- Magneettimedia - https://magneettimedia.com -

Tiedemiehet väittävät: koronarokotukset sisältävät tappavia aineita

Olemme koonneet jäljempänä olevaan artikkeliin todisteita, jotka paljastavat kansainvälisten suurien lääkefirmojen ruiskuttavan hallituksien siunauksella COVID –19 –injektioissaan muiden muassa grafeenioksidia, grafeenihydroksidia ja muita grafeenimuunnoksia ihmisten elimistöön. 

Mukaillen suomennetun artikkelin [1]Grafeeni on k-rokotusten tappava annos: puhukoon todisteet puolestaan – on kirjoittanut tohtori Ariyana Love. 

Suomennamme ja referoimme oheista kirjoitusta mahdollisimman objektiivisesti. 

[Mutta ensin poikkeamme toisaalle, nimittäin: 

Euroopan parlamentin jäsen Teuvo Hakkarainen esitti EU:n komissiolle seuraavan kysymyksen:  

Grafeenioksidi [2]  ja sen toksikologinen riski on nanofarmaseuttisen tutkimuksen kuuma aihe tällä vuosikymmenellä. Sitä väitetään toisinaan labiilien lääkeformulaatioiden liikesalaisuudeksi, eikä sitä sen tähden ole erikseen mainittu esimerkiksi Sars2 Covid-19 -rokotteiden patenttihakemuksissa. Grafeeniperheen nanomateriaaleja (GFN) ei ole hyväksytty sisäiseen käyttöön ihmisessä. 

Tämän valossa: 

1. Voiko komissio kertoa, onko EU:ssa käyttöön hyväksytyissä mRNA- tai DNA-rokoteformulaatioissa todellakin GFN-lisiä, vaikka tätä ei ole paljastettu hakemuksissa? 

2. Mitä käytännön toimia komissio suunnittelee taatakseen väestön turvallisuuden, jos rokotteiden välittäjät eivät ole julkaisseet tätä taustatietoa vaan pitäneet sen salaisena?” 

Komissio vahvistaa, että yhdessäkään EU:ssa käyttöön hyväksytyssä rokotevalmisteessa ei ole ferromagneettisia aineita eikä metalleja. 

Kunkin hyväksytyn covid-19-rokotteen koostumus kuvataan pakkausselosteen kohdassa 6, eikä grafeenioksidia mainita näiden valmisteiden koostumusluettelossa: 

— Comirnaty(1) [3] – mRNA 

— Spikevax(2) [4] – mRNA 

— Vaxzevria (covid-19-rokote (ChAdOx1-S [rekombinantti]))(3) [5] – adenovirus 

— COVID-19 Vaccine Janssen, INN-Ad26.COV2-S [rekombinantti](4) [6] – adenovirus 

EU:ssa ei tällä hetkellä ole hyväksyttyjä DNA-rokotteita covid-19-tautia vastaan. 

Yllä esitetyt numeroidut viittaukset löytyvät oheisesta jäljempänä olevasta tiedostosta: Parlamentin jäsenten esittämät kysymykset. [7] 

_____________ 

Komission vastaus on ristiriidassa esimerkiksi espanjalaisen tutkijan Ricardo Delgadon [8] tutkimuksien kanssa, missä hän on tiettyä mikroskooppimenetelmää käyttäen havainnoinut Pfizerin rokotepullossa olevan grafeenia. 

Komission vastaukseen on syytä suhtautua hyvin varauksella, sillä kautta historian ovat kaikki imperiumit harjoittaneet räikeää valehtelua ja manipuloivaa propagandaa, niin voidaan sanoa, että tuskin nykyiset EU:n ja transatlanttiset imperiumit ovat edesmenneistä poikkeus.] 

Loven mukaan riippumattomat tutkimusryhmät, biotekniikan asiantuntijat ja eettisiin periaatteisiin sitoutuneet toimittajat ovat löytäneet todisteita, jotka ovat myös saaneet laajaa julkisuutta. 

