Transuksi pakotettu poikalapsi parantui, kun oikeus vaihtoi huoltajan

Niin sanottu HLBT-yhteisö kärsi kovan arvovaltatappion Britanniassa, kun korkein oikeus päätti pelastaa seitsemänvuotiaan poikalapsen äidiltä, joka oli pakottanut hänet elämään ”tyttönä”. Aiheesta uutisoi valtavirtainen The Guardian.

Eronneiden vanhempien poika oli asunut traumatisoivat vuodet äitinsä luona. Korkein oikeus päätti siirtää pojan huoltajuuden isälle, koska lapsi oli kärsinyt ”huomattavia henkisiä vaurioita” äidin kummallisen ideologian vuoksi.

Asiaa käsitellyt tuomari antoi tylyä palautetta myös pojan asuinalueen sosiaalivirkailijoille, jotka eivät olleet reagoineet mitenkään siihen, että äiti oli pakottanut lapsensa käyttäytymään kuin vastakkaisen sukupuolen edustaja.

Sosiaalivirkailijat olivat ilmeisesti omaksuneet homojen lobbausjärjestöjen epätieteellisen ideologian, jonka mukaan poika on tyttö, mikäli niin vain päätetään.

Pojan äiti perusteli epäinhimillistä toimintaansa väittämällä, että hän oli ”aivan varma” siitä, että poika piti itseään tyttönä. Tämän vuoksi poika oli pakotettu pukeutumaan, elämään ja käyttäytymään kuin tyttö.

Äiti kertoi myös olevansa varma, että poika ”vihasi penistään”. Hän oli jopa ehtinyt rekisteröimään pojan ”tytöksi” paikalliselle yleislääkärille, ennen kuin hän lopulta menetti huoltajuuden. Äiti väitti puolustaneensa transuna pitämänsä poikansa ”oikeuksia”.

14202610

Poika parantui, kun hän sai olla oma itsensä

Oli onni, että poika saatiin pelastettua. Kaikki alkoi, kun toisessa osoitteessa asunut isä teki kolme vuotta sitten valituksen, koska äiti ei päästänyt häntä näkemään poikaansa. Tämän jälkeen viranomaiset alkoivat tutkia laajamittaisesti äidin ja pojan kummallista elämää.

Tietoa pojan kokemasta kaltoinkohtelusta alkoi kertyä nopeasti. Samalla huomattiin, että kulttuurimarxistinen sosiaalitoimi ei ollut lainkaan huolissaan pakotetusta transsukupuolisuudesta.

The Guardian kirjoittaa, että pojan isä oli shokissa, kun hän näki lapsen, jota hän ei ollut aluksi tunnistaa omakseen. Lopulta oikeus ratkaisi, ettei pojan ollut turvallista asua äitinsä luona.

Tuomarin mukaan isänsä luokse muuttaneen pojan sukupuoli-identiteetti on parantunut nopeasti ja ilman painostusta. Kun poika sai olla oma itsensä, kiinnostui hän nopeasti supersankareista ja muista maskuliinisista asioista.

Brittipojan onnelliseksi kääntynyt kohtalo ei merkitse sitä, että eurooppalaislapset olisivat vieläkään turvassa kulttuurimarxilaisilta aikuisilta.

Uutisoimme viime viikolla, että Suomessa jopa Opetushallitus aikoo lisätä transuilun peruskoulun oppimäärään. Mikäli tahdot suojella lastesi mielenterveyttä, tulosta Seta-kielto ja toimita se lastesi opettajille.

 

Lue myös:

Pride – koko perheen juhla?
Transumiehestä kertova törkysarja on ”television tämän hetken juutalaisin ohjelma”
Amerikan juutalaisryhmät vaativat ”transseksuaalisia” vessoja julkisiin kouluihin
Video: Juutalainen europarlamentaarikko kehuu ahdistelleensa lapsia
Kuvasarja: juutalaisaktivistit ja homoliike
Puolustusvoimat: sääntöjä saa rikkoa, kun kyse on Pride-homokulkueesta

4 kommenttia

  1. Hyvä näin. Eiköhän tämmöisten tapausten kautta kulttuurimarxismina tunnettu syöpä häviäisi. Tosin tyhmyys ei kuole koskaan pois.

    Plusääni(27)Miinusääni(0)
  2. Transuilu on pelkkä sionistien keino saada seksuaalisuus vinoutettua lapsuusaikana niin, etteivät valkoiset goyimit hankkisi lapsia lisääntymisiässä.
    Tietääkö kukaan varmaksi, suunnataanko afrikkalaisperäisille lapsille samanlaista transuilupropagandaa?

    Plusääni(25)Miinusääni(0)
  3. Jaa, että huoltajalla on siis väliä?
    No, kyllä sen huomaa suomalaisissa avioeroprosesseissa, jossa isät julistetaan sellaisiksi saatananpalvojiksi järjestään, että lasta ei isälle anneta. Yhtä hyvin voisi puristaa kalliosta vettä.
    Minusta onkin jo jopa – koomillista, mitä se ei saisi olla – että laspsen ”hyvinvointia” ja ”lapsen oikeuksia” painotetaan nyt nimenomaan avioerotilanteissa, jossa miehet häviävät 6-0 tässä naistalebanien ”luvatussa kalifaatissa” – mistenkin pitäisi kusta istuvaltaan -. Eli ns. ”lapsen etu” on se korkein prioriteetti, joka ”määrää” lapsen äidille, vaikka hän olisi vaikka sekakäyttäjä ja parantumaton alkoholisti tai ”pissis” / ”puuma”, jonka päätehtävä on nussia kaikkia miehiä paitsi sitä exää.
    ”Lapsen oikeudet” ja hänen ”etunsa” unohdettiin täysin ja vastenmielisen joutuisasti liittyen homoparien ”oikeuteen” ”hankkia” lapsia, eli muodostaa ”perheen” samaa sukupuolta olevan kumppanin kanssa. Silloin tärkeintä oli ”nakata” kersa ”lonkalta” heille, kyseenalaistamatta nimenomaisesti lapsen henkisen kehityksen turvallisuuden oikeutta ja mahdollisuutta kasvaa normaaliksi omaa sukupuoltaan edustavaksi ihmiseksi, joka suuntautuu seksuaalisesti aidosti heterona, mikä hän tosiasiallisesti on, ilman että homovanhemmat ”leipovat” hänestä homon.
    Ihmisellä aivojen koko on suuri ja omaa miljardeja synapseja ja ihminen käyttää aivojensa luontaisesta kapasiteetista vain murto-osaa siitä mihin ne ”pystyisivät”. Aivojen pahin vihollinen on ”aate”, ”uskonto”, ”maailmankatsomus” ja ”politiikka”.

    kapasiteetista

    Plusääni(8)Miinusääni(0)
  4. Siinä oli koko homoseksuaalisuusaate pähkinänkuoressa. Kun yhteiskunnatkin vapautettaisiin aivopesun otteesta, niin ihmiset parantuisivat.

    Plusääni(3)Miinusääni(0)

Kirjoita kommentti

Pakolliset kentät on merkitty *

Kotimaa

Ulkomaat