"Vihollinen tahtoo tuhota kansallishenkemme pakottamalla meidät uskomaan hänen ristiriitaisaan holokaustioppiinsa."

Horst Mahler

Tietopaketti holokaustin kiistämisestä aloittelijoille

HuonoVälttäväIhan okHyväErinomainen 4,54
Loading...
Tulosta Artikkeli Tulosta Artikkeli

Magneettimedia saa tuskin mistään muusta aiheesta yhtä kiivasta kritiikkiä kuin siitä, että kiistämme juutalaisten joukkotuhonnan eli ”holokaustin” toisessa maailmansodassa. Selvitämme seuraavaksi, miksi tulemme vastaisuudessakin jatkamaan revisionistisella linjalla.

19.12.2012 Helsingin Sanomat julkaisi kolumnin, jossa ehdotettiin, että mikäli EU:sta tulee jokin päivä liittovaltio, tulisi holokaustista tehdä liittovaltion ”syntymyytti”.

Kaikissa yhteiskunnissa on tabuja, joiden kyseenalaistamisesta rangaistaan. Joissain yhteiskunnissa – kuten Suomessa – holokaustin epäilystä rangaistaan toistaiseksi lähinnä sosiaalisella paineella. Sen sijaan Ranskan ja Saksan kaltaisissa maissa on säädetty lakeja, jotka kieltävät holokaustin tutkimisen vankeuden uhalla. Esimerkiksi itävaltalainen Wolfgang Fröhlich istuu 14 vuoden vankeustuomiota, koska hän ei ole löytänyt vakuuttavia todisteita valtavirtaisen holokaustitarinan tueksi.

Holokaustin uskottavuuden kannalta on ongelmallisinta, että sananvapauslait ovat ankarimpia niissä maissa, joissa holokaustin ja esimerkiksi pahimpien ”Gestapo-rikosten” väitettiin tapahtuneen. Kemistit syyllistyvät rikokseen, mikäli he kaasukammioita tutkiessaan päätyvät johtopäätökseen, ettei rakennuksia teknisin perustein edes voitu käyttää ihmisten järjestelmälliseen murhaamiseen.

Miten määrittelemme ”holokaustin”? Se on Hitlerin hallinnon järjestelmällisesti toteuttama juutalaisten joukkotuhonta kaasukammioissa. Kaasukammiot ovat niin oleellinen osa valtavirtaista holokaustitarinaa, että murhakaasukammioiden kiistäminen merkitsee käytännössä koko juutalaisten joukkotuhonnan kiistämistä.

Holocaust_Memorial_at_California_Palace_of_the_Legion_of_Honor

Valtamedia ja viihdeteollisuus hämmentävät kuitenkin tahattomasti tai tahallisesti ”holokaustin” määritelmää. Toisen maailmansodan aikana Suomi esimerkiksi käännytti Saksaan kourallisen juutalaisia rikollisia, joiden epäiltiin syyllistyneen poliittiseen vakoiluun. Saksa ei vaatinut juutalaisten luovuttamista, vaan Suomi teki käännytyspäätöksen oma-aloitteisesti. Valtamediassa kuitenkin usein väitetään, että tapaus osoitti myös Suomen ”osallistuneen holokaustiin”.

”Holokausti” on lehdistölle niin pyhä, että jopa ”holokaustista” todistettavasti valehtelevia juutalaisia pyritään suojelemaan. Tammikussa ”Suomen tunnetuin holokaustiselviytyjä” Nena Kafka jäi kiinni valheesta, kun hän väitti seisoneensa keskellä ”Flossenbürgin kaasukammiota”. Valtavirtahistorian mukaan Flossenbürgissä ei kuitenkaan ollut kaasukammioita. Media teki kaikkensa sensuroidakseen kohun ja suojellakseen Kafkan mainetta.

Edellä mainitut tapaukset ovat kuitenkin vain jäävuoren huippu. Esitämme seuraavaksi 20 argumenttia sen puolesta, ettei ”holokaustia” tapahtunut. Koska teksti on osoitettu vasta-alkajille, esitämme kantamme mahdollisimman lyhyesti ja ytimekkäästi. Tarjoamme kuitenkin linkkejä yksityiskohtaisempiin artikkeleihin, joiden pohjalle argumenttimme on rakennettu.

Holokaustilobbaajat väittävät, että ”holokausti tapahtui, koska se on historian tarkimmin dokumentoitu tapahtuma”. Väite on varmasti historian suurin valhe, kuten seuraavaksi osoitamme.


1. Mitä holokaustin kiistäjät väittävät? Ovatko kaikki holokaustin kiistäjät uusnatseja tai antisemitistejä?

Holokaustin kiistäjät toteavat, ettei kansallissosialistinen Saksa suunnitellut eikä toteuttanut juutalaisten joukkomurhaa. Yhtään juutalaista ei murhattu kaasukammiossa.

Toisen maailmansodan aikana kuoli yhteensä noin 300 000 juutalaista tyypillisiin sotaolosuhteisiin, kuten nälkään, taisteluihin ja kulkutauteihin. Esimerkiksi monet Itä-Euroopan kommunistipartisaaneista olivat juutalaisia, joten heitä ei teloitettu syntyperän vaan sotarikosten vuoksi.

Edes valtavirtahistoria ei kiistä revisionistien perusargumentteja:

Tähän päivään mennessä tutkijat eivät ole löytäneet yhtään juutalaisten joukkohautaa tai polttokuoppaa, jossa juutalaisten ruumiita oltaisiin kaasutuksen jälkeen hävitetty.

Tutkijat eivät ole löytäneet yhtään kaasulla murhatun juutalaisen ruumista, eikä ensimmäistäkään ”murhakaasukammiota” ole tutkittu esimerkiksi kansainvälisessä oikeudenkäynnissä.

Modernin revisionismin isä ei suinkaan ollut ”uusnatsi” vaan saksalaisten vangiksi joutunut Ranskan vastarintaliikkeen jäsen Paul Rassinier. Rassinier joutui siis itse keskitysleireille ja kirjoitti laajasti siitä, millaisia olot leireillä todellisuudessa olivat.

Monet tunnetut holokaustirevisionistit ovat juutalaisia, muun muassa J. G. Burg, Jean-Gabriel Cohn-Bendit, Roger-Guy Dommergue, Arno Mayer, Christopher Hitchens ja Joel Hayward.

"Kaasutusten silminnäkijöiden" mukaan uhrien ruumiit muttuivat sinertäviksi. Todellisuudessa syanidin (Zyklon B) uhrit värjäytyvät vaaleanpunaisiksi. Miksi kukaan "selviytyjistä" ei sitten muista vaaleanpunaisia ruumiita?

”Kaasutusten silminnäkijöiden” mukaan uhrien ruumiit muttuivat sinertäviksi. Todellisuudessa syanidin (Zyklon B) uhrit värjäytyvät vaaleanpunaisiksi. Miksi kukaan ”selviytyjistä” ei sitten muista vaaleanpunaisia ruumiita?

2. Onko olemassa todistetta siitä, että Hitler olisi antanut käskyn juutalaisten murhaamisesta?

Ei ensimmäistäkään.

Tämän vuoksi holokaustimyyttiä ylläpitävät historioitsijat (kuten Raul Hilberg) väittävät, että miljoonien ihmisten Euroopan-laajuista joukkotuhontaa keskellä historiallista suursotaa ohjattiin käytännössä telepaattisesti.

Hilbergin teoria on tietysti täysin epärealistinen. Hän on todella puhunut jopa ”ajatusten lukemisesta” yrittäessään perustella, miksi ”holokaustista” ei jäänyt lainkaan yksiselitteisiä kirjallisia todisteita.

3. Väittävätkö revisionistit, että Hitler piti juutalaisista? Mitä juutalaiskysymyksen ”lopullinen ratkaisu” tarkoitti?

Kukaan ei väitä, että Hitler ja kansallissosialistit olisivat pitäneet juutalaisista.

Syitä juutalaisvastaisuuteen olivat muun muassa juutalaisten osuus Saksan turvallisuutta uhanneessa vallankumouksellisessa kommunistiliikkeessä, rappiollisena pidetyssä kulttuurimarxismissa sekä järjestäytyneessä rikollisuudessa. Kun Hitler nousi valtaan 1933, kansainvälinen juutalaisyhteisö julisti jopa sodan Saksaa vastaan.

Juutalaiskysymyksen lopullinen ratkaisu merkitsi juutalaisten siirtämistä pois Euroopasta. Juutalaiset ja saksalaiset solmivat jo vuonna 1933 Haavara-sopimuksen, jolla juutalaiset pyrittiin siirtämään Palestiinaan.

Kansallissosialistit alkoivat kuitenkin pitää sionismia uhkana, minkä vuoksi he kaavailivat myös juutalaisten lähettämistä Palestiinan sijaan Madagaskariin tai kauas itään. ”Lopullinen ratkaisu” tarkoitti väestönsiirtoa, ei kansanmurhaa.

4. Miten kukaan voi kiistää kaasukammiot ja polttouunit? Niitähän voi käydä katsomassa esimerkiksi Auschwitzissa!

Kukaan ei kiistä kaasukammioiden ja krematorioiden olemassaoloa. Sen sijaan ei ole todisteita siitä, että Saksan hallinnoimilla keskitysleireillä oltaisiin käytetty ihmisten murhaamiseen teknisesti soveltuvia kaasukammioita (1, 2).

Sekä kaasukammioita että polttohautaustekniikkaa käytettiin kulkutautien torjumiseksi. Holokaustin kriittiset tutkijat puhuvatkin erikseen tuholaistorjuntaan käytetyistä desinfiointikaasukammioista (joita todella oli) sekä ”murhakaasukammioista” (jotka ovat valhe).

Saksan hallitusta inhonneiden juutalaisten ”silminnäkijöiden” sekä liittoutuneiden kiduttamien saksalaisvirkailijoiden mukaan kaasukammioita oli jopa sellaisilla leireillä, joissa niitä ei valtavirtaisen historiankirjoituksen mukaan ollut (kuten Ravensbrück ja Mauthausen).

Mustalla merkityt "tuhoamisleirit" jäivät kaikki Stalinin valtaamille alueille.

Mustalla merkityt ”tuhoamisleirit” jäivät kaikki Stalinin valtaamille alueille.

Heti sodan jälkeen valtavirtahistoria väitti, että murhakaasukammioita oli käytetty sekä Länsi- että Itä-Euroopassa Saksan hallinnoimilla alueilla. Sittemmin kertomus on muuttunut radikaalisti.

Länsimaiset tutkijat eivät päässeet tutustumaan esimerkiksi Auschwitziin, koska se sijaitsi Stalinin valtaamassa Itä-Euroopassa. Nykyään valtavirtahistoria kuitenkin väittää, että murhakaasukammioita oli nimenomaan vain idässä – siis niillä alueilla, jonne Stalin ei vuosikymmeniin päästänyt länsimaisia tutkijoita!

Koska tutkijoita ei päästetty idän leireille, saattoi Stalin alkaa levittää mitä mielikuvituksellisimpia valheita uhriluvuista ja saksalaisesta sadismista. Näin hän lakaisi oman hirmuhallintonsa rikokset maton alle.

Kymmenetmiljoonat turistit ovat vierailleet esimerkiksi Auschwitzin Krema I –rakennuksessa, joka ei kuitenkaan ole autenttinen vaan Stalinin uudelleenrakennuttama propagandamonumentti.

5. Mikäli kukaan ei voi todistaa teknisesti, että juutalaisia murhattiin kaasulla, mitä ”todisteita” holokaustista jää jäljelle?

Valtavirtainen holokaustihistoriankirjoitus perustuu ennen kaikkea keskenään ristiriitaisiin ”silminnäkijälausuntoihin” sekä asiayhteydestä irroitettuihin papereihin ja kansallissosialistijohtajien puheisiin.

Revisionistit ovat kumonneet puheet ja asiakirjat, jotka valtavirtahistorioitsijoiden mukaan ”todistavat” holokaustin. Esimerkiksi Wannseen kokouksen pöytäkirjassa ei puhuta juutalaisten joukkotuhonnasta, vaikka näin yleensä väitetään.

Wannseen pöytäkirjan ohella holokaustilobby viittaa usein Heinrich Himmlerin ”salaiseen Posen-puheeseen” 4.10.1943. Puhe on kuitenkin tökerö väärennös. Siinä esimerkiksi väitetään, että NSDAP:n puolueohjelmaan olisi kirjattu juutalaisten hävittäminen, mikä ei tietenkään pidä paikkaansa.

Nürnbergin näytösoikeudenkäynnissä ei tietenkään kerrottu, kuka oli alun perin löytänyt ”puheen” ja mistä. Ei myöskään selvinnyt, ketkä kaikki olivat olleet yleisön joukossa ja miten he olivat reagoineet.

Syanidin jäljet näkyvät selvästi desinfiointihuoneissa mutta eivät lainkaan "murhakaasukammioissa".

Syanidin jäljet näkyvät selvästi desinfiointihuoneissa mutta eivät lainkaan ”murhakaasukammioissa”.

6. Mutta eikö Hitler ja muut natsijohtajat kiihottaneet saksalaisia hyökkäämään juutalaisten kimppuun ja murhaamaan näitä?

Ei. Juutalaisten kaltoinkohtelu oli ankarasti kiellettyä jopa Saksan sodan aikana miehittämillä alueilla.

Hallitus kielsi juutalaisvastaisen väkivallan rankkojen rangaistusten uhalla. Kenttäoikeus saattoi määrätä juutalaisen surmaamiseen syyllistyneen saksalaissotilaan teloitettavaksi ampumalla. Toisin sanoen kansallissosialistinen lainsäädäntö takasi lainkuuliaisille juutalaisille suojan mielivaltaa ja raakuuksia vastaan.

Kansallissosialistit jopa kielsivät kirjailijalegenda Louis-Ferdinand Célinen juutalaisvastaisen pamflettisarjan (Bagatelles pour un massacre, L’École des cadavres, Les Beaux draps), koska sen sisältö oli liian vihamielistä. Miksi Hitler olisi tehnyt näin, mikäli hänen tavoitteenaan oli luoda mahdollisimman otollinen ilmapiiri juutalaisten joukkomurhalle?

7. Jos holokaustia ei tapahtunut, mihin Hitler tarvitsi pahamaineista Gestapota?

Jopa Yleisradio ja valtavirtahistoria myöntävät nykyään, että Hollywoodin luoma mielikuva hirviömäisestä Gestaposta ja Saksasta tiukkana poliisivaltiona ovat pelkkää valheellista propagandaa.

Gestapo oli poliittinen turvallisuuspoliisi siinä missä esimerkiksi Suomen Suojelupoliisi. Valtaosa Gestapon toimista kohdistui väkivaltaisiin kommunistivallankumouksellisiin, jotka saivat tukea laajentumishaluiselta Neuvostoliitolta ja jotka murhasivat kansallissosialisteja Hitlerin valtaannousun jälkeenkin.

Gestapolla ei ollut siis mitään tekemistä kansanmurhan tai kaasukammioiden kanssa, vaikka länsimainen viihdeteollisuus mielellään ylläpitääkin tätä käsitystä.

8. Kiistävätkö revisionistit keskitysleirien olemassaolon?

Kukaan holokaustia kriittisesti tutkiva ei kiistä sitä, etteikö keskitysleirejä ollut.

Keskitysleirejä on käytetty monissa konflikteissa ympäri maailmaa – myös vapaussodan aikaisessa Suomessa. Toisen maailmansodan aikana Amerikan hallinto siirsi amerikanjapanilaisia siviilejä keskitysleireille, koska maa oli sodassa Japania vastaan.

Ennen kansallissosialistien nousua valtaan Saksa oli ollut sisällissodan partaalla, sillä Neuvostoliiton tukemat kommunistit (joista erittäin monet olivat Karl Marxin ajoista lähtien olleet juutalaisia) halusivat toteuttaa väkivalloin vallankaappauksen.

Keskitysleirit rakennettiin yhteiskunnallisen rauhan saavuttamiseksi, sillä Saksan hallitus ei halunnut, että siviilit joutuisivat olemaan tekemisissä terrorismiin syyllistyneiden kommunistien tai vaarallisten väkivaltarikollisten kanssa.

On tärkeä muistaa, että sodan aikana myös saksalaiset tekivät ”pakkotyötä” toisinaan huonoissa olosuhteissa ja vähällä ravinnolla. Puute oli sodan aikana yleistä, ja koko kansa mobilisoitiin töihin. Miksi juuri juutalaisten pakkotyöstä ja ravinnonpuutteesta keskitysleireillä on sodan jälkeen tehty niin suuri numero?

9. Millaiset juutalaisten olot keskitysleireillä olivat?

Alla olevalla videolla keskitysleirillä olleet juutalaiset kertovat, millaista elämä esimerkiksi Auschwitzissa todellisuudessa oli.

Toisin kuin Neuvostoliiton epäinhimillisillä gulag-vankileireillä, Auschwitzin vangeille järjestettiin elävää musiikkia, teatteria, töitä (kuten teen valmistamista muille vangeille), kirjasto- ja sanomalehtipalveluita, elokuvia, kirjeitä ja postimerkkejä yhteydenpitoon, kanttiini (sodan synnyttämästä puutteesta huolimatta), olutta, urheilua (kuten jalkapalloa), lastenvahtiapua ja maalaamista.

Videolla esiintyneiden juutalaisten silminnäkijöiden mukaan myös pahamaineiset SS-miehet osallistuivat ystävällisessä hengessä vankien vapaa-ajanviettoon. Palveluita ja tuotteita pystyi ostamaan saksalaiskupongeilla, joita leirin ihmiset saivat tekemällä työtä.

Sodan aiheuttamista kulkutaudeista, köyhyydestä, elintarvikepulasta sekä takkuilevasta huollosta huolimatta Auschwitzin vangeista pidettiin erittäin hyvää huolta.

10. Juutalaisia kuitenkin kuoli leireillä ainakin kulkutauteihin. Olisiko kuolemat voitu estää?

Millaisia kaasukammioiden ovet ovat? Auschwitz erottuu joukosta. Klikkaa suuremmaksi.

Millaisia kaasukammioiden ovet ovat? Auschwitz erottuu joukosta. Klikkaa suuremmaksi.

Juutalaisten kuolleisuutta torjuttiinkin esimerkiksi terveydenhuollon ja tiukkien hygieniavaatimusten avulla.

Toisen maailmansodan todellisia kaasukammioita eli desinfiointikammioita sekä Zyklon B –sinihappoa käytettiin nimenomaan juutalaisten pelastamiseen.

Zyklon B:tä käytettiin vaatteiden puhdistamiseen täistä. Täiden hävittämiseksi leireille tulijat riisuttiin, suihkutettiin, heidän tukkansa leikattiin ja heidän vaatteensa käsiteltiin Zyklon B:llä. Tämä hyönteismyrkky pelasti lukemattomien juutalaisten hengen.

Vaikka hygieniavaatimukset olivat tiukat, ”holokaustia” tutkineen insinööri Friedrich Bergin mukaan monet juutalaiset vastustelivat peseytymistä niin ankarasti, että sillä oli tappavia seurauksia.

Kylpyjä, vaatteidenpesua, käymälöihin ulostamista ja siivoamista vastustaneet puolanjuutalaiset olivat niin saksalaisten kuin liittoutuneiden mukaan välitön uhka kaikille, sillä taudit levisivät sota-aikana nopeasti. Tämä oli toisen maailmansodan todellinen ”holokausti”.

Säilyneet lääketieteelliset asiapaperit osoittavat, ettei Auschwitz voinut olla ”tuhoamisleiri”, jossa juutalaisista pyrittiin pääsemään eroon mahdollisimman tehokkaasti. Tiedonmurusia aiheesta on eksynyt jopa valtavirtaisten holokaustikirjojen sivuille. Esimerkiksi puolalaishistorioitsija Henry Świebocki on osoittanut, että asiakirjojen mukaan 11 246 vankia hoidettiin leikkauksilla Auschwitzissa pelkästään 10.9.1942–23.2.1944 välisenä aikana.

11. Miten holokaustin kiistäjät selittävät sen, että 6 000 000 juutalaista katosi toisessa maailmansodassa?

Ei ole olemassa mitään näyttöä siitä, että ”6 000 000 juutalaista katosi toisessa maailmansodassa”. Luku on täysin propagistinen ja sen juuret yltävät paljon toista maailmansotaa kauemmas.

Lähes vuosi ennen toisen maailmansodan päättymistä slovakialainen rabbi ja juutalaisaktivisti Dov Weissmandl tiesi jo kertoa, että saksalaiset olivat järjestelmällisesti murhanneet noin 6 000 000 juutalaista. Väite esiintyy 31.5.1944 kirjoitetussa kirjeessä, eli se tehtiin aikana, jolloin liittoutuneet eivät olleet vallanneet vielä ensimmäistäkään saksalaisleiriä.

Samana vuonna Neuvostoliiton pahamaineinen juutalaistaustainen propagisti Ilja Ehrenburg syytti saksalaisia 6 000 000 juutalaisen murhaamisesta. Ehrenburg muistetaan saksalaisvastaisesta vihapropagandastaan, jossa neuvostosotilaita kiihotettiin murhaamaan saksalaisia siviileitä.

Don Heddesheimerin teos The First Holocaust: Jewish Fundraising Campaigns With Holocaust Claims During and After World War One todistaa, että juutalaiset toistivat 6 000 000 uhrin mantraansa kymmeniä kertoja jo kauan ennen Hitlerin nousua valtaan. Jo vuonna 1900 rabbi Stephen S. Wise puhui ”6 000 000 elävästä, verta vuotavasta ja kärsivästä argumentista sionismin puolesta”.

"Kuuden miljoonan juutalaisen murhasta" on puhuttu jo kauan ennen toista maailmansotaa. Klikkaa suuremmaksi!

”Kuuden miljoonan juutalaisen murhasta” on puhuttu jo kauan ennen toista maailmansotaa. Klikkaa suuremmaksi!

Sodan jälkeen Euroopassa oli vielä elossa miljoonia juutalaisia. Satojatuhansia oli kuollut eri syistä sodan aikana. Toiset olivat muuttaneet Palestiinaan, Yhdysvaltoihin ja muihin maihin. Vielä lisää juutalaisia lähti Euroopasta sodan jälkeen.

On todennäköistä, että huomattava osa esimerkiksi Puolasta karkotetuista, sodan aikana kadonneista juutalaisista päätyi Neuvostoliittoon, josta heitä ei päästetty enää poistumaan.

On mahdollista, että Stalin vangitsi ja pakkosiirsi neuvostoalueille kuljetetut puolanjuutalaiset Venäjän pohjoisosiin ja Siperiaan. Hypoteesia tukevat lukuisat vuosina 1944–1952 julkaistut raportit juutalaisten väestönsiirroista Neuvostoliitossa. Raportteja julkaistiin muun muassa American Jewish Yearbookissa, Athens News Agencyssa, Jewish Telegraphic Agencyssa sekä saksanjuutalaisten pakolaisten Aufbau-lehdessä.

Raporttien mukaan neuvostojoukot aloittivat juutalaisten kuljetuksia itään pois alueilta, jotka venäläiset olivat vallanneet saksalaisilta. Etenkin Länsi-Euroopasta saapuneita juutalaisia kuljetettiin itään esimerkiksi Ukrainan, Valko-Venäjän, Bukovinan, Bessarabian ja Itä-Galitsian alueilta.