Farmaseuttisen kartellin rahoittamat ”faktantarkistajat”, suurimmat tietotekniikkateollisuuden yritykset [BIG TECH] (Alphabet (Google), Amazon, Apple, ja (Facebook)) ja läntinen valtamedia pyrkivät kätkemään kaikki todisteet sekä mustamaalaamaan niitä toimijoita, jotka näitä todisteita nostavat esille. 

[Juuri yllä esitettyyn viitaten sekä tietotekniikkateollisuus [9] että länsimainen valtamedia ovat tiukasti juutalaismafian kontrollissa ja hallinnassa.  Lisäksi BlackRock omistaa suurimman tai suurimpia osuuksia useista lääkefirmoista. Näitä lääkefirmoja esimerkiksi ovat: Moderna [10], Johnson & Johnson [11] ja Pfizer.] [12]  Tästä kerromme enemmän luvussa Päätelmiä. 

Artikkelissaan Love toivoo, että ihmiset ryhtyisivät takaamaan itsensä ja perheensä turvallisuuden, kun he ovat ensin tutustuneet tässä kirjoituksessa esitettyihin todistuslausuntoihin. 

Loven mukaan lakimiehet ovat jo valmistautuneet oikeusistuntoihin, joten oikeusprosessin etenemisellä ei pitäisi olla mitään esteitä. Heidän on lopetettava kuolemaa ja kärsimystä tuottavat COVID-19 –rokotukset. Todisteet rokotteiden vaarallisuudesta ovat selvät ja kuolemantapauksista on todisteet.   

Todisteiden kokoaminen 

Tohtori  Pablo Campra on Almerian yliopiston professori. 2. marraskuuta 2021 hän paljasti Raman-spektroskopian menetelmää käyttäen, että monissa COVID-19 injektiopulloissa oli grafeenia. 

Campran toimittamassa Almerian yliopiston raportissa osoitettiin grafeenin ja grafeenioksidin pitoisuuksia kahdeksassa näytteessä, jotka olivat peräisin eri ”rokotevalmistajilta”. 

Saksalainen aktiivihiilen kemian tohtori Andreas Noack tuki Campranin toimintaa. 

Andreas Noack  julkaisi korkealentoisen ja vaikuttavan videon, jossa hän kommentoi tohtori Campran raporttia [13]. Edesmennyt tri. Noack oli kemisti ja maailman johtava asiantuntija muiden muassa aktiivihiili tekniikan alalla. Noack väitteli tohtoriksi juuri siitä, miten grafeenioksidista tehdään grafeenihydroksidia. 

Grafeenihydroksidi on yksinkertainen aktiivihiili ja siinä on liittynyt yhteen ketjuuntuen C kuusikulmioita, joiden kussakin kulmassa on hiiliatomi. 

Grafeenihydroksidia (GHO [14]) löydettiin kaikista tutkituista rokotteista. Lisäksi Campran havaitsemista taajuuskaistoista oli grafeenihydroksidia. Grafeenioksidi [15] muodostaa verenkiertoon noin 50 nm leveitä ja 0,1 nm paksuja rakenteita. Ne ovat erittäin ohuita, mutta erittäin vahvoja. Ne toimivat verenkierrossa kuin pienet partakoneen terät, jotka voivat leikata verisuonia. Ne eivät hajoa, sillä verenkiertoon päästyään ne ovat siellä ikuisesti (paitsi, jos henkilö saa verensiirron niiden poistamiseksi). Niiden vaikutus verisuoniin on kumulatiivinen. Mitä kauemmin ne pysyvät verenkierrossa, sitä enemmän vaurioita verisuonille tapahtuu ajan myötä. Tämä aiheuttaa kehon laajuisia verenvuoto-ongelmia.  

Täysin selvää on, että yllä mainittujen rokotteiden ruiskuttaminen ihmisten kehoon on murhaamista. 

