Tarpeellinen hirviö

”Elämä on kärsimystä, ja selviytyäksemme meidän on ymmärrettävä kärsimyksen merkitys.” Sanonnan alkuperäksi on ehdotettu niin saksalaisfilosofi Nietzscheä kuin mustaa amerikkalaista DMX-räppäriä. Todellisuus on vielä lentävää lausettakin synkempi – selviytyminen merkitsee kärsimyksen jakamista. Pikaruokaloiden epäeettisyyttä vastaan protestoivat eläinaktivistit ovat tuttu näky monissa kaupungeissa, mutta jopa kasvit pyrkivät välttämään kuolemaa. Eläminen kuitenkin on tappamista, pidimmepä siitä tai emme.

Jälkimodernin lännen kansalaiset kohtaavat harvoin sellaista väkivaltaa, joka oli esi-isillemme arkea. Olen tavannut sotilaita, jotka ovat olleet ”taistelemassa” (huippuvarusteissa ja kaukana etulinjan toiminnasta), mutta jotka eivät ole koskaan ampuneet selvitäkseen hengissä, eivätkä ole koskaan olleet edes nyrkkitappelussa. Yhdysvalloissa keskiluokan voi erottaa työväenluokasta paitsi varallisuuden, niin myös sen perusteella, kuinka valmiita he ovat käyttämään fyysistä voimaa. Jos liikut piireissä, joissa yksi nyrkinisku johtaa poliisin tekemään pidätykseen ja oikeudenkäyntiin, niin onneksi olkoon: olet keskiluokkainen, vaikka kontollasi olisikin 80 000 dollarin opintolainamaksut.

Väkivaltaa arvostetaan edelleen. Lukemattomien asuntoihinsa eristäytyneiden kansalaisten turvallisuudentunne perustuu edelleen ampuma-aseisiin. Keskiluokalle ensiarvoisen tärkeää kuitenkin on, etteivät he itse joudu käyttämään asetta. Eliitin rakastama intellektuellitoimittaja Ta-Nehisi Coates onkin kirjoittanut: ”Kuolen mieluummin jonkun ampumana kuin suostun elämään aseistettuna.”

Kuten Lawrence Auster on todennut, tappaminen on syrjintää. Se tarkoittaa, että pidämme omaa ja lähimmäistemme elämää arvokkaampana kuin jonkun toisen. Yhteiskunnassamme asuukin paljon ihmisiä, jotka mieluummin kuolevat kuin syrjivät.

Kaksinaismoralismi ei selitä koko ilmiötä. Suurkaupunkien eliitti todella uskoo omaan propagandaansa ja osa heistä osoittaa suorastaan perverssiä urheutta kuolemalla aatteensa puolesta. Aivan kuten populistiset oikeistokonservatiivit mieluummin häviävät vaalit kuin tulevat leimatuiksi ”rasisteiksi”, on olemassa ihmisiä, jotka mieluummin kuolevat (yksilöinä tai ryhmänä) kuin puolustavat itseään. Itsepuolustus on heistä moraalitonta, alistuminen ja kuoleminen taas hyveitä. Nykyajan marttyyrit eivät ole kristittyjä, vaan Pyhän Amy Biehlin tasa-arvolahkon seuraajia [Amy Biehl oli mustien murhaama rasisminvastainen valkoinen aktivisti. Biehlin vanhemmat eivät veriteon jälkeenkään hylänneet aatetta, vaan ystävystyivät tyttärensä murhaajien kanssa. Suom. huom.].

Wienin piiritys.
Wienin piiritys.

Selviytymisen ja uhrautumisen välinen jännite on vahvasti esillä tänä vuonna ilmestyneessä elokuvassa Dracula Untold. Filmi on suorastaan hätkähdyttävän kumouksellinen tulkinta vanhasta vampyyrimyytistä. Katsoja kuljetetaan 1400-luvun Itä-Eurooppaan. Tuohon aikaan eurooppalaiset tiesivät millaista oli elää miehitysvallan alaisena, sillä muslimit piirittivät Wienin kaupunkia. Tuhansia eurooppalaislapsia kidnapattiin ja heidät pakkovärvättiin janitsaarisotilaiksi, minkä jälkeen he joutuivat taistelemaan omaa kansaansa vastaan. Elokuvassa ei tuomita ristiretkiä, kirkkoa tai eurooppalaisten tuntemaa vihaa. Filmi on suoraviivainen tarina lähes alistetusta kansasta, joka kärsii ulkomaalaisen valloittajan tyranniasta.

Vlad III ”Seivästäjä” on kokenut kauhean lapsuuden, sillä hänet pakotettiin palvelemaan osmanien valtakunnan joukoissa. Nyt hän on turtunut ja rauhantahtoinen hallitsija, joka osoittaa mukisematta kunnioitusta osmanien sulttaanille. Kun turkkilaiset päättävätkin vaatia 1 000 Vladin valtakunnan lasta itselleen ja tämän oman pojan panttivangiksi, joutuu hallitsija vaikeaan tilanteeseen. Vlad tahtoisi alistua, jotta hänen kansansa säästyisi suuremmalta kärsimykseltä, mutta hänen vaimonsa on eri mieltä ja kutsuu häntä pelkuriksi. Vlad valitsee sodan ja hyväksyy ylleen vampyyrin kirouksen voittaakseen vihollisensa ja pelastaakseen kansansa. Kun kansa kuulee asiasta, he ovat kauhuissaan, mutta heillä ei ole muuta vaihtoehtoa kuin kuunnella hallitsijaansa.

Elokuvassa vampyyrit eivät ole kansantaruista tuttuja verenjuojia, vaan sotureita, jotka voivat helposti murskata 1 000 vihollissotilasta, kutsua tappavia luonnonvoimia ja hallita sääolosuhteita. Vladin vaimo on aluksi peloissaan aviomiehessään tapahtuneesta muutoksesta. Lopulta hän kuitenkin tappavasti haavoituttuaan vaatii miehensä (”Draculan”) juovan vertaan. Näin vaimo sinetöi oman kohtalonsa, mutta pelastaa poikansa ja kansansa. Elokuvan huipennuksessa Dracula kokoaa valtakuntansa haavoittuneet ja hajaantuneet sotilaat, jotka yhdessä tuhoavat satojentuhansien turkkilaisten armeijan.

Lopussa Vlad luovuttaa poikansa pappien huostaan, sillä hänen luomansa vampyyriarmeija on alkanut uhata hänen ainoan rakkaansa henkeä. Kun papit ovat vieneet pojan turvaan, Dracula tuhoaa itsensä ja häijyt soturinsa. Vladin poika on surun musertama, mutta hän rakastaa ja kunnioittaa isänsä muistoa. Tämä eroaa suuresti modernin Hollywoodin perinteestä, jossa poika katkaisee välinsä isäänsä, mikäli tämä on liian ”suvaitsematon” tai väkivaltainen. Poika perii isänsä valtakunnan ja toteaa, että hänen isänsä pelasti Euroopan muslimien valloitusyritykseltä. Hän kunnioittaa Vladin muistoa, vaikka kaikki muut kiroavatkin tätä.

Romanian Rautakaarti.
Romanian Rautakaarti.

Vlad maksaa voitostaan raskaasti; hänen kunniakseen ei pystytetä patsaita eikä maalata tauluja. Hän on uhrannut maineensa ja jopa sielunsa pelastaakseen kansansa. Kuten Keith Preston on kirjoittanut Romanian Rautakaartista: ”Puolustaakseen uskoa ja isänmaata legioonalainen voi joutua suorittamaan kirottuja tekoja. Yksilön on toisinaan uhrauduttava ja uhrattava yleisen edun vuoksi.”

Ikävä kyllä elokuvassa on hölmö, Hollywoodille tyypillinen lopetus. Vlad uudelleensyntyy jostain käsittämättömästä syystä, maleksii 600 vuotta toimettomana ja päätyy nyky-Eurooppaan. Hän löytää tietysti kauniin naisen, joka on todennäköisesti hänen kuollut vaimonsa uudelleensyntyneenä. Kaikki ainekset on koossa surkeaa jatko-osaa varten.

Loppukohtausta lukuunottamatta Dracula Untold on loistava pyhäinpäivän kauhuelokuva aikamme vasemmistolaisille. Eurooppalaisessa perinteessä vampyyri on ”oikeistolainen” hahmo – hän on aristokraattinen, komea, vaarallinen, varakas ja ylivertainen. Jopa True Blood –televisiosarjan [jonka on luonut amerikkalainen julkihomo Alan Ball. Suom. huom.] liberaalit vampyyrit ovat kuin symboleja, joiden avulla ”edistykselliset” vasemmistolaiset voivat osoittaa paremmuutensa verrattuna ”vääränlaisiin” valkoisiin – republikaaneja äänestäviin kristittyihin, jotka eivät ole ”sukupuolisesti neutraaleja”.

