Tapahtumia Ranskassa Toisen maailmansodan aikana ja se jälkeen

Poimintoja Philipe Gautierin kirjasta ”Saksalaispelko, saksalaisviha. Synty, taustat ja seuraukset” Ranskankielinen alkuteos on vuodelta 1997 ja saksalainen käännös 1999 (Grabert-yhtiö). 

Toimituksen huomiot 

Liittoutuneet, jotka olivat niin lännessä kuin myös Venäjällä juutalaismafian kontrollissa, eivät halunneet missään tapauksessa Saksan kanssa rauhaa. Voimakasta Saksaa ei haluttu Euroopan keskiöön. Philipe Gautier tutkii kirjassaan Saksalaispelko, saksalaisviha pelkoa ja vihamielisyyttä (Deutschenangst – Deutschenhass),  paljastaen näiden ilmiöiden alkusyyt, esittäen lukuisilla esimerkeillä niiden tuhoisia vaikutuksia kansojen rinnakkaiseloon. 

Jäljempänä kirjoituksessa mainittu “kommunismi” tai “vasemmistolaisuus” ovat olleet ja ovat yhä juutalaismafian yksi tehokkaimmista poliittisista instrumenteista. Näillä poliittisilla aatesuuntauksilla ei pääasiallisesti ole pyritty parantamaan sorretun kansan asemaa, vaan juutalaismafian maailmanvaltaa. Esimerkiksi juutalaismafia käytti Karl Marxin teorioita ja sosialistisen kommunismin ideologiaa vallankaappauksessa Venäjällä (1917) ja sitä seuranneessa Neuvostoliitossa, joka oli juutalaistoimijoiden luomus (Wilton 2000).   

Kommunismiahan ei ole vielä edes ollut; on ollut vai sosialistinen siirtymä vaihe kommunismia kohti. 

 Magneettimedian toimitus 

Tapahtumia Ranskassa Toisen maailmansodan aikana ja se jälkeen1 

Kirjaa on kirjoitettu jo aiempina vuosina. Ajatus siihen syntyi, kun hyvä naapuri kysyi inkvisiittorin äänellä saksalaisvieraista, joita oli käynyt talossa 1976. Kirjailijasta tuntui hyytävältä ja hän mietti, eikö tämä koskaan loppuisi. Hän pelkäsi jo, että vaimonsa ajetaan kaljuksi ja häneltä leikataan kivekset – sellainen kohtelu oli tyypillinen ”kollaboraattoreille”(* vuosina 1944-45 (usein se oli vasta alkua). Kirjailijan vaimo on saksalainen. Hän oli pikkupoika Normandiassa sodan aikana. 

 ___________ 

*) Tässä yhteydessä kollaboraattori tarkoittanee miehittäjän kanssa yhteistoiminnassa olevaa miehitetyn maan kansalaista. 

Sodan aikana perhe ja kyläläiset kuuntelivat salaa Englannin BBC:n ranskankielisiä radiolähetyksiä. Vaikka poika oli menettänyt isänsä I maailmansodassa ja kansaa oli kiihotettu tuntemaan saksalaisia kohtaan pelkoa ja vihaa, saksalaisten sotilaiden ystävällinen käytös oli luonut myönteisen ilmapiirin. Monista kristityistä ja ”huonoista” ranskalaisista propagandalähetysten saksalaisvihamielinen asenne oli vastenmielinen. Ohjelmissa saatettiin selkeästi tyytyväisinä esittää, että ryhmä saksalaisia sotilaita, jotka olivat hiljattain vielä juoneet samppanjaa eräässä ravintolassa, oli kaatunut viimeiseen mieheen itärintamalla. Kuulijat ymmärsivät, että Ranskassa ja koko Euroopassa vallinnut ruokapula oli brittien merisaarron syytä. Myös pommitukset olivat kohdistuneet myös ranskalaisseuduille jo ja saksalaisten ilmatorjunta oli (kuulijoista valitettavasti) heikkenemässä. Normandiassa jouduttiin juoksemaan pommisuojissa ja sirpaleita osui jo kouluihin ja ympäristöön. Pommituksia ylistävät propagandalähetykset ja kommunismin puolesta sotiminen saivat monen ranskalaisen tosiasiassa ajattelemaan, että tämä ”Euroopan sisällissota” oli tosi syvältä. Asioita seuraavat ranskalaiset tiesivät myös Ranskan julistaneen Saksalle sodan ilman, että olisi ollut todella kokenut itsensä uhatuksi. 

Kun amerikkalaiset marssivat Pariisiin, he yllättyivät myönteisestä vastaanotosta kansan taholta. Normandiassa heitä kohtaan oltiin oltu ynseitä. Tähän oli selvä syy: Normandia oli tuhoutunut taisteluissa ja kaupungit pommitettu voittajien toimesta raunioiksi suuria uhreja siviiliväestölle tuottaen. Perheiden omaisuus oli palanut. Esim. Saint-Lô oli tuhottu 90 % laajuisesti eikä voittajia juhlimaan olisi ollut enää väkeäkään. Kun kanadalaiset marssivat pahasti tuhottuun Caenin kaupunkiin, ranskalaiset sylkivät heidän päälleen. Le Havren olivat britit polttaneet fosforipommeilla tarkoituksella (selkeästi maan ulkomaankaupan kanssa kilpailleen ranskalaisen satamakaupungin kohtelussa oli kauppasodan maku) ja siellä liput olivat puolitangossa säilyneiden talojen pihoilla. Normandiassa ei saksalaisten heiloja ajeltu kaljuiksi. Voittajat olivat syyllistyneet puolestaan lukuisiin raiskauksiin alueella. 

Tähän yhteyteen voisi laittaa väliin otteen kirjasta Der Grosse Wendig 5: ”Eräs saksalainen muistelija kertoo matkastaan Normandiassa veteraanien ja ranskalaisten ystävien kanssa sodan jälkeen. Kanadalaisten maihinnousulohkon kylässä Bretteville-sur-Odon eräs nainen kertoi olleensa 13-vuotias maihinnousun aikaan. Hän oli näyttänyt valokuvia valtavista tuhoista. Koko kylä oli tuhoutunut maan tasalle. Kanadalaiset olivat raiskanneet tytön äidin ja ampuneet hänet. Tytön silmien edessä oli murhattu myös tytön isoisä päähän ampumalla, kun tämä oli yrittänyt mennä väliin. Puheet taltioitiin. Nainen sanoi kyyneleet silmissä kylään ennen maihinnousua majoittuneiden SS-divisioona Hitlerjugendin nuorten sotilaiden olleen samanlaisia kuin nämä nykyiset matkaajat. He olivat olleet aina hyvin kohteliaita ja tehneet hyvän vaikutuksen. Veteraanit selittivät kanadalaisten sotarikoksia. He olivat aina ampuneet kaikki vangeiksi antautuneet saksalaiset sotilaat. Neljä viikkoa maihinnousun jälkeen olivat heidän neljä komentajaansa käskeneet kanadalaisia sentään edes kuulustelemaan vankeja ennen teloitusta. Eräs historioitsija oli myöhemmin kertonut, että ensimmäisten kanadalaisten maihinnousuaaltojen joukossa oli ollut paljon tuomittuja rikollisia ja kuritushuonevankeja, joille oli luvattu vapaus onnistuneen maihinnousun jälkeen. Ranskalaiset veteraanit olivat selittäneet, että naisia ei voitu laskea pelloille tai ulos kuin vartioituina, koska Liittoutuneiden sotilailla oli tapana kiusata ja raiskata heitä. ”( “US-Verbrechen in der Normandie” (583-584)) 

Normandian siviiliuhreiksi sodan vuoksi Gautier antaa luvin 50 000 kuollutta ”invaasion” 1944 yhteydessä. Kuinka paljon enemmän Saint Lô:ssa olisi menehtynytkäään, jos saksalaiset eivät kaiken maihinnousun odotuksen hektisyyden halliten olisi vielä samanaikaisesti evakuoineet kaupungin sairaalan ja vielä 500 ranskalaista siviiliä omiin bunkkereihinsa suojaan sodalta 6.6.1944. 

Le Havren suuri pommitus on kiinnostava tapaus ja siihen palataan kirjassa uudelleen sivuilla 130-132. Kaupungin tuhoaminen oli täysin turhaa, sillä Pariisi oli jo vapautettu ja myös suuret satamakaupungit Hollannissa ja Belgiassa oli myös vapautettu. Itse satama kaupungissa oli käyttökelvoton ja sitä oli jo pommitettu lukuisia kertoja aiemmin. Britannian sota-arkistojen ollessa osin salatut, voidaan silti arvella kaikenlaista. On mahdollista, että pommituksella harjoiteltiin muutamia kuukausia myöhemmin tehtyä Dresdenin tuhopommitusta. Valitettavasti vain 30 000 asukasta oli noudattanut saksalaisen tuhoa aavistaneen komendantin kehotusta jättää kaupunki ja siellä asui yhä 40 000 siviiliä. Komendantti Wildermuth yritti neuvotella aselevosta ja siviilien evakuoinnista ennen uhkaavaa englantilais-kanadalaista hyökkäystä. Britit vastasivat pian terroripommituksella. Monet valopommit merkitsivät kaupungin historiallisen kaupunkikeskusta, minkä jälkeen 1800 RAF-lentokonetta pudottivat 1800 tonnia fosforipommeja alas. 105 minuutissa kuoli heti 3000 asukasta ja tuhannet vammautuivat eliniäksi. Englantilaiset eivät säästäneet edes Frans I:n rakennuttamaa katedraalia. Tuona päivänä kuoli monilapsinen perhe, jonka kirjailija henkilökohtaisesti tunsi ja joka oli hakenut turvaa menemällä suojaan katedraaliin. Isä, äiti ja yhdeksän lasta. Liittoutuneet ja etenkin englantilaiset tuhosivat historiallisen keskustan jokaisesta Normandian kaupungista (poislukien Honfleur ja Bayeux) , vaikka tiesivät, että luostarien, käsityöläiskotien, katedraalien ja sairaaloiden pommituksilla ei ollut minkäänlaista sotilaallista hyötyä. Kyseessä oli mielivaltainen ja turha terrorismi, joukkomurhien sarja. Le Havren asukkaat muistavat, kuinka kansallissosialistinen hyväntekekeväisyysjärjestö oli lähettänyt kaupungin nälkää näkeville asukkaille elintarvikkeita v. 1940. Englannin ilmavoimien pommitukset Ranskan kaupunkeihin vaativat enemmän siviiliuhreja kuin Saksan pommitukset Englantiin. Ranskalaisten siviiliuhrien määrä liittoutuneiden pommituksissa on minun tietojeni mukaan koko Ranskan alueella yli 100 000. Englantilaiset pudottivat myös aikasytyttimellä varustettuja pommeja, jotka tappoivat raunioiden raivaajia ja uhrien auttajia siis. 

