Tiitisen listan tärkein nimi: Tiitinen

Suojelupoliisin entinen päällikkö Seppo Tiitinen valittiin Esko Ahon hallitusen asettaman komitean johtoon, jonka ainoana tehtävä oli tehtailla perustelut EU-päätöksen laillisuudelle.

Tosiasiassa liittymistä ajavat olivat ylikäymättömän esteen edessä: liittymistä oli mahdotonta saada aikaan perustuslain vaatimassa järjestyksessä, koska kiireelliseksi julistamiseen olisi tavittu 5/6 osan enemmistö. Lisäksi perustuslakia muutettaessa olisi tullut esiin se, mitä viimeiseksi haluttiin kansan tietävän, eli Suomen itsenäisyyden lakkauttaminen Euroopan unioniin liittymisen myötä.

Muun muassa oikeusministeri Hannele Pokka oli kuitenkin tuonut jo esiin kuusi seikkaa, jotka olivat ristiriidassa perustuslaissa määritellyn Suomen itsenäisyyden kanssa:

1. Lainsäädäntövalta siirtyy Suomen rajojen ulkopuolelle.

2. EU:n oikeuskäytännön ukaan Suomen kansallisen lain on väistyttävä EU:n säädösten tieltä.

3 EU:n komissio ja kilpailuviranomaiset saavat toimeenpanovaltaa Suomessa.

4. Eu ottaa tasavallan presidentille kuuluvaa valtaa solmia kansainvälisiä sopimuksia Suomen puolesta.

5. EU:n tuomioistuin saa Suomeen ulottuvaa tuomiovaltaa.

6. EU:ssa Suomi ei enää ole täysivaltainen tasavalta.

Näihin varottiin ottamasta kantaa, paitsi kuitaten ne ”perustuslaillisena saivarteluna” Sen sijaan Tiitisen komitea laitettiin asialle ”porsaanreiän” löytämiseksi. Kun sellaista ei löytynyt, se luotiin.

Suurin osa komitean jäsenistä oli suoraan asiaan vihkiytyneitä puolueiden edustajia. Osa lässyköitä, jotka tosin epäröivät, voidaanko näin menetellä, mutta eivät esittäneet eriävää kantaansa, ”kun kukaan muukaan ei sitä tehnyt”.  Huomion arvoista on myös, ettei jäseniksi kelpuutettu maan johtavia valtiosääntöasiantuntijoita, Kansaleri Jouko Sipposta ja professori Antero Jyränkiä. Nämä kritisoivat jälkeenpäin ankarasti komitean keskeisiä kannanottoja.

Hallituksen ja muun puoluevallan toiveet nöyrästi täyttänyt komitea päätyi esittämään, paitsi EU.iin liittymisen toteuttamista valtiosopimuksena Valtiopäiväjärjestyksen 69 pykälään nojaten  2/3 osan enemmistöllä, myös  hallitusmuodonjättämistä voimaan entisen laisena. Siis siitä huolimatta, että hallitusmuodon  ja EU-jäsenyyden välillä oli selkeä ristiriita.

Tehdessään EU:iin liittymispäätöksen Tiitisen komitean ja Ahon hallituksen esittämällä tavalla, jonka myös eduskunnan perustuslakivaliokunta  hyväksyi, eduskunta suoritti valtiokaappauksen. Suomen EU-jäsenyys nojaa siis perustuslain vastaisesti syntyneenä laittomaan päätökseen ja on näin ollen Suomen kansaa sitomaton.

Muissakin rikoksissa on tavallista, että rikoshyöty palautetaan valtiolle. Pitäisikö siis suomalaisten nöyrästi hyväksyä maanpetoksella aikaansaatu maanpetoksellinen sopimus.

Saattoivatko EU-jäsenyyden ajajat toimia nk. bona fide?

Kuten edellä selostetustakin käy jo ilmi, eivät. Mutta mikä vielä selvempää, päättäjät jättivät jälkeensä selkeän tunnustuksen.

Ymmärrettävästi poliittisen eliitin piireissä ei ole haluttu keskustella EU-jäsenyyteen liittyvästä valtiopetosproplematiikasta -ainakaan julkisesti. Puoluevalta varautui jo hyvissä ajoin ennen EU liittymissopimuksen eduskuntakäsittelyä turvaamaan selustansa odotettavissa olevilta maanpetossyytteiltä. Eduskunnalle jätettiin valiokuntakäsittelyä varten esitys rikoslain valtio- ja maanpetospykälien muuttamisesta. Kansanvalta piti siivota pois noitten lakien sisällöstä.Valtiopetokseksi ei hallituksen toivoman uuden lain mukaan enää katsota korkeimman vallan riistämistä sen hallitusmuodon toisen pykälän mukaiselta haltijalta eli kansalta.

