"Poliitikko tahtoo luoda uraa, mutta me tahdomme rakentaa kauniin ja vahvan isänmaan."

Corneliu Codreanu

Friedman ja Trump.

Trump nimitti äärijuutalaisen kiihkoilijan suurlähettilääksi

HuonoVälttäväIhan okHyväErinomainen 4,33
Loading...
Tulosta Artikkeli Tulosta Artikkeli

Donald Trump on jatkanut suurta tyrmistystä herättävien nimitysten sarjaa. Tuleva presidentti on päättänyt, että Amerikan seuraava Israelin-suurlähettiläs on rasistista rikollisuutta avoimesti kannattava juutalainen David Friedman.

The Atlantic –julkaisu kirjoittaa, ettei Friedmanilla ole lainkaan suurlähettilästehtävän edellyttämää ammatillista kokemusta. Hänet nimitettiin pelkästään siksi, että hän on äärisionistinen juutalainen.

Juutalainen on työskennellyt Trumpin konsernin konkurssilakimiehenä vähintään vuodesta 2001. Hän ei ole koskaan aiemmin työskennellyt Lähi-idän politiikan tai ylipäätään diplomatian parissa.

New Yorker –lehti julkaisi piikikkään artikkelin, jossa ruodittiin Friedmanin taustoja. Tuleva suurlähettiläs on tunnettu kansainvälisiä lakeja rikkovien rasististen juutalaissiirtokuntien vankkumattomana ystävänä.

Jopa Amerikan hallitus ja kaikki aiemmat presidentit ovat perinteisesti tuominneet miehitettyyn Palestiinaan pystytetyt rikolliset juutalaissiirtokunnat. Trumpin hallinto saattaa kuitenkin ottaa edeltäjiä huomattavasti suopeamman kannan rasistiseen rikollisuuteen Palestiinan ei-juutalaisia kohtaan.

Friedman kirjoittaa säännöllisesti siirtokuntamyönteiselle juutalaiselle Arutz Sheva –sivustolle. Kirjoituksia tutkineen New Yorkerin mukaan Friedman olisi todennäköisesti valmis hyväksymään vielä huomattavasti nykyistä verisemmän ei-juutalaisiin kohdistetun sorron.

”Ideologisella kartalla Friedman ohittaa Benjamin Netanjahun kaukaa oikealta. Hänen retoriikkansa, näkemyksensä ja ennakkoluulonsa ovat samanlaisia kuin [Israelin hallituksen] siirtokuntaliikkeen johtajilla,” New Yorker summaa.

Trumpin vaalikampanjan aikana Friedman pyrki vakuuttamaan Amerikan äärisionistit siitä, ettei Trump tulisi presidenttinä puuttumaan laittomien siirtokuntien toimintaan. Pitkän linjan israelilaistoimittaja Chaim Levinson on kertonut, että siirtokunta-aktivistit ovat olleet ”hurmioissaan” Friedmanin nimityksestä.

Rahoitusta hallituksen tuomitsemalle rikollisliikkeelle

Trump on lisäksi vihjannut, että hänen juutalainen vävynsä Jared Kushner saattaa myös saada Israeliin liittyviä diplomaattisia tehtäviä. Kushnerin perhe on tunnettu äärisionistisista arvoistaan.

New Yorkerin mukaan Kushner-perheen säätiö on lahjoittanut kymmeniätuhansia dollareita Palestiinan etnistä puhdistusta havittelevalle juutalaisten siirtokunta-aktivistien liikkeelle, vaikka jopa Yhdysvaltojen hallitus on tuominnut liikkeen.

Magneettimedia julkaisi syksyllä artikkelin ”Jos Trump uudistaa ulkopolitiikkaa, Israel voi kävellä tappavaan ansaan”. Artikkeli muistutti siitä, että lopulta siirtokuntakysymystä tärkeämpää on kuitenkin se, mitä Trumpin hallinto pyrkii tekemään Syyrialle, Hizbollahille ja Iranille, jotka muodostavat Israelin suurimman sotilaallisen uhkakuvan.

Edellisen kerran Trump herätti hämmennystä, kun hän nimitti juutalaisen Goldman Sachs –rikollispankin juutalaisen kakkosmiehen, Gary Cohnin, talouspoliittiseksi neuvonantajakseen. Cohn tunnetaan muun muassa siitä, että hän aiheutti raaka-ainekeinottelulla 250 miljoonan viattoman ihmisen kansainvälisen nälänhädän.

Goldman Sachs synnytti tahatonta huumoria päättämällä ”uudelleenbrändätä” itseään sen jälkeen, kun Cohn jätti pankin hallitusviran vuoksi. Juutalaisen Lloyd Blankfeinin johtama pankki nimitti Cohnin jälkeen kakkosmiehekseen alkoholistitaustaisen latinohomo Martin Chavezin.

Goldman pyrki tekemään imagostaan nuorekkaamman ja monikulttuurisemman kiintiöhomon avulla. Financial Times kirjoitti uudelleenbrändäyksestä vailla sarkasmin häivää:

”Lähes koko 147-vuotisen historiansa ajan Goldman on nimittänyt johtotehtäviin vain […] heteroja juutalaismiehiä. Herra Chaves, 52, on homo latino Albuquerquesta, jolla on kaksi sijaissynnyttäjän synnyttämää lasta.”

Mikä häkellyttävintä, Trump nimesi Amerikan seuraavaksi valtiovarainministeriksi samaisen Goldman Sachsin juutalaispankkiiri Steven Mnuchinin.

