”Maahanmuuttokriittinen” blogisti Tiina Wiik julkaisi lopulta Magneettimedialle vastineen [1], joka on jatkoa hänen aiemmalle hyökkäysyritykselleen [2] julkaisuamme kohtaan.
Wiikin vastine on pitkä ja teemoiltaan rönsyilevä, mutta tahdomme vastata suurimpaan osaan hänen väitteistään.
Mielenkiintoisinta on kuitenkin se, mitä Wiik ei kirjoittanut. Koko kiista syntyi noin viikko sitten siitä, että Wiikin mukaan Magneettimedia valehtelee kirjoittaessaan juutalaistaustaisten merkittävästä roolista länsimaiden politiikassa sekä erityisesti monikulttuurisuusliikkeessä. Wiik ei myöskään pitänyt siitä, että olemme tuoneet esille Israelin tuen ISIS:n ja al-Qaidan kaltaisille ääri-islamistijärjestöille.
Pyysimme Wiikiä kommentoimaan artikkeleitamme, jotka liittyivät olennaisesti alkuperäiseen kiistaan: ”Miksi kirjoitamme juutalaisista [3]”, ”Juutalaiset ja rasismi: monikulttuurinen aivopesu Suomessa [4]”, ”Vetoomus maahanmuuttokriittisille medioille ja kirjoittajille [5]” sekä ”Suomen juutalaislehti myötäilee Magneettimedian Brexit-analyysiä [6]”.
Kummallista kyllä, Wiik ei käsittele artikkeleita tai niiden teemoja lainkaan vastineessaan. Tarkoittaako tämä sitä, että Wiikin mielestä analyysimme juutalaistaustaisten vaikuttajien asemasta kulttuurimarxistisessa liikkeessä sekä Israelin asemasta ääri-islamistien tukijana ovat täyttä totta?
Wiikin ”vastine” perustuukin lähes kokonaan yksittäisten lauseiden nyppimiseen historiallisista artikkeleistamme (vaikka poikkeuksiakin on). ”Vastineeksi” Wiik on referoinut pitkiä tekstipätkiä valtavirtaisilta historiasivuilta ottamatta yleensä kuitenkaan kantaa meidän alkuperäisiin väittämiimme. Tätä ei kutsuta argumentoinniksi vaan ohipuhumiseksi.
Suuri osa ”vastineesta” on Internetin keskustelupalstoilta tuttua pikkunäppärää sanailua, jolla ei kuitenkaan ole mitään tekemistä sen kanssa, mikä on juutalaisen vaikutuksen rooli maailmanpolitiikassa, Lähi-idässä tai kulttuurimarxilaisessa liikkeessä. Siksi emme kommentoi enempää ”vastineen” tällaisia osuuksia:
”…Magneetin vakavin ongelma, eli kykenemättömyys erottaa falsifioimatonta väitettä totuudesta. He ilmeisesti luulevat, että totuus on mikä tahansa väite, jota ei voida osoittaa vääräksi.
Falsifioimattomien väitteiden ongelman voisi tiivistää näin: ’Maailmaa todellisuudessa hallitsevat näkymättömät, tieteellisillä mittauslaitteilla havaitsemattomat menninkäiset. Ai et pysty todistamaan sitä vääräksi? No sitten sen täytyy olla totta ja sinä olet väärässä sitä kyseenalaistaessasi.’”
Siionin viisaat ja Albert Einstein
”Vastineensa” alussa Wiik kertoo pitävänsä epäilyttävänä sitä, että eräässä artikkelissamme vertaamme Siionin viisaiden pöytäkirjojen sisältöä länsimaiden poliittiseen kehitykseen. Wiikin mukaan tämä on epäluotettavan julkaisun merkki.