Rangaistusasteikkoakin haluttiin laskea. Kun voimassa olleen lain mukaan rangaistus valtiopetoksesta oli elinkautinen taikka vähintään 8 ja enintään 18 vuotta. oli ehdotuksessa rangaistukseksi  määrätty  vähintään yksi tai enintään kymmenen vuotta..

Miksi rahelliset, kansan parasta vilpittömästi ajavat päättäjämme olivat näin huolissaan maanpettureiden ”oikeusturvasta”.

Vai kenties sittenkin omastaan? Rikoslain 12: luvun 14. pykälän sisällöksi kun haluttiin kirjata: ”…syytettä ulkopoliittisen luottamusaseman väärinkäyttämisestä ja kansainvälisten suhteiden vaarantamisesta tai maanpetoksellisesta yhteydenpidosta niiden tekemiseksi ei saa nostaa, ellei tasavallan presidentti sitä määrää.”

Kansa oli tosiaan saatu pelattua paitsioon.

Kristiina Kalliojärvi

Aiheeseen liittyvää kirjallisuutta:

Hakalehto, Ilkka (1993). Itsenäisyys on vaarassa: kamppailu Suomesta 1917 vallankumouksesta 1990-luvun eurohuumaan, 1993;

Hakalehto, Ilkka; Karhu, Veli (1994). Epäluottamuslause hallituksen EU-politiikalle: Raportti Suomen EU-jäsenyyden kohtalokkaista seurauksista.

Hakalehto, Ilkka; Laihanen Kauko sekä Vapaan Suomen liitto (1995). Mihin Suomea viedään? Maamme nykytila ja tulevaisuus asiantuntijoiden arvioimana.

Hakalehto, Ilkka (1995). EU-kaappaus: Raportti tapahtuneesta, Vapaan Suomen liitosta, Suomen tulevaisuudesta.

Hakalehto, Ilkka (2001). Yrjö Leinon salattu kujajuoksu: oliko ministeri kaksoisagentti?

Hakalehto, Ilkka; Pesonen, Antti (2005). Itsenäisyydestä on kysymys – vaiettu totuus EU:n perustuslaista

6 kommenttia

  1. Loistavaa !! Juuri tällaisia tekstejä lukee mielellään. Täyttä asiaa, hyvin jäsenneltyjä ja erinomaisia tietolähteitä kansalle josta suurinta osaa on pidetty pimennossa. Tämä suurin osa on ollut liian laiskaa materiaalia etsimään asioita ja loput liian itsekeskeisiä. Ja juuri niistä syistä tällaiset kirjoituskset ovat täyttä dynamiittia.

    Plusääni(5)Miinusääni(0)
  2. Mielenkiintoinen, joskin tosielämän kannalta yhdentekevä artikkeli. Se osaltaan kuvaa sitä historiallista kehitystä, joka on johtanut Suomen ja muidenkin Euroopan maiden asukkaiden kirjaimelliseen orjuuttamiseen. Suomen osalta historia on erityisen surullinen, koska maamme asutushistoria on sellaisten ihmisten aikaansaamaa, joiden halu vapauteen ja itsenäisyyteen on ollut erityisen suuri. Orjuuttajat saapuivat Suomenniemelle vasta heidän perässään. Näiden kanssa vehkeilemään ryhtyneiden luopureiden määrästä tuli lopulta liian suuri.

    On naurettava ajatus, että tämä nykyinen aivokuollut lammaskansa, joka kyhjöttää kotiarestissa tai liikkuu asioilleen ja työpaikoilleen vain erikoisluvalla, olisi kiinnostunut Suomen itsenäisyyden palauttamisesta. Vielä naurettavampi on ajatus, että se olisi siihen kykenevä. Liian monta pykälää ollaan menty eteenpäin globalistien salaisten suunnitelmien toteutuksessa.

    Arvostan suuresti henkilöitä, jotka ovat nähneet kehityksen ja ovat edes piskuisin voimin asettuneet sitä vastaan jopa virkavallan kautta heitä vastaan ohjattua mielivaltaa uhmaten. He ovat aavistaneet tulevan. Sen sijaan valeopposition surkuteltavuus on tullut nykyhetken kriisissä aivan avoimen räikeäksi. Jokainen laki tai säädös, jolla suomalaisten asemaa voidaan suhteessa itsenäisyyteen heikentää ja alistaa globalistien kontrolliin, saa heiltä suuren kannatuksen ja suosion. Syynä on tyhmyys ja pelkuruus tai jopa lahjontaan tai kiristykseen suostuminen.

