Tietovuoto: Hillary Clinton kannusti manipuloimaan Palestiinan vaaleja

Yhdysvaltojen presidentinvaalien alla on puhuttu paljon vaalituloksen manipuloinnista. Valtamedian mukaan puheet ovat ”huuhaata”, mutta julkisuuteen vuodettu Hillary Clintonin puhe kertoo aivan muuta.

Julki tullut äänite on peräisin syyskuulta 2006. Clinton pyrki jatkokaudelle senaattoriksi, joten hän kiersi juutalaisen lobbaajan luota toiselle kerjäten vaalirahaa. Yksi etapeista oli Jewish Press –lehden toimisto Brooklynissä.

Yksi Jewish Press –tapaamiseen osallistuneista oli lehden toimittaja Eli Chomsky. Chomsky otti mukaansa kasettinauhurin, jolla hän äänitti noin 45 minuuttia Clintonin puhetta.

Nauha päätettiin julkaista vasta 10 vuotta myöhemmin – vain hieman ennen seuraavia presidentinvaaleja, joiden aikana äänestystulosten väärentäminen on noussut yhdeksi pääpuheenaiheista.

Valtamedia on väittänyt, että on pelkkä ”salaliittoteoria”, että Clintonin kaltainen arvostettu poliitikko voisi peukaloida demokraattisia vaaleja. Nauhalla Clinton puhuu kuitenkin aivan toiseen sävyyn.

Sionististen rahoittajiensa iloksi Clinton kertoi vastustaneensa Palestiinalaishallinnon vaaleja, jotka oli pidetty 25.1.2006.

Clinton oli vihainen siitä, että radikaali Hamas sai demokraattisissa vaaleissa enemmän kannatusta kuin Israel-alisteinen Fatah:

”Meidän ei olisi pitänyt tukea [demokraattisia] vaaleja Palestiinassa. Vaalit olivat vakava vahinko.

Jos tuemme vaaleja, täytyy meidän varmistaa se, että [meidän kannaltamme] oikeat ehdokkaat voittavat.

Puheet vaalien manipuloinnista ovat saaneet lisää pontta myös FBI:n käynnistämien lukuisten rikostutkintojen vuoksi. Clintonia tukeva juutalaisomisteinen valemedia Helsingin Sanomat on ollut raivoissaan siitä, että poliisi ei ole jättänyt vaalien radikaaleinta sionistia rauhaan.

Lisäksi tietovuotosivu Wikileaks paljasti Clintonin sisäpiirin sähköposteja, jotka todistavat, että megayhtiö Google on tehnyt oman osansa manipuloidakseen äänestäjien käyttäytymistä Clintonin parhaaksi.

 

Lue myös:

”Hillary Clinton on presidenttiehdokkaista vaarallisin”
Entinen CIA-upseeri: Ovatko Clintonit Israelin agentteja?

9 kommenttia

  1. Tuo akkahan on itse saatana. Häkki päähän kuin hanibanille.

    Plusääni(11)Miinusääni(1)
  2. Tässä kirjoituksessa kiteytyy aika syvällisesti se, mistä on kysymys:

    http://aasinmyssy.blogspot.fi/2016/10/ron-brownin-murha-ja-chinagate.html

    Clintonit edustavat globaalia eliittiä. NWO:ta. Nimenomaan Kiinan ja Venäjän eliitti on yhtä ja samaa. Ja ne kaikki ovat myös järjestäytyneen rikollisuuden eliitti samalla. Clintonien nousu tapahtui Iran-Contran luottomiehinä ja naisina, rahansiirtelyä ja huumekaupan suojelua, huumerahojen pesua ym. Mutta siis Kiina-kytkös avaa kaikki vielä isompiin sfääreihin.

    Ihmeellistä myös, ettei musta väki ole reagoinut tuohon, että musta ministeri murhautettiin, kun hän ei ollut suostunut ottamaan syitä päälleen Hilaryn rikoksista.

    Plusääni(6)Miinusääni(0)
  3. Hillary Clinton sotarikollinen ja täysin korruptoitunut USA:n sionistisen eliitin sätkynukke.

    Eikä siinä vielä kaikki: Hänen miehensä, Bill Clinton, on osallistunut kahteenkymmeneenkuuteen (luku on siis 26) ns. seksilentoon. Näiden seksilentojen järjestäjä taas on ollut mm. pedofiliasta syytettynä ollut Eppstein (kyllä, juutalainen miljonääri).

    Nämä ns. seksilennot ovat äärimmäisen vastenmielisiä seksiaddikteille poliittisille päättäjille räätälöityjä lentoja ja niiden tarkoitus on, tietenkin, ihmisen saaminen eliitin orjaksi.

    Moni asia viittaa siihen, että Wikileaks ja Julius Assange (joka on Ecuadorin Lontoon suurlähetystössä suojassa tältä demonijoukolta) ovat saaneet haltuunsa todella raskauttavaa aineistoa tästä äärimmäisestä rappiotilasta, johon länsimaiden ns. johto on saatettu. Joidenkin huhujen mukaan jopa Hillary itsekin on ollut mukana näillä lennoilla, mutta nämä ovat huhuja. Bill-poika on ollut, jopa koshermedia myöntää tämän.

    Edes koshermedia ei pysty peittämään kaikkia totuuksia, vaikka yritystä on, sitä todella on.

    Kaikki viittaa globaalisti siihen, että nimenomaan pedofiilejä on juuri nyt globaalieliitin joukossa todella paljon ja pedofiilithän yritetään monilla tahoilla normalisoida.

