Millaisia EU:n ja Amerikan välisen TTIP-vapaakauppasopimuksen vaikutukset olisivat?
TTIP vaikuttaisi voimakkaasti demokratiaan, oikeusturvaamme, kuluttajaturvallisuuteen, ympäristöön ja jopa julkisiin palveluihin, kuten terveydenhuoltoon, koulujärjestelmään ja kulttuuriin. Sopimus tulisi sitomaan Pohjois-Amerikassa ja Euroopassa kaikkia ministereistä aina kunnallispoliitikkoihin ja virkamiehiin. Se vaikuttaisi suoraan noin 820 miljoonan ihmisen työskentelyyn. Se tulisi muuttamaan liike-elämän pelisääntöjä, olivatpa kyseessä palvelut, julkiset rakennushankkeet, maatalous tai kaivostoiminta. TTIP pakottaisi yritykset ajattelemaan ja toimimaan täysin erilaisella tavalla. Yksityisille suuryrityksille annettaisiin oikeus haastaa valtioita oikeuteen yksityisissä sovittelutuomioistuimissa. Syyksi tälle riittäisi, jos valtiot säätäisivät lakeja, jotka vaikeuttaisivat suuryritysten investointeja ja hankkeita.
Miksi TTIP-sopimusta vastustetaan?
TTIP-sopimusta on hiottu suljettujen ovien takana piilossa julkisuudelta siitä huolimatta, että TTIP tulee vaikuttamaan radikaalisti kaikkien eurooppalaisten elämään. Jopa sopimuksen valmisteluryhmän kokoonpano on salattu. Tämä on vastoin kaikkia kansanvallan periaatteita!
Tästä huolimatta muutamia salaisia TTIP-asiakirjoja on vuotanut julkisuuteen. Niistä selviää, että sopimus tulisi lisäämään huomattavasti yksityisten suuryritysten vaikutusvaltaa. Yhtiöt saavat TTIP:n astuessa voimaan haastaa valtiot oikeuteen, mitä kutsutaan sijoittajan ja valtion väliseksi riitojenratkaisumenetelmäksi (ISDS). Olisi äärimmäisen vaikeaa kehittää oikeudenmukaista lainsäädäntöä tällaisten riitatilanteiden ratkaisemiseksi. ISDS-menetelmää tultaisiin soveltamaan aina, kun valtiot säätäisivät lakeja, jotka eivät ole suuryritysten mieleen. Osakkeenomistajien valta nousisi suuremmaksi kuin EU-maiden hallitusten, ja yritysjohtajat pääsisivät säätämään lakeja. TTIP-Euroopassa tulee olemaan erittäin hankalaa säätää lakeja, jotka suojelisivat kuluttajien, ympäristön ja työntekijöiden perusoikeuksia, sillä suuryritykset näkevät ne yleensä esteenä liiketoiminnalle. Yhtiöt tulevat käyttämään tilannetta hyväkseen ja vaatimaan entistä vähemmän sääntelyä. On demokratian vastaista, mikäli lobbaajat pääsevät säätämään lakeja.
Euroopan komissio tahtoo lisäksi edistää liittovaltiokehitystä; sen mukaan jäsenvaltioiden päättäjien ei edes tarvitsisi osallistua neuvotteluihin. Kansalaisten ja kansanedustajien valta tulisi vähenemään entisestään. Mikäli TTIP astuu voimaan, sitä on käytännössä mahdotonta kumota. Valtioiden itsemääräysoikeus tuhottaisiin lopullisesti.
[1]
Mitä tekemistä tällä on kloorilla pestyjen kanojen, GM-ruoan ja hormonilihan kanssa?
TTIP-sopimuksen tavoitteena on ”yhdenmukaistaa” EU:n ja Yhdysvaltojen teollisuus ja palvelut, sillä suuryritysten mukaan Euroopan laatuvaatimukset ”rajoittavat kaupankäyntiä” liikaa. EU:n ja Yhdysvaltojen laeissa on huomattavia eroja muun muassa maatalouteen ja kemianteollisuuteen liittyen. Yhdysvalloissa elintarviketeollisuus saa pestä kanat kloorilla, pumpata karjaeläimet täyteen hormoneja ja kaupata geenimanipuloituja elintarvikkeita. Yhdysvaltojen maatalousjätit tulisivat nettoamaan tähtitieteellisiä summia, mikäli niiden myrkylliset tuotteet pääsisivät viimein Euroopan markkinoille.