Pas-de-Calaisin rannikkoa pommitettiin kai osittain sotilaallisen syyn vuoksi: Saksalaisia hämättiin myös tällä tavalla, jotta he olisivat luulleet, että maihinnousua suunniteltiin sinne. Olisiko pommitukset voitu kuitenkin toteuttaa niin, että ranskalaisia siviilejä ei olisi kuollut yli 12 000 näissä pommituksissa? 

Päinvastoin kuin ranskalaisten koululaisten yli sadan vuoden ajan pänttäämä propaganda väittää, oikea historia kertoo Ranskan aggressiosta Saksan keisarikuntaa kohtaan ja laajenemisesta tämän jatkuvan aggression seurauksena. Kirjailija kertaa eri sodat 1500-luvulta lähtien. Monetkaan eivät tiedä, millaista hävitystä Ranskan armeijat järjestelmällisesti harjoittivat Ludvig XIV:n sodissa ja Seitsemänvuotisessa sodassa. Noin 16 ranskalaista hyökkäystä vuosina 1300-1600 Michale Connorsin mukaan. Yhteensä 30, kun mukaan otetaan vuodet 1635-1815. Saksalaisia hyökkäyksiä nolla kirjailijan mukaan. Vuonna 1792 tosin Preussi laiskasti yritti auttaa Ranskan kuningasta vallankumouksellisia vastaan etenemällä Champagneen. Vuonna 1806 Preussi julisti sodan Napoleonille. Sitten taas vuosina 1870 ja 1914 Ranska oli syyllinen sotiin, kuten myös 1940. Vaikka Ranska oli syyllinen, Saksa vaati rauhanteossa 1871 vain osan Ludvig XIV:n Nimwegenin rauhassa (1678) anastamastaan alueista eli ne, jotka Elsassissa ja Lothringenissa olivat säilyneet saksankielisinä. Vielä 1500-luvulla Saksan keisarikunta oli ulottunut Verdunin länsipuolelle. Niin Saksan ja Preussin sodassa kuin I maailmansodassa saksalaiset joukot käyttäytyivät hyvin sivistyneesti. Toisin kuin mielipuolinen sotapropaganda väitti ja väittää edelleen. Maltillinen reagointi ranskalaista terroritoimintaa vastaan 1870 ja belgialaista 1914 oli välttämätöntä ja Belgiassa terrori loppuikin lyhyeen. 

Colin Simpson kertoo totuuden Lusitanian upottamisen taustalta kera dokumenttien 1973. Maailmansodan ja Venäjän vallankumouksen syyksi sanoo Pierre de Villemarest kv. talouden. Keisarin Saksa ja tsaarin Venäjä olivat uhkia ja ne haluttiin kukistaa. Pariisin kulississa työskentelivät angloamerikkalaiset pankkipiirit ja -verkostot samoja päämääriä kohden: molempien hallinnot haluttiin syöstä vallasta ja varmistaa kontrolli niiden talouksiin. Kirjailijan mukaan myös 2. maailmansodassa olisi ollut kysymys tästä. Minun mielestäni NL oli jo kontrollissa. Kyse oli maailmanherruudesta ja sen kattavuudesta yli koko maailman. Kapinapesäke (Saksa) oli tuhottava. Se ei halunnut sotaa. 

Ranskan vasemmisto vs. Kansalliset tai katoliset 

Ranskan armeijan nopeaan kukistumiseen vaikutti osaltaan kommunistisen puolueen sabotaasi- ja propagandatoiminta. Stalinin ja Hitlerin hyökkäämättömyyssopimuksesta lähtien kommunistit olivat ystävällisiä Hitlerin Saksaa kohtaan ja ottivat riemukkaasti vastaan Ranskan kukistumisen ja Wehrmachtin marssin Pariisiin. Vasta 22.6.1941 alkoi vastarinta ja Ranskan vastarintaliikkeen toiminta pyöri alusta loppuun saakka lähinnä kommunistien varassa. Tämä on syytä muistaa, kun nämä samaiset kommunistit sitten myöhemmin ovat ylistäneet sotaansa ja uhrauksiaan ja kun gaullistis-vasemmistolainen propaganda on tehnyt näistä voimista isänmaallisia ja isänmaallisista ja kansallismielisistä rikollisia (sekä tavallisista virkamiehistä). Jo ennen syksyä 1939 olivat vasemmistolaiset olleet antimilitaristisia ja pasifistisia. Leninistinen intelligentsija siis oli avoimesti valmis kollaboraatioon (tavoitteelliseen yhteistyöhön) Wehrmachtin kanssa heti, ja jo sodan aikana, mikä herätti oikeistossa vastenmielisyyttä vasemmistoa kohtaan. 

Vaikka vihollisuuksia oli lietsottu Saksaa vastaan, monet Ranskassa olivat taipuvaisia luopumaan vastarinnasta ja halusivat sodan loppumista. Saksan johtama Eurooppa ei edes tuntunut niin huonolta ajatukselta, koska vaihtoehtona oli bolsevismin (oikeammin ilmaistuna juutalaismafia; MM:n huomautus) voitto tai USA:n täydellinen hegemonia. Saksassa nähtiin paljon tervettä piirteitä, kun taas Kolmas tasavalta oli jo 40 vuotta suorastaan vainonnut katolisia ja ampunut sotaveteraaneja 6.2.1934. 1936 oli kansanrintaman voitto pahentanut kehitystä. Suuresta vallankumouksesta saakka vapaamuurarit olivat ajaneet vasemmistolaisuuta ja vastustaneet katolisia. Valtion virkamies joutui käymään salaa kirkossa ja armeijan edustajakin jäi vaille ylennyksiä, jos ei ollut vapaamuurarien mieleinen edistysmies. Ranskassa esiintyi paljon kansallismielisyyttä, joka vastusti liberalismia ja vasemmistolaisuutta ja ajatteli niista asioista paljon Saksan kansallissosialistien tapaan. Monet paljon sittemmin voittajien kelkkaan hypänneitä ja myöhemmin kuuluisia tasokkaammat kirjailijat lähentyivät fasismia ja olivat jo aiemmin tehneet näin. Vain Action francaise oli edelleen syvästi saksalaisvihamielinen. Vaikka 1789 vapaamuurarit nimittivät ranskalaisia ”Suureksi kansakunnaksi”, vapaamuurarit levittivät vasemmistolaisia ja kansainvälisiä ideologioita ja arvoja. 

Saksalaisten moitteeton käytös ja lempeä miehityshallinto sekä toistaiseksi miedot aselepoehdot lisäsivät Saksan suosiota ja toisaalta esim. Englannin Mers-el-Kebirissä suorittama hyökkäys Ranskan laivastoa vastaan vähensi Liittoutuneiden suosiota, Iskussa sai surmansa 1300 ranskalaista sotilasta. Englantiin sotalaivoissa saapuneet sotilaat joutuivat sotavankien tapaan kohdelluiksi. Tällä mainitun 5.7.1940 Oranin laivastoa kohdanneen iskun vuoksi Ranska katkaisi diplomaattisuhteet Britanniaan. Jos Ranskan johdolla olisi ollut haluja liittoutua Akselivaltojen kanssa, se olisi varmasti käynyt helpostikin päinsä. Epäilen kuitenkin kirjailijan näkemystä, että tältä vain täpärästi vältyttiin. 

Turhaan ei Richard von Weizsäcker kertonut Le Mondessa 24.5.1989 saksalaisen historioitsijan sanoneen (nimeämättä tätä) salamasodan jälkeen 1940 kesällä: ”Olemme saavuttaneet kaksi tavoitetta: Olemme murtaneet Maginot-linjan, ja olemme kitkeneet ihmisten sydämistä vuoden 1789. 

