Tuhansia amerikkalaissotilaita Eurooppaan – suurimpia joukkojen sijoitteluja sitten kylmän sodan

Yhdysvallat on viime viikkoina lähettänyt tuhansia panssarivaunuja, sotilasajoneuvoja ja muuta taistelukalustoa Saksaan, josta tappava lasti on kuljetettu eri puolille Keski- ja Itä-Eurooppaa.

Viikonloppuna Eurooppaan tunkeutui yhteensä 4 000 amerikkalaissotilasta saksalaisen Bremerhavenin kaupungin sataman kautta. Nato on pyrkinyt oikeuttamaan miehitysjoukkojen lisäämisen ”Venäjän uhalla”.

Kuten politiikan tutkimuksen professori John Mearsheimer on kuitenkin todennut, ei ikääntyvä, taantuva ja taloudellisesti heikko Venäjä kykene uhkaamaan Eurooppaa sotilaallisesti. Naton aggressiota selittävät siis kokonaan muut syyt.

The Independent –lehden mukaan kyseessä on kylmän sodan jälkeisen ajan suurimpia amerikkalaisjoukkojen sijoitteluja Euroopassa; Nato kutsuu operaatiota nimellä Atlanttinen ratkaisu. Saksan lisäksi amerikkalaisia tunkeutuu Eurooppaan esimerkiksi Puolan Wrocławin kautta.

Kenraalimajuri Timothy McGuire yritti oikeuttaa sotilasoperaatiota väittämällä, että Nato-joukot ylläpitävät ”rauhaa ja hyvinvointia Euroopassa”. Amerikka itse ei kuitenkaan sallisi vastaavia operaatioita omalla maaperällään.

eulippu

Provokaatioita ja poikkeustilan lietsomista

Monet uskovat, että operaation kyyninen tavoite on vain lisätä suurvaltojen välistä vastakkainasettelua, jotta eliitti voisi rajoittaa eurooppalaisten poliittisia vapauksia erilaisten poikkeuslakien nojalla.

Venäjä vastasikin Naton provokaatioon nopeasti siirtämällä ydinohjuksia Kalingradiin. Näin ”poikkeustiloja” syntyy.

Amerikkalaissotilaiden määrää lisätään nyt muun muassa Hollannissa, Belgiassa, Saksassa, Puolassa, Liettuassa, Virossa ja Latviassa. Myös Britannia on lähettämässä lisää sotilaita Viroon.

Sodan uhkaa ja poikkeustilatunnelmaa on alettu ruokkia jo hyvissä ajoin ennen Saksan ja Ranskan tärkeitä vaaleja, joissa EU- ja maahanmuuttovastaisten ehdokkaiden pelätään päihittävän vanhat eurokraatit.

Valtamedia on jo etukäteen syyttänyt Venäjän ”hybridisotilaita” esimerkiksi Euroopan pakolaiskriisistä vastuussa olevan Angela Merkelin tulevasta vaalitappiosta.

Nato ja EU ovat myös julistaneet hiljattain, että monikulttuurisuutta ja Euroopan unionia vastustavat poliittiset liikkeet ovat vähintäänkin potentiaalisia terroristeja tai ”agentteja”. Nato ei valmistaudu sotaan Venäjää vastaan – Nato valmistautuu eurooppalaiseen sisällissotaan.

 

Lue myös:

Venäjä: puolesta vai vastaan?
Naton terrorismitutkijan murhaa ympäröi outo hiljaisuus
Äärisionisti Kissinger: Amerikan ja Venäjän on aika liittoutua Kiinaa vastaan

50 kommenttia

  1. Itse näkisin koko tilanteen miehityksenä. Euroopan tulee hyväksyä kaikki mitä Amerikan mantereelta tulee koska sen armeija on jo levittäytynyt laajalti ympäri eurooppaa. Ja siksi se hallitsee sotiaallisesti eurooppaa. Mahdollisen konfliktin alkaessa ei tarvitse nousta rannikolle kun ollaan jo maissa. Ja sillanpääasemia on luotu järjestelmällisesti ja kaikki oleellinen tiedetään kaikista maista.

    Niin että… miehitys tämä on. Aina kun toisen valtion sotilaat tunkeutuvat omalle maaperälle, se on miehitys.