Tästä syystä suuryritykset tahtovat, että EU:n markkinoiden laatuvaatimuksia vähennetään. Jättiyhtiöt eivät välitä siitä, että laatuvaatimukset on säädetty suojelemaan kuluttajia ja ympäristöä. Niiden kumoaminen olisi suoranainen rikos! Sen sijaan laatuvaatimuksia tulisi kehittää entisestään esimerkiksi maataloudessa, kemikaalien käytössä ja energiatuotannossa. TTIP ja CETA johtavat siihen, että kansalaisistaan ja ympäristöstään huolehtivat valtiot voidaan haastaa oikeuteen, koska niillä on erilaiset arvot kuin yhtiöjohtajilla ja sijoittajilla.
Mitä sijoittajan ja valtion välinen riitojen ISDS-ratkaisumenetelmä tarkoittaa?
ISDS-menetelmä on jo voimassa monissa sopimuksissa. Suuryritykset saavat haastaa valtioita oikeuteen yksityisissä tuomioistuimissa (eli välimiesoikeudessa), mikäli ne pitävät valtion toimia ”riistävinä”, ”syrjivinä” tai epäreiluina. Jo nyt lainsäädäntö suojelee yrityksiä pakkolunastukselta niin tehokkaasti, että ympäristön, kuluttajien ja julkisen vallan oikeudet ovat vaarantuneet.
ISDS-menetelmä ohittaa valtiollisen lainsäädännön ja syö julkisten tuomioistuimien valtaa. ISDS-sovittelut käydään salaisesti, vaikka oikeudenkäynnit koskisivat kokonaisten kansojen tulevaisuutta. Pahimmillaan valtiot voidaan tuomita suuriin korvausmaksuihin yrityksille, jolloin varat saadaan luonnollisesti veronmaksajilta. Valitusoikeutta ei ole. ISDS-menettely antaa yhtiöille oikeuden kävellä paikallisten lakien ylitse. Päättäjiä ja lainsäätäjiä voidaan painostaa uhkailemalla pitkillä ja kalliilla oikeudenkäynneillä.
[2]
ISDS-oikeudenkäyntien määrä on kasvanut roimasti viime vuosina. 2012 loppuun mennessä oltiin käsitelty jo 568 ISDS-tapausta. Kaikista tapauksista ei edes julkisuudessa tiedetä. 31 prosentissa tunnetuista tapauksista yhtiöt voittivat, 26 % päätyi sovitteluun ja 43 prosentissa valtio voitti. [1] Tämä tarkoittaa, että lähes 60 prosentissa tapauksista valtiot – eli veronmaksajat – joutuivat maksamaan suuryrityksille (yleensä sovittelu tarkoittaa sitä, että myös valtiot joutuvat maksamaan).
Ruotsalainen Vattenfall on esimerkiksi haastanut Saksan valtion oikeuteen, koska maa on Vattenfallin mukaan rikkonut kansainvälistä energiaperuskirjasopimusta (ECT) luopumalla ydinvoimasta. Vattenfall vaatii Saksan veronmaksajilta miljardien eurojen korvauksia. Sen sijaan kotimaiset yritykset (kuten saksalainen RWE) eivät voi tätä tehdä. Sovittelutapaukset ovat erityisen tärkeitä osakekeinottelijoille: sovittelutapauksiin erikoistuneet ammattisijoittajat rahoittavat oikeudenkäyntikuluja ja saavat vastineeksi merkittävän siivun veronmaksajien korvausrahoista.
[1] UNCTAD.org [3]
Mitä ”sääntely-yhteistyö” tarkoittaa?