Dracula Untold on siksi mielenkiintoinen ilmiö, että se muistuttaa katsojia ajanjaksosta, jolloin valkoinen kristitty Eurooppa oli jäädä imperialistisen ja tyrannimaisen muslimivaltakunnan jalkoihin. Elokuvan mukaan parasta vastarintaa edustavat tiiviit perinteiset ydinperheet. Toden totta, jokainen aito kansakunta on etnisesti yhdenmukaisten perheiden yksikkö. Elokuva osoittaa Vlad III ”Seivästäjälle” (jota pidetään edelleen kansallissankarina joissain Romanian osissa) kunnioitusta ja myöntää, että hän oli Euroopan pelastaja. Hänen barbaariset tekonsakin annetaan anteeksi, sillä hän taisteli estääkseen kansansa orjuuttamisen.

Kukaan ei siis varmasti ylläty siitä, että elokuvaa on parjattu ”rasistiseksi”. Esimerkiksi The Gawker –mediaverkosto saa aina takuuvarman raivokohtauksen, kun joku erehtyy suosimaan valkoisia. IO9-julkaisun päätoimittaja Annalee Newitz ärähti myös:

Ehkä mielenkiintoisin asia elokuvassa on se, kuinka pahasta torahampaisesta hirviöstä tehdäänkin sankari. Tässä on kyse rasismista. Bram Stokerin alkuperäinen kirja oli hurja maahanmuuttajavastainen teos. Se oli kertomus ”iljettävistä” itäeurooppalaisista, jotka ostivat briteiltä kiinteistöjä ja muuttivat moitteettomista länsieurooppalaisista naisista verihuoria. Ajan myötä viha itäeurooppalaisia maahanmuuttajia kohtaan kuitenkin laantui… Jotta Stokerin kirjan rasismi saatiin herätettyä henkiin, Dracula Untoldin Vlad Tepes taisteleekin muslimeja vastaan. Tietysti.

”Tietysti.” Newitzin kirjoitus on malliesimerkki siitä, mitä tapahtuu, kun ylimielisyys, tietämättömyys ja aggressiivinen viha toisinajattelijoita kohtaan yhdistyvät. Stokerin Dracula ei välttämättä ole perustunut laisinkaan historialliseen Vlad III:een, vaan Vlad III ja Stokerin Dracula liittyvät toisiinsa ennen kaikkea populaarikulttuurin kautta. Vlad Tepes oli aito henkilö, joka taisteli muslimeja vastaan, ei tarinoiden ”karismaattinen mysteerimies, joka asui lumoavassa linnassaan”. Elokuvan ”Mehmed” on historiallinen hahmo Mehmed II, joka teki Bysantin valtakunnasta lopun valtaamalla Konstantinopolin. Elokuvan muslimit eivät ole epäinhimillistettyjä fanaatikkoja, vaan tavallinen armeija, joka pyrkii valtaamaan uusia alueita.

Eliitin mukaan on kuitenkin jo rasistista sinänsä esittää ei-eurooppalaiset ylivalta-asemassa tai hyökkääjinä. Päänvaivaa poliittisesti korrekteille aiheuttaa tosin se, kumpi on rasistisempaa: esittää osmanit aggressiivisina hyökkääjinä vai esittää turkkilaiset rodullisesti valkoisina. Siinä missä nykyturkkilaiset ohjaavat mielellään mahtipontisia elokuvia historiallisista hyökkäyksistään Eurooppaan, valkoiset suosivat elokuvia, joissa ei-eurooppalaiset ovat kaikesta vastuusta vapautettuja maskotteja, joiden synnittömyydellä ja puhtoisuudella alleviivataan valkoisten pahuutta.

Elokuvan uusi Dracula.
Elokuvan uusi Dracula.

Lukijat varmaan jo arvasivatkin Newitzin taustan. Kyllä, hän on juutalainen. Hän on lähempänä neuvostokomissaaria kuin kriitikkoa. Hänen tehtävänään on saada valkoiset inhoamaan itseään ja hyväksymään syrjäyttämisensä. Mikäli valkoiset alkavat ajaa etuaan, he hyvin todennäköisesti voittavat kenet tahansa ja se taas johtaisi ”epätasa-arvoon”, konflikteihin ja vastuuseen muista. Erittäin harva juutalainen haluaa, että valkoiset alkavat ajaa omaa etuaan. Ikävä kyllä myöskään monet valkoiset eivät halua puolustautua. On lokoisempaa ja eettisesti helpompaa olla pelkkä kuluttaja ja hyväksyä oman kansan hiljainen, rauhanomainen kuolema sukupuuttoon. Oman kansan puolustaminen on kovaa työtä ja työn tekeminen on epämukavaa.

Kuitenkin jopa kaikista kieroutuneimmat liberaalit ovat olemassa, koska heidän esi-isänsä lisääntyivät ja taistelivat verilinjansa jatkuvuuden puolesta. Jopa rotuaan vihaavat kuluttajat kantavat veressään Euroopan voittoja ja syntejä. Kuten elokuvan Dracula sanoo: ”Olet hengissä tekojeni vuoksi.” Saman esi-isämme voisivat sanoa meille.

Valtamedian mukaan valkoisten on tunnettava häpeää historiansa vuoksi ja työskenneltävä historiansa kumoamiseksi. Newitz’n mukaan ongelma ei voi koskaan olla esimerkiksi muslimit, joita vastaan Vlad taisteli. Vaikka muslimit orjuuttaisivat, kivittäisivät naisia, syyllistyisivät kansanmurhiin ja leikkaisivat toimittajilta päät irti, todellinen ongelma ovat eurooppalaiset, jotka voivat vetää ”rasistisia” johtopäätöksiä muiden kansojen julmasta kulttuurista. Vielä pahempaa on, mikäli eurooppalaiset alkaisivat tosissaan pohtia, millainen tulevaisuus tulee olemaan, kun valkoiset jäävät vähemmistöksi omissa kotimaissaan.

Mikäli eurooppalaiset alkaisivat pohtia tulevaisuuttaan, he saattaisivat puolustautua. Tämä johtaisi konfliktiin muiden kanssa. Tämän estääkseen vasemmisto ja konservatiivioikeisto tulevat väittämään härkäpäisesti, että valkoiset ovat syypäitä kaikkiin yhteiskunnallisiin epäkohtiin. Kuten liberaali julkkis Christian Lander totesi: ”Valkoisia voi solvata aina, sillä se ei koskaan johda mihinkään ikävään.” Kun populaarikulttuuri nostaakin esiin vuosisatoja kestäneen idän aggression valkoista Eurooppaa vastaan, alkavat liberaalien hälytyskellot soida. Vaikka historiaa kuvattaisiinkin totuudenmukaisesti, ei se silti ole liberaalien mielestä ”oikein”, koska se voi ruokkia rasismia.

Mitä meidän siis liberaalien mukaan tulisi tehdä, kun emme kerran saa tutkia historiaa objektiivisesti emmekä taistella selviytymisemme puolesta? Liberaalien vastaus valkoisille on yksinkertainen: valkoisilla on velvollisuus kuolla. Mikäli selviytyminen merkitsee syrjintää ja väkivaltaa, on parempi kuolla sukupuuttoon. Kuten menneiden vuosisatojen marttyyrit, jotka mieluummin kuolivat kuin hylkäsivät Jumalansa, liberaalit mieluummin menehtyvät kuin tekevät syntiä ”tasa-arvoa” vastaan. Lisäksi he ovat valmiita taistelemaan meitä ei-liberaaleja valkoisia vastaan pelastaakseen sielumme rasismilta.

Dracula 001Harold Covingtonin kirjassa Freedom’s Sons kerrotaan uuden etnisen valtion perustamisesta Yhdysvaltojen luoteisosaan. Uuden valtion asukkaat saavat monien vaikeuksien jälkeen solmittua rauhan niiden valkoisten kanssa, jotka edelleen asuvat ”vanhassa” Amerikassa. Eräs ”vanhan” Amerikan asukkaista osoittaa huomattavaa luonteenlujuutta tuomitsemalla kaiken väkivallan. Kun häneltä kysytään, pitäisikö valkoisten välttää taistelemista, vaikka se merkitsisi kuolemaa sukupuuttoon, hän vastaa: ”Kyllä. Mikäli tahdomme osoittaa olevamme moraalisesti ylivertaisia, on meidän vapaaehtoisesti uhrauduttava mieluummin kuin puolustauduttava… Ainakaan minua ei tulla muistamaan hirviönä.”

