Trumpin päästrategi on syyttänyt juutalaisia pakolaiskriisistä

Juutalaislehdistö yritti viikonloppuna synnyttää kohun siitä, että presidentti Donald Trumpin päästrategi Steve Bannon osallistui 10 vuotta sitten dokumenttihankkeeseen, jossa juutalaisia syytettiin pakkomonikulttuurisuudesta ja avoimien rajojen politiikasta.

Israelilainen Haaretz esimerkiksi julkaisi aiheesta uutisen otsikolla ”Steve Bannon kutsui Amerikan juutalaisia jihadin ’mahdollistajiksi’”. Juutalaislehdistö on suhtautunut Bannoniin ristiriitaisesti, sillä Bannonin Breitbart-julkaisu on perinteisesti ollut erittäin sionistinen.

Haaretz kirjoittaa, että Bannon osallistui 2007 dokumenttiprojektiin, joka kantoi nimeä ”Islamilainen Yhdysvallat”. Dokumenttia ei lopulta julkaistu koskaan. Bannon osallistui edellisellä vuosikymmenillä useisiin dokumenttihankkeisiin.

Kohudokumentin teema oli tietysti Amerikan islamisaatio. Haaretz’n mukaan Bannon totesi filmillä, että ”Amerikan juutalaisyhteisö” on yksi pääsyyllisistä islamin leviämiseen ja ”jihadiin”.

Filmin punainen lanka oli se, etteivät väkivaltaiset jihadistit ole suinkaan ainut ongelma lännen selviämisen kannalta. Amerikan perikadosta syytettiin juutalaisten ja jihadistien ohella tiedustelupalvelu CIA:ta, keskusrikospoliisi FBI:tä, kulttuurimarxistisia ”kansalaisoikeusjärjestöjä”, yliopistoja ja vasemmistoa.

Juutalaisten rooli liberaalin maahanmuuttopolitiikan synnyssä on yksi tärkeimmistä maahanmuuttokriittistä liikettä jakavista kysymyksistä. Sionistit eivät yleensä tahdo myöntää, että Amerikan juutalaiset lobbasivat aggressiivisesti nykyisen pakolaiskriisin takana kummittelevien vuoden 1965 liberaalien maahanmuuttolakien puolesta.

Aihetta käsitellään usein myös Magneettimediassa. Muutamia päiviä sitten jaoimme esimerkiksi suomennetun videon, jossa juutalaisaktivistit puhuvat itse roolistaan avoimien rajojen politiikassa. Lue myös seuraavat artikkelit:

Amerikan juutalaisjärjestöjen kampanja: Rajat auki Syyrian pakolaisille!
Miksi kirjoitamme juutalaisista 1, 2
Juutalaiset ja rasismi, osa 4: monikulttuurinen aivopesu Suomessa
Englannin monikulttuurisuuden sionistiset juuret
Ruotsi: sionistijärjestö määrää opettajia, kuinka ”rasistioppilaita” rangaistava
Israel vaatii Euroopan hallituksia hyökkäämään ”äärioikeistoa” vastaan
Ruotsin monikulttuurisuuden juutalaiset juuret
Antirasismin ”ruskea” mannekiini onkin juutalainen
Juutalainen oligarkkiperhe valtaa Nordnet-sijoituspalvelun – rahat monikulttuurisuuteen?
Juutalainen historioitsija: ”Ruotsalainen kulttuuri on valhe!”
Suomennettu video: kuka avasi rajat maahanmuutolle ja miksi
Juutalaisaktivisti kertoi, miksi muslimien maahanmuuttoa kannatetaan

Trumpin politiikka herättää jälleen hämmennystä

Trumpin politiikka on herättänyt paljon hämmennystä niin juutalaisten kuin Trumpia äänestäneiden valkoisten amerikkalaisten keskuudessa.

Viime viikolla juutalaiset kritisoivat kovaan ääneen Trumpin asettamia maahantulokieltoja sekä sitä, että juutalaiset häivytettiin kokonaan Valkoisen talon ”holokaustin muistopäivän” julkilausumasta.

