"Sionistit käyttävät 'holokaustia' hyväkseen palestiinalaisten ihmisoikeuksia vastaan ja Israelin rikosten peittelemiseksi."

David Duke

Vapaakauppa vauhdittaa siirtolaisuutta ja kärjistää rotujännitteitä.

Tilastot: maahanmuutto rikastuttaa pankkiireita mutta köyhdyttää kansaa

HuonoVälttäväIhan okHyväErinomainen 4,20
Loading...
Tulosta Artikkeli Tulosta Artikkeli

Kriittinen talousjulkaisu Zero Hedge kirjoittaa Yhdysvaltojen työllisyystilastoista. Massamaahanmuutto on haitaksi tavalliselle kansalle mutta erittäin hyödyllistä ökyrikkaalle pankkiirieliitille.

Zero Hedgen mukaan Yhdysvaltojen työministeriön julkaisemat tuoreet työllisyystilastot ovat herättäneet kummastusta. Työntekijöiden määrä kasvoi keväällä rajusti: yhteensä 272 000–280 000 ihmistä työllistyi, vaikka ennuste oli vain 215 000. Uusilla työpaikoilla ei kuitenkaan ole ollut toivottavaa vaikutusta kansantalouteen ja yleiseen tulotasoon: työllisyyskehitys ei ole vaikuttanut juuri lainkaan palkkakehitykseen, ja monilla aloilla reaalipalkat ovat jopa laskeneet!

2/3 uusista työpaikoista syntyi matalapalkka-aloille. Yli 200 000 työllistyneistä oli 20–24-vuotiaita. Työministeriön mukaan ”ulkomaalaistaustaisten” työntekijöiden määrä nousi 25,098 miljoonaan, joka historiallisen korkea. (2007 alkaneen finanssikriisin jälkeen Yhdysvaltoihin on tullut jo 2,3 miljoonaa uutta ”ulkomaalaistaustaista” työntekijää.)

”Ulkomaalaistaustaisten” työntekijöiden määrä nousi työministeriön mukaan kuukaudessa 279 000:lla. Tämä voi tarkoittaa kahta asiaa:

  • Mikäli tilastojen maksimiarvio piti paikkansa, ja kevään aikana 280 000 sai Yhdysvalloissa työpaikan, vain 1 000 kantaväestöön kuuluvaa työllistyi. Kaikki muut työpaikat menivät maahanmuuttajille!
  • Mikäli tilastojen minimiarvio sen sijaan piti paikkansa, ja kevään aikana 272 000 sai Yhdysvalloissa työpaikan, 7 000 kantaväestöön kuuluvaa joutui työttömäksi ja 272 000 maahanmuuttajaa työllistyi!

Olipa kumpi tahansa arvio lähempänä totuutta, lopputulos on sama: elpyneistä työllisyystilastoista ei ole ollut käytännössä lainkaan hyötyä kantaväestölle. Kaikki hyöty on valunut maahanmuuttajien ja maahanmuuttoteollisuuden taskuihin. Työministeriön tilastoissa ”ulkomaalaistaustaisiksi” työntekijöiksi lasketaan myös laittomat maahanmuuttajat.

Monikulttuurisuus on monien mukaan Euroopan kohtalo, jonka vastustaminen on "moraalitonta".

Amerikkalaisen työvoiman tuottavuus on romahtanut tutkimusten mukaan viime vuosina. Poliittisesti korrektit ekonomit ovat sanoneet ”ihmettelevänsä”, miksi työllisyyden kasvu Amerikassa ei ole heijastunut bruttokansantuotteeseen.

2007 joulukuun jälkeen 75 % Amerikassa työllistyneistä ihmisistä on tilastojen mukaan ”ulkomaalaistaustaisia”. Valtava osa heistä on puolestaan laittomia maahanmuuttajia, jotka polkevat palkkatason maanrakoon. Maahanmuuttajien vuoksi kantaväestö ei työllisty vaan köyhtyy.

 

Kuka hyötyy?

