Tietovuoto yhdistää Clintonit perversseihin väkivaltarituaaleihin

Wikileaks on julkaissut jälleen uusia sähköposteja, jotka valottavat Clintonin pariskunnan häiriintynyttä mielenmaisemaa. Tällä kertaa tietovuodot käsittelevät perverssejä väkivaltarituaaleja.


Wikileaks sai käsiinsä Hillary Clintonin presidentinvaalikampanjan päällikön John Podestan sähköposteja, joissa puhutaan niin sanotuista Spirit Cooking (’sielunpaistaminen’) –illallisista.

Podestan perhe sai 28.6.2015 Marina Abramovic –nimiseltä ”performanssitaiteilijalta” sähköpostin, jossa kysyttiin, aikooko koko perhe osallistua ”sielunpaistajaisiin”.

Abramovic on ladannut verkkoon videoita Spirit Cooking –seremonioistaan. Videolla Abramovic heittää verta pientä lasta esittävän patsaan päälle huoneessa, jonka seiniin on kirjoitettu häiriintyneitä viestejä verellä.

Videolla Abramovic kirjoittaa myös ”sieluaterian” reseptin, joka sisältää muun muassa ”spermaan sekoitettua äidinmaitoa”.

Abramovicin taidetapahtumissa käytetään usein raakaa seksuaalista väkivaltaa.

Clintoneiden yhteyksiä Abramoviciin pidetään erityisen huolestuttavina siksi, että jo aiemmin julkisuuteen on vuotanut tietoja Bill Clintonin ystävyydestä juutalaisen pedofiilipankkiiri Jeffrey Epsteinin kanssa.

Bill Clinton on osallistunut ”lolitalennoille”, joissa tuomittu seksuaalirikollinen Epstein kuljetti alaikäisiä seksiorjia ystäviensä raiskattavaksi.

Mikä törkeintä, virkavalta teki rikostutkinnan aikana Epsteinin kanssa sopimuksen, jossa ”oikeuslaitos” sitoutui ”olemaan nostamatta syytteitä ketään Epsteinin mahdollisia rikoskumppaneita vastaan”. Raiskauslennoille osallistuneet eliittipoliitikot pääsivät kuin koirat veräjästä.

Alla kuvia Abramovicin ”taiteesta”.

700_a717a5e750dcb2be7b48358179e55093 sc-618x477 sc7 sc3 dasda 2016-11-04-11_27_56-marina-abramovic-spirit-cooking-youtube 2016-11-04-11_24_56-marina-abramovic-spirit-cooking-youtube 2016-11-04-11_23_49-marina-abramovic-spirit-cooking-youtube

Lue myös:

Miksi juutalaisista rituaalimurhista ei uskalleta puhua?
Helsingin Sanomat pimitti tietoa Clintonin ja juutalaismiljardöörin rikostutkinnasta
Juutalaislehti: juutalaiset hallitsevat Amerikan vaalirahoitusta
Tietovuoto: Hillary Clinton kannusti manipuloimaan Palestiinan vaaleja
Tietovuoto: juutalaispankkiiri valikoi Obaman hallituksen jäsenet kulissien takana

19 kommenttia

  1. Kyllä täytyy olla vähän enemmän kuin pikkuisen henkisesti häiriintynyt henkilö että ottaa osaa tai valmistelee tuollaisia tapahtumia. Ja pitää olla kyllä pikkuisen häiriintynyt ollakseen osallinen tuollaisessa menossa millään tavalla.

    Minua lähinnä oksettaa. Fyysinen pahoinvoinit on konreettista.

    Plusääni(28)Miinusääni(0)
    1. Mitä muuta noilta saatananpalvojilta voi odottaa kuin sontaa? Tuo kyseinen mielisairas ”taiteilija” taitaa olla itsekin jutku. Ainakin hänen mielenmaisema on hyvin juutalaista, heillähän on pakkomielle kaikkeen saastaan. Palakoon Helvetissä koko perkeleellinen paskasakki, varsinkin Clintonit.

      Plusääni(23)Miinusääni(1)
  2. ”Lolitalennoista” olenkin jo kuullut aikaisemmin ja ukko -clintonin osallistumisesta kyseisille ”seiväsmatkoille”,
    Totta kai! Kuinkas muuten? Epstein järjestäjänä, eli ei kristytty, jolla juutalaisena ei ole minkäänmoista moraalia rasistina, kun kyseessä on goyat eli eläimelliset pakanat. Siis valkoisen rodun vaaleat tyttölapset, jotka häpäistään nuorella iällä wanhojen irstaitten miesten toimesta ja näin täystuhotaan heidän elämänsä pohja sekä tuomitaan ikuiseen helvettiin, josta aniharva selviää edes jotenkin jaloilleen, mutta tuon painajaismaisen kokemuksen jälkeen ei tule olemaan rauhallista yötä. Moni murhaa itsensä tai joutuu mielisairaalaan tai täysin heitteille sydämettömän rahan jumalaa palvovan yhteiskunnan ulkopuolelle kuin kaatopaikalle rottien järsittäviksi eli prostitutioiduksi.
    Bill Clinton muka -kristittynä varmistaa paikkansa Helvetissä. Kyllä ”piru perillisensä löytää”, sanoo vanha sananlasku.

