TTIP on kuollut, myös salainen pankkiylivaltasopimus TiSA vastatuulessa

Kuten uutisoimme aiemmin tällä viikolla, Donald Trumpin edustaja, Amerikan kauppaneuvoston johtaja Peter Navarro, julisti Financial Timesille, että pankkiylivaltasopimus TTIP on kuollut. Mutta millaisessa hapessa on TTIP:täkin vaarallisempi TiSA?

EU:n ja Pohjois-Amerikan välille on neuvoteltu useita pankkiylivaltasopimuksia, joista TTIP on tunnetuin. Kaikkien sopimusten ydinidea on sama: lainsäädäntöoikeus pyritään luovuttamaan hallituksilta pankeille ja paikalliset yritykset pyritään tuhoamaan ylikansallisten monopolien tieltä.

Vaikka TTIP on saanut eniten näkyvyyttä, on siis tärkeä muistaa, ettei se suinkaan ole ainut lajiaan. Onneksi muutkin pankkivaltasopimukset vaikuttavat olevan nyt kuolemankielissä.

Kirjoitimme TiSA-sopimuksesta artikkelissamme ”Euroopan unioni, pankkieliitin mätä ja korruptoitunut sydän”:

”TiSA eli Trade in Services Agreement, on kansainvälisen palvelukaupan vapauttamiseen tähtäävä kauppasopimus, jonka on sanottu olevan vaikutukseltaan jopa TTIP:tä pelottavampi vapaakaupan sopimus.”

”Näin ollen kriitikoiden mukaan esimerkiksi koulutus- ja terveydenhuoltopalveluista voi pahimmassa tapauksessa tulla vapaata riistaa monikansallisille pääomasijoittajille ellei niitä osata erikseen suojata.”

”TiSA on siis TTIP:täkin salaisempi ja mahdollisesti vaarallisempi hanke, jonka ydinidea on sama: ulkomaalaisen rahan ylivalta kansallisvaltioihin, hyvinvointiyhteiskuntaan ja paikalliseen yrittäjyyteen nähden.”

Valtamedia ei tietenkään kirjoita Suomessa TiSA-neuvotteluista, koska rehellisen uutisoinnin pelätään ajavan kansan barrikadeille puolustamaan työpaikkojaan, yrityksiään ja kansallisen itsemääräämisoikeuden rippeitä.

Eliitin tavoitteena oli, että TiSA:n lopullinen muoto oltaisiin ehditty lyödä kaikessa hiljaisuudessa lukkoon vuoden 2016 aikana, mutta tavoitteeseen ei lopulta päästy. Euroopan kauppaministereiden oli määrä antaa sopimukselle viimeiset silaukset viime joulukuussa Genevessä. Kokous kuitenkin peruttiin.

ttipcetatisa

Taistelu TiSA:a vastaan jatkuu

TiSA ei ole edennyt, koska eliitin mielestä EU ei ole tarpeeksi ”yhtenäinen”. Tyrannimaiset pankkivaltasopimukset edellyttäisivät nykyistäkin tiiviimpää liittovaltiota.

Muutamia päiviä sitten eurooppalaisen palkansaajajärjestö EPSU:n varapuheenjohtaja Penny Clarke ilmoitti, että TiSA-neuvottelut ovat ankarassa vastatuulessa. TiSA:n ahdinko selvisi vuodetuista asiakirjoista, jotka oli määrä pitää salaisina.

Asiakirjoista selvisi, että TiSA-lobbaajat eivät ole suostuneet tekemään päättäjien kanssa kompromisseja edes sopimuksen rajuimmista demokratianvastaisista pykälistä. Lobbaajat tahtovat täydellisen pankkivaltasopimuksen periaatteella ”kaikki tai ei mitään”.

Clarke kertoi olevansa iloinen siitä, että Geneven joulukuinen kokous jouduttiin perumaan, sillä tapahtumat kuvastavat TiSA:n kohtaamia vaikeuksia.

