Turkki Syyrian sariinihyökkäyksen takana?

Turkin parlamentin kahden jäsenen mukaan Turkin hallitus järjesti vuoden 2013 kaasuhyökkäyksen Syyriassa. Vuotajat kertovat turkkilaisen MKE:n (The Turkish Mechanical and Chemical Industry Corporation) toimittaneen kemikaalit. He viittaavat myös salaa tallennettuihin keskusteluihin.

 

Oppositiopuolue CHP:n edustajat Eren Erdem ja Ali Seker puhuivat lehdistötilaisuudessa Istanbulissa 21. lokakuuta 2015.

Pulizer-palkittu journalisti Seymour M. Hersh kirjoitti vuonna 2014 Turkin tiedusteluorganisaation osallistuneen kaasuiskujen suunnitteluun.

Adanan kaupungin pääsyyttäjäviraston suorittaman tutkinnan mukaan sariini toimitettiin Syyriaan useiden liikemiesten välityksellä.

[Juutalaisen Anti-Defamation League (ADL) –järjestön johtaja Abraham H. Foxman ojentamassa palkintoa presidentti Erdoğanille.]
Juutalaisen Anti-Defamation League (ADL) –järjestön johtaja Abraham H. Foxman ojentamassa palkintoa presidentti Erdoğanille.

Edustaja Erdemin mukaan Turkin hallitus on tarkoituksenmukaisesti haitannut tutkintaa.

Erdem mainitsi, että Turkin valtakunnansyyttäjäviraston suorittaman teknisen valvonnan avulla saatiin pitävää näyttöä yhteyksistä ääriliikkeisiin. Terroristijärjestö al-Qaidan militantti Hayyam Kasap oli yksi sariinikaasun vastaanottajista.

”MKE [The Turkish Mechanical and Chemical Industry Corporation] on yksi toimijoista, joka on mainittu tutkinta-aineistossa. Teonkuvaus on mainittu. Kaikki yksityiskohdat siitä, kuinka sariini valmistettiin Turkissa ja toimitettiin terroristeille löytyvät tästä aineistosta, kuten myös äänitallenteet,”

”Salaa nauhoitetut puhelinkeskustelut paljastavat, kuinka kaasu toimitettiin haluttuihin osoitteisiin kuten myös sen, kuinka hankkia raketteja, jotka kykenevät laukaisemaan myrkkykaasua sisältäviä kapseleita. Kuitenkin, pitävästä näytöstä huolimatta ketään ei ole pidätetty tapaukseen liittyen. Kolmetoista henkilöä pidätettiin tutkinnan ensimmäisessä vaiheessa, mutta heidät vapautettiin myöhemmin, mikä osoittaa vääräksi hallituksen väitteet sen terrorismin vastaisesta kamppailusta,” Erdem huomauttaa.

Musa’nin çocuklari (suom. Mooseksen lapset). Kirjailija Ergün Poyrazin mukaan Recep Tayyip Erdoğan ja hänen vaimonsa ovat kryptojuutalaisia, jotka tekevät salaista yhteistyötä Israelin tiedustelun kanssa.

 

Yli 1300 ihmistä on kuollut sariinihyökkäyksissä Ghoutan alueella sekä lukuisilla muilla Syyrian pääkaupunki Damaskoksen lähialueilla. Länsi on syyttänyt al-Assadin hallintoa hyökkäyksistä. Venäjä väittää iskujen olleen ”väärän lipun operaatioita”, joiden tarkoituksena on mahdollistaa Yhdysvaltain armeijan väliintulo Syyrian konfliktiin.

CHP:n sihteeri Seker oli tyytymätön hallituksen toimintaan.

”Tutkinta osoittaa selkeästi että kemikaalit salakuljettaneet henkilöt … eivät kohdanneet vaikeuksia, mikä todistaa Turkin tiedustelun olleen tietoinen heidän toiminnastaan.” Hän totesi.

”Näiden henkilöiden tulisi istua vankilassa rikostensa vuoksi, mutta yhtäkään ei ole vangittu. Entiset pääministerit ja sisäministeri tulisi saattaa vastuuseen heidät osallisuudestaan tapahtuneisiin selkkauksiin,” Seker jatkoi.


Erdem sanoi nostavansa rikoskanteen tapauksen johdosta.

 

Lähde: Zaman

7 kommenttia

  1. Eli jäljet johtavat sylttytehtaalle, Israeliin ja Usahan. Pitihän se arvata.

    Plusääni(21)Miinusääni(0)
  2. Sionistit, eli globalistit, eli USA/israel/EU/NATO, eli pirullisen pankkijärjestelmän elitti on soluuttautunut kaikialle ympäri maailmaa luodakseen yhden maailmanhallituksen – NWO. Mukaan kuuluu luonnolisesti Vatikaani (jesuiitti Paavi) kuten myös Englannin kuningashuone ja valtaosa maailmn poliitisesta johdosta, kuten myös Suomi. Itse henkilökohtaisesti uskon, että Venäjä vastustaa globalisteja ”kahdella penkillä” istuvan Kiinan kanssa, tömä pn minun henkilökohtainen näkemykseni. Juuri siitä johtuu lännen median järjetön mustamaalaus Putinia kohtaan.