Lisäksi Trump sai maahanmuuttopolitiikkansa vuoksi kovaa kritiikkiä Wall Streetin kulttuurimarxistipankeilta, joita johti Goldman Sachsin juutalainen pääpiru, Lloyd Blankfein.

Toisaalta Goldman Sachs on kaiken kuohunnan aikana kasvattanut valtaansa kulissien takana, Trumpin hallinnon sydämessä.

Financial Timesin (FT) mukaan Goldmanin entinen kakkosmies, juutalainen Gary Cohn, on nousemassa Trumpin hallinnon vaikutusvaltaisimmaksi rahoituspäättäjäksi, vaikka paperilla hänen roolinsa ei vaikutakaan yhtä hohdokkaalta.

Cohnia on kutsuttu aggressiivisen ja häikäilemättömän asenteensa vuoksi usein ”Goldmanin verikoiraksi”. Nyt ”verikoira” on päässyt valkoiseen taloon, ja pedolla on vain yksi tavoite: tehdä megapankeista entistä voimakkaampia.

FT kirjoittaa, ettei Cohn ole jäänyt tuleen makaamaan vaan hän on patistanut Trumpia purkamaan pankkisääntelyä eli tekemään vakavista talousrikoksista laillisia. Sääntelyä purkamalla pankeille annetaan myös vapaus toimia salaisesti viranomaisvalvonnan ulottumattomissa.

Erityisesti pieniä ja keskisuuria yrityksiä palvelevat paikailliset yhteisöpankit ovat kauhuissaan Cohnin toiminnasta, sillä Cohn on kiinnostunut ainoastaan Goldmanin ja Citigroupin kaltaisten ylikansallisten monopolien edusta.

Monet pelkäävät nyt, että ”verikoira” pyrkii tappamaan kaikki megapankkien pienet kilpailijat, mikä tekisi amerikkalaisista entistä riippuvaisempia muutaman finanssijätin muodostamasta kartellista.

 

Lue myös: Sionistit hölmistyneitä: Trump hyökkäsi Fed-keskuspankkia ja Israelin siirtokuntalaajennusta vastaan

28 kommenttia

  1. Edelleenkin juutalaiset pelaavat kumpiakin puolia.Ristiriidat tehty tarkoituksella.
    Eliitin hämäystä.

    Plusääni(32)Miinusääni(0)
    1. Juuri näin juutalaiset toimivat. (Taloudellinen) voitto on 100%:sen varmaa, kun häärätään kummankin puolen takapiruna. Jos takkiin sattuu tulemaan, niin silloin laitetaan kansa maksamaan. Suomikin on maksumiehenä ties missä juutalaisten lehmänkaupoissa: eiväthän nuo meidän ministerit – jotka ovat kaikki kutosen oppilaita koulutaustoiltaan – voi edes kielitaidottomina ja vailla minkäänlaisia älynlahjoja ymmärtää, mihin ovat meidät sitoneet! EKP:han ei voi esimerkiksi tietenkään suoraan ostaa nk. kriisimaiden velkakirjoja, vaan ne kierrätetään hyödyllisten idioottien, kuten Suomen, kautta. Milloinkohan tämä kansa herää raadolliseen todellisuuteen? Ehkäpä silloin, kun Siamista ei enää pysty roudaamaan ”vaimoja”, Alkosta ei saa viinaa, eikä R-Kioskilla myydä tupakkaa eikä Veikkaus-pelejä. Antaa idioottien myrkyttää itsensä hengiltä – päästäänhän niistä niinkin…

      Plusääni(7)Miinusääni(0)
  2. Kyllä tässä nyt väkisin pitää tarkasti katsoa kokonaisuutta. Henk.koht. en ymmärrä miksi nuo sionistijutut saisivat päättää mistään, mitään, enää. Jos TD jatkaa näiden nimittämistä hallintonsa korkeimmille palleille, on pakko alkaa miettimään, onko kyseessä jonkinasteinen harhautus. Toivottavasti ei. Nyt on oikea aika laittaa ihmiskunnan PH kohdilleen. TD aloitti työnsä mallikkaasti. Toivon vilpittömästi, ettei uurastus lopu minkään painostuksen alla.