Mahtaako Wiik tietää, että myös lukuisat juutalaiset julkaisut ja vaikuttajat ovat toistuvasti tehneet vastaavia vertauksia juuri siksi, että esimerkiksi länsimaiden sionistinen lobbauskulttuuri on kuin suoraan Pöytäkirjojen sivuilta (1 [7], 2 [8])? Henry Ford onkin kuuluisa sitaatistaan:
”Ainut, mitä tahdon sanoa Siionin viisaiden pöytäkirjoista on, että ne kuvaavat hyvin meitä jo ympäröivää todellisuutta. Ne ovat 16 vuotta vanhoja ja tähän päivään mennessä kehitys on edennyt juuri niiden kuvaamalla tavalla.”
Mikäli Wiik tahtoo käynnistää perinpohjaisemman keskustelun Pöytäkirjojen historiallisista taustoista, täytyy hänen vedota parempiin lähteisiin kuin anonyymien nettikirjoittajien RationalWikiin.
”Vastineensa” Albert Einsteiniä koskevassa osuudessa Wiik väittää, että suhteellisuusteorian ytimessä olevan E=mc2 –yhtälön kaksi vuotta ennen tunnettua juutalaisfyysikkoa kehittänyt italialainen Olinto De Pretto [9] ei ole ”edes mitenkään vakavastiotettavana kisaajana suhteellisuusteorian keksijyydestä”.
Mihin Wiikin jyrkkä väite perustuu? Edes valtamedia [10] ei ole samaa mieltä hänen kanssaan. Ilmeisesti Wiik esitti itsevarmaa vain siksi, että näin hän saisi vakuutettua lukijakuntansa Einsteinin kiistattomasta asemasta suhteellisuusteorian isänä.
Rakentavan kritiikin vesittyminen ja sivuraiteille suistuva keskustelu
Wiik kyseenalaistaa myös uutisemme Ukrainan nykyisen presidentin Petro Porošenkon rikollistaustasta.
Tähän osuuteen sisältyy ehkäpä Wiikin artikkelin rakentavin kritiikki: kaksi vuotta sitten julkaisemamme uutisen lähdesivu Strategic Culture ei ole täysin luotettava, minkä vuoksi emme kykene vahvistamaan Porošenkon syyllisyyttä esimerkiksi ihmis- ja huumekauppaan.
Wiik vetää tästä kuitenkin liian pitkälle meneviä johtopäätöksiä väittäen: ”Kaikesta päätellen väitteet rikostaustasta ovat propagandaa.” Sekä länsi- että Venäjä-mieliset lähteet ovat yhtä mieltä siitä, että oligarkki-Porošenkon historia on rikollinen ja korruptoitunut (1 [11], 2 [12], 3 [13]).
Korruptionvastaisen Transparency Internationalin mukaan [14] Porošenko on jatkanut lainvastaista toimintaa myös presidenttikautensa aikana. Wiik teki siis yhden käyttämämme lähteen osalta aivan oikeaa rakentavaa kritiikkiä, jonka hän kuitenkin vesitti tehokkaasti puolustelemalla rikollista Porošenkoa vain siksi, että tämä on taustaltaan juutalainen.
Alkuperäisen kiistan teemoista yksi oli juutalaisten rooli Neuvostoliitossa [15]. Wiikiä hiersi se, että olimme todenneet Nobel-palkitun Alexandr Solženitsynin [16] vahvistaneen, että juutalaisilla oli maassa etuoikeutettu asema vielä senkin jälkeen, kun Stalin astui valtaan. Wiikin mukaan emme saisi siteerata Solženitsyniä, koska emme ole kaikista poliittisista kysymyksistä samaa mieltä tämän kanssa:
”Historian uudelleenkirjoittajille tyypillisesti Magneetti ei tulkitse edes valitsemiaan lähteitä suoraviivaisesti vaan ottaa totena itselleen mieluisat väitteet ja jättää huomiotta epämieluisat.
Magneetti yrittää hankkia uskottavuutta siteeraamalla valikoivasti ja suppeasti esim. Aleksandr Solzhenitsyniä mutta puhuu ristiin hänen kanssaan silloin, kun Solzhenitsynin näkemykset eivät kelpaakaan.”