Pyhäinpäivä tai ”Halloween” on nyky-Amerikassa lähinnä tekosyy, jonka varjolla naiset voivat pukeutua kuin hölmöt portot. Kaikki hirviöt eivät kuitenkaan ole pelkkää rekvisiittaa. Oman aikamme suurin hirviö on valkoinen ihminen, joka on valmis puolustamaan itseään. Joskus hirviöt erehtyvät jopa käyttämään voimaa, kuten myyttinen Darren Wilson. Modernit kauhutarinat kertovat valkoisista, jotka metsästävät mustia öisin. Kaikista suurimpia mörköjä ovat kuitenkin ne, jotka eivät puolusta vain itseään, vaan koko kansakuntaansa. Dracula Untold tulee saamaan modernin vasemmiston ihon kananlihalle aivan yhtä tehokkaasti kuin Stokerin kirja ilmestyessään säikytteli aikansa eurooppalaisia.

Näköpiirissä ei ole uutta aikakautta, jolloin valtamedia muuttaisi mielensä ja alkaisi kutsua isänmaallisia valkoisia sankareiksi. Vaikka emme Vlad Tepesin tavoin seivästäisi vihollisiamme, olemme muuttuneet hirviöiksi jo siinä vaiheessa, kun puhumme oman kansamme puolesta.

Vasemmisto voi laistaa isänmaallisista velvoitteistaan, mutta heillä ei ole oikeutta repiä meitä mukanaan sukupuuttoon. Ne, jotka tahtovat selviytyä, tulevat erottumaan niistä, jotka tahtovat kuolla. Selviytyminen merkitsee kamppailua ja siten myös kärsimyksen jakamista.

Entä sitten, vaikka kulttuurimarxilaiset kutsuvat meitä hirviöiksi? Mitä sitten, vaikka joudumme kärsimään? Kuten Vlad toteaa: ”Toisinaan tarvitaan hirviötä sankarin sijaan.”

Hyvää pyhäinpäivää, toverit!

Julkaisu alun perin englanniksi Radix Journal –verkkosivuilla.

38 kommenttia

  1. Venäjä ei ole juutalaisten hallussa!!

    PItää ymmärtää veänläistä kulttuuri ja historiaa eri tavalla että tajuaa kokonais kuvan!

    http://www.dailymail.co.uk/news/article-2304973/Confessions-oligarch-Shortly-mysterious-death-Boris-Berezovsky-revealed-amassed-2bn-fortune-ruthless-pillage-post-Soviet-Russia.html

    http://www.zerohedge.com/news/2014-04-03/guest-post-russia-dominated-global-banks-too

    ok perustelut mutta ei näe kokonaiskuvaa kuinka politiikka toimii!!

    Lukee tämä kommentti ja avartakaa näkemystänne! Kaikki ei ole niin yksinkertaista kuin uutiset antaa ymmärtää esim lahjottaa 1kk palkka ja logot kielletään venäjällä!! Mailman politiikassa pitää antaa että voi saada!!

    This article is yet another sad attempt to gloss over reality and provide cherry picked factoids without relevant context.

    Russia is represented as a participating member of the BIS and takes part in gatherings of the 55 members, considering Russia’s economic size and global position, membership in the G20, the UN and the BIS are pretty much a foregone conclusion. What the author fails to mention is that the policy of the BIS is manufactured by the governing body which consists of 6 member states:

    BIS’s executive body is the Board of Directors and has 19 members. The Board has six ex officio

    directors, comprising the Governors of the central banks of Belgium, France, Germany, Italy, the UK,

    and the Chairman of the Board of Governors of the U.S. Federal Reserve System. The ex officio

    members may appoint another member from the same country to the Board. The Board can also

    include up to nine additional members elected from the remaining member countries. Meeting at least

    six times a year, the Board is responsible for setting the strategic direction and policies of the Bank as

    well as overseeing the Bank’s management. – http://www.oneworldtrust.org/publications/doc_view/82-2006-gar-accountab

    With regard to Russia’s current IMF debt load, how much exactly would that be? Considering they paid off the balance early in 2005, 3 years before the due date for final payment – http://en.ria.ru/business/20050201/39701023.html

    If Russia was such a greased member of the financial cabal, why in the world would Russian foreign policy seek to thwart the imposition of western rule over Syria and Iran? The end goal is the participation of every nation under universal rule, as dictated by the governing members of the BIS, and requires complete subjugation by every major political and energy power on earth. Yet still standing defiant due in large measure to Russian ’meddling’ is Iran, Syria and Hezbollah. Why would the hidden power of Zion delay their own crowning as masters of all the world’s economies?

    This verdict by association article implies that Gorbachev supported the holy grail of Zion, global governance, and that by default Putin was also a pawn of the conspiracy, but where are the connections between the two, other than vague references to Putin’s KGB background?

    To gain a perspective as to the attitude of Russian leadership one cannot look much further than its renewed outward support of the Eastern Orthodox religion, in contradistinction with the agenda of scientific materialism espoused by the Elite of Zion. Is this a black and white issue? Far from it, but there are general trends and social currents that actually do make sense if viewed from the proper perspective.

    Finally, Putin’s comments on a centralized basket currency system was also taken out of context. The collapse of 2008 had just occurred, the global monetary system appeared broken, the effects of the U.S. economy via the petrodollar system echo effect during the meltdown created an atmosphere of alternative currency ideas, and reforming an already existing institution that already had an architecture and framework was much more preferable to starting from scratch. In this respect the IMF, the UN, and G20 can in fact be organs of justice, and the reality is that the world economies are all destined to be linked in some way, so stability is a desire of all parties, the question remains, will these institutions prove equitable in their decision making process, or will a small clique of members hold the trump cards at all times? In this process Russia is an outsider, their call for a more equitable basket arrangement is in fact a workable solution, considering the proposal included tangible commodities. A very convincing article, with little correlation to a much more subtle and nuanced reality.

    Plusääni(0)Miinusääni(0)
  2. ”On lokoisempaa ja eettisesti helpompaa olla pelkkä kuluttaja ja hyväksyä oman kansan hiljainen, rauhanomainen kuolema sukupuuttoon.”

    Mamuväkivalta ja valkoisten vastainen vihakiihotus sekä esim. tuomioistuinten valkoisia syrjivä asenne Länsimaissa ennakoi jo sitä, että kuolema ei tule olemaan rauhanomainen. Väkivaltaan kiihotetaan, poliisi ei toimi ja oikeuslaitos suosii mamuväkivaltaa. Ghetot ja vaaralliset alueet ovat myös selvästi tavoiteltu ilmiö, vaika muuta väitetään. Yhteiskunnat toimivat erittäin härskisti ja on uskomatonta, että lähes kaikki nielevät tämän yhä. Eivätkö massat näe, että poliitikot ovat vihollisiamme?

    No tuossahan todettiinkin myöhemmin, että meno voi olla aika hurjaa tai kaikki päättyä nopeastikin, kun valkoiset ovat vähemmistö omass maassaan. Tai jo ennen sitä. Ehkäpä kehitys vähemmistöksikin tulee olemaan nopeaa, jos tiedossa on suuria katastrofeja ja kansainvaelluksia, sotia ja kaaosta.

    Plusääni(0)Miinusääni(0)
  3. Pöllöt. Maailma on ollut ainakin 7500 vuotta pienen piirin hallussa. Ensimmäiset merkit piiristä kuitenkin jo 15 000 vuotta vanhoja. Paljonko teillä on käsityksiä jotka ei tukisi hajoita ja hallitse -politiikkaa. Ei yhtään.

    Plusääni(0)Miinusääni(0)
  4. Eikö antauduta nwo:lle!! Jos ei niin sillon häviää koko ihmiskunta!! Israel on hullu! lukekaa michel chossudovskyn kirja the dangers of nuclear war! Kuinka vähästä esim normaali destroyer aluksen kapteeni saa laukasta ydin kärjen! Ei tarvii enää kysyä presidentiltä! eli tarpeen vaatiessa! Ajatelkaa yksikin väärä kenraali/johtaja se on siinä!!

    T:Messias

    Ala

    Plusääni(0)Miinusääni(0)
  5. Yksi tapa jolla saadaan vaihdettua israelin talutusnuorassa oleva hallitus on: Laitetaan kaikki rekka kuskit suomen laajusiin palvereihin ja laitetaan faktat pöytää ja pysäytetään koko liikenne ja jossain vaiheessa ihmiset rupeaa ihmettelemään, koska asioiden pitää mennä todella kurjaksi, että normaali kansalaista kiinnostaa, ja sitten jopa viimeisimmän yleishyödylliset idiootit heräis!! Mitä arvon hebollat ja muut on mieltä? Jos vaikuttais sellasilla yhteiskunnan tasoilla jota ilman yhteiskunta ei pyöri!! Kauanko me hyväksytään tämä paska!!!

