kansaa. Että he saavat tehdä mitä hyvänsä. Päättäjäthän ovat estäneet totuuden heistä julkituloa ja myös jopa määräävät uskomaan paperittomien satuilut ja ilmoitukset ikävuosistaan ym. He tajuavat päättäjien olevan rikostovereitaan ja että heillä on tehtävä. Kantaväestö on toisen luokan väkeä, jota koko ajan haukutaan. Esim. taas tässä lehti-ilmossa.

    Kenties heitä on ohjeistettu jo ennen tänne tuloa. He tajuavat olevansa tuhoarmeija. He tietävät, että länsimaissa heitä ei tuomita rikoksista tai tuomiot ovat mitättömiä. Tämä innostaa rikolliset ainekset ilman muuta rellestämään estoitta. Se riittää, vaikka muut olisivat todella ainakin aluksi kunnollisia tai sellaiseen pyrkiviä.

    Plusääni(5)Miinusääni(0)
    1. Raakkeli, yksikään kansanedustaja ei ole sanonut, että turha tästä on ketään pakolaista syyttää, mehän koko eduskunta yhdessä tuumin tieten tahtoen pidimme sitä rajaa avoinna. Tämä on taas yksi niitä saatanallisia harhautuksia ja vastuun kiertämisiä, jotka kuuluvat kategoriaan Joh. 8:44.

      Yhtälailla, kun Ranskassa tapahtui pari viikkoa sitten jotain, niin Persut etunenässä olivat selittelemässä, että tämä oli hyökkäys demokratiaa vastaan. No hyvä, ja demokratiahan on sitä, että valehdellaan kuin sika ennen vaaleja ja sitten vaalien jälkeen Tel Aviviin kuuntelemaan uusi ohjeistus. Demokratialla on se paha puoli, että se syö yksilön oikeutta ja vapautta.

      Suomessa on aika paljon nationalisteja, mutta ei oikeastaan minkäänlaista radikaalia nationalismia. Toisaalta radikaali vasemmisto on olemassa ja he riehuvat missä sattuvatkin oleilemaan. He ovat siten vastavoimana ei millekään, ja heidät ajetaan valtavirran mukaisesti hallitusti ja uusilla lakipykälillä alas lähitulevaisuudessa. Näin valtavirta pyrkii neutralisoimaan etukäteen mahdollisen nationalistisen radikalisoitumisen tulevaisuudessa.

      Plusääni(3)Miinusääni(0)
  8. Paholaiskeskukset poltettava ja turhapaikanhakijat vittuun Suomesta!

    Plusääni(6)Miinusääni(0)

Kirjoita kommentti

Pakolliset kentät on merkitty *

Kotimaa

Ulkomaat