Todellinen Matrix, osa 6

Magneettimedia julkaisee suomennoksen Steven Yatesin artikkelisarjasta The Real Matrix. Lue myös aiemmat osat (1, 2, 3, 4, 5)

Todellinen Matrixissa on muutakin. Sen osa-alueita ovat seksuaalivallankumous, Hollywood- ja viihdeteollisuus kokonaisuudessaan, kestävän kehityksen kaltaiset liikkeet ja maamme rahoitusalan ja työllisyystilanteen manipulointi. Aiheita on paljon, joten käsittelemme jokaista lyhyesti. Aloitetaan ensimmäisestä. Lähtetään liikkeelle Kinseyn raporteista, joista ensimmäisen tulokset julkaistiin vuonna 1949 ja toisen 1952. Rockefeller-säätiö rahoitti “seksologi” Alfred C. Kinseyn niin sanotut “tutkimukset” (joissa Kinseyn homoseksuaaleista ja pedofiileistä koostunut tutkijaryhmä harjoitti lasten ja jopa pienten vauvojen seksuaalista kiduttamista). Kinsey väitti osoittaneensa, selkeästi epäedustavan otannan pohjalta, että perinteinen seksuaalimoraali on vain silmänlumetta, ja että ihmisten välinen seksuaalinen kanssakäyminen vaihtelee laidasta laitaan ja kattaa myös homoseksuaalisuuden ja pedofilian. Jopa lapset nähtiin seksuaalisina olentoina. Tulokset nakertivat kristillistä arvopohjaa, joka asettaa rajat ja rajoittaa seksuaalisen kanssakäymisen avioliitossa elävän miehen ja naisen väliseksi.

Lisääntymisvietti on epäilemättä yksi voimakkaimmista. Näin ollen seksuaalisuuden rajoittaminen on moraaliselta kannalta välttämätön ratkaisu. Kinseyn mukaan seksuaalisuudella ja moraalilla ei ole mitään tekemistä toistensa kanssa. Tästä tuli valtiollisen koulutusjärjestelmän virallinen kanta, jota opetettiin samalla kun luku- ja laskutaitoa heikennettiin. Populaarikulttuuri löi kiilan kristillisen moraalin ja seksuaalikäyttäytymisen väliin, kun kinseyläistä katsantokantaa suosinut Hugh Hefner perusti Playboyn, josta kasvoi nopeasti taloudellinen menestystarina. Näin alkoi 1960-luvun seksuaalisen vapaamielisyyden aikakausi.

Seksistä on tullut kulttuuriamme heikentävä voima. Kun sanon näin, todennäköisesti vähättelen ongelman laajuutta. Hollywood ja koko viihdeteollisuus on seksin kyllästämä. Ihmiset, joiden ajatukset pyörivät seksin ympärillä, ja joiden käsityskyky on heikentynyt älyllisyyttä halveksuvan järjestelmän seurauksena, eivät ole mitä ilmeisimmin tietoisia vaaroista joita tässäkin kirjoituksessa käsitellään! Suurin osa on kiinnostuneempi siitä, mitä tuoreimpien julkkisten makuuhuoneissa tapahtuu.

Käsitellään seuraavaksi kestävää kehitystä. Vuonna 1991 laadittu Agenda 21 on kestävän kehityksen raamattu. Nälkävuoden pituinen opus käsittelee maailman resurssien – maan, merten, jokien, metsien, ilman, öljyn, mineraalien ja muiden luonnonvarojen ja henkilöstöresurssien – hallintaa koko maailman tasolla. Kyllä, luit oikein. Kestävän kehityksen näkökulmasta ihmiset ovat resursseja muiden joukossa. Lähestulkoon jokaisella suuryrityksellä on henkilöstöresurssien yksikkö, mutta ei henkilökunnan yksikköä.