    Plusääni(43)Miinusääni(1)
    1. [NATO]-maihin kuuluvat Baltian maat sekä Puola ovat itse pyytäneet vahvistusta puolustukseensa ja ovat liittolaiseltaan myös saaneet sitä. Yhdysvallat näyttää että se on sitoutunut Pohjois-Atlantin puolustusliitto [NATO:n] Washingtonin sopimuksen 5.artiklassa luvattuihin turvatakuihin ja puolustaa päättäväisesti liittolaisiaan.

      Plusääni(0)Miinusääni(11)
      1. Ei paljoa lämmitä, jos putiniakin suurempi vihollinen on kansa eli kantasuomalaiset ja muut kantikset Euroopassa. Liittolaiset ovat Euroopan maanpetturihallitukset ja vastaavista rikollisista koostuvat puolueapparaatit.

        Plusääni(8)Miinusääni(0)
    2. Toimisikohan jälleen 2. maailmansodan korridori (käytävä)-menetelmä, liipasimena jälleen Puola. Korridori erottaa Kaliningradin emä-Venäjästä (lieneekö tämä tilanne jo kauan sitten suunniteltu?). Jos Kaliningradia provosoidaan, Venäjä ”saa oikeuden” ryhtyä sotilaallisiin toimiin Puolaa vastaan ja tulla Baltian maiden/Puolan läpi apuun. Ja pian koko manner on sitten puukkohippasilla ja pyssyhippasilla.

      Plusääni(0)Miinusääni(0)
  2. Yhdysvallat aivan oikein noudattaa Pohjois-Atlantin puolustusliitto [ NATO:n] perustana olevaa ns Washingtonin sopimuksen 5.artiklaa ja puolustaa liittolaisiaan . Toki Venäjän putinistisia juoksupoikia nämä uutiset vituttaa. # Russia #Go #Home

    Plusääni(4)Miinusääni(24)
    1. Ne sotilaat ovat (((pankkiireita))) varten. Kohta alkaa suunniteltu ja laskelmoitu pankkikriisi, kuten vuonna 2008, mutta nyt tarkoituksena on luultavasti romahduttaa Eurooppa lopullisesti – tyyliin Neuvostoliitto vuonna 1991. Kansa tulee kuitenkin kapinoimaan tällä kertaa. Poliitikot ja pankkiirit tulevat tarvitsemaan heille lojaaleja sotilaita henkivartijoiksi. Sen takia Nato tulee tänne. #Juden #Go #Home

      Sen sijaan, että puhuttaisiin ympäri pyöreitä (((Nato)))-sopimuksen viidennestä artiklasta, on järkevämpää rinnastaa toimet esimerkiksi tähän Talmud-säkeeseen: ”Kaikkien muiden kansojen omaisuus kuuluu juutalaisten valtiolle, jolla on oikeus anastaa se ilman vastarintaa.” (Choszen Hamiszpat 348)

      Plusääni(19)Miinusääni(1)
    2. Tai sitten Putin tarjoaa ystävilleen/käskijöilleen verukkeen varustaa Euroopan maita sotilailla, jotta nationalistit voidaan jyrätä rauhassa.

      ProKarelian väki ja muut eurobolshevikit ovat mukana tietenkin Nato:n puolella kansaa vastaan. Ja he ovatkin Putinin kavereita

      Plusääni(10)Miinusääni(2)
    3. ProKareliasta et löydä ensimmäistäkään Putinin tai kommunistien ymmärtäjää. Se ei ole mikään venäläisiä hyysäävä porukka.

      Lukemieni kommenttien perusteella teidän perustiedot Pohjois-Atlantin puolustusliitto NATO:sta eivät ole hallussa. Tässä asiallinen esittely joka vastaa kattavasti kysymykseen: Mikä NATO on?