    Miten saada aivokuollut kansa puolustamaan omia etujaan?? Mitä se vaatii!! Onko pakko mennä siihen että työttömyys on 30-50% ja ei uskalleta liikkua klo 20.00 jälkeen pihalla! Se ei ole ihmisten vika vaan juutalaista nwo agendaa noudattavan eliitin!! Mitä helvetti nuo luulee, että tapahtuu kun 0,05% omistaa kaiken?? Luuleeko perkele tosiaan eliitti, että he ovat kaiken luoneet itse?? Siihen on tarvittu kouluja, teitä, sähköverkkoja, siivoojia, mekaanikkoja, putkimiehiä ynnä muita!! Mikä kaikkia vaivaa! Onko jo suomi muuttunut niin brutaaliksi paikaksi elää, että perheellisen suomalaisen perheellisen äidin joutuu kärsiä ja elättää suomen tulevaisuus eli lapset suomalaisella mittapuulla kurjissa oloissa?? Kuinka jollain todellisuudesta kaukana olevalla eliitillä voi olla tuollainen asenne??

    Luuleeko ne tosiaan että ovat itse ITSE kaiken saavuttaneet ilman kenenkään apua? Onhan heilläkin lapsia jotka leikkivät ja harrastavat niin sanottujen vähävaraisten kanssa? ainakin vielä! Toivottavasti ei ikinä tule suomeen mitään yleisesti hyväksyttyjä eliitti kouluja!!

    Muistan vielä ajat jolloin mummot tekivät marjoista mehuja ja leipoivat itse leipänsä ja huutivat lapset kalastamasta syömään!! Ja kukaan ei puhu tai arvosta niitä aikoja, jolloin oltiin heinä pelloilla koko kylä ja pidettin yhtä ja auttettiin toisia!!

    Nykyään vaan vaikuttaa, että ootko suuren firman johtaja tai onko sulla paljon rahaa ja sitä arvostetaan!! Eikä mitään hienoja arvoja mitä oli ennen!! Ihmiset on erkaantu luonnosta liian paljon! Ei osata arvostaa sitä kauneutta mitä puhdas luonto tarjoaa meille jota ilman kukaan meistä ei pysty elämään tällä planeetalla!!

    Niin kauan kun juutalaisten kontrolloima rahajärjestelmä tulee olemaan kasvuun perustuva ja pienelle porukalle kaikki mentaliteelilla ja muiden alistamiseen tarkoitettu järjestelmä, mikään päätös ei tule perustumaan luonnon suojelemiseen eli meidän lapsiemme tulevaisuuden turvaamiseen!! Kasvuun perustuva talous tulee olemaan meidän lapsiemme tuho ja vielä pahempi, että pieni porukka omistaa kaiken joka tulee aiheuttamaan moraalin täydellisen katoamisen!!

    Kuinka joku voi valittaa siitä, että joku varastaa kaupasta ruokaa ja taas toiset saa varastaa ja tapattaa kansakuntia varastaakseen toisen valtion luonnon varat?? Suomessa ja mailmassa median takia ihmiset takertuu turhiin asioihin, eli jos joku vaikka on saanut puukosta helsingissä, niin se on kauhea asia, mutta jos ”joku ketkä omistaa ne yritykset” syrjäyttää hallituksia tappaen tuhansia ja miljoonia ihmisiä on ihan ok????????

    Mikä vittu on vialla? Pitääkö tähän paska kansaan takoa kärsimyksellä taas kerran asiat, vai voisiko tällä kertaa ryhtyä vastustamaan hallitsevaa eliittiä?? MIKÄ IHMISIÄ VAIVAA? NIILLÄ JOLLA ON PERHETTÄ, MITEN VOIVAT OLLA VÄLINPITÄMÄTTÖMIÄ???

    Olen todella pettynyt omaan kansaani jos taas kerran nielevät valtamedian valheet!!

    Tämä oli aikoinaan hieno kansa joka taisteli sodassa yli voimaa vastaan! Mikä helvetti nyt on tullut kun antaudutaan ilman vastarintaa!!

    Poliittiset päättäjämme ja korkeimmat armeijan upseerit ovat maanpettureita!! He eivät koskaan tajunneet että kuinka talouden avulla pystyy orjuuttamaan kansan! He ovat vastuussa! Mutta montako luulette, että saadaan tuomiolle!!

    Menkää lampaat sotaan ja tehkää rahaa sota teollisuuden omistaville ihmisille!!

    OLEN ÄÄRIMMÄISEN PETTYNYT IHMISIIN KAIKEN TÄMÄN JÄLKEEN, MITÄ OLEN YRITTÄNYT KERTOA!!!

    Magneettimedialle annan täyden tukeni ja sieltä löytyy monta monta ihmistä jotka ovat teidän takananne rakentamassa parempaa suomea!!!

    Plusääni(0)Miinusääni(0)
  6. Kaikkein surullusinta on, että perheelliset ihmiset eivät ota minkään laista kantaa!!! Minkälaisen suomen he jättävät maanpetturi hallituksen jälkeen!! Keskusta ja muut ovat aina olleet maan pettureita, muttamoni varmaan äänestää soinia, että suomalaisilla olisi hyvä olla!! Hyi vittu mitä ihmisiä! Tavallaan sitä toivoisi asoiden menevän mahdollisimman huonoon malliin, että tämä idiootti kansa tajuaisi! yleishyödyllisiä idiotteja täynnnä!!

    Voiskohan sitä uskoton kääntyä juutalaisuuteen? Käynyt ovella näitä uskovaisia ei voi muuta sanoa ku huh huh ovat pihalla!! Jopa pari kutsuin katsomaan dokumentteja ja olivat perus aivo kuolleita 🙂

    Plusääni(0)Miinusääni(0)
  7. Pitäisi jo viimeinkin tajuta että saksalaiset ja muutkin germaanit huijattiin sotimaan keskenään. Adolf Hitlerin ihailemat arjalaiset taasen saivat lisää valtaa ja jonkinlaisen märttyyrin maineen. He suorittivat oman rotupuhdistuksensa keskitysleireillä, sillä he eivät tietenkään huolineet sekoittuneita Israeliin. Ajattelepa että silloin Israelissa olisi ollut 6 miljoonaa sekarotuista juutalaiste ja vain muutama satatuhatta puhdasrotuista. Tätä juutalaiset eivät tietenkään hyväksyneet. Saksaa ja muitakin germaanisia kansoja on Adolf Hitler huijannut muiden arjalaisten kanssa. Kaikki vieläpä sanottiin julkisesti, mikä tehtiinkin. Eli keskitysleireillä tapettiin niitä ihmisiä jotka eivät olleet arjalaisia, tai eivät olleet puhdasrotuisia arjalaisia. Arjalaisten uskonnollisen hakristin liehuessa Saksan lipussa ja saksalaisten tervehtiessä toisiaan arjalaisten tervehdyksellä.

    http://fi.wikipedia.org/wiki/Natsitervehdys

    Plusääni(0)Miinusääni(0)
  8. Aivan oikein.

    Kulttuurimarxistit ja antifaroskasakki ovat yksinkertaisesti sontaa ja heidän käsityksillään ei ole mitään arvoa.

    Plusääni(0)Miinusääni(0)
  9. Suomen Itsenäisyyden menettämisen edessä ei kannata panikoitua, sillä silloin annamme voimavaramme ja aloitteet vastapuolelle. Fakta on, että Suomeen on hyökätty, olemme sodassa. Nyt vihollinen on ovelampi kuin 1939. Se ei liiku sotajoukoin eikä tule idästä. Suomi on ollut hankalassa tilanteessa aikaisemmin; jo paljon aikaisemmin kuin 1939, tai 1917/18. Venäjän valtion syntymävuotena pidetään 862 (Tuure Junnila, Viimeinen imperiumi) ja Rurikin Novgorodin syntyä. Olen törmännyt useisiin eri lähteisiin ja väittämiin, että Rurikin syntymähistoria sijoittuu Kajaanin seuduille. Onko suomalainen Venäjän perustaja?

    Tällä tarkoitan, että tämä kansakunta on kautta tuhatvuotisen historian tehnyt suuria tekoja, ja se pystyy niihin edelleen. Tämän hetkiseen haasteeseen mielestäni parhaiten pystyy vastaamaan, kun keskusteluissa ihmisten kanssa välttää loppuun asti tunteiden näyttämistä ja tunteella reakoimista, vain pelkkää fakta-kommunikointia, jossa kannattaa sanat valita huolella. Itse käytän ”juutalaisen” sijasta globalisti, federalisti, meitä paremmat ihmiset, tarkoitus pyhittää keinot-ihmiset. Asia täytyy aina tietenkin perustella, mutta se on helppoa: pistää vain faktat tiskiin. Oikeanlainen tapa toimia on juuri se, joka saa ihmisten silmät aukeamaan. Yksi ismoleikoloiden pankkivitsi on vastapuolelle huomattavasti vahingollisempi kuin puhe, johon voi heti lyödä rasisti, antisemitisti, nationalisti leiman.

    Kannattaa myös käyttää sanaa Kulakki, ja kertoa, että se tarkoitti N-liitossa ihmistä, jolla oli työntekijöitä (yleensä maanviljelijä). Eikö suomalaisia pk-yrittäjiä, joilla on työntekijöitä, kohdella lähes kuin kulakkeja? 1990-luvun lamassa heitä sitten lopettiin iso määrä ja Mauno Koivisto (vapaamuurari) kaiken takana.