Clarke kuitenkin muistuttaa eurooppalaisia siitä, etteivät lobbaajat ole suinkaan luovuttaneet. TiSA-papereissa vaaditaan edelleen sitä, että lainsäädäntövalta siirretään valtioilta (nykyistäkin kokonaisvaltaisemmin) ulkomaalaiselle rahanvallalle.

Mikäli TiSA menisi läpi, merkitsisi se katastrofia myös terveydenhuollon, kansantalouden, ympäristön ja esimerkiksi kansalaisten yksityisyydensuojan kannalta. Vaikka TiSA on nyt halvaantunut, se ei ole vielä kuollut – kampanjoinnin sitä vastaan on jatkuttava.

 

Lue myös:

Kansallisomaisuuden ryöstö – viimeinen naula itsenäisyyden arkkuun
Euroopan komissio valehtelee vapaakauppasopimuksesta

3 kommenttia

  1. Tämähän on oikein ilon ja onnen päivä.

    En silti luota mihinkään, edes siihen että kyseiset riistosopparit olisi oikeasti vastatuulessa. En luota TTIP:n kuolemiseenkaan.

    TISAn ympärillä oleva hiljaisuus median puolesta puhuu tosin omaa kieltään. Sen on oltava äärimmäisen hyödyllinen suurpääomalle, ja murhaava muille. Muuten siitä puhuttaisiin jotain.

    CETAsta ollaan myös oltu hiljaa. EU:n isoimmaksi kullantuottajamaaksi Suomella on harvinaisen vähän kultaa. Ja harvinaisen paljon velkaa.

    Plusääni(6)Miinusääni(0)
  2. Toivottavasti Trump pistää TiSA:llekkin pisteen ja kaataa sen. Sen jälkeen voimme oikeasti puhua maailman mahtavimmasta miehestä. Tähän asti Amerikan presidentti onkin ollut aina sätkynukke joka on tehnyt sen minkä muut ovat sanoneet.

    Pohjois-Korean johtaja ei liene kaukana totuudesta kun sanoin Obamaa ”ilkeäksi mustaksi apinaksi”.

    Tänään meillä on ollut pelkästään hyviä uutisia.

    Plusääni(9)Miinusääni(0)
  3. TTP liittyen… uutta tulossa tilalle.

    ”Think the TPP Is Gone? Wrong — It’s About to Get Replaced with Something Much Worse”

    http://www.thedailysheeple.com/think-the-tpp-is-gone-wrong-its-about-to-get-replaced-with-something-much-worse_022017
    https://archive.is/PwTZ7

    On January 23rd, many Americans rejoiced as Donald Trump formally withdrew the United States from the TPP.

    The only problem is, the TPP is about to get replaced with something even worse.

    Quietly in the background, discussed in meetings even more secretive than those under which the TPP was negotiated, some 50 countries have been formulating the Trade in Services Agreement known as TiSA.

    Negotiations for TiSA have been going on since April 2013 and have primarily been led by the US, the EU, and Australia.”

    ” The Trade In Services Agreement (TISA) … if passed would prohibit regulations on the financial industry, eliminate laws to safeguard online or digital privacy, render illegal any “buy local” rules at any level of government, effectively dismantle any public advantages to be derived from state-owned enterprises and eliminate net neutrality.

    Earlier draft versions of TISA’s language would prohibit any restrictions on the size, expansion or entry of financial companies and a ban on new regulations, including a specific ban on any law that separates commercial and investment banking, such as the equivalent of the U.S. Glass-Steagall Act. It would also ban any restrictions on the transfer of any data collected, including across borders; place social security systems at risk of privatization or elimination; and put an end to Internet privacy and net neutrality. It hasn’t gotten any more acceptable.”

    Plusääni(0)Miinusääni(0)

Kirjoita kommentti

Pakolliset kentät on merkitty *

Kotimaa

Ulkomaat