Piilottamalla juutalaiset Stalin pystyi varjelemaan sodan loputtuakin myyttiä vihollisvaltion ”murhaleireistä”. Neuvostoliitto esitti itsensä ”fasismin” vihollisena ja Euroopan ”vapauttajana”. Hitlerin ”kaasukammiot” olivat propaganda-ase, jolla neuvostodiktatuuri pystyi peittämään omat rikoksensa sodissa ja sisäpolitiikassa.

12. Eikö Amerikka sekaantunut toiseen maailmansotaan juuri siksi, että se tahtoi pysäyttää juutalaisten joukkomurhan?

Ei. Kirjassaan Crusade in Europe Eisenhower ei puhu mitään kaasukammioista. Eikö kuuden miljoonan juutalaisen järjestelmällinen joukkomurha ollut hänen mielestään merkittävä yksityiskohta?

Myös Winston Churchill kirjoitti kuusiosaisen teoksensa toisesta maailmansodasta mainitsematta kansanmurhaa sanallakaan.

13. Eivätkö Mengelen ihmiskokeet todista holokaustin tapahtuneen?

Mengelen ”ihmiskokeista” ei ole muita ”todisteita” kuin sodanaikaiset kauhutarinat. Mengele oli tavallinen lääkäri, jonka tehtävä oli huolehtia Auschwitzin vankien hyvinvoinnista.

Mengele-myyttejä kertoneet ”silminnäkijät” – kuten Miklos Nyiszli – ovat paljastuneet paatuneiksi valehtelijoiksi, joiden tarinat ovat sisäisestikin ristiriitaisia.

14. Eikö saksalaisten syyllisyys todistettu viimeistään Nürnbergin oikeudenkäynnissä?

Ei. Nürnbergin näytösoikeudenkäynti oli poliittista teatteria, jossa ei yritetykään todistaa teknisesti esimerkiksi sitä, että juutalaisia olisi murhattu kaasukammioissa.

Sotarikostuomioistuimen perustamiskirjan artiklassa 19 jopa todetaan: ”Tuomioistuin ei tarvitse teknisiä todisteita tuomioidensa perusteiksi.” Artiklassa 21 puolestaan sanotaan: ”Tuomioistuin ei tarvitse todisteita asioista, jotka ovat yleisesti tiedossa langettaakseen näiden perusteella tuomioita.” Tällaisen tuomioistuimen päätöksiä ei voida pitää objektiivisina todisteina mistään historian tapahtumasta.

On mielenkiintoista, että syyttäjänä toimineen Thomas J. Doddin mukaan peräti 75 % Nürnbergin henkilöstöstä oli juutalaisia, minkä hän pelkäsi syövän uskottavuutta tuomioilta.

15. Eivätkö silminnäkijät – kuten juutalaisvangit – ole uskottavia todistajia?

Kahdessa seuraavassa vastauksessa lainaamme paljon Manfred Köhlerin artikkelia ”The Value of Testimony and Confessions Concerning the Holocaust”.

Tutkijat ja länsimainen oikeusjärjestelmä ovat yksimielisiä siitä, että silminnäkijälausunnot ovat epäluotettavimpia todisteita rikoksista. Ihmisen muisti on huono ja sitä on helppo manipuloida. Tavallisissa rikostapauksissa silminnäkijöiden todistusarvo katoaa kokonaan muutamassa vuodessa, mutta jostain syystä ”holokausti” on poikkeus.

Juutalainen professori E. Loftus on todennut (”Creating False Memories”, Scientific American, syyskuu 1997, s. 50-55), että hän tuntee monien muiden juutalaisten tavoin niin vahvaa lojaliteettia ”kansaansa kohtaan”, ettei hän kykene haastamaan ”holokaustisilminnäkijöitä” edes silloin, kun nämä valehtelevat selvästi.

Mikä pahinta, viranomaiset ja syyttäjät ovat todistetusti manipuloineet ”holokaustin silminnäkijöitä” jo vuosikymmenten ajan. Todistajille on näytetty syytettyjen valokuvia ja kerrottu näiden väitetyistä rikoksista ennen oikeudenkäyntiä, jotta lopputulos olisi toivotunlainen.

Kuten olemme jo todenneet, ”silminnäkijät” ovat ”nähneet” kaasukammioita sellaisillakin leireillä, joissa kaasukammioita ei virallisenkaan historiankirjoituksen mukaan ollut.

Lisäksi ”silminnäkijät” ovat kertoneet hullunkurisia tarinoita esimerkiksi juutalaisten jäänteistä valmistetusta saippuasta ja lampunvarjostimista sekä väittäneet, että kaasukammioiden sijaan juutalaisia tapettiin esimerkiksi sähköllä, jättimäisellä liukuhihnalaitteella, kalkkijunilla, höyryllä, kiehuvalla rasvalla ja niin edelleen. Koko valtavirtainen holokaustikertomus perustuu silminnäkijälausuntoihin, minkä vuoksi ristiriitaiset ja tieteellisesti mahdottomat kertomukset vievät siltä uskottavuuden.

Mikä kummallisinta, esimerkiksi saippuasta valehtelevat ”silminnäkijät” ovat saaneet kiertää kouluissa valehtelemassa lapsille vielä senkin jälkeen, kun valtavirtainenkin historia on kumonnut tarinat juutalaissaippuasta:

16. Monet saksalaisetkin ovat tunnustaneet holokaustin. Eikö tämäkään vakuuta revisionisteja?

Ei. Kiduttamalla saadut, tieteellisesti mahdottomat ja keskenään ristiriitaiset tunnustukset eivät vakuuta revisionisteja.

Esimerkiksi Dachaun valtauksen yhteydessä vangitut saksalaiset kärsivät Köhlerin mukaan seuraavista vammoista: palovammat, irtirevityt kynnet, murretut leuat, irrotetut hampaat, murskatut kivekset, hakkaamalla ja nyrkkiraudoilla aiheutetut haavat ja niin edelleen.

Väkivallan ohella vankeja painostettiin ”tunnustamaan” etukäteen määriteltyjä rikoksia psykologisella painostuksella: vankeja pidettiin kylmissä ja pimeissä selleissä useita vuorokausia putkeen ja heitä vastaan järjestettiin esimerkiksi valeoikeudenkäyntejä, jotka päättyivät valeteloituksiin. Esimerkiksi Auschwitz-päällikkö Rudolf Höss teki kuuluisan ”tunnustuksensa” (jossa hän puhui ”Wolzek”-nimisestä leiristä, jota ei koskaan ollut olemassakaan!) kidutuksen päätteeksi.

On tärkeä huomata, että ennen Nürnbergin näytösoikeudenkäynnin alkua kukaan pääsyytetyistä ei sanonut olevansa tietoinen juutalaisten joukkomurhista.

Syytetyille näytettiin esimerkiksi Dachaussa kuvattua propagandafilmiä (valtavirtahistoria on sittemmin myöntänyt, ettei Dachaussa kaasutettu ketään) ”todisteeksi” siitä, että syytetyt olivat työskennelleet kansanmurhaa toteuttavan hallinnon leivissä. Propagandafilmillä pyrittiin manipuloimaan syytettyjen muistia sekä oikeudenkäynnin yleisöä.

17. Eivätkö keskitysleirivalokuvat ole uskottavia todisteita ”holokaustista”?

Ei ole olemassa yhtään valokuvaa, joka todistaisi, että juutalaisia olisi murhattu kaasukammioissa.

Sodan ajalta löytyy toki paljon valokuvia sairaista ja nälkiintyneistä ihmisistä. Usein näitä käytetään harhaanjohtavasti ”todisteena” siitä, että Hitler murhautti juutalaisia kaasukammioissa.

Kaikki ovat nähneet esimerkiksi Bergen-Belsenin leirin valokuvat, joissa ruumiita työnnetään puskutraktoreilla. Harva kuitenkaan tietää, ettei puskutraktoreita kuljettaneet saksalaiset vaan britit, jotka olivat valloittaneet leirin. Brittien tulon jälkeen Bergen-Belsenissä kuoli vielä noin 14 000 ihmistä!

Olot Bergen-Belsenissä olivat vuoteen 1944 asti erittäin hyvät verrattuna moniin muihin keskitysleireihin. Unkarinjuutalainen Marika Frank Abrams on esimerkiksi kertonut, että vangit saivat tarpeeksi ruokaa ja heillä oli sodanajan pulasta huolimatta käytössään juoksevaa vettä ja toimivat käymälät. Ketään ei murhattu järjestelmällisesti leirillä.

Sodan loppua kohden olosuhteet pahenivat, sillä huolto vaikeutui ja kulkutaudit levisivät. Kun pilkkukuume-epidemia puhkesi, määräsi SS-johtaja Heinrich Himmler, että keskitysleireille olisi vietävä kaikki tarpeellinen lääkeapu. Tämä oli kuitenkin liian myöhäistä. Lisäksi itäeurooppalaisia leirejä evakuoitiin lähestyvän neuvostoarmeijan vuoksi, mikä synnytti esimerkiksi Bergen-Belseniin tungoksen.

Kun britit saapuivat Bergen-Belseniin, jatkuivat ihmisten kuolemat vanhaan tahtiin, sillä taudit ja puute eivät kadonneet saksalaisten vangitsemisen myötä. Puskutraktori- ja ruumisröykkiövalokuvat eivät siis liity mitenkään ”holokaustiin”.

Bergen-Belsenin kuuluisia puskutraktoreita eivät ajaneet saksalaiset vaan britit. Valtamedia ei tätä koskaan mainitse.

Bergen-Belsenin kuuluisia puskutraktoreita eivät ajaneet saksalaiset vaan britit. Valtamedia ei tätä koskaan mainitse.

18. Vaikuttaa siltä, että valtavirtaiset ”todisteet” holokaustista ovat erittäin hataralla pohjalla. Mutta miten joku voisi keksiä niin kamalan valheen? Onko vastaavia valheita kerrottu aiemmin?

Kyllä on – esimerkiksi ensimmäisessä maailmansodassa! Tuolloinkin saksalaisia syytettiin siviilien murhamisesta kaasukammioissa; juutalaisten tilalla olivat silloin tosin serbit.

Lisäksi saksalaisia syytettiin sodan aikana nunnien rintojen silpomisesta, siviilien naulaamisesta kiinni rakennusten seiniin, lasten käsien irtileikkaamisesta ja – mikä tärkeintä – ruumissaippuan valmistamisesta. Kuulostaako tutulta?

19. Onko vastaavia valheita kerrottu toisen maailmansodan jälkeen?

Kyllä. Yhdysvallat on oikeuttanut esimerkiksi hyökkäyksensä Irakiin väärentämällä todisteita Saddam Husseinin ”sotarikoksista” Kuwaitissa sekä hänen väitetyistä ”joukkotuhoaseista”.

Irakin joukkotuhoasevalheet menivät läpi jopa 2000-luvun informaatioyhteiskunnassa, joten ei ole mikään ihme, että liittoutuneet ja suuret juutalaiset lobbausjärjestöt kykenivät lavastamaan Saksan syylliseksi kuvittellisiin rikoksiin 1940-luvulla.

20. Harva uskoo enää Irakin joukkotuhoaseisiin. Miksi myytti juutalaisten ”holokaustista” jäi elämään vielä toisen maailmansodan jälkeen?

Amerikkalaiset saivat nopeasti haluamansa: Irak miehitettiin ja Saddam Hussein murhattiin. Holokaustilla on kuitenkin paljon pitkäkestoisempaa propaganda-arvoa ja se liittyy paljon laajempiin poliittisiin projekteihin, kuten Israelin perustamiseen ja rahoittamiseen sekä Euroopan liittovaltiohankkeeseen. Myös Neuvostoliitto ja nykyään Putinin Venäjä käyttävät ”holokaustia” jatkuvasti poliittisesti hyväkseen.

Länsiliittoutuneet hyötyivät ”holokaustista” esimerkiksi niin, ettei Amerikan tarvinnut koskaan ottaa vastuuta omista sotarikoksistaan, kuten Japanin ydinpommittamisesta sekä miljoonien saksalaisten väestönsiirroista ja saksalaisille rakennetuista kuolemanleireistä. ”Holokaustin” avulla sodan voittajat lakaisivat kaikki rikoksensa kätevästi maton alle.

Koko länsimainen arvopohja on rakennettu ”holokaustin” pohjalle. Holokaustia käytetään esimerkiksi lyömäaseena, kun jokin länsimaalainen puolue haluaa rajoittaa maahanmuuttoa tai vaatii protektionistista taloutta.

"Holokaustiselviytyjä" Elie Wiesel Israelin presidentin seurassa.

”Holokaustiselviytyjä” Elie Wiesel Israelin presidentin seurassa.

Poliittisesti korrektin logiikan mukaan nationalismi (oli se sitten taloudellista, kulttuurillista tai väestöllistä) on kiellettävä, sillä se voi johtaa ”uuteen holokaustiin”.

Israel on kuitenkin poikkeus, sillä ”holokaustin” kokeneet juutalaiset saavat YK:n ja Yhdysvaltojen siunauksella rakentaa siirtokuntia, pommittaa Palestiinaa ja Libanonia sekä pakkosterilisoida etiopialaisia maahanmuuttajanaisia vailla pelkoa pakotteista tai sotilaallisesta väliintulosta. Ilman ”holokaustin” suojakilpeä tämä ei olisi mahdollista.

Israelin entinen Amerikan suurlähettiläs Abba Eban on kertonut avoimesti siitä, kuinka tärkeä rooli holokaustilla oli juutalaisvaltion luomisessa: ”Israelin perustaminen oli meille ällistyttävä voitto. Yksi syistä maamme perustamiselle oli ehdottomasti holokausti. Kansanmurhan muisto oli tuoreena mielissämme.”

Niin kauan kuin Amerikan, Saksan ja Israelin kaltaisten maailmanmahtien toimintaa pyritään oikeuttamaan ”holokaustilla”, ei poliittinen eliitti tule sallimaan juutalaisten ”joukkotuhonnan” objektiivista tutkimista ja kyseenalaistamista.

 

Lue myös:

Suomesta vuonna 1942 palautetut kahdeksan juutalaispakolaista
Yle: Gestapon hirmuvalta Hitlerin Saksassa on myytti
Kriittisen holokaustidokumentin ensimmäinen osa julkaistu!
Wannseen protokolla ei todista ”holokaustia”
Holokaustin kiistäjien voitot 1, 2
”Saksan on tuhouduttava”
Miksi kirjoitamme juutalaisista, osa 2
Sionistinen Patmos-säätiö jatkaa holokaustivalheita
Suomalainen radio-ohjelma holokaustihuijauksesta!
Kenen vainot muistetaan?
Valtamedia puolustelee kaasukammiovalheesta kärähtänyttä Helsingin juutalaista
Kuinka juutalaisjärjestöt kielsivät vapaan historiantutkimuksen Ranskassa?
Puola armahti pedofiilin, koska tämä on ”holokaustiselviytyjä”
Gerhard Ittner jälleen vankilaan ”holokaustin” epäilemisestä
“Selviytyjien” määrä todistaa: holokaustia ei tapahtunut!
Juutalaisten holokaustin myytti 6 miljoonasta uhrista
87-vuotias saksalaisrouva vankilaan ”holokaustin” epäilemisestä!
Alfred Rosenbergin päiväkirjassa ei mainintoja ”holokaustista”
Kristalliyö – saksalaisvastaista propagandaa 1, 2
Helsingin Sanomat valehteli Hitlerin Saksan äitiysohjelmasta
Kokoelma naurettavimpia holokaustivalheita
Auschwitzin kaasukammioissa ei murhattu ketään 1, 2
Viranomaiset tehtailleet väärennettyjä silminnäkijälausuntoja ”holokaustista”
Video: Todellinen Auschwitz oli täysin erilainen kuin luulit!
3D-malli paljastaa Auschwitzin kaasukammiohuijauksen
Auschwitz-päällikön ”tunnustus” on väärennös
”Holokausti kulkee geeneissä” – korvausmaksuja vielä sukupolvien ajan?
Kiista ”holokaustin” todenperäisyydestä
Video: 86-vuotias rouva kumoaa holokaustimyytin Saksan televisiossa
Holokausti on huijaus
Kriittistä holokaustitutkimusta
Kriittistä holokaustitutkimusta: ihmisrasvan kerääminen polttokuopista
Kriittistä holokaustitutkimusta: Mengelen kokeet Auschwitzissa
Eliitin Auschwitz-juhla lähestyy
Video: holokaustikriittisyys auttoi juutalaista löytämään ”murhatut” sukulaiset
Ilse Koch ei ollut ihmishirviö
”Holokausti” ja Euroopan politiikka – kaksi tärkeää videota
Ukrainan kansanmurhan muistelu loukkaa juutalaisjärjestöä
Sylvia Stolz – ”holokaustin” nojalla vangittu asianajaja
Saksalaisnaiselle ehdoton vankilatuomio ”holokaustin” kyseenalaistamisesta
Tohtorin Mengelen ”kauheudet” ja muita holokaustin salaisuuksia

Tulosta Artikkeli Tulosta Artikkeli

55 Kommentit

  1. Kiitos!

    Näitä kiteytyksiä tarvitaan, koska havahtuneiden = aloittelijoiden määrä kasvaa kiihtyvällä vauhdilla.

    Kuten olen sanonut evoluutiomaisesti tämä vääryys ja valhe ei korjaannu, totuudenhuutelijat siistitään yksi karrallaan telkien taakse. Ei menne aikaakaan, kun tämä on Suomessakin tabu, josta häkki heiluu jos tutkii kiellettyä aihetta.

    (59)(8)
  2. Loistava teksti! Kyllä jutkut ovat niin kieroa porukkaa ja jolta löytyy pitkä valehtelemisen historia.

    Jutkut ja monet käyttävät holokausti sanaa, vaikka tuskin monet tietää, että mitä se tarkoittaa. Holokaustilla ei ole mitään tekemistä juutalaisten, natsien ja kansanmurhan kanssa. Holokausti tarkoittaa kreikkalaista eläinuhrilahjaa kokonaan polttamisella.

    ”A holocaust is a religious animal sacrifice that is completely consumed by fire. The word derives from the Ancient Greek holocaustos (ὁλόκαυστος from ὅλος ”whole” and καυστός ”burnt”), which is used solely for one of the major forms of sacrifice.”

    https://en.wikipedia.org/wiki/Holocaust_(sacrifice)

    Jutkujen eläinpolttouhri on Korban Olah. Mutta jutkuthan tunnetusti muuttaa termistöjä jne oman mielensä mukaan. Mutta holokaustilla ei ole mitään tekemistä kansanmurhan kanssa.

    Jutkut haukkuu jne ”holokaustin” kieltäjiä, mutta yrittää salata ja kieltää oman järjestämän kansanmurhan Neuvostoliitossa. Sitä voisi kutsua ironiseks..

    Ja muutenki jutkut valehdellut paljon ”heidän” historiasta..Tästä tulee pitkä teksti enkuks..

    Judaism is not a B.C. [Ed note: “Before Christ” – now designated as B.C.E. or “Before Common Era”] religion. It did not exist in the B.C, you know. So, when we talk about ancient Jerusalem, there was no ancient Israel – Jerusalem, yes – but no ancient Israel. So, when you think about how preachers and religious leaders talk about ancient Israel this and ancient Israel that, in point of fact Israel is not a B.C. religion. The whole concept of the Old Testament was developed right around the 9th, 10th, 11th and 12th century A.D., [Ed note: Anno Domini, or “Year of Our Lord” – now called “the common era” and designated C.E., but begins dating from birth of Christ] so that the Old Testament is not an ancient record of an ancient people. There was no ancient Israel. Two of the greatest scholars – archaeologists – in Israel have written a book called Unearthing the Bible. These two men, these two archaeologists, are the best and the brightest of the archaeologists in Israel.

    In their book, basically that’s what they’ve said. There was no Moses. There was no King Solomon. There was no King David.

    The entire thing was written probably in the 8th, 9th, and 10th Century A.D. in Europe, developed, and ultimately all of that was taken by the Jesuits and the Catholic Church and rewoven into a story and given to us today as an ancient Israel. There was no ancient Israel. It never existed.

    There was no Moses, there was no King Solomon. Solomon was Sol-om-on. Sol is Latin for the Sun; Om is the Hindu word for the creative force; and On is the name of the Sun in Egypt. The Greeks call it Heliopolis, but the Egyptians called the City of the Sun On. Go look in the dictionary. Look up the word On. It will tell you it’s the City of the Sun in Egypt. This is why you flip a light-switch on, because it was a city of light.

    So, you take Sol-om-on, the three names of the sun in the ancient esoteric languages, it becomes Solomon.

    Even in the ancient Bibles, the old Bibles from the 12th, 13th, and 14th century, it didn’t say King David – it kept talking about King Druid. The short story is that nothing in Western religion, which means, Judaism or Christianity, NOTHING, is what you think it is. Judaism did not come from where you think it did and Christianity did not develop the way you think it did. There are, in fact, in major research centers around the world, great libraries, great research institutions that have hundreds of thousands of reference books on this subject. Rome has dominated the world for at least 2,300 years, either under the Caesar or the Vatican. In our modern era, Europe dominates the world on behalf of the Vatican. But the Vatican and the political powers needed a legitimate foundation from which to guide the people. So long ago they developed the story of the ancient Hebrew people, the ancient Jewish people, ancient Israel, the land of almighty god. The narrative was to help create this new Roman religion, which was going to dominate the world. Muhammed ever lived. If you try and do real, hard, legitimate, open-minded research you begin to see there is a very strong possibility that Muhammed never lived and that Islam was developed by the same people that gave you Judaism and Christianity, which is Abraham religion. These people are masters at the manipulation of the human race. Bible NOT a historical document. That is why it is called the greatest STORY ever told. It’s an encoded story. You need to spend many years studying the occult use of symbols, words and terms to understand how the Bible is an encoded metaphor, developed probably between the 8th and 12th century A.D. in Europe.

    The foundations on which Judaism and Christianity are based are actually very ancient. So there is a whole lot that we don’t know, that is hidden. A word that I use all the time is ”occult,” which simply means hidden. Not evil or bad, just hidden. The great wisdom of the world has been hidden from us, we the people. The real wisdom, and knowledge and power is available on a need-to-know basis. And you don’t need to know. Like George Carlin said, ”the powers that be or the powers behind the throne are in a big club, and you ain’t in it.”

    Did you ever try to figure out why we are at war, why we are starving and we’re going broke, why we’re being manipulated, exploited and ripped off? The masses of the people around the world, especially the oppressed and impoverished, don’t realize what is happening. You have to look for patterns. There is a reason, for instance, you have three religions: Judaism, Christianity and Islam, – Abrahamic Religion. You always have three: Father, Son and Holy Ghost; Abraham, Isaac and Jacob. Osiris, ISIS, and Horus. Brahma, Vishnu and Shiva. Anu, Enki and Enlil. You must always have three points of the divine. It goes back to the ancient concept of god being three points. And that syncretism and dualism is all about. There are mystical, hidden codes; hidden symbols right in front of you. But nobody cares about this kind of stuff. It has nothing to do with soccer or basketball or any other childish games that we humans like to play. But I decided earlier in my life that I want to know. People like myself who want to know, usually end up broke, poor, in prison, shot or assassinated. That’s what happens when you know too much.