      http://atlanttiseura.fi/nato/

      Plusääni(0)Miinusääni(13)
      1. Mutta se on erittäin sionistinen ja Putin ja Putinin Venäjä on juutalainen. ProKarelia on Jessikan tapaan ”karjan” paimen, joka ajaa ”karjaa” eli meitä (eli yrittää ajaa, aika hyvällä menestyksellä) isäntiensä haluamalla tavalla. Se esittää kriittistä Venäjän suhteen ja teeskentelee isänmaallista. On kuitenkin rähmällään EU:n suuntaan. Maanalainen kumppanuus putinistien kanssa paljastuu esim. muistelemalla, millainen oli ProKarelian keskustelusivusto. Putinistien annettiin valloittaa sen täydellisesti. ”Keskustelu” oli siellä samaan tapaan kuin Suomessa putinistien ja antiputinistien inttämistä. Yhtä vähä-älyistä kuin sinun esityksesi täällä. Tai koko ajan on mennyt vähämielisemmäksi. Nykyisin tarjonta on silkkaa sontaa lähes paikassa kuin paikassa. Kaikki muu likvidoidaankin kai pian ”natsismina”. Kansallissosialismia tuntuvat Prokarelian tyypit ja muut Nato-trollit vihaavan enemmän kuin putinismia, stalinismia tai nykyistä Venäjää.

        Plusääni(5)Miinusääni(1)
  3. Toimitus taisi unohtaa, että tämä sotaherra Obama sai Nobelin rauhanpalkinnon 2009 !

    Buahahahaha :

    ” The Nobel Peace Prize for 2009
    The Norwegian Nobel Committee has decided that the Nobel Peace Prize for 2009 is to be awarded to President Barack Obama for his extraordinary efforts to strengthen international diplomacy and cooperation between peoples. ”

    Toki pupetti se vain on – talmudistit siellä taustalla häärää.

    Eikä vieläkään Nobel -komitea ota tota palkintoa pois tältä sodanlietsojalta ? Hävetkööt. Kyllä tässä monien arvostus Nobel komiteaa kohtaan on jo tippunut nollaan aikoja sitten. Mitä rapparikerhoa lienevät ?

    Plusääni(18)Miinusääni(0)
    1. Mikäs valtio se olikaan joka on siirrellyt asevoimia käyttäen rajoja Euroopassa, uhkailee rauhaa haluavia läntisiä demokraattisia rajanaapureitaan ja harjoittelee säännöllisesti simuloituja ydinhyökkäyksiä Puolaan ja Baltian maiden miehitystä? Aivan oikein, fasistinen roistovaltio Venäjä.

      #russiagohome

      Plusääni(0)Miinusääni(10)
        1. Fasistisen valtion piirteisiin kuuluvat muun muassa
          – vahvan johtajan kulttimainen palvonta

          – sotilaallisen mahdin ja aggressiivisen voimapolitiikan ihannointi

          – etnistä ja kielellistä yhteenkuuluvuutta korostava nationalismi

          – poliittisen opposition järjestelmällinen väkivaltainen kohtelu, vainoaminen ja pelottelu

          – jokaiselle kuuluvien ihmisoikeuksien ja vapauksien poljenta

          – kansalaisten totaalinen kontrollointi tiedustelupalvelujen avulla

          – turvautuminen demokratiaa pilkkaavien, manipuloitujen ,epärehellisten kansanäänestyksien ja vaalien järjestämiseen

          – johdon poliittisia päämääriä palvelevat järjestyt näytösoikeudenkäynnit

          – homofobia ja ylipäätään kaikkien seksuaalisten vähemmistöjen järjestelmällinen vainoaminen

          – vainoaminen etnisen syntyperän perusteella

          – keskitetty valtiollinen propaganda ja tiedonvälityksen täydellinen valtiollinen kontrolli sekä lehdistönvapauksien kieltäminen

          – rehottava korruptio ja nepotismi

          Putinin tultua valtaan Venäjällä , Stalinin ja kommunistien punafasismin Venäjällä korvasi nyky-Venäjän trikolorifasismi.

          Plusääni(0)Miinusääni(12)
          1. Tuossahan on melkein kuvattu Suomi. Paitsi että oman armeijan sijaan nuolemme muiden saappaita ja ihailemme muita. Kaikki tuntuvat olevan jo alistuneita lakeijan ja suoranaisen orjan osaan. Mikä vain käy. Kaikki terve on oppositiota, jota vainotaan pian jo terroristeina. Juutalaisia palvellaan ja totellaan sokeasti.