Viimeinen lause on kummallinen ja virheellinen siksi, ettemme ole kirjoittaneet toistaiseksi lainkaan kriittisiä tekstejä Solženitsynistä. Toisin sanoen Wiik laittaa sanoja suuhumme. Olemme täysin varmoja, että olemme eri mieltä Solženitsynin kanssa monista asioista, mutta sen ei pitäisi yllättää ketään: maailmassa ei ole yhtään ihmistä, joka tulisi nostaa erehtymättömän epäjumalan asemaan.
Ajamalla keskustelun raiteiltaan ja keskittymällä Solženitsynin persoonaan Wiik kuitenkin syyllistyy jälleen yleisön harhauttamiseen: eikö keskustelussa ollutkaan kyse juutalaisten roolista Neuvostoliitossa? Mitä sanottavaa Wiikillä on siitä? Ei mitään.
Wiik ei pyrikään kumoamaan Solženitsynin argumenttia juutalaisten etuoikeutetusta asemasta. Hänellä ei ole vasta-argumentteja, vaikka hän ei haluakaan myöntää tätä ääneen. Ainut tapa pelastaa oma uskottavuus on johtaa keskustelu sivuraiteille.
Hollywood
Wiik kommentoi myös uutistamme juutalaisten roolista Hollywoodissa.
Hän tekee järkevän valinnan, kun hän ei suoraan väitä, etteikö juutalaisilla olisi suhteettoman paljon valtaa kansainvälisen viihdeteollisuuden mekassa. Amerikanjuutalaiset lähteet nimittäin itsekin myöntävät tämän avoimesti.
Mikäli Wiik haluaa jatkaa keskustelua aiheesta, voi hän alkajaisiksi tutustua artikkeleihin ”Miksi kirjoitamme juutalaisista, osa 2 [17]” (kohta 12), ”Kyllä, juutalaiset hallitsevat mediaa [18]” sekä ”Hollywoodismi – ideologia, joka tuhosi kulttuurimme [19]”.
Holokaustirevisionismi: ohipuhuminen argumentaatiotaktiikkana
Vaikuttaa siltä, että holokaustirevisionismi ei ole Wiikille entuudestaan tuttu aihe, mutta hän syöksyi sanataistoon silti tavallaan ihailtavan uhkarohkealla ja itsevarmalla asenteella.
Kuten artikkelin alussa kuitenkin jo totesimme, ei ohipuhuminen valtavirtaisia artikkeleita summittaisesti suomentamalla ole vielä itsessään argumentointia. Erityisen noloksi meno muuttuu Wiikin ”vastineen” lopussa, kun hän yrittää antaa armonlaukauksen holokaustirevisionismille sekoittaen kuitenkin Auschwitzin eri ”kaasukammiot” iloisesti keskenään.
Wiik siteeraa käännösartikkeliamme ”Auschwitzin kaasukammioissa ei murhattu ketään [20]”, mutta hän ei kommentoi käytännössä lainkaan artikkelin asiasisältöä.
Sen sijaan hän tarttuu (ilmeisen sattumanvaraisesti) artikkelin Krema I –rakennusta koskevaan kappaleeseen, jossa muistutetaan, että nykyään turistirysänä toimiva rakennus ei ole autenttinen, vaan Neuvostoliitto uudelleenrakennutti sen sodan jälkeen. Wiik kirjoittaa:
”Krema I jälleenrakennettiin alkuperäisten perustusten päälle ehjänä säilyneet rakenteet uuteen rakennukseen sisällyttäen.”
Lähteenään hän käyttää valtavirtaisen holokaustilobbyn kirjoittamaa historiaa. Mahtoiko Wiik kuitenkaan valtavirtahistoriaa suomentaessaan miettiä lainkaan Stalinin ja Neuvostoliiton sotapropagandakoneiston pyyteettömyyttä?
Uskooko Wiik todella, että Stalin uudelleenrakennutti Krema I:n hyvää hyvyyttään, ainoana tavoitteenaan historiallinen totuus? Mikäli vastaus on kyllä, on Wiikin usko ”Isä Aurinkoisen” pyyteettömään hyvyyteen vahvemmalla pohjalla kuin Suomen Kommunistisen Puolueen rivijäsenellä konsanaan.