[Voidaksemme käyttää grafeeniin perustuvia nanomateriaaleja biologisessa systeemissä, täytyy grafeeni muuntaa vesiliukoiseksi, sillä grafeenin luontainen kyky liueta veteen on alhainen.1  

Grafeenin vesiliukoisuuden parantamisessa käytetyt yhdisteet voivat synnyttää toksisuutta (myrkyllisyys). Usein käytettyjä liukoisuutta edistäviä yhdisteitä biolääketieteessä ovat polyetyleeniglykoli (PEG) sekä sen polymeerijohdannainen Pluronic F108.  

Nämä yhdisteet parantavat grafeenin liukoisuus, mutta grafeenipinnan kemiallinen muoto muuttuu merkittävästi. Pluronic 108 vuorovaikuttaa grafeenin hydrofobisten alueiden kanssa, kun taas PEG-yhdiste pystyy liukenemaan hydrofiiliseen (vesiliukoiseen) vesiliuokseen.  

Pluronic 108:n ja grafeenin muodostama yhdiste aiheuttaa hiirillä solun apoptoottista (ohjelmoitu solukuolema, tarkoittaen solun geneettisesti säädeltyä itsemurhaa) kuolemaa ajan kuluessa. On todettu, että apoptoosin aiheuttaa nimenomaan grafeeni, eikä Pluronic 108.6. Kyseisissä tutkimuksissa käytettiin pelkästään grafeenia, jonka huomattiin lisäävän mitokondriossa (aitotumallisten solujen soluelin, joka vastaa soluhengityksestä) sijaitsevan ROS-yhdisteen (reaktiiviset happiradikaalit [reative oxygen species]) kasvua, mikä johti solun metabolisen (aineenvaihduntaan liittyvän) toiminnan vähentymiseen ja usein myös solun apoptoottiseen kuolemaan.1   

Elävissä organismeissa suoritetut tutkimukset ovat myös osoittaneet muokkaamattoman grafeenin myrkyllisyyden solussa.1 Grafeeninanopartikkelien soluun pääsyn jälkeen ne saattavat olla vuorovaikutuksessa DNA:n kanssa.1 Partikkelien fysikaalisista tai kemiallisista ominaisuuksista johtuen ne voivat olla genotoksisia (fysikaalinen tai kemiallinen tekijä, joka aiheuttaa perimän vaurioita, kuten mutaatioita) ja seurauksena voi olla solun kuolema. 

[16]
Kuva: Jyväskylän yliopisto / Ia-Beate Liljedahl

Grafeenista voidaan valmistaa johdannaisena esimerkiksi grafeenioksidia GO. Muistutamme, että grafeenioksidilevyssä olevat hapettuneet funktionaaliset ryhmät ovat kuitenkin mahdollisia solumyrkyllisyyden aiheuttajia.2] 

Tri. Noack julkaisi tämän yllä mainitun videon (Graphen Hydroxid [15]), jossa hän varoittaa ihmisiä pakkorokotuksilla suoritettavasta kansanmurhasta. On hyvin todennäköistä, että kyseisen varoitusvideon julkaiseminen maksoi pelkäämättömän kemistin hengen. 

[17]

Noackinin vaimo epäilee julkaisemassaan päivityksessä,  että hänen miehensä joutui säteilyhyökkäyksen [18] uhriksi. 

Videolla Noack esittää muiden muassa seuraavaa: 

Itävalta määräsi ensimmäisenä maana COVID-19 rokotepakon. He tappavat Itävallan koko väestön. Itävallan uusi liittokansleri Alexander Schallenberg on tästä vastuussa. Hän tarvitsee välttämättä oikeanlaiset neuvonantajat.  

[“Meillä on kerran jo ollut itävaltalainen, joka toi kärsimystä ja kuolemaa koko Euroopalle”. Noack ei näköjään tuntenut muuta kuin voittajien kirjoittamaa historiaa.] 