    Adolf Hitler was working directly with the Vatican. The Nazis were a tied form of Catholicism. People who do not understand ancient religions and ancient theologies and symbols and words do not realize that Nazism was a Roman Catholic operation. How did the Nazi’s get out of Germany in the last days of the war? They got out through the Vatican. The Vatican gave the top Nazis who were leaving Germany passports, falsified identification, gave them money ans sent people all over the world. There are all kinds of documents here in America, showing that the Vatican had a line called The Ratline. The Vatican Ratline was rats leaving the ship. The Vatican was providing safe passage to Argentina, Paraguay, Uruguay, Brazil, Mexico – all Catholic countries. We’re too ignorant, ill informed, bigoted and stupid and we don’t see the real truth right in front of us.

    Se on ihan hullua tsiigaa, että miten noi abrahamin uskontolaiset ovat järjestäneet sotia ja vaikka mitä, tappanut toisiaan ja vihannut toisiaan ja muita, orjuuttaneet ihmisiä jne. Hallinut maailmaa jo pitkään. Vaikka loppupeleissä kuuluukin isoon perheeseen, ja eikä myönnä sitä tai halua sitä.

    (27)(7)
    • Tarkkailija

      Todella hyvä ja oikeaanosunut kommentti lainauksineen!

      (18)(4)
      • Pikemminkin Talmud/Seppo/Hullu/J**u/Juhaa yms. yms. tuli sabotoimaan loistavaa artikkelia vähämielisellä roskallaan. Joskus viesteissä on ollut jotain järkevääkin, mutta nyt satua Hitleristä Vatikaanin salaliittona ym. Ja tietenkin provokatiivista nimittelyä paljon floodauksen mukana.

        Moderoimattomuus mahdollistaa sabotaashin ja vihollisen vapaan rellestämisen muutenkin. Kuten Voimavasta osuvasti totesi.

        (6)(12)
    • Helvetenskap

      Koko juutalaisten historia on sepitettä. Nyt päälle vielä tämä newspeak eli uuskielihullutus ja kulttuurimarxistinen mielisairaus, jossa kaikki täytyy kääntää 180°!

      (1)(0)
  3. Kertooku kuvat enemmän kuin tuhat sanaa?

    ”Most people are not aware that the Vatican has many highly secret orders operating around the world. Below are just a few of the many that we know of.”

    http://aijaa.com/Hntmee

    http://aijaa.com/w1VfPx

    http://aijaa.com/rLlP89

    http://aijaa.com/mMyOf7

    http://aijaa.com/d6S8oB

    http://aijaa.com/TQfsgH

    http://aijaa.com/cEji3G

    http://aijaa.com/kkm52M

    http://aijaa.com/wJPudE

    http://aijaa.com/289Ens

    http://aijaa.com/9SPSay

    http://aijaa.com/AshqgW

    Nazi sun flag – http://aijaa.com/iFDZgf

    Vatican sun flag – http://aijaa.com/avY8gJ

    The Navy barracks in San Diego – http://aijaa.com/YxHiad

    ….

    http://aijaa.com/VjOhet

    http://aijaa.com/xtcFOV – Mikhail Tereshchenko, joka oli vaapaamuurari, ja samalla myös osana Neuvostoliiton vallankumouksessa. Natsismi, kommunismi, vapaamuurarit jne ovat vahvasti linkitettynä toisiinsa.

    (7)(23)
  4. Etymology – NASI, NAZA, NAZI, NASA ???

    http://aijaa.com/HHi23a

    http://aijaa.com/a2y0UY

    http://aijaa.com/DI8YCc

    http://aijaa.com/Ek8JxO

    http://aijaa.com/cJsoAc

    http://aijaa.com/caRMAB

    http://aijaa.com/14lUm4

    http://aijaa.com/PqJgVF

    http://aijaa.com/3rBt4I

    Time magazine honors former Nazi Dr. Werner Von Braun, head of NASA – http://aijaa.com/w8zmsO

    Pieni pieni pyörii…

    (4)(23)
  5. Nyt on pakko kysyä magneettimedian toimitukselta että tarkoitatteko että natsit eivät ollenkaan tappaneet jutikoita 2. maailmansodassa kuten täällä muutamat ”lelunatsi” kommentoijat ovat väittäneet?

    Vai tarkoitatteko kuten itse uskon että keskitysleirit olivat työleirejä, eivätkä laajamittaista jutikoiden surmaamista varten rakennettuja leirejä?

    Tosiasiahan on se että natsit surmasivat sotatoimialueilla(Einsatzgruppen) Neuvostoliitossa ja Puolassa teloittamalla ampuen, hirttämällä ja myös elävältä polttamalla(rakennusten sisään teljettyjä) lukuisan määrän jutikoita.

    Näistä on olemassa autenttista sekä kuva-ja filmimateriaalia valtavasti.

    Lisäksi löytyy 100% autenttisia natsi-upseerien laatimia teloitus dokumentteja joissa on tarkat muistiinpanot teloitetujen määrästä tiettyinä aikoina.

    (13)(135)
    • Ei ole olemassa kuvamateriaalia kuin partisaanien teloituksista. Einsatz-ryhmät tekivät ihan kelpo työn yrittäessään kukistaa partisaanit. Olet karmea valehtelija.

      (32)(12)
  6. Laitan tähän vielä jatkoksi yhden 100% autenttisen teloitus dokumentin.

    Dokumentin laatija on SS-Reichsführer Heinrich Himmler, joka on osoittanut dokumentin suoraan Führerille.

    Dokumentti on peräisin Saksan liittovaltion kansallisesta arkistosta:

    Bundesarchiv, Koblenz. File NS19/291

    Brittiläinen sotakirjailija ja maailman kuuluisin holokaustin kieltäjä David Irving sanoi vuonna 1999 pitävänsä dokumenttia todennäköisesti aitona.

    Kyseinen dokumentti.

    https://s-media-cache-ak0.pinimg.com/564x/6a/01/34/6a01340f9d361bbbc8e6fa11784cfd8a.jpg

    (10)(19)
    • Irving ei ole holokaustin kieltäjä ja hän on tunnettu valehtelija ja ”dokumenteihin” uskoja. Hän myös tulkitsee väärin dokumentteja, mikä muutes todettiin siinä oikeusjutussa. Hyvä tarina on aina parempi kuin dokumentti. Irving myös muuntelee tarinoitaan usein vuosikymmenten varrella.

      (27)(9)
      • Ai niinkö?

        Että ihan tunnettu valehtelija?

        No onko tämäkin artikkeli ja lukuisat muut joissa häntä on lainattu sitten valhetta:

        Erämaan ketun jäljillä: totuus Erwin Rommelista, osa 1

        :DDD!!

        (5)(5)
      • Magneettimedian toimityksella on varmasti hieman poikkeava näkemys sinuun nähden!

        (7)(4)
        • Enpä usko. Irving ei koskaan ole kokonaan kieltänyt Holohoaxia ja on nykyisin lähes valtavirtaa. Hän ei koksaan ole perehtynyt edes aiheeseen. Hän haastoi vastapuolen juuri natsittelusta ja rasistisyytösten perusteella. Vastapuoli rakensi koko jutusta holoväittelyn. Irving kieltäytyi edes valmistautumasta tässä aiheessa kunnolla oikeudenkäyntiin, vaikka hän ei ihan huono ollut siltikään. Tiesi paljon eikä tietenkään ollut vastapuolen pähkähulluilla linjoilla. Mutta siis prosessissa molemmat osapuolet olivat samoilla linjoilla hlohoaxin suhteen, mikä on lehtien lukijoille ja suurelle yleisölle tietenkin yllättävää. Vain Zündel-oikeudenkäynnin aikoihin mies esiintyi melko rohkeasti.

          Tunnetut revisionistit ovat tietenkin aivan eri linjoilla Irvingin kanssa. Jo 90-luvun puolivälistä lähtien eikä sitä ennenkään siis Irving ollut ns. holokaustin kieltäjä.

          (12)(8)
          • Lopeta vassari ne paskapuheesi ja sivistä hieman itseäsi.

            Katsoppa kenen pärstä se täällä revisionist.comissa komeilee suurten kehujen kanssa!

            http://www.revisionists.com/revisionists/irving.html

            ”No praise can be too high for Irving’s indefatigable scholarly industry.” He also called Irving one of the “few guides I would entirely trust … indefatigable in pursuit of the evidence, fearless in face of it, sound in judgment

            British historian Hugh Trevor-Roper, writing in the Sunday Times of London.

            ”The fact is that he [Irving] knows more about National Socialism than most professional scholars in his field, and students of the years 1933–1945 owe more than they are always willing to admit to his energy as a researcher and to the scope and vigor of his publications … Such people as David Irving, then, have an indispensable part in the historical enterprise, and we dare not disregard their views.”

            Professor Gordon Craig of Stanford University.

            (6)(8)
          • Revisionismi on laajempi käsite kuin holokaustirevisionismi. Irvingin revisionismi on sitäpaitsi ollut usein ns. huonoa revisionismia. Lahjakas hän on ja kuin kävelevä ensyklopedia. Mutta hänellä ei ole moraalia. Hän on epäluotettava. Hänellä on fanipoikansa, mutta he ovat yleensä enintään Colen ja Weberin tapaisia eli huijareita ja pettureita, takinkääntäjiä. Irving näytti innostuvan Leuchterin tutkimuksista aikoinaan ja siis piti räväkän puheen Zündel-oikeudenkäynnissä. Sittemmin takki on kääntynyt täydellisesti. Muutoksia kirjoihin on tehty. Silti miestä on vainottu vähäisistäkin revisionistijutuista ja vankeustuomio kidnappauksen omaisesti on irronnut Itävallassa vanhoista puheista vuosien takaa. Sääli, että netissä ei ole enää Grafin suomennettua artikkelia Irvingin petoksesta ns. Reinhardt-leirien asiassa. Olihan hän joskus 80-luvulla myös sitä mieltä, että holohoax olisi ollut totta, mutta että Hitler ei olisi tienyt siitä. EWsim. Friedrich Paul Berg on muutaman kerran todella maukkaasti tyrmännyt Irvingin.

            En ymmärrä, miksi saat röyhkeillä täällä, kun täällä kerran on muistaakseni uhottu aloitettavan uusi komento ja silloin mielenosoituksellisesti taidettiin sensuroida muutama rehellisemmän ihmisen kiivastuskommentti.

            (8)(6)
    • Tuo dokumenttisi on koneella kirjoitettu lappunen. Totta kai sellainen voi olla Orjalan arkistossa. Voittajat väärensivät dokumentteja sodan jälkeen. Putinisti Jürgen Graf kyllä saattaa myös tulevassa kirjassaan väittää uskovansa tuollaiseen paperiin, mutta hän onkin osoittautunut epäluotettavaksi.

      Sinänsä dokumentti ei oikeastaan osoita mitään. Siinähän puhutaan bandiittien teloituksista ja on eritelty juutalaisten määrää. Mutta se on mielestäni erittäin epäuskottava.

      Ei yhtään yllätä, että olet holohoaxeri.

      (12)(13)
      • Sanoo vasemmistoaktiivi!

        Paljastuit jo ”oraakkeli”.

        (8)(10)
        • Sillä onko tuo dokumentti aito vai ei, ei ole paljon väliä. Sehän todistaa vain että bandiitteja(roistoja/kapinallisia/partisaaneja, ts.vihollisia ja heidän apureitaan) teloitettiin. Sodassa yleensä tapetaan ihmisiä, miljoonia kuoli. Ei siinä ole mitään ihmeellistä. Traagista tietty yksilötasolla. Mutta kun juutalaisilla, toisin kuin muilla ihmisryhmillä, oli emigraatio projekti(Haavara) ja muut toimet kohdistettuna niin siksi on varmaan erikseen nimetty kuka vihollisjoukoista oli juutalaisia niin osataan ottaa tilastoissa huomioon eikä aleta ihmettelemään minne katosivat. Se olisi saattanut herättää epäilyksiä.

          (6)(1)
      • ”En ymmärrä, miksi saat röyhkeillä täällä”

        Ainut kuka tässä röyhkeästi käyttäytyy, olet sinä itse!

        Sinä haukut ja mustamaalaat toisia isänmaallisia henkilöitä ja lisäksi pilkkaat mm. MV-lehteä vaikka siellä julkastaan jatkuvasti samoja artikkeleita joita täällä magn. mediassakin.

        Tuo kaikki on myyräntyötä vihollisen hyväksi ja pistäää epäilemään mikä on kommentointisi todellinen motiivi.

        (13)(5)
        • MV:stä kertoo kaiken parhaiten oikeastaan se, että sinunlaisesi raivoavat sen puolesta.

          (3)(10)
          • Vasemmistolaisen on aina vaikea ymmärtää sitä!

            :DDD!!

            (5)(3)
  7. Riku Salminen

    Tämä artikkeli tulisi liittää peruskoulujen historianopetukseen.

    (52)(1)
  8. ”Holokaustin” epäileminen on moraalin ja inhimillisyyden mittari.

    Oikea ihminen saa ja voi epäillä ihan mitä vain hän haluaa.

    Jos jossakin näemme silmiemme edessä orjuutemme niin se on tässä: Ihmisiä tuomitaan vankilaan, koska he haluavat epäillä ja tutkia asiaa. Kuinka kukaan täysipäinen tuomari voi langettaa tuomion tästä?

    Minulle tämä riittää. Jos juutalainen haluaa tuomita minut vankilaan epäilemisestä, minulla on oikeus vaatia juutalaisia vankilaan siitä hyvästä, että he eivät ole tunnustaneet/tuominneet rikoksiaan Neuvostoliitossa.

    Mikä yli-ihmisen oikeus heillä on olla sekä syyttäjä että tuomari?

    Eikä tässä vielä kaikki. Nämä limaiset #se oli totta minun mielessäni”-juutalaiset. Me tuomitsemme VUOSIKSI VANKEUTEEN ihmisiä kritiikistä ja sitten joukossamme on näitä ihmispaskoja, jotka kuvittelevat asian ja saavat olla vapaana valheidensa kanssa.

    Jos epäilijä tuomitaan vankilaan, tällaiset pitäisi viedä saunan taakse.

    Yksi suurimmista vihan lähteistä tämä iankaikkinen farisealaisuus.

    (29)(1)
  9. Vesa-Ilkka Laurio

    Yllä Raakkeli (16.9. at 15.04) kirjoitti: „Sääli, että netissä ei ole enää Grafin suomennettua artikkelia Irvingin petoksesta ns. Reinhardt-leirien asiassa.” Lienee tämä:

    Jürgen Graf: David Irving ja ”Aktion Reinhardt”-leirit, osa 1

    Kesäkuussa 2009 suomentamani Jürgen Grafin artikkeli ”David Irving and the ’Aktion Reinhardt’ Camps”. Artikkeli löytyy:

    englanniksi:

    http://juergen-graf.vho.org/articles/david-irving-and-the-aktion-reinhardt-camps.html

    saksaksi:

    http://juergen-graf.vho.org/articles/david-irving-und-die-lager-der-aktion-reinhardt.html

    NUORI JA LAHJAKAS HISTORIOITSIJA

    Englantilaisella David Irvingillä on useita hienoja ominaisuuksia:

    1) Hän on väsymätön tutkija, joka on viettänyt tuhansia tunteja arkistoissa;

    2) Hän on erinomainen toisen maailmansodan historioitsija. Joitakin hänen kirjojaan, sellaisia kuin ”Hitler’s War” (”Hitlerin sota”) ja ”Churchill’s War” (”Churchillin sota”) luetaan niin kauan kuin on olemassa ihmisiä, jotka ovat kiinnostuneita tästä pimeästä ja dramaattisesta historian ajanjaksosta;

    3) Hän hallitsee mestarillisesti englannin kielen sekä kirjoittajana että puhujana.

    1960-luvulla ja 1970-luvun alkupuolella Irvingin lahjakkuus sai laajalti tunnustusta. Vaikka monet hovihistorioitsijat eivät pitäneet nuoresta individualistista, harvat heistä kuitenkaan kielsivät hänen lahjakkuuttaan. Hän oli niin hyvä, että vastahakoisesti media antoi hänelle anteeksi hänen huonosti peitellyt sympatiansa Adolf Hitleriä ja Kolmatta valtakuntaa kohtaan. Jopa Saksassa hän sai toistuvasti kutsuja televisiokeskusteluihin, joissa hän teki vaikutuksen yleisöön historiallisella tietämyksellään ja sujuvalla saksan kielen taidollaan.

    Mitä ”juutalaiskysymyksen lopulliseen ratkaisuun” tulee, Irving hyväksyi virallisen version itsestään selvänä asiana; kuitenkaan hän ei koskaan kirjoittanut kirjaa tai edes artikkelia tästä aiheesta vaan koetti pysyä siitä erillään.

    ”HITLER’S WAR”

    Työskennellessään kirjansa ”Hitler’s War” parissa David Irving tutki valtavan määrän saksalaisia sota-ajan dokumentteja. Kasvavalla ihmetyksellä hän tajusi, ettei yksikään noista lukuisista dokumenteista todistanut, että Hitler olisi antanut määräyksen juutalaisten tuhoamisesta tai että hän edes olisi ollut tietoinen mistään juutalaisten tuhoamisesta.

    Tuohon aikaan Irvingin on täytynyt olla selvillä siitä, että oli olemassa tutkijoita, jotka kiistivät virallisen version juutalaisten toisen maailmansodan aikaisesta kohtalosta. Arthur Butzin kirja ”The Hoax of the Twentieth Century” (”1900-luvun suurin huijaus”) oli ilmestynyt vuonna 1976, vuosi ennen ”Hitler’s War”-kirjaa, enkä suostu uskomaan, etteikö Irving olisi ollut tietoinen tämän kirjan olemassaolosta ja etteikö hänellä olisi ollut älyllistä uteliaisuutta lukea sitä. Joka tapauksessa hän jätti vetämättä sen ainoan loogisen johtopäätöksen, joka on vedettävä siitä tosiseikasta, että ”holokaustista” ei ole olemassa minkäänlaista dokumentaarista todistusaineistoa, ja päätteli sen sijaan, että juutalaisten tuhoamisen oli Hitlerin tietämättä määrännyt ja organisoinut Reichsführer SS Heinrich Himmler. Kirjassaan ”Hitler’s War” Irving kirjoitti:

    ”Vuoden 1942 aikoihin joukkotuhokoneisto kiihdytti toimintaansa – niin hienostuneena ja niin pirullisen nerokkaana, että siitä joukosta, joka koostui Himmleristä alaspäin niihin entisiin lakimiehiin asti, jotka pyörittivät tuhoamisleirejä, ehkä vain noin 70 miestä oli selvillä totuudesta.” [1]

    Tätä täysin epätodennäköistä teesiä vastaan Robert Faurisson esitti tämän täysin loogisen vastalauseen:

    ”David Irvingin vertausta lainatakseni voin varmasti uskoa, että Menachem Begin on saattanut olla tietämätön Sabran ja Shatilan leirien verilöylyistä Libanonissa silloin kun ne tapahtuivat. Usean tunnin kuluessa useita satoja siviilejä surmattiin. En tiedä, koska Begin sai tietää verilöylyistä, mutta tiedän, että hän, kuten jokainen muu maailmassa, sai tietää siitä hyvin pian. Jos kuitenkin näiden muutamassa tunnissa surmattavien usean sadan miehen, naisen ja lapsen sijasta ajatellaan miljoonien miesten, naisten ja lasten surmaamista kolmen tai neljän vuoden aikana aivan Euroopan sydämessä, kuinka ihmeessä tällainen katala rikos olisi saattanut pysyä piilossa Hitleriltä, Stalinilta, Churchilliltä, Rooseveltiltä, Saksalta ja koko Euroopalta – ehkä vain 70 miestä lukuun ottamatta!” [2]

    Nyt vuonna 2009 tämä vastaväite on yhtä pätevä kuin vuonna 1983!

    LEUCHTER-RAPORTTI

    Torontossa vuoden 1988 huhtikuussa pidetyn toisen Zündel-oikeudenkäynnin aikana David Irving sai tietää, että amerikkalainen teloitusteknologian asiantuntija Fred Leuchter, johon Ernst Zündelin neuvonantaja Robert Faurisson oli ottanut yhteyttä, oli pienen avustajajoukon kanssa lentänyt Puolaan tutkimaan väitettyjä teloituskaasukammioita Auschwitz I:ssä, Auschwitz-Birkenaussa ja Majdanekissa. Palattuaan Leuchter oli kirjoittanut raportin, jossa hän totesi, että tekniset syyt sulkevat pois sen, että näitä huoneita olisi voitu käyttää kaasukammioina. Tätäkin merkityksellisempää oli, että Leuchter ja hänen tiiminsä olivat ottaneet näytteitä Auschwitz I:n ja Birkenaun väitettyjen kaasukammioiden seinistä sisältä; näissä kaasukammioissahan virallisen historiankirjoituksen mukaan oli surmattu sinihapolla (= syaanivetyhapolla) valtavat määrät juutalaisia. Näytteet tutkittiin myöhemmin amerikkalaisessa laboratoriossa, ja syanidijäämiä löytyi joko ei ollenkaan tai hyvin alhaisia pitoisuuksia, kun taas Birkenaun täidentorjuntalaitoksesta nro 1 otetusta kontrollinäytteestä löytyi syanidia hyvin suuri pitoisuus. [3]

    Leuchter-raportti vahvisti sen, mitä David Irvingin on täytynyt epäillä tai jopa tietää etukäteen: Auschwitzin kaasukammiotarina on pelkkä valtaisa huijaus. Irving uskoi nyt, että holokaustitarina luhistuu lähitulevaisuudessa, ja hän päätti liittyä menestyvän tahon puolelle. Hän, David Irving, jonka nerokkuutta ahdaskatseiset hovihistorioitsijat itsepäisesti kieltäytyivät tunnustamasta, saattaisi heidät kaikki häpeään; hänestä tulisi ensimmäinen huomattava historioitsija, joka naulaa Auschwitz-petoksen julkiseen häpeäpaaluun. Zündel-oikeudenkäynnin loppupuolella Irving esiintyi puolustuksen todistajana. Hän antoi tukensa Leuchter-raportille, jota hän kutsui ”musertavaksi dokumentiksi”. Vuosina 1988 ja 1989 hän piti monta puhetta, joissa hän kiisti, että Auschwitzissa olisi ollut murhakaasukammioita. Yksi näistä puheista – puhe, jonka hän piti Itävallan maaperällä vuonna 1989 – oli johtava hänen pidättämiseensä ja vangitsemiseensa Itävallassa 16 vuotta myöhemmin.

    Irvingin toive, että Leuchter-raportti johtaisi Auschwitz-valheen välittömään luhistumiseen, ei toteutunut. Juutalaiset taistelivat kaasukammioittensa puolesta kuin leijonaemo poikastensa puolesta, ja David Irving leimattiin ”holokaustin kieltäjäksi”. Juutalaisten hallitsemassa läntisessä maailmassa tämä leima on Kainin merkki. Irvingiä mustamaalattiin ilkeämielisesti medioissa, hänen kirjansa katosivat kirjakaupoista ja hän kärsi valtavat taloudelliset tappiot.