    Plusääni(0)Miinusääni(0)
    1. Olen nykyään aina vain rohkeampi lausunnoissani ja voin ilokseni ja kaikille rohkaisuksi sanoa, että kyllä sanaa juutalainen voi käyttää, ei mitään hätää.

      Olen näistä ennenkin puhunut. Juutalaisilla on paljon todella heikkoja kohtia.

      Otetaan esimerkkejä: Juutalainen ja raha. Tarvitseeko sanoa enempää?

      Nyt on uusia, paljon painavampia asioita.

      Juutalainen ja lasten pommittaminen. Koulut, sairaalat, ohjukset, joukkomurhat, juutalainen. Shabra, Shatila, Jenin, rikokset ihmiskuntaa vastaan, juutalainen.

      FED, USA:n velat, juutalainen.

      Ydinase, kohtuuton arsenaali, Martin van Creveld, Euroopan uhka, juutalainen.

      Hollywood, täydellinen sonta, ylimieliset mogulit, juutalainen.

      Kykeneekö kukaan kiistämään yhdenkään ylläolevista?

      Lisää faktaa: NSA, vakoilu, juutalainen, Feinstein.

      Israel, rasismi, epäiltyjen tappaminen ilman oikeudenkäyntiä, muurit, ghetot, juutalainen.

      Nykyinen USA, kidutus, jatkuvat sodat, Guantanamo, juutalainen.

      Maahanmuuton kannatus länsimaissa, Israelissa äärimmäisen jyrkkä EI maahanmuutolle, juutalainen.

      Näissä asioissa EI VOI hävitä väittelyä.

      En enää pelkää sanaa juutalainen, vedän sen esiin pienimmästäkin vihjeestä.

      N. 90 % ihmisistä ymmärtää heti.

      Tämä kansa ansaitsee huomion, puhutaan siis heistä ja heidän tekemästään. Reilusti ja suoraan.

      Plusääni(0)Miinusääni(0)
  10. h.e.bolla; sinullahan taitaa olla kuulijoita niin paljon, että Suomen kelkka kääntyy?

    Miten kommunikoida ihmisten – joihin aivopestyn käyttöjärjestelmän mukaan 6 milj. juutalaista kuoli kaasukammioissa – kanssa, ja kertoa juuri se mitä yllä kerroit?

    Tämä on se probleema, ja sen ratkaisu tuottaa tulosta: Itsenäinen Suomi.

    Plusääni(0)Miinusääni(0)
    1. Helkkari, kun niin olisikin…

      Mutta olen huomannut yhden asian: Pitää kumota ”holokausti” myyttisenä ilmiönä. Sitä pitää vähätellä, sekä objektiivisesti että subjektiivisesti.

      Objektiivisesti se oli mitätön sivujuonne siinä hel..tissä, minkä aloitti juutalaisten ideoima ja toteuttama bolshevikkivallankumous ja se ei ole vieläkään päättynyt. Mitä tahansa juutalaisille sitten mahdolisesti tapahtuikin niin se oli vaatimatonta siihen verrattuna, mitä tapahtui meidän kaltaisillemme. Juutalaisten ”holokaustin” alústalle asettaminen pitää lopettaa.

      Pitää muistaa AINA ”holokaustista” puhuttaessa muistuttaa kuulijaa, että jo paljon ennen tätä myyttistä oletettua ilmiötä tapettiin kymmeniä miljoonia kristittyjä naapurimaassamme ja silloin tappajaorganisaatiota johtivat mm. juutalaiset Yagoda ja Kaganovitsh.

      Pitää tuoda esiin Ilja Ehrenburg, joka kehotti tappamaan kaikki saksalaiset ja miljoonien saksalaisten julma ja tarpeeton raiskaaminen ja tappaminen vielä rauhantulon jälkeenkin. He olivat kaltaisiamme.

      Pitää sanoa, että minua ei kosketa juutalaisten kohtalo, minua koskettaa venäläisten ja saksalaisten kohtalo. Ei ole rikos, jos se ei kosketa. Eivät juutalaiset tunne tuskaa Kaganovitshin uhreista. Minä en tunne tuskaa heistä. So what?

      Pitää hyökätä ja puolustaa kaikkia argumentteja. Kategorisesti.

      Jos puhutaan ”natseista” niin pitää muistuttaa siitä, että heistä kertovat juutalaiset. Me emme saa kuulla muuta kuin juutalaisten tarinan. Me emme saa kuulla siitä hyvästä, mitä he tekivät omalle kansalleen. Me emme saa kuulla siitä, kuinka liittoutuneet julmasti tappoivat siviilejä niin Saksassa kuin Japanissa. Amerikkalaisilla on tahrattu historia, heiltä ei ole mitään opittavaa sen jälkeen, kun sionistit ottivat vallan.

      Ei pidä, eikä tarvitse perääntyä missään kohtaa.

      Me emme voi enää perääntyä, sillä jos vielä peräännymme, olemme kohta palestiinalaisia jossakin loukossa ja meidän lapsiamme tapetaan bunkkereista Hellfire-ohjuksilla.

      Plusääni(0)Miinusääni(0)
  11. Ja lisään vielä:

    Meillä valkoisilla ihmisillä on universaali oikeus surra kaltaistemme kohtaloa. Juutalaisilla ei ole minkäänlaista moraalista tai muutakaan oikeutta määrittää ihmisten arvoa. Jos minä tunnen tuskaa murhattujen ja raiskattujen saksalaisten puolesta siihen ei ole yhdelläkään juutalaisella mitään sanomista.

    Jos joku syyttää minua natsiksi mielipiteideni takia minä kysyn nykyään tarkoittaako vastapuoli niitä naisia, jotka raiskattiin Ilja Ehrenburgin kirjoitusten takia tai tarkoittaako hän kenties niitä satojatuhansia japanilaisia, jotka täysin tarpeettomasti tapettiin Nagasakissa ja Hiroshimassa? Kysyn onko vastapuoli tietoinen siitä miljoonien saksalaisten tappamisesta vielä rauhantulon jälkeenkin? Tietääkö hän Dresdenin infernosta?

    Kysyn häneltä, millä tavalla juutalaisen kärsimys on ylevämpää? Miksi emme kärsi palestiinalaisten lasten kohtalosta?

    Minulla on universaali oikeus surra niitä, joita haluan surra. Ja tuntea vihaa niitä kohtaan, joita kohtaan tunnen vihaa. Juutalaisella ei ole oikeutta kertoa minulle, ketä suren ja ketä vihaan. Olen jo tarpeeksi kauan kuullut siitä, ketä he surevat ja ketä he vihaavat. Nyt on minun vuoroni kertoa.

    Plusääni(0)Miinusääni(0)
  12. Holocaustin kieltäjät ajavat vain juutalaisten asiaa harhauttamalla ihmisiä, niin etteivä he voi nähdä todellista totuutta siitä mitä tapahtui toisen-maailmansodan aikana. Mutta kyllä juutalaiset suorittivat oman rotupuhdistuksensa keskitysleireillä, sillä he eivät huolineet sekarotuisia juutalaisia Israeliin. Kaikki on vain salattu väittämällä germaaneja arjalaisiksi ja salaamalla sen tosiasian että hakaristi on juutalaisten uskonnollinen risti. Eli näin salataan se, että me elämme todella totaalisessa diktatuurissa, koska näistä asioista ei lainkaan keskustella julkisesti. Raamatussakin on käskyt ettei sekarotuiset saa olla juutalisia. Mutta missä kohtaa toorassa tai raamatussa on sellaisia käskyjä että juutalaisuus periytyy äidiltä?

    Viides Mooseksen kirja;
    23:2 Älköön kukaan sekasikiö pääskö Herran seurakuntaan; älköön sellaisen jälkeläinen edes kymmenennessä polvessa pääskö Herran seurakuntaan.(rotulaki)

    Plusääni(0)Miinusääni(0)
    1. Niin sanotut juutalaiset eivät voi tehdä rotupuhdistusta keskuudessaan vaikka häpeävätkin etiopialaisia mustia veljiään,Sillä jo ensimmäisen ns juutalainen kain oli rodullisesti epäpuhdas koska hänellä oli eri isä kuin surmaamallaan Abelilla näin ollen Viides Mooseksen kirja pitää paikkansa eikä yhdelläkään tämän päivän juutalaisella ole asiaa herran seurakuntaan.

      Ainoastaan puhdasverisellä adamiitti valkoinen/arjalainen voi päästä herran seurakuntaan.

      Näin ollen kaikki joneksen typerät väitteet voi heittää roskakoriin.

      23:2 Älköön kukaan sekasikiö pääskö Herran seurakuntaan; älköön sellaisen jälkeläinen edes kymmenennessä polvessa pääskö Herran seurakuntaan

      Plusääni(0)Miinusääni(0)
  13. Gregory Hood tuo omalla tavallaan esiin juutalaisten ja juutalaisuuden vastenmielisimmän ominaisuuden.