Sisällissota 

On muistettava, että Pétain oli Ranskan laillinen johtaja ja hallitus laillinen hallitus. Vaikka useat virkamiehet ja poliitikot pakenivat, heillä ei ollut mitään mandaattia ryhtyä kilpailemaan laillisen johdon kanssa, joka oli halunnut tehdä aselevon ja välttää turhaa verenvuodatusta. Vastapuolella miehitysalueiden hallintoa ja Vichyn hallituksen hallitsemaa Ranskaa oli kommunistien ja de Gaullen kannattajien vastarintaliike, jonka toiminta olisi ollut täysin laitonta jo ilman mitään aselepoakin sen jälkeen, kun maa olisi tullut miehitetyksi ja taistelut loppuneet. Nyt tämä kv-oikeudellisesti katsoen rikollisjoukkio aloitti hirvittävän terrorisodan miehitysjoukkoja ja ranskalaisia vastaan. Mikään rikos ei ollut liian hirveä eikä mikään väkivallanteko liian julma näille roistoille. Toiminta oli salamurhia, ryöstöjä ja terrori-iskuja, joissa kuoli paljoin siviilejä. Osaksi etenkin Etelä-Ranskassa toiminnasta vastasi aines, joka oli tullut Ranskaan Espanjasta hävittyään Francolle sisällissodan. Kv terroristeille kyse olikin sisällissodan jatkamisesta ja toisinnosta ja kv. bolševismin levittämisestä. Myös gaullistit osallistuivat täysin rinnoin rikoksiin, mutta heidän merkitys oli vähäinen. Lähes tärkein tavoite oli saada saksalaiset reagoimaan rikoksiin siten, että heidän suosionsa vähenisi kostotoimien vuoksi. Tässä ei suinkaan onnistuttu mietojen vastatoimien vuoksi. Kuolemantuomiot olivat harvinaisia ja moni sellaisen ansainnut selvisi keskitysleirikomennuksella sodasta. Toisin kuin propaganda väittää, Gestapo oli hyvin maltillinen ja väkivaltaiset kuulustelut harvinaisia ja tarkoin kontrolloituja. Loppua kohden tietenkin voittaja oli selvillä ja siten vastarintaliike voimissaan. Tihutöiden tekoa helpotti myös etenkin juuri ennen maihinnousua Wehrmachtin maanpetoksellinen toiminta-suorastaan yhteistoiminta partisaanien kanssa. 

Ranskaa on sodan jälkeen hallinnut gaullistien ja kommunistien liittouma ja ulkomaillakin propaganda on ollut voimakasta. Siksi moni ei ymmärrä, että esim. Pierre Laval ei ollut mikään ”kollaboraattori”. Hän oli poliitikko, joka voitti kilpailijansa kenraali Giraudin ja joka oli aina toiminut vain Ranskan puolesta. Kuten kaikki muutkin Vichyn Ranskan sekä miehityshallinnon poliitikot ja viranomaiset. He olivat pyörittäneet hallintoa. Poliisit eivät myöskään olleet mitään ”kollaboraattoreita”, vaikka eivät olisi sanoutuneet irti viroistaan tai ryhtyneet sisseiksi. Tosiasiassa Pierre Lavalin murha 15.10.1945 oli erityisen alhainen rikos ja sen teki jokin vehkeilijä, joka jo 1943 katsoi olevansa Ranskan hallitsija ja joka oli päättänyt , että Lavalin on kuoltava. Tämä kommunistiryhmä oli siirtynyt kollaboraatiosta vastarintaan. Rikollisia eivät suinkaan olleet kymmenet tuhannet ranskalaiset, jotka ilmoittautuivat vapaaehtoisina taistelemaan kommunismia vastaan itärintamalla. Heistä suuret joukot taistelivat viimeiseen saakka puolustaen Berliiniä. Monet siitä selvinneet joutuivat De Gaullen joukkojen murhaamiksi. Osa selvisi takaisin Neuvostoliiton vankileireiltä. Näistä eivät kaikki olleet saksalaisystävällisiä, kuten eivät monet toisen leirin maanmiehistään olleet mitään anglofiileja. Vapaaehtoiset taistelivat Saksan joukoissa hallituksensa luvalla eivätkä olleet tehneet mitään väärää. 

Murhaajat saivat aseita, rahaa, agentteja ja kannustusta toimiinsa Lontoosta. He murhasivat siis usein tavallisia ranskalaisia, joilla oli usein jokapäiväistä kokemusta erittäin korrektisti käyttäytyvästä miehitysvallasta. Sisällissota jatkui vuoteen 1947 ja on poliittisesti jatkunut tähän päivään saakka. Vapaamuurarit ovat taas voitolla, kun saksalaiset olivat kieltäneet liikkeen 1940. 

Murha- ja väkivaltaorgiat 

Vuosien 1944 ja 1951 välissä kaksi miljoonaa ranskalaista joutui vainotuksi sen vuoksi, että oli kuuliainen lailliselle hallinolleen. Luvut ovat epätarkkoja ja etenkin murhattujen määrää on ollut vaikea saada selville tai pikemminkin sitä on koetettu painaa alas tai siitä on koetettu vaieta. 900 000 pidätettiin. 200 000 vangittiin. 150 000 joutui käymään läpi oikeusprosessin. 110 000 sai tuomion. 50 000 menetti tulonsa, eläkkeensä, kunniallisella tavalla hankitut ansiomerkit/tunnustukset, kansalaisoikeutensa ja omaisuutensa, joka takavarikoitiin. 8000 tuomittiin virallisesti kuolemaan. Yli 100 000 murhattiin epäselvissä oloissa mielivaltaisesti ilman oikeudenkäyntiä. Tuhannet naiset ja tytöt ajettiin kaduille, pää paljaaksi ajeltuna ilmanvaatteita. Heitä häväistiin monin tavoin. Usein heidät pantiin näytille hakaristi iholle maalattuina. Naisia piestiin ja murhattiin. Kirjailija puhuu ranskalaisten naisten massamurhasta. Kaikki paisui järjettömiin mittoihin. Esim. syyskuun alussa 1946 ammuttiin Lounais-Foixissa Antonia N. Kuvankaunis 17-vuotias nainen ja hotellityöntekijä, jonka rikos oli olla raskaana saksalaiselle luutnantille, joka oli tarjonnut naiselle avioliittoa. Eräs Simone D, joka oli Radio Pariisin työntekijä, tuomittiin elinkautiseen, koska oli vinkannut kuuluisan journalistin Jean-Hérold Pacuisin artikkeliin. Murhia ei siis tehty pelkästään ilman prosessia. 105 000 murhattua kesäkuun 1944 ja helmikuun 1945 välillä on peräisin 1951 Ranskan sisäministerin Adrien Texierin arviosta. Luku voi olla suurempikin. Etelä-Ranskan osalta Turvallisuusupseerit ovat arvioineet luvuksi 50 000. 

Vain Atlantin rannikolla, esim. Calaisissa ei naisia ajeltu kaljuiksi. Täällä Englanti oli päävihollinen ja alue kokenut kovia. Viha oli molemminpuolista. Kun saksalaiset oivat jakaneet ylijäämäruokansa puutteessa eläneille asukkaille, englantilaiset jakoivat ne sioille. Väkivalta rehotti pahimmin kuitenkin Loiren eteläpuolella eli Eteläosassa maata. 

Mitään uhkaa ei tietenkään ollut enää olemassa, kuten vastarintaliikkeen väestä oli ollut saksalaisille. Silti näissä laajoissa puhdistuksissa kuulusteltiin laajoja väestönosia erittäin raa’asti. Hakattiin, poltettiin tupakalla, kaadettiin kylmää vettä päälle jne. Erittäin harvoin kohteena oli oikea rikollinen. Toiminta oli niin brutaalia, että eräs puhdistuspoliisi M. Alexander sanoutui irti nähtyään, kun eräässä hotelli Columbien kylpyhuoneessa oli nähnyt, kuinka mies hakkasi tyttöä vyöllä, kun oli ensin tunkenut viivoittimen tämän anukseen. Erään juutalaisen Susanne Barruchin (os. Millau) kuolemantuomio johti kommunistisen lehden La Voix du Midin mukaan teloitukseen seuraavana päivänä. Syy oli, että hän oli juutalaisena ollut seksisuhteissa saksalaisten kanssa. Artikkeli on lukemisen arvoinen. Tuomiossa sanotaan, että koska nainen oli pelastanut erään perheen varoituksellaan, hänellä täytyi olla luottamukselliset suhteet Gestapoon. 

Yleensä puhutaan vain kaljusta naisista, mutta ei ymmärretä, että suhteella saksalaiseen joutui jo monesti kauhealle vankileirille. Näin kävi 16-vuotiaalle Nicole Gauthier-Turotoskille, jolla oli ollut suhde 19-vuotiaan vartiosotilaan kanssa. Tämä oli opettanut tytölle saksaa ja oli suuri Ranskan ihailija. Nainen on kertonut kirjassaan kokemuksistaan Allierin keskitysleireillä, etenkin Wald von Troncaisin vankilassa. Kun häntä oli kidutettu Montluconin poliisiasemalla, hänet vietiin satojen muiden vankien kanssa häväistyksi ja rääkätyksi. Hän joutui tekemisiin mielipuolisten, perverssien sairaiden kanssa, kuten erään, joka aina hänet kohdatessaan tervehti ampumalla konepistoolilla lattiaan. Paljasrintaisia naisia hakattiin härkävaljailla, kunnes he kaatuivat maahan tiedottomina. Tietenkin naisia raiskattiin, joskus joukkoraiskauksin. Hyvin nuori tyttö Paulette raiskattiin seitsemän vastarintamiehen toimesta ja asetettiin vielä koiran käytettäväksi. Hyvin nuoria tyttöjä ja jopa lapsia oli internoitu leiriin. Miehiäkin oli ja heistä oli tehty vetoeläimiä, joita hakattiin ongenkoukuilla varustetuilla piiskoilla, kun he vetivät valjaissa tavaroita juosten. Eräs Rossingnol-niminen mies joutui kiipeämään puuhun ja laulamaan eri lintujen tapaan, jos ei ollut käymälässä paljain käsin tyhjennyshommissa. Huhtikuussa 1945 Nicole Gauthieria syytettiin valtionturvallisuudenvaarantamisesta. Hän oli tuolloin 17. Syyte tuli siis saksankielen opettelemisesta saksalaisen sotilaan kanssa ja sotilaaseen rakastumisesta. 