            Plusääni(13)Miinusääni(1)
          2. ”Good propaganda does not need to lie, indeed it may not lie. It has no reason to fear the truth. It is a mistake to believe that the people cannot take the truth. They can. It is only a matter of presenting the truth to people in a way that they will be able to understand. A propaganda that lies proves that it has a bad cause. It cannot be successful in the long run. A good propaganda will always come along that serves a good cause. But propaganda is still necessary if a good cause is to succeed. A good idea does not win simply because it is good. It must be presented properly if it is to win. The combination makes for the best propaganda. Such propaganda is successful without being obnoxious. It depends on its nature, not its methods. It works without being noticed. Its goals are inherent in its nature. Since it is almost invisible, it is effective and powerful. A good cause will lose to a bad one if it depends only on its rightness, while the other side uses the methods of influencing the masses.”

            DR GOEBBELS Goebbels at Nuremberg — 1934 (EXCERPT)Der Kongress zur Nürnberg 1934 (Munich: Zentralverlag der NSDAP., Frz. Eher Nachf., 1934), pp. 130-141 The Congress to Nuremberg 1934 (Munich: Central Publisher of the nsdap., French. More Nachf., 1934), PP. 130-141.

            Plusääni(2)Miinusääni(0)
      1. surullista nähdä millaisessa kuplassa elät. Isäntämaasopimus takaa natolle oikeuden päättää milloin toimitaan Suomessa. Mutta sen verran olet oikeassa, Venäjä valloitti Krimin, lännen eliitti valloitti loput Ukrainasta. Venäjä tiesi että sotaa päin maailma on menossa, ja Krimillä sijaitsi lisäksi Venäjän ainoa tukikohta Mustallamerellä, toki Ukrainan hallitukselta vuokratulla alueella. Puhkaise kuplasi, laajenna uutislähteesi ja lue ilman tunteita, tutustu lähteisiin. Pelottavaa nähdä miten helposti propaganda aivopesee tällaiset uliuli-kansalaiset

        Plusääni(9)Miinusääni(7)
        1. Ukrainan valtion alueelle on hyökännyt ainoastaan Venäjä joka miehittää osia Itä-Ukrainasta sekä Krimin niemimaata. Kremlin tietotoimistojen levittämä sotapaska ja salaliittoteoriat ovat vieraannuttaneet sinut todellisuudesta.

          #russiagohome

          Plusääni(0)Miinusääni(8)
      1. Januksella siis pitänyt kiirettä noiden lavastuksien ja fake uutisten lomassa, Janus se jaksaa vuodesta toiseen.

        Niin vielä tuosta tuhansien tankkien armadasta, usa siis toimitti 87 tankkia, 18 telatykkiä , 144 Bradley , lisäksi pienempiä esim hummereita . Eli 249 tankkia ( joista vain 87 hyökkäys tankkia) VS 3600 tankkia . Eli Janus ilmoitti tankkien vahvuudeksi reilut 14 kertaa enemmän kuin todellisuudessa oli, aika pelleilyä tuollainen fake juttujen tekeminen.

        http://www.globalfirepower.com/armor-tanks-total.asp

        Plusääni(5)Miinusääni(0)
          1. Yhdysvaltain raskailla taistelupanssarivaunuilla ja jalkaväen taisteluajoneuvoilla varustetut erittäin iskukykyiset panssariprikaatin joukot ovat tarkoitettu venäläisiä panssariarmeijoita vastaan käytävään nopeaan liikesodankäyntiin ja sitä ne ovat tulleet tänne NATO-liittolaisten kanssa harjoittelemaan.

            Sisäisestä turvallisuudesta vastaa siihen tehtävään koulutetut poliisin joukot ja turvallisuuspalvelut.

            Plusääni(2)Miinusääni(1)
          2. No kyllä niillä tarvittaessa voidaan kouluttaa myös kapinallisia. Mutta totta voi olla, että symbolisella eleellä ja määrällä vain saadaan jotkut itäeurooppalaiset nuoltua kelpo liittolaisiksi ja siten maanpettureiksi. Imperiumia lujittaen. Putte tuli apuun tässäkin – hänen uhka on yksi keppi, joka väkisinkin ajaa toiseen leiriin. Porkkanana panssarit – ja natseille taas keppiä. Ehkäpä vain tosiaan europoliisien eri erikoisosastojen ja oman maan (tulevaisuudessa liittovaltion?) pollarien ja muiden elinten lisäksi.

