TEPCO: Radioaktiiviset jätteet kuuluvat maanomistajille

Japanilainen lehti Asahi Shimbun kertoo Fukushiman onnettomuusvoimalaa operoivan TEPCO:n, Tokyo Electric Power Companyn, esittäneen voimalaonnettomuuden vahinkoja käsittelevässä oikeudenkäynnissä sekä tuomarin että asianajajat pöyristyttäneen väitteen: ”Radioaktiiviset saasteet, kuten cesium, jotka voimalasta levisivät, kuuluvat nyt maanomistajille, eivät TEPCO:lle.”

TEPCO käy käräjiä Sunfeld Nihonmatsu Golf Clubin kanssa siitä, kenelle saastuneen maaperän puhdistaminen kuuluu.

TEPCO:n mukaan vastuu on siirtynyt alueen vahinkoa kärsineille maanomistajille: yhtiö ei ole enää vastuussa saasteesta eikä ”omista” radioaktiivisuutta, vaan se kuuluu maanomistajille.

TEPCO perustaa väitteensä aiemmalle oikeuden päätökselle, jossa oikeus vapautti TEPCO:n vastuusta puhdistamisen suhteen todeten, että siivoaminen kuuluu paikallisille hallituksille sekä keskushallinnolle.

Samalla TEPCO esitti, että radioaktiivisuus ei ole ongelma, ja että golfkentät voitaisiin avata yleisölle. Oikeus päätti, että golfkentät omistavilla yhtiöillä on oikeus vaatia TEPCO:a siivomaan itse omat sotkunsa.

Riita jatkunee seuraavassa tuomioistuinasteessa.

TEPCOn edustaja kertoi Asahi Shimbunille, ettei yhtiö aio kommentoida oikeustaistelua.

 

Lähteet:

http://ajw.asahi.com/article/behind_news/social_affairs/AJ201111240030

http://ajw.asahi.com/article/behind_news/social_affairs/AJ201111240009

Kirjoita kommentti

Pakolliset kentät on merkitty *

Kotimaa

Ulkomaat