Tukholman verityöt: Ruotsi menehtyy multikulttuuriseen vapauteensa ja Suomi seuraa perässä

Tukholman suurkaupunkialueella tapahtui sunnuntaina kolme eri ampumatapausta, joissa ruotsalaismedioiden mukaan menetti henkensä kaksi ihmistä. Tapaukset ovat todennäköisesti yhteydessä rikollisjengien välienselvittelyihin.

Ammuskelut tapahtuivat Blackebergissä, Järfällassa ja Sollentunassa. Poliisi ei nähnyt tuoreeltaan ammuskeluiden välillä yhteyttä. Joskin kolme erillistä, ja miltei peräkkäistä väkivallantekoa, ilman toisiinsa liittymistä, olisivat erikoisen harvinaisia.

 

Toiminta on entistä verenhimoisempaa

Jengien toiminta sekä niiden harjoittama väkivalta on selvästi entistä armottomampaa.

Muutama tutkijoiden mukaan ennen ammuttiin jalkaan, nyt päähän.

Esimerkiksi eilisessä tapauksessa toista ammuskelun uhria ammuttiin suoraan kasvoihin.

Luonnollisesti tällaiset tapahtumat synnyttävät pelkoa kansalaisten keskuudessa. 

Aftonbladetin mukaan poliisi pelkää viimeaikaisten ammuskelujen johtavan kostotoimenpiteisiin.

Ruotsi on sekasortoisessa tilassa

Ruotsissa yhteenotot tuliasein ovat yleistyneet. Näissä ammuskeluissa on kuollut tämän vuoden toukokuun loppuun mennessä yhteensä 18 ihmistä. Tukholman alueella on tapahtunut 30 ammuskelua, jotka ovat vaatineet yhdeksän ihmisen hengen.

Nämä rikollisjengien taustat ovat poliittisesta Lähi-idästä ja mukana on myös Balkanin veteraaneja.

Ruotsin Tulevaisuudentutkimuksen Instituutti julkaisi viime vuonna tutkimuksen aiheesta ”Väkivaltainen ekstremismi ja järjestäytynyt rikollisuus Ruotsissa”. Tutkimukseen koottiin tietoja poliisilta sekä turvallisuuspoliisi Säpolta. Tutkimukseen on myös liitetty tietoja järjestöjen jäsenten ja heidän vanhempiensa synnyinmaista, terveydestä, koulutuksesta sekä rikostilastoista.

Kaikkiaan 15 244 henkilöä havaittiin olevan liittyneinä johonkin järjestäytyneeseen ryhmään. Perinteisesti organisoituneeksi rikollisuudeksi miellettyihin ryhmiin, kuten mafiaan, moottoripyörä- ja katujengeihin, kuului näistä ihmisistä 5/6 osaa. Tutkimuksen mukaan moottoripyöräjengit olivat suurin ryhmä, johon katsottiin kuuluvan 5 693.

Tavanomaisesti ääriryhminä pidettyihin järjestöihin kuului 1/9 osaa, eli yhteensä 1641 henkilöä. Näistä noin puolet kuuluu islamistisiin ja likipitäen neljännes valkoista valtaa edistäviin organisaatioihin. Anarkistien (autonomit) ja äärivasemmistolaisten osuus ääriryhmien jäsenyyksistä on noin yksi kymmenesosaa.

Jäsenten yleisin ikä on 20 vuotta, ja ovat melkein kaikki miehiä. Koulutustaso on keskimäärin alhainen, vaikka suurimmalla osalla on peruskoulu tai lukio suoritettuna. Korkeamman asteen opintoja oli eniten autonomeilla ja islamisteilla, mutta vähiten varsinaisten rikollisjärjestöjen jäsenillä.

Noin 67 prosenttia rikosjengiläisistä on ensimmäisen tai toisen polven maahanmuuttajia   

Perhetaustat huomioituna kaksi kolmasosaa järjestäytyneiden rikollisryhmien jäsenistä on joko itse syntynyt ulkomailla, tai toinen tai molemmat heidän vanhemmistaan ovat syntyneet ulkomailla. Toisen polven paljasjalkaisia ruotsalaisia on suhteessa eniten valkoisen vallan, anarkistien, jalkapallohuliganien ja moottoripyöräkerholaisten joukossa. Vastaavasti heitä on vähiten islamistien ja mafian riveissä, mikä on tietysti luonnollista. Lähi-Idässä syntyneiden osuus erikoisesti rikollis- sekä islamististen järjestöjen jäsenistä on erittäin korkea.