Kestävä kehitys asettaa tähtäimen huomattavasti kauemmas. Mikäli kaikki tavoitteet menisivät läpi, tarkoittaisi se amerikkalaisten omistusoikeuden täydellistä lakkauttamista ja kansallisen itsemääräämisoikeuden läpikotaista romuttamista. Epäilijät voivat tarkistaa asian itse Yhdistyneiden kansakuntien verkkosivuilta. On syytä huoleen, kun mainitun tutkielman kirjoittajat asettavat sen kaikkien niiden saataville, joilta löytyy tietokone ja internet-yhteys. Kestävästä kehityksestä itsessään on syytä kirjoittaa täyspitkä artikkeli, sillä monet ihmiset ovat omaksuneet sen ilman, että yksikään heistä tajuaa työskentelevänsä maailmanhallituksen ja Yhdysvaltain suvereniteetin lopettamisen eteen.

Kestävä kehitys on herättänyt epäilyksiä, ja jopa vastustusta, siellä täällä. Mikäli sitä toteutetaan paikallistasolla, käytetään yleensä jotain kiertoilmaisua. Kotikaupungissani, Columbiassa, sitä esimerkiksi kutsutaan nimellä Town & Country. Viereisessä Greenvillessä käytetään nimitystä Vision 2025. Yleensä paikallinen kauppakamari tukee tämänkaltaisia projekteja. Yritysjohtajat ja paikallispoliitikot luulevat pitävänsä valtaa paikallisella tasolla. Täydellinen esimerkki “todellisen Matrixin” toiminnasta. Todellisuudessa, “todellisuuden erämaassa”, mainitunlaisiin liikkeisiin kuuluvat yritysjohtajat ja paikallispoliitikot ajavat YK:n ja supereliitin tavoitteita, kuten Agenda 21 –ohjelmaan on kirjattu. Kun kuulet käytettävän fraaseja kuten kestävä kasvu, avoin tila, biodiversiteetti, luonnonpuisto, kaupunkiekologia jne. tiedät olevasi tekemisissä kestävän kehityksen kanssa, riippumatta mitä nimitystä siitä käytetään.

Lopulta on syytä mainita tavasta, jolla kansainvälisiä markkinoita manipuloidaan korkeimmalta tasolta käsin. Paras esimerkki lienee kansainväliset sopimukset, joka esitetään “vapaana kauppana”. Aidosti vapailla markkinoilla, jos minulla on jotain mistä olet valmis maksamaan ja pääsemme sopuun hinnasta, teemme kaupat, sillä kumpikin hyötyy. Ketään ei tarvita välikädeksi, varsinkaan hallitusta. Tämänkaltaista järjestelyä ei ole ollut suuressa mittakaavassa yhdessäkään länsimaassa yli sataan vuoteen. NAFTA, tulleja ja kaupankäyntiä koskeva yleissopimus (GATT) ja Amerikkojen vapaakauppa-aluesopimus (FTAA) eivät ole aitoja vapaakauppasopimuksia. Vapaakauppasopimus ei tarvitse tuhansia sivuja; näin monta sivua tarvitaan, mikäli tarkoitus on pystyttää maailmanlaajuinen byrokratiakoneisto tarkkoine säädöksineen sekä luoda monimutkainen valvontajärjestelmä.

Asia on syytä muistaa erityisesti nyt, kun amerikkalaisten hyväpalkkaiset työpaikat siirtyvät Meksikoon NAFTA:n astuttua voimaan vuonna 1994, ja kun töitä “ulkoistetaan” Kiinaan ja Intiaan, joka on tuoreempi trendi. Lisäksi Yhdysvaltojen korkea verotus ja monimutkainen säädösviidakko tekee yritystoiminnasta entistä hankalampaa, erityisesti PK-yrityksille, joilla ei ole varaa maksaa ylimääräistä. Yritysten täytyy valita joko “ulkoistaminen” halvan työvoiman maihin tai tuottaa tappiota! Tästä huolimatta näkyy kumma kyllä yrityksiä, jotka puolustavat säädöksiä asettavaa valtiota. Sitä paitsi, eivät kaikki “ulkoistavat” yritykset ole pieniä. Jopa Microsoft on tehnyt vastaavaa. Wal-Mart tietysti toimii kokonaan ulkomaisen halpatyövoiman varassa.