Minä vetoan teihin, että jakaisitte tätä videota kaikkialle. Schallenbergille täytyy lähettää satoja tuhansia viestejä. Hänen täytyy tietää, että tässä on kyse partateristä, joiden tarkoituksena on tappaminen.  

Kemistinä näkemykseni on, että nämä ovat partateriä. Ja tiedän sen, miten vähän lääkärit ymmärtävät kemiasta. Mutta he laittavat tämän kemian ihmiskehoihin, pieniin lapsiin ja raskaana oleviin naisiin. 

Ja nyt, kun te lääkärit tiedätte, mitä te teette? Jos te tätä vielä jatkatte, niin olette murhaajia. Tätä pyydetään jakamaan. Kirjoittakaa tästä lääkäreille ja poliitikoille. Ja, jos te jatkatte tätä, lupaan sen, että yksikään oikeussali ei tule pelastamaan teitä. Te toteutatte tässä massamurhaa. Itävalta on tästä vastuussa. He aloittivat tämän k-rokotteen pakorokottamisen. 

Schallenberg tarvitsee mahdollisimman etevät neuvonantajat. Jos hän ei kykene valitsemaan sellaisia, hänen pitää erota. Ja sama pätee terveysministeriin. Mikä on pätevyytenne? Te olette aikeissa rokottaa Itävallan koko väestön partaterillä, jotka eivät hajoa biologisesti. 

Noackin esitys grafeenihydroksidista (GHO) videolla kuulostaa järkevältä selitykseltä myös siinä suhteessa, että GHO saattaa olla urheilijakuolemien epätavallisen suureen määrän taustalla. Hänen mukaansa korkeampi verenkierto (urheilijoiden rasittavan fyysisen toiminnan seurauksena) johtaisi grafeenihydroksidin aiheuttamiin suurempiin verisuonivaurioihin ja selittäisi siten urheilijoiden kuolemia COVID-19 rokotuksen saaneiden keskuudessa.  

Tohtori Noackin nostaa tärkeiksi seuraavia kohtia

K-rokotuksen ottaminen on kuin pelaisi venäläistä rulettia. Ihmiset, joko kuolevat välittömästi tai k-rokotteen saamisen jälkeen. He ovat kuin venäläisen ruletin uhreja. Kun grafeenioksidi osuu välittömästi verisuonen seinämään, aiheutuu siitä suoraan kuolema tai terveyden romahtaminen. COVID-19 rokotuksen uhrien ruumiinavauksissa ei lääkäreille paljastu mitään. Nämä lääkärit etsivät jotain biologista kuolinsyynä, mutta grafeenihydroksidi ei ole biologinen tekijä, joten sitä ei voida havaita heidän testeissään. Siellä on kuvia, joissa nenästä tulee koaguloitunutta (hyytynyttä) verta. Ihmiset vuotavat verta sisältäpäin. Varsinkin kuolleiden huippu-urheilijoiden veri virtaa nopeasti. Mitä nopeammin veri virtaa, sitä enemmän vahinkoa parranajokoneet tekevät. 

“Jaa tätä videota eteenpäin. Kirjoita tämä sanoma. Laittakaa tämä USB-tikuille ja lähettäkää se poliitikoille ja lääkäreille. Ja tehkää heille selväksi: Jos te jatkatte tätä, te olette murhaajia.” 

Tohtori Noack ilmeisesti murhattiin [19] vain muutama päivä sen jälkeen, kun hän oli paljastanut asian ja julkaissut tämän videon.  

 Seuraavaksi vielä joitakin merkittäviä kohtia Loven artikkelista: 

Jo 5-vuotiaat lapset ovat hallituksien velvoittamien COVID-19 injektioiden ruiskutettavina. Lapsetkin siis altistetaan farmaseuttien tappopistoksille, jotka sisältävät grafeenihydroksidia sisältäviä “partateriä [1]”. Tällä murhaavalla teknologialla leikellään lasten sisuksia ja pakotetaan lapset hirvittävän tuskalliseen kuolemaan! 