    Muslimien massa-maahantunkeutuminen eurooppaan (huom. sionistien organisoima ja rahoittama) on vain osa tätä pirullista sunnitelmaa, jonka tarkotus on murskata itsenästen valtioiden talous ja saattaa ne täydelliseen kaaokseen. Eurooppaan on tulossa täydellä varmuudella joukko false flag terroristi-iskuja USAn malliin, valmistelut ovat EU:ssa jo käynnissä.

    Internetin kautta (vielä toistaiseksi) voi saada paljon puoluetonta tietoa NWO globalistien toiminnasta. USA/CIA (johdossa zionistit) on itse vastuussa valta-osasta terroristi-iskuja omassa maassaan, kuten näyttävästi tehty 9/11 röyhkeydellään meille osoitti. Viimeisimpiä False flag iskuja USAssa ovat mm. Virginia shooting, Boston bombing, Sandy Hook ja Oregon shooting. Kaikki kyseiset iskut ovat oman govermentin huijausta (HOAX) joiden avulla yritetään saada aikaan lakimuutos (gun control) aseiden rajoittamiseksi. USAn goverment haluaa kerätä kansalta aseet pois mahdollisimman pian. Se siksi, että Globalisti eliitti tietää luinka NWO suunnitelma tullaan lähivuosina toteuttamaan – kansa täytyy tehdä vaarattomaksi. Sama aseiden rajoitus laki on jo saatannallisessa myllyssä EUssa, Suomen hallitus on parhaillaan käsittelemässä sitä.

    Hmmm… eikö olekin mielenkiintoista: maailman rahapoliittinen eliitti riisuu kansalaiset aseista ennen sen hirttämistä. Ja sitten kun me keikutaan hirttosilmukassa, globalistit tulevat hyväntahtoisesti pelastamaan meidät tarjoamalla Maailmanhallituksen. Surullisinta tässä juonessa on se, että omat pettävät tietoisesti Suomen kansan – kokoomus ja keskusta etunenässä. Rest in peace Suomi Finland!

    Plusääni(5)Miinusääni(0)
  3. Venäjän keskuspankki on juutalainen Rothschild-keskuspankki, BIS:n (Bank for International Settlements) jäsen:

    https://en.wikipedia.org/wiki/Central_Bank_of_Russia (kohta ”Role and duties”, toiseksi viimeinen rivi).

    BIS on juutalainen (Rothschildien vetämä ja omistama) keskuspankkien keskuspankki Baselissa Sveitsissä.

    Venäjä kuuluu siis samaan juutalaiseen velkaperusteiseen raha- ja pankkijärjestelmään kuin Eurooppa ja Suomi (ja käytännössä koko maailma). Rupla tulee liikenteeseen vain ottamalla sitä Rothschildien järjestelmän pankeista lainaksi korkoa vastaan. Rupla – jokainen rupla – on niin ollen korollista velkaa juutalaisille. Koron vuoksi takaisin maksettavaa (velka + korko) on koko ajan enemmän kuin rahaa on olemassakaan (velaksi otettu määrä). Syntyy jatkuva lisälainaamisen pakko entisistä veloista selviämiseksi, velkakierre, velkaorjuus, kaikki muukin orjuus ja lopulta tuho. Jokainen asia Venäjän yhteiskunnassa on niin ollen täysin juutalaisessa kontrollissa (rahahan on yhteiskunnan toiminnan selkäranka). Tämä merkitsee, että Venäjä on juutalaisten ABSOLUUTTINEN ORJA. Joka hallitsee velkaa (rahaa), hallitsee kaikkea.

    Juutalaiset itse ovat nahistelleet keskenään. Nyt Venäjää ohjastavat Chabad-juutalaiset, samat kuin USA:ta.

    Osin asiaa sivuaa tämä kommenttini:

    Juutalaisaktivisti kertoi, miksi muslimien maahanmuuttoa kannatetaan

    Putin on joko juutalaisten nukkehallitsija tai itsekin juutalainen.

    Plusääni(5)Miinusääni(0)
    1. Yllä oleva kommenttini on siis vastaus nimimerkin ”Väinämöinen” kommenttiin, jossa hän ilmoittaa uskovansa, että Venäjä vastustaa globalisteja.

      Ei vastusta. Tarvittaessa tietenkin voi sellaista teeskennellä (pettääkseen), mutta todellisesti ei vastusta globalisteja. Globalistit omistavat Venäjän.

