Todellinen Matrix, osa 1

Magneettimedia julkaisee suomennoksen Steven Yatesin artikkelisarjasta The Real Matrix.

Matrix on eräs aikamme mielenkiintoisimmista elokuvista. Tarina kertoo hakkerista nimeltä Neo (Keanu Reeves). Hän huomaa, että koko ympäröivä maailma onkin illuusio. Matrix on tekoälyn luoma simulaatio, keinotodellisuus. Neo on ollut osa tietokonejärjestelmää syntymästään saakka, minkä vuoksi ärsykkeet siirtyvät suoraan hermostoon ja aivoihin johtojen välityksellä. Illuusiossa hän on Thomas A. Anderson, ohjelmistojätin palveluksessa työskentelevä ohjelmoija. Elokuvassa ihmisten enemmistö elää kehdosta hautaan eräänlaisissa koteloissa, osana järjestelmää, eivätkä he epäile mitään missään vaiheessa. Kaikki heidän elämänkokemuksensa ovat keinotekoisia, hallitsevat robotit käyttävät hyväkseen heidän elinvoimansa.

Neo tiesi, että jokin on pielessä. Se sai hänet uppoutumaan hakkeroinnin ja tietokoneiden maailmaan. Hänen olemassaolonsa selvisi Morpheukselle (Laurence Fishburne), vapaiden ihmisten puolesta taistelevan kapinallisryhmän johtajalle. Neon hämärähommat tietokoneiden parissa herättivät myös “agenttien” mielenkiinnon. Agentit ovat ohjelmia, jotka palvelevat tekoälyä. Elokuvan ensimmäinen puolituntinen on kilpajuoksua siitä, kummat tavoittavat hänet ensimmäisenä.

Eräs hakkereista, Trinity (Carrie-Anne Moss), hakkeroi Neon tietokoneen ja houkuttelee hänet yökerholle. Hän kohtaa Neon ja aloittaa keskustelun:

Trinity: ”Tiedän miksi olet täällä, Neo. Tiedän mitä olet tehnyt. Tiedän, miksi et nuku, miksi asut yksin, ja miksi istut ilta toisensa jälkeen tietokoneesi ääressä. Sinä etsit häntä. Minäkin etsin häntä aikoinani. Kun hän löysi minut, hän sanoi, että en etsinyt häntä vaan vastausta. Kysymys ajaa meitä eteenpäin. Se kysymys toi sinut tänne. Sinä tiedät sen kysymyksen, kuten minäkin.”

Neo: Matrix?

Trinity: Vastaus on olemassa. Se etsii sinua ja löytää sinut, jos vain tahdot.

Elokuvan käännekohdassa hän esittelee Neon Morpheukselle. Ulkona salamoi, seuraa mukaansatempaava vuoropuhelu:

Morpheus: Olosi lienee kuin Liisalla pudotessaan kaninkoloon. Näen sen silmistäsi. Olet mies, joka hyväksyy näkemänsä, koska odottaa heräävänsä pian. Ironista kyllä, se on lähellä totuutta… Kerron sinulle, miksi olet täällä. Sinä tiedät jotain. Et osaa selittää sitä, mutta tunnet sen. Olet tuntenut sen aina. Maailmassa on jotain vikaa. Et tiedä mitä, mutta jotain. Se on kuin särö mielessäsi ja se tekee sinut hulluksi. Se tunne toi sinut luokseni. Tiedätkö mistä puhun?

Neo: Matrixista?

Morpheus: Haluatko tietää, mikä se on?

Neo: *Nyökkää*

Morpheus: Matrix on kaikkialla ympärillämme. Jopa nyt tässä huoneessa. Näet sen, kun katsot ikkunasta tai avaat television. Tunnet sen, kun menet töihin, kun menet kirkkoon tai maksat verosi. Maailma on vedetty silmillesi, jotta et näkisi totuutta.

Neo: Mitä totuutta?

