Terveys lähtee suolistosta

Probiootit ovat suoliston suojabakteereita. Ne tasapainottavat sekä ylläpitävät vatsan ja suoliston normaalia bakteerikantaa. Probioottien käyttö on suositeltavaa monenlaisissa vatsan epätasapainotiloissa.

Erityisen tarpeellisia probiootit ovat antibioottikuurin aikana ja sen jälkeen, sillä ne auttavat suoliston bakteerikantaa pääsemään takaisin tasapainoon.

Probiooteista on apua ruokavaliomuutoksissa, matkoilla ja vatsatautien aikana. Probiootit edistävät vatsan ja suoliston hyvinvointia kaikenikäisillä ja ne sopivat asiantuntijoiden mukaan myös lapsille.

Maitohappobakteereita tulisi nauttia säännöllisesti, jotta niillä olisi hoitavia vaikutuksia.

Kirurgian professori Bengt Jeppsson, yksi probiootti-tutkimuksen uranuurtajista Lundin yliopistossa kertoo, että haitalliset bakteerit aiheuttavat voimakkaan tulehdustilan elimistössä. Ne voivat hänen mukaansa myös vahingoittaa muita elimiä, kuten munuaisia, keuhkoja ja maksaa.

-Jos bakteerien välinen tasapaino järkkyy, kuten esimerkiksi antibioottikuurin aikana käy, sairauksia aiheuttavien bakteerien määrä voi lisääntyä hyödyllisten bakteerien kustannuksella, ja silloin ihminen sairastuu, Bengt Jeppsson kiteyttää. 1990-luvun alussa Lundin yliopiston kirurgeista, mikrobiologeista ja ravitsemusfysiologeista koostuva tutkijaryhmä alkoi pohtia, miksi monet potilaat menehtyivät vaikean, mutta onnistuneen leikkauksen jälkeen monielinhäiriön seurauksena.

Tutkijat oivalsivat, että potilaita voitaisiin auttaa suolistolle hyödyllisten bakteerien avulla.

Oli kuitenkin löydettävä juuri oikeanlainen bakteeri. Tutkijaryhmä aloitti pitkän urakan probioottisten bakteerikantojen kartoittamiseksi ja tunnistamiseksi.

Useiden satojen kokeiden myötä tutkijat löysivät bakteerikannan, joka oli ominaisuuksiltaan ylivertainen. Se nimettiin Lactobacillus plantarum 299v:ksi, koska se oli tutkimusjärjestyksessä 299. bakteerikanta.

Probiootteja on käytetty elintarvikkeiden valmistuksessa ja säilönnässä vuosisatoja. Hapattaminen oli ruuan pääasiallinen säilöntätapa 1900-luvun puoliväliin saakka.

Näin ihmiset saivat aiemmin luontaisen probioottilisän ravinnostaan. Bengt Jeppssonin mukaan muutokset probioottien saannissa on yksi merkittävä syy nykyihmisen lisääntyviin vatsaj suolistovaivoihin sekä vastustuskyvyn heikentymiseen.

– Nykypäivän ruokavaliomme sisältää liian vähän suolistolle välttämättömiä suojabakteereita.

Maitohappobakteereista on tehty valtavasti tutkimuksia ja mm. Maailman Terveysjärjestö (WHO) määrittelee probiootit terveysvaikutteisiksi. Lactobacillus plantarum on eräs tavallisimmista maitohappokäyneissä tuotteissa esiintyvistä probiooteista.

Sillä on samankaltainen tehtävä sekä ruuan säilönnässä että suolistossa: taistella haitallisia bakteereita vastaan. Probiootit eivät suinkaan ole kaikki samanlaisia, ja bakteerikantojen välillä on merkittäviäkin eroja.

Ruotsalainen professori Göran Molin on työskennellyt probioottitutkimuksen parissa kaksikymmentä vuotta.

– Lactobacillus plantarum Lp299v on probioottinen ”lehmä”, sillä se rikastuttaa laiduntamaansa peltoa. Se edistää suoliston bakteerikannan monimuotoisuutta. Tämä ominaisuutta emme ole tavanneet muissa bakteerikannoissa vastaavassa laajuudessa, Molin sanoo. Ominaisuuksiensa ansiosta Lp299v auttaa vahvistamaan suolenseinämää ja estämään myrkyllisten aineiden ja bakteerien pääsyä suolenseinämän läpi veren- ja imunestekiertoon.

Tutkimukset osoittavat tämän olevan olennainen syy siihen, miksi Lp299v vaikuttaa tehokkaasti vatsan ja suoliston hyvinvointiin sekä esimerkiksi tulehduksiin.

