Tohtorin Mengelen ”kauheudet” ja muita holokaustin salaisuuksia

Joka vuosi tammikuun 27. päivä vietetään kansainvälistä vainojen uhrien muistopäivää, josta suurin huomio lankeaa läntisen valtamedian siivittämänä tarunhohtoiselle myytille holokaustista. MTV.FI alkoikin jo lähes viikkoa aikaisemmin lämmitellä lukijoitaan muistopäivän tunnelmiin maalailemalla hirviömäisiä kauhukuvia tohtori Josef Mengelestä ja tietenkin ilman mitään todistusaineistoa.

Holokaustin uskottavuutta pidetään nykyisin itsestään selvyytenä, vaikka oletetusta joukkotuhosta ei ole jäänyt mitään fyysistä todistusaineistoa ja myös autenttiset dokumentit tapahtumasta puuttuvat. Holokaustista on tullut aikamme sekulaarinen uskonto.

 

Kuoleman enkeli”

Mtv.fi – uutisen mukaan ”natsilääkäri” tappoi kokeillaan tuhansia viattomia. MTV Uutiset julkaisi erikoisartikkelin Mengelen 1940-luvun kuvittelemistaan järkyttävistä teoista yhteistyössä Bonnierin vilkkaaseen mielikuvitukseen perustuvan Tieteen Kuvalehden Historia-julkaisun kanssa. Fantasian vaikutus koskee erikoisesti lehden historian aluetta.

Tohtori Josef Mengele, jonka maine on demonisoitu.
Tohtori Josef Mengele, jonka maine on demonisoitu.

Erikoisuutisissa kuvaillaan kuinka tohtori kyykistyi pienten kaksostyttöjen eteen. Hän taputti näitä hellästi poskille ja puheli pehmeästi. Hän kysyi, halusivatko tytöt makeisia, ja lapset nyökkäsivät varovasti. Sitten upseeri napsautti sormiaan ja vartiosotilas vei kaksoset mukanaan.

Myöhemmin lääkärin yksityislaboratoriossa pikkutytöt makasivat jo sidottuina leikkauspöydällä. Heidän edessään seisoi Mengele, joka oli pukenut valkoisen lääkärintakin SS-univormunsa päälle. Hän ei hymyillyt enää. Hän otti käteensä skalpellin ja ryhtyi karmeaan työhönsä. Onneksi erikoisuutinen on niin yliampuva, että kukaan ajatteleva ihminen ei sitä voi uskoa.

Hitleriä ja ehkä myös Himmleriä lukuun ottamatta kukaan ”natseista” ei ole saanut ”kunniakseen” yhtä demonista kuvaa kuin tohtori Josef Mengel.

Mengelen legendan vanavedessä syntyi kaksi kirjaa, jotka Hollywood on herättänyt henkiin. Toinen filmeistä on William Goldmanin The Marathon Man ja toinen Ira Levinin The Boys from Brazil. Jälkimmäisessä Gregory Peck esittää äärimmäisen pahantahtoista tohtori Mengeleä, joka kloonaa toistakymmentä pikku Hitleriä osana eteläamerikkalaista ”natsisalaliittoa”. Siten rikollinen maailmanvalloitus olisi taas mahdollinen.

Yllä mainittu Hollywoodin Mengelen demonisointi muistuttaa jossakin määrin MTV.FI:n erikoisuutisia ja sen mainostamaa ja sionistisen perhedynastian Bosnierin omistamaa Tieteenkuva lehden Historia julkaisua.

On syytä hiukan valottaa Mengelen toimenkuvaa keskitysleirillä.

Inconvenient History –artikkeli paljastaa kuinka kesällä 1943 romanileirillä puhkesi noma faciei (kasvokuolio) –epidemia. Kasvoihin kuolioita aiheuttavaa tautia esiintyy pääasiassa lapsilla.