Olen jo aiemminkin lukenut, kuinka ranskalaiset ”horisontaalisesta kollaboraatiosta” syytetyt naiset häväistiin vankiloissa mm. siten, että he joutuivat kulkemaan harjan- ja luudanvarret peräsuolissaan. Luonnollisesti television historiadokumentissa oli vastarintaliikkeen kommunistin suulla väitetty, että näin olisi tehty muka vastarintaliikkeen naisille. Mikä saatanallinen valhe. Kuten tuon tytön myöhemmistä muistelmista ilmenee, tytöt ja naiset pakotettiin seksuaaliperverssitikkojen himojen välikappaleiksi. Tällaista pirullista touhua ei esiintynyt Saksassa, vaan se on nimenomaan ns. demokraattisen järjestelmän taustalla vaikuttavan toimijan tavaramerkki. Se vihaa eurooppalaisia hirvittävästi. 

Jo sodan aikana murhattiin monia valtion viranomaisia, joiden ainoa rikos oli velvollisuudentuntoinen palvelus toimessaan. Amiraali Darlan ja ministeri Philippe Henriot olivat tunnetuimmat. Osuva esimerkki on Järjestyksenvalvonnan päätarkastajan sijainen Francois Sidos, joka oli Verdunin veteraani ja maan korkeimpien kunniamerkkien haltija. Suuret taiteilijat pääsivät hengestään, usein vasemmistolaisten kollegojensa vaatimuksesta. Gaulle ja Lontoo kehottivat tappamaan miliisejä kuin koiria. Heitä murhattiin mielivaltaisesti (myös sodan jälkeen). 24.8.1944 ammuttiin 17-vutias maatalon poika, jonka ainoa rikos oli kuulua miliisiin. Miliisejä eli tavallisia poliisimiehiä teloitettiin julkisesti ja nämä olivat kuin kansanjuhlia vastarintaliikkeen jäsenille. Tyyppiesimerkkinä mielivallasta voisi ottaa 20.4.1944 tapahtuneen Ernest Jourdanin murhan. Tämä oli 43-vuotias miliisin aluevastaava Voironissa ja tehtailija. Neljä kommunistia etsi häntä talostaan. Lähietäisyydeltä he murhaavat kolme miestä. 41-vuotias vaimo Florentine Jourdan raahautuu haavoittuneena olohuoneeseen, jossa hänet ammutaan kuoliaaksi. Sitten he etenevät alempaan kerrokseen ja murhaavat Marie Jourdanin, miliisiviranomaisen tädin, joka oli 81-vuotias leski. Huoneestaan tulee yöpuvussa tulee Jourdanin äiti, joka on 66-vuotias. Joukon johtaja Colonna ampuu ohi ja äiti suojaa 2-vuotiasta Daniele-tytärtä seinää vasten. Viimein naiseen osuu kaksi luotia ja hän kaatuu huoneeseen. Colonna etenee lapsen huoneeseen ja Daniele alkaa itkeä. Colonna ampuu lasta neljästi päähän. Kirjalijan mukaan tällaisista kokonaisten ranskalaisten perheiden murhista voisi kirjoittaa hyllyittäin. Esim. Ornen piirikunnassa matilalla Les Déserts (Férriere la Verrieren kylässä) eivät murhaajat tavoittaneet maatilan poikaa kotoaan, joten he murhasivat pettymystään purkaen tämän sijaan seitsemän ihmistä, joukossa mukana 14-vuotiaan palvelustytön, joka oli paennut sikolättiin, sekä armenialaisen räätälin, joka oli vetäytynyt Pariisista maaseudulle elääkseen rauhassa. 

Samassa Normandian piirikunnassa murhattiin automekaanikko Georges Aubier, jonka ainoa rikos oli se, että hän osasi vähän saksaa. Myös hänen kanssansa samassa talossa ollut mies ammuttiin. Hänen syntinsä oli ollut tarjota suojaa pommituksilta talossaan tälle mekaanikolle. Tuhannet muutkin kunnon kansalaiset joutuivat näiden rikollisten tappamiksi, häpäisemiksi, kiduttamiksi. Usein mitä julmimmilla tavoilla. Sodan jälkeen kunnostautuivat monet verenhimoiset henkilöt, jotka olivat päässeet käyttämään tuomiovaltaa. Nuoria poikasia ja toisaalta lukuisia yli 70-vuotiaita ikäihmisiä tuomittiin. Sokeita ja raajarikkoja ja ilman mitään kunnollisia syitä. Esimerkkeinä paljon tuomioita jaelleista henkilöistä kirjailija luettelee Bernard Leguayn, jonka tuhka 1977 siirrettiin vastarintamuistomerkin kryptaan, sekä Nathan Lindnerin, joka ilmestyi 1974 julkisuuteen lehdenomistajana. 

Sodanjälkeinen Ranska 

De Gaulle ei ollut kommunisti, mutta oli päättänyt tehdä näiden kanssa lopun traditionaalisesta Ranskasta. Tämä ”kapinallinen”, jolla oli ”tietty käsitys Ranskasta” – hänen omansa ja joka pituudessaan uskoi olevansa koko Ranskan ruumiillistuma, oli vain seikkailija ja karrieristi jolla ei ollut mitään moraalia tai uskoa. Hänelle kaikki kaappaukset ja mitä epärehellisimmät ja alhaisimmat teot olivat sallittuja päämääriensä saavuttamiseksi: Ranskalle ja hänelle itselleen jälleen suuruuden ja kunnian saavuttaminen. Mies oli kuin Robespierre Ludvig XIV:n henkilössä, epäilemättä lahjomaton ja patriootti, mikä nosti hänet perustamansa Viidennen tasavallan kärjessä häntä seuranneiden poliitikkojen yläpuolelle, mutta hänestä puuttuivat kaikki inhimilliset tunteet, mikä antoi hänelle paljon liikkumavaraa. 

Kommunistien ja gaullistien liitto on siis hallinnut Ranskaa sodan jälkeen. Epämääräisten ja utopististen käsittein Vapaus, Veljeys ja Tasa-arvo nimissä olivat vapaamuurarit hyökänneet kaikkea sitä vastaan, mikä oli tehnyt eurooppalaisista kansakunnista voimakkaita vuosisatojen aikana. Hitler joutui miehittämään Ranskan ja tarjosi tilalle Työtä, Perhettä ja Isänmaata. Mutta hän hävisi ja kaikki vajosi rappiolle. Vasemmistolaisuus, väestönvaihto, abortti, homoseksuaalisuuden ylistäminen, perheen tuhoaminen jne. Nyt katolinen kirkko on murskattu ja papit yleisesti lähellä vasemmistoa arvoiltaan ja vastarintaliikkeen kannattajia. Lehdistö takavarikoitiin ja valtiollistettiin kommunistien ja gaullistien valvontaan. LICRA(Kv. Antisemitismin vastainen Liiga) ja muut painostusryhmät huolehtivat siitä, että sananvapautta ei käytetä paljastamaan totuutta maan tilanteesta ja menneisyydestä. Sitä ei ole. De Gaulle nimitti pääministeriksi kommunistisen rintamakarkurin Maurice Thorezin eikä vaatinut tuhansia maanmiehiään luovutettaviksi Neuvostoliiton vankileireiltä. Vapaamuurarikenraali Matter johti puhdistuskomissiota, joka puhdisti armeijan ”epäluotettavista” aineksista. Indokiinan ja Algerian soten aattona 13 000-14 000 upseeria sai lähtöpassit armeijasta. De Gaulle aloitti siirtomaasodan karmeliitta ylipäällikkönä ja kommunisti ja KPF:n keskuskomitean jäsen vuodelta 1926 sotaministerinä. 

Ranska lienee yhä vaarallinen maa. 1976 Vastarintaliike järjesti SS-upseeri Jochen Peiperin julkisen lynkkauksen. Mies oli ostanut Ranskasta maatilan ja asettunut sinne. Historiasta valehtelu menee koko ajan hurjemmaksi ainakin. Tämä johtaa (kuten muuallakin) irvokkaisiin näytösoikeudenkäynteihin ja oikeusvaltion alasajoon entisestään. Maurice Paponia syytettiin 1981 eli 40 vuotta kaiken jälkeen yhteistoiminnasta. Kirjan kirjoittamishetkellä ”Ikuisen Vihan lobbausjärjestöjen” julkisuudessa vahvasti pitämä jupakka jatkui edelleen.” René Bousquet joutui hullun murhaamaksi yli 50 vuotta sodan jälkeen, kun ensin samojen lobbyjen värväämä, mutta huonosti opastettu iskuryhmä oli heittänyt hieman vanhemman nimikaiman kasvoille happoa. Sitten on tapaus Paul Touvier, jonka presidentti armahti aikoinaan. 50 vuotta myöhemmin hänet tuomittiin elinkautiseen vankeuteen, vaikkaoli syöpäsairas. Uudelleen tuomitseminen armahduksen jälkeen kyseenalaistaa koko roomalaisen oikeuden järjestelmän, joka on ollut Ranskan oikeudenkäytön perusta vuosisatoja. Muistini mukaan myös Klaus Barbie oli aiemmin jo kerran tuomionsa saanut, mutta ihmeellisten propagandakampanjojen jälkeen hänet asetettiin uudelleen oikeuteen. Alamäki jatkuu. 

Lainaus: ”De Gaulle, joka sotavuosina eli mukavaa elämää Lontoossa ja kehotti sieltä käsin ranskalaisia koko ajan tottelemattomuuteen laillista hallintoaan kohtaan, sai maksaa kaikesta, kun hän ns. ”peri pentunsa koiriltaan”, kuten kirjoitti eräs hemmoteltu, anarkistinen, vastarintaliike-kultin kasvattama pikkuporvari, joka kapinoi järjestystä, moraalia,, ylipäänsä kaikkea mahdollista ja joka huolimatta suvaitsemattomuudestaan kaikkia menneitä arvoja kohtaan halusi kirjoittaa punaisin kirjaimin: Kieltäminen on kiellettyä.” De Gaullen syrjäyttämisen taustoja en ole pohtinut. Olisiko tosiaan ollut vain ”Hullun vuoden” satoa. Oliko sen tarkoitus vain mädättää lisää ja olla osa 60-luvun suurta murrosta, jonka taustalla tietenkin ovat tutut tahot. Gaullistien ja kommunistien tai äärivasemmiston liitto jatkui tämänkin jälkeen. 