Morpheus: Sitä, että olet orja. Kaikkien muiden tavoin synnyit orjuuteen. Vankilassa, jossa et voi haistaa, maistaa tai koskettaa. Vankilaan, joka kahlitsee mielesi. On mahdotonta kuvailla, mikä Matrix on. Se pitää nähdä itse. (Morpheus ottaa esille rasian, jossa on kaksi pilleriä, sininen ja punainen.) Viimeinen tilaisuutesi. Tämän jälkeen et voi palata entiseen. Jos otat sinisen pillerin, heräät sängystäsi ja uskot mihin haluat. Punaisen pillerin avulla pysyt Ihmemaassa ja minä näytän, kuinka syvälle kaninkolo jatkuu. (Tässä kohtaa Neo on tarttumassa punaiseen pilleriin.) Muista, tarjoan vain totuuden, en sen enempää. (Neo laittaa punaisen pillerin suuhunsa ja nauttii vettä.)

Kohtauksen jälkeen asiat etenevät nopeasti. Neo vapautuu keinoälyn maailmasta ja päätyy “todellisuuden erämaahan”. Nebuchadnezzar-alus noukkii hänet ja vastassa ovat Morpheus ja Trinity sekä muita ihmisrodun vapauttamisen puolesta taistelevia. Vastassa on “agentteja” ja koneita, jotka lähetettiin tuhoamaan heidät.

Kyseessä on vain science fictionista, eikö?

Monille katsojille Matrix oli pelkkä scifi-toimintaelokuva. Silkkaa viihdettä vailla sen suurempaa merkitystä.

Mielestäni elokuvan merkitys ei rajoitu tähän. Voi olla, että kahdensadan vuoden kuluttua sitä pidetään vertauskuvana päivän tilanteesta. Vertauskuvana vallasta ja valheesta. Tuolloin “todellinen matrix” on maailma, jossa suurin osa amerikkalaisista elää. Maailma, jossa “meitä vihataan vapautemme tähden” ja jossa valtion ylläpitämät koulut tarjoavat todellista tietoa. Maailma, jossa voimme luottaa liittovaltioon sekä uskoa Dan Ratheria. Maailma, jossa hallitus noudattaa sen pyhintä sääntöä, Yhdysvaltain perustuslakia. Toisin sanoen, kyseessä on fantasiamaailma.

Suoritetaan pieni ajatuskoe. Korvataan ilkeä keinoäly ja sitä palvelevat “agentit” ja koneet järjestelmällä, jota hallitsee muutama sata erittäin rikasta ja vaikutusvaltaista yksilöä. Kutsutaan heitä supereliitiksi. Käytän termiä erottamaan heidät näkyvästä, valtiotason eliitistä. Supereliitti toimii kansainvälisellä tasolla, vailla minkäänlaisia kansallisia velvoitteita. Se on uskollinen vain rahalle ja vallalle. Se hallitsee länsimaisten rahoituslaitosten lisäksi tiedonvälitystä. Se hallitsee valtamediaa (televisiokanavat ja uutistoimistot, jotka kuuluvat kuudelle suurimmalle jättikonsernille) ja suurinta osaa koulutuslaitoksista. Niin sanotut korkeakoulut ovat osa järjestelmää. Supereliitti muokkaa akateemisia aloja, kuten historiaa tai psykologiaa, haluamaansa suuntaan rahoittamalla myötämielisiä opiskelijoita, joista tulee professoreita ja päättävää henkilöstöä. He saivat ns. murattiliigan yliopistot haltuunsa lahjoitusten avulla. Hallitsemalla tärkeimpiä akateemisia järjestöjä (kuten American Historical Association tai American Psychological Association), he ovat vaihtaneet niiden linjan mieleisekseen. Muiden voidaan odottaa seuraavan perässä.

Supereliitin jäseniä ei ole valittu, mutta kansan valitsemat päättäjät vastaavat heille. Ilman supereliitin hyväksyntää ei ole mahdollista tulla presidentiksi. Ihmismassat koulutetaan sopeutumaan yhteiskuntaan, jossa laumaa seurataan eikä ketään sellaista tueta “jolla ei ole mahdollisuutta päsätä läpi”. Kun molemmat otetaan huomioon, on helppo ymmärtää miksi Libertaaripuolueen tai Perustuslakipuolueen edustajilla ei ole mahdollisuutta tulla valituksi Yhdysvaltain presidentiksi, tai edes korkeaan asemaan, niin kauan kun nykyinen järjestelmä on pystyssä. Media pönkittää järjestelmää, jossa demokraattien vastakohtana on republikaanit, vaikka todellisuudessa molemmat on valtaapitävien otteessa. On siis olemassa suodatusjärjestelmä, josta pääsevät läpi vain ne, joiden arvot ja asenteet ovat oikeat.

