Mikrobeista, bakteereista ja viruksista puhutaan lähes aina negatiivisessa sävyssä, vaikka ne ovat meidän tärkeimmät ”kotieläimemme” tällä planeetalla.
Tulevaisuudessa tutkimus tulisikin suunnata siihen, miten voimme hoitaa tätä valtavaa ja täysin ilmaista työläisjoukkoa parhaiten. Mikrobit ovat se luonnon kiertokulun osa, joka tuottaa meille niin täysipainoisen ravinnon kuin puhtaan vedenkin. Tulevaisuudessa mahdollisesti myös merkittävän osan lämmöstä ja sähköstä.
•••
Olemme bakteerikammossamme ja ymmärtämättömyydessämme tuhonneet haitallisten eliöiden lisäksi mielettömiä määriä hyödyllisiä. Tulokset näkyvät mm. aavikoitumisena, ruoan ravintoarvon köyhtymisenä ja immuunipuolustuksen heikentymisenä sekä meillä että muualla, veden laadusta puhumattakaan.
Mukavuudenhaluisilla ratkaisuilla suuri osa elonkierrolle välttämättömistä aineksista ohjautuu oikopolkuja pitkin vesistöihin ja rehevyys nousee siellä, missä sen ei pitäisi. Asumisen keskittyminen on johtanut logistiseen ”pikapaskaketjuun”, joka on äärimmäisen kallis, energianegatiivinen ja suoranainen uhka koko ekosysteemille.
Kemiallisten ratkaisujen saldo on pääosin murheellista luettavaa ja näkyvät haitat tulevat esille usein vasta vuosikymmenien kuluttua. Monien kemiallisten aineiden ohella ekosysteemin tuhoisimmat keksinnöt lienevät vesivessa ja lietelantala. Uusimpana mielettömyytenä mukaan listalle pääsee hakkuutähteen (oksat ja kannot) polttaminen energiaksi, jonka tuhovoima tulee ohittamaan kaikki edelliset jo parissa sukupolvessa.
•••
Kaikki eloperäinen aines olisi muutettavissa metaaniksi ja hiilidioksidiksi, jotka voidaan hyödyntää. Kaasutuksesta jäävä biomassa sisältää ne ravinteet, jotka täytyy palauttaa kiertoon. Toki niitä ravinteita on tuhkassakin, mutta suuri osa niistä on silloin kasveille käyttökelvottomassa muodossa.
Suomessa on käytössä muutamia metaania hyödyntäviä mikroturbiinivoimaloita ja kaatopaikkojen yhteyteen on rakennettu suurempiakin laitoksia. Keskustelu aiheesta loistaa silti poissaolollaan. Perussyynä lienee aikanaan keksijöiden suojaksi rakennettu patenttijärjestelmä ja toisaalta yritysten liikesalaisuus. Hyvää tarkoittava järjestelmä on kääntynyt itseään vastaan. Se hidastaa kehitystyötä ja nostaa lopputuotteen hinnan useimpien ulottumattomiin.
Myöskään kansallisessa energiastrategiassa biokaasuun ei ole kiinnitetty mitään huomiota. Vasta aivan tuore Sitran raportti nostaa esille sen mahdollisuuksia. Käytännön toimiin sekään ei ota kantaa, vastuu kehittämisestä jää yrityksille.
Oligopolistinen energiasektorimme näyttää katsovan uudistusta uhkana omalle toiminnalleen, mikä ei ainakaan paranna kehitysmahdollisuuksia.
Kirjoittaja on nokialainen maatalousyrityskonsultti.