            Plusääni(4)Miinusääni(4)
          3. ovat aivan riittävä määrä sotavoimaa tekemään selväksi niin [ NATO-liittolaisille ] kuin myös Kremlissä kolmatta maailmansotaa lietsoville psykopaateille : Yhdysvallat ei ole hylkäämässä Eurooppaa ja on sitoutunut puolustusliitto [NATO:n] Washingtonin sopimuksen 5.artiklassa luvattuihin turvatakuihin sekä Baltian maiden puolustamiseen.

            Plusääni(0)Miinusääni(0)
          4. Äskenhän nuo tankit eivät olleet mikään uhka ja nyt niistä olisi sisi vastusta koko venäjän armeijalle??

            Vai onko siis tosiaan kyse eleestä, jonka on vakuutettava Putin? Vaiko siis vakuutettava itäeurooppalaisia?

            Plusääni(2)Miinusääni(1)
          5. Supervallan kooltaan pienilläkin panssarijoukojen läsnäololla on ennaltaehkäisevä pelotevaikutus. Tietysti kriisin eskaloituessa niiden kokoa ja voimaa nostetaan.

            Neuvostoliitto eikä sen seuraajavaltio Venäjä ole koskaan uskaltanut lähteä haastamaan Yhdysvaltain ja [NATO-liittolaisten] ylivertaista kollektiivista puolustuskykyä. Turpaan tulee nopeasti ja se sattuu. 🙂

            Riski joutua Venäjän sotilaallisten aggressioiden kohteeksi onkin ollut sotilaallisesti liittoutumattomilla rajamailla kuten esimerkiksi Ukrainalla ja Georgialla.

            Plusääni(0)Miinusääni(5)
          6. Ja hitot, nuokin valtiot ovat saman klikin ( A Small Ruthless International Clique ) vallassa molemmat, jo pelkästään velkarahajärjestelmänsä vuoksi, kuten kaikki merkittävämpi 1945 jälkeen.

            Ei ole enää mitään valtioitten ja liittoumien välisiä todellisia vastakkainasetteluja, kuin ehkä näön vuoksi.

            Ihme trollausta täällä tosiaan.

            Plusääni(4)Miinusääni(3)
          7. Säli vain, että samat joukkomurhaajat ovat vallassa Euvostoliitossa kuin mitä ovat ja olivat idässä. Ja että Suomessa on niin paljon näitä Atlantti-seuran väkeä ja paljon muitakin näiden murhaajien viidentenä kolonnana.

            Plusääni(2)Miinusääni(3)
          8. Natossa jäseniä velvoitetaan ostamaan kallista aseistusta tutuilta valmistajilta eikä ole enää edes oikeutta valmistaa omia aseita ym. ym. Holohoax säädetään pakolliseksi valtionuskonnoksi ym. Vesi kielellä maanpetturit odottavat tätä ihanuutta tännekin. Kourallinen tankkeja muistuttaa siitä, kenen imperiumiin tuollakin kuulutaan. No kysehän on takapajuisesta itäisestä Euroopasta, jota rangaistiin kommunismilla siitä, että sotien välillä maissa esiintyi paljon nationalismia ja antisemitismiä, tosin vapaamuurarien tiukassa kontrollissa, mutta siltikin.

            Plusääni(5)Miinusääni(3)
          9. olisivat olleetkin Venäjälle luonnollinen kumppani ja liittolainen. Putinin tultua valtaan v.2000, ulkopoliittiset suhteet naapurimaihin, länteen sekä puolustusliitto NATO:on ovat menneet pilalle. Venäjän maine maailmalla on pilalla ja sillä ei ole jäljellä enää ystäviä tai liittolaisia. Putin on onnistunut hankkimaan Venäjälle vain vihollisia.

            Plusääni(0)Miinusääni(2)
          10. Salaliittoteoriat ovat olennainen osa Venäjän propagandaa ja disinformaatiota ja kuuluvat olennaisena osana Venäjän agendaa edistävien propagandistien ja trollien työkalupakkiin. Venäjän propagandassa mikään ei ole totta ja kaikki mahdollista. 🙂

            Plusääni(1)Miinusääni(2)
          11. Tuollaista apinatason kakkaako Atlantti-seuran väki ja muu vastaava p**kasakki haluaa kansalaisten jauhavan. No sen sionistinen isäntähän näin vaatii. Oikeasti Putinin väen foliojutut ovat lähinnä jotain Alex Jonesin tason juttuja, haaleimmat sellaiset ja silloin tällöin. ietenkin voidaan väittää Putinin salaaa kuitenkin laskevan liikkeelle kaikenlaista. Todellisuudessa kuitenkin mielekkäimmät ”salaliittoteoriat” eli vaihtoehtototuudet yms. ovat Putinille haitallisia ja liian paljastavia. Tosiasiassa putinistit ja Putin taistelevat ”salaliittoteorioita” vastaan.

