Torjuuko inkivääri eturauhassyövän?

Eturauhassyöpä on yleisin miehillä esiintyvä syöpä, mutta onneksi se on hitaasti kehittyvää sorttia. Eturauhassyöpä aiheuttaa toiseksi eniten syöpäperäisiä kuolemia, heti keuhkosyövän jälkeen. 50 ikävuoteen mennessä suurimmalla osalla miehistä esiintyy hyvänlaatuista eturauhasen liikakasvua, vaikka suurilla osalla kasvaimet ovat oireettomia, eivätkä monet ole tietoisia niistä ennen seulontaa.

 

American Cancer Society -järjestön mukaan yksi kuudesosa miehistä kärsii eturauhassyövästä jossain vaiheessa elämää. Tautiin kuolee vuosittain arviolta 29720 henkilöä. [1] Kuinka suuri osa 29720 johtuu eturauhassyövästä, ja kuinka suuri osuus voidaan laskea valtavirtalääketieteen syöpähoitojen piikkiin?

Eturauhassyöpä ei yleensä aiheuta vakavia ja hengenvaaralliset ongelmia, ennen kuin käyttöön otetaan myrkylliset, invasiiviset, allopaattiset Big Pharman keksinnöt, kuten säteilyhoito, kemoterapia ja kirurgia.

Valitettavasti varhaisessa vaiheessa aloitettu, aggressiivinen allopaattinen eturauhassyövän “hoito” voi aiheuttaa, ja aiheuttaakin pysyvää vahinkoa, kuten impotenssia, sydänkohtauksia, pidätyskyvyttömyyttä tai voi jopa johtaa kuolemaan. Onkin ironista, ettei eturauhassyövän kuolleisuustilastoista paljastu, että monet kuolemantapaukset johtuvat itseasiassa AMA:n hyväksymistä “hoitomuodoista”, eivätkä eturauhassyövästä.

 

PSA-testi ei kerro koko totuutta

Richard J. Ablin kehitti PSA-testin vuonna 1970. Testi mittaa prostataspesifisen antigeenin pitoisuutta veren seerumissa. Hänen kirjoituksensa “The Great Prostate Mistake” julkaistiin New York Times -lehdessä maaliskuussa 2010. [2]

Yhdysvaltain elintarvike- ja lääkevirasto hyväksyi PSA-testin vuonna 1994, ja seulonta suoritetaan vuosittain miljoonille miehille. Ainoastaan eturauhanen erittää PSA -proteiinia.

Testissä on ongelmansa. Ablin selventää:

  • “Kuten olen jo vuosien ajan pyrkinyt tekemään selväksi, PSA:n testi ei paljasta eturauhassyöpää, ja mikä oleellisempaa, sen avulla ei voida tehdä eroa kahden erityyppisen eturauhassyövän välillä, joista toinen on tappava ja toinen taas ei.”
  • Ablin jatkaa,

  • “ … testi on tuskin yhtään sen tehokkaampi kuin kolikonheitto. En koskaan kuvitellutkaan, että löytöni neljä vuosikymmentä sitten johtaisi tämänkaltaiseen voittoa tavoittelevaan julkisen terveydenhuollon katastrofiin. Lääketieteellisen yhteisön tulee kohdata todellisuus, ja pysäyttää PSA-seulonnan käyttö epäasianmukaisiin tarkoituksiin. Näin tekemällä voisimme säästää miljardeja dollareita, ja pelastaa miljoonat miehet tarpeettomilta, heikentäviltä hoidoilta.”
  •  

    PSA-testi kertoo vain veren PSA-pitoisuuden, ja vaikka koholla olevat arvot voidaan havaita, tiedosta ei ole hyötyä. Miksikö? Koska yleisimmät käsikauppalääkkeet, eturauhasen hyvänlaatuinen liikakasvu, väistämätön ikääntyminen sekä infektiot voivat kohottaa PSA-arvoja.

    Miehillä, joiden PSA-lukemat ovat korkeat, ei välttämättä ole syöpää. Toisaalta niillä, joiden lukemat ovat matalat, voi olla syöpä.

     

    Inkiväärijuuri tappaa eturauhassyöpäsoluja

    Inkiväärijuurella (Zingiber officinale Roscoe) on lupaavia ominaisuuksia. Se on halpa, ei-myrkyllinen ja helposti saatavilla oleva lääkinnällinen mauste. Lähes kuka tahansa voi käyttää sitä eturauhassyövän ennaltaehkäisyyn ja hoitoon.

    British Journal of Nutrition -lehdessä (2011) julkaistiin amerikkalaistutkimus otsikolla “Benefits of whole ginger extract in prostate cancer” (in vivo).[3] Tutkimuksen mukaan:

  • “Inkiväärin on tiedetään osoittaneen anti-inflammatorisia, antioksidatiivisia ja antiproliferatiivisia vaikutuksia, minkä vuoksi se on lupaava kemopreventiivisenä aineena. Osoitamme nyt, että inkivääriuutteella on merkittävä kasvua hidastava ja kuolleisuutta lisäävä vaikutus erityyppisiin eturauhassyöpäsoluihin.”

    (…)

    “Mikä tärkeintä, inkivääriuutteella ei ollut minkäänlaista, huomattavaa myrkyllisyyttä normaaleihin, nopeasti jakautuviin kudoksiin, kuten suolen ja luuytimen kantasoluihin. Parhaimpien tietojemme mukaan tämä oli ensimmäinen selvitys, missä osoitettiin in vitro ja in vivo inkivääriuutteen syöpää torjuvat ominaisuudet eturauhassyövän hoidossa.”