Wiik jatkaa ohipuhumista ja kopioi valtavirtaisten historiankirjojen sisältöä kirjoittaen: ”Krema I:ä ei käytetty juutalaisten joukkotuhontaan vaan se oli pikaisesti kyhätty kaasukammio venäläisten vankien yms. teloittamista varten, eräänlainen testiversio.”
Krema I:n ”testikaasutukset” ristiriitaisine ”silminnäkijätodisteineen” ovat olleet jo vuosikymmenten ajan yleinen vitsi revisionistipiireissä. Mikäli Wiik haluaa jatkaa niihin liittyvää keskustelua, suosittelemme aluksi tutustumaan Carlo Mattognon teksteihin ”Auschwitz: Crematorium I [21]” sekä ”The First Gassing at Auschwitz: Genesis of a Myth [22]”.
Leuchter, Rudolf, kaasukammiot
Wiik yrittää paeta kaasukammiokeskustelua kiistämällä Fred Leuchterin tutkimustulokset sillä perusteella, että tällä ei ollut insinöörin lisenssiä. Leuchter oli ”vain” Amerikan johtava kaasukammioasiantuntija.
Kuten Auschwitz-artikkelissamme kuitenkin todettiin, ei kenenkään tarvitse tukeutua pelkkään Leuchteriin, sillä Germar Rudolfin huomattavasti laadukkaammat tutkimukset vahvistavat samat johtopäätökset; Zyklon-B:tä ei käytetty ihmisten murhaamiseen:
”Syanidikaasu sitoutuu pysyvästi rautaan. Rakennusten kiviseinissä oli puolestaan paljon rautaa. Kummallista kyllä, Rudolf ei löytänyt syanidin jälkiä niistä rakennuksista, joiden väitettiin olevan ’murhakaasukammioita’. Usein murhahuoneiksi väitettiin rakennusten suihkutiloja. Rudolf ja Leuchter molemmat selvittivät, että syanidipitoista tuholaistorjuntakaasua löytyi vain desinfiointikammioiden seinistä. […]
Leuchterin tutkimustulokset olivat lähes liian hyviä ollakseen totta, sillä desinfiointikammioiden (1 / 1 000) ja väitettyjen murhakammioiden (1 / 1 000 000) seinien syanidipitoisuudet erosivat kolmella suuruusluokalla. Valtavirtaiset kemian julkaisut eivät ymmärrettävistä syistä uskaltaneet ottaa kantaa tutkimuksiin. Koska media ja tiedemaailma eivät halua koskea aiheeseen pitkällä tikullakaan, ainut vuoropuhelu aiheesta käydään oikeussaleissa vastaajan ja syyttäjän välillä!
Vaikka seinien kemiallinen tutkiminen vaatii paljon aikaa ja vaivaa, sama tulos on saatu useaan otteeseen. Maallikkokin voi nähdä eron. Desinfiointirakennusten seinät ovat värjäytyneet räikeän sinisiksi sekä sisä- että ulkopuolelta. Sen sijaan ’murhakaasukammioiden’ seinissä sinistä väriä ei ole.
Viralliset saksalaiset asiakirjat vahvistavat kemistien teorian siitä, mihin tarkoitukseen eri rakennuksia käytettiin. Myrkyllistä sinihappoa käytettiin esimerkiksi patjojen ja vaatteiden desinfiointiin. Myrkkyä ei koskaan käytetty niissä paikoissa, joissa Yhdysvallat ja Englanti Nürnbergin näytösoikeudenkäynnin aikana väittivät sitä käytetyn.”
Mikäli Wiik on täysin vakuuttunut siitä, että Zyklon-B:tä käytettiin juutalaisten murhaamiseen, miksei hän ottanut edellämainittuihin kappaleisiin kantaa?
