Totuus julki lasten terveydentilasta

Sanotaan, että laskelmat eivät valehtele, mutta valehtelijat laskelmoivat. Jos katsoo terveydenhuoltoon, niin siellä saadaan jopa laskelmatkin valehtelemaan. Lääkkeiden ja rokotteiden valmistus on niin suurta bisnestä, että lääkeyhtiöt ahneudessaan käyttävät kaikki mahdollisuudet kääriä rahaa ja saada oma lääkkeensä markkinoille keinolla millä hyvänsä. Asiaa pahentaa se, että viranomaisten puolella on usein omaan tekotieteeseensä sokeasti luottavia ’tiedemiehiä’, lääkäreitä, jotka eivät pysty käymään tarkasti läpi jokaista tutkimusta, vaan hyväksyvät muitta mutkitta firmojen itsensä maksamat tutkimukset ja päästävät vaarallisia lääkkeitä läpi. Alamme lähestyä tilannetta, jossa lääketiede myrkyttää ihmiskuntaa enemmän kuin se pystyy sietämään, aivan kuin Malthusin väestöteoriassa, jossa maapallo ei kykene elättämään alati lisääntyvää ihmiskuntaa.

Loistava esimerkki koneiston toiminnasta on Vioxxin ja Celebrexin turvallisuudesta tekaistut tri Ruebenin 21 tutkimusta, jotka julkaistiin lääketieteen lehdissä vuosina 1996 – 2008. Muita ’tutkimuksissa’ käsitelleitä kipulääkkeitä olivat Bextra ja Lyrica. Vuonna 2008 uutisoitiin Wall Street Journalissa, että Pfizer välttää oikeudenkäynnit maksamalla korvauksia Bextran ja Celebrexin käyttäjille lähes miljardin dollarin edestä. Molemmat vedettiin markkinoilta. Merck joutui vetämään Vioxxin pois markkinoilta vuonna 2004 sen aiheutettua ainakin 60.000 kuolemantapausta.

Arvostetun Mayo syöpätutkimusklinikan tutkimuksia mitätöitiin 10 vuoden edestä huijauksen vuoksi. Mikä saa Hippokrateen eettisen lääkärinvalan vannoneet ihmisetkin huijaamaan vaarantaen toisten terveyden? Lancet-lehden päätoimittaja muotoili vaikuttimet näin: ”Yksi ainoa tutkimuspaperi ja saat vakanssin ja tukirahaa. Se voi olla pääsylippusi menestykseen.”

Petollisen lääketieteen tutkimuksen paljastamiseksi Yhdysvaltain hallituksen sisäinen tarkastusvirasto (GAO) suunnitteli operaatiot, joilla tarkastettiin lääkintäviraston ja sen alaisten yhteistyökumppaneiden toiminnan tarkkuutta naurettavilla hakemuksilla, jotka menivät läpi. Yksi kolmesta ns. riippumattomasta eettisen tutkimuksen komiteasta (IRB) ei tutustunut ihmiskokeiden hakemuksen yksityiskohtiin ja hyväksyi sen mukisematta. Ns. ’riippumattoman’ näistä komiteoista tekee se, että niiden kulut maksaa lääketeollisuus. Operaation jatko-osassa yritettiin hakea humoristisesti tekaistuilla nimillä Terveysministeriöltä (lääkintäviraston yläpuolelta) lupaa perustaa oma eettisen tutkimuksen komitea IRB. Hakemus meni läpi siitä huolimatta, että nimet olivat pellemäisen tekaistuja, henkilöt keksittyjä ja yrityksen osoite postilokero ostoskeskuksessa.

On törkeää, että juuri laadusta ja turvallisuudesta vastaavat terveysministeriö (HHS), lääkevirasto (FDA), tartuntatautikeskus (CDC) ja riippumattomat eettisen tutkimuksen komiteat (IRB) ovat täysin välinpitämättömiä potentiaalisesti hengenvaarallisten lääkkeiden tutkimusten, kokeilun ja markkinoinnin suhteen. Petoksella pääsee hyvin pitkälle.