 

Lue myös:

Israel-lobbyn vihaama professori: Näin Trump voi edistää maailmanrauhaa!
Miksi Israelin pääministeri kielsi ministereitä puhumasta suoraan Trumpille?
Israel ja suurimmat juutalaisjärjestöt onnittelivat Trumpia vaalivoitosta

Tulosta Artikkeli Tulosta Artikkeli

50 Kommentit

  1. miljoonaruusua

    Trumpilla on paljon muitakin yhteyksiä joista ei ole voinut avoimesti puhua vaikka kriittinen usalainen media kysyy ” MIKSI Trumpilla on linkit Putiniin, Venäjän mafiaan, venäläisiin pankkeihin ja NRA: han( on kansallinen kivääriyhdustys)”?”
    Trumpilla on ollut bisneksiä Venäjän kanssa vuodesta 1987. Uusi ulkoministeri on Putininille läheinen ja mieluisa, öljymiljardööri, jonka öljy- yhtiö on rekisterissä uutisen mukaan Bahamalla( veroparatiisissa.)
    Ei ihmettele miksi Venäjä auttoi Trumpia mutta odottaa vastapalveluksia.
    Tänä lienee jäävuoren huippua….

    (3)(9)
  2. Amerikka on jo niin p**ska maa, ts. juutalaisten vallassa, että heilläkin ns. ”idänsuhteet” täytyy olla kunnossa ensihenkäyksestä, vaikka ”linnassa” vaihtuukin ”valta”. Pohjois-Korean perhe-dynastiankin ensimmäinen ”toivio matka” on perinteisesti suuntautunut Kiinaan. Tosin tämä nykyinen vesseli ei ole siellä vieraillut.
    Juutalaiset ovat niitä ”mustekaloja”, jotka ulottavat lonkeronsa jokaiseen pikkulaankin kautta maailman, joten sinällään on turha taas yhtä hernettä vetää nenään hernepellosta. Tätä se on, rottien kanssa on elettävä ne ovat ja elävät ydinsodan jälkeenkin. Me emme.
    Valkoisten on vähintäinkin aika nostaa päänsä pystyyn ja ymmärtää se, että nyt on se aika, jolloin on katsottava vain ja ainoastaan omaa etuaan eli valkoisen rodun elinmahdollisuuksia on puollustettava maailmanlaajuisesti. Se on kuitenkin parasta aloittaa perheestä eli lapsistaan kertomalla heille, mitä tulee lopulta merkitsemään se itseruoskinta, jota YK johtoisesti on harjoitettu 70-vuotta. Tuo tie on kuljettu loppuun ja sille on laitettava piste ja keskityttävä oman ”lajinsa” säilymiseen ja oikeuteen sen olemassaoloon sekä poisottamattomaan velvollisuuteen puollustaa sitä kynsin hampain siitä mylvinnästä ja parjaavien sekarotuisten mulattien hysteerisestä vihasta ja vastalauseista huolimatta.
    Kuka ihmisen älykkyysosamäärällä varustettu olento kuvittelee, että ”muut” katsovat ja huolehtivat MEIDÄN hyvinvoinnista ja alkeellisimmistakaan tarpeista aina oikeuteen olla olemassa planeetalla nimeltä Maa.
    Meidän kaikkien on juurittava WWII jälkeinen juutalaisen Hollywoodin sekä YK:n harjoittama aivopesu propakanda, jota kaadettu useiden suomalaistenkin sukupolvien päähän kuin kauhalla päivästä toiseen, samalla syyllismällä omia sankareitamme siitä, että he valitsivat liittolaisekseen maan, jolla oli kykyä ja voimaa asettua vastustamaan Neuvostoliiton halua hävittää maamme maailmankartalta itsenäisenä ja vapaana kansakuntana, joka omistaa länsimaiset kulttuuriset ja filosofiset periaatteet sekä demokraatisen valtiomuotonsa. Jälkiviisaiden tuomio oli tuossakin samaa luokkaa, kuin entisen kunnanpalopäällikön nuiva tölväisy kun saapui myöhästyneenä palopaikalle. ”Väärin sammutettu!”

    (12)(0)
  3. Noin psykoanalyyttisesti todeten.. juutalaiset( kasvottomana absraktiona) on eräänlainen ukkosenjohdatun, kummitus johin voi purkaa yleistä elämän ja kuoleman angstiaan: kun ei kykene käsittelemään alitajuntansa syövereitä, varjoja ja maailman monimutkaisuutta, on helpompaa ykisinkertaistaa todellisuus, lokeroida se, ja kuvitella määrittelevänsä kaiken muutamalla simppelillä yleistyksellä. Viholliskuvalla johon voi heijastaa ja kuvitella kaiken, eli kaikkien( omienkin) ongelmien alku ja juuri.. Piste.

    (1)(15)
    • Pikemminkin kyseessä on niin monimutkainen asia ja joka vaatii paljon taustatietoa, että helpompaa on uskoa valtaeliitin yksinkertaisia ja sokerisia valheita, vaikka silmät todistavatkin toista. Tarpeeksi johtopäätöksiä ei viitsitä tehdä, kun kaljaa on kaupassa ja luottoa pankissa ja koska totuus vie ikävyyksiin ja toisinajattelu. Suurimmalla osaa kansaa kaikki menee yli hilseen ja on suorastaan mahdotonta syrjäyttää kaalista holohoaxia, natsivihaa ym. eliitin sinne syöttämää sontaa

      (18)(0)
      • Holakaust on totta ihan samoin kuin Stalinin joukkomurhat ja kaikki miljoonat muut ruumiit toisessa maailmansodassa jokaisessa maailman kolkassa. Kaikki oli samaan aikaan. Sodissa AINA ihmisistä nousee esille peto – kaikissa kulttuureissa, roduissa ja kaikkina aikoina. Jugoslaviassa sodissa joukkomurhia, ruumiskasoja, raiskaamista.
        Tällä hetkellä raadollinen tappaminen on totta Syyriassa – kaikilla puolilla. Suomessa sisällissodassa tapettiin julmasti oman kansan edustajia, ruumiskasat siitäkin on totta.

