Timo Soini vie perussuomalaisia kohti Natoa

Perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini on julkaissut uuden videon, jossa hän toteaa, että Nato-asialla ”nokittelu on tyhmää”. Toisin sanoen häntä ärsyttää se, että puolueilta vaaditaan rehellisiä kannanottoja sotilasliittokeskustelussa.

Tuoreella videolla Soini toteaa, että lähtökohtana kaikelle keskustelulle on oltava, että Suomella on ”Nato-optio”. Kun Soinilta kysytään, mikä hänen Nato-kantansa on, ei puheenjohtaja suostu antamaan suoraa vastausta. Soini puhuu ”isänmaan edusta”, muttei siitä, mitä se konkreettisesti merkitsee.

Soini on rakentanut pitkäjänteisesti suorasanaisen periaatteen miehen julkisuuskuvaa. Hänen kantansa Nato-kysymykseen on kuitenkin osoitus siitä, että kansanomaisen ulkokuoren alla piileskelee pesunkestävä ammattipoliitikko vailla periaatteita. Soini on muuttanut Nato-kantaansa jatkuvasti vuoden 2014 aikana ja hänen jäljissään ovat seuranneet muutkin perussuomalaiset.

Keväällä ilmestyi Soinin Peruspomo-kirja, josta selvisi, että perussuomalaisten kanta Natoon ei enää ollut kielteinen. Soini perusteli takinkääntöä Venäjän toiminnalla. Pian Soini kuitenkin ilmoitti Uudessa Suomessa, että hän ei kannata Natoon liittymistä. Samalla hän totesi, että mikäli Natoon kuitenkin päätetään liittyä, puolueiden täytyy sopia asiasta äänestäjiltä salassa. Loppukesästä mieli muuttui jälleen, ja Soini liittyi Nato-selvitystä kannattavien joukkoon. ”Vielä toukokuussa Soini piti keskustelua Suomen Nato-jäsenyydestä hyödyttömänä, koska neljällä suurimmalla eduskuntapuolueella ja presidentillä ei ole jäsenyydestä yhteistä kantaa,” MTV3 kirjoitti. Syyskuussa perussuomalaisten oma puoluejulkaisu kertoi Soinin todenneen Ylen Ykkösaamussa, että puolueen Nato-kanta on negatiivinen. ”Pitää olla pitkä ja looginen linja!” peruspomo totesi.

Mikäli merkit pitävät siis paikkansa, tulee Soinin seuraava Nato-kannanotto olemaan negatiivinen. Tämä jälkeen on vuorossa Natoa puoltava lausunto. Selvää on, että perussuomalaiset tahtovat sotilasliittoon, mutta eduskuntavaalien alla rehelliset kannanotot pelottavat suomalaispopulismin kuningasta.

Myös perussuomalaisiin kuuluva puolustusvaliokunnan puheenjohtaja Jussi Niinistö on antanut ristiriitaisia Nato-lausuntoja. Vielä 2011 linjan piti olla selvä: ”Suomen kansan enemmistö ei maatamme Naton jäseneksi halua. Eivät myöskään Perussuomalaiset.” Tänä keväänä jyrkkä sävy oli kuitenkin jo loiventunut: ”Ei Nato meille mörkö ole, mutta suhtaudumme tällä hetkellä kriittisesti Nato-jäsenyyteen,” Niinistö kertoi Verkkouutisille. Kesälläkin Niinistön kanta oli yhä ”kriittinen”. Johtuneeko peruspomon painostuksesta, mutta syksyllä kelkka oli kääntynyt jo kokonaan – nykyään Nato-jäsenyys olisi hänen mielestään ”hyvä asia”.

 

Lue myös:

Timo Soini rakastaa Gazan kansanmurhaa
Myös Perussuomalaisten nuorten uusi johtaja on sionisti
Nato: 65 vuotta rauhantyötä pommittamalla
Nato-jäsenyys olisi suuronnettomuus Suomelle

9 kommenttia

  1. Tältä tosiaan vaikuttaa. Siis persuissa on hyvin yleistä tunustaa koko ajan väriä Israelin puolesta. Esim. Hommassa kaikki suorastaan koko ajan tuntuvat palvelevan juutalaisia. Siis jatkuvaa nuoleskelua juutalaisten ja Israelin suuntaan ja propagandaa. Teeskennellään uskottavan vaikka mitkä sadut terroristeista ja Al Qaidasta ja nälvitään vihaisesti kaikille Israelin arvostelijoille. Etenkin ”natsit” saavat hyvin vihaisen purkauksen päällensä. Tällaista julistusta kaikkialla. Myös politiikka salakavalasti täydellisesti Israelin tukemista. Siten ei yllätä, että Eurostoliitot ym. saavatkin täyden tuen näiltä tyypeiltä, jotka ovat siis myös eurobolshevikkeja ja Israelin karjaa.