    Nimittäin demonisoinnin ja manipuloinnin.

    Tämä on kaikkein pahinta heidän tekemisissään.

    He ovat ottaneet Jumalan roolin pahuuden ja hyvyyden määrittämisessä. Meille annetaan ylhäältä hyvä ja paha.

    Luonnollisesti kaikki juutalaiset ja kaikki juutalaisuus on hyvää. Mutta tämä ei lähes tulkoonkaan riitä. Ehei, juutalaiset haluavat laajentaa tämän hyvyyden niin, että vain juutalaisia ja juutalaisuutta rakastava ihminen on hyvä ja vielä enemmän: Ihminen on paha, jos hän ei sure ja pyydä anteeksi kaikkea juutalaisille ja juutalaisuudelle kohdistunutta pahaa.

    Mutta tämäkin on vasta alkua.

    Meidän pitää myös tämän kaiken lisäksi osata olla surematta niitä, joille juutalaiset ja juutalaisuus on tehnyt pahaa. Meidän pitää ei vain unohtaa nämä, vaan meidän pitää pilkata ja väheksyä kaikkea sitä, minkä juutalainen ja juutalaisuus on tällaiseksi nimennyt.

    He ovat, toisin sanoen, hyvän ja pahan Jumalia. He kertovat meille ylhäältä, mitä me saamme surra, mitä meidän pitää pyytää anteeksi, mikä oli hyvä teko, mikä oli paha teko.

    He myös kertovat, kuka on hyvä ihminen ja kuka on paha ihminen.

    Itse asiassa, juuri tällä tavalla he itse syyllistyvät pahuuteen.

    Mikä tekee juutalaisesta uhrista pyhemmän ja ylevämmän? Miten tarkalleen ottaen murhattu saksalainen on vähemmän traaginen asia kuin murhattu juutalainen? Miten Nagasakissa tapettu japanilainen siviili on vain ”välttämätön” uhri ja juutalainen jotenkin muita tärkeämpi uhri?

    Minä haluan kuulla tähän selkeän vastauksen.

    Miksi minun pitää muistella loputtomasti ”holokaustin” uhreja, mutta minulle ei anneta oikeutta puhua ja muistaa venäläisiä Kaganovitshin uhreja? Miksi meidän lapsillemme ei kerrota koulussa siitä, kuinka Ilja Ehrenburg kehotti tappamaan kaikki saksalaiset?

    Tämä, juutalaisten ottama etuoikeus hyvän ja pahan määrittämisessä, antaa minulle oikeuden olla ”natsi”. He ovat demonisoineet kokonaisia ihmisryhmiä, he ovat pakottaneet meidät unohtamaan ja suorastaan pilkkaamaan kokonaisia kansoja.

    He ovat, monopolisoimalla hyvän, muuttuneet pahoiksi. Jos he olisivat hyviä, he antaisivat ihmisille oikeuden muistaa, ihmisille oikeuden surra, ihmisille oikeuden puhua ja kirjoittaa.

    Näistä syistä minä en lainkaan pidä heistä ja näistä syistä minä vihaan monia heistä.

    Plusääni(0)Miinusääni(0)
  14. Vielä lisää universaaleista oikeuksista.

    Minulla on universaali oikeus epäillä. Kukaan ei saa ottaa minulta oikeutta epäillä, ei millään perusteella, eikä minkään asian osalta.

    Jos haluan epäillä esim. ns. ”holokaustin” todenmukaisuutta tai jotakin, mitä tahansa, siitä kirjoitettua, se on, luonnollisesti, minun oikeuteni.

    Epäily ei tee ihmisestä pahaa tai hyvää. Erityisesti se ei tee hänestä pahaa.

    Jos epäilen , että juutalaisilla on valta Hollywoodissa ja sanon sen ääneen, tekeekö tämä minusta pahan? Ja jos tekee, niin miksi tarkalleen? Eihän se voi olla pahaa? Tai hyvää, sen puoleen. Sehän on vain mielipiteeni. En kehota ketään tekemään mitään väkivaltaista sen asian johdosta, minä vain epäilen asian olevan niin.

    Ja entä jos sanon asian olevan niin, mitä pahaa siinä on, tarkalleen? Miksi en voi niin sanoa? Pitääkö kaikki kirjoitettu todistaa akateemisin viittein oikeaksi? Jos niin on, koska juutalaiset todistavat Talmudinsa väitteet tällä tavalla oikeaksi koko maailman silmien edessä?

    Yksinkertaisesti: Spielbergin Schindlerin lista on vain elokuva. Hänen näkemyksensä, hänen elokuvansa. Minua se ei liikuta. Minusta hän on yksisilmäinen, paasaava ohjaaja. Hän ei kykene tekemään elokuvaa universaalista hyvyydestä, hän on kuin vanha levy, joka on juuttunut paikalleen ja särisee ja vinkuu, loputtomiin.

    En ole löytänyt yhtäkään juutalaista kirjaa, juutalaista elokuvaa, juutalaista maalausta, jossa osattaisiin asettua valkoisen ihmisen maailmaan. Meiltä vaaditaan loputonta nöyryyttä, loputonta asettumista juutalaisen osaan, mutta he eivät koskaan osaa asettua meidän osaamme.

    Jos he osoittavat tuntevansa tuskaa meidän menetyksiemme takia, meidän uhriemme takia, minä harkitsen uudelleen.

    Ja lopuksi kysyn: Mistä juutalaiset ovat luopuneet muiden hyväksi ja koska?

    Me luovumme koko maailmastamme tämän maahanmuuttohysterian keskellä. Kuinka Israel näyttää meille tietä tässä asiassa?

    Jos olisin juutalainen, häpeäisin.

    Plusääni(0)Miinusääni(0)
  15. Palaan vielä tähän näkökulmaan. Jos haluaa taistella juutalaista valtaa vastaan, kannattaa ajaa Suomen Suvereenisuuden asiaa, sillä sen taakse kansa tulee ja samalla juutalainen valta häviää tästä maasta – enää ei ole tilaa narsistiselle vedätykselle.

    h.e.bolla: ”Näissä asioissa EI VOI hävitä väittelyä.”

    Väittely ei ole kommunikaatiota. Moni meistä on ollut näkemässä yksittäistapauksen, jossa viher/kommari/kokkeli voittaa paremmin valmistautuneena väittelyn, mutta silti ihmiset eivät siirry hänen taakseen. On kommunikoitava niin, että ihmiset itse oivaltavat, löytävät faktat. Näin silmät aukeavat.

    Magneettimedia on loistava marginaalinen julkaisu, jolle on selkeä tilaus.Kansan kelkan kääntäminen tarvitsee lisäksi tarkkaa edellä kuvailemaani lähestymistapaa. Sodassa – niin kuin informaatiosodassakaan – ei kannata antaa motittaa itseään.

    Plusääni(0)Miinusääni(0)
    1. Ilman muuta. Juuri nyt The Occidental Observer-sivustolla on erittäin hyvä artikkeli EU:sta ja siihen liittyvistä mahdollisuuksista nationalismin kannalta.

      Olen tismalleen samaa mieltä kanssasi väittelyn/keskustelun logiikasta.

      Olenkin suureksi ilokseni havainnut, että tämä ”juutalaismyönteisyys” on täysin pinnallista ja suurimmalta osaltaan, tietenkin, ostettua. Päättäjät, kulttuurihenkilöt ja talousjohtajat tottakai polvistuvat käden edessä, joka jakaa heille mammonaa.

      Mutta sisimmässään ihmiset ymmärtävät oikein hyvin, mistä on kysymys.

      Minusta on hyvin, hyvin tärkeätä poistaa juutalaisen näkemyksen moraalinen ylemmyys. Sitä nimittäin ei ole.

      Heillä ei ole minkäänlaista moraalista oikeutta luennoida siitä, kuka oli paha ja kuka hyvä. Kertakaikkiaan ei.

      Meidän on kategorisesti luovuttava nöyrtymästä minkään väitteen edessä.

      On puhuttava universaaleista asioista, hyvästä ja pahasta. Universaalisti. Juutalaisten päältä on riisuttava hyvän uhrin kaapu ja jos he saavat sen pitää niin pitää kysyä aina ja joka paikassa, että miksi venäläiset, saksalaiset, virolaiset, suomalaiset ovat vähemmän arvokkaita?

      Kaikki murhatut olivat ihmisiä. Kaikki. Kukaan ei ollut toista arvottomampi. Juutalaisilla ei ole minkäänlaista oikeutta luennoida tästä minulle.

      Ja kaikkien murhaajien nimet on hyvä tietää.

      On puhuttava avoimesti juutalaisista NKVD-johtajista. Jos puhutaan natseista negatiivisesti niin puhutaan juutalaisista tappajista, samaan aikaan, samalla pieteetillä.