        (0)(9)
      • jk. Hitlerillä oli puhdistusohjelma kirjattuna – sitä vain alettiin toteuttaa perinjuurin konkretiassa. Tämä ei tarkoittanut vain juutalaisia, vaan kaikkia toisinajattelijoita mukaanlukien taiteilijat, tiedemiehet, filosofit, papit, kirjailijat( plus kirjaroviot), vammaiset, romaanit, kaikki hiukankin ” erilaiset, ” rappeutuneet”, homot…” Kun tutkii ihmisen alkuperää, faktaa on se että olemme kaikki peräisin Samasta yhdestä.. Afrikasta. Hitlerin geenitutkimuksessa korostunut yhteys Afrikkaan. Tämän puhdistusohjelman mukaan Suomessakin suurin osa kansaa kuuluisi kuskata kaasutettavaksi.
        Lisäksi kultuurimme on hyvin nuori.. olemme olleet osa Venäjää, Ruotsia..
        shamanistinen luonnonjumalia palvova metsäkansa.

        (1)(10)
        • Eikä ollut mitään suunnitemaa mistään juutalaisten tuhoamisesta.Ei juutalaisten itsensäkään mukaan ;Juutalaisten tarina-sarjan neljäs jakso 52.s minuutti 41.s juutalaisten lukumäärä Euroopassa 3milj.!Siis juutalaistenitsensä ilmoittama luku.Revisionistitkin pitävät tuota lukua suurempana.Hitlerillä ei ollut edes kuutta miljoonaa juutalaista soapusalla, ja kun kolme miljoonaa juutalaista haki korvauksia sodan jälkeen Saksalta, niin holokaustettujen lukumäärä kojokojo 0 kpl!
          ps.siis juutalaisten lukumäärä Euroopassa vuonna 41 tuo 3 milj.juutalaisten itse ilmoittama luku.

          (7)(0)
        • Teillä juutalaisilla on se tuho-ohjelma ja toteutatte sitä Talmudianne. Hitler oli ainoa, joka soti sääntöjen mukaan. Muut olivat teidän johtamianne. Ainiin, rappari-Suomi soti myös

          (9)(0)
          • kuuntelulaite

            Suomessa ei juurikaan vaikuta juutalaisia ja muuallakin vähemmistönä. En myöskään ole juutalainen.
            Diagnoosisi taitaa olla paranoidinen skitsofrenia.

            (0)(12)
          • Kyllä maailman juutalaiseliitti päättää koko maailmasta ja komentaa Suomen poliittista eliittiä selkeästi.

            (7)(0)
          • uusi alku78

            Ajettiinkohan Suomi Saksan rinnalle vain sitä varten, että saatiin kyörättyä tiedustelu tietoa liittoutuneille Saksan liikkeistä?
            Oltiin kuin kyy Saksan povella?
            Sotakorvaukset vielä maksamata Saksalle?
            Maksu siten, että pelastetaan Saksa tuolta ”holokaust hölötykseltä”?

            (0)(0)
  4. Obama muuten oli huonoissa väleissä Venäjään, välirikko melkein, kylmäsota.. sama koski Israelia, Netanjahun tappolistalla oli varmaan…koska Obama koetti ajaa palestiinalaisten asiaakin eikä vain Israelin etuja.

    (2)(5)
  5. Olipa yllätys että porukasta löytyy myös hinttari. Juutalaisethan tunnetusti rakastavat homoja.

    (8)(1)
  6. Vaikka olisi kaasutettu, kidutettu, tapettu miljoona juutalaista( ei kannata halkoa hiuksia MILJOONISTA, oman kansamme asukasluku tässä maassa on vaivaiset viisi miljoonaa!) tai vaikka vain tuhat – tai sata – se on rikos ihmisyyttä vastaan! Kyllä siellä leireillä kuoli kaikkia noita muita ” vähemmistöjä” jotka jo mainitsin. Riitti että oli vain toisinajattelija, kuten riitti Stalinillekin – tai vain myös hänen vainoharhansa ” toisinajattelusta” riitti. Yksikään sota ja edes yksikään murha ei ole oikein, millään puolella.
    Ja Kristuksen sanoin” ei saastuta ruoka mitä syö, vaan sanat mitä tulee ulos suusta”..
    paha ajatus ja vihaaminen on synti, samoin ” kivien heittely” joka tämän palstan ainoa sisältö.
    Ihmiset jotka luulevat olevansa pyhiä ja täydellisen erehtymättömiä itserakkaudessaan.

    (0)(9)
    • Mutta kun ei tapettu yhtään. Siis holohoax on täydellinen, koska yhtään juutalaista ei haluttu tappaa. Toisinajattelijoita ei jahdattu, paitsi kumouksellisen toiminnan harjoittajia. Toisinajattelijoita aletaan jahtaamaan nimenomaan nyt. Ainoat toisinajattelijat ovat kansallissosialistit, jotka ovat kuulemma pahin uhka Suomelle. Samalla, kun heidät kielletään, aletaan urkkia kaikkea mahdollista tietoliikenteestä sähköposteihin ja puheluihin. Ettei vain yhtään natsismia verso missään.

      En muuten näe, mikä on yhden lisäarvo tänne.

      (9)(0)
      • Tutki syvällisemmin historiaa ja sotahistoriaa! Jo alkeistieto on usempien simppelienkin hallussa.
        Ja kyllä joka hiton sodassa sattuu kuolemaan jokaisen rodun ja ihmistyypin edustajia.
        Eikö tämä koko sivusto edusta holokaustia, juutalaisvainoa( ja vainoajat riemuiten kaasuttaisivat taas juutalaisia jos välineet): tätäKÄÄN yämän sivuston vainoa ei voi kieltää kun vainoa alleviivataan vuorokaudet ympäri fanaattisesti verbaalisesti!
        Ja mitä LISÄarvoa on sinun kliseiden toistamisella siteeraten tuhannet kerran lausuttuja valheita tällä sivustolla: on kuultu nämä kliseet jo tuhannet kerran.
        Ilman todisteen todistetta tosin. Abstraktiona joidenkin kuplapäässä.

