Trumpin perhe levittää sionistista holokaustimyyttiä

Donald Trump lähetti viestin World Jewish Congressille Israelin ”holokaustimuistopäivänä”. Viestissään hän vannoi, että hän ei ikinä unohda juutalaisten väitettyä joukkotuhontaa ”holokaustia”. Trump pyrki miellyttämään sionisteja myös sodanhimoisilla julkilausumilla.

Ensimmäisenä hän kiittää World Jewish Congressin juutalaista äärisionistista johtajaa Ronald Lauderia heidän välisestä ystävyydestään. Lauder tunnetaan myös hyökkäyksistään eurooppalaisia kansallismielisiä vastaan.

Trump väittää puheessaan, että kuusi miljonaa juutalaista olisi murhattu holokaustissa:

”Me suremme, muistamme, rukoilemme ja vannomme: Ei enää ikinä. Minä sanon, ei enää ikinä.”

”Kuusi miljoonaa juutalaista, kaksi kolmasosasta Euroopassa olevista juutalaisista, kuoli natsien kansanmurhassa.”

Puhe loppuukin äärisionistiseen kiihkoiluun, jossa Israel saa sodanhimoisen tuen Trumpilta:

”Meidän täytyy päihittää terrorismi, ja me emme saa sivuuttaa valtion uhkauksia, joka puhuu avoimesti Israelin tuhosta [sic!].

Me emme voi antaa sellaisen ajatuksen edes tulla ajatelluksi. Teille kaikille tänään, jotka ovat tulleet ympäri maailmaa, tiedettäköön, että Amerikka seisoo vahvasti yhdessä Israelin kanssa.”

Ivanka Trump jatkaa holokaustimyytin tukemista Saksassa

Donald Trumpin tytär, käänynnäisjuutalainen Ivanka Trump, osallistui osaltaan holokaustimyytin tukemiseen Saksassa. Mustiinpukeutunut Ivanka Trump vieraili Berliinin holokaustimuistomerkillä omien turvamiesten ja Saksan poliisin vartioimana.

Ivanka Trump antoi oman lausuntonsa Twitter-tilillään, jossa hän väittää isänsa tavoin, että ”kuusi miljoonaa juutalaista” olisi kuollut holokaustissa, ei ainoastaan kerran, vaan kaksi kertaa!

Valkoinen talo holokaustikiihkon pyörteissä

Aiemmin Trumpin hallitsema Valkoinen talo on aiheuttanut suoranaisia skandaaleja ”holokaustiin” liittyvillä lausunnoilla.

Vuoden alussa Valkoinen talo antoi kansainvälisen holokaustin muistopäivänä lausunnon muistaen väitettyä holokaustia. Lausunto aiheutti suoranaisen skandaalin ja sai syytökset revisionismista, koska siinä ei mainittu juutalaisia erikseen.

Valkoisen talon tiedottaja Sean Spicer lipsautti suorastaan revisionistisen kommentin aiemmin tässä kuussa liittyen väitettyihin Syyrian hallinnon joukkotuhoaseisiin. Spicer kommentoi tiedotustilaisuudessa, että edes Hitler ei käyttänyt kemiallisia aseita omaan kansaansa. Kommentti aiheutti katkeraa vihaa häntä kohtaan

 

Lue myös:

Donald Trump julistaa tukeaan Israelille
Holokausti on huijaus osa 1: Väestötilastot
Juutalaisten holokaustin myytti 6 miljoonasta uhrista
Suomalainen radio-ohjelma holokaustihuijauksesta!
Tietopaketti holokaustin kiistämisestä aloittelijoille
Trump nimitti äärijuutalaisen kiihkoilijan suurlähettilääksi

2 kommenttia

  1. Kehoitin tuttaviani katsomaan Trumpin sivuille ja taakse. Eivät uskoneet. Jälkiviisaana sanoin , että mitä minä sanoin.

    Plusääni(20)Miinusääni(1)
  2. Israelin vasalli valtio. Mitä muuta edes odotittte. Vai kuvitteletteko, että takavuosina Kokoomuksen Tuure Junnila olisi kelvannut Kremlin muurien takaisille mahtimiehille.
    Vuorineuvos Tuuralla oli vävynään Uuno Turhapuro.
    Yhdysvaltain Presidentti Donald Trumhilla on juutalainen vävy!
    Siis Vuorineuvos Tuura voi sanoa kuolemattoman lauseensa: ”Voi tätä onnenpäivää!”

    Plusääni(2)Miinusääni(0)

Kirjoita kommentti

Pakolliset kentät on merkitty *

Kotimaa

Ulkomaat