[Mikäli asianlaita on todellakin näin, niin elämme hirviöiden maailmassa.] 

19. elokuuta 2021 tutkimusryhmä nimeltään The Scientist Club [20]”, onnistui löytämään grafeenia seitsemästä tunnetusta biotekniikan seerumista tiettyjä tutkimusmenetelmiä käyttäen. [Mainitusta linkin osoittamasta lähteestä tähän voidaan tutustua laajemmin]. Tutkimusryhmän sivuston mukaan tutkimus noudatti pätevää validiteettia eli tutkimuksessa käytetty mittaus- tai tutkimusmenetelmä mittasi juuri sitä tutkittavan ilmiön ominaisuutta, mitä oli tarkoituskin mitata. 

Lisäksi useiden tieteellisten artikkelien mukaan grafeenioksidia käytetään geeniterapiassa alustana mRNA-lähetin kuljettamiseksi soluihin. Tähän tarkoitukseen GHO soveltuu korkean sähkönjohtavuutensa ja solukalvojen läpäisykyvykkyytensä ansiosta. Kiteiset verkostot muodostuvat kehon nesteeseen ja replikoituvat* rokotuksen jälkeen.  Tämä muodostuminen ja replikoituminen tapahtuu myös itse seerumissa, kuten tässä Pfizer-seerumia käsittelevässä videossa voidaan havaita. Esityksestä voi saada sellaisen vaikutuksen kuin kysymyksessä olisi “nanokorkeataajuiset antennit”. 

________ 

*) DNA:n kahdentuminen ennen solunjakautumista. Replikaation tuloksena muodostuu kustakin kromosomista kaksi identtistä kromatidia 

 
Niin ikään tutkijat ovat kehittäneet uuden tavan valmistaa hiilinanoputkia Jyväskylän yliopiston Jyväskylän yliopiston [21] NanoScience Centerissä ja Harvardin yliopistossa Yhdysvalloissa. 

Päätelmiä 

[Kuten jo aikaisemmin sanottiin, että jopa 5-vuotiaat lapset ovat alistetut hallituksien pakottamille COVID-19 injektioiden piikityksille. Myös Suomessa lasten k-rokottaminen on mahdollistettu. 

Tätä sairaanrikollista rokotuskampanjaa halutaan toteuttaa, vaikka lasten riski kuolla koronatautiin on vain 0,005 [22] prosenttia. Toisaalta terveitä lapsia on kuollut aivan rokotuksien jälkeen, ja haittavaikutuksia 12-17-vuotiaiden kohdalla toukokuusta marraskuulle (vuonna 2021) on kertynyt 23105, joista 1429 vakavaa ja 30 kuolemaa (VAERS-CDC, 12.11.2021). 1. marraskuuta 2021 alkaneet 5-11-vuotiaiden rokotukset tuottivat Yhdysvalloissa ensimmäisenä viikkona 444 ilmoitusta haittavaikutuksista, kolmannen viikon loppuun mennessä saatiin ilmoitukset 1581 haittavaikutuksesta sekä yhden 5-vuotiaan tytön kuolemasta (The Defender, May 26, 2021). 

Tässä yllä esitetyssä kappaleessa viitattiin kahteen Yhdysvaltaiseen tutkimukseen, jotka on julkaistu Hospital Pediatrics-lehdessä.   

COVID-19 injektointi jatkuu, vaikka k-rokotteen haittavaikutuksien luvut pitäisi terveen järjen mukaan pysäyttää nämä piikitykset: (Tarvittaisiinko tässä “puhtaan järjen kritiikkiä”, mutta hiukan eri menetelmin sovellettuna kuin Immanuel Kantin saman nimisessä teoksessa?) 