        Jos ”kristillisten”( ns. kastettujen eli ei oikeasti sydämessään kristillisten) rikoksia aletaan tiedottaa leimaamalla kaikki kaltaisensa etumaininnalla ” kristillinen” tai
        ” valkoinen” rikollinen.. leimaten MEIDÄT kaikki laumana, lapsista alkaen, ei olisi enää tervettä meininkiä. Valkoisten ylivalta on toiminut aina hyvin rikollisesti.
        Jokainen ” valkoinen kristillinen” siis on saastainen rikollinen vainologiikan mukaan.
        Mies joka tappaa vaimonsa ja lapsensa jouluna jossain Suomen pohjoisessa edustaa rikollista valkoista kristillistä massasaastaa ja kantaa perisyntiä maailmanloppuun saakka jne. Sama koskee muita ” valkoisia riistäjiä ja mädännäisiä.

        (0)(7)
      • Tämä sivusto koski Trumpia: hän muuten on suurin Israelin juutalaisten( Netanhajun äärioikeiston ystävä) tukija aikoihin Usan pressoista. Jos uutisia joku haluaa lukea.

        Jospa tämän sivuston vihaa pursuvat fanaatikot siirtyisivät PASIFISTISEEN toimintaan ja viestintään, heistä olisi jotain hyötyäkin hyvälle tässä maailmassa elinaikanaan. Sensijaan että elämänsä menee menneisyyden sotien ja murhaamisen vähättelijöinä ja kiistäjinä ja nykyhetkessäkin vain negatiivisen lietsonnassa: siinä
        henkinen perintönsä ihmiskunnalle. Eikö elämällään voisi tehdä joitain rakkaudellista ennen kuolemaansa?

        (0)(5)
        • voi lukea tietoa googlestga haulla ” naisnatsit ja naisnatsirikolliset ja naisnatsien julmuudet yms” Ei ollut edes sukupuolikysymys vaan IHMISESSÄ asuu myös pimeä yöpuoli ja se tulee ilmi poikkeustilanteissa! kaikissa sodissa raiskataan ja kidutetaan. Sitä tapahtui myös Suomessa sisällissodassa ja muissa sodissa.
          Anne Frank.. ulkoavaruuteenko hänetkin vietiiin piiloon jonnekin siirtokuntaan kun ei kerran kuollut leirillä vai!

          Se että ihmiset tappelee maaplänteistä.. Irlannissakin oli todella kauan..
          naurettavaa. Jokaisella rodulla on oikeus olla jossain.. varsinkin takaa. ajetuilla, ja häädetyillä.,joihin juutalaisetkin kuuluivat maailman eri kolkissa aina. Itse Abrahamille( juutalaiselle) raamatun mukaan näytettiin Israelin alue kotimaaksi.
          Tämä ei tarkoita ettei myös palestiinalaisilla ole oikeus olla siellä.
          Mutta ihmiset tapppelevat ja vihaavat kaikkialla. Suomessakana ei aina siedetä naapureita edes.

          (0)(6)
  7. Tämän ketjun aihe muuten oli TRUMPIN yhteys juutalaisuuteen. Nythän hän puolustaa juuri Israelin laajentumisoikeuksia palestiinalaisalueille, ja aikoo kaataa Obaman aikaansaaman palestiinalaisten oikeuksia nostavan sopimuksen kahdesta valtiosta.
    Mutta aina lipeää keskustelu transsinomaiseen itseään toistavaan hoentaan samoilla kliseilllä viikosta, kuukaudesta ja vuodesta toiseen( mitään luovia nyansseja ei ilmene, eikä omaa ajattelukykyä) liittyen paranoidiaan juutalaisista, Jotkut ovat mind-trainingin aikaansaannoksia, muutoin lauseiden sisältö ei voi on samat ahtaat fraasit vuodesta toiseen kuin oltaisiin patologisessas pakkomielteessä uhreina tai paranoidiaan sairastuneina – tai hypnoosissa jossa todellisuudentaju on kaventunut olemattomaksi.
    On varmaan kauheaa elää tuollaisten vainoharhojen vallassa: juutalaiset tunkee ovista ja ikkunoista Suomessakin…kadulla ei millään erota juutalaista ” meistä” myöskään, ja sepä on pelottavaa, hengenlähtö taitaa olla koko ajan hiuskarvan varassa takiaan.

    (0)(8)
  8. Tarkoitin että kun fobia, ja kammo ja inho jotain kohtaan menee niin patologiseksi( eli mielisairaaksi) kuin tällä sivustolla ” juutalaisia” kohtaan, abstraktina käsitteenä ilman että edes tunnetaan henk. koht..
    se on sairasta kuten hämähäkkifobia, pimeän pelko, naisviha, korkeanpaikankammo, kuolemanpelko, paniikkihäiriö, hallitsematon aggressio, mikä vain trauma tai pakkomielle..
    kun se täyttää pään sisällön kroonisesti ja on taukoamaton pakkomielle selittää KAIKKI paha maailmassa ( MONImutkaisessa maailmassa!) yhdellä asialla ja hokea sitä kuin transsissa, simppelit teoriat joihin projisoida omat angstinsa ..tämä täyttää psykiatrisesti vakavan mielenhäiriön tunnusmerkit. Siksi on otettava terapeuttisena sepitteiden ja harhojen purkamisena. Edes Saksassa jota tämä kaikki koski konkretassa omalla maaperällä ei ole näin hullua ajattelua kuin meillä!

    (0)(11)
  9. Anne ei kuollut Auschwitzissa, vaan hänet evakuoitiin sieltä Belseniin, jossa kuoli lavantautiin liittoutuneiden pommitusten vuoksi.