Siirrytään takaisin todellisuuteen. Onko kuvatunlainen supereliitti olemassa vai onko kyseessä pelkkä salaliittoteoria? Se ei ole pelkkä teoria. Sen olemassaolosta on mittava määrä todistusaineistoa. Tieto on kenen tahansa saatavilla. Tai kuten Trinity sanoi Neolle, vastaukset ovat olemassa, ja ne löytävät sinut, mikäli tahdot. Tai sinä löydät ne, mikäli etsit niitä.

 

Lähde: NewsWithViews.com

21 kommenttia

  1. Tämän artikkelin julkaiseminen on erittäin kannatettavaa. Voisi otaksua, että artikkelin lukeminen auttaisi monia murtautumaan ulos matrixista – jonka valheellinen koulu- ja yliopistolaitos sekä sensuroiva/salaileva, vääristelevä ja valehteleva rikollisten vallanpitäjien läpimädäksi sylikoiraksi korruptoitu valtamedia on pystyttänyt heidän vankilakseen.

    Voisi myös sanoa, että artikkelissa kuvattu matrix tarkoittaa suurta poliittis-yhteiskunnallis-historiallista HUIJAUSTA, josta useimmat ihmiset ovat korkeintaan osittain tietoisia. Osa tätä huijausta tai joka on sitä ylläpitämässä, tulee esille myös Magneettimedian artikkelissa ”Kaikki on huijausta: nämä 40 asiaa ovat huijausta”, https://magneettimedia.com/kaikki-on-huijausta-nama-40-asiaa-ovat-huijausta/

    Plusääni(18)Miinusääni(0)
  2. Tästä tuli mieleen hypoteesit, joiden mukaan eläisimme simulaatiossa ollen myös itse simulaatioita. Ihmiset olisivat algoritmeja, jotka kehittyisivät muun muassa vuorovaikutuksesta ympäristönsä kanssa. Simulaation omistajien ideana olisi kasvattaa algoritmien evoluution myötä tarkoituksiinsa sopivia algoritmeja.

    Plusääni(5)Miinusääni(1)
  3. Itsenäinen ajattelu on asia jota nykyisin ei tueta.Halutaan että työstämme pientä osaa joka on hyvin tarkasti rajattu. Ajatteluumme halutaan vaikuttaa monin eri tavoin, median avulla,pelien avulla,elokuvien välityksellä, musiikin välityksellä…
    Olen usein ihmetellyt näitä aikuisten värityskirjoja. Niissä on periaatteena hyvin tarkkarajaisten,abstraktien alueiden värittäminen jonka sanotaan vapauttavan stressiä. Onko tämä jokin psykologinen keino vaikuttaa ajatteluumme. Halutaan opettaa meidät työskentelemään ikään kuin tarkasti rajatulla alueella jossa on vain vähän vapauksia.
    Lapsena en värityskirjoja koskaan tehnyt sillä halusin piirtää itse. Ihmettelin että joku antoi pois mahdollisuutensa piirtää itse elefantti ja värittää se sitten.
    Meidän on pidettävä silmämme auki ja itse mietittävä mitkä ovat minkäkin asian todelliset vaikuttimet. Vain siten voimme taistella Mtrixia vastaan.

    Plusääni(11)Miinusääni(1)
  4. Matrix aiheeseen sopiva elokuva olisi Jim Carreyn tähdittämä `The Thruman Show`.

    btw.

    Orpo: Venäjältä tulevaa muuttoliikettä hillittävä viranomaisyhteistyöllä
    http://www.iltalehti.fi/uutiset/2016012521014141_uu.shtml

    Soini: Pakolaisten tuloa säädellään Venäjältä – sisäministeriö: Suomi ei aio selvittää asiaa
    http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1453524678918.html

    Poliitikkojen retoriikasta päätellen Venäjältä Suomeen saapuvien `turvapaikanhakijoiden` tulva tulee olemaan hillittömän suuri.