Pfizerin [23] asiakirjan [24] piti pysyä salaisena 55 vuotta, mutta viime vuoden puolella kuitenkin ne paljastuivat. Tietovuoto paljastaa ne haitat, jotka aiheutuivat kolmen kuukauden sisällä annetuista injektioista yhtiön COVID-rokotteella. Siinä ilmeni yhteensä 158 000 haittaa ja 1223 kuolemaa. Näiden lukujen olisi pitänyt normaalissa oikeusvaltioiden etiikan mukaisesti pysäyttää k-rokotukset (joita voidaan sanoa kokeellisiksi) välittömästi, mutta tämä kauhistuttava tilanne jatkuu edelleen.  

Juutalaismafia eli kasaarimafia on koronahysterian primus motor 

(Kasaarijuutalaiset [25]) 

Huomion arvoista on, että WHO, kansainväliset lääkefirmat ja länsivaltioiden terveysjärjestöt, kuten Suomessa THL, ovat yhdistyneet Maailman talousfoorumin (WEF) kanssa ja WEF on instrumenttina Maailmanhallituksen toteuttamiseksi.  

Painotamme, että korona-manipulaatioon syyllisiä ovat juutalaistoimijat eli juutalaismafia. Ensinnäkin länsimainen joukkotiedonvälitys ja viihdemaailma ovat tiukasti juutalaismafian kontrollissa ja –mafian osittaisessa omistuksessa. Valtamediahan on jo kahden vuoden aikana miltei taukoamatta rummuttanut yliampuen koronauutisointeja, joiden avulla ihmiset on saatu hysteeriseksi sekä pelkäämään toisiaan ja ottamaan k-rokotuksia.  

Niin ikää on tarpeellista huomioida, että terveysterrorismin kanssa samassa veneessä olevan WEF:n sekä Young Global Leaders (YGL) -järjestön perustajana on maailmanlaajuiseen finanssieliittiin kuuluva juutalainen [26] Klaus Schwab [27].  

Lisäksi BlackRock omistaa suurimman tai suurimpia osuuksia useista lääkefirmoista. Näitä lääkefirmoja esimerkiksi ovat: Moderna [10], Johnson & Johnson [11] ja Pfizer. [12]  

Kansainväliset lääkefirmat siten ovatkin voimakkaasti juutalaismafian otteissa, sillä muiden muassa BlackRock  [28] on juutalaistoimijoiden luomus [29] ja BR [30] on myös voimakkaasti sekä juutalaisomisteinen että -vaikutteinen globaalitaloushirviö.  

Tosiasia on, että BlackRock ja myös Vanguard, ovat juutalaismafian hallinnassa ja sen osittaisessa omistuksessa. Nämä sijoitushirviöt omistavat siis suurelta osin ylikansallisen lääketeollisuuden jätin Big Pharman [30] ja länsimaisen valtamedian, suuryrityksiä ja tietysti myös kontrolloivat globaalia pankkitoimintaa. Sanotaan, että BlackRock ja Vanguard muodostavat salaisen monopolin, joka omistaa lähes kaiken maailmassa.    

Lisäksi vielä mainittakoon, että esim. Pfizerin toimitusjohtajana on juutalainen Albert Bourla, [31] Johnson & Johnsonin toimitusjohtaja Alex Gorsky on myös juutalainen [32]. Mutta Bill Gates on täysin sionisti [33], ja hän rahoittaa Modernaa sekä Maailman terveysjärjestöä (WHO) 

Täten koronapelkopandemia ja vaikuttavimmat kansainväliset lääkefirmat ovat juutalaismafian hallinnassa. Tämän mafian tavoitteena on myös Uusi Maailmanjärjestys, joka olisi terveille moraalisäännöille, oikeusvaltioon, vapauteen sekä humanitäärisyyteen perustuvien valtioiden tuho.]  