    Ja sokerina siellä todella pohjalla: Itävallassa aikuinen maahanmuuttaja raiskasi 10-vuotiaan pojan ja hänet vapautettiin, koska ”hän ei ymmärtänyt pojan kieltä ja siksi hän ei voinut tietää, että poika ei halunnut tulla raiskatuksi”.

    Tämä on ehkä kuvottavin suvakkien aikaansaannos omalla listallani ja totoisesti toivon, että tulee Lyhtypylväiden Yö ja toivottavasti on ihmisiä, jotka eivät ymmärrä eliitin kieltä, kun heidät ripustetaan…

    Plusääni(11)Miinusääni(0)
    1. Huoli pois, vihan ja koston päivä on hetki hetkeltä lähempänä. (((Eliitti))) on jo niin ylimielinen että kuvittelee olevansa kostolta ja väkivallalta turvassa, mutta se ei pidä paikkaansa. Kosto, väkivalta ja julmuudet tulevat kohdistumaan heihin ja heidän demoniseen jälkikasvuun kun he sitä viimeksi odottavat. Historiasta löytyy paljon tästä paljon esimerkkejä.

      Ja kun koston päivä tulee, voidaan puhua ihan oikeasta Holocaustista. Eikä tällä kertaa ole jutkuja itkemässä myyttistä kuutta miljoonaa, sillä juutalaisia ei tuolloin enää ole.

      Plusääni(4)Miinusääni(1)
  4. Sekä Wacossa että Oklahomassa oudosti saivat surmansa Clintonin turvamiehinä toimineet agentit, jotka oli siirretty muihin tehtäviin:

    http://aasinmyssy.blogspot.fi/2016/10/waco-ei-itsemurha-vaan-joukkomurha.html

    http://aasinmyssy.blogspot.fi/2016/10/oklahoman-pommi-oli-hallituksen-oma-osa.html

    Wacossakin siis vahingonlaukauksesta lähestyessä ja kolme muuta agentin tappaessa heidät takaapäin. Koreshin väki ei heitä ampunut. Clintonit ovat eliminoineet turvamiehiä, jotka ovat nähneet liikaa ja/tai eivät ole osanneet pitää suutaan kiinni. Kyse on ollut Billin seksiseikkailujen turvaamisesta. Nämä agenttieliminoinnit ovat selvä linkki Clintoneihin ja ne varmistavat sen, että he ovat vastuussa näistä operaatioista. No tietenkin Wacossa oli selvät määräykset ja johto heiltä. Mutta Oklahoma on myös selvä Clinton-räjähdys tästäkin syystä.

    Hillary oli Wacossa isossa roolissa. Koska hän on päällikkö ja johtaa muutenkin ja on Billiä älykkäämpikin, syttää myös Oklahoman kohdalla sormi etenkin häneen. Tappoihan hän lapsia jo Wacossa muutenkin.

    Plusääni(3)Miinusääni(1)
  5. Amerikka parka: valittavana vain yhtä kaikki Hilarious Trumpet.

    Plusääni(0)Miinusääni(0)
  6. Voisitte uskovaiset lopettaa tuollaisen hölynpölyn jauhamisen ja pitää pölyt mahassanne.

    Uskokaa vaan kaikkea paskaa mitä ”mediassa” kirjoitetaan. Totuuden puhumisesta haluatte tehdä valhetta.

    Ahneet hyvävelipellet yrittävät johtaa tätä maailmaa ja te lampaat suostutte siihen.
    USA on täysin uskovaisten mielisaidaiden vallassa ja koko maailma komppaa.
    USA on pelkkä siirtomaa ja syntipukki isommassa pelissä.

    Kaikki todellinen valta on ihmisella omasta itsestään, eikä siihen kuviteltuja jumalia tarvita.
    Jokainen tekee oman tahtonsa mukaisesti, hyvää tai vähemmän hyvää. Kaikki on kuitenkin edistystä.

    Jumala ideanakin on naurettavan tyhmä… ei mielikuvitukseen ja keksittyihin höpöhöpöihin turvautuminen paranna asioita tippaakaan.

    Usko on pelkkää mielikuvitusta ja uskonto on huijausta. Sen kun myöntää itselleen on vapaa tekemään hyvää tai huonompaa, riippuen omista kyvyistä ja taidoista. Pahuus on ihmisen keksintöä.

    Yhteiskunta ja valtion on luotu orjuuttamaan kansat pienen yhteisön vallan alle, ei sen kummempaa.
    Jos haluat todellista muutosta, lakkaa äänestämästä ja antamasta valtaa elämästäsi pienen sisäpiirin haltuun! Hoida ensiksi oma elämäsi kuntoon, ennenkun alat vaahdota muiden asioista.

    Oppi ja ymmärrys tulee vain esimerkista, omasta tai toisten. Ei sitä kouluista tai ”pyhistä” kirjoista opita.

    Isänmaata ei ole koskaan ollutkaan, se on vaan yksi kusetus muiden joukossa.

    Todellisuudessa, olemassa on vain erilaisia ihmisiä. Turha siitä alkaa piruja maalailemaan seinille.

    Yliluonnollisia asioita EI ole olemassa,
    Ääliöt!

    Kasvakaa aikuisiksi, lapset…

    Plusääni(0)Miinusääni(3)

Kirjoita kommentti

Pakolliset kentät on merkitty *

Kotimaa

Ulkomaat