- Magneettimedia - https://magneettimedia.com -

Tietovuoto: George Soros vaatii tiukempaa Internet-sensuuria

Tuoreet tietovuodot [1] paljastavat, että juutalainen talousrikollinen ja miljardööri George Soros pyrkii korruption avulla tiukentamaan länsimaista Internet-sensuuria.

Aiheesta uutisoi Zero Hedge [2], jonka mukaan Yhdysvalloissa Internetin valvonta on lokakuussa siirtymässä liittovaltiolta yksityiselle sektorille, ICANN-nimiselle yhtiölle (Internet Corporation for Assigned Names and Numbers).

Aiemmin liittovaltio on vastannut muun muassa tärkeimmistä domain- ja IP-järjestelmistä. Internetin yksityistämisestä päätettiin kuitenkin maaliskuussa 2014, ja pian hanke on viety maaliin. Monet kehityksestä huolestuneet kansalaisjärjestöt pyrkivät nyt hidastamaan verkon yksityistämistä oikeuskanteella.

Zero Hedge kirjoittaa, että George Sorosin Open Society –järjestö näkee verkon yksityistämisessä arvokkaan tilaisuuden. Sorosin mukaan hallitusten on perustettava ”kansainvälinen viranomainen”, joka päättäisi siitä, ”millainen sisältö on otettava pois Internetistä ja minkä voi säilyttää”.

Sorosin mukaan tietoa tulisi sensuroida tai sallia sillä perusteella, tukeeko se hänen kulttuurimarxistista visiota ”avoimesta yhteiskunnasta”. Zero Hedgen tiedot perustuvat DCLeaks-vuotosivuston asiakirjaan “2014 Proposed strategy”, jossa kartoitettiin Open Societyn strategiaa.

Sorosin orwellilaisen logiikan mukaan Internetiä on sensuroitava ”sananvapauden suojelemiseksi”. Open Society julistaa, että Internetin sananvapaus on erityisen tärkeä poliittinen ase Kiinan kaltaisia Yhdysvaltoja (ja Israelin [3] hegemoniaa) uhkaavia valtioita vastaan.

Open Societyn mukaan ”epädemokraattiset” voimat uhkaavat kuitenkin liberaalien Internet-käyttäjien auvoa, minkä vuoksi Internet-viranomaisten on lobattava toisinajattelijoiden sananvapautta esimerkiksi Kiinassa ja sen sijaan toisinajattelijoiden sensurointia länsimaissa.

Tällä tavoin edistetään kansainvälistä ”avoimen yhteiskunnan” ihannetta.

 

Lue myös:

Soros-paljastukset jatkuvat: korkeimman oikeuden manipulointia monikulttuurisuuden nimissä [4]
Video: Juutalaiset Internet-sensuurin takana [5]
Israel haluaa rakentaa kansainvälisen sensuuriliiton Internetiin [6]