    Poliitikot tulevat pettämään kansalaisia vieläkin erikoisimmilla lausunnoilla kuin edellisillä. Lopputulema on se, että `turvapaikanhakijoiden` tulvaa ei pyritäkään estämään. Kysymykseen: `Aiotteko sulkea rajat`?, tulee naurunsekainen vastaus: `Ei nyt lähdetä spekuloimaan tässä vaiheessa`.

    Suomalaiset poliitikot voivat ottaa kantaa pakolaiskysymyksessä ihan miten haluavat. Mutta tasan tarkkaan he tietävät, ettei heillä ole minkäänlaista sananvaltaa tässä asiassa.

    Varautukaahan seuraavaan pakolaisaaltoon. On muuten mittava. Nyt on Venäjällä tuhannen ruplan paikka tyhjentää vesikauhuislamistit maastaan.

    Plusääni(10)Miinusääni(0)
  5. Samaan aikaan kun tämä Luciferiaaninen pseudo-eliitti (kieltäydyn kutsumasta heitä eliitiksi, sillä heissä ei ole mitään eliittimäistä) kiristää kansojen kahleita, massat turruttavat aivonsa tyhjänpäiväisellä roskaviihteellä, huoraamisella, irstaudella, lastenmurhilla (abortteineen), ryyppäämisellä, seksimessuilla (seksi kuuluu vain rakastavan pariskunnan välille, kuten Jumala itse kertoo), piereskelyn SM-kilpailuineen, nykytaiteella (joka on täyttä saastaa), nykymusiikilla (joka on myös enimmäkseen täyttä saastaa), toistensa kyräilyllä, kateudella, ahneudella, rienaamisella ja Saatanan palvonnalla.

    Onko niin että massoista on tulossa, tai on jo tullut, tuon kammottavan, Luciferiaanisen pseudo-eliitin kaltaista rikollista saastaa, joka rakastaa pahuutta ja vihaa hyvyyttä, rakkautta, kauneutta, vanhurskautta, rehellisyyttä, toistensa kunnioittamista ja Jumalaa?

    Itse olen sitä mieltä että kyllä näin on asia. Muutama valopilkku kyllä pilkahtaa siellä täällä, mutta muuten kansat ovat lähes täysin korruptoituneet, sanoisinko peräti Talmudistoituneet.

    Plusääni(18)Miinusääni(0)
  6. Totta kai se on olemassa.

    Mutta se ei ole ryhmä ihmisiä, jotka kokoontuisivat määräajoin jossakin sovitussa paikassa.

    Sionistinen eliitti toimii ryhmänä vaistomaisesti aina juutalaisten edun mukaisesti, koska tämä vaistomainen käyttäytyminen on sionistien oman edun mukaista.

    Esimerkkejä on lukemattomia:
    – Hollywood tuottaa koko ajan elokuvia, joissa valkoinen ihminen on paha ja rasisti; toisaalta mustia nostetaan ja viimeisimmässä Tarantinon sontatuotannossa valkoinen raiskataan aseella uhaten; huomatkaa, kuinka missään koskaan ei ole pahoja juutalaisia ja/tai esim. raiskaavia pakolaisia
    – media on sionistien tai sionistien lakeijoiden hallussa; esim. Helsingin Sionisti (HS) ei näe enää nykyään yhtäkään lehteä ilman natsiuutista (kertakaikkiaan jokaisen päivän lehdessä on natsiuutinen) – ja sama koskee YLE:n propagandakoneistoa
    – ostettu eliitti mediassa on luvannut käyttää natsi-sanaa joka päivä, tämä on johtanut irvokkaaseen natsiuutisten tehtailuun ja joskus ns. ”uutiset” ovatkin suorastaan tragikoomisia pakonomaisessa natsinetsimisessään, mutta isännän ääni pakottaa, natsi on löydyttävä joka päivä

    Sionistinen eliitti toimii evolutionäärisesti ryhmänä. Tämän on mm. Kevin Macdonald osoittanut kiistattomasti.

    He esim. todellakin huolehtivat siitä, että esim. Trump varmuudella tapetaan nopeasti, jos hän ei täysin alistu mielipuolisten sionistien, kuten Adelsonin, sätkynukeksi.

    Tätä eliittiä vastaan ei voi taistella ilman väkivaltaa. He käyttävät väkivaltaa kuin rahaa, se on heille rahaa, sitä heillä on ja sen he muuttavat väkivallaksi meitä vastaan.