    Suomen ja suomalaisten vapaus on siis menetetty ja luovutettu peruuttamattomasti pois. Tästedes kysymys vapaudesta siirtyy kansalliselta tasolta yksilötasolle. Suosittelen tutustumista Raamatun sanomaan, koska sieltä löytyy Vapahtaja. Toki poliittisesti voi jotakin yrittää, mutta näen mahdollisuudet sillä puolella olemattomina.

    Plusääni(4)Miinusääni(0)
    1. Totta tuokin mitä, kirjoitit, mutta tiiviin artikkelin kirjoittaja ainakin yrittää parastaan taistelussa Suomenniemelle saapuneiden orjuuttajien, orjuuttaja jälkeläisiä vastaan. Nämä orjuuttajat luonnollisesti ovat vain juutalaisen eliitin luoman globaalin systeemin toteuttajia kotimaassaan. Eli tietyn globaalin eliitin lakeijoita. Muistamisen arvoista on, että nyt pyritään käymään taistelua useilla rintamilla Suomen vapauttamiseksi. Joten kaikki aidosti Brysselin villakoiria vastustavat ”vallankumoukselliset” ryhmät voivat kanavoida voimansa yhteen hiileen, Suomen itsenäistymiseksi. Tämä kaikki tulee vahvistamaan myöhemmin Suomeen ilmestyvää Uuden Kirkon eli Swedenborgin kautta ilmestyneen Taivaallisen Opin juurtumista, mikä on tietysti yksilöllinen tapahtuma, mutta onneksi väkiselläkin laajeneva ilmiö.

      Plusääni(1)Miinusääni(0)
      1. Näkisin että kristillistä uskoa tulisi integroida ja reformoida kyseenalaisen Swedenborgilaisuuden sijaan muinaisarjalaiseen vedalaisuuteen päin ja Hare Krishnalaisuuteen. Krishna ja Kristus ovat tavallaan samoja Jumalidoleita, mutta lähestymistapa hieman eri. Eli ajatus että muinaiset israelilaiset ja Intian arjalaiset olivat samaa sukua ja Jeesus Kristus on saman tradition osa ja ”piste iin päälle”.

        http://truth.prabhupada.org.uk/prabhupada-hitler-the-jesus-christ-connection

        http://truth.prabhupada.org.uk/hitler-predicted-the-coming-of-prabhupada-swami-jesus

        Länsimaissa on otollinen pohja tuolle yhdistymiselle kun erinäiset ”itämaiset” suuntaukset kuten meditaatio ja jooga ovat vallanneet alaa. Ne tosin ovat usein sävyiltään väärin ja seksuaalisesti korostuneita ja jotkut kristityt torjuvat ne siksi. Mutta kyse on vain hienosäädöstä ja reformaatiosta ja Kristuksen eli Krishnan ja pyhän absoluutin tuomisesta siihen. Siten päästään eroon juutalaisuuden vaikutuksesta joka vaivaa kaikkia nykykirkkokuntia. Eli paluuta alkukristillisen albigenssiläisyyden ja kataarilaisuuden tyyliin enemmän.

        Matti Simolalla on myös aika hyvää pohdintaa:

        Myös Kristiyhteisö on potentiaalinen vaihtoehto

        https://kristiyhteiso.fi/

        Plusääni(1)Miinusääni(0)
  3. Tiitisen rötökset Kekkosen ja Koiviston aikana olisi myös syytä tuoda esiin. Suposta tejtiin lähes KGB:n alaosasto

    Plusääni(0)Miinusääni(0)
  4. Jorma Jaakkola on tutkinut syvällisesti kuinka Suomen EU neuvottelijat harhauttivat Eduskuntaa väittäessään että Suomella oli EMU varauma, ei ollut. Tämä on valtiopetos, joka ei vanhene koskaan.

    Suomenkielinen teksti eroaa virallisesta englanninkielisestä, jossa Suomi sitoutuu ottamaan EU sopimuksen mukaisesti euron käyttöön.

    Tämä oli osa EU:n perustamissopimusta josta vain Englanti ja Tanska olivat neuvotelleet poikkeaman. Ruotsi ei kelvannut Emuun, koska sen keskuspankki ei ollut emu-ehtojen mukaisesti täysin itsenäinen. Myöskään Ruotsin emu-varaukauma ei ollut laillilinen.

    Kansalle valehdeltiin, että eurosta äänestetään myöhemmin. Totuus oli, että liittymällä EU:hun, Suomi sitoutui ottamaan euron käyttöön.

    Tämä oli se syy miksi Lipponen antoi vain pääministerin ilmoituksen.

    Hänen sivuiltaan löytyy paljon muutakin mielenkiintoista.
    http://jormajaakkola.fi/

    Plusääni(0)Miinusääni(0)

Kirjoita kommentti

Pakolliset kentät on merkitty *

Kotimaa

Ulkomaat