Viikonloppuna muutamissa Suomen kaupungeissa globalistinen oikeisto ja kansallisvaltioiden murskaamista vaativa vasemmisto järjestivät laajasti uutisoituja yhteismarsseja [1]. Kauniiden ja yleisinhimillisten iskulauseiden alle peittyy ruma, kyyninen ja verinen todellisuus.
Peli poikki! –nimiset kulttuurimarxistimielenosoitukset juontavat juurensa Helsingin Asema-aukion kahden viikon takaisiin tapahtumiin. Tuolloin ystäviensä kanssa kaupungilla kulkenut Jimi Karttunen sylki kansallismielisiä mielenosoittajia kohti ja sai poliisin mukaan siitä hyvästä yhden (!) potkun rintaansa.
Syljen – ja erityisesti narkomaanien syljen – mukana voi kulkea vaarallisia tartuntatauteja, minkä vuoksi kenenkään ei tarvitse alistua sananvapautta rajoittamaan pyrkivien kiihkoilijoiden sylkykupiksi. Esimerkiksi 2014 C-hepatiittia sairastanut mies sai ehdottoman tuomion [2] syljettyään vartijan kasvoille.
Karttusen kuolinsyy ei ole vieläkään selvinnyt. Monet Karttusen henkilö- ja rikoshistoriaa penkoneet ovat painottaneet [3], että miehen valitettavalle kuolemalle on paljon todennäköisempiäkin syitä kuin rintaan kohdistettu potku.
Karttunen ehdittiin kotiuttaa sairaalasta ennen hänen kuolemaansa, ja esimerkiksi MTV3:n haastattelemien asiantuntijoiden [4] mukaan on erittäin todennäköistä, etteivät epäilyt ”kuolemantuottamuksesta” tule menemään oikeudessa läpi. (Samassa paikassa muutama vuosi sitten upseerin murhanneet [5] somalit pääsivät pelkällä ehdollisella tuomiolla, vaikka uhriin oli kohdistettu toistuvia iskuja!)
Kaikesta huolimatta media ja poliitikot ovat päättäneet, että kyse oli kuolemantuottamuksesta ellei jopa taposta. Viis siitä, mitä kuolinsyytutkimus tulee osoittamaan! Karttusen tapaus oli poliittisesti niin mehevä, että siitä päätettiin repiä kaikki propagandahyöty irti ennen kuin miehen ruumiskaan oli ehtinyt jäähtyä.
Karttusen kuolemanjälkeisissä mielenosoituksissa marssivat rinta rinnan pääministeri Sipilä, presidentti Halonen, epämääräinen sakki Suomessa laittomasti oleskelevia siirtolaisia sekä rikollinen äärivasemmisto, jolla on ollut hillitön hinku kruunata Karttusesta oma marttyyri.
Eurooppa onkin suuntaamassa tilaan, jossa jäljellä on enää yksi poliittinen oppositio: kansallismieliset.
Kieltääkö hallitus ”rasistisen” järjestön, jonka tilillä ei ole yhtään tuomiota kiihotuksesta kansanryhmää vastaan?
Oikeistoglobalistisen eliitin ja vasemmistointernationalistisen hallitun opposition yhteismielenosoitus oli alkusoittoa hallituksen tämän illan kokoukselle [6], jossa pohditaan, voitaisiinko esimerkiksi Pohjoismainen Vastarintaliike kieltää.
[7]Käytännössä kaikki Vastarintaliikkeeseen julkisuudessa liitetyt ”rikokset” ovat olleet spontaaneja yhteenottoja, jotka ovat syntyneet järjestön tapahtumia häiritsevien ääriainesten kanssa. Tuomioistuimessa ei ole koskaan käsitelty esimerkiksi rikostapausta, jossa Vastarintaliikkeen oltaisi epäilty suunnitelleen, määränneen tai toteuttaneen järjestelmällisesti rikoksia.
Tiettävästi Vastarintaliikettä ei ole koskaan tuomittu myöskään kiihottamisesta kansanryhmää vastaan tai muista ”rasismirikoksista”. Mikäli hallitus tahtoo kieltää ”rasistisen” järjestötoiminnan, täytyisi tähtäin kohdistaa ensiksi hallituspuolue perussuomalaisiin, jonka nimekkäillä poliitikoilla sentään löytyy kiihotustuomioita taustaltaan.
Koko Suomen kansallismielinen kenttä tietysti seuraa suurella mielenkiinnolla illan kokousta, mutta yllä mainituista syistä harva uskoo, että Sipilä voisi nykyisellä näytöllä lähteä kieltämään mitään järjestöä.
Pikemminkin kyse on isänmaallisten ihmisten psykologisesta painostuksesta ja poliittisesta uhkailusta.