Tutkimuksissa on havaittu, että tietyillä bakteerikannoilla on muita tehokkaampi vaikutus kehon luonnolliseen vastustuskykyyn. Lundin yliopiston kliinisten tieteiden instituutissa työskentelevän tutkija shahram Lavasanin tutkimusryhmä on erityisesti pyrkinyt seulomaan erilaisia tunnettuja maitohappobakteereita.

Niillä kaikilla on tulehdusta lieventäviä vaikutuksia ja ne voivat hidastaa taudin kulkua.

– Kun yhdistetään tiettyjä probiootteja, vaikutus voi olla niinkin olennainen, että yhdistelmä pysäyttää jo käynnissä olevan tulehdustilan, Lavasani sanoo.

Useissa eri tutkimuksissa on osoitettu, että Lp299v:n käyttö voi pienentää sydän- ja verisuonitautien riskiä sekä laskea kolesteroliarvoja ja monia tulehdukseen viittaavia arvoja, kuten CRP-arvoja.

Myös maksatulehdusta käsittelevissä tutkimuksissa on todettu, että Lp299v voi vaikuttaa vatsan ja suoliston hyvinvoinnin lisäksi myös kehon eri tulehduksiin. Immuunijärjestelmän reaktiota

Lp299:vhen on tutkittu HIV-positiivisilla lapsilla kahdessa eri tutkimuksessa. Tulokset osoittivat Lp299v:n käytön nostavan lasten immuunivastetta, edistävän heidän pituuskasvuaan ja kohentavan heidän yleistilaansa. Crohnin tauti ja ulseratiivinen koliitti ovat yleisimpiä suolistosairauksia.

Näistä ei ole toistaiseksi tehty täysimittaisia tutkimuksia ihmisillä, mutta useissa eläinkokeissa on havaittu taudin oireiden vähenevän, lääkityksen vaikuttavan nopeammin ja tulehduksen lievittyvän

Lp299v:n avulla. Tämä osoittaa Lp299v:n olevan tehokas myös tulehduksellisten suolistosairauksien hoidossa.

Ruotsalais tutkimuksen mukaan T-immuunisolujen määrä on maitohappobakteereita saaneilla hiirillä lisääntynyt. Probiootit näyttäisivät T-solujen välityksellä vaikuttavan kehoon laajemmin – suoliston lisäksi myös aivoihin ja ääreishermostoon.

Koe-eläimissä muutokset ovat olleet tutkijoiden mukaan hämmästyttäviä ja silminnähtäviä.

Ruotsalaistutkimuksissa on onnistuttu maitohappobakteereilla parantamaan vaikeata MS-tautia sairastavia hiiriä. Probiootit saivat laboratoriokokeissa lamaantuneet hiiret vieläpä uudelleen liikkeelle. Onkin perusteltua uskoa, että tulevaisuudessa maitohappobakteereita voitaisiin käyttää lääkkeiden tavoin.

– Teimme hiirikokeita neljä vuotta ja tutkimukset ovat olleet yksiselitteisiä. Maitohappobakteerit

ovat selvästi hillinneet hiirissä olevia tulehdustiloja. Hiiret eivät välttämättä ole parantuneet

täysin, mutta käytännössä MS-oireet hävisivät siinä määrin, että hiiret pystyivät jälleen liikkumaan, tutkija Shahram Lavasani kertoo.

Hän johtaa MS-sairailla hiirillä tehtyjä kokeita. Lavasanin tutkimusryhmä on toistaiseksi tehnyt vain eläinkokeita. Tarkoituksena on testata vaikutuksia myös ihmisillä, mutta esteenä on ollut varojen puute.

Alkuperäinen juttu: Luontaisterveys-lehti

http://www.karprint.fi/luontaisterveys/

8 kommenttia

  1. Se on just tämä kanta, että lääketeollisuuden, apteekkarien ja lääkärien pyhän allianssin tolkuttomat voitot säilyisivät, tyhmä duunari ryyppää piimää. Nyt on sitten tultu siihen tulokseen, että hygienia onkin pahasta ja kaupataan pöpöjä, koko Pasteurin, Kochin ja kumppaneiden vuosisatojen työ onkin ollut turhaa? Tämä on vähän kuin se ranskalainen munakaspannu,jonka pinnan pesu tärvelee kerralla. Ranskalaisilla on paikan päällä tehtyjen havaintojeni mukaan myös vessanpönttö, jonka pinnan pesu tärvelisi kerralla.