Wiik yrittää harhauttaa lukijoita väittämällä löytäneensä holokaustirevisionistien sokean pisteen: ”On ristiriitaista leikkiä, että kaasu tekisi työskentelyn mahdottomaksi, koska holokaustinkiistäjät pääsääntöisesti tunnustavat sen, että kaasua käytettiin tuholaistorjuntaan.”
Käännösartikkelimme voi vaikuttaa toki ”ristiriitaiselta”, mikäli sitä ei lue kokonaan alusta loppuun. Ehkä Wiik ei lukenutkaan. Vaikuttaa nimittäin siltä, että häneltä jäivät seuraavat kappaleet kokonaan huomioimatta:
”Zyklon-B:tä käytettiin Auschwitzissa tuholaistorjuntaan. Hygienian kannalta oli äärimmäisen tärkeää, että esimerkiksi vankien patjat desinfioitiin tehokkaasti. Nestemäistä sinihappoa (vetysyanidi) adsorboitiin savimaisiksi rakeiksi, minkä tavoitteena oli tehdä tappavan vaarallisesta kaasusta mahdollisimman ’turvallista’.
Nürnbergissä Zyklon-B-purkkien lähetyslaskuja pidettiin todisteena ihmisten ’kaasutuksista’. Tuomioistuin ei ottanut käytännössä lainkaan huomioon sitä, mikä Zyklon-B:n normaali käyttötarkoitus oli: sitä käytettiin laajasti sodan aikana esimerkiksi vaatteiden ja patjojen desinfiointiin. Ei ollut ollenkaan epänormaalia, että sotaa käynyt Saksa hankki ainetta tautien riivaamille työleireille. […]
Degeschin kaasukammiot asennettiin 1942 saksalaisille työleireille, kun pilkkukuume saapui. Leirit käyttivät tonneittain Zyklon-B:tä. Majdanekin ja Auschwitzin desinfiointikammiot ovat edelleen pystyssä. Ne tunnistaa Zyklon-B:n värjäämistä sinisistä seinistä. Desinfiointikammiot ovat paljon pienempiä kuin rakennukset, joissa kaasua väitetysti käytettiin ihmisten murhaamiseen. ’Murhakammioissa’ ei kuitenkaan ole Zyklon-B:n jälkiä!
Nürnbergin kaasukammioilluusio luotiin yhdistämällä mielivaltaisesti kahden eri tyyppisen kammion piirteitä. Pienissä desinfiointikammioissa oli ammattimaisesti suunnitellut tuuletuslaitteet, turvallisesti eristetyt ovet, Zyklon-B:n tehokkaasti höyrystäneet lämmittimet sekä johdattimet ja korkeat savupiiput, joilla tappava kaasu poistettiin rakennuksesta.
’Murhakammioiksi’ väitetyt ruumishuoneet olivat täysin erilaisia. Ne olivat pitkiä, kylmiä ja kosteita rakennuksia, jotka oltiin rakennettu osaksi maan alle, jotta ne pysyisivät viileinä. Ilmanvaihto oli tehotonta eikä katoissa ollut aukkoja Zyklon-B-rakeiden pudottamista varten. Keskellä huonetta oli suurikokoinen pöytä, johon ruumiit asetettiin ennen kuin ne vietiin viereisen huoneen polttouuneihin.
Jostain kumman syystä ruumishuoneita (ja toisinaan pesuhuoneita) alettiin yhtäkkiä kutsua ’kaasukammioiksi’ ja samalla todelliset ammattimaisesti suunnitellut kaasukammiot katosivat kokonaan keskustelusta. Hämäriä murhahuoneita alettiin kutsua epämääräisellä nimellä ’Krema’.”
Wiik yrittää vieläpä viedä uskottavuuden Germar Rudolfilta mustamaalaamalla tätä, mutta päätyykin nolaamaan itsensä: ”Rudolf ei joutunut vankilaan tieteellisten löytöjen vaan niiden vääristelyllä tehdyn vihanlietsonnan vuoksi.”