Viimeisen vuoden aikana maahanmuuttovastainen toiminta on Suomessa muuttunut huomattavasti aiempaa säännöllisemmäksi ja näkyvämmäksi. Perskeko-hallitus saa syyttää tästä vain ja ainoastaan omaa avoimien rajojen kansanmurhapolitiikkaansa [8]. Sipilä ei kuitenkaan ikinä suostuisi myöntämään virheitään, joten kansallismieliset ovat hänen kannaltaan kätevä syntipukki.
Kun johtavat päättäjät ”tuomitsivat” viikonlopun mielenosoituksissa ”poliittisen väkivallan” sekä ”ääriliikkeet”, oli kyse vain kyynisestä syntipukkipolitiikasta. Sipilä syytti suomalaisia siitä, että hän itse on muutamassa kuukaudessa ajanut Suomea suurin harppauksin kohti täydellistä kaaosta.
Poliitikot vaativat kaikkia ”irtisanoutumaan ääriliikkeistä”, mutta Sipilässä ei ole ollut edes miestä pyytää suomalaisilta anteeksi sitä, että hänen hallituksensa maahanmuuttopolitiikka on jo kolminkertaistanut Suomen seksuaalirikostilastot [9]. Siinä todellista ääripolitiikkaa.
Maahanmuuttajien raiskaamat naiset ja lapset eivät saa Karttusen tavoin sädekehää päänsä ympärille. Valtamedia ei julkaise heidän muistonsa kunniaksi ylistäviä pääkirjoituksia. Eliitille kasvava joukko maahanmuuttajien uhreja ovat pelkkää kiusallista oheisvahinkoa, joiden kohtalot tulisi sensuroida [10].
Eliitin ja äärivasemmiston yhteistapahtuma
Sipilä ja Halonen olivat viikonloppuna mielenkiintoisessa seurassa. Yhdessä mielenosoitusbanderollissa vaadittiin väkivaltaa paitsi kansallismielisiä myös Suomen poliisia ja hallitusta vastaan [11].
Niin kauan kuin vasemmistoliike koostuu valtaosin nykyisen kaltaisista eläkeikää lähestyvistä Stalin-nostalgikoista ja löyhkäävistä sekakäyttäjistä, voi Sipilä toki halutessaan vain nauraa räkäisesti banderolliuholle. Hän elää turvallisesti kaukana katujen väkivallasta omassa turvallisuuspalveluiden varjelemassa kuplassaan.
Ehkäpä hauskin yksityiskohta kuitenkin oli, että Helsingin mielenosoitukseen oli kutsuttu puhujaksi Mikael Brunila, jonka taustoista itsenäiset mediat kirjoittivat kuukausi sitten [12]. Kuvakaappaukset todistivat, että Brunila kuuluu Suomen ainoan aloitteellista väkivaltaa avoimesti julistavan äärijärjestön (Varisverkosto [13]) perustajasisäpiiriin.
Brunilan Varisverkosto ilmoitti perustamiskirjoituksessaan pitävänsä fyysistä väkivaltaa yhtenä toimintamuotonaan, minkä lisäksi ryhmä on kerännyt rahaa muun muassa raiskauksesta ja murhanyrityksistä epäillyille ruotsalaiskommunisteille.
Brunilan kutsuminen tapahtumaan puhujaksi osoittaa, kuinka ”vakavasti” Sipilä ja muut mielenosoittajat ovat sitoutuneet vastustamaan ”väkivaltaa” ja ”ääriliikkeitä”. Itsepuolustus on pahasta, jos kyseessä ovat kansallismieliset. Aloittellinen väkivalta on sallittua, kunhan asialla ovat kulttuurimarxistit.
Valtamedia ei tietenkään hiillostanut pääministeriä siitä, että hän osallistui marssille, jonka taustalla oli kansallismielisiin ja poliisiin kohdistuvaa aloitteellista väkivaltaa kannattavia ääriaineksia. Toimittajien mielestä Sipilä toimi aivan oikein: mikäli kansa erehtyy vastustamaan avoimien rajojen politiikkaa, kulttuurimarxistien täytyykin tarttua järeisiin aseisiin!
Rehellisyyden nimissä Sipilä, Halonen ja muut mielenosoittajat olisivat voineet puhua ”ääriliikkeiden” ja ”väkivallan” vastustamisen sijaan ”isänmaallisuuden”, ”suomalaisuuden” tai edes ”kansallismielisyyden” vastustamisesta. Poliittinen väkivalta sopii eliitille vallan mainiosti, kunhan kohteet on valikoitu oikein.
[14]Kuinka eliitin reaktio eroaa itsenäisyyspäivän tapahtumista?