Julkisuuteen vuotaneessa neuvotteluasiakirjassa puhutaan ”sääntelyn asteittaisesta yhdenmukaistamisesta”. Yhdysvaltojen kauppakamari ja BusinessEurope-lobbausjärjestö määrittelevät ilmiön näin: ”Eturyhmien tulee käydä neuvotteluja sääntelystä päättävien kanssa, jotta lakeja voidaan säätää yhteisymmärryksessä.” [2] Tämä tarkoittaa sitä, että lobbaajat pääsevät TTIP-Euroopassa mukaan säätämään lakeja. Idea oli alunperin Yhdysvaltojen kauppakamarin ja BusinessEuropen. [3]
Euroopan komission vuodettu asiakirja kertoo, kuinka sääntely-yhteistyö tulee käytännössä toimimaan: Euroopan ja Yhdysvaltojen yhteinen sääntely- ja yhteistyöneuvosto (RCC) tulee koostumaan sääntelystä päättävistä virkamiehistä. Kansanedustajat ja kansalaiset rajataan päätöksenteon ulkopuolelle. Euroopan ja Yhdysvaltojen välille rakennetaan myös ”varoitusjärjestelmää”, jotta tieto yritysten toimintaa mahdollisesti vaikeuttavista laeista kulkeutuu lobbaajille mahdollisimman nopeasti. Näin eturyhmät voivat ottaa kantaa lakialoitteisiin ja pyrkiä muuttamaan niitä. Uusia sääntelytoimenpiteitä suunnittelevan osapuolen on myös julkaistava suuryrityksille arvioita lakien vaikutuksista kaupankäyntiin ja neuvoteltava näiden kanssa aiheesta. Esimerkiksi epäterveellisten tai vaarallisten elintarvikkeiden kauppaa säänteleviä lakeja voidaan pitää ”kaupan rajoittamisena” ja ”taloudelle haitallisena”. Vaikka sääntely- ja yhteistyöneuvosto ei lopulta estäisi jonkin tällaisen lain säätämistä, voivat yritykset pelata itselleen paperisodan avulla aikaa ja vaikuttaa lakien sisältöihin.
[4]Sääntely-yhteistyö tulee rajoittamaan valtioiden itsemääräämisoikeutta. Nykyiset lait tulisivat väistämättä muuttumaan, sillä sääntely- ja yhteistyöneuvoston tavoitteena on yhdenmukaistaa EU:n ja Yhdysvaltojen laatuvaatimukset. Koska yritysjohtajat tulevat saamaan tiedot uusista lakihankkeista, voivat he vaikuttaa lainsäädäntöön uhkailemalla valtioita kalliilla ISDS-oikeudenkäynneillä saadakseen tahtonsa läpi.
[2] Eberhardt, P., “Weniger Demokratie wagen? Geheimniskrämerei und Konzernlobbyismus prägen die transatlantischen Handelsgespräche”, Martin Häuslingin toimittama TTIP: No We Can’t, Wiesbaden, 2013, s. 17.
[3] Yhdysvaltojen kauppakamari/BusinessEurope 2012: Regulatory Cooperation in the EU-US Economic Agreement, 2012 [5].
Miksi TTIP-sopimusta ei voida perua sen astuttua voimaan?
Kansainväliset sopimukset ovat vuosia kestävien vaikeiden neuvottelujen tuloksia. Tästä syystä neuvotteluosapuolet eivät tahdo vaarantaa työnsä tuloksia. Sääntöjen muuttamiseksi tarvitaan yleensä kaikkien osapuoleten yksimielinen suostumus. Investointisopimukset sitovat osapuolia pitkiksi ajoiksi ja yleensä ne voidaan kumota aikaisintaan viisi vuotta solmimisen jälkeen.
Ennen sopimuksen purkamista tehtyjen investointien osalta sopimus kuitenkin jää voimaan 15 vuodeksi. Yritykset tulevat käyttämään Eurooppaa hyväkseen siis vähintään 20 vuotta, minkä aikana ehditään käydä monet eduskuntavaalit.
Kuka päättää vapaakauppasopimuksista?