Tanskalainen tutkija Poul Thorsen huijasi itselleen miljoonan dollarin apurahan USA:n tartuntatautikeskukselta tutkimukseen, jolla piti osoittaa ettei rokotuksilla ollut yhteyttä autismiin. Luultavasti Thorsenilla oli sisäpiirin apua rahoituksen saamiseksi. Täytyy vain ihmetellä, miksei Thorsen käyttänyt tilaisuutta hyväksi päästäkseen suuren lääketeollisuuden palkkalistoille, sillä em. tutkimuksella jos millä olisi luullut porttien aukeavan. Vuonna 2011 hänet tuomittiin petoksesta, rahanpesusta ja apurahojen kavalluksesta.

Ehkä kuitenkin kaikkein pisimpään ja eniten on huijattu rokotuksiin ja niiden turvallisuuteen ja hyötyihin viittaavilla tutkimuksilla. Lasten vanhempia on pommitettu virheellisillä tiedoilla ja väärillä tilastoilla jo yli sadan vuoden ajan. Suurin osa lastentaudeista oli pitkälti laantumassa ja häviämässä hyvissä ajoin ennen rokotuksia hyvän hygienian ja terveemmän ruokavalion johdosta.

Lapsikuolleisuus Iso-Britanniassa lastentautien johdosta

Vuosien 1850 ja 1940 välillä lapsikuolleisuus lastentaudeissa putosi 90 % ennen kuin rokotukset alkoivat. Tulirokkoon ei ollut rokotusta. Kurkkumätää vastaan rokotukset alkoivat 1940. Hinkuyskään kuoli 1500 lasta miljoonaa kohden vuonna 1868 ja enää 50 hinkuyskärokotusten alkaessa vuonna 1953. Tuhkarokkoon kuoli 1100 lasta miljoonasta vuonna 1855 ja se oli pudonnut käytännössä nollaan jo ennen rokotusten alkamista 1960-luvun puolivälissä. Isorokko on kaikkien rokotusihmisten ihannetapaus, vaikka sen historia on värikäs. Isorokko oli jo vähenemässä, kun 1860-luvun puolivälissä määrättiin rokotukset pakollisiksi. Tuloksena isorokko villiintyi ja tapaukset lisääntyivät 275 %, mikä johti kansalaisten kapinointiin ja rokotuspakko poistettiin. Vuoteen 1908 mennessä lapsia ei enää kuollut isorokkoon.

Englannissa kaikenikäisten hengitysteiden tuberkuloosiin kuoli sataa tuhatta ihmistä kohden 275 vuonna 1855, ensimmäisen maailmansodan aikaan 101 ihmistä vuonna 1916, 50 ihmistä vuonna 1935 ja 40 ihmistä toisen maailmansodan päättyessä vuonna 1945, kun antibiootit otettiin käyttöön. Vuonna 1953 tuberkuloosiin kuoli enää 20 ihmistä 100.000 kohden, kun BCG-rokote otettiin käyttöön.

Imeväiskuolleisuus Australiassa

Lasten tarttuvia tauteja vastaan aloitettiin massarokotukset Australiassa vuonna 1935. Vuosien 1881 ja 1935 välillä imeväiskuolleisuus putosi 65 % 127 kuolleesta 1000 syntynyttä kohden  40 kuolleeseen 1000 syntynyttä kohden vuonna 1935, kun rokotukset aloitettiin.

Lasten tarttuvista taudeista aiheutuneet kuolemat Yhdysvalloissa

Tuberkuloosin aiheuttamat lapsikuolemat laskivat 195:stä 10.000:ta kohden vuonna 1900 alle viiteen 10.000 kohden vuonna 1960, eikä Yhdysvalloissa rokotettu tuberkuloosia vastaan. Lavantauti väheni 35 kuolemasta 10.000 kohden vuonna 1900 lähes nollaan 1950-luvun puolivälissä.

Dominikaaninen tasavalta 70- ja 80-luvuilla

Polion kuolleisuusluvut heittelivät aika lailla vuosien 1978 ja 1983 välillä ollen sataa tuhatta kohden 3.1 vuonna 1978, 0.2 vuonna 1979, 2.7 vuonna 1980, 1.3 vuonna 1981, 1.2 vuonna 1982 ja 0.1 vuonna 1983. Rokote otettiin käyttöön vuonna 1983, kun polio oli käytännössä lähes kadonnut.

