Tunnettu saksalaistoimittaja: CIA lahjoo Euroopan valtamediaa

Suuren saksalaisen Frankfurter Allgemeine Zeitung –julkaisun toimittajana tunnetuksi tullut tohtori Udo Ulfkotten mukaan Yhdysvaltojen keskustiedustelupalvelu lahjoo eurooppalaisia toimittajia. Nykyään Ulfkotte ei tahdokaan työskennellä valtamediassa.

Ulfkotten mukaan suuret mediat niin Saksassa kuin muuallakin länsimaissa saavat rahoitusta ja käskyjä Yhdysvaltojen keskustiedustelupalvelu CIA:lta, ”yhdysvaltalaisilta miljardööreiltä” sekä suurilta kansainvälisiltä järjestöiltä.

Televisiohaastattelussaan Ulfkotte kertoo, että 25 vuoden toimittajanuransa aikana hän joutunut valehtelemaan kansalle lukemattomia kertoja. Ulfkotte sai jopa Oklahoman osavaltion kunniakansalaisuuden, sillä hän puolusteli lehdissä Yhdysvaltojen sotia. Tukea työlleen Yhdysvaltojen entinen lempilapsi sai kertomansa mukaan suoraan CIA:lta.

Ulfkotten mukaan Saksa on Yhdysvaltojen hallitsema nukkevaltio eivätkä toisen maailmansodan jälkeen alistetut saksalaiset uskalla kyseenalaistaa amerikkalaisten hulluimpiakaan päätöksiä. Toimittaja kertoo, että rikkaat amerikkalaisjärjestöt ja miljardöörit kutsuvat jatkuvasti saksalaisia lehtimiehiä luksusmatkoille Yhdysvaltoihin. Vastapalveluksi valtamedia kirjoittaa ainoastaan sellaisia artikkeleita, joista ei ole haittaa isäntiensä liiketoimille ja politiikalle. Pienet lahjat ja ”palvelukset” ovat arkipäivää.

Aina vaikuttaminen ei ole yhtä hienovaraista. Ulfkotten mukaan tiedustelupalveluiden edustajia on kävellyt suoraan toimittajien toimistoihin pyytämään näitä kirjoittamaan tietynlaisia artikkeleita. Amerikkalaisten perustaman ”saksalaisen” Bundesnachrichtendienst-tiedustelupalvelun työntekijät esimerkiksi vaativat Ulfkottea kirjoittamaan mustamaalausartikkelin Libyan Muammar Gaddafista. Ulfkotte sai artikkelia varten tiedustelupalvelulta salaista tietoa Libyasta. Artikkeli julkaistiin Frankfurter Allgemeine Zeitungissa ja sitä siteerattiin suurissa lehdissä kansainvälisesti. Tekstissä väitettiin, että Gaddafi aikoi rakentaa kemiallisia joukkotuhoaseita. Artikkeli oli osa sionistien sotapropagandaa, jolla lopulta oikeutettiin hyökkäys Libyaan ja Gaddafin murhaaminen.

Ulfkotte ei puhu kovinkaan yksityiskohtaisesti miljardööreistä ja suurista amerikkalaisista mediaruhtinaista, jotka hänen mukaansa hallitsevat sekä Yhdysvaltoja että Eurooppaa. Magneettimedian vakituisille lukijoille näiden henkilöllisyydet ovat kuitenkin jo selvillä.

Justice4Germans

2 kommenttia

  1. Ulfkotte on kirjoittanut myös kokonaisia kirjoja, jossa hän toistaa CIA:n ja Israelin Gaddafin vastaisia valheita ja muita valheita.

    Plusääni(1)Miinusääni(0)
  2. Onko Ulfkotte tavallaan sitten osallinen Gaddafin murhaan ja Libyan nyky tilanteeseen? Medialla on niin suuri vaikutus ihmisiin, että sanoisin että on, ja lukuisten muidenkin Libyalaisten murhaamiseen myös! Missä tuomio? Kun länsimaissa on tapana tuomita vain ”harmittomat” välikädet, ja jättää ne oikeat rikolliset miettimään seuraavaan siirtoaan…

    Plusääni(0)Miinusääni(0)

Kirjoita kommentti

Pakolliset kentät on merkitty *

Kotimaa

Ulkomaat