Markku Juutinen

 

Lähteet 

Graphene COVID Kill Shots: Let the Evidence Speak for Itself – Global ResearchGlobal Research – Centre for Research on Globalization [1] 

Efect ”advers” Pfizer – Cenzurat: Jurnalistului Adrian Onciu i-a fost ștearsă dezvăluirea ”Muşamalizarea dosarului Pfizer-Ursula, șantaj de 36 miliarde dolari!” (ziuanews.ro) [14] 

OFFICIAL INTERIM REPORT IN ENGLISH (UNIVERSITY OF ALMERIA).pdf | DocDroid [13] 

He tappavat Itävallan koko väestön – Rapsodia.fi -tekstitys (odysee.com) [15] 

Dr Noacks widows talks about his death, MURDERED BY RAYS FROM A FAR!? VON STRAHLEN GETÖTET!? (bitchute.com) [18] 

DR. Andreas Noack R.I.P. 26 11 2021 MURDERED by the goverment ? (bitchute.com) [19] 

VACCINE INGREDIENTS REVEALED (notonthebeeb.co.uk) [20] 

https://www.jyu.fi/science/fi/nsc [21]

5.3.6-postmarketing-experience.pdf (injektiopiikki.com) [24] 

Hakasulkujen lähteet 

  1. MacCallion, C.; Burthem, J.; Rees-Unwin, K.; Golovanov, A. ja Pluen, A., Graphene in therapeutics delivery: Problems, solutions and future opportunities, Eur. J. Pharm. Biopharm., 2016, 104, 235-250. 
  1. Dong, H. S. ja Qi, S. J., Realising the potential of graphene-based materials for biosurfaces – A future perspective, Biosurface and Biotribology, 2015, 1, 229-248. 

Sisältävätkö Sars2 Covid-19 -rokotteet grafeenioksidia? (europa.eu) [2] 

IA – La Quinta Columna: Pfizer Vaccine Under a Microscope | Strange Structures & Their Movements (odysee.com) [8] 

Elina Hytönen (elinahytonen.fi) [22] (The Defender, May 26, 2021)  

The Jews behind Internet – Radio Islam (islam-radio.net) [9] 

Moderna, Inc. (MRNA) Stock Major Holders – Yahoo Finance [10] 

Johnson & Johnson (JNJ.DE) Stock Major Holders – Yahoo Finance [11] 

PFE.ST 492.50 1.25 0.25 : Pfizer Inc. – Yahoo Finance [12] 

”The Great Reset” Is Here: Follow the Money. ”Insane Lockdown” of the Global Economy, ”The Green Agenda” – Global ResearchGlobal Research – Centre for Research on Globalization [28] 

Laurence Douglas Fink – Genealogy (geni.com) [29] 

The Same Shady People Own Big Pharma and the Media – Global ResearchGlobal Research – Centre for Research on Globalization [30] 

https://www.globalresearch.ca/pfizer-smoking-gun-secret-document-their-deadly-covid-vaccine/5764051 [23]

Moderna, Inc. (MRNA) Stock Major Holders – Yahoo Finance [10] 

Johnson & Johnson (JNJ.DE) Stock Major Holders – Yahoo Finance [11] 

Pfizer Inc. (PFE.ST) Stock Major Holders – Yahoo Finance [12] 

”The Great Reset” Is Here: Follow the Money. ”Insane Lockdown” of the Global Economy, ”The Green Agenda” – Global ResearchGlobal Research – Centre for Research on Globalization [28]  

Laurence Douglas Fink – Genealogy (geni.com) [29]  

The Same Shady People Own Big Pharma and the Media – Global ResearchGlobal Research – Centre for Research on Globalization [30]  

Watch – Legacies: Pfizer CEO Albert Bourla : Museum of Jewish Heritage — A Living Memorial to the Holocaust (mjhnyc.org) [31]  

Bill Gates to Bennett: Israeli innovation can help tackle climate change | The Times of Israel [33]