Tuhkarokkoon kuolleita oli sataa tuhatta kohden 113 vuonna 1978, 170 vuonna 1979, 179 vuonna 1980, 50 vuonna 1981, 68 vuonna 1982, 50 vuonna 1983, 73 vuonna 1984, 69 vuonna 1985 ja 7,5 vuonna 1986, kun rokotukset tuhkarokkoa vastaan aloitettiin. Vuonna 1987 kuolemia oli 7, vuonna 1988 10 ja vuonna 1989 18, eli tuhkarokkoon kuolleiden määrä kaksinkertaistui rokotuksen käyttöönoton jälkeen.

Hinkuyskään kuolleita oli sataa tuhatta kohden 19.5 vuonna 1978, 3.8 vuonna 1981 ja 5 vuonna 1983. Rokotukset aloitettiin vuoden 1985 puolivälissä, jolloin kuolemien määrä oli enää 2,5 sataa tuhatta kohden. Vuonna 1988 luku oli 1, mutta seuraavan vuonna se pomppasi neljään.

Kurkkumätä Nigeriassa

Vuonna 1973 Nigeriassa kuoli kurkkumätään noin 125 ihmistä. Vuosien 1976 ja 1977 välillä kurkkumätäkuolemat räjähtivät 1050:een. Vuonna 1979 otettiin käyttöön rokotus ja samana vuonna oli jälleen vähäinen määrä tapauksia. Vuosien 1980 ja 1982 välillä kurkkumätään kuolleiden määrä nousi 30-kertaiseksi 900 tapaukseen.

Johtopäätöksiä

Edellä mainitut asiat vahvistavat 3 johtopäätöstä rokotteiden propagandasta:

1)      Tarttuvat taudit ovat olleet vähenemässä luonnostaan jo pitkän aikaa ennen kuin rokotuksia on aloitettu

2)      Rokotukset ovat aiheuttaneet kuolemantapausten lisääntymistä taudeissa, joita vastaan ihmisiä rokotettiin

3)      Laumaimmuniteetti, jota käytetään syynä massarokotuksiin, saattaa olla vaille perusteita, varsinkin kun tarkastelee rokotusten aiheuttamia kuolleisuuksia

On olemassa yksi ainoa tieteellinen lähestymistapa tutkia rokotusten tarjoamaa immuniteettia ja se on massiivinen takautuva tutkimus rokotettujen ja rokottamattomien kesken. Sellaista tutkimusta ei ole kukaan tehnyt, eikä tietoja ole kerätty keskitetysti. Laajalle tiedonkeruulle olisi pikainen tarve, sillä erityisesti pienten lasten ongelmat ovat yleistyneet hälyttävästi samaan tahtiin rokotusten lisääntyessä.

Vuonna 2009 arvioitiin 8 prosentilla 3 – 17-vuotiaista lapsista olevan oppimisvaikeuksia ja 9 prosentilla lapsista ADHD. Selvästi jokin vaikuttaa lasten keskushermoston kehitykseen. Yhdysvalloissa yhdellä lapsella 88:sta on todettu autismin tapainen oireyhtymä. Syöpä on tällä hetkellä sairauksista eniten lasten kuolemia aiheuttava ja vastaa jo lähes 30 % 1 – 4-vuotiaiden kuolemantapauksista ja yli 50 % 5 – 14-vuotiaiden kuolemantapauksista. Joka vuosi Yhdysvalloissa diagnosoidaan syöpä 13.400:lla alle 19-vuotiaalla lapsella.

Rokotukset on saatu näyttämään hyvältä tarkastelemalla tilastoja, joissa tarttuvat taudit ovat jo hyvän aikaa olleet vähenemään päin, todennäköisesti parantuneen hygienian ja ruokavalion johdosta. Kuitenkin rokotetuissakin lapsissa on todettu sairastapauksia, jolloin laumaimmuniteetin teoria ei oikein pidä vettä. Kaiken lisäksi rokotteet tehoaineineen on vielä niin uusi keksintö, että pitkäaikaisia vaikutuksia ei ole päästy kunnolla toteamaan esim. kerääntyvien myrkkyjen ja biokemiallisten reaktioiden suhteen. Kuka tietää, millaisia vaurioita rokotteiden ainesosat aiheuttavat sikiöille, aivoille, hermostolle ja soluille esim. syövän tavoin.