    DAVID IRVING VASTAAN DEBORAH LIPSTADT

    Sen jälkeen kun erityisen vastenmielinen ”holocaust lobbyn” (holokaustipainostusryhmien) edustaja, eräs Deborah Lipstadt, oli herjannut Irvingiä kirjassaan ”Denying the Holocaust” (”Holokaustin kieltäminen”) [4], Irving nosti syytteen häntä vastaan kunnianloukkauksesta. Oikeudenkäynti pidettiin Lontoossa vuoden 2000 alkupuolella. Vaikka Irvingin mahdollisuudet voittaa tämä oikeusjuttu olivat alusta lähtien lähes olemattomat, hän olisi helposti voinut saavuttaa suuren moraalisen voiton tekemällä hakkelusta vastenmielisestä Lipstadtista ja hänen eksperteistään. Tämä olisi tietenkin edellyttänyt vakavamielistä valmistautumista, mutta ylimielisyydessään Irving, jonka tietämys holokaustista oli riittämätön, ei katsonut tarpeelliseksi tutustua revisionistiseen kirjallisuuteen ennen oikeudenkäyntiä.

    Muistan elävästi tyrmistykseni, kun luin sveitsinjuutalaisesta sanomalehdestä Jüdische Rundschau Maccabi, että Irving oli ”myöntänyt kaasuvaunujen olemassaolon”. Se oli aivan totta: Jouduttuaan kohtaamaan niin sanotun ”Just-dokumentin” [5], jonka Lipstadtin tiimi oli esittänyt dokumentaarisena todisteena siitä, että juutalaisia murhattiin joukoittain kaasuvaunuissa, Irving oli sanonut sen olevan aito, vaikka se on karkea väärennös, jossa on joukoittain kielellisiä ja teknisiä mielettömyyksiä. Kaksi revisionistista tutkijaa, saksalainen Ingrid Weckert [6] ja ranskalainen Pierre Marais [7], oli perusteellisesti analysoinut tätä väärennöstä. Koska Irving kykenee lukemaan sekä saksaa että ranskaa hyvin sujuvasti, hänellä ei ole mitään puolustusta sille, ettei hän tuntenut näitä tavattoman tärkeitä tutkimuksia.

    Koska Irving tunsi aihetta huonosti, hän joutui tekemään vastustajilleen useita huomattavia mutta täysin tarpeettomia myönnytyksiä. Tuomiota langettaessaan tuomari Charles Gray sanoi aivan oikein:

    ”Oikeudenkäynnin kuluessa Irving lievensi kantaansa: hän oli halukas myöntämään, että Auschwitzissa oli tapahtunut ihmisten kaasutuksia, mutta rajoitetussa mittakaavassa.” [8]

    Irvingin kunniaksi tulee tosin kiinnittää huomiota siihen, että hän käytti sangen tehokkaasti hyväkseen Faurissonin ”ei reikiä, ei holokaustia”-argumenttia. ”Silminnäkijätodistusten” mukaan, joiden varaan virallinen versio tapahtumien kulusta perustuu, Auschwitz-Birkenaun Krema II:n Leichenkeller 1:tä (ruumishuone 1:tä) käytettiin teloituskaasukammiona, jossa Lipstadtin asiantuntija Robert Jan van Peltin mukaan murhattiin noin 500 000 juutalaista vuosina 1943/1944. Oikeudenkäynnin aikana Irving osoitti, ettei Leichenkeller 1:n katossa ollut reikiä, joiden kautta SS:n on väitetty pudottaneen Zyklon B -granuloita. Tämä merkitsee sitä, ettei väitettyä rikosta ole mitenkään voinut tapahtua. Tässä asiassa Irving saavutti merkittävän voiton. Jopa tuomari Charles Gray, joka oli sangen vihamielinen Irvingiä kohtaan, avoimesti myönsi tuomiossaan:

    ”Minun on tunnustettava, että olin, kuten luultavasti useimmat muutkin ihmiset, olettanut, että todistusaineisto sen puolesta, että Auschwitzin kaasukammioissa tapahtui juutalaisten joukkotuho, oli pakottava. Olen kuitenkin hylännyt tämän ennakkokäsityksen arvioidessani osapuolten tässä oikeudenkäynnissä esiin nostamia todisteita.” [9]

    (21)(0)
    • Vesa-Ilkka Laurio

      Jürgen Graf: David Irving ja ”Aktion Reinhardt”-leirit, osa 2

      VANKILASSA ITÄVALLASSA

      Marraskuussa 2005 David Irving teki varomattoman vierailun sionistiseen vasallivaltioon Itävaltaan, jossa hänet pidätettiin heti hänen vuonna 1989 pitämänsä puheen vuoksi, jossa hän oli ”kiistänyt holokaustin”. Oikeudenkäynnissään Irving sanoi asioita, joista meillä ei oikeutta syyttää häntä: Hän tahtoi jälleen olla vapaa mies niin nopeasti kuin mahdollista ja päästä perheensä luo. Hänen asemassaan useimmat ihmiset olisivat toimineet samoin. On aivan totta, että lukuisat revisionistit, jotka on viety oikeuteen vakaumustensa vuoksi, ovat pitäneet vakaumuksistaan kiinni ja maksaneet rohkeudestaan kovan hinnan, mutta kaikki eivät ole sankareita. Koska Irving oli halukas yhteistoimintaan, itävaltalainen inkvisitiotuomioistuin palkitsi hänet suhteellisen lievällä tuomiolla: hän sai vain kolme vuotta, ja joulukuussa 2006, istuttuaan kolmanneksen vankilatuomiostaan, hänet vapautettiin ja hänen sallittiin palata Englantiin.

      DAVID IRVINGIN MATKA PUOLAAN

      Marraskuussa 2007 sain sähköpostin David Irvingiltä, joka ilmoitti olevansa Puolassa tarkastamassa Aktion Reinhardt -leirejä. Saksalaisten sodanaikaisten dokumenttien mukaan ”Aktion Reinhardt” tarkoitti juutalaisen omaisuuden takavarikointia. Ilman minkäänlaista dokumentaarista tai materiaalista todistusaineistoa ortodoksihistorioitsijat väittävät, että tämän Aktionin (= toimenpiteen) todellinen tarkoitus oli itäisen Puolan juutalaisten fyysinen tuhoaminen ja että 1,5-2 miljoonaa juutalaista tapettiin dieselmoottoreiden tuottamalla hiilimonoksidilla (= häkäkaasulla) kolmessa leirissä, Belzecissä, Sobiborissa ja Treblinkassa. Perinteinen historiankirjoitus väittää, että nämä leirit olivat puhtaita tuhoamisleirejä, joissa kaikki juutalaiset iästä ja terveydentilasta riippumatta kaasutettiin hengiltä heti saapumisen jälkeen ilman rekisteröintiä; vain muutama voimakas nuori juutalainen säästettiin väliaikaisesti, koska heitä tarvittiin leirien toiminnan pyörittämisessä.

      Sähköpostissaan (jonka valitettavasti poistin) Irvingin on täytynyt kysyä minulta jotakin Belzecistä, koska muistan selvästi kysyneeni häneltä vastauksessani, oliko hän lukenut Carlo Mattognon kirjan ”Belzec in Propaganda, Testimonies, Archeological Research, and History” (”Belzec propagandassa, todistajanlausunnoissa, arkeologisessa tutkimuksessa ja historiassa”) [10]. Hän vastasi, että hän lukisi sen myöhemmin.

      Belzecin, Sobiborin ja Treblinkan lisäksi Irving kävi myös Auschwitzissa ja Majdanekissa. Ilmeisesti hän ei käynyt kuudennessa väitetyssä ”tuhoamisleirissä”, Chelmnossa (Kulmhofissa). Puolan-matkastaan hän julkaisi verkkosivuillaan [11] kertomuksen, joka hämmästytti minua pinnallisuudellaan ja epämääräisyydellään. Tästä kertomuksesta oli mahdoton päätellä, uskoiko Irving, että teloituskaasutuksia oli tapahtunut Auschwitzissa ja Majdanekissa. Mitä kolmeen Aktion Reinhardt -leiriin tulee, hän näytti olevan ”tuhoamisleiri”-version kannalla; toisaalta hän puhui näiden leirien ”väitetyistä kaasukammioista”. Toisin sanoen: hän vältti antamasta selviä ja yksiselitteisiä lausuntoja.

      DAVID IRVINGILLE ESITTÄMÄNI KYSYMYKSET JA HÄNEN VASTAUKSENSA

      Maaliskuussa 2009 sain tietää, että David Irving oli antanut monenlaisia neuvoja toiselle ”holokaustin kiistäjälle”, piispa Richard Williamsonille, ja eräältä vihastuneelta ranskalaiselta naiselta sain viestin, jossa tämä arvosteli ankarasti Irvingin Treblinkasta antamia lausuntoja. Huhtikuun 2. päivänä lähetin Irvingille sähköpostin, jossa esitin hänelle seuraavat neljä kysymystä:

      1) Uskoiko hän, että Treblinkassa, Sobiborissa ja Belzecissä oli tapahtunut juutalaisten joukkomurha?

      2) Jos hän uskoi, että sellainen joukkomurha todella oli suoritettu, mitkä olivat hänen todisteensa?

      3) Mikä tässä tapauksessa oli murha-ase?

      4) Oliko hän, David Irving, lukenut Carlo Mattognon Belzec-kirjan ja minun ja Carlo Mattognon kirjan ”Treblinka – Extermination Camp or transit camp?” (”Treblinka – tuhoamisleiri vai kauttakulkuleiri?”)? [12]

      Jo samana päivänä sain David Irvingiltä seuraavan vastauksen:

      ”1) Käsitykseni mukaan näissä kolmessa leirissä tapahtui joukkomurhia (tapahtuivatko ne ”kaasulla”, sitä ei voida todistaa, tämähän on hyvin kiistanalaista).

      ”2) Todisteet:

      ”- Tunnettu Wolffin ja Ganzenmüllerin välinen kirjeenvaihto, joka koski Malkiniaa/Treblinkaa;

      ”- Himmlerin määräys, ettei Treblinkaan saa jättää mitään jälkiä ja että myöhemmin sinne on rakennettava maalaistalo;

      ”- Kahden todistajan henkilökohtainen kuulustelu Belzecistä, jos aitous (so. lausuntojen aitous) voidaan todistaa;

      ”- Koodikieleltä purettu Höflen tammikuussa 1943 lähettämä radiosähke ja sen yhteydessä Korherrin raportti.

      ”3) Vuoden 1942 osalta Höfle-dokumentti mainitsee luvun 1 274 166. Vuosilta 1942 ja 1943 Himmlerin asiakirjat ilmoittavat Reinhardt-saaliin määrät – jalokiviä, kelloja ja kolikoita. Tämän tiedon perusteella on mahdollista arvioida tai laskea suurin piirtein vuoden 1943 luku, mikä on yli yksi miljoona. Muftille Himmler puhuu ’kolmesta miljoonasta’.”

      PUUTTUVA VASTAUS NELJÄNTEEN KYSYMYKSEEN

      David Irving antoi selvät vastaukset kolmeen ensimmäiseen kysymykseeni, mutta tähän neljänteen hän ei halunnut vastata: oliko hän lukenut minun ja Carlo Mattognon kirjan ”Treblinka – tuhoamisleiri vai kauttakulkuleiri?” ja Mattognon Belzeciä käsittelevän kirjan? Irvingin Puolan-matkan aikoihin molemmat kirjat olivat olleet saatavilla online (tietokoneen välityksellä) yli kolmen vuoden ajan, ja tämä brittihistorioitsija, joka hallitsee loistavasti tietokoneen käytön, olisi helposti voinut hankkia tiedon niiden arvosta. Treblinka-kirjan kirjaluettelossa on yli 200 nimikettä, noin kaksi tusinaa niistä puolaksi. Koska monet näistä puolalaisista lähteistä ovat hyvin tärkeitä, kirjamme yhtenä ansiona on niiden tuominen sellaisten tutkijoiden ulottuville, jotka, kuten Irving, eivät hallitse puolan kieltä. Lisäksi Treblinka-kirja sisältää lukuisia viittauksia sellaisiin venäläisten arkistojen dokumentteihin, joita ei ole koskaan aikaisemmin julkaistu millään länsimaisella kielellä.

      Vaikka Belzec-kirja on paljon lyhyempi kuin Treblinka-kirja, sen kirjaluettelossa on silti 80 nimikettä, 18 niistä puolaksi. Tärkein kappale on kolmas kappale, jossa Mattogno analysoi niiden rikosteknisten porausten ja kaivausten tuloksia, jotka on suoritettu entisen leirin alueella 1990-luvun jälkipuoliskolla.

      Jos David Irving ei katsonut tarpeelliseksi lukea näitä kahta kirjaa, se osoittaa, ettei hän ole vähimmässäkään määrin kiinnostunut, mitä Treblinkassa ja Belzecissä todella tapahtui. Tietenkin on mahdollista, että hän todella on lukenut ne mutta on haluton myöntämään sitä, koska muutoin hänen olisi pakko vastata revisionistisiin argumentteihin, varsinkin teknisiin. Itse asiassa heti kun lähestytään Reinhardt-leirien virallista versiota teknisestä näkökulmasta, koko mahtava valheiden rakennelma luhistuu heti kuin korttitalo.

      DAVID IRVINGIN TODISTEET KOLMESSA REINHARDT-LEIRISSÄ SUORITETUSTA JUUTALAISTEN JOUKKOMURHASTA

      Kysymyksiini antamissaan vastauksissa David Irving mainitsi seitsemän perustetta uskolleen, että kyseiset kolme Reinhardt-leiriä olivat olleet tuhoamiskeskuksia. Viisi näistä perusteista nojautuu dokumentteihin, loput kaksi kuulopuheisiin. Tutkimme dokumentteja ensin.

      ”- Tunnettu Wolffin ja Ganzenmüllerin välinen kirjeenvaihto, joka koski Malkiniaa/Treblinkaa.”

      28.7.1942 Saksan liikenneministeriön valtiosihteeri Albert Ganzenmüller totesi SS-Gruppenführer (kenraaliluutnantti) Karl Wolffille lähettämässään kirjeessä:

      ”Heinäkuun 22. päivästä lähtien Varsovasta on kulkenut Malkinian kautta Treblinkaan päivittäin juna, jossa on 5000 juutalaista; lisäksi Pryemyslistä kulkee kahdesti viikossa Belzeciin juna, jossa on 5000 juutalaista.” [13]

      13.8. Wolff vastasi:

      ”Olen erityisellä mielihyvällä pannut merkille, että juna, jossa on 5000 valitun kansan jäsentä, on jo 14 päivän ajan kulkenut Treblinkaan joka päivä; kykenemme näin ollen suorittamaan tämän väestönsiirron nopeutetussa tahdissa.” [14]

      Ganzenmüller ja Wolff eivät sano, että juutalaisia tapettaisiin Treblinkassa; Wolff puhui ”väestönsiirrosta”, mikä selvästi osoittaa, että hän piti Treblinkaa kauttakulkuleirinä.

      ”- Himmlerin määräys, ettei Treblinkaan saa jättää mitään jälkiä ja että myöhemmin sinne on rakennettava maalaistalo.”

      Koska en tunne tällaista määräystä, pyysin Irvingiä lähettämään minulle kopion. Huhtikuun 9. päivänä hän vastasi, että hän lähettää sellaisen myöhemmin. Koska en ole saanut dokumenttia vielä, en voi kommentoida sitä; kuitenkin olen täysin varma, ettei siinä viitata joukkomurhiin, sillä jos näin olisi, sitä siteerattaisiin jokaisessa holokaustia käsittelevässä kirjassa.

      ”- Koodikieleltä purettu Höflen tammikuussa 1943 lähettämä radiosähke ja sen yhteydessä Korherrin raportti.”

      Tunnetussa vuoden 1943 raportissaan [15] Richard Korherr kirjoitti, että vuoden 1942 loppuun mennessä 1 274 166 juutalaista oli siirretty Kenraalikuvernementin leirien kautta. Höflen radiosähke [16] vahvistaa Korherrin luvun 1 274 166 ja ilmoittaa tarkemmin, että 24 733 pakkosiirtolaista oli lähetetty L:ään (Lublin/Majdanek), 434 508 B:hen (Belzec), 101 370 S:ään (Sobibor) ja 713 355 T:hen (Treblinka). Kumpikaan näistä kahdesta dokumentista ei sano, että pakkosiirtolaisia olisi tapettu.

      ”- Vuosilta 1942 ja 1943 Himmlerin asiakirjat ilmoittavat Reinhardt-saaliin määrät – jalokiviä, kelloja ja kolikoita.”

      Se, että saksalaiset ryöstivät juutalaisten jalokivet, kellot ja kolikot, ei todista, että he murhasivat heidät.

      Yksikään Irvingin mainitsema dokumentti ei siis todista, että Reinhardt-leirit olisivat olleet tuhoamiskeskuksia.

      Viimeiset kaksi ”todistetta” kuuluvat kuulopuheiden kategoriaan. Sillä, mitä Jerusalemin mufti väitti kuulleensa Himmleriltä tai mitä joku väitti muftin väittäneen kuulleensa Himmleriltä, ei ole mitään historiallista arvoa. Vielä naurettavampi on viittaus ”kahden todistajan henkilökohtaiseen kuulusteluun Belzecistä”. Kuvitelkaamme seuraava vuoropuhelu:

      Hiroshimankieltäjä:

      ”En usko alkuunkaan, että amerikkalaiset pudottivat atomipommin Hiroshimaan elokuussa 1945. Se on vain japanilaisten typerää kauhupropagandaa.”

      David Irving:

      ”Mielestäni olet väärässä. Kävin kaksi vuotta sitten Hiroshimassa, jossa henkilökohtaisesti kuulustelin kahta vanhaa japanilaista, joka olivat lapsina olleet todistamassa pommitusta. Jos heidän lausuntonsa ovat totta, ne todistavat, että amerikkalaiset todella pudottivat atomipommin Hiroshimaan.”

      Jos satoja tuhansia juutalaisia todella murhattiin Belzecissä, pärjäisimme ilman ”silminnäkijätodistuksia”. Irvingin argumentti tuo mieleeni pateettisen ”Belzec-asiantuntija” Michael Tregenzan, joka kirjoitti Belzecin polttorovioista:

      ”Belzecin polttorovioiden määrästä vallitsee suuri erimielisyys. Kylän todistajat sanovat, että käytössä oli jopa viisi polttoroviota, kun taas Münchenin oikeudenkäynneissä vuosina 1963-1964 SS-henkilöstö puhui kahdesta polttoroviosta. Jos otaksutaan, että vähintään 500 000 ruumista poltettiin kahdessa polttoroviossa, on otaksuttava, että viidessä polttoroviossa lukumäärä on paljon suurempi – ehkä kaksi kertaa suurempi – kuin tähän mennessä otaksuttu 600 000.” [17]

      Tregenza ”todistaa” ehkä jopa 1,2 miljoonan juutalaisen murhan Belzecissä juorun avulla, jonka hän on kuullut joiltakin vanhoilta ihmisiltä useita vuosikymmeniä sodan jälkeen! Tämänkaltainen ”todistusaineisto” saattaa olla tarpeeksi hyvä Tregenzan kaltaiselle klovnille. Vakavalle ja itseään kunnioittavalle historioitsijalle se ei mitenkään voi olla riittävän hyvä.

      (17)(1)
    • Vesa-Ilkka Laurio

      Jürgen Graf: David Irving ja ”Aktion Reinhardt”-leirit, osa 3

      REINHARDT-LEIRIEN KUOLONUHRIEN MÄÄRÄ DAVID IRVINGIN MUKAAN

      ”Holokaustia” koskevassa standarditeoksessaan Raul Hilberg väittää, että Treblinkassa murhattiin 750 000 juutalaista, Belzecissä 550 000 ja Sobiborissa 200 000 [18], mikä tarkoittaa sitä, että Hilbergin mukaan kolmen Reinhardt-leirin kuolonuhrien yhteismäärä oli 1,5 miljoonaa. Tämä lukumäärä on 900 000 pienempi kuin Irvingin kaupustelema (1,274 miljoonaa vuonna 1942 sekä yli miljoona vuonna 1943 = ehkä noin 2,4 miljoonaa).

      Mutta mielettömyydet eivät pääty tähän. Ajatelkaa seuraavaa:

      – Hilbergin esittämä 550 000 Belzec-uhrin lukumäärä on mahdoton, koska Höflen dokumentin mukaan (jota ei tunnettu vielä 1985, jolloin Hilberg julkaisi toisen ja ”lopullisen” painoksen kirjastaan) vuoden 1942 joulukuun 31. päivään mennessä 434 508 juutalaista oli pakkosiirretty Belzeciin. Koska kaikki ovat yhtä mieltä siitä, että Belzec suljettiin vuoden 1942 lopussa, vuonna 1943 ei tapahtunut pakkosiirtoja tähän leiriin.

      – Kuolonuhrien määrä ei siis tässä leirissä mitenkään voi olla suurempi kuin 434 508, vaikka joka ikinen Belzeciin pakkosiirretty juutalainen olisi tapettu siellä (kuten sekä Hilberg että Irving otaksuvat).

      – Jos Irving on oikeassa ja 2,4 miljoonaa juutalaista todella surmattiin kolmessa Reinhardt-leirissä, niistä kuitenkin ”vain” 434 508 Belzecissä, niin loput 1 965 492 uhria on täytynyt murhata Treblinkassa ja Sobiborissa. Tämän mukaan Hilbergin lukumäärä näiden kahden leirin osalta (750 000 + 200 000 = 950 000) on yli miljoonan liian pieni!

      ”Difficile est satiram non scribere – On vaikeaa olla kirjoittamatta satiiria!”

      PUUTTUVA MURHA-ASE

      Vastatessaan kysymyksiini David Irving totesi, että ei ole todistettu, että (väitetty) tuhoaminen Reinhardt-leireissä olisi suoritettu kaasun avulla. Koska Irving ei maininnut mitään vaihtoehtoista tappamismetodia (esim. ampumista), tämä tarkoittaa sitä, että murha-asetta ei lainkaan tunneta.

      Tiedämme tarkasti, kuinka uhrit kuolivat Hiroshimassa ja Nagasakissa: he kuolivat atomipommien räjähdyksiin tai menehtyivät myöhemmin radioaktiivisuuteen. Tiedämme tarkasti, kuinka uhrit kuolivat Dresdenissä: he paloivat elävältä tai menehtyivät talojensa raunioiden alle. Tiedämme tarkasti, kuinka uhrit kuolivat Katynissa: Stalinin kätyrit ampuivat heidät. Tiedämme tarkasti, kuinka uhrit kuolivat Eisenhowerin leireissä Reinin niityillä: heidät näännytettiin tahallaan nälkään.

      David Irvingin mukaan 2,4 miljoonaa ihmistä murhattiin kolmessa Reinhardt-leirissä – paljon enemmän kuin Hiroshimassa, Nagasakissa, Dresdenissä, Katynissa ja Reinin niittyjen leireissä yhteensä. Mutta me emme tiedä, kuinka heidät tapettiin! Tietenkin tämä tarkoittaa sitä, ettei Reinhardt-holokaustin kohdalla ole olemassa ainuttakaan luotettavaa silminnäkijää, sillä jos sellainen todistaja olisi olemassa, me tietäisimme, kuinka uhrit tuhottiin ainakin hänen leirissään.

      Tehkäämme yhteenveto: David Irving on kyvytön esittämään vähäisintäkään dokumentaarista todistusta Belzecin, Sobiborin ja Treblinkan väitetyistä joukkomurhista. Epäsuorasti hän myöntää, ettei ole olemassa ainuttakaan luotettavaa todistajaa. Mutta jos ei ole olemassa dokumentteja ja luotettavia todistajia, mihin todistusaineistoon hänen väitteensä perustuvat?