Mutta miksi? Monet yritysjohtajat ovat vain aikansa lapsia. Heistä on tullut hyviä “maailmankansalaisia” vailla lojaliteettia maataan, saati sitten alaisiaan, kohtaan. He kannattavat mm. kansalaisuuden myöntämistä laittomille maahanmuuttajille, sillä he työskentelevät pilkkahintaan. Tämän takia amerikkalaisten hyväpalkkaiset työpaikat katoavat. Aiemmin kokonaiset kansakunnat katosivat ja korvautuivat elinvoimaisemmilla. Nykyään kokonaiset alat katoavat eikä koulutusta vastaavaa työtä synny tilalle (ainakaan niille, jotka osaavat muutakin kuin kääntää pihvejä tai istua kassalla tai toimia puhelinmyyjänä). Meitä uhkaa 1950- ja 1960-luvulla saavutetun varallisuuden hidas katoaminen, kunnes meistä tulee ensimmäinen korkean teknologian kehitysmaa.

On tärkeää ymmärtää, mistä nykyinen ahdinko kumpuaa. Kaikki alkoi siitä, kun supereliitti sai kuristusotteen valtiomme taloudesta, ja lopulta myös rahoitusjärjestelmästä. Enemmistö luultavasti uskoo, että elämme kapitalistisessa taloudessa – että “kapitalismi” päihitti “kommunismin”. Voitimmehan kylmän sodan, eikö totta? Enemmistö luultavasti uskoo, että heillä on oikeus koteihinsa, autoihinsa, rahoihinsa lompakossaan ja pankkitileillään, osakesalkkuihinsa jne. ja muuhun omaisuuteen. He keksivät järkisyitä omaisuusverolle, autoverolle, pääomaverolle ja lukemattomille muille maksuille, joita keskushallinto heiltä perii. Todellisen Matrixin ulkopuolella, “todellisuuden erämaassa” kahtiajaolla “kapitalismiin” ja “kommunismiin” on yhä vähemmän merkitystä. Ne eivät vastaa tilannetta todellisessa maailmassa. Talousjärjestelmämme on äärimmäisen keskusjohtoinen, ja kaikkea millä on vähänkään merkitystä säädellään pienintä piirtoa myöten. Omistusoikeuksia ei juuri kunnioiteta, mikä käy ilmi jos kiinteistökauppaa tarkastellaan edes pinnallisesti. Ei ole olemassa oikeaa kiinteistökauppaa, johon hallitus ei olisi sekaantunut.

Vallassa on tietenkin kyse vain niistä asioista, joilla on oikeasti merkitystä. Supereliitti tai heidän käskyläisensä eivät välitä, ostatko Bachin vai the Beatlesin CD-levyn. He eivät välitä, käytkö katsomassa The Matrixin vai Nuija ja tosinuijan. He eivät estä katsomasta Oprahia ja vaihda kanavaa PBS:lle. He eivät aio estää ketään nauttimasta urheilusta tai muodista tai yökerhoista tai edes pornografiasta, ellei viimeistä voi käyttää verukkeena internetin valvontaan. Näihin keskittyminen antaa väärän kuvan – tällä tasolla talousjärjestelmässä vallitsee vapaus. “Todellisuuden erämaassa” kaikki tärkeät päätökset tehdään taloudellisen vallan keskuksissa: Washington D.C.:ssä ja vähemmässä määrin myös muissa suurkaupungeissa kuten Chicagossa, Los Angelesissa ja mahdollisesti myös Atlantassa.

