Timo Soini lahjoittaa Irakille 10 miljoonaa euroa suomalaisten rahaa

Perussuomalaisen Timo Soinin johtama ulkoministeriö on päättänyt lahjoittaa 10 miljoonaa euroa suomalaisten veronmaksajien rahaa Irakin valtiolle.

Virallisen selityksen mukaan raha käytetään muun muassa ääri-islamistisen ISIS-terroristijärjestön tuhoaman infrastruktuurin jälleenrakentamiseen.

Soinin toiminta on erittäin nurinkurista, sillä hänen puolueensa on ajanut järjestelmällisesti ISIS:iä tukevien Israelin (1, 2) ja Saudi-Arabian etujen mukaista ulkopolitiikkaa. Toisin sanoen Soini pakottaa suomalaiset veronmaksajat korjaamaan tuhoja, joita hänen oma ulkopolitiikkansa on Lähi-idässä aiheuttanut.

Aiheesta uutisoinut Yle muistuttaa, että miljoonien eurojen tukipaketin lisäksi Suomi lähettää lisää sotilaita kouluttamaan ääri-islamistien kanssa yhteistyötä tekeviä kurditerroristeja (1, 2). Suomalaisten sotilaiden määrä aiotaan kaksinkertaistaa alueella. Kurdit ovat yrittäneet käyttää Yhdysvaltojen luomaa kaaosta hyväkseen syöstäkseen esimerkiksi Syyrian presidentti Bashar al-Assadin vallasta.

Irakin vaikeudet alkoivat, kun Soinille rakas Israel painosti Yhdysvallat ja Ison-Britannian hyökkäämään Irakiin. Kun maata johtanut sekulaari hallitsija Saddam Hussein syrjäytettiin, alkoivat äärijärjestöt kasvaa räjähdysmäisellä nopeudella. Israelin rooli Irakin sodan pääsyynä vahvistettiin hiljattain niin sanotussa Chilcotin raportissa.

Soini ja ulkoministeriö ovat valmiita tekemään yhteistyötä Irakin nykyisen hallituksen kanssa siksi, että Saddam Husseinin jälkeen maata ovat johtaneet länttä ja Israelia hännystelevät nukkehallitsijat. Taloudellisen ja sotilaallisen ”yhteistyön” avulla Irakin hallitus pyritään jatkossakin pitämään lännen ja sionistilobbyn talutushihnassa.

 

Lue myös: Terrorismin ja pakolaistulvan todelliset syylliset

4 kommenttia

  1. Moro Arvi,

    ”Soinin toiminta on erittäin nurinkurista, sillä hänen puolueensa on ajanut järjestelmällisesti ISIS:iä tukevien Israelin (1, 2) ja Saudi-Arabian etujen mukaista ulkopolitiikkaa. Toisin sanoen Soini pakottaa suomalaiset veronmaksajat korjaamaan tuhoja, joita hänen oma ulkopolitiikkansa on Lähi-idässä aiheuttanut.”

    Ai, Perussuomalaiset ovat ajaneet ISIS:in ja Al-Qaidan agendaa, jep jep. Soini on ollut ulkoministerinä yhden vuoden, kovasti on saanut isisien asiaa ajettua 🙂

    Ehkäpä Timo Soinilla on kuitenkin Suomen agendan ajaminen mielessä. Voisiko tämä liittyä vaikkapa irakilaisten palauttamiseen Irakiin??? 🙂

    Plusääni(5)Miinusääni(9)
    1. Näin on ollut vuoden vasta persut hallituksessa, mutta niiden politiikasta pätkääkään ymmärtämättömät kannattajat ovat jo jättäneet puolueen. Ehkä kaikenmaailman viherpiipertäjät olivat sittenkin oikeassa, suurin osa persujen kannattajista oli täysin idiotteja. Se onkin niin helppoa korjata vuodessa se kaikki tuho, jonka muut ovat saaneet aikaan viimeisessä 20 vuodessa. Vielä helpommaksi se muuttuu sillä, että tiputetaan galluppikannatus 10% luokkaan, että ei ole enää sitäkään kukkoiltavaa.

      Ei ollut Soinista suomen pelastajaksi ja vielä vähemmän sen kannattajista. Sitten vielä kun äänestetään ensivaaleissa Vihreät pääministeripuolueeksi, niin sitä saa mitä tilaa. Suomalaiset nyt vain ovat poliittisesti niin tyhmä kansa, että oikein ansaitsevat kuolla sukupuuttoon näillä näytöillä.

      Plusääni(2)Miinusääni(1)
  2. Koska Suomi ottaa jatkuvasti lisää velkaa, voisi myös sanoa, että Suomi lahjoittaa Irakille rahaa, jonka se on lainannut ulkomailta. Ei kuullosta kovin järkevältä toiminnalta ottaa velkaa, joka sitten lahjoitetaan pois. Kukaan yksityinen henkilö ei ottaisi velkaa lahjoittaakseen rahan naapurilleen.

    Plusääni(3)Miinusääni(0)
  3. Suomi lahjoittaa öljyvaltiolle rahaa – kiva. Kyllä Himo Sioni on ”fiksu” ”mies”.

    Plusääni(0)Miinusääni(0)

Kirjoita kommentti

Pakolliset kentät on merkitty *

Kotimaa

Ulkomaat