- Magneettimedia - https://magneettimedia.com -

Trump, globalistit ja Euroopan tulevaisuus

Vuosi sitten vaihtoehtomedioissa alkanut Trump-hype muuttui vuodenvaihteessa karvaaksi Trump-krapulaksi, kun tuleva presidentti [1] alkoi tehdä vähintäänkin arveluttavia nimityksiä [2]Valkoiseen taloon. Perjantaina virkaan astuvan miehen lupaukset pannaan heti puntariin, sillä hän on vannonut tappavansa TPP-”vapaakauppasopimuksen [3]” heti ensimmäisenä työpäivänään!

Trump-hypen aikana presidenttiehdokkaan suosio perustui siihen, että hän hyökkäsi ennennäkemättömällä tavalla pankkiireja, rajatonta maahanmuuttoa ja globalisteja vastaan. Osa uskoi Trumpin lupauksiin, mutta osalle oli tarpeeksi jo se, että näkyvästä asemasta nauttiva amerikkalainen antoi rikollisen eliitin kuulla kunniansa.

Samalla miljoonat tavalliset amerikkalaiset (ja eurooppalaiset!) huomasivat, etteivät he olekaan mielipiteineen yksin ja että on täysin hyväksyttävää vaatia rajoja kiinni ja Goldman Sachsin kätyreitä vankilaan.

Vaalitaistelut on kuitenkin nyt sodittu, ja perjantaina sanoista siirrytään tekoihin.

Vaihtoehtomedioiden ja poliittisten aktivistien onkin nyt alettava analysoida Trumpin toimintaa kokonaan uudesta vinkkelistä: Tuleeko Israelin alistama [4] Amerikka vastaisuudessakin olemaan itsenäisyysmielisten eurooppalaisten pahin vihollinen – monikansallisten pankkien Nato-aseenkantaja sekä kulttuurimarxismin [5] myrkyllisin likakaivo?

Monet menettivät toivonsa heti kättelyssä, kun Trump alkoi nimetä väkeä hallintoonsa ja avustajakaartiinsa. Amerikan johtoon on nimetty jo viisi juutalaisen rikollispankki Goldman Sachsin [6] pahinta lobbaajaa, joista eniten huomiota on saanut tuleva valtiovarainministeri, juutalainen Steven Mnuchin. Juuri Goldman-vastaisuus oli Trumpin tärkeimpiä valttikortteja vaalikisassa, joten äänestäjät ovat syystäkin raivoissaan.

Trump on luvannut ”purkaa pankkisääntelyä”, mikä heijastui välittömästi [7] esimerkiksi JPMorganin ja Bank of American ennätyssuureen liikevaihtoon. ”Pankkisääntelyn purkaminen” on vähättelevä kiertoilmaisu vakavien talousrikosten laillistamiselle. Toisin sanoen tavallisesta kansasta sekä pienistä ja keskisuurista yrityksistä tehdään entistäkin haavoittuvaisempia pankkien uhreja.

Mikäli Trump lunastaa pankkiireille antamansa lupaukset, tulee hänestä finanssieliitin kannalta todennäköisesti George Bushia ja Barack Obamaakin mieluisampi presidentti, mikä on jo itsessään korruption ennätys.

Kun Obama astui valtaan 2009 Wall Street –vastaisten mielenosoitusten ollessa voimakkaimmillaan, kutsui hän maan johtavat pankkiirit [8] maaliskuussa Valkoiseen taloon. Kuuluisassa kokouksessa Obama kertoi pohatoille olevansa ”ainut henkilö, joka seisoo pankkiirien ja lynkkausjoukon välissä” ja että hän ”aikoo suojella [pankkiireita] kongressin ja kansan vihalta”.

Sekä Trump että Obama lupasivat vaalikampanjassaan ”muutosta” ja korruption kitkemistä. Toistaako historia nyt jälleen itseään?

