Allen Frances, psykiatri ja entinen DSM päätoimittaja sanoo, että yhä enemmän ja enemmän psykiatria medikalisoi (lääketieteellistää) kokemuksiamme. Se muuttaa ja kääntää tunteita ja kokemuksia, jotka ovat täysin normaaleja patologiseksi, sairaudeksi jota tulee lääkitä. EPN [1]
Vuosien saatossa olemme alkaneet soveltaa herkemmin termiä ”mielenterveyshäiriö” elämässä odotettavissa oleviin kipuihin ja arkisiin kärsimyksiin” sanoo tri Frances. Ja aina ajattelemme lääkehoitoa jokaiseen ongelmaan.
Jos et inhimillisen kokemuksen aikana saa tuntea voimakasta henkistä kipua ja tuskaa, kuten esimerkiksi lapsesi kuoleman seurauksena, enemmän kuin kaksi viikkoa ilman, että se luokitellaan psyykkiseksi häiriöksi, niin milloin sitten, kysyy Frances?
Tämän näkökulman: Tarvitaanko emotionaalista kipua? jakaa myös Theresa Smith, joka menetti traagisella tavalla tyttärensä.
Surin häntä yhtä vahvasti kuin rakastin häntä, Smith sanoo. Minun oli pakko. Se ei olisi merkinnyt mitään, jos en olisi rakastanut.
Aiemmin tänä vuonna Amerikan psykiatriyhdistys APA julkaisi uuden DSM kirjan. Se on iso kirja, joka listaa kaikki mielenterveyden häiriöt joita lääkärit käyttävät diagnosoidessaan mielen häiriöitä ja sairautta. Yksi uuden kirjan ehdottamista muutoksista herättää ristiriitoja.
Perinteisesti DSM on varoittanut lääkäreitä diagnosoimasta masennusta ihmisille, jotka ovat juuri menettäneet rakastettunsa. Ajatuksena on ollut, että voimakkaat emotionaalisen kivun tunteet ovat normaali reaktio menetykseen, joten niitä ei tulisi merkitä mielenterveyden häiriöksi.
Mutta uusi DSM muuttaa tämän ja diagnosoi masennuksen mikäli surutyö kipuineen ei mene nopeasti ohi. Kyse on uudesta tavasta ymmärtää (tai olla ymmärtämättä!) emotionaalista kipua. DSM muuttuu deskriptiiviseksi, oireita kuvailevaksi ja pyrkii sivuuttamaan syvemmät emotionaalis-sosiaaliset tekijät diagnoosi- ja hoitomalleissaan.
Mutta Holly Prigerson, Harvardin yliopiston tutkija, joka tutkii menetykseen liittyvää surutyötä, sanoo, että on selvää, että suurin osa kokee masennusoireita paljon pitempään kuin kaksi viikkoa.
”Havaitsimme, että kun seurataan ihmisiä – esimerkiksi nollasta kuuteen kuukauteen menetyksen jälkeen – heidän masennusoireiden tasot itse asiassa nousevat ja huippu tulee vasta noin kuusi kuukautta menetyksen jälkeen”, sanoo Prigerson.
Koska suru ja masennus näyttävät niin samanlaisilta, häntä huolestuttaa, että ihmiset, jotka kärsivät normaalista surusta leimataan sairaiksi, vaikka eivät sitä ole. Samalla kannustetaan hoitamaan oireita vaikka he eivät hoitoa tarvitse.
Se on ongelma koska emme tiedä voiko normaalin surun aiheuttama kipu todella auttaa ihmisiä työstämään heidän kokemaa menetystään.
Oma kommentti: Emotionaalisesti kipeät kriisit ovat psyyken bodausta. Kuten lihas, tajuntakin kasvaa kivuliaan kuormituksen alla. Kasvu helpottaa menetyksen työstämistä. Vaikeista kriiseistä selviytyneet ovat henkisesti muita vahvempia.
Psykiatri Joanna Moncrieff: Masennus ei ole aivosairaus
Canadian Journal of Psychiatry –lehdessä tri Joanna Moncrieff väittää psykiatrien tavanomaista näkökantaa vastaan.
[2]On hyvä asia, että keskustelu on päässyt lääketieteellisen julkaisun sivuille. Teen siitä lyhyemmän tiivistelmän. Hänen suorasukainen vastineensa on osoitettu aiemmille kirjoittajille keskustelussa, jota on käyty CJP:n sivuilla.