    (3)(0)
  10. Olisi kuollut jokatapauksessa Belsenissä. Sodassa ihmisiä kuolee kaikin tavoin ja kaikilla puolilla.

    (0)(1)
  11. Ja – Anne ( viaton killtti ajattelijatyttö) kuoli lavantautiin viikkoja ennen leirin vapautusta. Olisi selvinnyt hengissä jos elänyt vielä pari viikkkoa. Leirillä kuoli 6 miljoonaa juutalaista ja yli puoli miljoonaa romania.
    Siis – myös romaneja. Ja muita vähemmistöjä ja erilaisia tai toisinajattelijoita.
    Onneksi edes Annen paljon kertovat koskettavat päiväkirjansa säilyivät, joskin järkyttävää luettavaa.

    (0)(6)
    • valheelliset hokemat säilyy

      zeta taidat olla aivan sekasin, kannattais mennä hoidattamaan pää ennen kuin yrittää alkaa selittää jotain historiallista propaganda-paskaa

      sitä paitsi tuo anne frankin päiväkirjakin on kyseenalaistettu, sen on todennäköisesti kirjoittanut juutalainen (aikuinen mies) kirjailija, propagandaksi sodan jälkeen, niiden kaikkien muiden valheiden joukkoon

      (2)(0)
    • ”Leirillä kuoli 6 miljoonaa juutaaista”;miten se voi olla mahdollista, koska juutalaisten itsensäkään mukaan koko Euroopassa oli vain 3 milj.juutalaista vuonna 41(juutalaistentarina-sarjassa 4.jakso 52.minuutti 41.sekunti!)
      Minä en ole uskonut holokaustaamiseen sen jälkeen kun olin ollut kuuntelemassa Bacia kun uruilla sitä soitettiin;siis mitenkä kansa, joka on saanut kuulla vuosisatoja niin ylevää musiikkia voisi niin brutaalia tehdä?
      Ja eihän todisteita holokaustista olekaan;esim.Bernadotten dokumentissa sanottiin, että huhuttiin sellaisen käskyn annetun.Minulle kait armeijassa opetettiin, että huhuilta pitää katkaista siivet!!

      (1)(0)
  12. Belsenissä kuoli n. 6800 ihmistä silloin, kun natsit hallitsivat leiriä. Auschwitzissä kuoli tauteihin n. 100 000 ihmistä. Vain muutama rangaistuksen luonteinen teloitus. Juutalaisia kuoli vähemmän kuin katolisia. Romanien lukumäärä on tarkasti selvillä. Ei heitä kuollut koko Euroopassa Venäjän arot mukaanlukien kuin muutama kymmenen tuhatta. Ketään ei murhattu. Annen päiväkirjat on kirjoittanut joku haamukirjoittaja sodan jälkeen

    (2)(0)
    • Luulin että Suomessa on peruskouliutus ja sivistys… vain puberteettikriiseissäkö ihmiset on jotka vastailee tänne.. kaikki on EI EI automaattina kuin olis uhkaikäinen kakara kyseessä. Keskustelu on naurettavaa siksi.
      Seela Sella on juutalainen ja näyttelijä, hieno nainen.. hänkään e aidosti näyttele vaan haamu?
      Einstein laati suhteellisuudenteorinsa vaikka oli juutalinen. Sama koskee jokaista juutalaista joka teki taidetta, tiedetä, musiikkia, sävellyksiä, käsitöitä, mitä vain.. niitä ei ole väärennetty.
      Anne Franlk oli elävä kirjallisesti lahjakas tyttö joka aikoi kirjailijaksi.

      (0)(2)
  13. Jokatapauksessa keskitysleirejä oli joilla kuoli ihmisiä!

    (0)(2)
    • Niitä keskitysleirejä oli WW2 aikaan USA:ssa, Venäjällä, Japanissa, pitkin Eurooppaa ja Aasiaa, joissa kuoli miljoonia saksalaisia, venäläisiä, aasialaisia Aasiassa, japanilaisia jenkeissä, pohjois-Afrikasta itä-eurooppaan joka paikassa, ja näillä leireillä ei ole kertojia, jotka elivät siellä vuosikausia ja selviytyivät.

      Että joka tapauksessa oli juu. Mitäs näistä kymmenien miljoonien kuolonuhreista ajattelit tänään kauhistella.

      Aasiassa kidutettiin ja raiskattiin 200 000 naista ja lasta, jopa 50 kertaa ennen kuin ne haudattiin elävältä, koska haluttiin säästää luoteja.

      Ai niin mutta kun ne on eri rotua kun hollywood-päättäjät, niin ei niistä sovi kertoa. Menis hyvä mustavalkoinen maailma ja mustavalkoinen toinen maailmansota pilalle.
      Ja liikaa palikoita mietittäväksi ja ajateltavaksi.
      Kerrotaan tätä lastensatua vaan, ettei tarvitse liikaa ajatella.

      Saattais se lapsenomainen maailmankuva romahtaa aivan totaalisesti, ja sitten ei voisi luottaa enää kehenkään. Pelottavaa.

      (3)(0)
      • Luulin että Suomessa on peruskouliutus ja sivistys… vain puberteettikriiseissäkö ihmiset on jotka vastailee tänne.. kaikki on EI EI automaattina kuin olis uhkaikäinen kakara kyseessä. Keskustelu on naurettavaa siksi.
        Seela Sella on juutalainen ja näyttelijä, hieno nainen.. hänkään e aidosti näyttele vaan haamu?
        Einstein laati suhteellisuudenteorinsa vaikka oli juutalinen. Sama koskee jokaista juutalaista joka teki taidetta, tiedetä, musiikkia, sävellyksiä, käsitöitä, mitä vain.. niitä ei ole väärennetty.
        Anne Franlk oli elävä kirjallisesti lahjakas tyttö joka aikoi kirjailijaksi.