Wiik ei joko lainkaan tunne Saksan lainsäädäntöä ja Rudolfin historiaa, tai sitten hän yksinkertaisesti valehtelee. Saksan lakien mukaan valtavirtaisen holokaustitarinan kumoavan tutkimustiedon esittäminen on jo sinänsä ”vihanlietsontaa”. Rudolf ei kannustanut ketään tekemään rikoksia juutalaisia vastaan. Hänet tuomittiin siksi, että Saksan ”oikeusjärjestelmän” mukaan holokaustin epäily on itsessään viharikos juutalaisia vastaan.
Rudolfia mustamaalaamalla Wiik antaa legitimiteetin Saksan mielivaltaiselle ajatusrikoslainsäädännölle.
Naula holokaustirevisionismin arkkuun?
Wiikin mielestä holokaustin ”todistamiseen” ei lopulta edes tarvita esimerkiksi murhakaasukammioiden olemassaolon todistavia asiakirjoja, koska totuus löytyy muun muassa Josef Göbbelsin ”päiväkirjoista”.
Olemme kuitenkin jo aiemmin julkaisseet kriittisen laina-artikkelin Göbbelsin ”päiväkirjoista” [23] ja osoittaneet, ettei teos suinkaan kumoa holokaustirevisionistien esittämiä väestötieteellisiä, kemiallisia, logistisia ja fyysisiä todisteita.
Lisäksi Wiik linkittää lukemattomille valtavirtaisille sivuille artikkeleihin, jotka hänen mukaansa ”todistavat” esimerkiksi Göringin ja Eichmannin ”tienneen holokaustista”. Wiik ei kuitenkaan jaksa edes lyhyesti referoida suomeksi linkittämiään artikkeleita, joten mikäli hän haluaa keskustella tarkemmin vaikkapa Eichmannin uskottavuudesta, on hänen oltava hieman viitseliäämpi.
Sitä odotellessa lukijamme voivat katsoa videon, jossa Eichmann kertoo toisen maailmansodan jälkeen oikeudelle nähneensä ”holokaustin” aikana mystisen verisuihkulähteen.
Pitääkö Wiik Eichmannin ”silminnäkijälausuntoa” uskottavana todisteena siitä, että veri saattaa suihkulähteen tavoin pulputa kuolleiden juutalaisten ruumiista?
Lopuksi Wiik yrittää haparoivin käsin lyödä naulan revisionismin arkkuun ottamalla kantaa Robert Faurissonin [24] ja Eric Huntin [25] Auschwitz-artikkeleihin sekä kuuluisaan ”No holes, no Holocaust” –teesiin. Ensin hän lainaa suomentamaamme Faurissonin tekstiä Krema II –rakennuksesta ja jatkaa sitten Krema I –rakennukseen liittyen:
”Magneetti menee jo ristiin omien kertomustensa kanssa. Joissain artikkeleissa sitä seikkaa, että kaasukammiot jälleenrakennettiin natsien räjäytysten jäljiltä, käytetään väitteissä holokaustin historiallisuutta vastaan. […]
Tässä artikkelissa [25] Magneetin väite taas on, että aukot ovat katossa, mutta ne ovat väärennöksiä. Heidän tarinansa muuttuu sen mukaan, mitä milloinkin tarvitaan selitettäväksi.”
Wiik sekoittaa joko tahallaan tai vahingossa kaksi täysin eri rakennusta toisiinsa:
- Krema I, jonka Stalin uudelleenrakennutti sodan jälkeen ja jonka kattoon puhkaistut reiät paljastuivat alkuperäisten pohjapiirrosten avulla huijaukseksi.
- Krema II, jonka ”kattoon tehtyjen reikien” kautta SS-miehet pudottivat valtavirtahistorian mukaan myrkkyä juutalaisten päälle. Kummallista kyllä, rakennuksen katossa ei kuitenkaan ole reikiä.
Olisi siis parempi, että Wiik keskittyisi tulevaisuudessa kokonaan ”omaan juttuunsa” eikä leikkisi juutalais- tai holokaustiasiantuntijaa vain siksi, että juutalaisia täytyy periaatteen vuoksi puolustella aina ja kaikkialla.
Toimitus