Psykiatrit ovat jo vuosikymmeniä yrittäneet laatia biologista teoriaa masennuksesta. Lukuisia ehdokkaita on tarjottu, noradrenaliinin ja serotoniinin poikkeavuuksista kortisolin liiallisuuteen, hippokampuksen vajaatoimintaan ja neurotrofiineihin. Kaikissa tapauksissa tulokset ovat ristiriitaisia, ja kun poikkeavuuksia on löydetty, ei niiden ole osoitettu olevan masennukselle ominaisia tai sitä aiheuttavia. Esimerkiksi toisin kuin tri Ravindran ja tri Kennedy esittävät, on hippokampuksen tilavuutta koskeva näyttö heikkoa.
Lukuisat tutkimukset eivät ole löytäneet mitään eroa masennuspotilaiden ja kontrollipotilaiden välillä, enkä löytänyt tutkimuksia jotka tukisivat heidän väitettään siitä että hoitamattoman sairauden keston ja tilavuuden pienenemisen välillä olisi vastaavuutta. Tutkimukset osoittavat päinvastoin että sairauden hoitojakson jatkuminen ennakoi tilavuuden pienenemistä.
Tämä nostaa esiin sen mahdollisuuden, että masennuksen lääkehoidot pienentävät aivojen tilavuutta samaan tapaan kuin antipsykoottien on osoitettu tekevän psykoosipotilailla. Lisäksi hippokampuksen tilavuuden on huomattu pienenevän myös ensi kertaa puhjenneessa psykoosissa ja posttraumaattisessaa stressioireyhtymässä (sivuhuomautus: jota oli rehellisempinä aikoina tapana kutsua ”sotaneuroosiksi” tai ”taisteluväsymykseksi”), ja pienenemistä todettiin äskettäin myös naisilla joille on diagnosoitu dissosiatiivinena identiteettihäiriö.
_____________________________
a)
Dissosiatiivinen identiteettihäiriö on sivupersoonahäiriö jossa henkilöllä ilmenee kaksi tai useampia eri identiteettiä.
Traumanjälkeinen stressihäiriö, joka tunnetaan myös nimellä posttraumaattinen2 stressihäiriö (engl. post-traumatic stress disorder, PTSD), on ahdistuneisuushäiriöihin luokiteltu psykiatrinen häiriö, joka saattaa kehittyä traumaattisen tapahtuman (äkillinen, itsestä riippumaton ja tunteita, mm. avuttomuus ja pelko, herättävä) kokemisen tai todistamisen seurauksena. Lyhyesti postraumaattinen on trauman jälkeen ilmenevä.
Mielenterveyden ja käyttäytymisen häiriöiden diagnostinen ja tilastollinen käsikirja, DSM, kasvaa vuosi vuodelta. Nykyään siitä löytyvät jopa kieltäytyy tottelemasta auktoriteettia ja kieltäytyy tunnustamasta olevansa sairas -syndroomat.
Masennuksen yhteydessä joskus havaitut poikkeavuudet eivät ole myöskään tunnusmerkillisiä. […] Jos biokemiallisten tai rakenteellisten poikkeavuuksien huomattaisiinkin liittyvän masennukseen, niin tämä ei tarkoittaisi että ne aiheuttaisivat sen.
Jos koen jotain onnetonta, tulen surulliseksi tai masennun, ja jos tämä tunne on tarpeeksi vahva, siihen varsin todennäköisesti liittyy biokemiallisia muutoksia – mutta minut teki surulliseksi se tapahtuma, eivät kemikaalien heilahtelut aivoissani.
Ne voidaan parhaiten nähdä emotionaalista tilaa myötäilevinä, tai sen biologisena vastineena.
On vaikeaa osoittaa mitään todellisia etuja masennuslääkkeiden käytöstä. Itse asiassa niiden lisääntynyt käyttö on yhteydessä masennusjaksojen lisääntyneeseen yleisyyteen ja keston pitenemiseen.
Naturalistinen Sequenced Treatment Alternatives to Relieve Depression -tutkimus havaitsi oireiden lieventyvän sen verran, että sitä voidaan luonnostaan helpottavissa olosuhteissa pitää merkityksettömänä.
Tutkimus sairaslomapäivistä, jota Ravindran ja Kennedy lainaavat, sai itse asiassa selville että masennuslääkkeillä hoidetut ihmiset palasivat töihin vähemmän todennäköisesti kuin ne joita ei lääkitty.
Evoluutiopsykologi Paul Andrews: Masennus voi olla myös evoluution palveluksessa – keino analysoida ongelmia, uuden löytämiseksi.