        (0)(3)
      • Tästä vain näkee miten raadollinen, paha, ja vaarallinen eläinlaji ihminen on, omaa lajiaan tappava vaikka ei edes ravinnokseen tarvitse. Jokainen rikos ihmisyyttä vastaan on rikos. KUkaan tappaja ei saa tekosyitä eikä muutu pyhimykseksi. Kaikissa kultuureissa, kaikkina aikoina, kaikissa paikoissa, kaikissa sodissa, kaikissa roduissa. Joku aloittaa sodan – Hitler aloitti sen – se laajenee kuin tulipalo: joukkohysteria, kaikki tappavat toisiaan. Miljardit riuumiit. Onko jokin rotu viaton ja hyvä ihmiskunnan historiassa, valitettavasti ei. En todellakaan näe kauniisti historiaa…
        Jälleen ovat nousemassa fasismit, historia toistaa itseään. Ihminen ei opi mitään.

        (0)(2)
      • tuntuu että jotkut haluaa puolustella keskitysleirejä ja ihmisten näännyttämistä hengiltä siellä ihan normaalina asiana.

        (0)(2)
        • Miksi vain juutalaiset ovat sinulle ihmisiä?

          (2)(0)
        • Kyllä. Kommunistit eivät ole koskaan ottaneet vastuuta rikoksistaan ihmisyyttä vastaan ja ovat päässeet niistä kuin koira veräjästä, ilman rangaistuksia.

          (1)(0)
      • Saksaan tunkeutuneen kommunistien puna-armeijan ”vapauttajat” raiskasivat 2 miljoonaa saksalaista naista ja tyttöä. Puna-armeijan veteraanien mielestä saksalaisten naisten raiskaamista pidettiin rohkeana tekona.

        (0)(0)
    • Todelliset kuolemanleirit, gulagit, olivat Neuvostoliitossa missä murhattiin kymmeniä miljoonia kommunistien vihaamia luokkavihollisia.

      View post on imgur.com

      (3)(0)
  14. Ja jotkut tietämättömät naiivit esittää täällä lukuja joista ei ole mitään todisteita myöskään, ovat lukeneet ne valhemedioista joita siteearvat vailla yliopistokoulutusta tai vailla historian professorin papereita. Paras vitsi tällä palstalla oli jonkun laittama selvitys vakuuttavasti miten maapallo ei ole pyöreä vaan litteä. Sopii tämän sivuston naiiviuteen. Jos kaikki on tieto ( Suomi on maailman vähiten korruptoitunut maa lehdistön suhteen jossa sananvapaus suurinta maailmassa tutkimuksen mukaan! ja koulutus ja yleissivistyksemme on maailman huippua sekin!) joka on olemassa, yhtesikunnallinen tieto ja historia on huijaamista ja kaikkialla täällä huijataan, miten kukaan näistä kirjoittelijoista voi panna lapsensa mihinkään kouluun ja opisikelemaan. Pitää eristää heidän maanalle tai luolaan tai avaruusalukseen.

    (0)(3)
  15. Miten sosiopaatti, psykopaattinen Hitler voi olla joidenkuiden ideaali- ihminen. Täällä keskitytään Hitlerin ihailuun!
    Mies joka karjuu sylki lentäen kädet nyrkissä ja todettu kaikkien psykoanalyyttien mukaan mielisairaaksi.
    Sen näkee ilman diagnoosejakin kaikesta. Häiriintynyt pahasti. Koko suuruudenhullu maailmanvalloitusmaniansa. Hänhän halusi yhden maailman jossa puhdas arjalainen rotu hänen ideaaliensa mukaan. Saksalaiset.
    Hän oli myös seksuaalisesti perverssi. Lisäksi hän harrasti okkultismia ja mustaamagiaam tästä on tietoa arkistoissa. Hänen ideaalinsa syntyivät juuri noista Luciferin tuottamista ” rotuopeista.”
    Me suomalaisetkin olemme maahanmuuttajia, sanoi geenitutkija juuri: koska olemme sekoitus kaikkia mahdollisia eri rotujen geeneja kymmenistä tuhansista vuosista. Jokainen voi mennä testeihin.
    Taivaan linnutkin ovat vapaita rajoista. Olkaa kuin taivaan linnut, sanoi Jeesus.
    Taivaan valtakunta on sisällisesti.

    (0)(7)
    • Taidat sekoittaa Ville Niinistöön, joka huutaa silmät seisovana kuin huumeissa, toisten päälle, mitä mielipuolisempia juttujaan aivan sekopäisenä.

      Ja seksuaalisesti perverssi????? Ne seksuaalisesti perverssit vihervasemmistolaiset kulkee tuolla kaduilla vaipoissaan tissit paljaana sekasikiöinä ihannoiden pedofiili-uskontoa islamia, eivätkä tiedä itsekkään keiden kanssa heidän pitäisi yhtyä että ei olisi aina niin paha olla. Ja siihen käy lapset, koirat ja miespuoliset naiset ja naispuoliset miehet ja kaikki muut sekasikiöt kuvottavine perversioineen, koiraleikkeineen ja muine saastaisine haluineen.

      ina taitaa itse kuulua näihin sosiopaatti-psykoihin, joka huutaa tuota hulluuttaan sylki lentäen, ja vihaa sitä kaikkea perhekeskeistä järjestystä, ja eläinsuojelulakeja, joita Natsi-Saksassa oli, ja jotka Hitler oli luonut siihen täydessä sekasorrossa olleeseen alueeseen.