Tulle ja Oradour 

Tullessa oli 6.6.1044 vastarintaliike hyökännyt varuskuntaan vastoin komentajansa nimenomaista kieltoa. Kasarmilla oli ollut lähinnä vanhoja reserviläisiä, jotka antautuivat partisaaneille. Heidät surmattiin teloitustyyliin. Kun saksalaiset valtasivat Tullen takaisin 9.6, heitä odotti toveriensa ruumisröykkiö. Ruumiita oli 52 ja ne olivat silvottuja ja häväistyjä. Etenkin yhden ruumiin tila kieli kidutuksesta. Silminnäkijöiden mukaan hän oli myös antautunut, kun oli ensin paennut metsään. Sekä Tullessa että Oradour-sur-Glanessa 10.6. suoritettiin rankaisutoimia partisaaneja kohtaan. Tullessa teloitettiin vain suhteessa 1:1 sopivia syylliskandidaatteja murhattujen saksalaisten määrään nähden. Oradour oli kommunistipartisaanien yksi päätukikohdista. Sieltä oli hyökkäilty jo vuosia lähes joka kuukausi ja alueella vaikutti ryhmä Espanjasta paenneita (muistamme, miten kv. kommunistit siellä riehuivat, esim. raiskasivat ja murhasivat nunnia ym.). Paikallinen pappi oli mukana toiminnassa ja piilotteli kirkossa esim. liittoutuneiden alasammuttuja lentäjiä. Miehiä ja aseita ja ammuksia oli jaeltu eri taloihin piiloteltavaksi. SS-divisioona Das Reich joutui eliminoimaan selustauhkansa matkalla rintamalle. Se etsi myös hiljattain kaapattua upseeria ja useat merkit viittasivat siihen, että upseeria piiloteltiin Oradourissa. Upseeri aiottiin vapauttaa tai jos häntä ei löytyisi, oli määrä ottaa panttivankeja myöhempää vaihtoa varten. Taegen mukaan partisaanit olivat julkisesti uhanneet polttaa tämän korkean upseerin julkisesti. 

Muun muassa Vincent Reynouard on perusteellisten tutkimusten kautta osoittanut, että saksalaiset eivät tehneet minkäänlaisia rikoksia Tullessa tai Oradourissa. Oradourissa oli juuri alettu panttivankien valinta ja etsinnät/neuvottelut. Miehet oli sijoitettu vartioiduiksi, kun taas naiset ja lapset oli siksi aikaa sijoitettu kylän kirkkoon suojaan mahdolliselta taistelulta tms., ja että he eivät olisi olleet häiriöksi. Ilmeisesti terroristitukikohdan talot oli jo päätetty polttaa, joten iso osa ulkopuolisista olisikin pitänyt siirtää muualle. Miehet oli jo ilmeisesti päätetty jo teloittaa. Osaston johtaja reagoi siihenastisiin tapahtumiin, vaikka käsky oli toisenlainen. Hän toimi kuitenkin kv. oikeuden mukaan. Kuinka ollakaan, partisaaneja piilotteli myös kirkossa ja siellä oli myös kätkössä huomattava määrä aseita ja ammuksia. Räjähdykset ja tulipalo johtuivat siitä, että partisaanit sytyttivät kellotorniin tulipalon, jossa kätketyt ammukset alkoivat räjähdellä, kuten oli varmasti tarkoituskin. Rikolliset eivät piitanneet sivullisista uhreista ja riskeistä niihin. He yrittivät luoda sekasortoa, jonka turvissa he voisivat paeta. Niinpä myös aseita ja ammuksia ei jätetty SS-joukoille. 

Vastarintataistelijat pääsivät ss-vartijoiden ohitse, mutta joutuivat tulitaisteluun. Palokaasut, sissien räjähteiden räjähtely ja harhaluodit johtivat useiden siviilien kuolemaan. On olemassa silminnäkijätodistuksia, joiden mukaan räjähdys ja tulipalo yllättivät vartijat ja että SS-miehet koettivat pelastaa niin monta siviiliä kuin pystyivät. Myör Herbert Taege on kirjoittanut Tullesta ja Oradourista (kirjat ”Wo ist Kain?” ja ”Wo ist Abel?”). Todistajat kertovat lapsia kirkosta ulos kiireesti kantavista ja elvyttävistä SS-miehistä. Mitään siviilien murhaamistarkoitusta ei tietenkään ollut ollut. (Missään Ranskassa eivät saksalaiset tietenkään tappaneet sivullisia naisia saati lapsia). Kun SS-joukot näkivät räjähdykset, he arvelivat (aivan oikein), että vastarintaliike hyökkäsi. Koska koko kylä oli käytännössä sissitoiminnassa mukana, joukot päättivät ampua miehet. Tämä oli normaali rankaisutoimi, koska tukikohdan väki oli syyllistynyt hirmutekoihin ja terrorismiin jo aiemmin. Taege (Matthes) kertoo, että joukot olivat juuri myös kohdanneet ambulanssin, jonka miehitys oli murhattu julmasti ja kuski sidottu ohjauspyörään. Ilmeisesti nimenomaan valtaosa miehistä olisi jo päätetty ampua. 

Tietenkin propaganda käänsi myöhemmin kaiken päälaelleen jälkeenpäin. Kirjoitettiin kirja, johon hankittiin väärä todistus vastarintaliikettä lähellä olevalta naiselta. Virallinen tarina on oikeasti hyvin epäuskottava ja vastoin todisteita. Nainen muutteli epämääräistä todistustaan useita kertoja ja virallinen totuus myös eli omaa elämäänsä. Vuonna 1953 järjestettiin omituinen näytösoikeudenkäynti, jossa vielä elossa olevat ss-miehet (joista moni oli elsassilainen) tuomittiin lieviin rangaistuksiin vaitiololupausta vastaan. Oikeudenkäynnin asiakirjat salattiin ikiajoiksi. Valitettavasti etenkin ulkomailla valhepropaganda tapahtumista uppoaa tietämättömiin laajasti. 

Saksalaiset siis kohtelivat ranskalaisia yleensäkin erittäin korrektisti. Vain pahimmat rikolliset teloitettiin. Vain pahimpia rikollisia kuulusteltiin kovakouraisesti. Joskus jouduttiin teloittamaan repressaalin (ilman varsinaista oikeudenkäyntiä) luontoisesti panttivankeja tai todennäköisiä syyllisiä tai samaa viiteryhmää. Kaikkien maiden armeijat ja poliisi suhtautuvat terroristeihin näin. Saksan menettely oli maltillisimmasta päästä. 

Rikokset saksalaisia kohtaan 

Esimerkiksi kenraali Leclercin joukot tappoivat kaikki käsiinsä saamat saksalaiset sotavangit. Leclerc komensi 2. panssaridivisionaa. Kuuluisa yli 800 vangin massamurha Pariisin lentokentällä panssarivaunuilla murskaten on kai huipennus, mutta vain yksi rikos loputtomassa ketjussa. Nämä joukot eivät juuri taisteluissa kunnostautuneet (amerikkalaiset olivat kaikki kaikessa ja Leclerc toimi jo lyötyjä joukkoja tai jälkijoukkoa yms. vastaan, ei koskaan ilman amerikkalaisia ilmavoimia tai tykistöä. Koskaan sillä ei ollut vastassaan saksalaista divisioonaa, saati sellaista, jolla olisi ollut ilmavoimien tuki) ja keskittyivät lähinnä rikollisuuteen, kuten Vastarintaliikkeen riveissään ryypännyt ja murhannut kirjailija Hemingway. Joukot koostuivat Englantiin paenneista De Gaullen rintamakarkureista. Leclerc ampui vankeja vielä antautumispäivän 8.5.1945 jälkeen. Jo kuukausi tästä oli jopa amerikkalaisten mitta tullut täyteen ja he passittivat Leclercin joukot ulos miehitysalueeltaan. Ryöstöt ja väkivaltaisuudet olivat olleet sitä luokkaa. Tästä pääsemmekin Ranskan miehitysvyöhykkeen tapahtumiin. Vaikka pääaihe on sota Ranskassa ja Ranskan sisällissota, niin voimme todeta ranskalaisten toimineen raiskausten ja ryöstöjen suhteen täysin Puna-armeijan tavoin. Vain siviilien joukkomurhat puuttuivat tai niitä oli vain pienemmässä mittakaavassa. Marokkolaiset ja senegalilaiset joukot eivät tosiasiassa erottuneet ranskalaisista koostuneista joukoista käytökseltään, vaikka ilmeisesti marokkolaiset tekivät raiskauksista lopulta suurimman osan. Kaikki joukot varastivat taloista järjestelmällisesti kaiken mahdollisen. Vaatteet, ajoneuvot, kankaat arvotavaran lisäksi. Karjan ja elintarvikkeiden ryöstö vaikutti tietenkin järkyttyvällä tavalla nälänhätään. Muiden muassa Tübingenin yliopistollisella naisklinikalla professori August Mayerin mukaan hoidettiin yli 900 sellaista raiskaustapausta huhtikuun ja elokuun välillä 1945, jotka vaativat lääke- tai kirurgidta hoitoa. Raiskauksia on siis tuolla alueella ollut valtavasti enemmän. Ne olivatkin jopa järjestelmällistä raiskaamista. 