Masennus voi olla kriisi, luonnon omituinen keino asettaa ihminen joidenkin oman elämänsä peruskysymysten ääreen ja miettimään torjuttuja asioita, joita hän muuten ei pohtisi lainkaan. Se voi olla ihmiselle viesti joka kehottaa itsetutkisteluun, jolle muuten ei olisi tilaa ja pysähtymään sekä analysoimaan elämän monimutkaisia ongelmia. Toteaa Paul andrew.
Pienen tutkimuksen mukaan peräti 80 prosenttia tutkittavista oli sitä mieltä, että he saivat hyötyä masennuksestaan; saivat keinoja selviytyä tulevista, vastaavista tilanteista paremmin. Masennuksen jälkeen ihminen voi löytää elämälleen uuden suunnan ja uuden tarkoituksen. Masennuksen voi silloin nähdä kiirastulena, joka on johtanut uuteen vaiheeseen elämässä.
Monet itse kehon sairauksista riippumattomat masennukset näyttävät parantuvan itsekseen, mutta joskus tarvitaan psykologista apua ja vaikeammissa psykoositasoisissa fysikaalisia hoitoja.
Masennus voi olla myös keino suojautua psyykkiseltä kivulta, joka voi olla sietämätöntä. Kun on ”jäässä” ei tunne mitään, olo masentuneena on helpompaa.
Terapiassa mietitään sen taakse kätkeytyviä kivuliaita ja torjuttuja traumoja ja miten masennus ja lamaannus yhdistyvät niihin.
Elimistön sairauksiin liittyvät masennukset vaativat perussairauden hoitoa. Masennusta aiheuttavat yleisimmin: sokeritauti, syövät, kilpirauhasen häiriöt, sepelvaltimotauti ja monet aivojen neurologiset sairaudet kuten dementia, Parkinsonin ja Alzheimerin tauti. Lähes aina kehon sairastuessa psyyke (mieli) reagoi, koska ihminen on psyko-fyysinen kokonaisuus
Seppo K.J. Utria
Utria on eläkkeellä oleva psykiatrian erik. lääkäri.
Filosofi ja psykologi Lauri Rauhalan holistisen ihmiskäsityksen edustajana suhtaudun kriittisesti virallisen psykiatrian ja lääketieteen biologisesti korostuneeseen toimintamalliin, toteaa Utria.
Jatko-osa ja lähteet:
Psykiatrisen lääkehoidon vastustaja sai virallisen psykiatrian taholta murskakritiikin … miksi?
Tanskalainen sisätautilääkäri Peter Gøtzschen populaarikirja Tappava psykiatria ja lääkinnän harha (Sitruunakustannus) julkaistiin viime vuonna suomeksi. Helsingin Sanomien mukaan hän on työtovereineen todennut hiljattain, että masennuslääkkeet kaksinkertaistavat itsemurhaa ennustavat riskitekijät.
http://beta.oikeamedia.com/o1-7360
On vahvaa tutkittua tietoa että Goetzche on valtaosin oikeassa, mutta se ei sovi lääketeollisuudelle, eikä sitä nöyrästi palvelevalle lääketieteelliselle psykiatrialle.
Psyykenlääkkeet ovat lääketeollisuuden yksi suurimpia voiton tuottajia ja koko lääketiede on nykyisin vahvasti sen otteessa.
——
EPN. Tarvitaanko emotionaalista kipua, Is Emotional Pain Necessary? – TÄRKEÄ LINKKI. Saatavilla: http://www.npr.org/templates/story/story.php?storyId=128874986 [1]
Joanna Moncrieff: I am a practising psychiatrist and a part-time academic and author. I have an interest in the history, philosophy and politics of psychiatry, and particularly in the use, misuse and misrepresentation of psychiatric drugs.
https://joannamoncrieff.com/about/ [3]
https://en.wikipedia.org/wiki/Joanna_Moncrieff [3]
Joanna Moncrieff on The Myth of the Chemical Cure. Saatavilla
Joanna Moncrieff – The Myth of the Chemical Cure: The Politics of Psychiatric Drug Treatment. Saatavilla: https://www.youtube.com/watch?v=IV1S5zw096U [3]
’The myth of the chemical cure’. Saatavilla: http://news.bbc.co.uk/2/hi/health/8138893.stm [3]
VASTAVÄITE: MASENNUS EI OLE AIVOSAIRAUS
Joanna Moncrieff, MBBS, MRCPsych, MSc, MD1, (Canadian Journal of Psychiatry 2007; 52:100-101). Saatavilla: http://dendoldaagendan.blogspot.com/2010/06/film-psychiatry-industry-of-death.html [4]
Vainovalkea [5]
Selityksen lähde:
- Käypä hoito: http://www.kaypahoito.fi/web/kh/suositukset/suositus?id=hoi50080 [6]