  • Tutkijat huomasivat, että inkiväärijuuri keskeyttää syöpäsolujen kasvun, estää syöpäsoluja lisääntymästä, ja indusoi apoptoosia syöpäsoluissa (ohjelmoitunut solukuolema).

    Vuoden 2011 tutkimus suoritettiin Georgian osavaltion yliopiston Biologian laitoksella. Tutkimuksessa kartoitettiin inkiväärin potentiaalia eturauhassyövän hoidossa, mikä perustui aiempiin, tieteellisesti vahvistettuihin havaintoihin anti-inflammatorisista, antioksidatiivisista ja antitumoraalisista ominaisuuksista.

     

    Tutkimustulokset

    Tulokset olivat vaikuttavia. Inkivääriuutteen avulla kasvaimet kutistuivat 50 % vain kahdeksan viikon jälkeen. Tutkijat päättelivät, että 100 grammaa tuoretta inkivääriä päivittäin riittäisi todennäköisesti saamaan aikaan samanlaisen syöpää ehkäisevän vaikutuksen.

     

    Ennaltaehkäisy on parasta hoitoa

    Liiku monipuolisesti, pidä stressi kurissa, ja optimoi D3-vitamiinin saantisi. Kasvata Omega-3-rasvahappojen määrää ruokavaliossasi. Hyviä lähteitä ovat kalaöljyt, pellavasiemenöljy, hampun tai chian siemenet. Minimoi altistuminen muoveille. Muovit sisältävät hormonien toimintaa häiritseviä ainesosia, mitkä voivat altistaa syövälle – erityisesti rinta- ja eturauhassyöville. Mercolan mukaan “ideaali omega-3- ja omega-6-rasvahappojen suhde on 1:1, mutta Länsimaisessa ruokavaliossa suhde on tyypillisesti 1:20 ja 1:50.” [5]

     

    “Kuten rintasyöpäkin, eturauhassyöpä on “hormonisensitiivinen” tauti. Sen kehittyminen ja etenemisnopeus riippuvat vahvasti useista luonnollisista (kehon tuottamista) ja keinotekoisista (ruoasta ja ympäristöstä peräisin olevista) hormoneista elimistössä. Näiden hormonien suhteellinen osuus toisiinsa nähden riippuu tekijöistä, kuten ikääntymisestä, ruokailutottumuksista, maksan ja sisäelinten puhdistuskyvystä, liikunnasta, tupakoinnista, ja altistumisesta hormonien kaltaisille kemikaaleille, jotka ovat peräisin ruoasta tai ympäristöstä.” [4]

    Syö eri värisiä, luomuhedelmiä ja -vihanneksia. Käytä raakoja kurpitsansiemeniä, mitkä sisältävät runsaasti sinkkiä. Nauti runsaasti lykopeenia, mitä saat kypsennetyistä tomaateista. Vuoden 2009 tutkimus suosittelee tomaatteja, kukkakaalia, parsakaalia, vihreää teetä ja avokadoja.

     

    Balance Your Diet, Reclaim Your Health -kirjan kirjoittaja, Robert O. Young, toteaa:

    Tri David Heber, UCLA:n (University of California, Los Angeles) Ravitsemustieteen laitoksen johtaja, ja “What Color Is Your Diet”-kirjan kirjoittaja, toteaa avokadoistamme näin:

    “Kalifornian avokado on loistava ravintoperäinen glutationin ja fytosterolin lähde, mikä osoittaa monipuolisen kasviperäisen ruokavalion edut sellaisten mikroravinteiden lähteenä, joilla voi olla ainutlaatuinen osa elimistömme toiminnassa, ja potentiaali parantaa kokonaisterveyttä sekä ehkäistä krooniset sairaudet.”

    avokado2Tri Heberin löydökset viittaavat avokadojemme sisältävän luteiiniksi kutsuttua biokemikaalia. Kyseessä on karotenoidi, mikä löydettiin hiljattain avokadoista, ja mitä vihreät vihannekset sisältävät, voi auttaa suojaamaan syövän eri muotoja, mukaan lukien eturauhassyöpää, vastaan.

     
     

    UCLA:n laboratoriokokeet osoittivat, että luteiini heikensi eturauhassyöpäsolujen kasvua 25 prosentilla, kun taas tomaattiperäinen lykopeeni heikensi kasvua 20 prosentilla. Kun luteiinia ja lykopeenia käytettiin yhdessä, eturauhassyöpäsolujen kasvu heikentyi 32 prosentilla. Tämä viittaa siihen, että molemmat ravinteet yhdessä auttavat suojaamaan eturauhassyövältä paremmin kuin yksittäin nautitut ravinteet.[5]

    On syytä pitää mielessä, että vain avokado sellaisenaan, kaikkine sisäisine rikkauksineen eli “seuralaisvaikutus”, saa aikaan sen lääkinnälliset ja ravitsemukselliset hyötyvaikutukset. Toisin sanoen, kokonaisuus on enemmän kuin osiensa summa.

    Pidä seksielämäsi aktiivisena, mutta pidä huolta riittävästä unensaannista. C-vitamiinilisä on ehdoton, sillä elimistö ei tuota C-vitamiinia itse. Suositeltu päivittäinen ylläpitoannos on 500-1000 milligrammaa.[6]

     

    Real Farmacy

    Lue myös:
    Onko inkivääri universaali lääke?
    Inkiväärin luonnolliset hyötyvaikutukset
    Inkivääri tappaa syöpäsoluja vaarallisia syöpälääkkeitä tehokkaammin

    Kirjoita kommentti

    Pakolliset kentät on merkitty *

    Kotimaa

    Ulkomaat