Ruotsissa lähiöiden katujengit ovat arkipäivää. Kuvan aseet ovat Tukholman lähiöistä poliisin löytämiä vuonna 2008.

Vaikka jäsenet muodostavat vain 4,5 prosenttia kaikista rikoksista epäillyistä, he ovat olleet epäiltyinä jopa joka neljännestä, vuosien 1995–2016 aikana tehdystä rikoksesta. Suhdeluku on huikean korkea.

Toimittajan kommentit

Ruotsi on muuttunut jo vuosikymmeniä kiihtyvällä vauhdilla entistä monikulttuurisemmaksi yhteiskunnaksi. Ruotsi on äärimmäisen arvoliberalistinen maa, joka on toteuttanut monikulttuurisuuden ideologiaa siinä laajuudessa, että maan yhteiskunnallinen sietokyky lähestyy maksimipistettään. Mikäli ”turvapaikanhakijoiden” invaasio jatkuu vielä edelleen seuraa kymmenen vuoden sisällä täydellinen perikato, joka kenties kulminoituu tietynlaiseen sisällissotaan.

Suomi seuraa Ruotsin valitsemaa tuhontietä. Suomen hallitus on jo tehnytkin esimerkiksi veronpäätöksiään sekä muita tiettyjä poliittisia ratkaisujaan suomalaisten etnokulttuurillisen sekoittumisen mahdollistamiseksi.

Ruotsin, kuten myös Suomen poliittinen tilanne myös multikulttuurin suhteen on niin vakava, että näissä valtioissa pitäisi pikaisesti vaihtaa poliittista järjestelmää ja uusia niiden virkaatekevät järjestelmät. Yhteiskunnalliset ja poliittiset vallankumoukset ovat näissä maissa välttämättömiä.

Markku Juutinen

Lähteet

Expressen (30.6.2019). Tre skjutningar på bara några timmar – två män döda. Saatavina:

https://www.expressen.se/nyheter/just-nu-skottlossning-man-skjuten-i-huvudet/

Aftonbladet (30.6.2019). Tre skjutningar på 4,5 timmar – två döda. Saatavina:

https://www.aftonbladet.se/nyheter/a/LAadlJ/tre-skjutningar-pa-45-timmar–tva-doda

FORSKNINGSRAPPORT (2018/4).  Amir Rostami, Hernan Mondani, Christoffer Carlsson,Joakim Sturup, Jerzy Sarnecki, Christofer Edling . Våldsbejakande extremism och organiserad brottslighet i Sverige. Saatavina: https://www.iffs.se/media/22498/brott_2018_4.pdf?fbclid=IwAR12trV_-H_JSQhfX07EQL03_El_xnZkkR5Vd75O0oiziSmf6_rsfW2rQ4A

14 kommenttia

  1. Se on jännää miten Suomessa tai Ruotsissa ei edes haluta kieltää näitä terroristi- ynnä rikollisjärjestöjä (”MC-jengejä”).

    Liian isot rahat kiinni todellisilla päättäjillämme näissä bisneksissä. Moottoripyöräjengit ovat täynnä mutakuonoja. Ennen mokomia ei edes hyväksytty jäseniksi! Hyvin kertoo tuo 20:n keski-ikä klubien tasosta Ruotsissa. Suomessakin kulkee liivit päällä ns. ”täysväreissä” siloposkisia pikkupoikia, joilla ei edes mopoa ole ollut. Surullista.

    Plusääni(22)Miinusääni(0)
  2. Ruotsin ainoa mahdollisuus pelastaa oma rotunsa on se että he tulevat vähäksi aikaa Suomeen töihin aivan kuten suomalaiset menivät sankoin joukoin Ruotsiin. Ja sitten kun maan sisällissota on ohi, niin sen jälkeen palaavat jälleenrakentamaan maansa tuleville sukupolville.