Vähemmän on puhuttu Ranskassa olleiden saksalaisnaisten kohtalosta. Wehrmachtia avusti suuri joukko ns. Blitz-tyttöjä ja erinäistä palvelusväkeä. 10 000 saksalaista naista vangittiin Ranskassa 1944. Suuri osa heistä ei enää kotimaataan nähnyt. Pariisissa murhattiin 2000 saksalaisnaista. Seuraavat tiedot ovat Johannes Frankin kirjasta Eva Braun, joka pohjaa Nouville Voix-lehden numeroon 64/1983: Pariisissa vangittiin satoja Blitz-tyttöjä ja avustajia. Ensin heidät raiskattiin ja sitten heitettiin alas ylimmistä kerroksista pihalle. Cherbourgissa tapettiin 3000 Blitz-tyttöä ja naista. 200 kauneinta tyttöä erotettiin mustaihoisten raiskattavaksi. Muut riisuttiin alastomiksi, ajeltiin kaljuiksi, pyöriteltiin tervassa ja höyhenissä ja asetettiin näytteille. Lyonissa pidätettyjen miesten vaimot kuljetettiin kuorma-autolla joelle, kipattiin veteen ja sitten ammuttiin jokeen konekivääreillä. 

Tunnettua on, että sotavankeja Ranskassa oli, varsinkin sittemmin Yhdysvalloilta työvoimaksi saatuja. Tunnetusti (Bacque ym.) suuri osa nääntyi (314241, näistä 167 000 1945-48), osa myös heistä, jotka lopulta olivat töissä eivätkä näännytysleireillä, myös myöhempinä vuosina. Poikkeuksena ne, jotka pääsivät maaseudun perheisiin ja olivat usein jopa kuin perheenjäseniä. Seuraava kuvaus on hyvä esimerkki väestöön istutetusta hengestä. Poitiersissa saapuu erääseen paikkaan vankikuljetus, kaksi kuorma-autollista täynnä kurjassa kunnossa olevia sotavankeja. Heille naureskellaan pilkallisesti. Äkkiä eräs nainen huutaa: ”Saastaiset siat! Murhaajat!” Tyhjä pullo lentää ja osuu vankia otsaan. Väkijoukko mylvii ilosta. Kahvilan terassilta alkaa sataa kaikenlaista esinettä. Vankikuljetuksen vartijat (vastarintamiehet) innostuvat ja komentavat 10 miestä lavalta. Sitten he hakkaavat ja ampuvat nämä kuoliaiksi. Yksi liikkuu vielä ja saa luodin kasvoihinsa. Väkijoukko taputtaa käsiään. Näytelmän ollessa ohi on Poitiersissa ruoka-aika. Tunnettu tosiasia on, että  saksalaiset kohtelivat ranskalaisia sotavankejaan hyvin (kuten muitakin vankejaan). Ei liene yllätys, että vastarintaliikkeen ylin johto varasti Punaisen ristin vangeille lähettämät joulupaketit. Yhdysvalloillakin oli tuholeirinsä ja näihin tutustuneet ranskalaisetkin saattoivat jopa järkyttyä (kapteeni Julien, Bacquen kirjassa). Tämä ei estänyt heitä, jopa upseereita järjestämästä eräänlaisia safareita, joissa he ajoivat vankileirin läpi ja surmasivat vankeja pikakivääreillään. Yhden tällaisen iloittelun saldo oli 47 kuollutta ja 55 haavoittunutta. 

Sotavankikuljetukset joutuivat usein kivitysten ja hyökkäysten kohteiksi. Esim. junat tarkoituksella hidastivat ylikulkusiltojen alla, jotta vangit olisivat kokeneet väkivaltaa. Ruumiita tuli yleisesti. Leirien väkivallan lisäksi vankeja menehtyi paljain käsin suoritetuissa miinanraivauksissa ja huonoissa oloissa esim. tehtaissa. Saksalaisten sotilaiden värvääminen Indokiinan ja Akgerian siirtomaasotiin oli myös eräänlaista massamurhauttamista. 

Kommentti

Tämän kirjoituksen tarkoitus on tuoda tietoa maailmansodasta ja Ranskan vastarintaliikkeestä ym. Pääsanoma on kumota kaikkein periaatteellisin erehdys, jonka valheellinen valtamedia ja yhteiskunta on tarjonnut. Tosiasiassahan siis kollaboraattoreita olivat kommunistit, jotka sabotoivat sotaa 1940. Heidän vaikutuksensa tappioon oli ilmeisesti kohtalainen, vaikka esim. kenraali Gamelinin kyvyttömyys ja vastaavat ilmiöt olivat tärkeimmät. Hänhän epäili jopa panssarivaunujen ja puhelinten merkitystä sodankäynnille ja odotti pahimmassa tapauksessa I maailamnsodan toisintoa Maginot-linjalla. Hitlerin nyt olisi pitänyt kukistua jo ilman sotaa vallankaappaukseen hänen mielestään. Joka tapauksessa kommunistit toimivat Wehrmachtin eduksi, koska toteuttivat kv. kommunistien politiikkaa 23.8.1939 sopimuksen hengessä. Ilman kommunistipuoluetta ei Ranskassa olisi sitten ollut vastarintaliikettä, joka on nostettu jalustalle ja jota väitetään sankarilliseksi ja isänmaalliseksi ja jonka toiminta oli laitonta ja lähinnä raukkamaista terrorismia. 

On tärkeää ymmärtää, että Pétainin hallinto oli Ranskan laillinen hallinto ja esim. Pierre Laval ei ollut millään muotoa rikollinen tai järjestystä ylläpitäneet miliisit. Puhdistus ei kohdistunut vain sellaisiin, jotka kannattivat yhteistyötä Saksan kanssa. Kaikki viranomaiset olivat kohteena ja tosiasiassa äärivasemmiston mielivaltaisesti valitsemat uhrit likvidoitiin tai heitä vainottiin. Ja saksalaisten kanssa yhteisymmärryksen puolustaminenkaan ei mielestäni vielä olisi mitään kollaboraatiota. Sitä on toiminta vihollisen hyväksi sota-aikana, kuten kommunistien sabotaasi 1940 tai jokin vakoilu tms. Tosiasiassa myös hyökkäykset laillista hallintoa vastaan ulkomaiden ohjeiden mukaan ovat myös silkkaa maanpetturuutta eli Vastarintaliikkeen toiminta 1941 oli kokonaisuudessaan rikollista. Tosin tällöin kollaboraatiosta osaa ei harjoitettu kansallissosialistisen Saksan kanssa, kuten 1939-41. Kuitenkin saa esim. Suomessa kuulla, kuinka jokin eläkeläinen muistaa säälineensä Lavalia lapsena, kun luki lehdestä hänen teloituksestaan. Siihen sitten lisäys, että ei tajunnut Lavalin rikollisuutta. Mitään rikoksia ei kuittenkaan ollut. Ihmisillä on tapana mieltää Vichyn Ranska tai miehitysajan hallinto miehitysalueilla jotenkin maanpetokselliseksi tms. rangaistavaksi. 

Tosiasiassa vastarintaliike ja voittajien vallan aika oli ja on pelkkää rikollisuutta ja tuhotoimintaa. Liberaalidemokraattinen ja bolshevistinen rintama kävi tuhoamissotaa kansallismielisiä liikkeitä ja valtioita vastaan fanaattisella kiihkolla. Tosiasiassa juuri Länsimaat olivat sodan takana apunaan NL. Kyse oli maailmanherruudesta, joka piti ulottaa myös Saksaan ja Italiaan ja tehdä muustakin maailmasta totalitaristinen ja kommunistinen. Vastapuolta on vainottu ja vihattu uskonnollisella kiihkolla ja kaikki siitä on valehdeltu, kuten myös historiasta. Kaikki tapahtumat on väärennetty päälaelleen. Viattomista on tullut rikollisia ja maanpettureista sankareita ja päinvastoin. Kaikki eivät tajunneet, että sodassa tosiasiassa taisteltiin mm. kansallismielisyyttä vastaan. Yhä useammat huomaavat asian nyt, kun kansallismielisyys alkaa olla jotain aivan kauheaa virallisen totuuden mielestä. Ennen sitä oli vain natsismi. Ns. demokraattisten maiden kansalaiset, vastarintaliikkeet ym. ovat vain pelinappuloita, joiden avulla jokin saatanallinen voima hamuaa maailmanlaajuista diktatuuria ja kommunismia. Ihmiset eivät nähneet länsimaisen demokratian läpi. Se on huijaus ja poliitikot pelkkiä marionetteja. Lässytyksen ja lirkuttelun takana he ovat kansakuntien vihollisten asialla. Demokraattisissa maissa olivat jo ennen sotia. Ovat jo satoja vuosia olleet. 

Voittajien saatanallisuus oli yhtäläinen idässä ja lännessä. Perinteinen saksalaisviha oli osaltaan Ranskaa johtaneiden vapaamuurarien pyörittämää, mutta massamurhat ja hirvittävä, etenkin kansallissosialismiin suunnattu viha tulee suoraan globaalilta eliitiltä. Niiden palveluksessa tietenkin maailman vapaamuuraritkin ovat aina olleet. Saksalaisvihaa käytettiin eri maissa keppihevosena, jotta voitiin harjoittaa saatanallista ja rituaalinomaista väkivaltaa niin valkoisia naisia kuin kansallisesti ajatelleita aineksia vatsaan eri maissa. Jälkipolville kaikkea on yritetty perustella saksalaisten tekemisillä, jotka tämä eliitti on keksinyt omata päästään. Saksalaiset eivät olleet sotaan syyllisiä eivätkä näitä rikoksia tehneet. Todella saatanalliset voittajat projisoivat omat rikoksensa saksalaisiin. Tietämättömät massat haluavat totella esivaltaa eivätkä edes tunne totuutta juurikaan. He ovat hyväksyneet laajat puhdistukset eri maissa ja jopa harhautuneet uskomaan niitä oikeutetuiksi. Voittajien väkivaltaa ja syyllisyyttä sotaan on heiltä salattu. 