      Vuosikymmeniin ihmisissä alkoi heräämään elämänilo ja toivo paremmasta, kun Hitler tuli valtaan, ja saksalaiset, itävaltalaiset, ja ihmiset Itä-Euroopassa, jopa Egyptiä myöden rakastivat ja ihailivat tätä neroa miestä, joka halusi laittaa valtion perusasiat kuntoon, lähtien ruoantuotannosta eli maataloudesta. Ja teki Saksasta maailman edistyksellisimmän teknologian ihmemaan.

      Tosin tuokin idiootti ”ina”- nimimerkillä tuskin ymmärtää tekniikasta sen vertaa että se ymmärtäisi näistä asioista yhtään mitään. Huutavat vain tuota hulluuttaan kun eivät muuhun kykene.

      Toisin kuin Hitler, joka oli sai ihmiset tekemään aivan käsittämättömiä utopististia, teknologisia edistysaskeleita, joihin ei kyetty missään muualla maailmassa, kuin vasta sodan jälkeen varastamalla se kaikki tietotaito Natsi-Saksasta.
      Varastivat ja omivat nämä kaikki keksinnöt omiin nimiinsä, aivan törkeällä tavalla.

      (3)(0)
    • Kommunistien tavoitteena oli alusta alkaen valloittaa koko maapallo Moskovasta johdetun kommunistisen diktatuurin alaisuuteen. Hitlerin Saksa pelasti läntisen sivilisaation tuholta.

      Hitler nimittäin aavisti juonittelevan diktaattori Stalinin petoksen minkä Saksan tiedustelu myöhemmin varmisti:

      Neuvostoliitolla oli tarkoituksena hyökätä heinäkuussa 1941 länteen ( operaatio Groza ) ja valloittaa aluksi koko Eurooppa.Hyökkäystä varten NL:lla oli valmiina kolmessa portaassa yhteensä 258 divisioonaa, 23000 panssarivaunua ja 13300 lentokonetta. Saksa kuitenkin kerkesi viime hetkellä aloittamaan ennaltaehkäisevän iskun itään (operaatio Barbarossa), tuhosi hyökkäykseen ryhmittyneet armeijat ja pilasi ryssien suuret suunnitelmat.

      Kiitos Saksan uhrautuvan taistelun kommunistien puna-armeija pääsi etenemään vain Berliiniin asti ja onnistui miehittämään puolet Euroopasta 50 vuodeksi.

      http://personal.inet.fi/koti/juhani.putkinen/Venaja_aikoi_hyokata_lanteen_heinakuussa%201941.htm

      http://personal.inet.fi/koti/juhani.putkinen/Suurhyokkayssuunnitelma_Groza.htm

      (2)(0)
    • silmät auki ja aivot käyntiin

      Näytämmekö me eri rotujen sekoitukselta? Niin, että vaalea iho, hiukset ja silmät muodostuvat osana sekoittumista. Kö? Katso, miltä nykyiset portugalilaiset – tai muun muassa turkkilaiset, arabit ja intialaiset – tai yhtäältä somalit näyttävät kokonaisuudessaan, niin saat totuudenmukaisemman kuvan rotujen sekoittumisesta. Voi olla myös hyvä hakea analogia vaikkapa väriteoriasta, ja siitä mitä tapahtuu kun eri värejä sekoitetaan keskenään.

      Tiede ja media eivät ole aatteellisesti sitoutumattomia. Päinvastoin. Meille valehdellaan tietoisesti, minkä tarkoituksena on nätisti sanottuna tukea globalisaatiota – ja sitä rotujen sekoittumista.

      Tietoinen tyhmyys ja välinpitämättömyys ei ole mikään ideaali.

      (1)(0)
  16. Meillä on tuhansien vuosien historia takana, ollut kansainvaelluksia, emme edusta mitään puhdasta rotua kukaan. On juttuja tutkimuksista kun verikokeista testataan.. useimmilla geemiyhteyksiä mm. erityisesti Afrikkaan. ja ihminen on hämmästyttävän samanlainen kaikkialla.. olemme siis YKSI IHMISKUNTA.
    Kultturelliset ja ympäristön ja kasvatuksen olosuhteet vaikuttavat eniten ja kokemukset koskien erilaisuutta.
    Juutalaista ei tunnista mistään ulkoisin perustein, ilmeisesti osa suomalaisia kantaa tiemättään geenejään koska olemme olleet kauan osana Venäjää. Samoin useimilla on geeniyhteyttä etelä- Eurooppaan ja Ukrainan seutuun..
    Suurta lahjakkuutta ja luovuutta on ollut ns. juutalaista verta kantavissa. Kuinka moni ns, kristillinen ajattelee olevansa sitä ja leimautuu sen mukaan eli jokainen on YKSILÖ. Valkoisista ja krisitityksi kastetuista( eli kulttuuriympäristö johon syntyy) on nykyään ateisteja tai vapaa- ajattelijoita ja lisäksi jokainen heistä on erilainen YKSILÖ ja persoona.
    Yhden valkoise( tai keltaisen, mustan, minlä vain) rikoksia ja syntejä ja ahneutta ei voi kaaraa koko edustamansa ” ryhmän” rikoksiksi.