    Kammottavaa ja äärimmäisen vastenmielistä aineistoa. On suorastaan rikos, että tuollaiset ihmiset saavat vaikuttaa yhteiskunnassa vapaasti kuin kunnon kansalaiset ainakin.
    Perfersio, joka on täysin liian laimea nimitys moiseen saatanan palvontaan. Clintonin perhe on varsinaiden paheiden pesä, eikä tuo yhteiskunnan ”peruselementti” ole jättänyt kiveäkään kääntämättä saastuttaakseen itsensä kaikilla mahdollisilla raskailla rikoksilla.
    Eikäpä edes Chelsea Clinton ole edes Billin siittämä, vaan kirrary on tekaissut ”lehtolapsen” turvallisuusmiehen kanssa. Täytyy todeta, että kyseinen ”hyljemmies” on tehnyt ”työnsä hyvin. Ei siinä ole oikein ”kaukana” voinut olla ”kohteestaan”. roger

    Plusääni(21)Miinusääni(2)
  3. Tämä mies kertoo mitä tuo podestan numero 14 tarkoittaa ja kuinka tämä kaikki liittyy egyptiin ja pyramiidehin ja paljon muuta.
    kannattaa katsoa edes muutamat videot mitä youtube käyttäjä on tehnyt jotta ymmärtäis mitä tuossa alla olevassa videossa kerrotaan.

    https://www.youtube.com/watch?v=j29hslnYlw4

    Plusääni(3)Miinusääni(0)
  4. Mikäli kenellekään jäi epäselväksi, tämä Abramovic on tietenkin juutalainen. Nimi, naama ja käytös toki kertovat jo kaiken tarpeellisen, mutta aiemmin hänen juutalaisuutensa oli selkeästi esillä myös hänen wikipedia-sivuillaan, kunnes se sopivasti poistettiin heti tämän ”yllättävän” skandaalin noustua tapetille. Juutalaisilla on kova tarve lakaista maton alle heidän taipumuksensa saatananpalvontaan ja muuhun sairaaseen toimintaan. Joskus jutkujen on kuitenkin vaikea pidätellä ylimielisyyttään ja totuus tuleekin julki, kuten juutalaisen Harold Wallace Rosenthalin tapauksessa, kun myönsi eräässä haastattelussa juutalaisten palvovan Luciferia. Pian tämän jälkeen hänet tapettiin, oletettavasti Mossadin toimesta. Hän oli Washingtonin sisäpiiriläisiä. Tämä on toki vain yksi monista esimerkeistä.

    Plusääni(15)Miinusääni(0)
  5. Suuri osa väestöä ei usko Jumalaan eikä Saatanaankaan. Siksipä saatananpalvojat saavat touhuta rauhassa. Rahalla ja suhteilla pystyy omia perversioitaan tai rituaalisia rikoksiaan peittelemään uskomattomana paljon. On karmeaa, että kun näitä paljastuksia alkoi jenkeissä tulla viime viikolla ilmi, niin niistä eivät kiinostuneet muut kuin evankeliset kristityt ja muut Trumpin intomielisimmät kannattajat ja Clintonin katkerimmat inhoajat. Suomessakin lähinnä kansallissosialistinen media (Magneetti) ottaa kantaa aiheeseen.
    Vasemmistolaiset voidaan hämätä kertomalla tämmöisten perversioiden olevan taidetta. Heidät on aivopesty rappiotaiteen ihailijoiksi. Heitä ei kiinnosta, vaikka taiteilija olisi kulissien takana vaikka minkälainen ihmisuhreja tekevä Paholaisen papitar. Näiden hullujen esikuva ja sairaiden rituaalinen kehittelijä Aleister Crowley on heille vain kivojen Tarot-korttien tekijä ja ansioitunut esi-hippi. Niin sairaaksi ja typeräksi on keskiverto vasemmistolainen itsensä ’valistanut’, että suorastaan suosii erilaisten kuolemankulttien tuottamista Suomeenkin.