161130103541-trump-goldman-sachs-780x439 [9]

Trumpin toiminnalla on väliä

Monet ovat puolustelleet tulevan presidentin kompromisseja jo ennakkoon: ”Mitä väliä! Trumphan on populisti, joka pukee kansan syvien rivien vihan vain sanoiksi! Ei häneltä tarvi muuta edellyttää!”

Kyllä Trumpin toiminnalla on väliä. Goldman-hallituksen muodostaminen merkitsee sitä, että Euroopan vaarallisin vihollinen – kansainvälinen finanssieliitti – tulee olemaan entistä voimakkaampi.

Vaikka peli onkin jo menetetty suhteessa pankkisääntelyyn, voi Trumpin mahdollisessa ulko- ja kauppapolitiikassa nähdä pieniä toivonpilkahduksia, kuten olemme jo aiemmin kirjoittaneet artikkeleissa ”Trump lupaa tuhota TPP:n ja lobbarit – miten käy TTIP:n [10]” sekä ”Jos Trump uudistaa ulkopolitiikkaa, Israel voi kävellä tappavaan ansaan [11]”.

Mikäli Trump tekee lupaustensa mukaista ulkopolitiikkaa, tulee Amerikka karsimaan kovalla kädellä sotilaidensa sekä terroristioperaatioidensa määrää Lähi-idässä. Tämä taas tulisi vahvistamaan niin sanottua Vastarinta-akselia, eli Syyrian kaltaisia valtioita ja Hizbollahin kaltaisia sissijärjestöjä, jotka käyvät päättäväistä taistelua Israelia ja sionismia vastaan.

Yhdysvallat on pyrkinyt tuhoamaan Vastarinta-akselin tukemalla esimerkiksi al-Qaidaa [12]. Mikäli Trump lopettaisi terroristien ja ”kapinallisten” tukemisen Lähi-idässä, tulisi Israeliin kohdistuva sotilasuhka unelmatapauksessa kasvamaan huomattavasti, kun arabit ja persialaiset yhdistävät voimansa juutalaisvaltiota vastaan.

Trump voi välillisesti tukea nationalistisia sekä Israel- ja pankkivastaisia liikkeitä myös pystyttämällä tullimuureja sekä tyrehdyttämällä kansainvälisiä rahavirtoja, joihin eliitin valta viime kädessä perustuu. ”Vapaakauppa-” eli pankkivaltasopimusten vastaiset teemat olivat yksi Trumpin suosion tärkeimmistä salaisuuksista.

Trump on luvannut lopettaa TPP-neuvottelut heti virkaanastujaispäivänään. Obaman hallitus teki kaikkensa, jotta pankkivaltasopimukset oltaisiin saatu voimaan ennen presidentin vaihtoa. Yhdysvaltojen lainsäädäntö mahdollistaa sen, että Trump todellakin voi lunastaa lupauksensa ja tahtoessaan tappaa TPP:n ensimmäisenä työpäivänään. Päätös ei nimittäin vaadi kongressin hyväksyntää.

Perjantaina on siis totuuden hetki. TPP:n tappaminen ei tietenkään riitä, vaan seuraavaksi Amerikan tulisi purkaa myös NAFTA [13] ja haudata TTIP [14]-hanke. Tämäkin olisi vasta alkusoittoa todelliselle taistelulle kansainvälistä finanssieliittiä vastaan, mutta jo näillä meriiteillä Trump ansaitsisi suuren osan saamastaan hypestä.

tpp1022865275 [15]

”Historian pahimmat ihmishirviöt”

Pessimistit kuitenkin voivat muistuttaa, että Trumpin hallinnon nimekkäin ”protektionisti” on kansainvälisestä kaupasta vastaava Robert Lighthizer [16], jonka taustat eivät päivänvaloa juurikaan kestä.

Vaikka Lighthizer onkin puolustanut amerikkalaista terästeollisuutta ulkomaista tuontitavaraa vastaan, on hän myös pitkän linjan sionisti [17] ja juutalaisen Skadden Arps –lakitoimiston kasvatti. Skadden Arps kartutti rikkautensa [18] roskalainoilla, rikollisilla yritysvaltauksilla ja muilla mahdollisimman alhaisilla ja vastenmielisillä petoksilla.