            On naurettavaa väittää kaikkien salaliittoteorioiden ja yleensä kaiken toisinajattelun olevan Venäjän masioimaa. Lisäksi hyvin orwellilaista. Tosiasiassa Putin ja Länsi suoltavat hyvin samanlaista tavaraa. Kumpikin vihaa totuutta yleensä kaikissa mahdollisissa asioissa. Esim. holohoax on yhteinen valhe niin Putinin kuin Atlantti-seuran väelle.

            Plusääni(2)Miinusääni(0)
          12. Mikä ihmeen argumentti tuo on? Totta kai Venäjä harjoittaa tällaista toimintaa. Useat tuon iskun peittely-yritykset olivat jopa melko älykkäitä. Samaa ei voi sanoa sinun tyylistäsi. Annat ymmärtää, että koska nämä valheet, niin kaikki toisinajattelu on myös Putinin liikkeelle laskemaa tai että se suorii salaliittoteorioita/vaihtoehtoisia eliittiä haastavia juttuja. Tosiasiassa Venäjän propaganda ja propagandistit kavahtavat moniakin esityksiä ja teemoja, joita yleisesti halveksitaan ”salaliittoteorioina”.

            Plusääni(4)Miinusääni(2)
          13. Lännenkin suhde Holodomoriin on mielenkiintoinen. Tosiasiassa kaikki kuppikunnat vähättelevät sitä Lännessä ja ADL etunenässä Ukrainaa kovistellaan, jotta se ei liiaksi asialla elämöi. Kuten totuus Neuvostoliitosta, myös totuus Holodomorista on käytännössä tabu. Vain vivahde-eroja on Putinin rikollisvaltioon. Sama mafia omistaa sekä Putinin että Lännen valtiot ja hallitsee suverenisti. Juuri tämä asia paljastaa jälleen kerran, että kaikki on samoissa käsissä, oli sitten kyseessä Venäjä tai EU/USA.

            Eurobolsut kuten Atlantti-seura ja ProKarelia tekevät yleensä politiikkaa tällä asialla siten, että lähes puolet ulosannista on jotain hjolohoax-propagandaa. Itse murhia verrataan surkeaan holohoax-satuun ja myös Putinin bolshevikkivalehtelijoita verrataan Lännen ainoaan edes jollain tapaa rehellisten ja rohkeiden ihmisten joukkoon. Sinänsä tietenkin nämä tahot puhuvat tietenkin osittain ansiokkaasti Holodomorista eli eniten lännessä. Ei ihme, onhan kyseessä Suomi. Batiassa ja muualla muistellaan eniten bolsujen hirmutöitä ja on helppoa saada ihmiset nuolemaan Usraelin saappaita.

            Plusääni(2)Miinusääni(1)
  4. Venäjä EI ole heikko. Siellä on rahat pantu aseisiin ja ydinaseisiin ja lisää kehitellään, uusia tehokkaampia asejärjestelmiä. Itärajallamme on pitkin matkaa aseita toisella puolen suunnattuna valmiina…
    Kansa kärsii kurjuutta ja nälkää, koska rahat menee aseteollisuuteen. Ja armeijoiden kouluttamiseen ja sotilashengen kasvattamiseen.
    Lisäksi siellä ei ole suurin osa kansaa vanhuksia vaan päinvastoin nousevaa hyvin kansallismielistä nuorisoa( jonka isänmaanrakkautta lietsotaan mediassa – joka lisäksi puolueellista ja lännen suhteen vääristelevää!)
    Jopa teini- ikäiset tytöt ja pojat ovat sotilaallisessa partiohenkisessä koulutuksessa tällä hetkellä!