Auschwitz-Birkenaun keskitysleirillä vallitseva noma-epidemia todennäköisesti aiheutti lapsi kuolleisuutta ja samalla saksalaiset lääkärit yrittivät löytää hoitokeinon tutkimalla esimerkiksi tautiin kuolleiden lasten päitä, johon viittaa jäljempänä mainittu rahtikirja.

Mtv.fi uutiset käyttävät rahtikirjaa provosoivasti kontekstistaan irrotettuna yhtenä todistusaineistona, joka voi herättää maallikossa hyvin häkellyttäviä tunteita.

Rajskon Waffen-SS:n hygieniainstituutille osoitettu rahtikirja.
Rajskon Waffen-SS:n hygieniainstituutille osoitettu rahtikirja.

Rajskon Waffen-SS:n hygieniainstituutille osoitettu rahtikirja vahvistaa paketin olleen osoitetun Hygienian ja Bakteriologian osastolle. Merkintöinä ”ruumiin pää” (Kopf einer Leiche), irrotettu ”12-vuotiaalta lapselta” (12-jähriges Kind). Pyyntö tutkimuksesta oli tullut romanileirin vankisairaalasta H-Krankenbau Zigeunerlager Auschwitz II, BIIe).

Mitä järkeä olisi ollut tappaa lapsia, jotka olisivat kuolleet tautiin joka tapauksessa.

Kyseinen pyyntö histologisista tutkimuksista on ainoa Auschwitzin museoon arkistoitu ”todiste” tri Mengelen väitetyistä rikoksista! Tälle perustalle on rakennettu kauhukuvia legenda Auschwitzin ”Kuoleman enkelistä”. Heikosta todistusaineistostaan tietoisena Inconvenient History artikkelissa mainittu H. Kubica tarttuu viimeiseen oljenkorteen, ”silminnäkijä” Miklos Nyiszlin lausuntoihin, jotka osoittavat M. Nyiszlin olleen patologisen valehtelijan.

Yksikään asiakirja ei todista mitään tri. Mengelen väitetyistä rikoksista. Mikään asiakirja ei viittaa siihen, että Mengele olisi tappanut yhtäkään lasta tai ketään olisi tapettu hänen käskystään. Väitteet rikoksista perustuvat yhden ja ainoan huijarin lausuntoihin. Tri Mengelen lähimpien avustajien, mukaan lukien oletettu avaintodistaja (Nyiszlin), sekä 543 ”uhrin” sallittiin selvitä hengissä. Kuinka voimme totisella naamalla kuunnella tarinoita Auschwitzin ”Kuoleman enkelistä”? Mtv.fi uutiset puhuvat pötyä.

 

Muita huomioita

Zyklon b purkit
Auschwitz-Birkenau State Museum: Tyhjiä Zyklon B -kaasupurkkeja.

Nürnbergissä Zyklon-B-purkkien lähetyslaskuja pidettiin yhtenä todisteena ihmisten ”kaasutuksista”. Tuomioistuimessa ei noteerattu ensinkään Zyklon-B:n normaalia käyttötarkoitusta, jonka mukaan sitä käytettiin laajasti sodan aikana esimerkiksi vaatteiden ja patjojen desinfiointiin. Ei ollut ollenkaan epänormaalia, että sotaa käynyt Saksa hankki ainetta tautien riivaamille työleireille.1

Tuomioistuinta ei kiinnostanut laisinkaan se, että saksalainen Degesch-niminen yritys oli varta vasten suunnitellut kymmenenkuutioisen kaasukammion vaatteiden puhdistukseen Zyklon-B:n avulla, jotta pilkkukuume ei leviäisi.1

Kukaan ei kuitenkaan kiistä sitä, ettei Auschwitzin keskitysleirillä olisi ollut myös vahvasti rakennettuja desinfiointikaasukammioita, joita käytettiin ilmeisesti kuuman ilman tai Zyklon B avulla vaatteiden desinfiointiin. Nämä desinfiointikaasukammiot olivat tilaavuudeltaan arviolta noin 1,8–2,0 m3.