Varovaiseen optimismiin antaa aihetta kuitenkin se, että Trump tukee Britanniaa [19] Brexit-hankkeessa ja on luvannut, ettei EU-ero tee maasta taloudellista hylkiötä. Ei ihme, että juutalainen pitkän linjan talousrikollinen [20] Lawrence Summers pitääkin [21] Trumpin voittoa uhkana EU:n ”demokratioille”.

On symbolista, että Trump astuu virkaan samalla viikolla, kun Sveitsin Davosissa järjestetään vuotuinen World Economic Forum (WEF) –globalistitilaisuus.

Historian pahimmat ihmishirviöt Sorosista aina Rothschildiin ovat pitäneet Davosia perinteisesti pankkivallan, liberalismin, kansainvälisyysaatteen ja kulttuurimarxismin pyhäkkönä. WEF alkaa tänään ja päättyy Trumpin virkaanastujaispäivänä.

Politiikan tutkija Samuel Huntington on kirjoittanut maailmankuulun kuvauksen [22] ”Davos-ihmisestä”:

”[He] eivät ole lojaaleja isänmaataan kohtaan. He pitävät valtioiden rajoja pelkkinä esteinä, jotka ovat ’onneksi’ nyt häviämässä.

Heidän mielestään kansalliset hallitukset ovat reliikkejä menneisyydestä. Heille hallitukset ovat parhaimmillaankin pelkkiä kansainvälisen eliitin työkaluja.”

Ikävä kyllä, Trump on lähettänyt WEF-edustajakseen [23] Goldmanista Valkoiseen taloon hypänneen Anthony Scaramuccin, joka on Davosissa varmasti kuin kotonaan. Sveitsissä ei siis tulla näkemään vastarintaa.

Talousdemokraattisista [24] kannanotoista tunnettu Martin Wolf julkaisi eilen [25] mielenkiintoisen ennustuksen siitä, mihin Trumpin taloudellinen nationalismi voisi johtaa.

Wolfin mielestä Trumpin talouspolitiikka on tällä hetkellä sekava sillisalaatti, koska se lupaa amerikkalaisille pankeille lisää vapauksia kotimaassa mutta uhkaa samalla rajoittaa pankkien kansainvälistä toimintaa. Koronkiskojilla on siis kärjistetysti ilmaistuna lupa sikailla, kunhan karsinaa ei siirretä kokonaan pois kotoa.

Wolfin mukaan ”Trump voisi tuhota kansainväliset markkinat”, mikäli tämä aloittaisi tullisodan Kiinaa vastaan. Tällöin EU:n täytyisi ”seurata Amerikan esimerkkiä, jotta paikallista tuotantoa voitaisiin suojella räjähdysmäisesti kasvavalta kiinalaiselta tarjonnalta”. Tämä johtaisi puolestaan Kiinan kostoon ja ainakin osittaiseen kansainvälisen vapaakaupan kuolemaan.

Wolfin mielestä kyseessä on painajaisskenaario, mutta kansallismielisille kehitys voisi merkitä uuden aikakauden alkua. Ulkomaisen rahan virtaus tyrehtyisi ja tuotanto palautettaisiin asteittain takaisin Eurooppaan ja kansallisvaltioille – itsenäistyminen voisi alkaa ja globalistien norsunluutorni luhistuisi.

soros [26]

Kansainvälisen talousromahduksen kultti

Vaihtoehtomedioissa ennustetaan vuodesta toiseen ”talousromahdusta”, jonka toivotaan johtavan kansannousuun ja globalistien tappioon.

Koska finanssieliittiä hännystelelevien sanomalehtien Trump-artikkelit vaikuttavat usein paniikkikohtauksen kourissa kirjoitetuilta, monet toivovat, että Trumpin presidenttiys johtaa ”talousromahdukseen” ja kansojen automaattiseen vapautukseen. Tämä on liian yksinkertainen ja optimistinen asenne.