Myös muun muassa George Sorosin luottomieslistalla [15] komeileva elinkeinoministeri Olli Rehn [16], Suomen ammattikorkeakoulujen rehtorit [17] sekä sisäministeri Paula Risikko [18] käyttävät Karttusen epäselvää kuolintapausta kulttuurimarxistisen politiikkansa keppihevosena.
Maahantunkeutujille veronmaksajien euroja kernaasti jakeleva [19] Risikko toivoo, että Karttusta voitaisiin käyttää tekosyynä esimerkiksi suomalaisten ilmaisunvapauden rajoittamiselle. Risikko tahtoo omien sanojensa mukaan käyttää poliisia hyväkseen ”ennaltaehkäistessään” maahanmuuttokriittistä puhetta Suomessa.
Vastaavaa sirkusta ei tietenkään nähty sen jälkeen, kun äärivasemmistolaiset pahoinpitelivät [20] naisia tai maassa makaavaa Marko Parkkolaa viime syksyn Rajat kiinni! –tapahtumissa. Kukaan ei vaatinut poliitikkoja irtisanoutumaan viime itsenäisyyspäivän tapahtumista, kun ”rasisminvastustajat” heittelivät kiviä ja hätäsoihtuja lapsiperheille avointa 612-kulkuetta kohti.
Vaikka itsenäisyyspäivän väkivaltaisuuksiin [21] värvättiin väkeä täysin avoimesti Vapaus pelissä –ryhmän nimissä, ei häiriköitä syytetty järjestäytyneestä poliittisesta rikollisuudesta tai edes poliittisten toimintavapauksien estämisen yrityksestä. Helsingin Sanomat ja muut roskalehdet myös suojelivat väkivaltaisuuksista epäiltynä kiinniotettujen häiriköiden identiteettiä eivätkä suostuneet paljastamaan näiden nimiä. Toisin on median lynkkaaman Jesse Torniaisen laita!
Ennen itsenäisyyspäivän yhteenottoja vasemmistoliiton ja vihreiden rahoittamassa suomenruotsalaisessa Ny Tid –lehdessä julkaistiin Brunilan ja toisen Varisverkosto-aktiivin kirjoitukset [22], joissa pohdittiin vasemmistoväkivallan roolia nyky-Suomessa. Kumpikaan ei tuominnut väkivaltaa sinänsä, mutta Brunila totesi Jyväskylän tapahtumista viisastuneena, ettei Suomen vasemmisto kovasta uhostaan huolimatta ole tällä hetkellä kyllin vahva hajottamaan esimerkiksi Vastarintaliikkeen tapahtumia.
Mikäli valtamedia ja poliittinen eliitti olisivat todella huolissaan ”väkivallasta” ja ”ääriliikkeistä”, kysyisivät he vihreiltä ja vasemmistolta, miksi Ny Tid julkaisi sellaisenaan Varisverkoston väkivalta-analyysit. Samalla voisi kysäistä, miksi vasemmiston puoluelehti Kansan Uutiset kirjoitti [23] viikkoa ennen itsenäisyyspäivää:
”Konfliktin hakeminen ja konfrontaatio poliisin ja median kanssa – mikäs siinä, jos ne ovat yhteisesti sovittuja päämääriä. […]
612:hta vastaan on vaikea käydä suoraan, koska tapahtuma yrittää omia isänmaallisina pidettyjä symboleja ja ottaa etäisyyttä fasistisiksi tulkittaviin lausumiin. Natseille, uusfasisteille ja muille itseään kainosti ’kansallismielisiksi’ nimittäville olisi – ainakin heidän omasta näkökulmastaan – voitto, jos kulkueeseen eksyisi niin sanottuja tavallisia ihmisiä, ja media sitten näyttäisi, kuinka vastamielenosoittajat häiritsevät näitä. […]
’Parhaassa’ tapauksessa tämän vuoden itsenäisyyspäivästä tulee sellainen kaaos, että poliisi käytännössä hajottaa sekä 612-marssin että vastamielenosoituksen. Silloin mielenosoittajat saavat tavoitteensa läpi poliisin välityksellä.”
Itsenäisyyspäivän hyökkäyksen jälkeen esimerkiksi Helsingin Sanomat ja Lännen media keskittyivät lähinnä poliisin ”voimatoimien” kauhisteluun – olihan joku ”rasisminvastustaja” saanut kuhmun naamaansa hätäsoihtujen ja kivien lentäessä kohti 612-väkeä.
Ristiriita on lähes epätodellinen, kun itsenäisyyspäivän mellakoinnin uutisointia verrataan Jimi Karttusen tapauksen uutisointiin.