    Plusääni(13)Miinusääni(0)
  6. Ei tässä ole mitään uutta. Pelkkää samaa verellä mässäilyä mitä juutalaisten pyhät kirjat ja historia ovat täynnä. Juutalaisia on historiansa aikana syytetty tästä irstailusta niin usein, että sille on oikein nimi verenloukkaus (engl. blood libel).

    http://www.angelfire.com/dawn666blacksun/Jewish_Ritual_Murder.html
    http://dawn666blacksun.angelfire.com/Jewish_Ritual_Murder2.html
    http://dawn666blacksun.angelfire.com/Torah_and_Living_Blood_Sacrifice.html

    Plusääni(7)Miinusääni(0)
  7. Liittyvätkö Podestan veljekset vuonna 2007 kadonneen Madeleine McCannin tapaukseen? Moni varmaan muistaa tämän uutisjutun vuosien takaa. Madeleinen vanhempiahan epäiltiin alusta asti ja kuinka ollakaan, hänen isänsä on väitetysti vapaamuurari. Lisää aiheesta muun muassa seuraavasta linkistä:

    http://truthfeed.com/breaking-bombshell-multiple-reports-tie-clintons-podesta-brothers-to-child-abduction-case/34348/

    Oli miten oli, juutalaiseliitin ja heidän kätyreidensä julmuuksista ei ole paljastunut vielä edes jäävuoren huippua.

    Plusääni(3)Miinusääni(0)
  8. Voi helvetti mitä sairasta paskaa ja vielä olevinaan taidetta!

    Satavarmasti jonkin suuntauksen satanisti tämä mielenvikainen Serbialainen Marina Abramovic.

    Jälleen hyvä esim. miksi pidän nykytaidetta suurelta osin paskanarvoisena!!

    Plusääni(3)Miinusääni(0)
    1. Suomen/suomalaisten-tuhopuolueeksi pervertoidun kokoomuksen ministeri Sanni Grahn-Laasonen kannattaa rappiotaiteen-museo Guggenheimin tukemista verovaroin ja sanoo museohankkeen vastustajia populisteiksi. Tässä suomalaisten mädättämisessä irvikuva-taiteellakin NWO-kommunismia varten mm. kokoomus istuu samassa veneessä kulttuurimarxististen perversio-kansanvihollisten, nahkansa luoneiden kommunistien kanssa. Ilmeisesti varsin huomattava joukko täysiä pölkkypäitä, hyödyllisiä idootteja äänestää kokoomusta johtavia maanpettueita edelleen kerrasta toiseen ’koti, uskonto ja isänmaa’-puolueen edustajina. – Grahn-Laasonenhan johtaa myös Suomen koulu- ja yliopistolaitoksen alasajoa tarvittavien rahojen toistuvilla leikkaamisilla – Sipilän/Orpon avosylin vastaanottamille kymmentuhatpäisille ulkomaisille partalapsi-joukoille kun täytyy tarjota maailman parhaimpiin kuuluvaa sosiaaliturvaa; luku-, kirjoitus- ja kielitaidottomista kamelikuskeista ja taatelintallaajista he tekevät varmasti pikakoulutuksella niitä huipputekniikan osaajia, joiden avulla Suomi nostetaan suosta.

      Plusääni(2)Miinusääni(0)
      1. ”Kouluihin pitää palauttaa työrauha ja järjestys
        MV-lehti on julkaissut otteita pääkaupunkiseudulla toimivan erityisopettajan haastattelusta:

        Suvakit ovat mädättäneet koulut

        Maahanmuuttokriittisiä on paljon, mutta etenkin viime vuosien aikana on omassa työyhteisössäni hiljalleen vaiettu maahanmuuttajalasten tuomista ongelmista. Monet pelkäävät rasistin leimaa. Poliittinen korrektius on myös hävittänyt huumorin arjesta.

        Vastarinta.com julkaisi erityisopettajan haastattelun, josta MV-lehti julkaisee otteen:

        Millaisia muutoksia tahtoisit nähdä koululaitoksessamme?

        Tärkein asia olisi kuunnella opetusalan ammattilaisia eikä vielä koulua eteenpäin ulkoa ohjautuvien voimien avulla. Kasvatustieteiden emeritusprofessori Kari Uusikylä onkin todennut, että koulumme ovat kaapanneet puoskarit ja markkinamiehet.

        Totuudenmukaista tietoa pitää jakaa sen sijaan, että koulua muutetaan epädemokraattisesti ainoastaan KULTTUURIMARXILAISEKSI.

        Poikien kouluviihtyvyys Suomessa on maailman heikointa. Kouluista puuttuvatkin kunnon miehen mallit ja tekemisen meininki. Toisin kuin aikuiset luulevat, lapset arvostavat reiluja ja vahvoja roolimalleja.