Trump saattaa hyvinkin synnyttää taloudellista epävakautta purkamalla esimerkiksi pankkisääntelyä eli laillistamalla rikoksia. Historia kuitenkin opettaa, että usein romahdukset johtavat vain entistä armottomampaan orjuuteen, sillä konkurssien ja velkakriisien myötä kotitalouksien, yritysten ja kokonaisten kansakuntien varallisuutta siirretään velkojille eli pankeille. 1990-luvun lama ei johtanut suomalaisten vapautukseen vaan kiristyneeseen pankkivaltaan.

Kuten artikkelissa ”Juutalaiset, pankit, koronkiskonta [18]” totesimme, pankit voivat tarkoituksella luoda kriisejä antamalla ensin aggressiivisesti luottoa ja sulkemalla sitten rahahanat äkkiarvaamatta. Juuri tällä periaatteella Trumpin väki Valkoisessa talossa ansaitsi rikkautensa.

Mikäli Trump alkaa purkaa pankkisääntelyä, voivat finanssihämähäkit alkaa punoa velkaverkkojaan juuri samalla tavalla kuin ne tekivät ennen 2007–2008 kriisiä. Kriisiä edelsi vuosia jatkunut velkakuplan rakentaminen. 2000-luvun alussa kupla puhallettiin äärimmilleen juutalaisen Ronald Arnallin [27] kehittämien ”valehtelijoiden lainojen” avulla.

Kun kupla oli täydellinen, pankkieliitti puhkaisi sen äärimmäisen laskelmoidusti kaatamalla Bear Stearns- ja Lehman Brothers –pankit myymällä pankkien osakkeita katteettomasti lyhyeksi, mikä johti osakkeiden arvon romahtamiseen. Tämä käynnisti kansainvälisen dominoefektin, joka johti lopulta finanssi-, euro- ja velkakriiseihin.

Tekniikan englanninkielinen nimi on Naked Short-selling ja kansankielellä se tarkoitti vedonlyöntiä väärennetyillä osakkeilla. Väärennetyillä osakkeilla käyty ”kauppa” todellakin oli vielä tuolloin laillista Amerikassa, kunhan väärennöksiä käytettiin pörssivedonlyöntiin.

Edellisen talousromahduksen salattuja taustoja tutkinut Matt Taibbi on kuvannut [28], kuinka finanssikriisin johtanut tapahtumasarja käynnistyi siitä, kun tuntematon suursijoittaja löi pörssissä vetoa Bear Stearnsin osakkeita vastaan 1,7 miljoonalla dollarilla. Väärennetyillä osakkeilla käyty uhkapeli ajoi markkinat paniikkiin, ja paniikki tuhosi nopeasti Stearnsin ja Lehmanin. Kyseessä oli sisäpiirioperaatio, jota viranomaiset eivät ”jostain syystä” koskaan tutkineet kunnolla.

lehmanpain [29]

Vain päivää ennen operaation alkua, 11.3., kaikki New Yorkin tärkeimmät pankkiirit olivat kokoontuneet yhteen Amerikan keskuspankin juutalaisen johtajan, Ben Bernanken, kutsusta. Kokous oli salainen, ja tieto siitä vuosi myöhemmin vahingossa, kun amerikkalainen taloustoimittaja sai käsiinsä Bernanken kalenterin.

Velkakuplan puhkaisemisesta ja Bear Stearnsin uhraamisesta päätettiin ilmeisesti juuri tuolloin, sillä Stearns oli ainut merkittävä pankki, jonka edustajaa ei oltu kutsuttu paikalle. Lehman uhrattiin hieman myöhemmin täsmälleen samalla tavalla.

Kansainvälinen finanssikriisi käynnistettiin siis täysin tietoisesti Amerikan keskuspankin ja suurimpien monikansallisten pankkien päätöksestä. ”Talousromahdus” ei johtanut kansojen vapauttamiseen, vaan yritysten ja valtioiden velkaorjuuttamiseen.