    Siis jos kaikki suomalaiset olisivat perussuomalaisia ja suomalaisuus tällaista? No oikeastaan onkin ja siksi en juhli itsenäisyyspäivää. Koko Suomi on annettu muille ja kaikki valta. Ja käytöskin on kuin lakeijalla. Silkkaa matelemista herransa edessä ja puolesta. Kyllä sylettää.

    Aiemmin postaamissani kommenteissa todettiin, että täysipäinen ihminen ei voi sanoa olevansa Israelin ylpeä ystävä. Kyseessä on joko lahjottu ja ostettu maanpetturi tai sitten mielisairas lahkouskovainen.

    Plusääni(10)Miinusääni(0)
  2. Tänään juuri taas persu eräällä foorumilla uhosi islamin ja natsien ajavan samaa asiaa ja että kummatkaan eivät kuuluisi Suomeen. Tässähän paasataan nimenomaan juutalaisten mieleisesti ja väitetään näiden kahden olevan pääasiassa juutalaisten agendalle vahingollisia ja sen vuoksi tuomittavia. vastaavaa sionistiräpätystä on Hommafoorumi täynnä. Perussuomalaisuus, etenkin hommalaisuus, on silminnähden silkkaa juutalaisten nuoleskelua ja palvelemista.

    Plusääni(4)Miinusääni(0)
  3. Mielenkiintoinen kommentti:

    ”na strakh vragam on marraskuu 25, 2014 10:27 pm said:
    Hesarin toimittaja ja Halla-ahon kritisoija Esa Mäkisen 180 astetta poukkoilevista kommunisti- ja fasistikytkyistä oli täällä kommenttiosioissa jo aiemmin juttua.
    Samoihin aikoihin kuin Mäkinen, Ylen (tuolloin vielä Ilta-Sanomien) toimittaja Sanna Ukkola niitti niin ikään mainetta Halla-ahon ja perussuomalaisten kärkkäänä arvostelijana ja ”kukkahattutoimittajan” karikatyyrinä. Halla-aho teki Sanna Ukkolan kurakampanjasta näyttävän noston blogiinsa (suosittelen muuten taas proxya):

    http://www.halla-aho.com/scripta/sanna_ukkola_ja_iltasanomat.html

    Sanna Ukkola paljastui kesällä 2013 Halla-ahon kampanjapäällikön tyttöystäväksi. Asiasta uutisoi HBL ja Ossi Mäntylahden blogi: http://ossimantylahti.puheenvuoro.uusisuomi.fi/143766-hbl-sanna-ukkolalla-ja-matias-turkkilalla-suhde
    Koska pariskunta oli paljastuessaan jo kihloissa, suhde tuskin oli enää ihan tuore.

    Eli meillä on tässä täyskäsi jossa on DemLan juristit ja lisäksi toimittajat Esa Mäkinen, Sanna Ukkola, ja ties keitä muitakin vielä, jotka ovat pitkään ja johdonmukaisesti vainonneet ja levittäneet julkisuudessa perussuomalaisten vastaista lokaa, mutta jotka hieman syvemmän tarkastelun jälkeen osoittautuvat perussuomalaisten kanssa samanmielisiksi ja jopa perussuomalaisten sisäpiiriläisiksi. Ensisilmäyksellä moinen kannatuksen kalastelutaktiikka vaikuttaa ihan häiriintyneeltä. Mitä perussuomalaiset tällaisesta hyötyvät?
    Lähemmin tarkasteltuna tämä taktiikka kuitenkin on idealtaan sama kuin juutalaisten holokaustitarinassakin: esitetään oma kohde uhrina, jota utopiansa sokaisemat vallankäyttäjät häikäilemättömästi vainoavat. Totuudesta viis, kunhan saadaan tarinaan draaman kaari ja kuulijakunta tunnekuohun valtaan. Hasbara on puhunut.