      Plusääni(3)Miinusääni(0)
    2. Mitäpä Ohje sanot, onko esim. Ruotsilla ja muilla pohjoismailla ns. oma raha, kuten monet väittävät ?

      Luulen, että he ovat vain hämääntuneet valuutan nimestä, ja luulevat että muilla pohjoismailla on suvereeni valta omaan rahajärjestelmäänsä, mutta onko näin todellakin ? Kaikki kuuluvat kuitenkin BIS:iin.

      Myös Syyrian keskuspankki kuuluu käsittääkseni BIS:iin ja Syyria on ottanut lainaa Venäjältä, eihän heillä silloin ole suvereeni oma raha? Vaikka Mimi ohessa jotenkin näin väittää, että Syyria on irti Rotchild -rahajärjestelmästä? Miksi Syyria silti on ottanut lainaa Rotchild -rahajärjestelmästä, en ymmärrä tätä… ?

      https://youtu.be/TP3mXVRd89Y

      Tosiasiassa valtio jolla on oma raha, keskuspankki ja lainsäädäntö, ei
      tarvitse ulkomaista velkaa. Valtionvelka johtuu vain siitä, että valtiovalta (=rikolliset poliitikomme) ovat luopuneet etuoikeudestaan hoitaa valtion rahoitus itse omin päin. Ja vieläpä hyvinkin tietoisesti, eivät suinkaan tyhmyyttään.

      Sitä ei kuitenkaan yleisesti tajuta, että nämä BIS – keskuspankit ovat kokonaan tämän ihanan demokratiamme ja kansanvallan ulkopuolella, vaikka kysymys on valtion tärkeimmästä taloudellisesta asiasta, rahapolitiikasta. Toisin sanottuna, se joka hallitsee valtion rahaa – hallitsee valtiota.

      Thomas Edison:
      ”Jos valtio voi laskea liikkeelle velkakirjoja, se voi yhtähyvin laskea liikkeelle myös seteleitä”. Näiden periaatteellinen ero on vain korko ja paperin koko, jolle ne on painettu. Sekä valtion bondit, että setelit ovat velkakirjoja. Toiselle määritellään korko, toiselle ei.

      Plusääni(3)Miinusääni(0)
      1. Jepulisjepsis at 23.49 & 0.13

        Ei ole Pohjoismailla omaa rahaa; ovat absoluuttisessa juutalaisessa orjuudessa juutalaisen velkarahajärjestelmän myötä. Linkistäsi näkyy, että ovat velkarahajärjestelmässä. Rahan nimi merkitse mitään. Pohjoismaalaisilla ei ole mitään valtaa omiin asioihinsa, koska ovat velkojan määräysvallan alla (lainaehdot, lainahanat, korkohanat). Koko maailma on Rothschildien käsissä (paria Lähi-Idän maata lukuun ottamatta; jos Syyria ei ole linkkisi BIS-jäsenlistassa, sillä on oma raha – siksihän Syyriaa tuhotaan, kun sillä on oma kansallinen keskuspankki irti juutalaisista. Toivottavasti Syyria ei joudu juutalaisen velkarahan kynsiin, niinkin voi tapahtua – ja silloin Syyria on loppu).

        Älä kuuntele ihmisiä, sillä ovat pääosin idiootteja, jotka eivät ymmärrä velkarahajärjestelmää ja juutalaisen raha- ja pankkijärjestelmän rakennetta (eivätkä halua ymmärtää). Ota selvää, kuten oletkin katsonut linkistäsi, jossa on BIS:n (siis juutalaisten Rothschildien raha- ja pankkijärjestelmän) jäsenlista. Siellä on Venäjä ja Kiinakin. Nämäkin siis ovat täydellisesti juutalaisten omia, pelkkiä juutalaisten orjavaltioita.

        Älä kuuntele, mitä ihmiset sanovat. Ovat pihalla (joka asiassa). Kuten tulet huomaamaan, he eivät koskaan ota selvää mistään. Koska Suomi on Rothschild-orjavaltio, BIS:n jäsen, niin liki kaikki täällä ovat juutalaisten aivopesemiä (koulut, yliopistot, tiedotusvälineet, kirjastojen ja kirjakauppojen kirjavalikoimat, kirkko, vanhemmat, valtionjohto, virkamiehet). Itse pidän suomalaisia pikkujuutalaisina, innokkaampina juutalaisina kuin juutalaiset itse – ja juutalaisuus tuhoaa Suomen.

        Ei suomalainen voi typeryydelleen mitään. Älä kuuntele – koskaan.

        Plusääni(6)Miinusääni(0)

Kirjoita kommentti

Pakolliset kentät on merkitty *

Kotimaa

Ulkomaat