On syytä todeta, että demonit eivät saaneet kansaa mukaan saksalaisvihaan tai naismurhiin yhtä suuressa mitassa Normandiassa ja ylipäänsä Pohjois-Ranskassa, jota sota koetteli rajuimmin ja voittajien tekojen vuoksi. Olisiko etnisyyskin hieman saksalaisia lähempänä keskimäärin noilla alueilla? 

Lopuksi voisimme miettiä nykyistä Eurooppaa. Tuo vastarintaliike koostui pääosin ihan oikeasti ranskalaisista ihmisistä. Kaikki eivät suinkaan kuuluneet johonkin etniseen tai uskonnolliseen vähemmistöön tai olleet ulkomaalaisia Espanjasta. Vaikka kommunistit saivat komentonsa Moskovasta, todellisuudessa heitä ohjattiin myös Lännestä. Tiedämme myös Moskovan olleen tosiasiassa saman eliitin johtama kuin Länsi. Kaikella oli selvästi Lännen todellisen johtajan siunaus tai oikeastaan se oli kaiken suunnitellut. Saman globaalieliitin tuoreempi polvi johtaa maailmaa ja Euroopan äärivasemmistoa myös tänään. Antifasistiset liikkeet ovat sen luomus ja kyyninen rahavallan kassara. Aatteellinen kiihko on sitä paitsi siellä useimmiten valheellista ja kyseessä on tietoinen valtaeliitin palveleminen. Aivopestyt tai esivallan mallimannekiinit, Suomen ja Euroopan antifasistiset ryhmät toimivat aivan samaan tapaan, kun käsky käy. Ainakin nykyhallitus on osoittanut asenteensa kansallismielisiin olevan jääkylmän, kuten esim. Thaimaassa kuolleen miehen kohellusta näimme. Englannissa aidot kansallismieliset on jo luokiteltu terroristeiksi ja tämä on laajenemassa muuallekin. Käskyt tulevat maamme ulkopuolelta ja intoa tuntuu riittävän. Poliisi tulee olemaan päätoimijana, mutta antifasistit ovat eliitin väline ja poliisien kanssa yhteistoiminnassa. Heidän rivinsä voivat voimistua eliitin värväyksellä ja vaikkapa maahanmuuttajista myös. Myös rauhan aikana voidaan toiminta viedä vaikka kuinka pitkälle ja tätä voidaan säestää sisällissodalla tai sellaisesta puhumalla. Uusi kierros siis ilmeisesti on tulossa Euroopan maissa ja muuallakin ja lopullinen. Joskus puhdistukset tulevat sitten laajenemaan. 

Vieraskynä

Lähde 

1. Philipe Gautier (1999). Saksalaispelko, saksalaisviha (Deutschenangst – Deutschenhass). Grabert Oy. 

Magneettimedian lähteet 

Wilton, Robert (2000). Romanovien viimeiset päivät. Kuinka tsaari Nikolai II ja hänen perheensä murhattiin. Tabernaculum Dei ry 

The Jewish Role in the Bolshevik Revolution and Russia’s Early Soviet Regime (ihr.org)    

7 kommenttia

  1. HISTORIAN VÄÄRISTELY
    Koko länsimainen historiankirjoitus on vääristelty. Toisen maailmansodan voittajat ovat törkeästi vääristelleet saksalaisten osuuden monissa historian tilanteissa. Saksasta on tehty varoittava esimerkki muille kansoille. Todellisuudessa saksalaisten historia on paljon kunnioittavampi eikä saksalaisten kärsimyksiä ole tuotu esille. Historiankirjoitusta leimaavat juutalaisten valheet. Koko historiankirjoitus on vääristelty juutalaisia suosivaksi. Hyvä esimerkki paremmasta historiankirjoituksesta on sivusto http://uppochnersehr.wordpress.com/ . Holokausti on tunnetuin historiallinen valhe, joka on iskostettu länsimaisen ihmisen tajuntaan. Saksalaisten kärsimyksistä ei puhu kukaan. Kuitenkin juutalaisten operoimassa kostossa yli yhdeksän miljoonaa saksalaista siviiliä sai surmansa toisen maailmansodan jälkinäytöksessä (Bacque, James: Crimes & Mercies, The Fate of German Civilians Under Allied Occupation, 1944-1950. USA 1999). Tästä asiasta media vaikenee. Holokaustin kieltäminen yritetään nyt tehdä rikolliseksi Suomessa. Holokausti on ainoa historian tapahtuma, jota ei saa tieteellisesti tutkia. Monissa maissa holokaustin kieltämisestä saa vankeustuomion. Mikä muu todistaa juutalaisten kansainvälistä valtaa? Nyt on käynnissä Internetissä suuri puhdistus, jossa yritetään karsia pois sivuja, jotka paljastavat juutalaisten rikoksia. Jos juutalaisten kansainväliset rikokset paljastettaisiin, niin juutalaismyönteisyys loppuisi tykkänään. Mutta tänä päivänä juutalaisten salaiset verkostot ja julkiset painostusjärjestöt ovat pelottavan tehokkaita. Tämä näkyy holokaustivalheen lisäksi koronahuijauksessa. Koronahuijauksen todellinen tavoite on saattaa kansat riippuvaisiksi rokotteista, jolloin rokotteiden avulla kansat saadaan ohjelmoiduksi (salaisissa laboratorioissa on kehitetty nanoteknologiaa sitä varten) kuuliaisiksi orjiksi juutalaisten maailmanvallalle. Tästä on tosiasiallisesti kysymys koronahuijauksessa. Juutalaisten politiikan pyhä kolminaisuus on petos, valhe ja murhat. Kuinka monta ihmistä Israelin tiedustelupalvelu Mossad murhaa vuosittain? ÄLÄ OTA KORONAROKOTUSTA JA VAROITA MUITA OTTAMASTA!!! LEVITÄ TIETOA KORONAHUIJAUKSESTA!!!
    https://vapaudenpuolesta.fi/
    http://koronarealistit.com/
    https://rapsodia.fi/category/asiantuntijavideot/
    https://www.globalresearch.ca (tekstin saa suomeksi yläpalkista)
    http://stopworldcontrol.com
    BENJAMIN KIVILOHKARE, miles Domini, pontifex primus
    Herran Toisen Tulemisen Kirkko

    Plusääni(8)Miinusääni(2)
    1. ”Saksalaisten kärsimyksistä ei puhu kukaan. Kuitenkin juutalaisten operoimassa kostossa yli yhdeksän miljoonaa saksalaista siviiliä sai surmansa toisen maailmansodan jälkinäytöksessä ”

      Nyt koronan jälkinäytöksessä näyttää muun maailman kansojen kohtalo aika paljon samalta kuin saksalaisten.
      ’juutalaisten’ valta kasvaa maailmassa koko ajan vaikka se rakentuu itsekkyyden, valheen ja epäoikeudenmukaisuuden varaan. Ainakaan vielä ei muu maailma ole pystynyt yhteisvoimin nousemaan omaa olemassaoloaan puolustamaan vaikka sille on avoimesti annettu raaka tuomio. Kummallisen vahvana kaiken omaan hallintaan vaativa tuhovietti elää ’juutalaisissa’ ja v-muurareissa ja näkyy hyvin konkreettisena esim. palestiinalaisten tuhoamisena, suur-Israel hankkeena ja maailman velkaorjuuttamisena; ylipäätään kyvyttömyytenä rakentaa maailmaa rauhanomaisesti ja muiden olemassaoloa kunnioittaen.
      Amerikka on lähes täysin heidän vallassaan vaikka heidän osuus väestöstä on vain 2%.
      Juuri luin artikkelin jossa asiaa enemmän valotetaan. Siitä linkki.
      Toisaalta myös oman maamme ja eu:n tilanne on vahvasti tuhovietin ohjaama. Kyse ei siis ole vain Amerikan tragediasta.
      Who’s Miseducating America’s Elites?
      7 of 8 Ivy League Presidents Are Jewish
      ERIC STRIKER • MARCH 18, 2021
      https://www.unz.com/estriker/whos-miseducating-americas-elites/

      Plusääni(6)Miinusääni(1)
      1. Apocalypse at Dresden: The Long Suppressed Story of the Worst Massacre in History
        March 19, 2021 renegade 5 Comments
        By R. H. S. CROSSMAN | November 1, 1963
        Were all the crimes against humanity committed during World War the work of Hitler’s underlings? That was certainly the impression created by the fact that only Germans were brought to trial at Nuremburg.