    Plusääni(0)Miinusääni(0)
    1. Hyvä juttuhan tuo on. Onhan se selvää, että mitä synteettisempää mössöä kitusiisi vedät saat varmasti elimistösi epätasapainoon. Aloitas aspartaamista. vedä pari purkillista aluksi. Ja se on selvää, että lääketehtaiden tavoite on tuottaa voittoa. Miksi niillä muuten olisi markkinointistrategiat, -organisaatiot , -tavoitteet -budjetit ja myyntipäälliköt asetettuja tulostavoitteita saavuttamassa.

      Plusääni(0)Miinusääni(0)
  2. Synteettistä ja synteettistä, tosiasia on, että nykyinen teollinen ruoka on turvallisinta ja terveellisintä koskaan ihmiskunnan historiassa. ”Luomuruoka” on askel taaksepäin ja lisää suuresti riskejä ruokamyrkytyksestä.
    Ja totta,kyllä lääketeollisuus saakin tienata, uuden lääkkeen kehittäminen testeineen kestää vuosikymmenen ja maksaa syntisesti. Mutta kuinka paljon, se on toinen asia. Kun patenttien umpeuduttua 17 vuoden päästä rinnakkaisvalmisteet pääsevät markkinoille, hinta putoaa 90%, se todistaa jumalattomat voitot. Se, saako apteekkarikin rikastua toisten sairauksilla, on jo monimutkaisempi kysymys. Meillä on hyvä ja luotettava apteekkilaitos, kiitos siitä, mutta joku tolkku ahneudellakin.Lääkäreille kuitenkin pitäisi opettaa hieman nöyryyttä, ei enää haluta terveyskeskuksiin, vaan suuriin keskussairaaloihin, joiden laitteilla sitten tehdään toinen, kolmas ja kymmenes palkka yhteiskunnan kustantamilla laitteilla omilla praktiikoilla. Meilläkin (jääköön paikkakunta mainitsematta) ei ole arvauskeskuksessa enää tavannut suomalaista lääkäriä vuosikymmeneen, on vaikka minkälaista vinkuintiaania ja se ainoa suomalainenkin oli huijari, mikä lie merkonomi.

    Plusääni(0)Miinusääni(0)
    1. Hui. Nykyinen teollinen ruuankaltainen mössöruoka on paskinta huttua mitä ihmiskunta on historiansa aikana suuhunsa pistänyt. Epäruokaa se on, täyttä roskaa, jota edes kettu ei välttämättä syö. Mutta pistelehän poskeesi vain. Lukuisat e-luokan lisäaineet on massiivisilla tutkimuksilla ja korruptiolla vaarattomiksi todettu.

      Plusääni(0)Miinusääni(0)
  3. Eräs tänne aiemmin kirjoituksensa antanut Turun proffahan kielsi juttujensa enemmän
    julkaisin täällä kirjoitettavan vahingollisen ”luontaislääke”-soopan johdosta. Kuinkahan moni noihinkin
    on kuollut? Nyt kuoli Saksassa pari sataa ja vammautui loppuiäkseen tuhansia ”luomuruon” ja
    itujen ansiosta. Vastuuseen pitäisi saattaa tällä humpuukilla ihmisen terveyden kustannuksella
    rikastuvat skoijarit.

    Plusääni(0)Miinusääni(0)
    1. Melkoista luomuahan se laboratoriossa kehitetty EHEC bioase on. Se on sitten niiiin tieteellistä, että maistuisi varmaan sullekin. . Luomuruokaa parempaa ei ole, eikä tule. Senkun itse syöt synteettisiä muoveja ihan niin paljon kuin lystäät. Tykkäätkö muuten, että hirvenliha on jotenkin epäterveellisempää kuin tehohormoneilla kasvatettu pikasika? Ihminenhän on sitä mitä syö.

      Plusääni(0)Miinusääni(0)
      1. No se on tuon Riikan hömppää, hän näkee salaliittoja (USA:n, of course) joka asiassa, Itä-Suomessa
        ryssän aivopesu on purrut tehokkaimmin ja muutenkaan se silakan syönti ei edistä ajattelua,lapamadon saa.
        ”Luomu” on suurimpia kusetuksia ”ilmastonmuutoksen” ohella. Kyllä lannoitus puhtailla kasvin tarvitsemilla ravinteilla (P,N, jne) on terveempää, kuin paskan heitto juurille, siitä saa kaikki suolistoloiset ja kun sitä jää tuotteiden pinnalla, tulee sitten ehec ja vastaavat. Tuo kemia on tunnettu jo Justus Liebigin ajoista, ei siinä paskassa mitään maagista tekijää ole, sitä se on mitä nimi sanoo!

        Plusääni(0)Miinusääni(0)

Kirjoita kommentti

Pakolliset kentät on merkitty *

Kotimaa

Ulkomaat