Lisäksi Degeschin kaasukammiot asennettiin 1942 saksalaisille työleireille pilkkukuumeen saapuessa. Leirit käyttivät tonneittain Zyklon-B:tä. Majdanekin ja Auschwitzin desinfiointikammiot ovat edelleen pystyssä. Ne tunnistaa Zyklon-B:n värjäämistä sinisistä seinistä. Desinfiointikammiot ovat paljon pienempiä kuin rakennukset, joissa kaasua väitetysti käytettiin ihmisten murhaamiseen. ”Murhakammioissa” ei kuitenkaan ole löytynyt Zyklon-B:n jälkiä!1

Nürnbergin kaasukammioilluusio luotiin yhdistämällä mielivaltaisesti kahden erityyppisen kammion piirteitä. Pienissä desinfiointikammioissa oli ammattimaisesti suunnitellut tuuletuslaitteet, turvallisesti eristetyt ovet, Zyklon-B:n tehokkaasti höyrystäneet lämmittimet sekä johdattimet ja korkeat savupiiput, joilla tappava kaasu poistettiin rakennuksesta.1

”Murhakammioiksi” väitetyt ruumishuoneet olivat täysin erilaisia. Ne olivat pitkiä, kylmiä ja kosteita rakennuksia, kuten jäljempänä mainitaan.

 

Historia-lehden väitteitä

Tilattiinko kaasutiiviit ovet?

Bonnierin omistamassa Historia.fi julkaisussa hyökätään varsin kevein perustein revisionisteja vastaan. Sivustolla yritetään kumota holokaustiin kriittisesti suhtautuvien selvityksiä, väitteillä, joiden mukaan esimerkiksi kaasukammioita varten keskitysleirille oli tilattu kaasutiiviitä ovia, kun päätettiin kaasukammion rakentamisesta krematorion yhteyteen vuonna 1943.

Kaasutiiviit ovet tilattiin väestönsuojia varten.

Kaasutiiviitä ovia ei ollut tarkoitettu kaasukammioihin, eikä niitä niihin käytetty, vaan sotilas- ja siviilikäyttöön väestönsuojia varten. United States Holocaust Memorial Museum, joka on yhdysvaltalainen vuonna 1993 perustettu museo antaa asiasta väärän kuvan, väittäen kaasutiiviitten ovien rekonstruktiossaan tai kopiossaan niiden kuuluneen Majdanekin keskitysleirille, vaikka niiden todellinen käyttötarkoitus oli toisenlainen.2

Räjähdysvaara vai ei?

Historia.fi lehdessä väitetään revisionistien kiistävän Zyklon B –kaasun käyttömahdollisuuden krematoriorakennuksissa sillä perusteella, että tappavan kaasun ja uunien tuottaman lämmön yhdistelmä olisi johtanut räjähdykseen.

Yllä mainitussa räjähdysvaara periaatteessa pitää paikkansa, silti ihmisen tappamiseen tarvittava kaasumäärä ei Historia-lehden mukaan riittäisi aiheuttamaan räjähdystä uunien tuottaman lämmön vaikutuksesta.

Edellä mainittua lehden väittämää ei allekirjoittanut ja varmasti moni muukaan revisionisti kiellä. Kuitenkin jos valtavirtahistorian mukaan ns. kaasukammiot ahdettiin täyteen ihmisiä, niin heidän tappamisensa Zyklon B –kaasulla olisi vaatinut paljon enemmän kaasuuntumiseen johtavaa annostelua kuin tappava vaikutus olisi edellyttänyt. Tästä johtuen teoreettinen tulipalon syttymisen tai räjähdyksen vaaratilanne olisi joka tapauksessa ollut olemassa.

Zyklon B –kaasun käyttö keskitysleirin ympäristössä kuitenkin muilta osin tyrmää joukkotuhon mahdollisuuden.