Tri Diana Zuckerman kirjoitti vuonna 2009 tyttöjen aikaistuneesta puberteetista artikkelin, jossa todettiin jo 10 vuotta sitten lastenlääkäreitä ohjeistetun huomaamaan, että rintojen tai häpykarvoituksen kasvu ei välttämättä ole epänormaalia 6- tai 7-vuotiailla. Oli havaittu, että jopa 48 % tummaihoisista ja 15 % valkoihoisista tytöistä osoitti selviä murrosiän merkkejä jo 8 vuoden iässä. Tulokset oli johdettu useista tutkimuksista. Vuonna 2012 havaittiin vastaavassa tutkimuksessa aikaisimmat puberteetin merkit tummaihoisilla pojilla 9,14 vuoden iässä, valkoihoisilla 10,14 vuoden iässä ja latinalaisamerikkalaisilla 10,4 vuoden iässä. On siis olemassa selviä todisteita siitä, että nykyajan lasten murrosikä alkaa aikaisemmin kuin ennen. Syynä täytyy olla ympäristötekijät tai jokin muu, kuten kehoa kuormittavat kemikaalit, joita löytyy kaikkialta, ruoasta, vedestä ja ilmasta. Rokotteita annetaan lapsille enemmän kuin koskaan ennen, erityisesti Yhdysvalloissa, joka johtaa tilastoja siinä suhteessa. Lapset eivät kuitenkaan ole maailman terveimpiä.

Mikä rooli tässä kaikessa on suurella lääketeollisuudella, lääkevirastolla ja hallituksella, jotka eivät tunnu olevan kiinnostuneita siitä, että totuus tulee julki?

 

Alkuperäinen artikkeli: http://www.activistpost.com/2012/10/truth-be-told.html

6 kommenttia

  1. Rokotteet ovat siis keskimäärin pahentaneet tilannetta. Ja meille uskotellaan ala-asteelta lähtien että rokotteet ovat pelastaneet meidät näiltä kauheilta taudeilta. Sairasta, kun ajattelee että YK on se taho joka hyväksyy ja valvoo opetusohjelmia. Ja holokausti huijaus on varmaankin pakollinen oppiaine joka koulussa. Huh huh ….

    Plusääni(1)Miinusääni(0)
  2. Tämän myöntäminen on vaikeaa, koska seuraavaksi kysytään mitä muuta meille on valehdeltu ja syyllisiä varmasti etsitään. Näitä korruptoituneita tahoja löytyy sekä virkamiehistä että poliitikoista. Osa on peloissaan eikä uskalla puhua. Voisi loppua työt, sukulaiset ja lapset voivat joutua kärsimään, verottaja hyökätä kimppuun, poliisi tehdä kotietsinnän ja takavarikoida tietokoneet, jne. Ehkä eläkeläiset voivat puhua hieman vapaammin. Eläkettä ei sentään voi viedä, vai voiko?

    Mitä jos sovittaisiin, että unohdetaan menneet, annetaan anteeksi meitä huijanneille firmoille, lääkäreille, poliitikoilla ja virkamiehille, eikä aseteta heitä syytteeseen, jos lupaavat jatkossa edistää kansalaisten terveyttä ja itsemääräämisoikeutta ja purkavat nykyiset kahlitsevat rakenteet ja korruption!
    Etelä-Afrikan Totuuskomissiota vastaava järjestely. Aikaa 2-3 vuotta ja sen jälkeen vastaavat täysimääräisesti tekemisistään.

    Plusääni(1)Miinusääni(0)
    1. Turha odottaa että juutalaiset luovuttavat. Korruptoituneet politikot ovat heidän pihdeissään ja he teilaavat jokaisen vastustajan omissa medioissaan. Kaikki oppikirjakustantamotkin ovat heidän hallussaan. Kirjastojen kirjavalikoimaakin parhaillaan tuhotaan ja korvataan juutalaisella roskalla.