    (0)(4)
  17. Minulle on YKSI ihmiskunta, jokainen rotu kantaa ihmisiä, olen sanonut että jokainen rikos ihmisyyttä vastaan on rikos kun joku väittää että välitän vain rikoksista juutalaisia vastaan. Mutta koska tällä sivustolla ei käsitellä muuta kuin suolletaan juutalaisvihaa, siksi väkisin joutuu ottamaan teemaksi sen!En hyväksy mitään kiihotusta vihaan mitään ryhmää kohtaan. Eri asia on puolustaa oikeuksia!
    On tutkimuksia miten meillä on yhteyksiä juutalaisiin geeneihin.. juutalaisia muutti aikoinaan Volgan seudulle jossa suomalais- ugrilaisia asui. On huomattu samoja sanontoja, tapoja( jopa sauna) ja ruokia meillä ja juutalaisilla. Juutalaiset olivat usea eri alalahko, joissa eroja tavoissa ja ajattelussakin.
    Myös moni esim. tuolla kasaarien alueella kääntyi juutalaisuuteen( muuttuiko ihmisenä kun vain kääntyi nimellisesti!) vaikkei ollut sitä, koska halusi olla puolueettoman neutraali jatkuvien islamilaisten ja arabien konfliktien välissä!
    Suomalaisissa on selviä geeniyhteyksiä Ukrainan seudulle ja Moskovasta itään jossa vaikutti juutalaisia paljon. Askenaasi- juutalaiset erityisesti olivat poikkeavan lahjakkaita ja heillä on todettu kaikista roduista korkein älykkyysosamäärä tutkimuksissa.
    Kansat ovat vaeltaneet ja sekoittuneet todella paljon tuhansien vuosien aikana jo!
    Juutalaiset kasvottomana abstraktiona ovat joutuneet AINA eri tahoilta aggression kohteeksi.. he ovat itse olleet rauhanomaisia, mutta muut ovat olleet vihamielisiä ja aloittaneet sodat! Katolisetkin koettivat käännyttää heitä väkivalloin. Yksi terveen tunne- elämän merkki on kyky mennä toisten asemaan ja kokea empatiaa.
    Meillä ei ole ollut omaa rotua eikä edes omaa maatamme – pitkässä juoksussa kun katsoo tuhannet vuodet taa. Ja emme jää raakkumaan tänne tuhansia vuosia eteenpäin emmekä voi estää vääjäämättömiä kansallisia muutoksia joita on aikojen alusta ja tulee olemaan.
    On vainoharhaista syytää jonkun nimellisen ryhmän päälle teoriat kaikesta maailmassa.´: kytätään vain yhteyksiä ” juutalaisuuteen”, siihen tämä asiaton sivusto on keskittynyt. Kukaan normaali ihminen ei ota vakavasti tämän sivuston aivopesua.

    (0)(3)
  18. Ja objektiiivisesti todeten.. olen heikkojen ja sorrettujen puolella. Kuten Bob Dylan laulaa ” the last will be the first.”
    Juutalaisia abstraktina ryhmänä on tutkimusteni mukaan kiusattu, häädetty, sorrettu ja alistettu aikojen alusta kaikkialla. Hyvä jos he ovat saaneet arvovaltaa ja valtaa. niinpäin!
    Karma, syyt ja seuraukset! he jotka ei tajua pakolaisuuttakaan, toivon mukaan karmallisesti ovat itse sodan jaloissa raunioissa ja kukaan ei piittaa heistä tippaakaan kun joutuvat tuuliajolle pitkin maailmaa nälässä ja loassa. niinhän se kosminen syyn ja seurauksen laki menee.
    Lisäksi( en ole uskovainen mutta totean) koko raamattu sattuu olemaan juutalaisten historiaa ja siellä on kristallinkirkkaasti sanottu että he ovat Jumalalle valittu kansa( jota kaikki sortavat ja pilkkaavat.)
    Ja miten heille tullaan antamaan heidän kotimaansa , kunniansa ja taivaallinen paikkansa ja arvonsa!
    Vaikken ole uskovainen, en pidä siitä että ” kristilliset” ( eivät sydämessään) vainoaa jotain ryhmää jonain saatanaisena… ( lienee terapeuttista omille psyykkisille ongelmille purkaa johonkin likasankoon kun ei pysty maailman kaaoksen monimutkaisuutta käsittelemään).. simppelit lokerot asioille, ja filosofisen syvyyden taso yhtä naiivi kuin sanoisi ” kuu on kermajuustoa”.

    (0)(2)
  19. Hitlerin DNA- tutkimus on tehty: se paljastaa että hän poikkeaa eurooppalaisista. Sensijaan hän kantaa DNA: ta joka yleisesti kuuluu askenaasi- ja sefardijuutalaiisille( habloryhmä E1b1b1)
    DNA:n tutkimiseen on ollut välineet vasta suhteellisen vähän aikaa.
    Toinen DNA- ketju Hitlerissä on afrikkalainen: berbereistä marokosta, tunisiasta ja algeriasta.
    Hitler siis halveksi ihmisiä joita itse edusti.
    Tosiasiassa psykologinen oman pimeän ja kenties itseinhonkin ja vihan heijastaminen ulkoisiin kohteisiin( Hitler kasvoi perheessä jossa häntä hakattiin koko ajan, erityisesti oma isä.)

    (0)(2)
    • Tuo ”dna-tutkimus” on selvästi virheellinen ja valheellinen, ilmeisesti mediasatu, jonka tarkoitus on taas kerran nuijia Hitleriä ja petkuttaa ihmisiä. Toinen moderni tutkimus päätyi päinvasaiseen tulokseen. Siitä vaiettiin. Tämän valemedioiden ja anarkomarkojen mölytutkimuksen perusteet kerrottuinakin olisivat olleet aivan väärät. Sitäpaitsi koko juttu kuulosti mielikuvituksellisesti tehdylt.

      (2)(0)
  20. Jepulisjepsis

    Donald Trump – Shill of Israel

    ”We have to protect Israel. Israel to me is very very important.” — Donald Trump

    Tulee mieleen yks netistä kadonnut bloggaus, The Judas Goats – The Enemy Within….Michael Collins Piper

    http://web.archive.org/web/20101119091443/http://toinennakemys.wordpress.com/2010/11/14/the-judas-goats-the-enemy-within/

    ”Judas Goat on alkujaan vuohipukki tai lammaspässi, joka johtaa lammaskatraan tai vuohilauman teurastamoon sisään. Tämä johtaja säästetään ja sitä käytetään aina uusien karjojen johtamiseen teurastuspaikalle. ”

    (2)(0)

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei tulla julkaisemaan.Pakolliset kentät on merkitty *

*