    Plusääni(22)Miinusääni(0)
    1. ”Monet pelkäävät nyt, että ”verikoira” pyrkii tappamaan kaikki megapankkien pienet kilpailijat, mikä tekisi amerikkalaisista entistä riippuvaisempia muutaman finanssijätin muodostamasta kartellista.”

      Kaikki raha tulee kuitenkin the Fediltä, josta USA:n hallitus anoo rahat. Niitä rahoja edelleenkin siis juutalainen myöntää vain itselleen hyödyllisiin hankkeisiin. Johtajansakin laitos valitsee itse. Ehkä Trump jollakin tavalla pystyy ”kiristämään” pankkimafiaa, mutta kovalta työltä se minun korvaani kalskahtaa. Se joka hallitsee rahaa, hallitsee kaikkea – eikö? Federal Reserve – Yhdysvaltain keskuspankki – on nimestään huolimatta yksityinen. Sieltä raha valuu alas (se huutokaupataan) pienempiin pankkeihin. Sitten raha lainataan korkoa vasten ihmisille, jotka sen kiertoon kuluttavat. Kaikki raha on korollista velkaa. Raha tekee työtä – työ ei tee rahaa.

      Plusääni(2)Miinusääni(0)
  3. https://www.youtube.com/watch?v=Vcd-yvudYSg

    TRUMP IS THE SWAMP: Trump’s Jewish Elite MAFIA and The 5 Dancing Israelis (2017)

    Voisiko magneettimedia julkaista tämän kuinka juutalaiset ovat ympäröineet trumpin todella hyvä video ja jos tämä pitää paikkansa, niin trump on vain yksi peli nappula niinkuin kaikki muutkin!!

    Tässä luetellaan juutalaiset jotka ovat ympäröineet hänet!!

    Plusääni(9)Miinusääni(0)
  4. http://eliitinesoteerisetsymbolit.blogspot.se/

    Viime yönä esitettiin jälleen ”Eliitin” vuotuinen symboliikka-show – tuo massiivinen miljoonayleisön keräävä stadiontapahtuma, jonka yhteydessä pelataan myös amerikkalaisen jalkapallon finaaliottelu Superbowl. Tällä kertaa pääosan sai esittää Lady Gaga.

    Esityksen alussa nähdään tyylipuhdasta tarot-symboliikkaa Torni-kortin muodossa.

    Helvetin hyvä sivu vaikka omistaja puhuukin jostain jesuiitoista!!!

    Plusääni(4)Miinusääni(3)
    1. Lady Gaga on täyttä juutalaista syöpää jos joku! Väkisin tehty manttelinperijä Madonnalle. On 30-vuotias ja aloitti uransa 2008 eli 22-vuotiaana. Kuitenkin on yritetty pakottaa median toimesta (joka omistaa roskalehdet, levy-yhtiöt jne.) tarinaa, jonka mukaan ”Gaga” oli jo kova tekijä New Yorkin nk. ”Lower East Side” -skenen avantgardistisissa performanssitaideympyröissä. Uskokoon ken tahtoo. Tuollaista hevosnaamaista juutalaisidioottia ei todellakaan voi verrata muinoistein downtown-piirien NEROIHIN, kuten esim. Philip Glassiin ja Steve Reichiin. Glass on tehnyt musiikin esim. upeaan Koyaanisqatsi-elokuvaan (1982). Reichin absoluuttisen uraauurtavasta äänitaiteesta mainittakoot legendaariset teokset ”It’s Gonna Rain” ja ”Come Out”.

      Eli ahkera on saanut tuo vara-Madonna olla ennen 22-vuoden ikäänsä, jos on oikein ehtinyt luoda nimeä jo hämärissä kokeelliseen taiteen piireissäkin. Valmiiksi pureskeltua sontahuttuahan tuo on. Näin niitä tähtiä nykyään luodaan. Ja yllättäen kaikenlaista pervertismiä ja mielisairautta – kuten homoutta ja muuta asiaan liittyvää saastaa – tämäkin turhake toitottaa päivät pääksytysten. Kuolisivat vain pois pilaamasta kaunista planeettaamme… Tuli tuosta kakka-Gagan ehtiväisyydestä mieleen meidän ”16-vuotiaat” ”moniosaajat”, jotka ovat lukeneet itsensä tohtoreiksi kumilautoilla!