Tätä ei ole vielä päätetty. Saksan hallituksen mukaan TTIP ja CETA ovat sekasopimuksia (sekasopimus on sopimus Euroopan unionin ja sellaisten maiden välillä, joita yhteisön sekä jäsenvaltioiden toimivaltaan kuuluvat asiat koskevat). Kaikkien EU-jäsenmaiden on Euroopan komission lisäksi hyväksyttävä sekasopimukset. Julkisuuteen vuotaneiden tietojen perusteella neuvotteluja tullaan käymään muun muassa salkkusijoituksista ja omaisuussuojasta, joihin liittyvät lait vaihtelevat eri jäsenmaissa. [4] Mikäli vapaakauppasopimus muuttaisi vain EU-lainsäädäntöä, tarvitsisi se ainoastaan Euroopan komission, parlamentin ja neuvoston hyväksynnän. Komissio suosisi tätä menetelmää, sillä silloin jäsenmaat eivät voisi ”vaikeuttaa” EU:n päätöksentekoa.
[4] Sven Leif Erik Johannsen, Die Kompetenz der Europäischen Union für ausländische Direktinvestitionen nach dem Vertrag von Lissabon, elokuu 2009, s. 15.
[6]
Missä tilassa Euroopan ja Kanadan välinen vapaakauppasopimus (CETA) on tällä hetkellä?
Lokakuun 18. 2013 Euroopan komission presidentti José Manuel Barroso ja Kanadan pääministeri Stephen Harper ilmoittivat yhteistuumin EU:n ja Kanadan välisestä vapaakauppasopimus CETA:sta. Sopimuksesta, sen yksityiskohdista ja lakiteknisistä asioista oltiin neuvoteltu reilut neljä vuotta. CETA-sopimus on kirjoitettu puhtaaksi. Virallisesti se on edelleen salainen, mutta saksalainen ARD-media vuosi sen julkisuuteen. Sopimusta ollaan kääntämässä 23 kielelle ja sen yksityiskohtia hiotaan vielä ennen ratifiointia.
Kriitikoiden mukaan CETA herättää henkiin ACTA-sopimuksen, joka hajosi 2012 kansainvälisten protestien vuoksi. [5] CETA:a pidetään puolestaan TTIP:n prototyyppinä. 2012 Euroopan parlamentti äänesti ACTA:a vastaan. TTIP:n tavoin CETA on paljon tavanomaista laajempi kauppasopimus, sillä se vaikuttaa julkisiin hankkeisiin sekä kuluttajien ja ympäristön hyväksi tehtyihin sääntöihin. Kuten TTIP:n, myöskään CETA:n suhteen ei olla vielä täysin varmoja, onko kyseessä EU- vai sekasopimus.
CETA on noin neljä vuotta TTIP:tä edellä ja siihen liittyy samanlaisia ongelmia, kuten välimiesoikeuden käyttö ja sääntelyn yhdenmukaistaminen. Tästä syystä eurooppalainen kansalaisaloite vaatii, ettei CETA:a oteta käyttöön. Vaikka TTIP saataisiin kaadettua protestoimalla, voisi CETA tehdä Euroopalle yhtä pahaa jälkeä astuessaan voimaan. Yhdysvaltalaiset voisivat käyttää kanadalaisomistuksiaan hyväkseen haastaakseen EU-jäsenmaita välimiesoikeuteen.
[5] Der Spiegel [7]
Mitä CETA ja TTIP tekevät julkisille palveluille ja hankkeille?
Peruspalvelut yksityistettäisiin, minkä jälkeen niitä olisi erittäin vaikea enää palauttaa julkiselle sektorille, vaikka äänestäjät niin tahtoisivatkin. Kaikki Euroopan maiden julkiset hankkeet olisivat vapaata riistaa pohjoisamerikkalaisille suuryrityksille.
Julkiset hankkeet alistettaisiin kokonaan yrityksille, joille tärkeintä ei ole turvallisuus ja kestävyys, vaan voittojen maksimointi. Paikallistalous näivettyisi, ympäristö kärsisi ja sosiaaliset ongelmat kärjistyisivät.
Stop TTIP [8]