      Väittääkö hän, että on olemassa rikosteknistä todistusaineistoa, esimerkiksi suuret määrät ihmisjäännöksiä, jotka olisi löydetty kolmen Reinhardt-leirin alueelta? Ei, niin hän ei väitä. Hän ei edes mainitse Kolan raporttia, joka ortodoksihistorioitsijoiden mukaan todistaa, että Belzec oli tuhoamisleiri (tätä raporttia käsitellään tuonnempana).

      DIESELKAASUKAMMIOTARINA

      Virallisen holokaustikirjallisuuden mukaan Treblinkan, Sobiborin ja Belzecin (väitetyt) joukkomurhat suoritettiin dieselpakokaasulla. Mutta kuten insinööri Friedrich Berg on osoittanut huolellisesti tutkitussa artikkelissaan ”Diesel Gas Chambers: Ideal for Torture, Absurd for Murder” (”Dieselkaasukammiot: ihanteellisia kidutukseen, absurdeja murhaamiseen”) [19], dieselmoottorit ovat äärimmäisen huono murhaväline, koska ne tuottavat hyvin alhaisia CO-pitoisuuksia (= hiilimonoksidi- eli häkäpitoisuuksia) ja korkeita happipitoisuuksia. Mikä tahansa bensiinimoottori olisi ehdottomasti sopivampi joukkomurhien suorittamiseen kuin dieselmoottori. Bergin argumentit olivat niin kiistattomia, ettei holokaustilobby ole yrittänytkään kumota niitä. Kirjassaan ”Debating the Holocaust” (”Holokaustikeskustelu”) Thomas Dalton toteaa:

      ”Jokainen revisionisminvastainen kirjoittaja välttää lähes kokonaan koskettelemasta tätä [dieselmoottori-] aihetta – – Tämä on voimakas epäsuora myönnytys, ettei traditionalismilla ole vastausta Bergille ja revisionisteille – – Aivan viime aikoina blogikirjoittajat ovat yrittäneet käsitellä tätä aihetta. Myönnettyään, että ’kun käytössä on bensiinimoottoreita, ei ole lainkaan todennäköistä, että kaasutuksiin olisi käytetty dieselmoottoreita’, Romanov [20] väittää, että tämä diesel-asia on ’epärelevantti’ (epäolennainen), koska hänen näkemyksensä mukaan jokainen, joka väitti, että kaasutuksiin käytetty moottori oli dieselmoottori, oli yksinkertaisesti erehtynyt. Hän väittää, että ’asioista kaikkein parhaiten perillä olevat’ todistajat mainitsivat bensiinimoottorit, mutta hän kykenee nimeämään vain kaksi: Fuchsin (vain Sobiborin kohdalla) ja Rederin, joka sanoi, että pakokaasu johdettiin avoimeen ilmaan!” [21]

      Tähän lisäisin, että tämä naurettavan blogikirjoittaja S. Romanovin esittämä väite (”diesel-asia on epärelevantti”) paljastaa tämän henkilön nyrjähtäneen mielenlaadun: Aktion Reinhardt-holokaustista ei ole olemassa minkäänlaista dokumentaarista tai materiaalista todistusaineistoa, ja luotettavat todistajatkin puuttuvat kokonaan (sillä kuinka voidaan luottaa todistajiin, jotka ”yksinkertaisesti erehtyivät” murha-aseesta?), mutta silti Aktion Reinhardt-holokausti on todistettu ja kiistämätön tosiasia! Toisin sanoen: Pilarit, joiden varassa rakennelma ennen pysyi pystyssä, ovat hävinneet, mutta rakennelma on yhä pystyssä, tai pikemminkin se leijailee ilmassa! Mikä ihme!

      Voisiko olla mahdollista, että David Irving on tietämätön dieselkaasukammiotarinan mielettömyydestä? Ei, se ei ole mahdollista. Vuoden 1983 revisionistisessa konferenssissa, johon Irving osallistui, Friedrich Berg piti esitelmän, joka jo sisälsi lähes kaikki ne argumentit, jotka on esitetty hänen vuoden 2003 artikkelissaan [22]. Irving, joka piti puheensa samana päivänä kuin Berg, sanoi:

      ”Minun on sanottava, että Friedrich Bergin aiemmin tänä iltapäivänä pitämä esitelmä on tehnyt minuun syvän vaikutuksen. Hänen esitelmässään oli paljon asioita, jotka olivat hyvin vaikuttavia.” [23]

      Siis jo 1983 Irving tiesi, että dieselpakokaasutarina on pötyä! Siksi hänen on nyt pakko sanoa, että ei ole todistettu, että (väitetty) joukkomurha olisi tapahtunut kaasulla, ja että tämä asia on ”erittäin kiistanalainen”.

      (13)(1)
    • Vesa-Ilkka Laurio

      Jürgen Graf: David Irving ja ”Aktion Reinhardt”-leirit, osa 4

      TUHOAMISLEGENDAN KEHITTYMINEN

      Melkein heti sen jälkeen kun kolme Reinhardt-leiriä oli otettu käyttöön, juutalaiset ja puolalaiset ryhmät alkoivat levittää kaikenlaisia mielikuvituksellisia huhuja näissä leireissä tapahtuvista joukkosurmista. Näiden tarinoiden tuntemus on erittäin tärkeää sen ymmärtämiseksi, kuinka nykyisin vallitseva historiallinen tulkinta näistä leireistä on syntynyt ja kuinka uskottava se on.

      Aloittakaamme Belzecistä. Itseään ”silminnäkijäksi” kutsuvan Jan Karskin mukaan juutalaisia tuhottiin Belzecissä sammuttamattomalla kalkilla junissa [24]. Useimmat ”todistajat” kuitenkin kertoivat tappamistavaksi sähkön. 10.7.1942 Puolan Lontoossa oleva pakolaishallitus sai seuraavan raportin:

      ”Erään Belzecissä työskentelevän saksalaisen henkilön antaman tiedon mukaan teloituspaikka on Belzecissä aseman lähellä – – Astuttuaan ulos junasta miehet menevät oikealla oleviin ja naiset vasemmalla oleviin parakkeihin riisuutumaan mennäkseen, kuten sanotaan, suihkuun. Sitten ryhmät menevät yhdessä kolmanteen parakkiin, jossa on sähköinen levy, ja teloitus tapahtuu siellä.” [25]

      Eräässä Tukholmassa vuonna 1944 julkaistussa ja englanniksi vuotta myöhemmin käännetyssä kirjassa unkarinjuutalainen Stefan Szende kuvasi, kuinka miljoona juutalaista oli tapettu Belzecissä sähköllä ”teloitusrakennuksen maanalaisissa tiloissa”:

      ”Kun junalastilliset alastomia juutalaisia saapuivat, heidät paimennettiin suureen halliin, johon mahtui useita tuhansia ihmisiä. Tässä hallissa ei ollut ikkunoita, ja sen lattia oli metallia. Kun kaikki juutalaiset olivat sisällä, tämän hallin lattia laskeutui kuin hissi sen alapuolella olevaan suureen vesisäiliöön, kunnes juutalaiset olivat vyötäisiään myöten vedessä. Sitten metallilattiaan lähetettiin voimakas sähkövirta, ja muutamassa sekunnissa kaikki juutalaiset, tuhansia kerrallaan, olivat kuolleet.” [26]

      Saksalaisten Puolan-rikoksia koskevassa raportissaan, jonka neuvostoliittolaiset esittivät Nürnbergin oikeudenkäynnissä, Puolan hallitus kirjoitti seuraavaa Belzecistä:

      ”Vuoden 1942 ensimmäisinä kuukausina saatiin raportteja, että tässä leirissä rakennettiin erityisiä laitoksia juutalaisten joukkomestaamista varten. Verukkeella, että heidät viedään suihkuun, heidät riisuttiin kokonaan ja työnnettiin rakennukseen. Voimakas sähkövirta kulki tämän rakennuksen lattian läpi.” [27]

      Sobiborista kerrotut kauhutarinat olivat varsin kirjavia. Kun juutalainen todistaja Zelda Metz väitti, että tässä leirissä juutalaiset ”tukahdutettiin kloorilla” [28], niin neuvostoliittolainen todistaja Alexander Pechersky kuvaili väitettyä joukkomurhaa näin:

      ”Kun kaikki ovat astuneet sisään, ovet suljetaan jysähtäen. Raskasta mustaa ainetta tulee pyörteisenä alas katossa olevista aukoista. Kuuluu voimakasta kirkunaa, mutta ei kovin kauan, koska ne muuttuvat haukkoviksi, tukahtuneiksi hengenvedoiksi ja kouristuksiksi.” [29]

      Treblinkan tapaus on vieläkin opettavaisempi. Vaikka jotkut varhaisimmat todistajat todella mainitsivat kaasukammiot, kukaan heistä ei väittänyt, että murha-ase olisi dieselmoottori. 17.8.1942 puolalainen maanalainen sanomalehti Informacja Biezaca puhui liikkuvasta kaasukammiosta, joka kulki joukkohautojen reunoilla [30]. Kolme viikkoa myöhemmin, syyskuun 8. päivänä, sama lehti kuvasi väitettyjä kaasutuksia näin: Uhreja kaasutettiin hidasvaikutteisella kaasulla, ja sen jälkeen he tulivat pois kaasukammiosta, kävelivät joukkohautojen luo, pyörtyivät ja putosivat hautoihin. [31] Kuitenkin tärkein todistajien kuvaama tappamistapa oli kuuma höyry. 15.11.1942 Varsovan gheton vastarintaliike julkaisi pitkän raportin, jossa se totesi, että heinäkuun lopun ja marraskuun alun välisenä aikana kaksi miljoonaa juutalaista oli teloitettu Treblinkassa höyrykammioissa. [32]

      Elokuussa 1944 puna-armeija valtasi Treblinkan alueen, ja neuvostoliittolainen komissio kuulusteli leirin entisiä asukkeja. Kumman murha-aseen se valitsisi – kaasun vai höyryn? Itse asiassa se ei valinnut kumpaakaan vaan väitti raportissaan, että kolme miljoonaa ihmistä oli tapettu Treblinkassa pumppaamalla ilma pois teloituskammioista! [33] Syyskuussa 1944 kauhupropagandan ammattilainen, juutalainen Wassili Grossman, kunnioitti Treblinkaa vierailullaan. ”The Hell of Treblinka” (”Treblinkan helvetti”)-nimisessä pamfletissaan Grossman vahvisti kolmen miljoonan uhrin luvun. Koska hän ilmeisesti ei tiennyt, mikä kolmesta tappamistavasta (höyry, kaasu, ilman pumppaaminen pois kammioista) lopulta voittaisi, hän viisaasti mainitsi ne kaikki kirjasessaan. [34]

      Nürnbergin oikeudenkäynnissä saksalaisten syyttäjät valitsivat höyryversion. 14.12.1945 Puolan hallitus julkaisi dokumentin, jonka neuvostoliittolaiset esittivät Nürnbergissä ja jonka mukaan ”useita satoja tuhansia ihmisiä” oli tuhottu Treblinkassa höyryn avulla [35]. Mutta vuonna 1946 virallinen versio muuttui. Koska ei ollut ensinkään uskottavaa, että saksalaiset olisivat käyttäneet monia aivan erilaisia tappamismetodeja kolmessa Reinhardt-leirissä, höyrykammiot, sähköiset tappamislaitokset jne. siirrettiin historian roskapönttöön ja korvattiin dieselmoottoreilla. Syy tähän valintaan oli epäilemättä Gerstein-raportti. Vuoden 1946 alkupuolella tämä raportti – jota ranskalainen revisionisti Henri Roques analysoi loistavasti vuosikymmeniä myöhemmin [36] – oli kokonaan vienyt historioitsijoiden huomion, ja Gerstein, joka väitti olleensa todistamassa juutalaisten kaasutusta Belzecissä, oli todennut murha-aseeksi dieselmoottorin. Näin dieselkaasukammiomyytti sai syntynsä.

      Olisi varsin mielenkiintoista nähdä, kuinka älyllinen jättiläämme, blogikirjoittaja S. Romanov, reagoisi, jos hänelle esitettäisiin kaikkien näiden silminnäkijöiden lausunnot. Todennäköisimmin hän väittäisi, että todellisuudessa todistajat olivat nähneet bensiinimoottorin mutta valitettavasti eivät tunnistaneet sitä oikein. Ensimmäinen todistaja oli tunnistanut sen junanvaunuksi, jonka lattialle oli levitetty sammuttamatonta kalkkia, toinen erään parakin sähköiseksi levyksi, kolmas valtavan maanalaisen altaan sähköiseksi levyksi, neljäs katoksi, jossa olevien aukkojen kautta kaadettiin mustaa nestettä, viides liikkuvaksi kaasukammioksi, joka kulki joukkohautojen reunoilla, kuudes höyryä tuottavaksi boileriksi, seitsemäs pumpuksi, jonka avulla ilma pumpattiin pois kammioista, ja kahdeksas dieselmoottoriksi! Mutta nämä vähäiset erot olivat täysin epäoleellisia, koska Aktion Reinhardt-holokausti oli todistettu historiallinen tosiasia!

      Tunteeko David Irving näitä silminnäkijäraportteja? Jos hän ei lue revisionistista kirjallisuutta, hän ei voi mitenkään tuntea niitä, koska niitä ei koskaan mainita virallisessa kirjallisuudessa. Reinhardt-leireistä kirjoittamassaan ”standarditeoksessa” Yitzhak Arad esittää otteen Varsovan gheton vastarintaliikkeen raportista mutta häpeämättömästi vääristelee tekstin korvaamalla kiusalliset ”höyrykammiot” ”kaasukammioilla”! [37] Jos Irving on lukenut revisionistista kirjallisuutta, hän kyllä tuntee nämä naurettavat tarinat, mutta hän ei todellakaan voi sanoa niistä juuri mitään.

      TREBLINKAN KAIVAUSTEN TULOKSET (1945)

      Yleisesti myönnetään, ettei yhdessäkään Reinhardt-leirissä ollut krematorioita. Holokaustihistorioitsijoiden mukaan kaasutettujen juutalaisten ruumiit poltettiin ulkoilmassa vuonna 1943. Tämä seikka yksin riittää tekemään virallisesta versiosta erittäin epätodennäköisen alusta lähtien. Kaikissa ”normaaleissa” keskitysleireissä, sellaisissa kuin Dachaussa ja Buchenwaldissa, joissa ei väitetä tapahtuneen joukkomurhia, oli krematorioita, joten mikseivät saksalaiset rakentaneet krematorioita ”tuhoamisleireihin”, joissa ne olisivat olleet sata kertaa tarpeellisempia?

      Useiden kremaatiokokeiden (polttokokeiden) perusteella Carlo Mattogno arvioi, että 45-kiloisen ihmisruumiin polttamiseen tarvitaan 160 kiloa puuta [38]. Hän laskee, että 870 000 ruumiin polttamisesta olisi jäänyt 1 950 tonnia ihmistuhkaa ja 11 100 tonnia puutuhkaa. Tuhkan kokonaistilavuus olisi ollut noin 48 000 kuutiometriä. Koska ihmisen hampaita ja luita ei voi hävittää kokonaan ulkona suoritetuissa polttamisissa, suunnaton määrä hampaita ja luunkappaleita olisi ollut hajallaan entisen leirin alueella.

      Jos neuvostoliittolaiset ja puolalaiset olisivat löytäneet edes 10% näistä tuhkista, hampaista ja luufragmenteista, heillä olisi ollut hyvin raskauttavat todisteet saksalaisia vastaan. He olisivat kutsuneet paikalle kansainvälisen komission – aivan kuten saksalaiset olivat tehneet löydettyään Katynin joukkohaudat – ja esittäneet rikosteknisten tutkimusten tulokset Nürnbergin oikeudenkäynnissä. Heidän ei olisi ollut pakko turvautua ”höyrykammio”-hölynpölyyn.

      Marraskuussa 1945 tuomari Zdzislaw Lukaszkiewiczin johtama tutkijaryhmä suoritti kaivauksia entisen Treblinkan leirin alueella ja kirjoitti sen jälkeen raportin, joka julkaistiin kolmekymmentä vuotta myöhemmin! [39] Kaivausten ensimmäisenä päivänä kaivajat löysivät ”suuren määrän puolalaisia, neuvostoliittolaisia, saksalaisia, itävaltalaisia ja tšekkiläisiä kolikkoja ja kannujen ja vatien fragmentteja” mutta eivät ihmisjäännöksiä. Toisena päivänä he löysivät ”kaikenlaisia pöytäastioita, erilaisia talousesineitä, vaateriekaleita, suuren määrän enemmän tai vähemmän vaurioituneita puolalaisia dokumentteja, erään saksanjuutalaisen pahoin vahingoittuneen henkilökortin ja lisää kolikkoja”. Kolmantena päivänä he löysivät ”huomattavan määrän ihmistuhkaa ja ihmisjäännöksiä”. Neljäntenä päivänä he löysivät ”erilaisten ruokailuvälineiden kappaleita, suuren määrän vaateriekaleita, kreikkalaisia, slovakialaisia ja ranskalaisia kolikkoja ja neuvostoliittolaisen passin jäännöksiä”. Marraskuun 13. päivänä Lukaszkiewicz määräsi kaivaukset lopetettaviksi, koska hänen mielestään ”oli epätodennäköistä”, että löytyisi lisää hautoja.

      Se, että puolalaiset löysivät edes jonkin verran ihmisjäännöksiä, ei tule yllätyksenä kenellekään. Höflen dokumentin mukaan vuonna 1942 Treblinkaan lähetettiin 713 355 juutalaista, ja pakkosiirrot jatkuivat elokuuhun 1943 saakka, vaikkakin paljon hitaammassa tahdissa. Näissä olosuhteissa on täysin odotettavaa, että useita tuhansia pakkosiirtolaisia kuoli leirissä.

      (12)(1)
    • Vesa-Ilkka Laurio

      Jürgen Graf: David Irving ja ”Aktion Reinhardt”-leirit, osa 5

      BELZECISSÄ SUORITETTUJEN ARKEOLOGISTEN PORAUSTEN TULOKSET (1997-1998)

      Vuonna 1997 USA:n Holocaust Memorial Museum (holokaustimuseo) ja vastaava puolalainen järjestö päättivät suorittaa arkeologisia porauksia ja kaivauksia entisen Belzecin leirin alueella. Työn suoritti professori Andrzej Kolan johtama arkeologiryhmä, ja Kola julkaisi tulokset vuonna 2000 [40]. Edellä mainitussa Belzec-kirjassaan Carlo Mattogno analysoi hyvin yksityiskohtaisesti Kolan raporttia, ja teen hänen analyysistään tässä yhteenvedon.

      On itsestään selvää, että ainoa järjenmukainen metodi olisi ollut suorittaa kaivauksia koko entisen leirin alueella, mutta tämä oli juuri sitä, mitä Kola ja hänen ryhmänsä eivät tehneet. He toimivat seuraavalla tavalla: poraukset suoritettiin suunnitellulla alueella 5 metrin välein 8 metriä pitkällä poralla, jonka läpimitta oli 65 millimetriä. Kaiken kaikkiaan suoritettiin 2 277 porausta, ja 236:ssa niistä löydettiin joukkohautoja. Tällä tavalla saatuja maanäytteitä analysoitiin niiden sisällön määrittämiseksi. Tutkimuksessa löydettiin 33 hautaa leirin kahdella eri alueella. Hautojen kokonaispinta-ala oli 5 919 neliömetriä ja kokonaistilavuus 21 310 kuutiometriä.

      Vaikka Kola ja hänen ryhmänsä eivät löytäneet pelkästään ihmistuhkaa ja luufragmentteja vaan myös tietyn määrän polttamattomia ruumiita, he jostain selittämättömästä syystä jättivät kaivamatta ne esiin. Heidän kirjassaan on valokuvia heidän leirin alueelta tekemistään löydöksistä. Valokuvissa on täysin merkityksetöntä roinaa: hevosenkenkiä, avaimia, riippulukkoja, purnukoita, saksia, kampoja, kolikkoja ja pulloja, mutta yhdessäkään valokuvassa ei ole ruumista tai ruumiin osaa!

      Kokemusperäisen tiedon perusteella joukkohautaan mahtuu enintään 8 ruumista kuutiometrille, jos oletetaan, että kolmannes niistä on lapsia. Teoreettisesti Belzecin hautoihin olisi siis mahtunut 170 000 ruumista (21 310 kuutiota x 8). Jos näin todella olisi ollut, revisionistien olisi pakko myöntää, että Belzec todella oli ollut tuhoamisleiri, sillä 170 000 ihmistä ei mitenkään ole voinut kuolla ”luonnollisista syistä” leirissä, joka oli olemassa vain 9,5 kuukauden ajan. Toisaalta Belzec ei olisi ollut kokonaan tuhoamisleiri: Höflen dokumentin mukaan 434 000 ihmistä pakkosiirrettiin sinne, ja jos 170 000 heistä tapettiin siellä, loput 264 000 olisivat lähteneet leiristä elävinä.

      Todellisuudessa 170 000 ruumiin kapasiteettiluku perustuu kahteen täysin epärealistiseen olettamukseen: maksimaaliseen hautojen pinta-alaan ja tilavuuteen ja maksimaaliseen ruumiiden tiheyteen niissä. Ensimmäisestä kohdasta Kola huomautti:

      ”Ensimmäisellä alueella oli todennäköisesti pienempiä vierekkäisiä hautoja sulautunut suuremmiksi haudoiksi, kun niitä erottavat maaseinämät olivat tuhoutuneet – – Arkeologisissa rakenteissa oli tapahtunut lisää rikkoutumista siitä syystä, että pian sodan jälkeen paikalliset ihmiset arvoesineitä etsiessään suorittivat laajamittaisia kaivauksia. Tämä seikka tekee arkeologeille vaikeaksi määrittää tarkasti hautakuoppien rajat.” [41]

      Jo vuonna 1946 Zamoscin kaupungin syyttäjä oli todennut, että leirin alue oli

      ”kauttaaltaan kaivettu ylös, kun alueen väestö oli etsinyt sieltä arvoesineitä.” [42]

      Mitä toiseen kohtaan tulee, niistä 236 näytteestä, jotka liittyivät hautoihin, 99:ssä ei ollut ihmisjäännöksiä lainkaan, ja jäljellä olevista 137 näytteestä yli puolessa oli vain hyvin ohut kerros ihmistuhkaa. Carlo Mattogno päättelee:

      ”Vaikka on mahdotonta näyttää toteen kuolemien määrää, edellä sanotusta voidaan kuitenkin päätellä, että suuruusluokka on useita tuhansia, ehkä jopa joitakin kymmeniä tuhansia.” [43]

      Itse pidän jälkimmäistä lukua (”joitakin kymmeniä tuhansia”) äärimmäisen epätodennäköisenä, vaikka en voi sulkea sitä pois absoluuttisella varmuudella. Ehkä useita tuhansia juutalaisia kuoli Belzecissä.