Professori Faurisson kertoo Auschwitzin päällikön Rudolf Hössin ”tunnustuksesta”, joka oli saatu kiduttamalla. Hössin mukaan ovi kaasukammioon, jossa oli tuhansia uhreja, avattiin puolen tunnin kuluttua kaasuttamisesta ja kammiota alettiin tuulettaa. Ruumiita alettiin heti kantaa ulos. Höss sanoi kantajien kantaneen ruumiita ulos ”tupakoiden ja syöden samaan aikaan”. Faurisson ihmettelee: ”Vain puolen tunnin kuluttua alettiin kantaa ulos ruumiita, jotka olivat täynnä kaasua, syöden ja polttaen tupakkaa? Onko mahdollista syödä ja polttaa ottamatta pois kaasunaamaria? Onko mahdollista polttaa, kun erittäin tulenarkaa kaasua tulvii usean tuhannen ruumiin keuhkoista ja onkaloista? Mahdotonta! Toteaa Faurisson. Vielä viikon päästä kaasutuksesta huoneeseen meneminen ilman kaasunaamaria tappaa! Faurisson sanookin suoraan tunnustuksen olleen vain tekaistu sepitelmä, valhe”.3

Yllä mainittuun viitaten esimerkiksi Mauthausenin keskitysleirillä oletettujen kaasukammioiden tuuletus olisi kestänyt yhden tunnin. Kuitenkin arvioilta jo yhden oikean kaasukammion tuuletus kestää puhdistuakseen noin 20 tuntia.

Rupert Butlerin teos Legions of Death todistaa, että Rudolf Hössin tunnustus saatiin kiduttamalla. Kumpikaan heistä ei ymmärrä paljastustensa merkitystä. Kirjailija lainaa kirjassaan useita kappaleita, jotka on kirjoittanut tai lausunut nauhalle Bernard Clarke. He kertovat avoimesti, että Höss pidätettiin 11.3.1946 ja että häntä oli kidutettava kolme päivää ennen kuin häneltä saatiin “yhtenäinen lausunto”. He eivät näköjään ymmärtäneet, että oletettu “yhtenäinen lausunto” ei ole muuta kuin epätoivon huokaisu, jonka vapiseva ja puolustuskyvytön uhri allekirjoitti klo 2:30 aamuyöllä.

Tarunhohtoisissa kaasukammioissa ei ollut riittävää ilmastointia ja ne olivat muutenkin täysin sopimattomia väitettyihin teloitusoperaatioihin:

Murhakammioiksi väitetyt tilat olivat pitkiä, kylmiä ja kosteita rakennuksia, jotka oltiin rakennettu osaksi maan alle, jotta ne pysyisivät viileinä. Ilmanvaihto oli tehotonta ja katoista puuttui aukot Zyklon-B-rakeiden pudottamista varten. Keskellä huonetta oli suurikokoinen pöytä, johon ruumiit olisi tarinan mukaan asetettu, ennen kuin ne olisi kuljetettu viereisen huoneen polttouuneihin.4

Lisäksi Ken Wilson, ilmakuvaspesialistin mukaan ihmisten surmaamiseen uskotelluissa Auschwitzin ja Birkenaun kaasukammioissa ei ollut savupiippuja kaasun poistamiseen, mikä olisi ollut välttämätöntä. The Rudolf Report, tiedotteessa selitetään tieteellisesti todetun, ettei kaasukammioiden seinämissä ole lainkaan syanidijäämiä.5

Yllä olevasta voidaan päätellä, että kuvatuissa kaasukammioissa ei joukkotuhonta olisi ollut mahdollista. Jos saksalaiset olisivat todella käyttäneet tiloja tappamiseen kaasulla, olisi ensimmäinen vaatimus ollut valmistaa kammioista tiiviitä ja asianmukaisella ilmastoinnilla ja tuuletuksella varustettuna, kuten esimerkiksi Yhdysvaltojen kaasukammiot olivat. Lisäksi kaasukammioissa olisi pitänyt myrkkykaasu levittää jonkin kaltaisen paineilmalevittimen avulla, jolloin sopivassa lämpötilassa ja riittävässä ilmankosteuden yhdistelmässä, tappava kaasu olisi levinnyt tasaisesti kaasukammion jokaiseen kolkkaan.