    Näiden paljastusten valossa näyttäisi myös siltä, että perussuomalaiset maahanmuuttokriitikot eivät ole vaivautuneet tai uskaltaneet käymään poliittista debattia aitojen opponenttien kanssa, vaan haalineet ostettuja suunsoittajia omasta kaveri- ja lähipiiristä esiintymään arvostelijoinaan. On luotu illuusio suuresta ideologisesta sodasta maahanmuuttokriitikoiden sekä vasemmistolaisten, vihreiden naisten ja riippumattomuutensa hylänneiden oikeusoppineiden välille, vaikka koko sananvaihto on ollut sopupeliä…”

    http://revisionistit.wordpress.com/2014/11/16/ennen-vanhaan-juutalaiset-tunnettiin-paremmin-ps-asiaa/#comments

    Plusääni(3)Miinusääni(0)
  4. Suomen kaikia puolueita ja kaikkia vaihtoehtoliikkeitä ilmeisesti johdetaan samasta komentokeskuksesta. Siis oppositiot valeoppositioita ja puolueiden kanssa samojen voimien ohjauksessa. Suuri näytös ja siis petosyritys kansakuntaa kohtaan. Kansalaisten päälle oksentamista.

    Plusääni(4)Miinusääni(0)
    1. Noinhan se on pakko olla, kun tarkemmin ajatellaan.

      Kaikki muu kuin näennäinen vastarinta on kielletty Suomesta. Ehkä tämä ehto sisältyi jo välirauhanehtoihin ?

      “Välirauhansopimuksen 21. artiklan mukaan:[2]
      »Suomi sitoutuu heti hajoittamaan kaikki sen alueella toimivat hitleriläismieliset (fascisminluontoiset) poliittiset, sotilaalliset ja sotilaallisluontoiset samoin kuin muutkin järjestöt, jotka harjoittavat Yhdistyneille Kansakunnille ja erityisesti Neuvostoliitolle vihamielistä propagandaa, sekä vastaisuudessa olemaan sallimatta tämäntapaisten järjestöjen olemassaoloa.»”

      Lähde:

      http://fi.wikipedia.org/wiki/Luettelo_v%C3%A4lirauhansopimuksen_perusteella_lakkautetuista_j%C3%A4rjest%C3%B6ist%C3%A4

      Tuo on kait vieläkin voimassa, ja nuo asiat lienee sisällytetty myös Pariisin rauhansopimukseen Suomen osalta?

      http://www.finlex.fi/fi/sopimukset/sopsteksti/1947/19470020/19470020_2

      Artiklassa 8 kielletään ”fasisminkaltaiset” liikehdinnät ja tätä mm. Suomen antifasistinen liike ja persujen johtomiehet vihapuhelakeineen ovat täällä Suomessa vahtimassa + muut valeliikkeet estävät todellisen vastarinnan syntymisen.

      Pariisin rauhansopimus pakottaa Suomen poliittiseksi suunnaksi demokratian, joka todellisuudessa tarkoittaa roskaväen mylvintää ja kilpahuutoa. Tietynlainen näennäinen ”demokratia” on siis määrätty Suomeen pakolliseksi ja kaikki liikehdintä demokratiaa (vaikka se olisi kuinka tuhoava järjestelmä) vastaan luetaan fasismiksi.

      Eli tässä maassa ei ole oikeasti sallittu minkäänlaista järjestäytynyttä vastarintaa tätä kv. rahanväärentäjäsakkia vastaan.

      http://idiotiantyranniasta.wordpress.com/2014/03/24/eroon-veloista-osa-1/comment-page-1/#comment-107

      Plusääni(2)Miinusääni(0)
      1. Mielenkiintoista todellakin on, että Illman syytti MMediaa rauhansopimuksen rikkomisesta tai siis rauhansopimuksen vastaisuudesta.

        Sitten on vielä niin, että nuo puolueet eivät ole vain säädettyjen oppien mukaisia, vaan siis kaikki myös solutettuja eli haltuun otettuja tai jopa luotuja huijauksia, joita petturit ja huijarit johtavat teatteriesityksenä.

        Plusääni(5)Miinusääni(0)

Kirjoita kommentti

Pakolliset kentät on merkitty *

Kotimaa

Ulkomaat