      SOBIBOR JA TIETEELLINEN RAPORTTI, JOTA EI KOSKAAN KIRJOITETTU

      Kolmannesta Reinhardt-leiristä, Sobiborista, nuori ja lahjakas revisionisti Thomas Kues antaa seuraavaa tietoa:

      ”Eräässä artikkelissa, joka julkaistiin The Scotsman-lehdessä 26.11.2001, kerrotaan, että puolalainen arkeologi A. Kola ja hänen tutkijaryhmänsä ovat löytäneet seitsemän joukkohautaa Sobiborin alueelta – – Vaikka seitsemän vuotta on kulunut siitä, kun porausten ja kaivausten on sanottu tapahtuneen, niistä ei ole ilmestynyt yhtäkään artikkelia, selontekoa tai tieteellistä raporttia, ei englanniksi, puolaksi eikä millään muullakaan kielellä.” [44]

      Miksei ”yhtäkään artikkelia, selontekoa tai tieteellistä raporttia” ole julkaistu porausten ja kaivausten tuloksista, ”ei englanniksi, puolaksi eikä millään muullakaan kielellä”? Vastaus tähän kysymykseen on itsestään selvä!

      KAKSI TÄRKEÄÄ DOKUMENTTIA, JOTKA IRVING TIETOISESTI JÄTTÄÄ HUOMIOTTA

      Yllä mainittujen tosiasioiden valossa Reinhardt-leirit eivät mitenkään ole voineet olla tuhoamisleirejä. Ne eivät ole voineet olla myöskään työleirejä, koska ne olivat aivan liian pieniä, jotta niihin kuljetetut valtavat ihmismäärät olisivat mahtuneet niihin. Jäljelle jää vain yksi mahdollisuus: Treblinka, Belzec ja Sobibor olivat kauttakulkuleirejä. Tämä johtopäätös käy yksiin niiden lukuisten saksalaisten sodanaikaisten dokumenttien kanssa, jotka puhuvat juutalaisten ”evakuoinnista” tai ”karkottamisesta” itään. Se käy yksiin myös kahden tärkeän Belzeciä ja Sobiboria koskevan dokumentin kanssa, jotka David Irving tietoisesti jättää huomiotta, koska ne ovat ristiriidassa hänen teesinsä kanssa.

      17.3.1942 Lublinin piirin kuvernöörintoimiston väestö- ja sosiaalihuolto-osaston virkailija Fritz Reuter laati muistion, jossa hän kertoi edellisenä päivänä käymästään keskustelusta SS-Hauptsturmführer (kapteeni) H. Höflen kanssa, joka oli juutalaisten siirtämistä Lublinin piirissä hoitava asiamies. Reuter kirjoitti:

      ”Olisi hyvä jakaa Lublinin piiriin tulevat juutalaiskuljetukset jo lähtöasemalla työkykyisiin ja työkyvyttömiin – – Kaikki työkyvyttömät juutalaiset ohjataan Belzeciin, joka on uloin raja-asema Zamoscin piirissä. Hauptsturmführer Höfle aikoo rakentaa suuren leirin, jossa työkykyiset juutalaiset voidaan rekisteröidä kortistointimenetelmällä ammatin mukaan ja josta heitä voidaan tilata – – Lopuksi hän (Höfle) totesi, että hän saattoi hyväksyä neljä tai viisi juutalaiskuljetusta Belzecin pääteasemalle päivittäin, kussakin 1000 juutalaista. Nämä juutalaiset menisivät rajan yli eivätkä koskaan palaisi Kenraalikuvernementtiin.” [45]

      Tämän dokumentin tarkoituksesta ei voi olla minkäänlaista epäselvyyttä: työkyvyttömät juutalaiset karkotettaisiin Kenraalikuvernementista ja pakkosiirrettäisiin vallatuille itäisille alueille. Lause, jossa sanotaan Belzecin olevan ”uloin raja-asema Zamoscin piirissä”, on mielekäs vain rajan taakse tapahtuvan karkottamisen yhteydessä. Sobiborin tavoin Belzec sijaitsi Kenraalikuvernementin itäisimmässä osassa lähellä Ukrainan rajaa.

      Tietenkin David Irving voisi väittää, että Reuter käytti peitekieltä ja että ilmaus ”menisivät rajan yli eivätkä koskaan palaisi Kenraalikuvernementtiin” oli peitekielinen ilmaus, joka tarkoitti ”tapetaan Belzecissä”, mutta en neuvoisi häntä tekemään niin, sillä se olisi liian naurettavaa.

      15.7.1943 Heinrich Himmler antoi määräyksen:

      ”Sobiborin kauttakulkuleiri on muutettava keskitysleiriksi.” [46]

      Sobiboria kutsuttiin siis virallisesti kauttakulkuleiriksi (saks. Durchgangslager).

      (11)(2)
    • Vesa-Ilkka Laurio

      Jürgen Graf: David Irving ja ”Aktion Reinhardt”-leirit, osa 6

      KAIKKI KOLME REINHARDT-LEIRIÄ OLIVAT KAUTTAKULKULEIREJÄ

      31.7.1942 Valko-Venäjän valtakunnankomissaari Wilhelm Kube lähetti vallattujen itäisten alueiden valtakunnankomissaari Heinrich Lohselle sähkeen, jossa hän protestoi sitä, että 1000 Varsovan juutalaista oli pakkosiirretty Minskiin [47]. Koska juutalaisten pakkosiirto Varsovan ghetosta oli alkanut kahdeksan päivää aikaisemmin ja koska kaikki ovat yhtä mieltä siitä, että tuolloin Varsovan juutalaiset pakkosiirrettiin Treblinkaan, Kuben mainitsemat 1000 juutalaista on täytynyt pakkosiirtää Minskiin Treblinkan kautta. 17.8.1942 maanalainen puolalainen sanomalehti Informacja Biezaca raportoi, että 2000 taitavaa juutalaista työtekijää oli pakkosiirretty elokuussa Varsovasta Smolenskiin [48]. 7.9.1942 sama sanomalehti ilmoitti, että 4000 henkilöä oli lähetetty kahdessa kuljetuksessa työhön sotaponnisteluiden kannalta tärkeisiin Brzescin ja Malachowiczen tehtaisiin. [49]

      Olen tietoinen siitä, että nämä luvut edustavat vain pientä osaa niistä juutalaisista, jotka kuljetettiin Treblinkaan, ja että revisionismin vastustajat väittävät, että nämä tapaukset olivat ”poikkeuksia”. Mutta joka ikinen juutalainen, joka lähti Treblinkasta tai kahdesta muusta Reinhardt-leiristä elävänä, antaa iskun virallista versiota vastaan, jonka mukaan ne olivat ”puhtaita tuhoamiskeskuksia”, joissa kaikki juutalaiset ikään ja terveydentilaan katsomatta kaasutettiin heti saavuttaessa. Jos revisionismin vastustajat kutsuvat yllä mainittuja tapauksia ”poikkeuksiksi”, meillä on oikeus kysyä heiltä, kuinka monta muuta sellaista ”poikkeusta” oli olemassa.

      Tietty määrä juutalaisia lähetettiin Reinhardt-leireistä Majdanekiin ja Auschwitziin. Zofia Leszczynska, puolalainen historioitsija, jota tuskin voi syyttää revisionistisympatioista, raportoi, että lokakuussa 1942 1700 juutalaista lähti Belzecistä Majdanekiin [50]. Tämä tosiasia horjuttaa vakavasti virallista versiota, jonka mukaan alle kymmenen juutalaista selviytyi elossa Belzecistä.

      Eräässä ”Majdanekin juutalaisia” koskevassa artikkelissaan juutalaiset historioitsijat Adam Rutkowski ja Tatiana Berenstein toteavat:

      ”Jotkut Varsovasta lähteneet kuljetukset tulivat Lubliniin Treblinkan kautta, jossa tapahtui pakkosiirrettävien valikointi.” [51]

      Viralliselle historiankirjoitukselle tämä tosiasia on suorastaan kuolettava! 30.4.1942 saapui 305 juutalaisen kuljetus Treblinkasta Majdanekiin. Yksi näistä juutalaisista, Samuel Zylbersztain, kirjoitti myöhemmin raportin kovasta kohtalostaan [52]. Selviydyttyään elossa Treblinkan ”tuhoamisleiristä” ja Majdanekin ”tuhoamisleiristä” Zylbersztain oli selviytynyt elossa vielä kahdeksasta ”normaalista keskitysleiristä”. Hän on siis elävä todiste siitä, että saksalaiset eivät tuhonneet juutalaisia vankeja.

      Seikkaperäisimmän Sobiborista kirjoitetun kirjan tekijä [53], hollanninjuutalainen Julius Schelvis, oli itse tämän leirin asukki. Hän luonnollisesti esittää Sobiborin kuolemantehtaana, mutta hänen kuvauksensa perustuvat yksinomaan siihen, mitä hän on kuullut muilta tai mitä hän on lukenut kirjoista, sillä hän oli leirissä vain muutaman tunnin. Sobiborista hänet siirrettiin Lubliniin (Majdanekiin) ja myöhemmin Auschwitziin, josta hän lopulta palasi Hollantiin. Schelvis ei ollut yksittäinen tapaus: ainakin 700 muuta hollanninjuutalaista siirrettiin Sobiborista työleireihin, ja jotkut heistä palasivat kotiin Auschwitzin kautta – tässä jälleen yksi ”tuhoamisleiri”, jossa saksalaiset ilmeisesti unohtivat ”kaasuttaa” heidät. [54]

      Tsekinjuutalaisen Minna Grossovan tapaus on erityisen merkittävä: tämä syyskuussa 1874 syntynyt nainen pakkosiirrettiin Treblinkaan 19.10.1942. Vaikka Treblinkan väitetään olleen ”puhdas tuhoamisleiri”, jossa jopa työkykyiset juutalaiset kaasutettiin heti saavuttaessa, rouva Grossovaa ei kaasutettu vaan hänet siirrettiin Auschwitziin, jossa ”holokausti”-taruston mukaan kaikki työkyvyttömät juutalaiset lähetettiin heti ”kaasukammioihin” ilman rekisteröintiä. Täälläkään rouva Grossovaa ei kaasutettu, vaan hänet rekisteröitiin asianmukaisesti. Hän kuoli 30.12.1943 [55]. Ortodoksisen holokaustitarinan kannalta tämän naisen kohtalo on täysin selittämätön.

      Se tosiasia, että vain melko harvasta Reinhardt-leireistä muualle suuntautuneesta juutalaiskuljetuksesta on olemassa dokumentteja, voidaan selittää varsin helposti. Jo vuonna 1945 toisen maailmansodan voittajat päättivät tehdä juutalaisten tuhoamislegendasta kuolemattoman, ja voimme hyvällä omallatunnolla olettaa, että lukemattomia dokumentteja, jotka ovat ristiriidassa virallisen totuuden kanssa, on joko kätketty tai tuhottu. Nyt jotkut saattavat esittää minua vastaan syytöksen, että turvaudun samaan temppuun kuin ortodoksihistorioitsijat, jotka väittävät, että teloituskaasukammioista ei ole olemassa dokumenttitodistusaineistoa, koska ”saksalaiset tuhosivat dokumentit”, mutta sellainen syytös olisi perusteeton, koska väitteeni on paljon lujemmalla pohjalla. Jos olisi olemassa vain yksi dokumentti, joka todistaisi juutalaisten kaasutukset, myöntäisin heti, että muitakin on saattanut olla, mutta vaikka 64 vuotta on kulunut sodan päättymisestä, sellaista dokumenttia ei ole löytynyt. Toisaalta olemme nähneet, että on olemassa dokumentteja, jotka todistavat, että juutalaisia lähetettiin Reinhardt-leireistä muualle – ja jokaista sellaista dokumenttia kohti on saattanut olla sata muuta.

      KERRAN ”HOLOKAUSTIN KIELTÄJÄ”, AINA ”HOLOKAUSTIN KIELTÄJÄ”

      David Irving on hyvin älykäs mies, mutta valitettavasti hän on täysin moraaliton. Hänelle totuus on asia, josta voidaan neuvotella. Hän on valmis sanomaan mitä tahansa, jos se hänen mielestään edistää hänen uraansa.

      Irving kaipaa vanhoja hyviä aikoja, jolloin häntä kutsuttiin televisiokeskusteluihin ja jolloin hänen kirjojaan arvosteltiin suosiollisesti ja ne kävivät hyvin kaupan. Hän haluaa, että nämä vanhat hyvät ajat palaavat. Toisaalta hän tietää, että läntistä maailmaa hallitsevat juutalaiset ja että häntä hyljitään niin kauan kuin juutalaiset kutsuvat häntä ”holokaustin kieltäjäksi”, ja siksi hän haluaa päästä eroon tästä leimasta hinnalla millä hyvänsä. Sen sijaan että odottaisi juutalaisvallan luhistumista (joka saattaa tai ei saata tapahtua hänen elinaikanaan), hän yrittää käydä juutalaisten kanssa kauppaa. Hänen ainoa todellinen ongelmansa on Auschwitz. Hän ei ole koskaan kiistänyt holokaustitarinan muita kohtia. Hän on aina väittänyt, että saksalaiset ampuivat suuren määrän juutalaisia itärintamalla (kirjan ”Treblinka – tuhoamisleiri vai kauttakulkuleiri?” kahdeksannesta luvusta hän voisi löytää pakottavat todisteet siitä, että Einsatz-joukkojen raportit, joiden väitetään todistavan sellaisen valtavan teurastuksen ja jotka Irving näyttää hyväksyvän enempiä kyselemättä, ovat hyvin kyseenalaisia, koska ne ovat ristiriidassa muiden saksalaisten dokumenttien kanssa eikä rikostekninen todistusaineisto tue niitä). Hän ei ole koskaan kiistänyt Reinhardt-leirien tai Majdanekin väitettyjä joukkomurhia. Hän on selvästi myöntänyt ”kaasuvaunujen” olemassaolon, joita on väitetty käytetyn Chelmnossa ja Neuvostoliitolta vallatuilla alueilla. Mutta hän on niin usein ja niin äänekkäästi puolustanut revisionistista kantaa Auschwitzin kohdalla, että hänen ylpeytensä estää häntä perääntymästä tässä asiassa; korkeintaan hän on halukas myöntämään, että mahdollisesti joitakin kaasutuksia tapahtui Auschwitzissa rajoitetussa mittakaavassa.

      Raul Hilbergin mukaan miljoona juutalaista menehtyi Auschwitzissa [56]. Koska niiden juutalaisten lukumäärä, jotka kuolivat Auschwitzissa niin kutsutuista ”luonnollisista syistä” (sairaus, uupumus jne.), ei voi mitenkään olla yli 100 000, siitä seuraa, että noin 900 000 juutalaisen on täytynyt kuolla tämän leirin ”kaasukammioissa”. Ja mitä Irving tekee? Hän väittää, että 2,4 miljoonaa juutalaista (eikä Hilbergin ilmoittamat 1,5 miljoonaa) murhattiin kolmessa Reinhardt-leirissä, Belzecissä, Sobiborissa ja Treblinkassa, ja tarjoaa näin juutalaisille täyttä kompensaatiota niistä noin 900 000 ”Auschwitzin kaasukammioiden uhrista”, jotka hän on ryöstänyt heitä.

      Mutta David Irving on tehnyt laskelmansa ilman isäntäänsä. Ilmeisesti hän ei vieläkään ymmärrä ahdistajiensa mielenlaatua. Asettamalla Auschwitz-tarinan kyseenalaiseksi hän on juutalaisten kannalta katsottuna suorittanut pyhänhäväistyksistä kaikkein suurimman, koska Auschwitz on holokaustitarinan ydin, vaikka Hilbergin mukaan sen osuus ”holokaustin uhreista” on vähemmän kuin viidennes. Juutalaiset eivät koskaan anna Irvingille anteeksi tätä pyhäinhäväistystä. Vaikka hän yhtäkkiä väittäisi, että saksalaiset kaasuttivat miljoona juutalaista Majdanekissa ja kaksi miljoonaa Chelmnossa ja kolme miljoonaa Sobiborissa ja viisi miljoonaa Belzecissä ja kymmenen miljoonaa Treblinkassa ja että he ampuivat kaksikymmentä miljoonaa juutalaista Venäjän-rintamalla, siitä ei olisi mitään apua: juutalaiset ja heidän käsikassaransa yhä leimaisivat hänet ”holokaustin kieltäjäksi”. Tämä leima ei koskaan poistu niin kauan kuin juutalaiset hallitsevat läntistä maailmaa.

      VAROITUS DAVID IRVINGILLE

      En tiedä, koska David Irvingin kauan kuulutettu kirja Heinrich Himmleristä julkaistaan, mutta pelkään, että tiedän jo sen ydinsanoman: Kyllä, holokausti todella tapahtui, miljoonia juutalaisia todella tuhottiin, mutta vain hyvin vähäinen osa heistä kaasutettiin Auschwitzissa. 2,4 miljoonaa juutalaista tapettiin jollakin tuntemattomalla tavalla Treblinkassa, Sobiborissa ja Belzecissä; 1-2 miljoonaa ammuttiin tai murhattiin kaasuvaunuissa Venäjän tappokentillä. Tästä rikoksesta Adolf Hitler ei kanna mitään vastuuta; sen määräsi ja organisoi Reichsführer SS Heinrich Himmler, joka jotenkin onnistui kätkemään tämä jättimäisen teurastuksen Führeriltään.

      Koska Heinrich Himmlerillä on vain vähän ihailijoita jopa vannoutuneiden kansallissosialistien keskuudessa, Irving ilmeisesti pitää häntä ihanteellisena syntipukkina. Varoitan David Irvingiä, että sellaiset lausunnot johtavat vain hänen vähäisen uskottavuutensa lopulliseen häviämiseen. Pahinta kuitenkin on, että ne muodostavat vakavan herjauksen. Heinrich Himmler saattaa olla syyllinen moneen asiaan, mutta kenelläkään, ei edes David Irvingillä, ei ole oikeutta syyttää häntä sellaisen suunnattoman verilöylyn määräämisestä ja organisoimisesta, jota hän mitenkään ei ole voinut määrätä ja organisoida siitä yksinkertaisesta syystä, että sellaista ei tapahtunut.

      NEUVO DAVID IRVINGILLE

      Kuten monet muut lahjakkaat miehet ennen häntä, David Irving on vajonnut syvälle, mutta se, joka on vajonnut, voi jälleen nousta. Neuvon David Irvingiä muistamaan vanhan ajatelman:

      ”Tosiasiat ovat tyranneja, ne eivät siedä vähäisintäkään erimielisyyttä.”

      Toivottavasti David Irving saa koottua kasaan tarvittavan rohkeuden kohdata tosiasiat ja vetää niistä väistämättömät johtopäätökset. Ei ole muuta tapaa, jolla hän voisi säilyttää kunniansa ja palauttaa uskottavuutensa.

      (18)(2)
    • Vesa-Ilkka Laurio

      Jürgen Graf: David Irving ja ”Aktion Reinhardt”-leirit, osa 7

      VIITTEET

      [1] David Irving, “Hitler’s War”, Wiking Press, New York 1977, s. 393.

      [2] Robert Faurisson, “A Challenge to David Irving”, Journal of Historial Review, Volume 5, 1984.

      [3] Fred Leuchter, “An Engineering Report on the alleged ‘Gas Chambers’ at Auschwitz, Birkenau and Majdanek, Poland”, Samisdat Publishers, Toronto 1988.

      [4] Deborah Lipstadt, “Denying the Holocaust”, Free Speech Press, New York 1994.

      [5] Bundesarchiv Koblenz, R. 58/871.

      [6] Ingrid Weckert, “’Massentötungen’ oder Desinformation?”, Historische Tatsachen, nro. 24, Verlag für Volkstum und Zeitgeschichtsforschung, Vlotho 1985. Ingrid Weckert, „Die Gaswagen“, teoksessa: Ernst Gauss (toim.), „Grundlagen zur Zeitgeschichte“, Grabert Verlag, Tübingen 1994.

      [7] Pierre Marais, “Les camions à gaz en question”, Polémiques, Pariisi 1994.

      [8] England and Wales High Court (Queen’s Bench Division), Decision David Irving v. Penguin Books Limited, Deborah E. Lipstadt, 7.11.

      [9] Sama, 13.71.

      [10] Theses and Dissertations Press, Chicago 2004.

      [11] http://www.fpp.co.uk/

      [12] Carlo Mattogno, Jürgen Graf, “Treblinka – Extermination camp or transit camp?” Theses and Dissertations Press, Chicago 2004.

      [13] Raul Hilberg, „Sonderzüge nach Auschwitz“, Dumjahn, München 1981, s. 177.

      [14] Sama, p. 181.

      [15] NO-5194.

      [16] Peter Witte, Stephen Tyas, “A New Document on the Deportation and Murder of the Jews during ‘Einsatz Reinhardt’ 1942”, julkaisussa: Holocaust and Genocide Studies, nro. 3, talvi 2001, s. 469 s.

      [17] Michael Treguenza,”Das vergessene Lager des Holocaust”, teoksessa: I. Wojak, P. Hayes (toim.),“‘Arisierung‘ im Nationalsozialismus, Volksgemeinschaft, Raub und Gedächtnis“, Campus Verlag, Frankfurt am Main, New York 2000, s. 253.

      [18] Raul Hilberg, „Die Vernichtung der europäischen Juden“, Fischer Taschenbuch Verlag, Frankfurt a. M. 1997, s. 946.

      [19] Teoksessa: Germar Rudolf (toim.), “Dissecting the Holocaust”, Theses and Dissertations Press, Chicago 2003.

      [20] S. Romanov, “Why the diesel issue is irrelevant”. http://www.holocaustcontroversies.blogspot.com/

      [21] Thomas Dalton, “Debating the Holocaust”, Theses and Dissertations Press, Chicago 2003, s. 110, 111.

      [22] Friedrich Berg, “The Diesel Gas Chambers – Myth within the Myth”, Journal of Historical Review, Volume 5, 1984.

      [23] David Irving, “On History and Historiography”, Journal of Historical Review, Volume 5, 1984.

      [24] Jan Karski, “Story of a Secret State”, Houghton Mifflin Company, Boston 1944.

      [25] Carlo Mattogno, “Belzec…, s. 12.

      [26] Stefan Szende, “The Promise Hitler Kept”, V. Gollancz, Lontoo 1945, s. 159 ss.

      [27] URSS-93, s. 41 ss.

      [28] N. Blumental (toim.), “Dokumenty i materialy”, vol. I, Lodz 1946, s. 211.

      [29] Yuri Suhl, “Ed essi si ribellarono. Storia della resistenza ebraica contro il nazismo”, Milano 1969, s. 31.

      [30] K. Marczweska, W. Wazniewski, “Treblinka w swietle Akt Delegatury Rzadu RP na Kraji”, julkaisussa: “Biuletyn Glownej Komisji Badania Zbrodni Hitlerowskich w Polsce”, volume XIX, Varsova 1968, s. 136 s.

      [31] Sama, s. 138 s.

      [32] Sama, s. 139-145.

      [33] Venäjän Federaation Valtionarkisto, Moskova, 7021-115-9, s. 108.

      [34] Wassili Grossman, ”Die Hölle von Treblinka”, teoksessa: „Die Vernichtungslager Maidanek und Treblinka“, Stern-Verlag, Wien 1945, s. 33.

      [35] PS-3311.

      [36] André Chelain (toim.), „Faut-il fusiller Henri Roques?“, Polémiques, Pariisi 1986.

      [37] Yitzhak Arad, „Belzec, Sobibor, Treblinka. The Aktion Reinhard Death Camps”, Indiana University Press, Bloomington and Indianapolis 1987, s. 334, 335.

      [38] Carlo Mattogno, Jürgen Graf, “Treblinka – Extermination Camp or Transit Camp?”, luku 4.