Thomas Jefferson varoitti aikoinaan: “Mikäli amerikkalaiset ikänä sallivat yksityisten pankkien laskea rahaa liikkeelle, niin ensin inflaation, mutta myöhemmin deflaation myötä, heidän ympärilleen kasvaneet pankit ja korporaatiot tulevat viemään heiltä kaiken omaisuuden, kunnes lapset heräävät kodittomina mantereelta, jonka heidän Isänsä valloittivat.” – The Coming Battle

Todennäköisesti juuri tämä on supereliitin tarkoitus. Heidän jäsenensä ovat kaiken aikaa tienneet, että protestanttisen työmoraalin ja kristillisen maailmankatsomuksen vuoksi Amerikan selkäranka ei katkea järin helposti, ja että amerikkalaiset ovat todennäköisesti viimeisiä jotka hyväksyvät tulevan maailmanhallituksen. He korvasivat aidon, kultakantaan sidotun dollarin fiat-rahalla, ja alkoivat heikentämään dollarin arvoa. Dollari on menettänyt arvostaan 96 prosenttia vuoden 1913 jälkeen. Supereliitti on kaivanut maata kaikkien niiden ajatusten ja kaiken sen oppineisuuden alta, mistä Yhdysvaltain sekä poliittinen että taloudellinen vapaus versoo. Suurimmalla osalla lukiolaisista ei ole hajuakaan siitä, mitä Perustuslaissa lukee, vaikka he tietävät kuinka kondomi laitetaan päälle tai kuka julkkis makaa kenenkin kanssa.

Näinä aikoina, kun relativismin ja subjektivismin eri muodot ovat akateemisen maailman valtavirtaa, ja seksuaalivallankumous on läpäissyt populaarikulttuurin, on käynnissä koulutusjärjestelmän kokonaisvaltainen typerrytys, jonka tavoitteena on luoda ihmisistä ennemmin tottelevaisia työmuurahaisia kuin vapaan yhteiskunnan kansalaisia. Supereliitin tavoite on lähestulkoon saavutettu. Mikäli FTAA menisi läpi, kaikki läntisen pallonpuoliskon taloudelliset ja kansalliset rajat tulisivat katoamaan. Kaupankäynti siirtyisi globalistivirkamiesten käsiin. Ulkomailla käydyt sodat sitoisivat resurssejamme samalla kun valtionvelka kasvaa räjähdysmäisesti. Viimeisessä vaiheessa Euroopan unioni, Iso-Britannia ja Yhdysvallat liittyisivät yhdeksi hallintoalueeksi. Cecil Rhodesin ja Pyöreän pöydän ryhmien visioima imperiumi näkisi päivänvalon. Nykyään käytettäisiin termiä Uusi maailmanjärjestys.

Vaikka tarkkoja päivämääriä on vaikea ilmoittaa – koska tulevaisuuden ennustaminen ei ole koskaan ollut eksaktia tiedettä – mikäli mitään sellaista ei tapahdu, mikä muuttaisi tai viivästyttäisi supereliitin suunnitelmia, voimme olettaa että mainittu kehityskulku tapahtuu meidän elinaikanamme. Loppujen lopuksi, Bushin hallinto otti kertaheitolla askeleen kohti tarkempaa valvontaa 9/11-hyökkäysten jälkeen, ja siitä lähtien asiat ovat edenneet nopeasti. Käytännössä jokainen yksittäinen uudistus, tapahtuipa se hallituksen tai suuryrityksen aloitteesta, keskittää maailmaa entistä enemmän. Tässä maailmassa yksilön vaikutusmahdollisuuden heikkenevät koko ajan. Jahka maatamme kohtaa seuraava suurkriisi, olipa kyseessä sitten terroristi-isku tai äkillisesti iskevä hyperinflaatiokierre, poikkeustila voidaan julistaa alkaneeksi eikä perustuslaki enää päde. Sitten voidaan vain arvailla mitä tapahtuu kun vallanpitäjät voivat toteuttaa itseään vailla rajoitteita.

 

Lähde: Newswithviews.com

12 kommenttia

  1. Kinsey oli kyllä poikkeuksellisen häiriintynyt tapaus, oikein kulttuurimarxistisen ”tutkijan” perikuva.

    Plusääni(14)Miinusääni(0)
  2. Pyysin taannoin Magneettimediaa oikaisemaan eräässä artikkelissa väärin kirjoitetun nimen. Oikaisua ei näkynyt, mutta nyt Magneettimedia hakee vakavastiotettavuutta tarzan-suomella:
    ”Todellinen Matrixissa on muutakin.”