    ”Pakolaiset” ovat heille vain työkalu. Kuvitteleeko joku, että yksikään sionisti rakastaa muslimeja? Jos he rakastaisivat muslimeja niin kuin he meitä kehottavat rakastamaan muslimeja niin miksi Netanyahu ei avaa Israelin portteja.

    Sionisti valehtelee aina. Hän valehtelee aina. Siinä kaikki.

    Plusääni(12)Miinusääni(0)
  7. On aika yksinäistä täälä. Pysy nyt järjissäsi, kun lapsesta asti syötetty valhe ”dataa”.

    Plusääni(1)Miinusääni(0)
    1. Kamoon. Siis, kun ymmärtää, ettei ymmärrä, kuten haluttais, et ymmärtää. 40 vuotta tyhjäneläjänä. on ihan vitun armoton julma ihmisolennolle. perkele ja sekaannuttajat saa johdatella. vitut. ei oo ok.

      Plusääni(0)Miinusääni(0)
  8. Jotenkin tuli matrix mieleen taas kun katsoo ZIKA virus uutisia mitä valta media levittään niin innokkaasti. Toisenlaisiakin mielipiteitä asiasta on, mutta ne eivät löydy valtamedian uutistarjonnasta, esimerkiksi tämä jossa on minusta järkeä:

    Is the dreaded Zika virus another giant scam?

    by Jon Rappoport

    January 28, 2016

    https://jonrappoport.wordpress.com/2016/01/28/is-the-dreaded-zika-virus-another-giant-scam/

    Voihan olla tietenkin myös että olisi tahallaan luotu biologinen virus ase ja päästetty se leviämään, mutta vaikeaa kuitenkin uskoa mitään mitä valtamedia (matrix) kertoo totuutena mistään asioista.

    hmm, sattumalta Jon Rappoport on kirjoittanut itsekin matrix aiheesta jos huomaatte maininnat tuosta sivusta.

    Plusääni(6)Miinusääni(0)
    1. Vaikka tiedän että saan vastaani joukon trolleja (sekä maksettuja että niitä jotka kuuluvat pelkästään kategoriaan ”Internet Trolls Are Narcissists, Psychopaths, and Sadists”, https://www.psychologytoday.com/blog/your-online-secrets/201409/internet-trolls-are-narcissists-psychopaths-and-sadists) ja niitä jotka monista mahdollista psykologisista syistä johtuen haluavat tiukasti elää matrixissaan, niin väitän että David Icke on eräs suurimmista matrixin murtajista – esim. uusimmilla kirjoillaan The Perception Deception – Part One ja The Perception Deception – Part Two. Kirjat ovat pdf-muotoisina vapaasti downloadattavissa esim. seuraavasta: http://www.curezone.org/upload/PDF/tatuoscuro666/The_Perception_Deception_Part_One_nodrm.pdf ja
      http://www.curezone.org/upload/PDF/tatuoscuro666/The_Perception_Deception_Part_two_nodrm.pdf

      Ennenkuin väittää Ickeä ja hänen kirjojaan lukeavia ’foliohattuisiksi salaliittoteoreetikoiksi’, on syytä perehtyä siihen aineistoon johon hän mm. kirjansa pääasiallisesti perustaa. Olennaista on kokonaiskuva – eivät ne yksityiskohdat jotka mahdollisesti ovat JONKUN MIELESTÄ heikosti perusteltuja tai ovat osoitettavissa virheellisiksi. Onhan osoitettu, että huomattava määrä ns. vertaisarvioiduista tieteellisistäkin tutkimustuloksista on virheellisiä, useista erilaisista syistä johtuen.

      Plusääni(5)Miinusääni(0)
      1. Silläkin uhalla että saan trollin viitan itselleni, sanon että Icke & A.Jones ovat huijareita, osa eliitin koneistoa. Eliitti tiesi/tietää että totuuden esille tuomista ei pysty estämään, mutta kontrolloimaan pystyy, ja siinä nämä kaksi veljestä astuivat mukaan kuvioihin. Molemmat ovat gatekeepereitä, työnään hillitä & kontrolloida sitä truth kanavaa joka elää koko ajan globaalisti.