      [39] Stanislaw Wojtczak, “Karny oboz pracy Treblinka I i osrodek zaglady Treblinka II”, julkaisussa: “Biuletyn Glowney Komisji Badania Zbrodni Hitlerowskich w Polsce”, Varsova 1975, volume XXVI, s. 183-185.

      [40] A. Kola, “Belzec: The Nazi Camp for Jews in the light of archeological sources: Excavations 1997-1999”, The Concil for the Protection of Memory and Martyrdom, United States Holocaust Museum, Varsova ja Washington 2000.

      [41] Sama, s. 65 s.

      [42] Zentrale Stelle der Landesjustizverwaltungen, Ludwigsburg 252/59, vol. I, s. 1227.

      [43] Carlo Mattogno, „Belzec…, s. 91.

      [44] http://www.codoh.com/newrevoices/nrtksgwl.html

      [45] Jozef Kermisz, „Dokumenty i materialy do dziejow okupacji niemieckiej w Polsce“, vol. II: “Akce” i “Wysiedlenia”, Varsova-Lodz-Krakova 1946, s. 32 s.

      [46] Dokumentti esitetty: Tovi Blatt, „Sobibor. The forgotten revolt”, H. E. P., Issaquah 1998, dokumentointi ilman sivunumeroita.

      [47] Venäjän Federaation Valtionarkisto, Moskova, 7445-2-145, s. 80.

      [48] Hoover Instituutin kirjasto ja arkistot, Stanford, “Report on conditions in Poland”, Annex No. 7, Box 29.

      [49] K. Marczewska, W. Wazniewski, „Treblinka w swietle akt Delegatury…“, s. 137.

      [50] Z. Leszczynska, „Transporty wiezniow do obozu na Majdanku“, Zeszyty Majdanka, IV, 1969, s. 189.

      [51] Tatiana Berenstein, Adam Rutkowski, „Zydzi w obozie koncentracijnym Majdanek (1941-1944)“, ”Biuletyn Zydowskiego Instytutu Historycznego w Polsce”, nro. 58, 1966, s. 16.

      [52] Samuel Zylbersztain, „Pamietnik wieznia dziesieciu obozow“, ”Biuletyn Zydowskiego Instytutu Historycznego w Polsce”, no. 68, Varsova 1968.

      [53] Julius Schelvis, “Vernichtungslager Sobibor“, Metropol Verlag, Berliini 1998.

      [54] Carlo Mattogno, Jürgen Graf, “Treblinka…, s. 259-288.

      [55] Terezinska Pametni Kniha, Terezinska Iniciativa, Melantrich 1995, s. 393.

      [56] Raul Hilberg, “Die Vernichtung der europäischen Juden“, Fischer Taschenbuch Verlag, Frankfurt a. M. 1997, s. 946.

      (11)(2)
  10. Santtu Pötsönen

    (3)(0)
  11. edwin von riemurasia

    Loukkaannuin verisesti joskus about 10 vuotta sitten, kun muuan herra Laurio kehtasi kyseenalaistaa Holocaustin. Koska olen kaikelle avoin ja luen kaikenlaista (mutta en usko mitään), päätin sivuharrastuksena selvittää asioita itse. Pyrin siis alkuperäislähteisiin, ja kiersin kaikki mahdolliset sota / juutalais / miehitysmuseot niin Itä-Euroopassa kuin Manhattanilla.
    Lisäksi olen tutkinut kaiken mahdollisen, mitä Venäjältä on löydettävissä. Lopputulos on ollut järisyttävä. En olisi ikinä uskonut, että Saksa ja Hitler voisivat paljastua ns. ”hyviksi” ihmisiksi (vaikken uskokaan jakoon ”good guys & bad guys”).
    Sotapropaganda, ”voittaja kirjoittaa historian”, ja ”sodan ensimmäinen uhri on totuus” ovat esipuheena KAIKELLE mitä meille on valehdeltu. Sen jälkeen irtautuduin kaikista paradigmoista. Eipä enää kuola valu, kun joku sanoo ”hitler”.
    Yllättäen sitä mukaa kuin revisionistien tieteellisesti pätevä informaatio on levinnyt netin avulla, on valtamedia, establishmentti ja poliittinen jyräys tuputtanut meille _joka päivä_ samaa vanhaa paskaa. Itse otsikoin FB:ssä ne ”päivän natsikortti”. Meille tuputetaan, työnnetään kurkusta alas propagandaa, joka ylläpitää päivänpolitiikkaa, eli hankkii äänestäjiä, puolustelee liittovaltiota, monikulttuuria, islamisaatiota (jihadismin tuomista naisten ja lasten keskelle) ja ylläpitää 2. maailmansodan asetelmia, ml. Suomen laillisten alueiden miehitys ja Karjalan menetyksen traumat (jotka ovat todellakin todellisia edelleenkin).
    Lukekaa. Ei lukeminen tarkoita sitä, että on pakko uskoa kaikkea. Mutta jos jättää lukematta, on yhtä säälittävä kuin kuka tahansa tietämätön pelle.
    Olen lukenut tuon tekstin ja hyväksyn sen päälinjaukset.

    (33)(0)
    • Vesa-Ilkka Laurio

      Edwin von riemurasialle at 20.56

      Onnittelen, vilpittömästi. Kun holokaustikynnyksestä on päästy yli, on helpohkoa huomata askel askeleelta, että kaikki on valhetta, aivan kaikki (pelkästään yhteiskunnallisella alueella puolueet, hallitusmuotomme, rahajärjestelmämme, ”kansainvälinen yhteistyö”, hyvinvointiyhteiskunta, koulu- ja yliopistolaitos, tiedotusvälineet, kehitys, edistys, politiikka, vapaus ja hengellisellä alueella nykykirkot ja niin nykyopit).

      ”koko maailma on pahan vallassa” (1. Joh. 5:19).

      Mutta ei tässä kaikki, myös luonnollinen ihminen on valhe. Hän on perkeleen orja syntiinlankeemuksen peruina, siis kyvytön itse pelastamaan itseään. Nyt kun evankeliumista (pelastussanomasta) on lähes kaikkialla luovuttu, koko ihmiskunta on valhe, hengellisesti kuolleitten joukko. Kaikki, mitä nykyihmiset tekevät, vie tuhoon, sillä perkeleen orjien kaikki toiminta on perkeleestä, kiilsi se vaikka kuinka.

      Tämä on perimmäinen valhe. Jotkut, vain jotkut (valitettavasti), pääsevät siitä kynnyksestä yli:

      ”usko ei ole joka miehen” (2. Tess. 3:2). Tuo ”usko” on realismia: todellisen totuuden vastaanottamista sydämessä. Sen vaikuttaa Jumalan sanassa Pyhä Henki.

      Tuo usko, totuuden vastaanottaminen, on miehen mitta. Siinä kuollaan, että tultaisiin eläviksi:

      ”sillä joka on kuollut, se on vanhurskautunut pois synnistä” (Room. 6:7; siis vanha ihminen kuolee ja uusi ihminen syntyy);

      ”ja minä elän, en enää minä, vaan Kristus elää minussa” (Gal. 2:20).

      Siksi olen puhunut lähes kaikista ”narttuina”, koska miehiä (mainitun miehen mitan, kuoleman ja siten syntymisen, täyttäneitä) on kovin vähän nykyisin, kun evankeliumista (ainoasta lääkkeestä) on luovuttu.

      Ja pian Jumalan Poika palaa ja hela hoito tuomitaan ikuisiksi ajoiksi.

      (4)(0)
    • Hitler oli maagisen upea ihminen! Äärimmäisen herkkä ja äärimmäisen älykäs. Mutta sen lisäksi hän oli suunnattoman rohkea. Kaikkien sotureiden esitaistelija.

      Hitlerin puolella ovat luonto, eläimet, ja totuutta janoavat, rohkeat ihmiset.

      Jos ihmiset pääsisivät kokemaan Natsi-Saksan järjestyksen, rauhan, edistyksellisyyden, innoituksen, suuruuden, se olisi kuin pääsisi paratiisiin tämän nykyisen kaiken kauheuden ja ihmisen alemmuuden tilan keskellä.

      (11)(0)
  12. Olen lukeneemmilta kuullut että romaneja tapettiin vuosien 1933-45 välillä prosentuaalisesti enemmän kuin juutalaisia. Juutalaiset puhuvat kansanmurhasta omalla kohdallaan, mutta kun ottaa huomioon että romaneja oli lähtökohtaisesti vähemmän euroopassa kuin juutalaisia niin sana kansanmurha sopii paljon paremmin romaneihin kuin juutalaisiin.

    Eli aivan väärä kansanryhmä ottanut itselleen ykköskärsijän paikan ja vieläkin on romanit unohdettu.

    (3)(6)
  13. HIENO ARTIKKELI TAAS KIITOS!

    (13)(2)
  14. Ajanvartija

    Mainitaan nyt sekin että jos kaikki 6 miljoonaa ruumista olisi hävitetty polttamalla, siihen menisi n. 24 miljoonaa tuntia, eli 1 miljoona vuorokautta, joka on kun uuni on kokoajan päällä (lasken siis yhdellä uunilla tässä vaiheessa), eli 41666,6 vuorokautta, joka on n. 2723,7 vuotta yhdellä uunilla, kun uuni ympäri vuorokauden käytössä. 100 uunia 24/7 tekemässä töitä laskisi vuodet 272, 37 vuoteen. Jos uuneja olisi 1000 niin silloin 6 miljoonaa ruumista voisi polttaa reilussa 27 vuodessa. Kysymys kuuluukin, että montako uunia on väitetty saksalaisleireillä olleen käytössä? Yhden ruumin polttaminen nykyisilläkin uuneilla kestää 3-4 tuntia, joskus jopa yli 4 tuntia.
    Ja koska luut eivät hajoa polttaessa, on ne murskattava murskaimella tai käsin, mikä vie ainakin tunnin tai kaksi.
    Yksi asia mitä olen itse miettynyt on myös se, että mihin saksalaisten siviilien ruumiit kuljetettiin ja haudattiin joukkopommitusten jälkeen? Tuskinpa pommitettujen kaupunkien ruumiskasoja ihan noin vain haudattiin paikallisten urakoitsijoiden toimesta. Eli olisiko mahdollista että leireille on kuljetettu siviili- ja sotilasuhrien ruumiita desifointiin ja hävittämiseen? Olisiko mahdollista että ”silminnäkiät” ovat nähneet ruumiiden desifiointiprosessin ja tulkinneet sen siten, että ruumiit on ”kaasutettu” hengiltä.
    Ihminen kun on melko tomppeli ja vetää pikaisia johtopäätöksiä, vai miten selitätte että niin moni uskoo edelleen taikureiden tekevän oikeaa ”magiaa” tempuillaan?
    Natseilta olisi ollut kyllä kaikkien aikojen ”taikatemppu” hävittää 6 miljoonaa juutalaista tuhkana tuuleen.

    Toinen suuri kysymys on sitten se, että miksi valtamedia ei koskaan näytä kuvia juutalaisten suurmielenosoituksista, missä juutalaiset itse vastustavat siionismia? Heitäkin ja yllättävän paljon. Kaikkiin ei pure ideologinen aivopesu. Sinänsä tässä maailmassa syötetään sellainen määrä propagandaa ja valheita, että pientä ihmistä hirvittää välillä herätä uuteen päivään.
    Jokainen meistä on jollain tavalla manipuloinnin uhri. Ensimmäinen massakusetus tapahtuu jo lapsena kun uskotellaan että joulupukki on oikea maaginen henkilö, jolla on näkymättömien vakoilijatonttujen armeija ja ”musta sekä valkoinen” lista jokaisesta kolttosesta tai hyvästä teosta. Juttu menee vuosia läpi kunnes joku vanhempi kakara paljastaa karun totuuden ja sitten iskee pettymys sekä tyhjyys.
    Ah ihanaa lapsuutta! Näin sitä kasvetaan ja opitaan valheelliseen maailmaan.
    Valitettavasti joulupukkivertaus sopii myös valtiolliseen esivaltaan sekä poliittiseen eliitiin. Joskus suomalaisuus tuntuu kuin kulkisi pää hallusiogeeneissa – valitettavasti vain tämä trippi on jo kauan sitten muuttunut painajaiseksi.

    (10)(2)
    • Kommenttikolli

      Kyllä, mutta joulupukin epäilemisestä ei tuomita. Holokaustin kiistämisestä saa sen sijaan jopa vankeutta.

      Jos, haluat maallisessa mielessä menestyä tässä yhteiskunnassa (tässä perkeleen pesässä, joka kylpee kaikenlaisissa valheissa), mieti tarkkaan mitä valhetta pitää uskoa milloinkin ja kenen mieliksi. Sinut pistetään ”kuriin”, jollet kumarra aina kulloinkin vallitsevaa paradigmaa.

      Jeesuksen teko ristillä ei kuulu tähän mitenkään, se on omantunnon kysymys ja irti tästä maailmasta. Se on sielun pelastus ja vapaus.

      (3)(1)
      • V.-I. Laurio

        On vastenmielistä, kun ihminen puhuu mitä sylki suuhun tuo. Sadannen kerran: Sielun pelastuminen ja vapaus on sitä, että uskon myötä Jumala tulee ihmisen sydämeen asumaan (perkele joutuu kaikkoamaan pois). Jumalan sana on Pyhän Hengen (Jumalan) kirjoittama apostolien ja profeettojen välityksellä (2. Tim. 3:16; 2. Piet. 1:20-21). Kun Jumalan sanaa kuullaan tai luetaan, Pyhä Henki vaikuttaa tuohon sanaansa liittyneenä uskon sydämessä, ellei ihminen vastusta. Lisäksi hän jää sydämeen asumaan:

        ”Ettekö tiedä, että te (pelastuneet, kristityt) olette Jumalan temppeli ja että Jumalan Henki asuu teissä?” (1. Kor. 3:16);

        ”Jeesus vastasi ja sanoi hänelle: ’Jos joku rakastaa minua, niin hän pitää minun sanani, ja minun Isäni rakastaa häntä, ja me tulemme hänen tykönsä ja jäämme hänen tykönsä asumaan’” (Joh. 14:23).

        Usko on siis liittyminen Jumalaan, vapaus (perkeleestä, synnin vallasta, kuolemasta, lain ikeestä, tuomiosta), sielun ylösnousemus.

        Kun Jumala asuu kristityksi uudestisyntyneessä ihmisessä, hän kuulee kaikki hänen rukouksensa:

        ”ja mitä hyvänsä te (kristityt, uudestisyntyneet) anotte minun (Jeesuksen) nimessäni, sen minä teen, että Isä kirkastettaisiin Pojassa. Jos te anotte minulta jotakin minun nimessäni, niin minä sen teen. Jos te minua rakastatte, niin te pidätte minun käskyni. Ja minä olen rukoileva Isää, ja hän antaa teille toisen Puolustajan olemaan teidän kanssanne iankaikkisesti, totuuden Hengen (so. mainitun Pyhän Hengen), jota maailma ei voi ottaa vastaan, koska se ei näe häntä eikä tunne häntä; mutta te tunnette hänet, sillä hän pysyy teidän tykönänne ja on teissä oleva” (Joh. 14:13-17);

        ”Jos te pysytte minussa ja minun sanani pysyvät teissä, niin anokaa, mitä ikinä tahdotte, ja te saatte sen” (Joh. 15:7);

        ”Ja kaiken, mitä te (kristityt, ei siis nykysuomalaiset) anotte rukouksessa, uskoen, te saatte” (Matt. 21:22).

        Jos siis kansa tulee parannukseen (= katumus + usko), se saa yhteyden Jumalaan, joka kuulee rukoukset ja antaa avun (esim. Suomen ongelmiin).

        Suomen nykyistä kansaa, joka on lähes kokonaan saatanalauma (Ap. t. 26:18), Jumala EI kuule:

        ”Me tiedämme, ettei Jumala kuule syntisiä” (Joh. 9:31).

        Suomen kansa on siis täysin perkeleen armoilla, perkeleen, joka (syntiinlankeemuksen peruina) heitä heidän sydämistään johtaa, niin, että nykysuomalaisen oma tahto on sen perkeleen myrkyllinen pää (kuten täältäkin näkyy), nykysuomalaisen minuus se perkele hänessä, nykysuomalaisen järki perkeleen järki hänessä jne. KAIKKI, mitä kansa omin voimin tekee, vie tuhoon (kuten nähdään).

        Tuo Jumala, joka kristityn sydämessä asuu, ei ole maailmasta erillään (kuten nimimerkki väittää), hänhän asuu jo kaikkien kristittyjen sydämissä ja ohjaa kaiken heissä jo täällä maailmassa. Lisäksi – vastauksina rukouksiin – Jumala antaa avun kaikkiin maallisiin ongelmiin ja vitsauksiin, esim. Suomen uhkaavaan tilanteeseen. Jumala on maailman valtias, jopa maallisen esivaltamme antaja:

        ”Jokainen olkoon alamainen sille esivallalle, jonka vallan alla hän on. Sillä ei ole esivaltaa muutoin kuin Jumalalta; ne, jotka ovat, ovat Jumalan asettamat. Sen tähden, joka asettuu esivaltaa vastaan, se nousee Jumalan säätämystä vastaan; mutta jotka nousevat vastaan, tuottavat itsellensä tuomion” (Room. 13:1-2);

        ”Minulle (ylösnousseelle Jeesukselle Kristukselle; myös hänen inhimillisen luontonsa suhteen) on annettu kaikki valta taivaassa ja maan päällä” (Matt. 28:18);

        ”Ja hänelle (Ihmisen Pojalle) annettiin valta, kunnia ja valtakunta, ja kaikki kansat, kansakunnat ja kielet palvelivat häntä. Hänen valtansa on iankaikkinen valta, joka ei lakkaa, ja hänen valtakuntansa on valtakunta, joka ei häviä” (Dan. 7:14);

        ”Isä rakastaa Poikaa ja on antanut kaikki hänen käteensä” (Joh. 3:35);

        ”joka (Jumala) vaikuttaa kaikki oman tahtonsa päättämän mukaan” (Ef. 1:11);

        ”Sillä hänestä ja hänen kauttansa ja häneen on kaikki” (Room. 11:36);

        ”Ja hän on tehnyt koko ihmissuvun yhdestä ainoasta asumaan kaikkea maanpiiriä ja on säätänyt heille määrätyt ajat ja heidän asumisensa rajat” (Ap. t. 17:26);

        ”ja mikä hänen voimansa ylenpalttinen suuruus meitä kohtaan, jotka uskomme – sen hänen väkevyytensä voiman vaikutuksen mukaan, jonka hän vaikutti Kristuksessa, kun hän herätti hänet kuolleista ja asetti hänet oikealle puolellensa taivaissa, korkeammalle kaikkea hallitusta ja valtaa ja voimaa ja herrautta ja jokaista nimeä, mikä mainitaan, ei ainoastaan tässä maailmanajassa, vaan myös tulevassa. Ja kaikki hän on asettanut hänen jalkainsa alle” (Ef. 1:19-22);

        ”Sillä hänessä (Kristuksessa) luotiin kaikki, mikä taivaissa ja mikä maan päällä on, näkyväiset ja näkymättömät, olkoot ne valtaistuimia tai herrauksia, hallituksia tai valtoja, kaikki on luotu hänen kauttansa ja häneen, ja hän on ennen kaikkia, ja hänessä pysyy kaikki voimassa” (Kol. 1:16-17);

        ”ja te olette täytetyt hänessä, joka on kaiken hallituksen ja vallan pää – – Hän riisui aseet hallituksilta ja valloilta ja asetti heidät julkisen häpeän alaisiksi; hän sai heistä hänen kauttaan voiton riemun” (Kol. 2:10, 15);

        Vieläpä Jeesus Kristus, joka kristityissä asuu, tulee tuomitsemaan koko tämän maailman (Matt. 25:31-46). Koska hän asuu kristityissä, myös kristityt (esim. minä) tulevat tuomitsemaan maailman:

        ”Vai ettekö tiedä, että pyhät tulevat maailman tuomitsemaan?” (1. Kor. 6:2).

        Kun siis kansalla on uskon myötä yhteys elävään Jumalaan, se saa kaikkiin maallisiinkin asioihin. Jumalan Poika on tehnyt tyhjäksi perkeleen teot:

        ”Sitä varten Jumalan Poika ilmestyi, että hän tekisi tyhjäksi perkeleen teot” (1. Joh. 3:8).

        On kovasti vastenmielistä katsoa, kuinka ensin lopetetaan koko Jumalan sanan opetus maasta ja sitten ollaan tietävinään kaikki Jumalan sanasta. Hirvittävää idiotiaa täynnä tämä maa. Ja perkeleen omana se hukkuu, tehtiin mitä tehtiin.

        Kaikkivaltias Jumalaa hallitsee kaikkea, myös perkelettä (joka on vain luotu enkeli, joka kuitenkin sitten lankesi). Vain Jumalassa on apu, ja Jeesus Kristus (syntien anteeksiantamus) on tie Isän Jumalan yhteyteen, Joh. 14:6.

        Suomen kansa EI voi pelastua muutoin kuin tekemällä parannuksen, ks. myös Joonan kirjan (Vanhassa testamentissa) 3. luku. Vain Jumala voi poistaa vitsaukset ja tuhoutumisen uhan, jotka hän vihassaan tänne on tuonut kansan rangaistukseksi ja samalla kutsuksi luokseen (siis Jeesukseen Kristukseen). Siirtämällä Jumala irti tästä maailmasta hukutaan vuorenvarmasti.

        (2)(1)
        • V.-I. Laurio

          Korjaus: viidenneksi alimmasta kappaleesta jäi sana ”avun” pois: ”se saa avun kaikkiin maallisiinkin asioihin.”

          (1)(0)
    • Jepulisjepsis

      Koko kaasutustarina on sepitetty jälkeenpäin. Kuuden miljoonan juutalaisen kärsimyksistä oli juttua sanomalehdissä jo ennen toista maailmansotaa.

      https://www.bitchute.com/video/75djjJFl43uO/

      (0)(0)
  15. Millä perusteella voitte ajatella, että jokin kansa tai heimo olisi huonompi kuin omamme? Ottamatta kantaa siihen, miten holokausti toteutettiin käytännössä ja kuinka monta henkilöä tarkalleen ottaen kuoli, ajattelette silti ilmeisesti että on ihan ok vihata esim. juutalaisia ja jopa ajatella heidän tappamistaan. Millä perusteella voit sanoa, että olisit lähtökohtaisesti parempi ihminen kuin joku toinen ihminen? Perustelkaa nyt joku miksi. Jos saan hyvät perustelut, niin voin itsekin alkaa vihaamaan juutalaisia. Faktoja kiitos, ei mitään salaliittoteorioita.

    Markus

    (3)(8)
    • Markus, ihan näin alkuun. Jos toinen maailmansota olisi päättynyt toisin;

      1. Sinun ei tarvitsisi maksaa kymmeniä tuhansia euroja asuntolainen korkoja. Lainat olisivat ilman korkoa tai hyvin nimellisellä korolla. Ja jokaisesta lapsesta saisi 1/4 vähennyksen lainasta. Eli neljän lapsen jälkeen laina olisi kuittaantunut.

      2. Lähi-Idässä olisi rauha ja ainakin Eurooppa ja Amerikka olisivat säästyneet korkoperustaiselta velkorjuudelta ja IMF:ltä ja Maailmanpankilta. Ehkä koko maailma.