    Siis noin ei pidä yhtäkään artikkelintynkää aloittaa – että tiedoksi.

    Plusääni(1)Miinusääni(10)
  3. Loistava analyysi, juuri näin NWO-suunnitelma on edennyt ja edelleenkin etenee. Lähi-itä on tietoisesti tuhottu ja muslimi invaasio organisoitu eurooppaan yhtenä osana suurta vallankaappausta, jonka tarkoituksena on kansallisvaltioiden Murha. Venäjää provosoidaan kaikin mahdollisin tavoin, Turkki kalistelee Syyrian vieressä sapeleitaan ja kaikki jäljet johtavat – jälleen kerran – Rothschild pankkiireja kumartavaan länsiliittoutumaan, jonka pääpiruna toimii NATO. Suomen sionistinen poliittinen eliitti, Supo ja armeija eivät palvele heidän palkkansa maksavaa kansaa, piiput on käännetty omia kohti.

    Juuri tässä me ihmiskuntana parhaillaan olemme. Olemme hyvin lähellä maailmanlaajuista konfliktia, jolloin poikkeustila astuu voimaan.

    Plusääni(13)Miinusääni(1)
    1. Kollektiivinen itsemurhahan tässä(kansan näkökulmasta) on tekeillä. Poliittinen johto maassamme tietysti ajattelee pakenevansa vaikka Wienin kevääseen, ennenkuin lihamylly käynnistyy. Äkkikääntyminen Jumalan Pojan puoleen laajalla rintamalla saattaisi vielä estää kansanmurhan, jossa jopa miljoona valkoihoista suomalaista suistuu tuonelan kaameaan ilmapiiriin 180 kilometrin(toinen pää 270 km syvyydessä) syvyyteen maan pinnalta laskettuna. Tuonelan kohtu on yli 300 kilometriä pitkä, keskimäärin 200 kilometriä leveä, ja 50 kilometriä korkeimmalta kohdaltaa. Se ei ole yhtenäinen, vaan siellä on osastoja. Oudon valonsa se saa heijastuksina maan ytimestä.

      Olemme kansana vajonneet niin syvälle turmiontekoon, että Jumalan puolelta ei enää estettä ole tuolle kauhuskenaariolle. Onko kellään tähän mitään sanottavaa, vai onko kaikki niin hyvin, niin hyvin…

      Plusääni(2)Miinusääni(0)
  4. Lainaus artikkelista:

    ”Sitten voidaan vain arvailla mitä tapahtuu kun vallanpitäjät voivat toteuttaa itseään vailla rajoitteita.”

    Ei sitä tarvitse arvailla, koska on päivänselvää mitä tapahtuu kun vallasta juopuneet, murhanhimoiset, psykoottiset satanistit (eli juutalaiset ja heidän kätyrinsä) saavat rellestää vapaasti: kaikkien muiden ihmisten ja kansojen joukkomurha. Venäjän Bolshevikki vallankumous oli lastenleikkiä siihen verratuna, mitä tapahtuu kun näitä Saatanan palvojia ei pitele enää mikään. Maailma tulee kylpemään veressä ja tulessa, juuri kuten heidän kirottu ja saastainen ”jumalansa”, eli Saatana, haluaakin.

    Nämä mielisairaat rikolliset kuvittelevat olevansa muita ihmisiä parempia koska ovat hävyttömän rikkaita ja vaikutusvaltaisia, mutta nämä Saatanan palvojatkin huomaavat vielä, että peto on peto myös ja varsinkin omilleen. Rikkauksista ei helvetin tulessa paljon apua ole, sitä he eivät tainneet ottaa huomioon.

    Plusääni(15)Miinusääni(1)
    1. Vielä vähän aikaa ja Jumala tuhoaa tämän jumalattoman perkeleenpesän (Suomen ja sen kansan). Loppuu krpien riehunta. Koko maailmakin tuhotaan, 2. Piet. 3:10-12. Tapahtuu Jeesuksen paluu ja viimeinen tuomio. Krpälauma (Jeesuksessa pelastumattomat suomalaiset) heitetään ikuiseen helvettiin.