Olisi siis naiivia toivoa, että Trumpin aiheuttama ”talousromahdus” johtaisi vaikkapa Suomen itsenäistymiseen. Jokaiseen maahan tarvitaan myös vahva ja määrätietoinen kansallismielinen liike, joka kykenee käyttämään hyväksi yhteiskunnan ja talouden epävakautta. Ja juuri siksi EU pyrkii nyt määrittelemään [30] nämä liikkeet ”terroristijärjestöiksi”.

Päätöksiä ei tehdä Washingtonissa vaan Tel Avivissa ja Wall Streetilla

Trumpia edeltää joukko painajaismaisia presidenttejä. Vaikka valtapuolue on välillä vaihtunut, ovat päättäjät olleet kuin toistensa hiilikopioita. Tämä todistaa, ettei päätöksiä tehdä demokraattisen teorian mukaisesti Valkoisessa talossa vaan Tel Avivin ja Goldman Sachsin pilvenpiirtäjissä.

Bill Clinton esimerkiksi armahti Mossad-vakoojan [31], mahdollisti 2007–2008 finanssikriisin ajamalla läpi juutalaispankkiirien lobbaaman [32] Commodity Futures Modernization Act –lakipaketin sekä tuhosi Serbian [33] rangaistuksena siitä, että maa tahtoi suojella verenperintöään monikulttuurisuudelta sekä kansallisomaisuuttaan finanssieliitiltä.

Clintonia seurasi Bush, joka hyökkäsi Irakiin [34] suojellakseen Israelin sekä dollarivaluutan kansainvälistä ylivaltaa. Lisäksi Bush sytytti pitkän ja verisen sodan Afganistanissa suojellakseen kansainvälistä huumekauppaa [35], josta suuret pankit ovat kokonaan riippuvaisia.

Kymmenetmiljoonat Hollywoodin monikulttuurisuuspropagandan aivopesemät liberaalit luulivat, että mustan presidentin valinta pelastaisi Amerikan. Toisin kävi.

Finanssikriisi ja rikollispankkien pelastusoperaatio [36] osoitti, että Obama oli vähintään yhtä korruptoitunut kuin Bush. Obaman perintöä ovat kansainvälistä kauhun tasapainoa rakentavat siviilien lennokkimurhat [37]. Lisäksi ”herra muutos” järjesti Libyaan ääri-islamistien vallankaappauksen rangaistukseksi siitä, että Gaddafi tavoitteli taloudellista itsenäisyyttä [38] kunnianhimoisella pankki- ja rahauudistuksella. Obama johdatti ääri-islamistit myös Syyriaan [39], koska Israel ei pitänyt Bashar al-Assadin ulkopolitiikasta.

us-drones-in-pakistan [40]

Nykytiedon valossa vaikuttaa siis siltä, että esimerkiksi Goldman Sachs tulee Amerikassa vain voimistumaan Trumpin aikana. Trump tuskin tulee myöskään pysäyttämään valkoisten kansanmurhaa, sulkemaan rajoja tai lähettämään ei-valkoisia takaisin kotimaahansa.

Sen sijaan Trump voi vielä erota edeltäjistään edukseen vastustamalla Amerikan kansainvälisiä sotilasoperaatioita. Lisäksi hän voisi halutessaan käynnistää kansainväliseen tullisotaan johtavan dominoefektin, mikä olisi erittäin positiivista erityisesti Euroopan valtioiden itsenäisyyden kannalta.

Kävi miten kävi, Trumpin voitto ei ole tekosyy jäädä lepäämään laakereillaan. 2007–2008 kokemukset osoittavat, ettei edes kansainvälinen talousromahdus merkitse tyrannian loppua.

Vain aktiivinen kansallismielinen toiminta voi vapauttaa Suomen ja muut eurooppalaiset valtiot. Juuri siksi EU hyökkää kansallismielisiä vastaan [41] päivä päivältä ankarammin.

 

Arvi Pihkala