    Plusääni(5)Miinusääni(1)
  5. Juuri uusin tiedotus uutisissa Venäjän aserepertuaarista pphjoisilla rajoillamme ja muualla.
    Juutalaisten syyttäminen kuin aibpestyssä hypnoosissa on järjetöntä. En nähnyt ainoaa juutalaista häiriönä elämässämi milloinkaan pian 60 vuoteen. Jos kadulla on joku uhkaillut, ei ole ollut juutalainen vaan ihan omia kansalaisiamme.
    Ei ole logiikkaa missään; Venäjä EI ole mitenkään Israelia sympatiseerava!Pikemmin on puolustanut palestiinalaisia ja on Iranin ja Assadin ystävä, jotka on suurimpia vihollisia Israelille.
    Kun on ihan sekaisin jyvät ja akanat ja torajyvät, on hassua kehitellä mitä kummallisimpia salaliittoteorioita joissa ei ennenmuuta ole logiikkaa edes.
    Trump on kahdentulen välissä koska on olevinaan sekä Israelin että Venäjän ystävä. Yhtälö ei toimi.
    muttas valitettavasti kaikki vaihtoehdot ovat vain huonoja. Maailmanjärjestysten teoreetikot ei tajua että jokaisella puolella ja joka vaihtoehdossa on samanlainen vallanhalu, juonet ja ahneus. Ei ole yhtä salaliittoa vaan niitä on varmaan tusina ja joka osapuolella intressit jotka itsekkäitä ja jotakuta osapuolta sortavia. Voisi sanoa että kaikki mihin ihminen koskee muuttuu saastaksi. Onko vallassa fasismi vai kommunismi on kuvio lähes sama – käytännössä. Mikähän järjestelmä ja järjestys kelpaisi, kun ei tunnu kelpaavan demokratiakaan täällä.

    Plusääni(1)Miinusääni(6)
  6. Ja tutustukaa tietoihin Venäjän aseistuksesta aivan pitkin rajojamme ym lisääntyvä asevoima maassa jossa ennenmuuta satsataan asevarustelun vahvistamiseen. Onko niin ettei sitä näe joka on liian lähellä..

    Plusääni(4)Miinusääni(0)
  7. Koitin selvitellä Naton tilannetta.
    Trumpista ja USA:n vaihtuvasta hallituksesta huolimatta Nato ei ole toimijana muuttumassa globalistisesta järjestöstä mitenkään ”kansallismielisempään” tai kansallismielisyyttä tukevaan suuntaan,eli ei mitään vaikutusta jos sen johtajia ei vaihdeta.
    Sama globalistien eliitti ja piiri sen johdossa sekä ympärillä yhä edelleen pyörii.Selviää kätevästi esim.twitteristä sen avainhenkilöitä/toimijoita seuraamalla.
    Kävin katsomassa millaista on esim.tämän Naton uudehkon Hybridi ja infosota keskuksen(StratCom) toiminta.
    EU federalismia tukeva,extremistejä metsästävä,nationalismia torjuva;euroopan äärioikeistoa jahtaavia tutkijoita asiantuntijoina sen kanssa yhteistyössä ja mukana(mm.Peter Kreko,Anton Shekhovtsov…)
    EU vastaista disinfoa yhteistyössä torjuva.Trumpin voitto ja Brexit ynnä muut populistit ovat näille myrkkyä.
    USA:n vaalien,brexit äänestyksen ja muiden Euroopan maiden vaalien vaalihäirinnän ja valeuutisten torjuntaa.
    Transatlanttiset ja Soroslaiset järjestöt(Open Society) mukana samoissa piireissä,tapahtumissa ja samojen henkilöiden kautta.
    Keski ja Itä-Euroopan Liberaalin demokratian integraatiota edistävä ”Eurooppalaiset arvot” keskus läheisessä yhteistyössä.
    Suomesta Jessikka Aro mukana.
    USA:n Clintonilaisen Washington Postin Fake News-uutisista valittava ja Trumpin sekä äärioikeiston vastaisia juttuja kirjoittanut toimittaja Anne Applebaum mukana jne.
    Nato säilyy yhä ideologiaa ajavana kerhona,eikä käytännöllisenä kuten esim.Trumpia on kuvattu.