      Tiesin jo pikkulapsesta lähtien, miten tämän krpäjoukkion (koko Suomen kansan) käy.

      Hyvästi.

      Plusääni(5)Miinusääni(7)
      1. Hankkiudu hoitoon, Vesa-Ilkka! Sinä et kestänyt, sinä sairastuit. Jutuistasi puuttuu auktoriteetti, niin kuin yleensäkin tämän foorumin ”kynämiehiltä”. Jos te ottaisitte Jumalan auktoriteetin uskossa vastaan, teidän ei tarvitsisi niin kovin keittyä ja kitua omassa sapessanne. Saisit sinäkin, Vesa, jopa nauttia elämästä, luottaen siihen, että Jumala on parempi tuomioiden antaja kuin syntinen ihminen. Jos sinä tai minä saisimme antaa tuomion noille kauheille valejuutalaisille ja siionisteille, se olisi aivan liian lievä, suorastaan säälittävä esitys.

        Muista, poika, että armo lakkaa, ja kaikki suhteellisuus, kohtuullisuus ja inhimillisyys katoavat, kun tuomiopäivä saa. Kristus Jeesus on luhistavan kova mies. Luuletko, ettei hän maksaisi perkelekansalle helmaan sitä, mikä kuuluu. Kun tajuaisit jotain tuomion hirmuisuudesta, saattaisit jopa järkyttyä asiasta. Myönnän kyllä, että vaikea on sittenkin tuntea sääliä tuota kazaaristokkia kohtaan, kun tietää jotain heidän tekojensa magnitudista ja luonteensa myrkyllisyydestä.

        Vastustajan joukot ovat keskenkasvuisia, kaikin puolin kypsymättömiä ja idioottimaisia häpeäpilkkuja, vieläpä ylpeitä jostain. Mistähän? Ja mielipuoliahan ne sellaiset ovat, jotka jakelevat ”kynsilyöntejä” itsensä Jumalan Pojan kasvoille. Vähemmälläkin saa helvetin ja sen tulen kuumemmaksi.

        Plusääni(2)Miinusääni(2)
        1. Hyvä matkaaja,

          katso ristillä roikkuvaa ja kuolemaan vaipuvaa Jumalan Poikaa: siinä roikut sinä. Hän oli sijaisemme, kantoi syntimme ja niiden seuraukset (kuoleman, helvetin) puolestamme. Ei Jumalan Pojan itse olisi tarvinnut kuolla, hän kuoli puolestamme säästääkseen meidät ikuiselta tuhoutumiselta.

          Sitten siirry ikkunasi ääreen ja katso johonkin etäämmälle (metsään, mäkeen tms.) sielusi silmin. Katso sydämelläsi (vasemmalla rinnassasi, opit tuntemaan sen), kuinka Jumalan Poika nousee ylös haudasta (kuolemasta) ja nousee ylös, ylös… Muista katsoa SYDÄMELLÄSI. Ja kuka siinä nousee ylös? Sinä. Hänessä sinä nouset, ja tulet koko ajan nousemaan, ylös, ylös…

          Sydämesi aukeaa kuten aukeni Jeesuksen kalliohauta.

          Nouse usein ikkunan ääreen, katso, kuinka Jumalan Poika nousee haudasta ylös, ylös… Sinua alkaa huimata – autuus sydämessäsi kasvaa niin suureksi, että huomaat kehosi liian heikoksi kestämään sitä valtavaa autuuden voimaa, joka sinuun leviää.

          Elät ikuisesti.

          Vahvistu alati lukemalla Jumalan sanaa tästä ihmeellisestä autuudesta ja pelastuksesta.

          Plusääni(8)Miinusääni(1)
  5. Juutalaisuuden syvin olemus on sairas, perverssi ja rikollinen…!

    Plusääni(7)Miinusääni(3)

Kirjoita kommentti

Pakolliset kentät on merkitty *

Kotimaa

Ulkomaat