      P.S.: Ja nimensäkin tuo saatanan korppikotka meni varastamaan Freddie Mercuryn luotsaamalta Queen-yhtyeeltä. Freddie oli Taiteilija isolla T:llä ja huikea vokalisti. Queen teki haastavaakin rockia ja loistavia biisejä – oli Mercury miehiään mikä oli. Eivät he tehneet SIITÄ mitään show’ta. Toisin on näillä kakka-pennuilla ja muilla tyhjästä leivotuilla jutikoilla, joilla joku ihmeen LBGTHQHIVAIDSJIHAD-pelleily on täysin itsetarkoituksellista – musiikin ollessa sitäkin säälittävämpi sivuseikka!

      Plusääni(4)Miinusääni(1)
    2. Kuinka jenkit rakastavatkaan tuota typerää epäurheiluaan, jossa otetaan mittaa siitä, kuka pystyy puskemaan koviten päänsä vastustajan päähän. Kauniin naisen nännipiha sitten saa koko kansan vaahtoamaan raivotautisina. Bassball on samaa sontaa: yrittäkääpä joskus katsoa lajia ihan vain kokeeksi – tylsempää asiaa ei tule ihan heti mieleen ainakaan minulla! Oma lukunsa ovat nuo Ameriikan pesäpallon tilastot, jotka kuuluvat tuohon älyllistämisen konseptiin. (Wachowskin veljesten roskaelokuvat ovat hyvä esimerkki älyllistämisestä: kuinka tyhjästä väännetään jotakin väkisin.) Kuinka moni amerikkalainen edes tietää, mitä ”prosentti” tai ”promille” tarkoittaa? Ei minun työpaikalla ainakaan kaikki tienneet.

      Superbowlin mainoskatkon mainokset ovat myöskin erittäin suuria tunteita herättävä asia. Hahaha! Mutta minunkin nauruni hyytyi, kun aikoinaan työpaikalla kuulin ihmisten oikeasti puhuvan mainoksista. Mitä helvettiä?! USA:ssa kaikki on yhtä suurta spektaakkelia. Oikeastaan mitään vähänkään merkittävää – tai merkityksetöntä – EI voi tapahtua ilman että siitä leivotaan etusivun juttu, jolle keksitään aivan sitä varten räätälöity UUSI SANA ja terminologia. Tätä minä sitten suorastaan rakastan… Mietitäänpä hetki Ison Israelin presidentinvaaleja: on osavaltioiden esivaalit, superdelegaatit, ”electoral vote”, ”popular vote”… Aivot sulavat, jos noita Ameriikan idioottimaisuuksia jää miettimään liian syvällisesti, sillä niissä ei ole MITÄÄN syvällistä – aivan kuten ei Warchowskin veljesten elokuvissakaan!

      Jos olisimme USA:ssa ja 15 vuotta menneisyydessä, sanoisin: ”Dear bin Laden – please take me now!”

      Plusääni(1)Miinusääni(1)
    1. Veri kiehuu kun näkee tällaista.

      Pääministerille ja hänen kyrvän imijöille väliterveiset:

      Syökää paskaa ja hirttäkää itsenne!

      (kun laillinen ja rauhanomainen tie on kuljettu loppuun…edessä on…)

      Plusääni(11)Miinusääni(2)
  5. alt market on samanlainen rotta sivu kuin alex ja ei mitään juutalaisiin anneta kommentoida!!

    Älkää julkaisko hänen artikkeleitaan!!

    Plusääni(1)Miinusääni(3)
  6. Äänestäkää MVlehden omistaja ja päätoimittaja Ilja Janitskin Suomen presidentiksi.

    Äänestin Sauli Niinistöä viimeksi, joka osoittautui varsinaiseksi mokuttaja-matuttaja peeveliksi.

    Nyt sitoudun äänestämään Ilja Janitskinia presidentiksi.

    Muuta hyvää vaihtoehtoa ei edes ole.

    Eli: Ilja Suomen presidentiksi.

    Vaadin että uusi presidentti armahtaa välittömästi kaikki Suomen mielipiderikolliset.