      Meidän on otettava moraali puolellemme. Se ON meidän puolellamme.

      Nykyinen Hollywood on niin saatan..linen propagandakoneisto, että sen edessä nöyristelyn on loputtava. Se on häpeäksi meille, hyville ihmisille, että me sallimme lastemme altistuvan tuollaiselle sonnalle.

      On sanottava: Jo riittää !

      Plusääni(0)Miinusääni(0)
  16. h.e.bolla: ”Päättäjät, kulttuurihenkilöt ja talousjohtajat tottakai polvistuvat käden edessä, joka jakaa heille mammonaa.”

    Kulttuurihenkilöille Suomessa ei juutalainen eliitti todellakaan jaa mammonaa. Se käyttää heitä hyväkseen. Kaikkien (päämääräisesti) verokortilla itsenä elättävien taiteilijoiden – ei muuten enää ole paljon, kulttuurimarxsismi tehnyt tehvänsä – agenda on Itsenäinen Suomi ja paikallishallinto.

    Kulttuurin kentällä on suuri ongelma nyt, sillä Kansallisen Eheyttämisen projektille ei löydy rahoittajia. No, tämä on reaaliteetti, joka on vallinnut valtataisteluissa kautta tuhatvuotisen historian. Taide on niin vahva vaikuttaja, että saadakseen kansakunnat rappioon, täytyi luoda kulttuurimarxsismi, joka tekee oikeistakin taiteilijoista asiaan perehtymättömän kansan silmissä pellen. Rappion agenda. Mikä merkitys suomalaiselle identiteetille on vaikka Sibeliuksella, Kivellä ja Linnalla?

    Ei pidä pelata vastapuolen vahvuuksien kentällä, vaan omien. Silloin tulosta tulee.

    Plusääni(0)Miinusääni(0)
    1. Taloudellinen valta ilmenee tuhansin pienin tavoin.

      Guggenheim-mafia on palkannut joukkoonsa suomalaisia kulttuurielämän vaikuttajia. Tämä on esimerkki selkeästä maksamisesta ja luopioiden ostamisesta.

      Toisaalta taloudellista valtaa käytetään niin, että vaikuttaja tietää joutuvansa lopullisesti rahanjaon, töiden ja virkojen ulkopuolelle, jos rohkenee esim. vastustaa monikulttuurisuutta. Tämä on esimerkki ”maksamattomuudesta”. Jos et laula laulujamme, et laula.

      Hollywood on tyylipuhdas esimerkki tästä.

      Hollywood on taantunut surkeista surkeimmaksi sontaläjäteollisuudeksi näillä periaatteilla. Parhaatkin näyttelijät jonottavat rooleihin, joissa valkoista ihmistä alennetaan ja yleensäkin surkeimmista surkeimmat hahmot nostetaan. Toisaalta pieninkin kritiikki herrakansaa kohtaan johtaa uran loppumiseen.

      Muistaako kukaan Bonanzan? Suomisen perheen? Henry Fordin lännenelokuvat?

      Suurin osa nyky-Hollywoodin elokuvista tehdään tummassa, miltei pimeässä tunnelmassa ikään kuin ennakoiden sitä traagista maanpäällistä helv..ttiä, joka valkoista kansaa odottaa. Hollywood ihannoi äärimmäistä julmuutta, tolkutonta väkivaltaa, militarismia. Se on synkkääkin synkempi ja se ei pysty enää luomaan mitään positiivista, koska juutalainen Hollywood ei osaa tehdä mitään positiivista. Se osaa vain tämän synkän kurjuuden ja loputtoman homo/lesbo/transu/paha muslimi/paha natsi-ilveilyn.

      Hollywood on muuttunut kuolleeksi ”Walking Dead”-studioksi, jossa zombiet pitävät valtaa ja kunnon ihmistä jahdataan aamusta iltaan. Hyi hel–tti…

      Plusääni(0)Miinusääni(0)
  17. h.e.bolla: ”Guggenheim-mafia on palkannut joukkoonsa suomalaisia kulttuurielämän vaikuttajia. Tämä on esimerkki selkeästä maksamisesta ja luopioiden ostamisesta.”

    Suomalaisten ammattitaiteilijoiden vastarinta Guggenheimia vastaan on merkittävä. Sitä ei todellakaan kannateta.

    Ja tämä ”kulttuurielämän vaikuttajat” tarkoittaa julkisin varoin elätettäviä kulttuurimarxsisteja, jotka jarruttavat erittäin tehokkaasti suomalaisen kulttuurin kasvua. Tästähän Spede meuhkasi tuon tuosta – ja syystä.

    Ei paeta Hollywoodiin ja kuinka ”rappiolla” siellä ollaan; niin James Cameronin Avatarhan tuli vähän aikaa sitten. Valonkantajia löytyy, ei kampiteta heitä vaikka minkä rajan takaa tulisivat.

    Valonkantajia Suomi tarvii nyt.

    Plusääni(0)Miinusääni(0)
  18. Koko virallinen yhteiskuntamme tähtää tappamiseen – kansanmurhaan. Vuosia sitten ymmärsin, että Suomessa on kaikki valhetta. Nyt olen tullut tajuamaan, että kaikki on paitsi valhetta myös tarkoin suunniteltu kansanmurhaprojekti. Poliitikkomme ovat pelinappuloina toteuttamassa tappamistamme. Urpilainen/Katainen jne. puolustivat ns. ”velkajärjestelyitä Euroopassa muka korjaamistoimenpiteinä, vaikka velkaan perustuva rahajärjestelmämme voi tuottaa koko ajan vain uutta velkaa (ja orjuutta, kaiken tuhoutumista); mikään ”velkajärjestely ei auta tippaakaan. Ilmastonmuutos on huijaus, jolla maailman väestöä vedätetään vielä kunnolla. Tiedotusvölineet ovat joka lausetta myöten kansanmurhaajien hallussa. Kirkkok myös (oikea oppi vesitetty). Oikeusistuimet palvelevat kansanmurhaajia. Pian ymmärtääkseni alkaa kunnon teurastus. Itse näen alkuvaiheen tieksi vapauteen velkarahajärjestelmästämme irtisanoutumista (se on huijareiden ja kansamurhaajien tärkein ase).

    Aivan kaikki virallinen Suomessa tähtää kansanmurhaan.

    Plusääni(0)Miinusääni(0)
  19. Vesa-Ilkka Laurio: ”Koko virallinen yhteiskuntamme tähtää tappamiseen – kansanmurhaan. Vuosia sitten ymmärsin, että Suomessa on kaikki valhetta. Nyt olen tullut tajuamaan, että kaikki on paitsi valhetta myös tarkoin suunniteltu kansanmurhaprojekti.”

    Monelta osalta tämä tietenkin pitää paikkansa, mutta ei tietenkään KOKO osalta. On ämmämäisen helppoa paeta todellisuutta tällaiseen ja heittää valkoinen pyyhe kanveesiin. Ämmien hommaa. Jätkät ja Miehet kokoavat joukot, ja toimivat vallitsevissa olosuhteissa ja sen hetkisessä tilanteessa parhaalla mahdollisella tavalla.

    Näin Valoa tulee lisää. Jalka alkaa taas kantaa.

    Plusääni(0)Miinusääni(0)
    1. Terästotuus, tavanomaista juutalaista laumasieluista puna-armeija rähinää. Minkä puoleen puhut jätkistä ja miehistä ja johtajista, muttet sanallakaan valaise omaa ajatustasi, vai onko semmoista? Sitten nimittelet Lauriota todellisuuden pakoilijaksi. Vähän samaan tapaan todellisuuden pakoilija, kuin Alexander Solzenitsyn heitti pyyhkeen kanveesiin, kun tajusi suurimman vihollisensa olevan oma armeijansa. Eikä tämmöisiä hierarkisia armeijoita perusteta ilman laumasieluja, vai mitä?

      Plusääni(0)Miinusääni(0)
      1. Hän on persuhuijari ja siten tuo armeija osoittautuukin Halla-ahon Netanjahua ihailevaksi juutalaisarmeijaksi (ks. juttu PS-nuorten uudesta ja vanhasta puheenjohtajasta). Siis hänhän kirjoittelee kuin tenava täällä, vaikka selvästi on kuitenkin valmiuksia. Kyse on siis nettiroolista, kuten nuo tyhjää täynä olevat humpuukikommentit osoittavat. Onpa otsaa samastua Parvilahteen eikä hänen ilmiantajiinsa edellisten kommenttien jälkeen.

        Plusääni(0)Miinusääni(0)
  20. JSL: ”Vähän samaan tapaan todellisuuden pakoilija, kuin Alexander Solzenitsyn heitti pyyhkeen kanveesiin, kun tajusi suurimman vihollisensa olevan oma armeijansa.”