      Plusääni(1)Miinusääni(0)
  3. Aivojen turvotusta rokotteiden jälkeen:
    Jpn J Med Sci Biol. 1985 Apr;38(2):53-65.
    Swelling of the brain in mice caused by pertussis vaccine–its quantitative determination and the responsible factors in the vaccine.
    Iwasa S, Ishida S, Akama K.
    http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/3878421

    Am J Dis Child. 1979 Feb;133(2):217-8.
    Increased intracranial pressure after diphtheria, tetanus, and pertussis immunization.
    Jacob J, Mannino F.
    http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/420195

    J Pediatr. 1989 Mar;114(3):423-5.
    Bulging fontanelle after immunization with diphtheria-tetanus-pertussis vaccine and diphtheria-tetanus vaccine.
    Gross TP, Milstien JB, Kuritsky JN.
    Source: Office of Epidemiology and Biostatistics, U.S. Food and Drug Administration, Rockville, Maryland.
    http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/2921685

    Indian Pediatr. 1981 Jun;18(6):417-8.
    Bulging fontanel following triple vaccine.
    Mathur R, Kumari S.
    http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/7287173

    Indian Pediatr. 1986 Nov;23(11):960.
    Bulging fontanel following DPT vaccine.
    Shendurnikar N, Gandhi DJ, Patel J, Shah AR.
    http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/3793224

    Monimuotoinen punavihoittuma DPT-rokotteen jälkeen:
    Kobe J Med Sci. 1987 Aug;33(4):121-4.
    Erythema multiforme following diphtheria-pertussis-tetanus vaccination.
    Leung AK, Szabo TF.
    http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/3501037

    Jalkojen värjäytymistä rokotusten jälkeen:
    Eur J Pediatr. 2009 Jan;168(1):43-50. Epub 2008 Jun 11.
    Discolored leg syndrome after vaccination–descriptive epidemiology.
    Kemmeren JM, Vermeer-de Bondt PE, van der Maas NA.
    Source: Center for Infectious Disease Control, National Institute for Public Health and Environment-RIVM, P.O. Box 1, 3720 BA, Bilthoven, The Netherlands.
    http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/18546020

    70 % lisäys ontelomärkimätapauksissa Prevnar-rokotteen jälkeen:
    Pediatrics. 2010 Jan;125(1):26-33. Epub 2009 Nov 30.
    Empyema hospitalizations increased in US children despite pneumococcal conjugate vaccine.
    Li ST, Tancredi DJ.
    Source: Department of Pediatrics, University of California at Davis, Sacramento, California 95817, USA.
    http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/19948570

    Sikotautirokote yhdistetty kivestulehdukseen:
    Vaccine. 2010 Mar 19;28(14):2671-3. Epub 2010 Jan 17.
    Mumps vaccine associated orchitis: Evidence supporting a potential immune-mediated mechanism.
    Clifford V, Wadsley J, Jenner B, Buttery JP.
    Source: Infectious Diseases Unit, Department of General Medicine & Murdoch Childrens Research Institute, Royal Children’s Hospital Melbourne, Parkville, Victoria 3052, Australia.
    http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/20085834

    Todisteet riittämättömiä pakollisiin influenssarokotuksiin:
    http://www.vancouversun.com/health/There+insufficient+evidence+force+vaccinations+masks/7558014/story.html

    FDA hylkää uuden hepatiitti B-rokotteen, koska rokote aiheuttaa autoimmuunireaktioita. Erikoista tässä on se, että myös nykyisin käytössä olevat hepatiitti B-rokotteet aiheuttavat samanlaisia autoimmuunireaktioita,:
    http://therefusers.com/refusers-newsroom/new-hepatitis-b-vaccine-rejected-by-fda-panel-for-causing-autoimmune-reactions/

    Empiiriset tiedot vahvistavat, että autismin oireet liittyvät alumiinin ja parasetamolin altistukseen.
    Seneff, S.; Davidson, R.M.; Liu, J.
    Empirical Data Confirm Autism Symptoms Related to Aluminum and Acetaminophen Exposure
    Computer Science and Artificial Intelligence Laboratory, Massachusetts Institute of Technology, Cambridge, MA 02139, USA 2 Internal Medicine Group Practice, PhyNet, Inc., Longview, TX 75604, USA
    http://www.mdpi.com/1099-4300/14/11/2227

    4,250 % lisäys raportoiduissa kohtukuolemissa VAERS:in tietokannassa, sen jälkeen kun influenssarokotteita alettiin tarjoamaan raskaana oleville naisille:
    http://vactruth.com/2012/11/23/flu-shot-spikes-fetal-death/

