Trump: juutalaiskeskusten pommiuhkaukset mahdollisesti väärän lipun operaatioita!

Yhdysvalloissa tehtiin tammi- ja helmikuun aikana yli 70 valepommiuhkausta juutalaiskeskuksia vastaan. Myös kahta juutalaisten hautausmaata vandalisoitiin. Juutalaisjärjestöt ovat ottaneet kaiken irti väitetystä vainosta, syyttäen tihutöiden aallosta epäsuorasti Trumpin valtaannousua.

Tapauksen tutkinta siirrettiin pian paikallisilta viranomaisilta FBI:n tutkittavaksi. Vaikka valepommiuhkauksia on soitettu juutalaiskeskuksiin eri puolille maata yli kahden kuukauden ajan, ketään ei ole kuulusteltu tai pidätetty teoista epäiltynä.

Pommiuhkaukset ovat noudattaneet samaa kaavaa, minkä vuoksi tapausta tutkivat viranomaiset epäilevät samaa tekijää kaikista soitoista. Julkisuuteen tulleiden tietojen mukaan tuntematon henkilö soittaa juutalaiskeskuksen puhelinnumeroon ja kertoo pommista. Osassa puheluista on käytetty puhesyntetisaattoria. Toisissa ääntä oli muunnettu, mutta soittajan puhetapa ja aksentti ovat tunnistettavissa.

Yhdeltäkään tapahtumapaikalta ei ole löydetty oikeita räjähteitä, eikä henkilövahinkoja ole syntynyt. Myös hautausmailla tapahtuneet teot muistuttivat toisiaan, hautakiviä oli kaadettu ja yksittäisiä muistomerkkejä tärvelty.

On myös ihmetelty, kuinka FBI ei ole kyennyt jäljittämään soittajaa, vaikka puheluita on tehty useita kymmeniä kahden kuukauden aikana. Nykyisen valvontateknologian ansiosta puheluiden jäljittämisen ei pitäisi olla vaikeaa liittovaltion resursseilla toimiville viranomaisille. Esimerkiksi vuonna 2014 Pennsylvanian paikallispoliisi kykeni jäljittämään prepaid-puhelimen, jolla soitettiin valepommiuhkaus.

Kun Pennsylvanian oikeusministeri Josh Shapiro kysyi Trumpilta kantaa pommiuhkauksiin, hänen kerrotaan sanoneen: ”Joskus [totuus] on päinvastainen, tarkoituksena saattaa ihmiset – tai muut – huonoon valoon,”. Asiayhteydestä kävi selväksi, että Trump puhui nimenomaan juutalaiskeskuksiin kohdistuneista puheluista.

Trumpin kannanotto herätti kiivaita reaktioita juutalaisyhteisössä, vaikka hän tuomitsi iskut.

Tapahtumaketju herätti välittömästi kysymyksiä myös amerikkalaisissa vaihtoehtomedioissa. Monet kirjoittajat ovat spekuloineet, että mikäli tekijä toimii niin ammattimaisesti, että kykenee välttämään kiinnijäämisen, hänen täytyisi olla riittävän älykäs ymmärtämään, että teot hyödyttävät vain juutalaisia. Koska kymmenistä uhkauksista jokainen on osoittautunut perättömäksi, niillä ei ole haluttua vaikutusta. Iskuista hyötyvät vain tahot, jotka saavat tälläkin hetkellä kymmeniä miljoonia dollareita veronmaksajien rahaa ”turvallisuuskuluihin”. On siis järkevän epäilyksen rajoissa, että jäljet johtavat sylttytehtaalle.

1 kommentti

Kirjoita kommentti

Pakolliset kentät on merkitty *

Kotimaa

Ulkomaat