    Vaadin että kaikkiin virkanimityksiin valitaan omaa kansallishenkistä väkeä.

    USA:n presidentti Donald Trump kutsutaan Suomeen valtiovierailulle.

    Plusääni(15)Miinusääni(16)
      1. Niin että pedofiili Hillary Clinton on parempi. ”Parituksesta”. Mitä sitten? Entäpä Arkkipiispa vassari Kari Mäkinen ja Helsingin Huikkapiispa ”hommppeli” Irja Askola? Siis mitä väliä millään on?
        ”Putinisti”? Mitä vikaa on miehevässä Putinissa ja Venäjässä? Eikö tuolla maalla ole oikeutta olla olemassa aktiivisena toimijana maailmanpolitiikassa kuin esim. EU:lla, joka on yltäpäältä korruptoitunut ja itä-saksalaisen Angela Merkelin lukuisten aivopierujen sarjatulen ikeen alla. Oma lukunsa on tietenkin luxenburgilainen julki-juoppo Jean-Claude Juncker, joka tönttäilee salamavalojen loisteessa kuin hupi-ukko. Puhumattakaan tuon miehen rikoksista toimiessaan maansa hallituksessa ministerinä lihottamassa ylikansallisten pankkiirien kassaholveja veronmaksajain rahoilla. Tuo kuulostaa jotenkin tutulta, muttei aivan ”Islannilta”.
        Juutalaiset retkuttavat mennentullen, joten tuon vaarallisempaa ja armottomampaa syndikaattia ei voi olla olemassa. He tappavat kuin Kuningas Herodes imeväiset ja laittavan ”rinkitanssiksi” sen päälle. Ja uskokaa minua… ja nauru kelpaa.
        Tällä juonikkaalla kansakunnalla on juonittuna se oma valtio, jonka rajojen sisäpuolelle HE voivat KAIKKI ahtautua. Senhän perään ovat niin itkeneet. Tosin tuokin ”kirous” oli rangaistus heidän omasta mulkkumaisuudestaan, Mutta kunnon juutalainen syyttää AINA ja vain AINOASTAAN muita kansakuntia omista rikoksistaan. Tähän ikään päässeenä ihmisenä hieman ihmettelen Jumalan tekemää valintaa ”Valituksi kansaksi”, eihän tuon kieronpia ihmisiä voi enää maapallon päältä löytyä.

        Plusääni(13)Miinusääni(4)
        1. Ei se ole olemassa. Juutalainen Putin ja Iljan holohoax- ym. jutut ja vioidennen kolonnan hyysääminen paljastavat Iljan juutalaiskommunistiseksi vedätykseksi ja huijaukseksi. Holohoaxerikin hän on. Juhakin on holohoaxannut täällä ei ihme että on juutalaisoligarkkien propagandisti Venäjän suhteen

          Plusääni(7)Miinusääni(3)
          1. Oon huomannut .MV-lehti ja Janitskin julistaa tekopyhästi sotaansa punikeille ja kommunismille ja samaan aikaan kuitenkin huseeraa näiden (kommunisti-stalinistien) kuten Molarin ja Bäckmanin kanssa.

            Plusääni(11)Miinusääni(2)
          2. Ilja Janitskin lienee vain tyhmä ja juoppo, jolla on kihahtanut kusi päähän. Se on mennyt sinne varmaan sen oluen mukana?

            Iljan käytös ei poikkea suomalaisen miehen känniuhoilusta just ollenkaan. Hänhän tuntuukin olevan melkein joka videolla humalassa.

            Ainoa asia mitä hän tulee saamaan aikaan on rikostuomio hänen sivuillaan kirjoitteluista – ei muuta. Se lienee ollut alkuperäinen tarkoituskin ?

            Plusääni(5)Miinusääni(8)
    1. Ei Janitskin ole tositarkoituksella mukana pressa ehdokkaana, käyttäkää nyt vähän järkeä hei….ihmisen olinpaikkaa ei edes tiedetä.