      3. Seurauksena edellisestä kulutushysteriasta ja talouden pakkokasvusta ei olisi tullut talouskoulujen mantraa. Talouden kasvuvaade perustuu juurikin pakottavalle tarpeelle maksaa takaisin korkoa jolle ei alunperin ole rahaa luotu. Jonkun pitää siis jossain aina ottaa velkaa lisää jotta joku saisi maksettua korkoa.

      4. Tuosta taas seurasisi se, että olisimme säästyneet pyramidihuijakselta ja oravanpyörältä ja ihmisiet tekisivät töitä elääksen eivätkä eläisi tehdäkseen työtä. Työn arvo pysyisi kansan keskuudessa.

      5. Ja siitä seuraisi kohtuullisempi luonnonvarojen käyttö ja saasteiden pysyminen luonnon kantokyvyn rajoissa. Esim Saksassa 30-40 luvulla saavutettiin huomattavan korkea elintaso ilman siirtomaiden riistoa ja ympäristöarvot huomioiden, joiden laiminlyönnillä ja ”kolmannen maailman riistolla” nykyään perustellaan eurooppalaisvastaista politiikkaa -> ”maksamme velkaa”.

      6. Kaikki bakteeri ja virusperäiset sairaudet ja syöpä olisi jo voitettu käyttäen mm. taajuusperusteista terapiaa jossa organismin värähtelytaajuuden määrittämällä sen molekyylirakenne voidaan rikkoa. Nuo Raymond Rifen mentelmät ja ensimmäiset tieteelliset läpilyönnit ja löydökset tulivat aikoinaan juutalaisen Morris Fishbeinin ansiosta ”maton alle lakaistuksi”. Kuten happi ja otsonihoidot. Näin ollen menetelmien tutkimiseen ja kehittämiseen valtavirtaisiksi metodeiksi ei ole investoitu miljardeja kuten myrkyllisten lääkkeiden.

      7. Ihmiskunta saisi energiansa eetteristä kun Teslan ja erinäisten saksalaisten tutkijoiden energian tuotanto menetelmät olisivat tulleet yleiseen käyttöön. Ei enää ydinjäte ongelmaa tai muutakaan säätämistä hankalalla tuulivoimalla tai edes aurinkopaneeleilla.

      8. Perhearvot olisivat kunniassa ja ihmiset kasvaisivat kunnioittamaan esi-isiään ja tulevia sukupolvia eivätkä eläisi vain hetkessä. Tuo hetkessä elämisen vanha viisaus on subvertoitu hedonismin palvontaan, jolla edes autetaan unohdusta siitä mistä olemme tulleet ja mihin pitäisi olla matkalla. Ihmiset omaksuvat arvojaan median kautta ja luulevat olevansa kovinkin yksilöllisiä kun värjäävät hiuksensa vihreiksi tai sinisiksi tai saavat kenenkään paheksumatta heiluttaa tarakkaa trailerin lavalla Speedot jalassa, ja samalla maksavat 50% kaikesta tuotannon arvosta juutalais tahoille. Tuollaista pinnallista individualismia ei olisi ja ihmisten todellinen persoona muodostaisi sen yksilön jota juhlistaa ja vaalia.

      9. Siitä taas seuraa se että maailma ns. pelastuisi. Tuskin se täydelliseksi tulisi, ongelmia varmasti olisi, mutta ne olisivat helpommin voitettavissa.

      Mille kuulostaisi? Kauhealta ja äärimmäiseltä ehkä?

      Ja vielä lopuksi kymppinä; Noita meknismeja juurikin ohjataan juutalaiseliitin hallussa olevista avainasemista. Sen voi jokainen tarkistaa itse kun katsoo pankkien, suuryhtiöiden ja medioiden johtoportaiden nimilistoja ja tutustumalla viidennen kolonnan käsitteeseen historiallisessa perspektiivissä ja Talmudin ylivaltaiseen pohjavireeseen. Ja sokerina pohjalla, tällä holokausti asialla pelataan niin, että se estää muuta maailmaa puuttumasta tämän porukan rikollisuuteen.

      Bingo!

      (18)(2)
      • Kiitoksia vastauksestasi! Valitettavasti se ei vakuuttanut minua millään tavalla. Näet juutalaismörköjä joka puolella, missä minä ja suurin osa muusta maailmasta ei niitä näe. Samoin tieteelliset teoriasi pohjautuvat valitettavasti asioihin, joilla ei ole juurikaan tieteellistä näyttöä -> ovat siis huuhaata. Jos osa maailman rikkaista olisikin juutalaisia, niin mitä sitten? Onhan siellä suomalaisia, ruotsalaisia, venäläisiä, kiinalaisia yms. Ei ehkä kannata uskoa jokaista salaliittoteoriaa, johon törmää.

        (2)(15)
        • Havaintosi rakenne ei siis ole vielä tarpeeksi jäsentynyt havaitsemaan meta tason tapahtumia todellisuudessa. En esittänyt mitään teorioita vaan luonnontieteellisiä tosiasioita jotka ovat täysin verifioitavissa. Youtubestakin löytyy videoita joissa bakteeri kuolee tietyllä taajuudella ja viinilasi hajoaa myös kun MOR, eli mortal oscillatory rate löytyy.



          Ja vaikka listasta jättäisi kaikkein kyseenalaisimman kohdan, eli 7. pois niin se ei muuta positiivista lopputulemaa yhtään huonommaksi verrattuna nykytilaan. Jo pelkästään rahanluontioikeuden siirtäminen valtion keskuspankille olisi iso loikka parempaan ja puoltaa väitettäni sodan lopputuleman osalta. Kaikilla Britannian ex-kolonioilla ennen järjestelmän kaappausta oli myös raha-asiat kunnossa kuten eri aikakausina kuningaskunnissa Euroopassakin, jos ei halua hakea esimerkkiä 30/40 luvun Saksasta.

          Englannin keskuspankin vaiettu historia, osa 1

          Englannin keskuspankin vaiettu historia, osa 2

          (11)(0)
      • Paskaa puhut. Ei se koron maksu mitenkään liity sotaan. Muita kohtia ei des viitsi lukea. Samoja fobioita ssinulla kuin oli A Hitlerillä. Maaliman suurimmalla rikollisella.

        (4)(10)
  16. Hitler AKA Äiti Teresa

    (1)(4)
  17. Mahtavaa, että meillä on Magneettimedia joka rohkeasti kirjoittaa loistavia artikkeleita mm.holohoaxista, tästä maailman suurimmasta ja traagisimmasta valheesta.

    Itse olen 2,5 – vuotta tiennyt holokaustin olavan valhe ja olen käyttänyt satoja tunteja tutkiakseni aihetta perinpohjaisesti. On uskomatonta kuinka ovelasti tämä huijaus on toteutettu -ja kuinka sitä pidetään edelleenkin keinoja kaihtamatta pinnalla massiivisella päivittäisellä valtamedian ja viihdeteollisuuden ajamalla pakkosyötöllä.

    Meidän perheessä ei holokaustiin usko enää kukaan, ei edes lapset.

    (8)(0)
    • Holohoaxin trauma

      Holohoaxilla on ollut tärkeä merkitys sionistien etnosenriselle juutalaisvaltio hankkeelle. Sekä psykologisesti että taloudellisesti. Sen avulla on kerätty valtava määrä rahoitusta rikollisen ja rasistisen Israelin rakentamiseen Lähi-itään ja sen avulla on kansaan iskostettu suuri määrä angstia kuten artikkeli kertoo
      The Holocaust as Trauma Brainwashing in the New World Order
      https://www.veteranstoday.com/2018/09/29/the-holocaust-as-trauma-brainwashing-in-the-new-world-order/
      ja tehostettu sitä perusangstia jonka juuret ovat syvemmällä esinahan poistossa

      Onko ympärileikkaus juutalaisten angstin lähde? Sukupuolielinten silpominen ja psyykkinen trauma

      Is Circumcision the Source of Jewish Angst? Genital Mutilation and Psychic Trauma
      A compassionate approach to Jewishness
      Laurent Guyénot
      Benzion Netanyahu ilmoitti helmikuussa 2009, hänen poikansa vaaleja edeltävänä päivänä: ”Tänään meillä on selkeä ja yksinkertainen tilanne, joka on tuhoutumisen vaara. Tämä ei ole pelkästään Israelin olemassaolon vaara, vaan todellinen uhka täydellisestä tuhoutumisesta. Ihmiset ajattelevat, että Shoah [holokausti] on ohi, mutta se ei ole. Se jatkuu koko ajan. ”23
      Tällainen propaganda on massapsykologista hyväksikäyttöä, terrorismia puhtaimmassa merkityksessä. Mutta miksi juutalaiset, jopa älykkäät, ovat niin helposti vedettävissä tähän ”pre-traumaattiseen stressi-oireyhtymään” (kuten Gilad Atzmon kutsuu sitä) 24? Voisiko se, että ympärileikkauksen trauma (alitajuntaan iskostunut kastraatiopelko) on luonut erityisen alttiuden, ennalta ohjelmoidun paranoian, joka heikentää heidän kykyä reagoida rationaalisesti tiettyihin tilanteisiin ?
      (ja onko se tärkeä tekijä sen aggression ja vihan määrässä joka kohdistuu muuta ihmiskuntaa vastaan ja ylläpitää sotia ja psykopaattista sekä rikollista toimintaa sekä muiden ’sorosmaista’ hyväksikäyttöä, jopa valmiutta salamurhiin, asioita joissa juutalaiset ovat olleet ja ovat mestareita ja joka estää rauhallisen rinakkaiselon?/oma ajatus.)
      Onko kahdeksannen päivän ympärileikkaus (Abrahamin liitto julman ja kostavan Yahwen kanssa; Circumcision is the only commandment of the Abrahamic Covenant:), joka on jahvelaisen papiston arvossa pitämä ja otettu käyttöön noin kaksikymmentäkolme vuosisataa sitten, eräänlainen rituaalinen trauma, joka on korvannut ihmisuhrit ja suunniteltu orjuuttamaan henkisesti miljoonia ihmisiä? Onko se ”juutalaisten vankilan” perimmäinen lukko (kuten ranskalainen toimittaja Jean Daniel kutsuu sitä kokemuksesta)?
      New Yorkin Mount Sinain sairaalan tutkijoiden tekemän tutkimuksen mukaan Rachel Yehudan johdolla ”holokaustin trauma on geneettisesti välittynyt” selviytyneiltä (eli jokaisesta Juutalaisesta, joka selviytyi vuonna 1945) heidän jälkeläisilleen ” epigeneettisesti perittynä. ”26 Ehdotan professori Yehudalle, että hän tekee nyt tutkimuksen kahdeksannen päivän ympärileikkauksen traumakuvan epigeneettisestä välittymisestä.
      —Linkin artikkelin kommenttiosastossa näkee kuinka ymmärtämättömiä monet ihmiset ovat traumojen psykologisista vaikutuksista tajuntaan ja siitä miten niiden kohteeksi joutuneet joutuvat kärsimään myöhemmässä elämässä.
      Laurent Guyénot is the author of JFK-9/11: 50 years of Deep State, Progressive Press, 2014, and From Yahweh to Zion: Jealous God, Chosen People, Promised Land … Clash of Civilizations, 2018.  (or $30 shipping included from Sifting and Winnowing, POB 221, Lone Rock, WI 53556).
      https://russia-insider.com/en/circumcision-source-jewish-angst-genital-mutilation-and-psychic-trauma/ri24861

      We would suggest that grassroots opinions on Israel are changing and this is another example. The Zionist state is no longer being seen by ordinary folk as a beacon of light and democracy. After the shooting down of the Russian Il-20 and the ongoing slaughter of Palestinian civilians the old lie about Israel being the Middle East’s only real democracy no lomger holds water.
      Instead the Zionist state is increasingly being seen for what it really is: a home for Jewish supremacists who believe they have a God-given right over the rest of humanity. Ed.
      http://www.thetruthseeker.co.uk/?p=177056
      http://www.thetruthseeker.co.uk/?p=94493

      Iceland’s proposed ban on circumcision rattles Jews, Muslims — Islanti aikoo kieltää ymärileikkauksen ja pakottaa juutalaiset ja muslimit pois maasta
      “It’s like they’re closing doors for Jews and Muslims, that they’re not welcome,” one Muslim community leader said.
      REYKJAVIK, Iceland — Jews and Muslims on this windswept island in the northern Atlantic Ocean find themselves united against a proposal to ban ritual circumcisions — jeopardizing a fundamental tradition in both religions.
      “It’s a bedrock of the Jewish people and of the Torah,” said Rabbi Avi Feldman, 27, who moved from Brooklyn to Reykjavik with his wife and two daughters this year to become Iceland’s first resident rabbi.

      The bill aims to outlaw circumcision when not for medical reasons and was introduced by nine lawmakers from four political parties. It claims that any parent allowing the “irreversible” procedure disregards a boy’s right to self-determination. Those found guilty could face up to six years in prison.
      https://www.nbcnews.com/news/world/iceland-s-proposed-ban-circumcision-rattles-jews-muslims-n910541

      Ron Unz ((Unz on juutalainen, kasvanut jiddishiä puhuvassa kodissa, ja kirjoittaa usein Juutalaisesta Kysymyksestä (Jewish Question.)) rohkea mies, joka luo paineita sionisteille ja pistää heidät seinää vasten ja ottamaan vastuun joka heille kuuluu valheistan … mistä saisimme oman unzimme?
      How I Came to See That Many ’Anti-Semitic Canards’ Are Actually True —- Kuinka opin näkemään, että monet ”antisemitistisiksi leimatut uutisett” ovat todella totta
      ”If the most extreme “anti-Semitic canards” were probably true, then surely the whole notion of anti-Semitism warrants a careful re-examination.”
      http://www.unz.com/runz/american-pravda-anti-semitism-a-century-ago/
      The Dishonesty, Hypocrisy, Hatred of Others, and Subterfuge in the Jewish Religion
      Ron Unz — Epärehellisyys, tekopyhyys, muiden viha ja juonittelu Juutalaisten uskonnossa
      http://www.unz.com/runz/american-pravda-oddities-of-the-jewish-religion/

      Ron Unz For President — Ron Unz presidentiksi, sanoo PCR
      September 30, 2018 | Categories: Articles & Columns | Tags: |  Print This Article
      Ron Unz For President
      Paul Craig Roberts
      https://www.paulcraigroberts.org/2018/09/30/ron-unz-for-president/

      (1)(0)
      • Islanti kieltää

        Islanti edelläkävijänä
        Islannin ehdotus kieltää ympärileikkaus kiusaa juutalaisia, muslimeja – Islanti aikoo kieltää ympärileikkauksen ja pakottaa juutalaiset ja muslimit pois maasta
        ”Se on kuin he sulkisivat ovia juutalaisille ja muslimeille, että he eivät ole tervetulleita”, yksi muslimien yhteisön johtaja sanoi.
        REYKJAVIK, Islanti – Juutalaiset ja muslimit tällä tuulenpuuskaisella saarella Pohjois-Atlantilla päätyvät yhteen vastustamaan ehdotusta kieltää rituaaliset ympärileikkaukset – se vaarantaa molempien uskontojen perustavanlaatuisen perinteen.
        ”Se on juutalaisen kansan ja Torah’n kallioperä”, Rabbi Avi Feldman, 27, joka muutti Brooklynista Reykjavikiin vaimonsa ja tyttärien kanssa tänä vuonna tullakseen Islannin ensimmäiseksi rabbiksi asukkaana.
        — Iceland’s proposed ban on circumcision rattles Jews, Muslims — Islanti aikoo kieltää ympärileikkauksen ja pakottaa juutalaiset ja muslimit pois maasta
        “It’s like they’re closing doors for Jews and Muslims, that they’re not welcome,” one Muslim community leader said.
        REYKJAVIK, Iceland — Jews and Muslims on this windswept island in the northern Atlantic Ocean find themselves united against a proposal to ban ritual circumcisions — jeopardizing a fundamental tradition in both religions.
        “It’s a bedrock of the Jewish people and of the Torah,” said Rabbi Avi Feldman, 27, who moved from Brooklyn to Reykjavik with his wife and two daughters this year to become Iceland’s first resident rabbi.
        The bill aims to outlaw circumcision when not for medical reasons and was introduced by nine lawmakers from four political parties. It claims that any parent allowing the “irreversible” procedure disregards a boy’s right to self-determination. Those found guilty could face up to six years in prison.
        https://www.nbcnews.com/news/world/iceland-s-proposed-ban-circumcision-rattles-jews-muslims-n910541
        Lain tarkoituksena on kieltää rituaalinen ympärileikkaus, kun se ei tapahdu lääketieteellisistä syistä, ja sen esitti yhdeksän lainsäätäjää neljästä poliittisesta puolueesta. Sen mukaan vanhempi, joka sallii ”peruuttamattoman” ja traumatisoivan menettelyn, mitätöi poikansa oman itsemääräämisoikeuden. Syylliset henkilöt voivat saada jopa kuusi vuotta vankeutta.

        (0)(0)
  18. Vesa-Ilkka Laurio

    Carlo Mattognon kirja “The Einsatzgruppen in the Occupied Eastern Territories” (831 s.) on ilmestynyt:

    https://shop.codoh.com/book/483/497

    http://holocausthandbooks.com/index.php?page_id=39

    Linkkien alareunassa on mahdollisuus ladata koko kirja pdf-muodossa ilmaiseksi.

    Holocaust Handbooks -sarjassa on kymmeniä kirjoja, ja useimmat niistä (ellei kaikki) ovat ilmaiseksi ladattavissa. Jos haluaa kuitenkin maksaa, voi tilata kirjan sieltä tai tehdä lahjoituksen.

    Itse ehdin tilata kirjan amazon.co.uk:n kautta, mutta nähtävästi sitä ei enää ole saatavilla sieltä.

    Maailma (ja Suomi) on täynnä valheita ja huijauksia (niin kuin tämä holokausti), enkä enää tiedä mitään, mikä maailmassa (tai Suomessa) olisi totta. Olenkin oppinut ottamaan kaiken, mitä Suomessa eteen tulee, myös ihmiset, valheina, ja siinä mielessä uusien erillisten huijausten paljastaminen on alkanut tuntua miltei turhalta, kun kaikki ilman sitäkin on huijausta. Vain Jumalan sana on totta, esimerkiksi:

    ”Ei ole ketään vanhurskasta, ei ainoatakaan, ei ole ketään ymmärtäväistä, ei ketään, joka etsii Jumalaa; kaikki ovat poikenneet pois, kaikki tyynni kelvottomiksi käyneet; ei ole ketään, joka tekee sitä, mikä hyvä on, ei yhden yhtäkään. Heidän kurkkunsa on avoin hauta, kielellänsä he pettävät, kyykäärmeen myrkkyä on heidän huultensa alla; heidän suunsa on täynnä kirousta ja katkeruutta. Heidän jalkansa ovat nopeat vuodattamaan verta, hävitys ja kurjuus on heidän teillänsä, ja rauhan tietä he eivät tunne. Ei ole Jumalan pelko heidän silmäinsä edessä” (Room. 3:10-18).

    Kaikki, mikä sivustoilla, tiedotusvälineissä, hallituksessa, eduskunnassa, politiikassa, kehityksessä, nykyaikaisuudessa, periaatteissa, suunnitelmissa, päätöksenteoissa, kouluissa, yliopistoissa, tieteissä, pyrkimyksissä, ihmisissä, perheissä, rakkaudessa, suvaitsevaisuudessa, hyvyydessä, rahassa, rahajärjestelmässä, suomalaisuudessa, demokratiassa, kansalaisliikkeissä, kunnissa, kaupungeissa, sukulaisissa, historiassa, suunaukaisuissa, riennoissa, huvituksissa, elämäniloissa, nauramisessa, itkemisessä, itsensätoteuttamisessa, mielipiteissä, itsenäisyydessä, Suomessa, puolueissa, ajattelussa, puhumisessa ja tekemisessä on, on valhetta ja huijausta – petosta alusta loppuun. Totuus on vain Jumalan sanassa, Vapahtajassa, uudestisyntymissä (siinä perkele ja kaikki petos ja siis ylipäätään kaikki saa lopun!!!!!!!!! – siksi varsinaisesti Raamattu on ainoa suositeltava asia, ainoa tie puhtaaseen totuuteen, Joh. 17:17; Ps. 1:1-2. Ja se minulla jo on, täydellisenä).

    (2)(0)
    • Books Banned by Amazon

      Tell the Truth and Shame the Devil
      GERARD MENUHIN • 2018 • £12.00 • 1,000 WORDS
      Have you ever asked yourself why the world won’t come to rest? Why your parents, grandparents or great-grandparents had to die in wars that never should have occurred in the first place? A book of monumental importance for the people of the world today. Many know that something is not right in the world. Nations engage in perpetual war while bankers and armaments makers line their pockets from the carnage. The average citizen of the world has been cut out of the decision-making process of government, whether he lives in a democracy, republic, theocracy or dictatorship.

      All the while, the ruling elite grow stronger and richer as the real producers struggle to survive. Behind the scenes, events are controlled by a coterie of ethnic puppetmasters who work their marionettes in high places out of public view. How did this world get to the dark place it is today? Who could have stopped it and what can we do today?

      The book consists of three sections. The first section concerns Adolf Hitler, his character and intentions, and the real causes leading up to the outbreak of WWII, including the actions of the real culprits and the rejection of the great lie.

      The second section enlarges on the activities of the real culprits, provides a historical overview of their progress, their nature, their power over finance and the media, and the methods by which they achieved it. It includes insights into Freemasonry, the European revolutions, the influence and control of education and foreign policy, the creation of the EU, the New World Order and the evolution of the plan through the same powers and their proxies, since the 17th century up to the present.

      The third section concerns the First and Second World Wars (what the author refers to as “the Second Thirty Years War”), their conception, funding and inescapable continuity; current laws against freedom of expression, and the evolution of the Orwellian state; the importance of U.S. support for the Soviet Union throughout the Cold War, and Communism’s significance in the plan; the true origins of the enemy; Palestine’s occupation and its fate as an example of our common fate; plus much more.

      The text is interspersed with “Memos from Today,” that emphasize its relevance by citing current events. Hundreds of quotes are included from a wide range of authoritative sources, original and translated. The last pages of this manuscript comprise conclusions and predictions.

      The narrative is dense and packed with facts, and backed by expert testimony. At times, the style is personal, even casual, and absolutely non-intellectual. It has been assumed that a personal touch makes the contents more accessible.

      The author is the son of the great American-born violinist Yehudi Menuhin, who, though from a long line of rabbinical ancestors, fiercely criticized the foreign policy of the state of Israel and its repression of the Palestinians in the Holy Land.

      Read it. Think about it. Distribute it to others. This is a book that can make a difference!

      http://www.unz.com/bookstore/
      http://www.unz.com/bookstore/gerard_menuhin__tell-the-truth-and-shame-the-devil/

      (0)(0)
  19. @Toimitus jewtube on ottanut alas kaikki videot voiko toimitus käyttää achivea/bitchutea/waybackmachinea tms palauttamaan linkit tämä on kuitenkin sukupolvemme tärkeimpiä asioita

    (2)(0)
  20. Rikollisia täytyy varmastikin joskus teloittaa. Sodan aikana itse en tahtoisi ainakaan jättää mustalaisia kiertelemään ja varastelemaan.

    (2)(0)

Jätä vastaus Vesa-Ilkka Laurio Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei tulla julkaisemaan.Pakolliset kentät on merkitty *

*