        Eli vähän niinkuin sanonta ” paras tapa kontrolloida oppositiota on hallita sitä itse”

        Icke & Jones ovat myös ” elossa ” joka ei todellakaan olisi mahdollista jos olisivat aitoja,oikealla asialla, presidentit ym on tapettu ja noiden kahden eliminointi olisi ollut
        helppoa jo aikaa sitten .

        Heidän työnsä on ” kontrolloida sitä kaikkea totuutta ”.

        Plusääni(6)Miinusääni(4)
        1. Oletko vilkaissut mainitsemistani Icken kirjoista edes sisällysluetteloita, puhumattakaan että olisit vaikkapa pikalukemisena silmäillyt sisällysluettelon perusteella tai muulla tavalla valitsemiasi kirjan kohtia?
          Osoita näistä kirjoista ne kohdat, joiden perusteella väität Ickeä kontrolloituun oppositioon ja gatekeepereihin kuuluvaksi – muussa tapauksessa väitteesi lepäävät tyhjän päällä.

          Sanot: ”Icke & Jones ovat myös ” elossa ” joka ei todellakaan olisi mahdollista jos olisivat aitoja,oikealla asialla, presidentit ym on tapettu ja noiden kahden eliminointi olisi ollut helppoa jo aikaa sitten.”
          Tällä sinun logiikallasi olisivat esim. A.Pihkala ja Vesa-Ilkka Laurio myös näitä valeopposition edustajia ja gatekeepereitä, koska ovat edelleen elossa ja voivat jatkaa entisenlaista kirjoitamistaan!

          (Em. Icken kahdessa kirjassa esitetyn kokonaisuuden kannalta epäolennainen sivujuonne on, että Icken lähtökohtana näissä kirjoissa ovat paljolti gnostikoiden tekstit – kuitenkin Icke kiistää Jeesuksen olemassaolon, mutta gnostikoille taas Jeesus on hyvin keskeinen hahmo; ’Nag Hammadi’-teksteistä ilmeisesti löytyy gnostilaisuuden perusolemus ja internetissä siitä on paljon tietoa. En ole kuitenkaan asiaan perehtynyt.)

          Plusääni(2)Miinusääni(0)
          1. Icke on selvä valeoppositiomies. Paljon huuhaata ja natsittelee eli syyttelee kansallissosialisteja kaikesta mahdollisesta ja pitää Hitleriä konnana. Juutalaiset eivät pahemmin esiinny hänen jutuissaan. Myös Makow on kauhea valeoppositio, vaikka puhuu heimolaisistaan.

            Plusääni(5)Miinusääni(4)
          2. En halua, tai ainakaan juuri nyt jaksa nähdä vaivaa ruveta kiistelemään Icke:stä , jokainen olkoon sitä mieltä kuin on. Olen Vuosia pitänyt silmällä Ickeä, ja yhä sanoisin että hän on NWO palkollinen , osa sumutusta .

            Laurio meuhkaa miten meidän pitäisi kunnioittaa esivaltaa, vaikka varmaan hyvin tietää itse,
            että Jumalan sana menee mennen tullen ohi mistään maallisesta esivallasta, jota sitä paitsi johtaa saatana kätyreineen. Taitaa itse laurio olla yksi iso kävelevä falce prophet.

            Jokainen olkoon sitä mieltä kuin itse haluaa Icke:stä.

            Plusääni(3)Miinusääni(1)
  9. Tervetuloa matrixiin, kaikki mitä näet on digitaalisia bittejä…010101010101010101 merkkejä:

    Tuon demostraation tuosta teknologiasta nähtyään voittekin sitten miettiä uutisia katsellessa että puhuuko siellä todella Obama tai putin ? Vai onko koko juttu matrixia jossa asia hoidetaan tuollaisilla tietokone ohjelmilla. Jos tuota teknologiaa esitellään Jewtubessa niin eiköhän NSA ym muilla ole sellainen ollut jo käytössä .

    Plusääni(0)Miinusääni(0)
  10. If you are badly affected from yeast infection and want to get red from yeast infection so click and know.

    Plusääni(0)Miinusääni(0)

Kirjoita kommentti

Pakolliset kentät on merkitty *

Kotimaa

Ulkomaat