    Ruotsalaisia kuolee vanhuuttaan seuraavien kuuden vuoden aikana lähes neljä miljoonaa. Mukana tietysti paljon suomalaisia ruotsiin työnperässä muuttaneita. Tämä on lukuarvo joka kiepsauttaa valtasuhteet täysin päälaelleen. Se että ruotsalaiset ovat omassa maassaan vähemmistönä muutaman vuden päästä pitäisi toimia hälytyskelloina sekä suomalaisille mutta varsinkin ruotsalaisille. Mutta jostain kumman syystä kaikki vain tuntuvat odottavan jotain. Mitä?

    Jos Suomeen tulisi esim. miljoona ruotsalaista, he toisivat mukanaan taloutta piristävän ruiskeen. Lisää verotuloja valtiolle sekä lisää näkyvyyttä puolustuskyvyllemme. He pääsisivät nauttimaan niistä euista joita Norea, Telia, IF, Skansa, NCC ja monet muut ovat meille suomalaisille tarjonneet Vuosikymmenet. Ja koska Suomi on kaksikielinen maa, ei heillä ole vaikeuksia valtiohallinnon palveluissakaan.

    Ihmiset eivät vain halua tehdä päätöksiä/muutoksia vaikka tietävät niiden vääjäämättömyyen, ennenkuin on pakko.

    NE ruotsalaiset jotka halauvat maahanmuuttajia, ne voivatkin jäädä Ruotsiin ja hoitaa yhteiskuntansa parhaaksi katsomallaan tavalla. Mutta se tie on yllättävän lyhyt ja tuskallinen.

    Plusääni(10)Miinusääni(3)
    1. Ruotsalaiset ovat kuin kilttejä hobitteja itsensä Sauronin syleilyssä. Ruotsalaisten mukavuudenhaluisuus ja auttamaton tietämättömyys pahasta kostautuu nyt näinä aikoina raa’alla tavalla ja asiat tulevat menemään vielä moninkertaisesti pahempaan suuntaan. Tämä ei vielä ole edes alkua. Ruotsalaisia on pahasti jekutettu, heille on annettu kaikki sosialismin alttarilla, hemmoteltu, pidetty hyvänä kuin pahintakin lellikkiä ja suljettu silmät todellisuudelta, ja ruotsalaiset eivät kerta kaikkisesti kykene ymmärtämään sitä miten heitä on huijattu. Nyt kun sosialismi pikku hiljaa näyttää todelliset kasvonsa ruotsalaisille totälitäärisellä brutaalilla otteellaan, niin he huomaavat että on liian myöhäistä päästä otteesta irti. Ruotsalaiset syödään elävältä kuin tyhmät hobitit. Suomalaisilla sentään on kokemusta naapurimaa Neuvostoliiton ah niin ihanasti sosialismista ja sen rautaisten kenkien kaiusta rajojemme yli antaen meillekin maistiaisia tästä saatanallisesta aatteesta ja sen kaikkivoipaisesta pahuudesta. Ikävä kyllä optimismiin ei ole edes varaa, Suomi on samalla tiellä. Mekin saamme kohdata sosialismin rumat kasvot ja siltä pelastumiselta ei ole edes toivoa.

      Plusääni(15)Miinusääni(2)
  3. EXPO:n julkinen rahoittaja, juutalaisen seurakunnan aktivisti Gabriel Urwitz (joka kusetti Jaakko Lassilan johtamalta Kansallis-Osake-Pankilta miljardi ruotsinkruunua vuonna 1988), kertoi Dagens Industrin haastattelussa 20.6.2019 Ruotsissa asuvan tänään 300.000 – 400.000 Ruotsin kansalaista juutalaisilla juurilla, vaikka juutalaisten virallinen luku Ruotsissa tänään onkin vain 20.000.

    Kryptojuutalaisia riittää siis Ruotsissa palvelemaan juutalaisia intressejä. Vartit ja puolikkaat kokevat veren kutsun ja tukevat Sionin vanhempien päämääriä tiedotusvälinen ja pankkien valtaamiseksi.