Magneettimedia tiivisti pelin raadollisen hengen joulukuisessa uutisessa ”Valtamedia jatkaa itsenäisyyspäivän väkivaltaisuuksien valkopesua [24]”:
”Lakaisemalla itsenäisyyspäivän väkivaltaisuudet maton alle suomalaiset toimittajat siis pyrkivät luomaan ilmapiiriä, jossa väkivalta monikulttuurisuutta vastustavia ihmisiä vastaan on sallittua.
Joka kerta, kun toimittaja jättää nimeämättä väkivaltaisuuksiin syyllistyneen osapuolen, käyttää hän siis mielipidevaltaansa lietsoakseen väkivaltaa isänmaallisia suomalaisia vastaan.”
[25]Poliittista väkivaltaa kabineteista käsin
Olisi kuitenkin yksisilmäistä typistää keskustelu poliittisesta väkivallasta vain Rajat kiinni! –tapahtumiin ja narkomaanimarxisteihin.
Mitä Suomen johtavat poliitikot oikein tarkoittavat, kun he väittävät ”sanoutuvansa irti” kaikenlaisesta ”väkivallasta” ja ”ääriliikkeistä”? Kuinka esimerkiksi viimeisimmät presidenttimme ovat pyhää ”väkivallan vastaista” missiota toteuttaneet?
Miten suomalaisten pitäisi suhtautua presidentti Martti Ahtisaareen sekä siihen, että presidenttimme oli kommunistiterroristi Nelson Mandelan ystävä? Kun Ahtisaaren kannattama ANC-terroristijärjestö murhasi siviileitä pommi-iskuin [27], eikö kyse ollutkaan pahimman luokan väkivaltaisesta ääriliikehdinnästä?
Entä taisteliko Suomen poliittinen eliitti ”väkivaltaa” ja ”ääriliikkeitä” vastaan, kun presidentti lobbasi sotaa Irakia [28] vastaan tai vallankaappausta Syyriassa [29]? Pitäisikö ”ääriliikkeistä” huolestuneiden suomalaisten kumartaa valtiomiestä, joka ”ratkaisi” Jugoslavian [30] kriisin uhkaamalla [31] pommittaa koko Belgradin maantasalle ja murhata puoli miljoonaa serbisiviiliä?
Vai pitäisikö kansan ottaa mallia Peli poikki! –tapahtumassa marssineesta Tarja Halosesta [32], joka itse kuului Neuvostoliiton aikana Stasi-rahoitteiseen äärijärjestöön [33], joka vaati tukea Itä-Saksan kommunistiselle hirmuhallinnolle? Vai olisiko parempi esikuva sittenkin nykyinen presidentti Niinistö, joka vastustaa kansallismielisyyttä Suomessa [34] mutta tukee palestiinalaisia väkivaltaisesti sortavaa [35]etnistä juutalaisvaltiota [36] Lähi-idässä?
Ehkä tolkun kansalainen näkisi valon tutustumalla ulko- ja puolustusministeriöidemme toimintaan? Suomen hallitus tahtoo kieltää isänmaalliset järjestöt, mutta tarjoaa samalla apua ulkomaalaisille terroristijärjestöille, jotka pyrkivät syrjäyttämään esimerkiksi Iranin [37] ja Syyrian [38] lailliset hallinnot väkivalloin. Eikö Suomen hallitus näe rikkaa omassa silmässään?
Mitä Suomen poliittinen eliitti siis tarkoittaa julistaessaan vastustavansa ”poliittista väkivaltaa” ja ”ääriliikkeitä”? Eliitti vastustaa kansallismielisten ihmisten oikeutta itsepuolustukseen ja vapauteen ilmaista omia mielipiteitä julkisessa tilassa. Eliitti ei kuitenkaan vastusta väkivaltaa ja ääriliikkeitä sinänsä.
Kuten osoitimme, esimerkiksi kaikki lähihistoriamme presidentit ovat ajaneet järjestelmällisesti laittoman väkivallan ja sortamisen politiikkaa aina silloin, kun väkivalta on palvellut heidän omaa maailmankuvaansa.
Hieman alemmalla tasolla esimerkiksi vasemmisto ja vihreät rahoittavat poliittisia julkaisuja, jotka propagoivat avoimesti poliittisen väkivallan puolesta. Eivätkä valtamedia, poliisi tai hallitus ole tohtineet tarttua tähän lainkaan.
Tuleepa hallitus linjaamaan tänä iltana mitä tahansa, on tärkeää, että tulevaisuudessa kansallismieliset tuovat entistä äänekkäämmin esille ”väkivalta”- ja ”ääriliike”-keskustelun kaksinaismoralismin. Mikäli vaarallisia ääriliikkeitä lähdetään kieltämään, täytyy virkavallan suunnistaa aivan ensiksi Arkadianmäelle.
Arvi Pihkala