Kuka sitten hyötyy nykytilanteesta, jossa suurimpia häviäjiä ovat tavalliset amerikkalaiset työntekijät ja isänmaalliset yrittäjät? Zero Hedgen mukaan järjetön maahanmuuttopolitiikka on rikastuttanut pankkiireita, jotka ovat käyttäneet palkkatason jähmettymistä tekosyynä määrällisen elvyttämisen (QE) ohjelmalleen.

Määrällinen elvyttäminen on merkinnyt sitä, että juutalaisten perustama (Paul Warburg) ja johtama (Janet Yellen) Yhdysvaltojen keskuspankki on painanut jo neljän biljoonan dollarin edestä uutta katteetonta rahaa, joka on pumpattu finanssimarkkinoille. Rahoitusmarkkinoiden kautta pankkiirien luoma raha on päätynyt takaisin suursijoittajien ja pankkiirien itsensä taskuun. Yrittäjät, työntekijät ja reaalitalous eivät ole siitä hyötyneet.

Yhdysvalloissa juutalaistaustaiset johtavat merkittävää osaa sekä pankkimaailmasta että vapaata maahanmuuttoa lobbaavasta liikkeestä.

Yhdysvalloissa juutalaistaustaiset johtavat merkittävää osaa sekä pankkimaailmasta että vapaata maahanmuuttoa lobbaavasta liikkeestä.

Zero Hedgen mukaan (usein laittomien) maahanmuuttajien jatkuva tulva voi olla tärkein syy sille, miksi yksityistä voittoa tahkovien keskuspankkiirien järjetöntä rahapolitiikkaa vastaan ei ole uskallettu tehdä julkista vastarintaa. Mitä enemmän maahanmuuttajia, sitä vähemmän työpaikkoja kansalle ja sitä enemmän rikollista ”elvytysrahaa” pankkiireille.

Klisee kuuluu, että ”monikulttuurisuus on rikkaus”, mutta tämä pätee vain erittäin pienen huippurikkaan eliitin osalta.

 

Lue myös:

Hitler ja pankkiirit: korko-orjuuden murtaminen
Helsingin Sanomat johti harhaan maahanmuuttouutisellaan
Talousblogisti: Suomi pärjää ilman maahanmuuttoa
Yle: Somalit kovaa yrittäjäkansaa, suomalaisia syytettävä toimettomuudesta
Köyhyyskeskustelussa unohdetaan rodun vaikutus
Vaatimus: suomalaistyöntekijät korvattava ulkomaisella halpatyövoimalla
Yle valehteli jälleen somalien taloudellisesta ”hyödyllisyydestä”
Vasemmistoekonomi: Maahanmuutosta suurta haittaa taloudelle

Tulosta Artikkeli Tulosta Artikkeli

8 Kommentit

  1. Anne Shaffer – American Immigration Policy Is A Jewish Interest

    Tässäpä uusi sykähdyttävä pätkä jos on jo kyllästynyt barbara spectre lerner what ever kamelin naamaan.

    (9)(0)
  2. so you go from unemployment figures to immigration to illegal immigration…some points may be ok, but for the most part it is clear that you can have a very narrow view…very poorly brought out whatever points you tried to bring out, surprising that someone is funding this garbage…

    (0)(10)
  3. tuomaankuoma

    Ehkäpä sinäkin Henry opettelisit edes kielen kun kerran täällä vetelehdit. Ja mitä helevetin tekemistä sinulla täällä edes on? Mene sinne muualle möykkäämään, täällä sinua ei tarvita. Piste.

    (11)(1)
    • sorry pal, I am here..and I don’t have to go anywhere…such graceful language, third grade education? are all your views so narrow that no other opinion is regarded?

      (1)(0)
  4. Suomi suomalaisille

    SUOMALAISEN isänmaamme puolesta: ”Radikaalikeskustalainen manifesti: liberaalikonservatiivinen mädätys torjuttava!”, http://anarkisti.vuodatus.net/lue/2015/07/radikaalikeskustalainen-manifesti-liberaalikonservatiivinen-madatys-torjuttava

    (0)(0)

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei tulla julkaisemaan.Pakolliset kentät on merkitty *

*