Lisäksi, jos jokin oletettu ilma tiivis tila täytetään hyvin tiiviiksi ihmisillä, niin tunnin kuluttua tuskin kukaan olisi elossa, sillä he olisivat kuolleet hapen puutteeseen. Mihin saksalaiset olisivat silloin kaasua tarvinneet? Vaatteiden ja tekstiilien desifiointiin.

 

Syanidijäämät

Auschwitzin, Birkenaun, Stutthofin ja Majdanekin syöpäläisten hävityskammioiden seinät ovat kyllästettyjä syanidiyhdisteillä, eikä vain pinnallisesti, vaan koko muuraustyön syvyydeltä, kuten The Rudolf Report paljastaa.5

Syanidiyhdisteet juurtuvat helposti rautapitoisuuksiin. Rautaa löytyy luonnossa lähes kaikkialla, ilmentyen tavallisimmin ferro-oksidina (”ruosteena”). Betoniin ja laastiin käytettävä hiekka esimerkiksi sisältää ainakin neljään prosenttiin asti rautaa. Niinpä oletettujen kaasukammioiden seinistä olisi pitänyt löytyä jo niiden rautapitoisuuksien takia jäämiä syanidiyhdisteistä. Näitä jäänteitähän löytyi juuri desifiointikammioiden seinistä.

Historia.fi väittää, että murhakammion seinät olisi pesty aina käytön jälkeen, joten siksi syanidin tähteitä ei seinistä löytynyt. Tästä huolimatta syanidijäänteitä olisi jäänyt jo siitäkin syystä, että korkeat seinät olisivat olleet hyvin työläät puhdistaa. Lisäksi huokoisten seinien kunnollinen puhdistaminen olisi ollut vallitsevissa olosuhteissa epäuskottavaa.

 

Nürnbergin tuomioistuimessa käytettiin vääristeltyä todistusaineistoa6

Holokaustin todistusaineisto on valtaosaltaan paperisia. 1945–1946 OSS (Office of Strategic Services, CIA:n edeltäjä) ja OCC (Office of Chief of Counsel, Nürnbergin syyttäjän virasto) väärensivät nopeasti asiakirjatodistuksia sodan hävinnyttä Saksaa vastaan saadakseen maan johdon tuomittua Nürnbergissä.

Ensin Pariisin dokumentoinnin divisioona teki kopioita (englannin kielellä), määritteli ne autenttisiksi ja lähetti aineiston syyttäjälle Nürnbergiin. Samaan aikaan alkuperäiset asiakirjat, jos sellaisia edes oli, katosivat jäljettömiin. Ainoastaan englanninkieliset kopiot ovat jäljellä.

Englanninkieliset kopiot käännettiin saksaksi ja lähetettiin puolustukselle Nürnbergiin. Puolustus sai paperit aivan viime hetkellä, joten syytetyillä ei ollut aikaa eikä mahdollisuutta tutustua asiakirjatodisteiden luotettavuuteen.

Kun SS-kenraali Hans-Adolf Prützmann, SS-johtaja Heinrich Himmler ja SS-kenraali Odilo Globocnik tekivät väitetysti ”itsemurhan”’ brittien pidätyssellissä toukokuussa 1945, alkoi omituinen Auschwitzin leiriin kytkeytyneiden saksalaisten murhasarja. (Murhat toteutti DIN-niminen juutalainen terroristiryhmä.)

Joseph Bellinger on kirjoittanut vastikään kirjan Himmlerin murhasta. Bellinger osoittaa kuinka sodan loputtua käytännössä kaikki Kolmannen valtakunnan juutalaispolitiikan sisäpiiriläiset murhattiin kuuden kuukauden sisällä!