    Lähteet:


    https://twitter.com/cepolicy/status/803565421312045057


    https://twitter.com/hashtag/StratComSVK?src=hash
    https://twitter.com/EvropskeHodnoty
    http://www.europeanvalues.net/open-call-us-policy-makers/

    EU:lla ja Natolla yhteistyösopimus näistä:
    https://eeas.europa.eu/topics/crisis-response/16643/eu-and-nato-start-new-era-of-cooperation_en

    EU ja Nato aloittaa uuden aikakauden yhteistyötä

    NATO puolustusministerit ovat kokoontuneet Brysseliin keskustelemaan keskeisistä turvallisuushaasteisiin. Tänään 6. joulukuuta he hyväksyivät yli 40 ehdotuksia 7 yhteistyön aloilla: Torjuminen hybridi uhkia, toiminnallinen yhteistyö myös merenkulun kysymyksissä; tietoverkkojen turvallisuutta ja puolustusta, puolustuskyvyn rinnakkaisia ​​ja koordinoituja harjoituksia ja puolustusta, puolustus teollisuus ja tutkimus sekä turvallisuus valmiuksien.
    ”Näimme hyvin selvästi tänään niin unionin ja Naton puolella täynnä yhtenäisyyttä kaikkien Atlantin liiton ja kaikkien EU-maiden ja sitoutumista yhteisten arvojen ja etujen Atlantin yli, ja se on nyt tärkeämpää kuin koskaan” hän myös painotti.
    Euroopan unionin päätöksestä tänään on olennainen ja yhtenäinen osa pakettia vahvistamiseksi Euroopan unionin turvallisuus- ja puolustuspolitiikkaa. ”EU-Nato yhteistyö on peruspilari tätä pakettia”, sanoi Mogherini.

    Plusääni(2)Miinusääni(0)
  8. Halonen:Natoon resursseja
    http://www.verkkouutiset.fi/kotimaa/Halonen_Trump_Nato-61089

    MTV: Tarja Halonen ymmärtää Donald Trumpin Nato-linjaa

    Presidentti sanoo MTV:n Uutisextran haastattelussa, etteivät nopean laajentumisen yhteydessä liittyneet jäsenmaat tuoneet Natoon resursseja.

    – Mitä tule ihan tähän Nato… Nato-arviointiin, niin siinä on niin kuin totuutta sen verran tietysti, että kun Nato tilaisuuden tullen, se nyt laajeni hyvin nopeasti, niin Nato sai myöskin sellaisia uusia jäseniä, jotka eivät ole lisänneet sillä tavoin turvallisuutta, että ne olisivat tuoneet resursseja Natoon, presidentti Tarja Halonen sanoo.

    Presidentti katsoo kuitenkin maiden jäsenyyden itsessään rauhoittaneen tilannetta Euroopassa.

    Halosen mukaan oli nähtävissä, että kun amerikkalaisten kiinnostus Eurooppaa kohtaan väheni, nousee kysymys resurssien tuomisesta esiin.

    – Ihan rahaa ja miehiä ja osaamista, vaikka sitten toimittaisiinkin pääasiassa Euroopan ulkopuolella.

    Vuonna 2015 Naton suosituksen mukaisen kahden prosentin tai sen ylittävän määrän bruttokansantuotteesta puolustukseen käyttivät Yhdysvallat, Kreikka, Iso-Britannia, Puola ja Viro.

    Plusääni(0)Miinusääni(1)
  9. Nato muuttumassa kuulemma Saksa johtoiseksi tulevaisuudessa:
    Eli Nato sulautetaan luultavasti EU armeijaan,tai ”Eurooppalainen Nato”
    Taitaa olla osa liittovaltiokehitystä tämäkin.
    https://euobserver.com/tickers/136863
    (kääntäjä)

    Saksan armeija ankkuri pienille Nato kumppaneille

    Saksan puolustusministeri Ursula von der Leyen kokoontuu perjantaina Washingtoniin ensimmäistä kertaa hänen uusi amerikkalainen vastine James Mattis edellä Nato puolustusministereiden kokouksessa Brysselissä ensi viikolla. Pidemmän aikavälin strategia kääntäisi Saksan johtavaksi Nato armeijan Euroopassa, jossa pienet maat yhdistävät asevoimat osaksi Saksan komentorakenteita raportoi saksalainen päivälehti FAZ .

    Plusääni(0)Miinusääni(1)

Kirjoita kommentti

Pakolliset kentät on merkitty *

Kotimaa

Ulkomaat