        Tätä ollaan päinvastoin häivyttämässä sukupuolineutraalilla kasvatuksella. Uusiin helsinkiläiskouluihin rakennetaan unisex-wc:t.

        Monien poikien viihtyvyyttä on perinteisesti lisännyt koululiikunta. Uuden opetussuunnitelman myötä sieltä poistettiin kaikki urheilulajit, kuten hiihto, luistelu, pesäpallo jne. Tässä on taas esimerkki yhteiskunnan muutoksesta.

        Fyysinen ponnistelu ja kilpailu ovat kiellettyjä – kaiken pitää olla mukavaa. Tämä lisää erityisesti fyysisten poikien turhautumista.

        Erityisopettajana kannatan inkluusion sijasta segregaatiota. Maahanmuuttajille pitäisi olla omat luokat ja tasotestit ennen normaaliopetukseen siirtämistä.”

        Erityisopetuksen tuki tulisi suunnata kantasuomalaisille lapsille, joiden juridiset oikeudet eivät nyt toteudu. Lasten opetus samoissa ryhmissä ei takaa hyvää opetusta kaikille.”

        http://mvlehti.net/2016/11/08/kouluihin-pitaa-palauttaa-tyorauha-ja-jarjestys/

        Mitä vaikuttaakaan kansanterveyteen koululiikunnan vesittäminen!

        Plusääni(1)Miinusääni(0)
  9. Eliitti luulee, että se saavuttaa jotain harjoittamalla tätä magiaansa. Valitettavasti magia käytettynä itsekkäisiin päämääriin, toisten tappaminen ja juonittelu ovat kaikki ankarasti kiellettyjä asioita magiaa harjoitettaessa. Sillä voi saavuttaa lyhyellä aikavälillä jotain, mutta se kostautuu ankarasti myöhemmin. Se mikä lentäen tulee, se viheltäen menee.

    Plusääni(4)Miinusääni(0)
  10. Ei voi olla totta, että amerikkalaiset todella äänestäisivät tällaisen paatuneen rikollisen presidentiksi. Ei se oikeasti voisi olla edes lähellä. Galluppien ja vaalien tulokset on takuulla peukaloitu.

    https://aasinmyssy.blogspot.fi/2016/10/waco-ei-itsemurha-vaan-joukkomurha.html

    Tässä siis Hillary murhautti tankein ja laittoman myrkkykaasun ja palompommien sekä tarkka-ampujien avulla lähes 90 ihmistä, joista lapsia oli kolmasosa. Vain siksi, että hänen huumemafiansa rikokset tulisivat ilmi? Ei, vaan koska rituaalimurha.

    Vai kuinka siis Oklahoman pommitus?

    https://aasinmyssy.blogspot.fi/2016/10/oklahoman-pommi-oli-hallituksen-oma-osa.html

    Armeijan pommeja kannetaan pois raunioista ja kymmeniä ihmisiä murhataan, jotta tiedot eivät vuotaisi. McVeigh ja koko jutun vetäjä Strassmeir olivat hallituksen agentteja.

    Hillary laittoi sopivasti liikee Billin seksiseikkailuista tietäviä turvamiehiä palvelemaan ja kuolemaan pommi-iskussa.

    Plusääni(9)Miinusääni(0)
  11. Trump voitti JIPPII, joten suoraselkäisyys ja nationalismi saivat mahdollisuuden, myös Euroopassa ja siten meillä Suomessakin!!
    Toivottavasti Trump nakkaa Clintonit linnaan ja ainakin hidastaa uusliberalismiglobalismin leviämistä!

    Plusääni(1)Miinusääni(0)
    1. Clintonille ei tule vankeutta — sakkoja ehkä — jonka jälkeen hän pitää vuoden tauon politiikasta. Out of sight, out of mind. Voi olla että Clintonille tarjotaan lähettilään paikka jossakin. Voi olla että Clinton jopa hyväksyy tarjouksen.

      Plusääni(1)Miinusääni(0)
    2. Samaa paskasakkia se Trumpkin on, pelkkä juutalaisten perseennuolija ja populismilla ratsastava hupiukko. Heti kun jätkä astuu virkaansa hän sopivasti ”unohtaa” kaikki antamansa lupaukset, luota huoletta siihen. Sillä jos jutku eliitti kokisi hänet aitona uhkana, hän olisi kuollut aikoja sitten.

      Plusääni(1)Miinusääni(1)
  12. Se on modernia taidetta, genre on kauttaantaan mitääsanomatonta ja sairasta, sekä aika usein veri ja muut sairaat elementit mukana.

    Plusääni(0)Miinusääni(0)

Kirjoita kommentti

Pakolliset kentät on merkitty *

Kotimaa

Ulkomaat