 

Loppupäätelmät

Hyvin harvoin holokaustin yhteydessä kyseenalaistetaan sitä, että joukkotuhonnassa ei jäänyt mitään fyysisiä jälkiä. Perusteluiksi eivät sovellu väittämät siitä, että saksalaisten olisivat tuhonneen rakentamansa infrastruktuurin, ettei heidän yleismaailmallisesti uskoteltu kauhu –projektinsa olisi paljastunut.

Ensinkään ei tarvitse kummeksua sitä miksi Bonnier Publications Oy:n omistama Historia-julkaisu yrittää todistella epätoivoisesti holokausti myyttiä todeksi, sillä Bonnierit edustavat sionistista perhedynastiaa. Bonnierit ja muut sionistiset mediamogulit hallitsevat valheellisella ja rappeuttavalla propagandallaan erikoisesti Suomen ja Ruotsin yhteiskunnallista-, poliittista- ja mielipideilmastoa.

Miksi Saksan armeija olisi vuodesta 1942 alkaen epätoivoiseksi muuttuneiden taisteluiden myötä tuhlannut resurssejaan täysin hyödyttömään ja saksalaisille vahingolliseen joukkotuhon toteuttamiseen?

Jos he lajittelivat keskitysleirivankeja työkuntoisiin ja sairaisiin, niin mitä järkeä olisi ollut ryhtyä vielä järjestelmällisesti tappamaan sellaisia ihmisiä, jotka olisivat kuolleet tauteihinsa joka tapauksessa?

Eikö ajatus juutalaisten etnisestä hävittämisestä ole absurdi, kun huomioidaan, että myös muissa maissa asui paljon juutalaisia, kuten Neuvostoliitossa, englannissa ja Yhdysvalloissa jne.. Holokaustin kaltaisiin infernoihin ei järkevällä ja älykkäällä Hitlerillä ole ollut minkäänlaista mielenkiintoa.

Holokausti myytti on toiminut sionistisen eliitin poliittisena instrumenttina Israelin valtion perustamisessa sekä kansainvälisen poliittisen hegemonian lujittamisessa, välineenä saksalaisiin toisen maailmansodan jälkinäyttämöllä kohdistuneessa kansanmurhan peittelyssä ja tietysti ehtymättömänä rahasampona juutalaiselle eliitille.

 

Markku Juutinen

Lähteet

  1. Michael Hoffman, The Great Holocaust Trial, IHR 1985, p.55; Directives for the Use of Prussic Acid (Zyklon) for the Destruction of Vermin (Disinfestation), from US public health authorities: http://www.codoh.com(info)/incon/inconusphr.html http://www.codoh.com(info)/incon/inconzyklon.html; The book, Nazi Mass Murder, a documentary History by Kogon et. al., YUP 1993, Appendix 5 p.244 has a diagram of ”Krema-II,” averring that a long room ”is the gas chamber”; turning to Rudolf 2003, p. 92, this room is seen to be a morgue.
  2. Historical Revisionism. Saatavilla: http://www.vho.org/GB/c/DT/gcturen.html
  3. Spotlight -lehti 1.9.1990 ja 24.12.1979). (Truth in Press -järjestön suorittama Faurissonin haastattelut, jotka julkaistiin Spotlight -lehdessä).
  4. The book, Nazi Mass Murder, a documentary History by Kogon al., YUP 1993, Appendix 5 p.244 has a diagram of ”Krema-II,” averring that a long room ”is the gas chamber”; turning to Rudolf 2003, p. 92, this room is seen to be a morgue.
  5. The Rudolf Report.
  6. The Auschwitz ”Gas Chamber” Illusion; Le´on Poliakov (1979). Harvest of Hate.

 

12 kommenttia

  1. Koittakaapa puhua asioita äänee. Aivan mahdotonta. Koitakaapa kertoa kriittinen ajatus jostain toisesta maailmansodasta ja esim. holokaustista.Tai puhua, että saksalaiset olisi tehneet jotain hyvääkin. Se on kuin noitavaino. ihmiset ottaa asiat enemmän tunteella, kuin järjellä. Koska ajattele ettei heille olla voitu valehdella..Sionsti ei valehtele??? 😀

    Plusääni(21)Miinusääni(0)
    1. Onnistuu.