    Heh ja Solzenitysy oli todellisuuden pakoilija. Jep, jep jep…

    Olen reissussa, ei lähdekirjallisuus kädessä, yksi kuitenkin:

    ”Nykyiset olot ja Suomessa vallitseva painovapaus antavat minulle mahdollisuuden panna paperille muistikuviani ja havaintojani Neuvostoliitosta vuosilta 1945-1954.

    Yhtenä niistä yhdeksästätoista miehestä, jotka kommunistisen sisäministerimme Yrjö Leinon valtakaudella ryöstettiin kotimaastaan ja luovutettiin neuvostoviranomaisille, sain nähdä paljon sellaista, mitä tavallinen turisti ei näe, kuten elämää vankiloissa ja pakkotyöleireillä samoin kuin tavallisessa neuvostovapaudessa. Tuhannet suomalaiset ovat lähteneet vapaaehtoisesti tätä vapautta etsimään ja pettyneet. Ehkä on olemassa vieläkin suomalaisia, jotka tätä vapautta ihannoivat. Erikoisesti heidän toivoisin tutustuvan kokemuksiini.

    Mutta ennen kaikkea katson, että yleisömme on lopultakin saatava tietää niiden 19 miehen kohtaloista, jotka 21.4.1945 Yrjö Leinon ja eräiden muiden virkamiestemme toimesta luovutettiin Neuvostoliitoon. Sotasyyllisyysprosessin ohellä tämä oli karkein perustuslakiemme loukkaus. Hallituspiireissämme on asiaa pidetty sellaisena, josta ”ei saa puhua”, ja vasta 1954-1956 ovat eräät näistä yhdeksästätoista miehestä päässeet palaamaan kotimaahansa nälän ja tautien runtelemina. Monet näistä ”Leinon vangeista” menettivät henkensä tällä matkalla ja joidenkin kohtalo on heidän omaisilleen edelleenkin epätietoisuuden peitossa.

    Helsingissä 1957, Unto Parvilahti .”

    Prologi Unto Parvilahti: Berijan tarhat

    Plusääni(0)Miinusääni(0)
    1. Terästotuus, äläs yritä näytellä idioottia. Tasan tarkkaan ymmärsit minun sanoneen, että Solzenitsyn ei ollut todellisuuden pakoilija, eikä ole Laurio eikä Repe enkä minä. Eikä se idiootti nykypäivänä tarkoita äänestämättä jättänyttä, vaan Israelin ystäviä äänestänyttä, eli käytännössä minkä hyvänsä puolueen ehdokasta puoluekureineen äänestänyttä.

      Demokratia on juutalaisten juoni. Kuinka paljon tosiaan luulet pystyväsi vaikuttamaan oman asuinalueesi oloihin äänestämällä persuja EU -vaaleissa? Ja vaikka Suomi saisikin jonkun kohtuullisen aitonationalistisen porukan Brysseliin, EU -Parlamentti kostaa tämän direktiivisanktioilla. Vähän ihmetyttävät nuo voimaantulevat Itämeren rikkidirektiivit. Demokratia on keskushallintoa eli rahapainon tyranniaa.

      Plusääni(0)Miinusääni(0)
  21. Repe: ”Hän on persuhuijari ja siten tuo armeija osoittautuukin Halla-ahon Netanjahua ihailevaksi juutalaisarmeijaksi (ks. juttu PS-nuorten uudesta ja vanhasta puheenjohtajasta).”

    Persuhuijari?

    Mitä mieltä Repe on:
    1. Kannattaako vallitsevaan todellisuuteen yrittää vaikuttaa varsinkin jos näkee siinä vääryyttä olevan?
    2. Voiko ihminen tehdä enemmän kuin oma vaikutusvalta on?
    3. Kannattaako nöyrästi jatkaa vaikuttamisen yrittämistä vaikka se ei heti tulosta tekisikään?

    Eikö Suomen hallitus ole tehnyt tuhoa? Väitätkö Repe vastaan?
    Eikö Perussuomalaisten käynnistämällä välikysymyksellä melkein kaadettu hallitus 97-94 äänin?
    Kannattaako tällaista työtä jatkaa?

    Laitan tähän vielä SMP:n seteliselkärankaisten oston, eli SKYP:in ja kuinka sillä pyrittiin ja osaltaan onnistuttiin hajoittamaan SMP:tä. No, mikä on tämä Muutos 2011? Eikö se ole juuri sama kuin SKYP?

    Eikö juhamäkiketelät mobilisoineet muutos2011? Tällä yritettiin hajoittaa Perussuomalaisia; mutta ”Mestari 🙂 ” Halla-aho ei lähtenyt kelkaan. Eikö historiasta ole opittu?

    Miten Repe hoitaa vaikuttamisen kotiseutunsa asioihin?
    Meinaako Repe, että referaatti puree?

    Repe: ”Siis hänhän kirjoittelee kuin tenava täällä, vaikka selvästi on kuitenkin valmiuksia.”

    Tämä tenava yrittää pitää jalat maassa ja noudattaa hyviä tapoja, vaikka välillä minullakin keulii ”taiteilijamaisesti” haasteen puolelle.

    ”Kyse on siis nettiroolista, kuten nuo tyhjää täynä olevat humpuukikommentit osoittavat.”

    Olenko nettitrolli kun kysyn perusteluita? Eikö tämä ole keskusteluna divaritasoa?

    ”Onpa otsaa samastua Parvilahteen eikä hänen ilmiantajiinsa edellisten kommenttien jälkeen.”

    En minä ole samaistunut Parvilahteen, toin esiin hänen hienoa ja asiapitoista tekstiä. Repe, onko sinulla ongelmia hallita nykyhetkeä, sillä mielestäni yrität paeta sitä joko menneisyyteen tai kuviteltuun tulevaisuuteen?

    Plusääni(0)Miinusääni(0)
  22. Soini juoksi taas juutalaisissa ja siksi jätti äänestämättä.

    Kotiseudun asioihin ei tule vaikuttaa juutalaispuolueessa.

    Muutos11 on vain varalla, että ei vain syntyisi mitään todellista oppositioliikettä. Samaa juutalaispaskaa sekin.

    Miksi yrittää vaikuttaa juutalaisten eduksi juutalaispuolueessa?

    Plusääni(0)Miinusääni(0)
    1. Vaan mitä tuumisit oppositiosta ilman minkäänlaista liikettä? Juutalaisherrat tykkäävät, kun kaikki rahvas säntää kuin päättömät kanat kaikki samaan suuntaan päätön pää edeltä tiiliseinään, ja yleensä alun perin parin kiemuran jälkeen juutalaisjohdossa. Juutalaisherrat provosoivat jatkuva-aikaisesti suuntaan jos toiseen, tai vaikka vastakkaisiin suuntiin samanaikaisesti, kunhan saadaan rahvas liikkeeseen ja juutalaisjohtoisiin liikkeisiin.

      Eikä ihme, jos rahvas ei jostain syystä provosoituisi, tai laittaa sitten oman kerhohuoneensa päreiksi jo ennen hajota ja hallitse -politrukkeja, ennalta arvaamattomuus hermostuttaa juutalaisherroja. Tämän puoleen olen aika paljon jauhanut tuota yksilöllisyyden merkitystä. Jokainen on oman onnensa seppä, mutta yhtälailla vastuullinen oman yhteisönsä hyvinvointiin.

      Laumasielut palvovat johtajaa, jottei tarvitsisi ottaa vastuuta – edes omasta elämästä. Minä äänestän Hitleriä ja Fordia, he tekivät varattomasta tasa-arvoisen feodaalinilkkien ja aatelisten jutkunlutkuttajien kanssa.

      Plusääni(0)Miinusääni(0)
  23. Mitä merkillistä jauhamista tämä on? jokainen tietää mitä tämä jii sakki touhuaa. Eikö tässä mieluummin pitäisi keskustella siitä kuinka tämä tuholainen poistetaan kuin siitä mitä mieltä heistä ollaan. Olen Laurion kanssa yhtä mieltä siitä että toiminta on taika sana. Missä ja milloin?

    Plusääni(1)Miinusääni(0)
  24. Kloran 33: ”Eikö tässä mieluummin pitäisi keskustella siitä kuinka tämä tuholainen poistetaan kuin siitä mitä mieltä heistä ollaan. ”

    Tätä olen tässä yrittänyt kertoa. Suomalainen yrittäjyys kunniaan, omavarainen energia- ja talous sekä kulttuuri. Silloin vedätyspankkiireilla ei ole meihin valtaa. Eikö näin onnistuttu tekemään Islannissa?

    Tällaiseen blogiin törmäsin Usarissa, mielestäni ongelma on siinä hyvin aukaistu:
    http://karirosenlof.puheenvuoro.uusisuomi.fi/179617-suomialaiset-maailaman-rikkain-kansakunta

    Plusääni(0)Miinusääni(0)

Kirjoita kommentti

Pakolliset kentät on merkitty *

Kotimaa

Ulkomaat