    Plusääni(22)Miinusääni(0)
  4. NEW Enslavement of the Working Class (7)- Paul C. Roberts, Herland Report
    http://www.thetruthseeker.co.uk/?p=191084

    Herland Report TV: ”We are now back to robbery-capitalism. There are no countervailing powers and no media to constrain them,” says one of America’s leading political economists, Dr. Paul Craig Roberts, chairman of The Institute for Political Economy, former editor of the Wall Street Journal, and a well known author of many books.

    He is also a regular contributor to the Herland Report news site as well as The Herland Report TV Show, awarded the Treasury Department’s Meritorious Service Award for “his outstanding contributions to the formulation of United States economic policy.”

    Many of the leading Western philosophers over the years have spoken about the need for fearless speech and critical thinking and investigative journalism and independence from power structures. About this, Dr. Roberts says:

    ”The reason Noam Chomsky and I can speak freely is because we don’t want anything from the establishment. We are not depended on them. If we were, we would be shut down. So, you have a situation in the West where there is hardly anybody who can afford to speak freely.”

    ”In society, there has to be countervailing powers. One power has to balance the other. If not, some group runs away with it all. In the US, all of these countervailing powers have been destroyed. For example, one of the main results of offshoring the middle class jobs, the manufacturing jobs, was to destroy the unions. So, there is no longer any constraint by the union as a workforce, or employers. We are now back to robbery-capitalism because the unions are gone. A few exist and they are in the public sector and they are now beginning to starve them out as well. No raises, cuts, they use all sorts of tactics. And there is no longer a media to constrain them. Where is that limit now? It is gone.”

    ”The deterioration happened in a fairly short time. It was not a long drawn out procedure. If you think back to post World War II, we had a country that was a real country back then. We were unified, a people that believed in progress, there was goodwill. Where are these values now?”

    ”The pendulum has swung to robber-capitalism. The only mark of success is money. How you get it doesn’t matter anymore. I can remember when a billionaire was unknown, now everyone on the Forbes 400-list is a billionaire. We talk about individuals who have 100 billion dollars. That was the stats of the entirety of the Federal government when John F. Kennedy was president. So, now one person has a hundred billion dollars. You have a system that produces those results and yet the middle family income in the US are not grown in 20-30 years.”

    ”This is America. The majority population cannot raise 400 dollars cash without selling personal property, personal assets, their TV, their car, their ring. Yet, we have people worth 100 billion dollars.”

    ”I criticized globalism years ago and offshoring new jobs. I was accused to be against free trade, but it has nothing to do with free trade. So, what this does is it sends you to where labor is cheapest, where there is no regulation because then your profits are maximized. And those profits only go the management and the owners. But the cost of getting those profits is that you have destroyed the middle class.”

    ”In that sense, president Trump is right. The country has deserted its own and it is largely the reason for the rise of China. So, by doing this, we have created another power that is a constraint on American Unitarianism, which is China. They now know how to do thing that we do not know anymore.”

    The Herland Report is a Scandinavian news site and TV channel on YouTube, reaching millions yearly, presenting leading intellectuals’ view on foreign policy, current affairs, the Middle East, Western decadence, featuring a variety of opinion and analysis from a number of commentators from across the political spectrum.

    The Herland Report is founded and hosted by Hanne Nabintu Herland, a historian of comparative religions, bestselling author, commentator and TV producer, known from the media for sharp analysis and fearless speech.

    Plusääni(1)Miinusääni(0)
  5. Suomalaiset kuvittelevat että muutos tulee älypuhelimien, pelikonsolien tai netin kautta.

    Ei tule tapahtumaan. Maailma ympärillä palaa ja Suomi sen mukana jos jää tuijottamaan näyttöruutua.

    Suomen hallituksella ja EU:lla on vain tarjota vihatekoja Suomen kansaa vastaan. Ei mitään muuta. Ei mitään muuta.

    Sen sijaan että täällä netissä roikutaan toistamassa samoja asioita mitkä on jo erittäin hyvin tiedossa – olisi syytä aktivoitua ja siirtyä suoraan toimintaan.

    Me tiedämme jo kaiken oleellisen vihollisesta. Oli sitten kyse petturi ministereistä, Bilderberg kokouksista, CFR:n toiminnasta, EU:n poliisivaltiosta, YK:n linjauksista ym. – niiden toiminta on kaikki suunnattu meitä vastaan.