      Ja jos on EU alueella, olis jo jäänyt kiinni johtuen massiivisesta data seurannasta koko EU alueella. Ja jos on Venäjällä niin sitten on hah…

      Plusääni(3)Miinusääni(0)
  7. Onhan Johan Bäckmankin puhunut juutalaisista yhtä ja toista, vaikka on hommissa Spigelillä ja kumppaneilla.

    Plusääni(14)Miinusääni(5)
  8. Ei muuta todellista vaihtoehtoa ole kuin Janitskin presidentiksi.

    Ketä tai mitä te sitten aiotte äänestää? Homo-Pekka Haavistoa? Hinttiä joka avaa tulvaportit levälleen ja hukuttaa Suomen kehitysmaa saastaan. Vihreä Haavisto ilmeisesti runkkaa punaisissa liikennevaloissa onnesta kun kuulee että Helsingissä nuoret idiootit käyvät tuhkaluukuttamassa äänestyspäivänä Haavistoa.

    Sauli Niinistöä? Globalisti kuminukke joka on iso mokuttaja ja matuttaja. Nyt tarvitaan kansallishenkeä!

    Nämä edellämainitut tanssivat molemmat EU:n ja NATO:n pillin mukaan.

    Vapaamuurari ei voi eikä saa olla Suomen presidentti!

    Siispä äänestän Janitskinia.

    400 000 päivittäistä kävijää MVlehden sivuilla tarkoittaa sitä että ääniä tulee ropisemaan Janitskinin laariin.

    Tämä on suurin ja kammottavin päänsärky mitä voi tarjota Suomen maanpetturi-mädättäjille.

    Kirveellä on töitä Suomessa.

    Plusääni(8)Miinusääni(5)
    1. Tuolla tavalla persutkin aina vastaavat. He kaappasivat ensin eliitin avulla julkisuuden ja alkoivat sitten esiintymään ”ainoana mahdollisuutena” tai ”ainoina, joilla on mahdollisuus vaikuttaa”.

      Valeoppositio ei aiheuta oikeaa päänsärkyä. Näennäinen raivo voi olla vain tukea valeoppositiolle. Julkisuus ohjaa kaiken huomion siihen ja ihmiset valeopposition tueksi ja taakse. Mikä on pinnalla, omaa taas ihmisten mielissä mahdollisuuksia ja on syntynyt vaikutelma suurista massoista ja siis niistä mahdollisuuksista vaikuttaa…

      Myös persuja vastaan raivottiin joka puolella vuosia. He lupasivat muuttaa kaiken tai ainakin yrittää vaikuttaa vallan kamareissa…

      Janitsky on valeopposition aktivistiosasto, ulkoparlamentaarinen valeoppositio. Presidentiksi hän ei edes voi päästä.

      Plusääni(7)Miinusääni(5)
    2. Janitskinista luultavasti yritetään tehdä Suomen Trumpia, Le Peniä tai (((Wildersiä))). Ehkä mies otettiin töihin Barcelonan poliisirynnäkön avulla – jos tätä edes tapahtui.

      Jättäkää äänestämättä! Järjestelmä ei toimi, jos riittävän moni ei anna sille hyväksyntäänsä.

      Plusääni(3)Miinusääni(1)
  9. Ilja Janitskin lahjoitti polkupyörän julmasti pahoinpidellylle 15-vuotiaalle koulupojalle.

    Sauli Niinistö on ollut asiasta hiljaa, koska kantasuomalainen terrorin kohteeksi joutunut koululainen lienee hänestä vähemmän mediaseksikäs tapaus kuin bussipysäkille jäänyt pieni negridipoika!

    Ilja Janitskin kirjoittaa julkisessa Facebook-päivityksessään:

    Kiusatun pojan serkku kirjoittaa minulle:

    “Moi! Nyt on pyörä hankittu serkulle. Kiitos sinulle tuhannesti kaikesta :)”

    PS. asia oli lähellä sydäntä, koska inhoan koulukiusaamista.

    http://mvlehti.net/2017/02/11/ilja-janitskin-lahjoitti-polkupyoran-julmasti-pahoinpidellylle-15-vuotiaalle-koulupojalle/

    Plusääni(3)Miinusääni(1)

Kirjoita kommentti

Pakolliset kentät on merkitty *

Kotimaa

Ulkomaat