    Tuberkuloosirokote sairastuttanut 115 lasta Romaniassa:
    http://www.businessweek.com/news/2012-11-23/danish-made-tb-vaccine-sickens-115-children-in-romania

    Krooninen väsymysoireyhtymä rokotteiden adjuvanteista:
    Infect Dis Clin North Am. 2011 Dec;25(4):851-63. Epub 2011 Sep 9.
    The common immunogenic etiology of chronic fatigue syndrome: from infections to vaccines via adjuvants to the ASIA syndrome.
    Rosenblum H, Shoenfeld Y, Amital H.
    Source: Department of Medicine B, Sheba Medical Center, Sackler Faculty of Medicine, Tel Aviv University, Ramat Aviv, Tel-Hashomer 52621, Israel.
    http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/22054760

    JAMA:n tilastoja kuolleisuudesta infektiosairauksiin Yhdysvalloissa 1900-luvulla:
    http://gaia-health.com/gaia-blog/2012-11-22/proof-that-childhood-vaccinations-are-a-hoax/

    Espanja kyseenalaistaa HPV-rokotteet:
    http://sanevax.org/spain-questions-the-wisdom-of-hpv-vaccinations/

    Plusääni(0)Miinusääni(0)
  4. Hieno kuva sivun alussa. Harmi vaan, että kurkkumädän tapauspiikki tapahtui vasta 1941 ja pakkorokotukset jo 1938. Vielä harmimpi, että Saksassa ja muissa naapurimaissa oli myös samanlaiset kurkkumätälukemat (toka maailmansota kun oli alkanut, tauditkin jaksoivat riehua), vaikka näissä muissa maissa ei pakkorokotuksia välttämättä ollutkaan ja muutoinkin ei-pakkorokotusaikataulut varsin erilaiset. Että se siitä yhteydestä, mutta yritys hyvä kymmenen.

    Kerro nyt vielä sekin, että miten tämänkin sivunkin antamista luvuista helposti laskemalla saatu Dominikaanisen Tasavallan -83 % romahdus tuhkarokkotilastoissa (4 vuonna rokotteiden jälkeen verrattuna rokotteita edeltävään 4 vuoteen) on jotenkin tapausmäärien tuplaantumista…

    Samoin latinankielinen viisaus ”Post hoc ergo propter hoc” on jäänyt vähän kaivelemaan mua, jaksaisko joku teidän tutkijaheppunne Googlata mulle vaikka Wikistä, että mitä se tarkoittaa? Eikun nythän mä muistinkin mitä se oli, ei tarttekaan. Eiku tartteepas, koska te ette selkeästi tiedä.

    Saisko nyt edes vähän laatua niihin kirjoituksiin jatkossa, pliis?

    Plusääni(0)Miinusääni(0)
  5. Johtopäätöksiä, artikkelissa mainitut asiat vahvistavat 3 johtopäätöstä rokotteiden propagandasta: 1 ) Tarttuvat taudit ovat olleet vähenemässä luonnostaan jo pitkän aikaa ennenkuin rokotukset on aloitettu. 2 ) rokotukset ovat aiheuttaneet kuolemantapausten lisääntymistä taudeissa, joita vastaan ihmisiä rokotettiin. 3 ) Laumaimmuniteetti, jota kaytetään syynä massarokotuksiin, saattaa olla vailla perusteita, varsinkin kun tarkastelee rokotusten aiheuttamia kuolemia jne.Tällaisten tapausten julkitulossa ei ole mitään aihetta puhua lääkärivalan tai muunkaan toiminnan oikeudenmukaisuudesta vaan suorastaan hirviöiden pahansuopaisuudesta toisia ihmisiä kohtaan sekä puhtaasti vain oman edun ja mielipuolisten tavoitteiden saavuttamisesta keinoja kaihtamatta. Ei näin törkeästi käyttäytyviä voi kutsua edes ”homosabineiksi,” vaan vaikkapa ihmissyöjä dinosauruksiksi.

    Plusääni(0)Miinusääni(0)

Kirjoita kommentti

Pakolliset kentät on merkitty *

Kotimaa

Ulkomaat