    Me olemme vain hyväksikäytettävän maksajan asemassa.

    Pelokkaina kuitenkin esim. kansalliset vetäytyvät ja välttelevät siirtymistä suoraan toimintaan. Odottavat että ehkä seuraavat vaalit muuttavat tilanteen paremmaksi. Odottavat että uuden blogin perustaminen joka taas paasaa samoista asioista muuttaa tilannetta.

    Sitten on näitä runsaasti jotka vaativat että ei pidä ryhtyä mihinkään koska se voi kääntyä meitä vastaan. Se on kuulemma vallanpitäjien ansa, johon ei pidä astua. Ne yrittävät kuulemma houkutella meitä tekemään jotain josta sitten voivat meitä syyttää ja vaatia sitä sun tätä. Ei pidä tehdä mitään radikaalia, koska se kuulemma taas kääntyy meitä itseämme vastaan.

    Eli näiden jarrumiesten mielestä pitää vain odottaa että käy samoin kuin Ruotsissa, että yhtenä päivänä herätään siihen todellisuuteen että Ruotsia ei ole enää olemassa. Samoin pitää käydä Suomessa näiden ”kansallismielisten” jarrumiesten mielestä. Vielä senkin jälkeen jatkuu hokeminen: ei pidä tehdä mitään mikä voi kääntyä meitä vastaan.

    Plusääni(23)Miinusääni(0)
    1. Helvetin hyvin sanottu. Olen niin paljon nähnyt tuota ”vastaisku kääntyy meitä itseämme vastaan!” -porukkaa, etten tiedä ovatko oikeasti vihollisen puolella nuo vai vain aivan perkeleen tyhmiä muuten vain.

      Plusääni(2)Miinusääni(0)
  6. Agitaattorit, propagandistit ja merkitysten kieputus
    Vihatulla lapsella on ollut monta nimeä. “Agitaattorin” sijaan nykyään puhutaan usein “propagandistista”, “äärioikeistolaisesta” tai “salaliittoteoreetikosta”. Vallanpitäjien hyväksymistä aiheista kansaa kiihottavasta käytetään positiivisemmalta kuulostavia nimikkeitä, kuten “aktivisti” tai “vapaustaistelija”.

    Tekijä Jukka Ojala
    https://vastavalkea.fi/2019/07/01/agitaattorit-propagandistit-ja-merkitysten-kieputus/#comment-74106

    Plusääni(10)Miinusääni(0)
    1. The days of “the whites” are over. The days of white people brainwashed into cowardice and impotence are at an end. The Americans and their empire are incapable of self-defense. All white gentiles can do is to attack Israel’s enemies for Israel, thus multiplying the crimes of whites and the associated guilt that has destroyed a once vigorous people who made the modern world with all its faults and advantages.
      The Obituary for Western Civilization Can Now Be Written
      July 9, 2019 | Categories: Articles & Columns | Tags: | Print This Article Print This Article
      Europeans Are as Dumbshit as Americans

      The Obituary for Western Civilization Can Now Be Written

      Paul Craig Roberts
      https://www.paulcraigroberts.org/2019/07/09/the-obituary-for-western-civilization-can-now-be-written/

      Plusääni(1)Miinusääni(0)
  7. Yhdysvalloissakin taidetaan olla paremmin perillä mitä ruotsissa tapahtuu. Suomessa ja ruotsissa valtamedia ei enää uutisoi juuri mitään. Aikoinaan Trupin kommentti että katsokaa mitä ruotsissa tapahtui viieme yönä ei ehkä mennyt ihan päivälleen kohdalleen mutta suunta ja tieto oli selvä. Herätti tietenkin vastalauseiden myrskyn aivan kuin ihmisissä aikoinaan kun sanottiin että maa on pyöreä. Alexander Stubb sanoi että Ruotsi on maailman turvallisimpia paikkoja, no ehkä, riippuu mihin vertaa.

    Plusääni(13)Miinusääni(0)

Kirjoita kommentti

Pakolliset kentät on merkitty *

Kotimaa

Ulkomaat