      Pitää aloittaa esim. niin, että miksi vain juutalaisten kärsimyksiä muistellaan?

      Siitä laajentaa Venäjän juutalais-bolshevistiseen helvettiin vallankumouksen jälkeen, saksalaisten naisten raiskauksiin sodan jälkeen, Dresdenin pommituksiin, viattomien japanilaisten siviilien joukkomurhaan Nagasakissa ja Hiroshimassa.

      Siitä vauhdilla Shatran ja Shabilan joukkomurhiin Libanonissa, palestiinalaislasten joukkomurhiin Gazassa.

      Ei ole mitään hävettävää. Vastustajamme edustaa pahaa, on paha ja ajaa pahan asiaa.

      Tinkimätön linja tehoaa. Kylmästi faktat pöytään. Ja tosiasiassa ihmiset ovat jo kyllästyneet jatkuvaan juutalaislätinään.

      Plusääni(25)Miinusääni(0)
      1. Miksi Japanilta pyydetään edelleen ja Saksalta anteeksipyyntöjä teoistaan/rikoksistaa, mutta Neuvostoliitolta ja USAlta ei?Esim. atomipommien tiputtamista tuskin koskaan tullaan pahoitelemaan, vaikka se on Drestenin pommituksien kanssa suurimpia rikoksia siviilejtä vastaan koko toisen maailmansodan ajalta. Koska… Miksi tasa-arvon nimissä kaikkien hirmutekoja muisteltaisiin tasapuolisesti. Aivan. Juutalaisten-sionistieliitin ja heidän kätyrien teot ovat parempia, kuin muiden teot ja näitä ei tarvitse muistaa. Toki olivat häviäjänä. silloin on vaikea pyristellä, koska monet asiat nähdään historian vaihtamisena ”saksalais/akselivaltoja myönteisemmäksi. He tietää itsekkin olleen pahempia, kuin mutta ainoa tapa pitää ne salassa ja pois mielistä on pumpata kokoajan tätä holokaustia, Hitleriä eri kanavilla ja lehdissä jotka he itse omistaa!

        He pitää historiastaan kiinni joka kaikkien pitää,muistaa. Pidetään mekin totuuksista kiinni ja koitetaan oikoa heidän valheitaan josta HE elää!

        Rauhaa ei saavutetan näiden takia. se on nähty jo Syyriasta.

        Plusääni(12)Miinusääni(0)
  2. Hurjaa tama on, historia jne kaikki on jonkunlaisessa disinfomatio muodossa. Totuus on asia joka aukaisee jokaisen maan luuranko kaapit ja vaitan etta nain tulee kaymaan ja kay kokoajan. Tiedamme olevamme orjia ja elamaa ohjaa sairaus nimelta raha.

    Plusääni(8)Miinusääni(0)
  3. En väitä etteikö tämä lööppi olisi oikeassa, mutta kysymys Holokaustista: Minkä takia ne Juutalaiset piti sitten erotella omiin leireihin? Kun heillä olivat ne kaikki tähdetkin ommeltu vaatteisiin tunnistettavaksi? Vai oliko leireillä sittenkin kaiken uskoiset?

    Plusääni(2)Miinusääni(0)
  4. Mitä h:n paskaa täällä kirjoitetaan. Mengele valkopestynä! Lukekaa oikeaa dokumentoitua tietoa, jota löytyy pilvin pimein ja jättäkää tällaiset natsihöperöinnit omaan arvoonsa. Kiitos mulle riitti.

    Ps. Jos muutkin kuin natsit syyllistyivät hirveyksiin, se vähääkään vähennä vähennä natsien tekojen tuomittavuutta.

    Plusääni(2)Miinusääni(14)

Kirjoita kommentti

Pakolliset kentät on merkitty *

Kotimaa

Ulkomaat