        Alas! It is a false impression. We all now know that in the terrible struggle waged between the Red Army and the German Wehrmacht, the Russians displayed their fair share of insensate inhumanity. What is less widely recognized—because the truth, until only recently, has been deliberately suppressed—is that the Western democracies were responsible for the most senseless single act of mass murder committed in the whole course of World War II.
        http://www.renegadetribune.com/apocalypse-at-dresden-the-long-suppressed-story-of-the-worst-massacre-in-history/

        For the Empire, truth as such has no meaning. An operation is successful or it is not – and that is all. There is no ‘Yes…but was it true?’ The Empire aspires to global hedgemony and it works though blood, guns, drugs and money. It aspires to ‘control the narrative’ and fight ‘disinformation’ which is its way of countering ‘alternative’ (ie truthful) narratives. The Empire always has to create delusion. It cannot be defeated in war. It aims for ever greater ‘security’ and surveillance, whereby it can crush alternative narratives. The new UK intel report shows this.
        http://www.thetruthseeker.co.uk/?p=229843

        Plusääni(0)Miinusääni(0)
  2. Tullen ja Oradourin tapahtumista laajempi esitys tuolla:

    https://uppochnersehr.wordpress.com/2021/01/24/tulle-ja-oradour-sur-glane/

    https://uppochnersehr.wordpress.com/2021/01/24/ranskan-vastarintaliikkeen-terrori-sodan-jalkeen/

    Tuolla toinen kirjoitus, joka keskittyy vain tuohon gaullistis-kommunistiseen murhaamiseen sodan jälkeen. Esim:

    ”Monet tahot ovat sitä mieltä, että luku 100 000 on liian pieni. Huhtikuussa 1946 amerikkalainen aikakauslehti American Mercury sisälsi amerikkalaisen upseerin Donald Robinsonin todistuksen kommunistien terrorista Marseillessa, että tiedustelupalvelu oli kertonut hänelle yksin eteläisessä Ranskassa 50 000 murhatusta. Em. arat piiripäälliköt olivat antaneet tietoja, joiden mukaan spontaaneja teloituksia olisi ollut 105 000. Näin siis sanoi sisäministeri Adrien Tixier marraskuussa 1944 kertomuksessaan eversti Dewawrienille. Em. sanomalehdissä ilmoitettua lukua ei koskaan dementoitu. Vain 3000 tapauksessa on terrorista seurannut rangaistuksia, mutta yleensä tällöin on terrorin uhrien perheenjäseniä ja ystäviä vainottu ja murhattu tai tehty muuten kaikenlaista mahdollista vainoa. André Figuérasin teoksessa Dictionnaire Analytique et Critique de la Résistance (1994) on Loiren Dèpartementin kansanedustajan lausunto, jonka mukaan (kirjassaan la Terror Rouhe vuodelta 1975) “Jos lukuisia kirjoittajia on uskominen, etenkin kenraali Patchia, niin 80 000 henkilöä teloitettiin ilman oikeudenkäyntiä ensimmäisten kuukausien aikana vapautumisen jälkeen ja 20 000 erikoistuomioistuimen tuomioiden perusteella. Nämä ovat kauhistuttavia ja puistattavia lukuja, kun muistaa, että vuoden 1793 uhrimäärä oli 20 000 ja Pariisin kommuunin vaatimat uhrit 25 000.” Ilmeisesti kuuluisa Pärttylin yö 1500-luvulla ei ole edes niin verinen, koska oikeusministeri Teigten totesi myös 6.8.1946, että itse armottomista armottomin puhdistaja Robespierre oli vain oppipoika, kun verrataan hänen toimiaan vuosien 1944-45 sataan tuhanteen uhriin. 26.5.1948 Francois Mitterrand, silloinen ministeri esitti puhdistuksissa murhattujen siviilien määräksi 133 000 (Sérant).”

    ”Puhdistusten uhrit olivat yleensä Wehrmachtia vapaaehtoisesti auttaneita. Myös heidän perheenjäseniään murhattiin. Pelkkä syytös “pétainismista” riitti usein tuolloin siihen, että ihminen menetti henkensä. Mielivalta siis johti siten sellaistenkin henkilöiden murhiin, jotka eivät olleet tehneet mitään, mistä heitä syytettiin.”

    ”Nation et Europan vuoden 2007 toisen numeron tavoin voidaan todeta, että ainakin 100 000 ihmistä murhattiin ilman oikeudenkäyntiä ja ainakin 20 000 näytösoikeudenkäyntien jälkeen. Tällaisissa oikeusistuimissa luulemantuomio oili aina ennalta varma. Oikeusistuimet olivat laittomia ja niiden toiminta rikkoi myös kaikkia oikeusvaltion periaatteita takautuvine lakeineen ym… Tuomarit, syyttäjät ja valamiehet olivat kaikki Résistancen ja/tai kommunistipuolueen jäseniä. Vääriä valoja ei paheksuttu, vaan niitä pidettiin isänmaallisina tekoina. Syytettyjä kidutettiin mitä kauheimmilla tavoilla ennen oikeudenkäyntiä. Lehdet ja ulkopuolella raivoavat pyövelit kadulla huusivat kuolemantuomiota jo ennen oikeudenkäyntiä. Väkijoukot saattoivat noutaa syytettyjä vankiloista ja lynkata syytettyjä (esim. Abbé Desranges: “Les Crimes Masqués du Résistantialisme“, L‘Elan 1948; Otto Abetz: Das offene Problem, 1951)”

    Plusääni(5)Miinusääni(0)
  3. Léon Degrellen kirjassa Im Kerker kerrotaan myös raakuuksista oikeita nationalisteja kohtaan jo vuonna 1940 Belgiassa ja Ranskassa:

    https://uppochnersehr.wordpress.com/2021/01/28/leon-degrelle/

    Tulee mieleen nykyaika, kun kaikkia kansallismielisiä syytellään ilman todisteita Putinin kätyreiksi tai ainakin rahoittamiksi. Myös Degrellen puolueen jäseniä, joista johtoporras murhattiin ja Degrelle selvisi erehdyksessä hengissä. Tietenkään ei ollut mitään perää yhteyksissä Hitleriin. Siis nationalisteja syyteltiin yhteistoiminnasta jo 1940. Myös tuolloin ilman perusteita. Juutalainen lehdistö ja poliitikot olivat kiihottaneet kansakunnan sotakiihkoon ja pumpanneet ihmiset täyteen valheita.

    Lisäyksessä puolestaan Julius Lippert (arlonin komendantti) muistelmissaan sota-ajalta:

    ”Lippert kertoo, kuinka todellakin vastarintaliike murhasi Belgiassa itärintamalla taistelevien SS-miesten vanhempia, sisaruksia, lapsia ja vaimoja. Esim. Leon Degrellen veli murhattiin, vaikka tämä oli vain täysin epäpoliittinen apteekkari. Kaksi nuorta miestä ampui veljeä selkään, kun hän etsi heille heidän pyytämiään lääkkeitä apteekkinsa hyllyltä. Murhaajat saatiin kiinni ja sodan jälkeen heidät julistettiin marttyyreiksi vastarintaliikkeen taholta. Degrellen isä vangittiin sodan jälkeen ja tämä kuoli vankeudessa pian, koska oli vanha ja sairas mies. Degrellen vaimo istui 6 vuotta, kunnes armahdettiin ja karkotettiin maasta.”

    ”Teloitukset jatkuivat vuoteen 1950. Kuten Ranskassa, teloitukset olivat Belgiassa julkisia. Belgiassa niitä jatkettiin monta kertaa poliittisten debattien ja kiistojen osana, kun eri tahoja osana demokraattista prosessia päätettiin miellyttää. Sosialistit ja liberaalit vaativat laajoja teloituksia, kun taas katolinen puolue vaati sovintoa ja “anteeksiantoa”. Teloituksia oli kerääntynyt katsomaan kommunisteista, sosialisteista ja juutalaisista ym. koostuva joukko, joka riemuitsi kaamealla tavalla aina teloitusryhmän ammuttua aseensa.”

    ”Lippert kertoo saaneensa tietää, kuinka saksalaisten kanssa yhteistyöstä epäiltyjä naisia oli nöyryytetty pakottamalla ryömimään alas rappuja nelinkontin ulosteiset wc-harjat takapuolessa tai oikeammin vastarintasankarien käytellessä näitä harjoja mielensä mukaan ja toisten hurratessa. Näin siis myös Belgiassa.

    Plusääni(4)Miinusääni(1)
  4. Lontoosta käsin yllytettiin siis eri maiden ihmisiä, myös ranskalaisia ja belgialaisia murhaamaan ”yhteistoimintamiehiä”. Myös Hollannissa murhattiin kansallissosialistisia johtajia jo 1940. Sodan jälkeen järjestettiin kaamea puhdistus. Belgiasta oli ollut SS-sotilaita yli 40 000 ja Hollannissa yli 50 000 itärintamalla taistelemassa. Sodan jälkeen alkoi uusi normaali. Marinus Rost van Tonningenin murhasta on seuraavassa linkissä kaamea kuvaus. Nostan kuitenkin SS-miesten ja kansallissosialistien vainoista lainauksen:

    https://uppochnersehr.wordpress.com/2021/01/24/marinus-ja-florentine-rost-van-tonningen/

    ”Pakolaishallitus Lontoossa toimi täysin vastoin ennen sotaa vallassa ollutta maan johtoa, jonka toimintaa se väitti jatkavansa. Se oli tukenut runsaasti kommunistisia illegaaleja, esim. tammikuussa 1944 30 miljoonalla guldenilla. Sotaa ennen oli vallinnut ainakin periatteessa demokratia kansan puolesta, mutta tämä oli osoittautunut vaaralliseksi eliitille (ainakin kansallissosialismin suosion myötä), joten oli luotava avoimesti kansaa vastaan toimiva demokratia. Väestöön oli ajettava pelko, kuten 80-vuotisen taistelun aikana espanajlaiset Hoornin ja Egmontin mestaamisilla. Nyt suoritettiin suuri noitavaino kansallissosialisteja ja ”kollaboraattoreita” vastaan. Turhaan ei Eden puhunut alahuoneessa käynnissä olleen historian suurimman ihmisjahdin. Alankomaissa siirrettiin keskitysleireille 170 000-250 000 ihmistä. Miehiä ja naisia, lapsia ja imeväisiä. Leireille ei toimitettu juuri ollenkaan elintarvikkeita. Entisten kansallissosialistien talojen anastaminen oli niin yleistä, että sen hyvittämiseksi puoli Hollantia olisi kuulunut vangita. Tämän vuoksi julistettiin kaikki takavarikoinniksi ja ryöstöistä määrättiin usein nimellinen maksu. Koko talous hhuonekaluineen saattoi vaihtaa omistajaa 10 guldenilla Joillekin myönnettiin jopa 4000 guldeniin saakka hyvitysseteleitä, joilla ei kuitenkaan voinut ostaa takaisin kuin murto-osan menetyksistä. Keskitysleirejä vartioimaan laitettiin eliitille niin luotettavat illegaalit vastarintataistelijat (kommunistit ja muut terroristit). Koko kansa tuntui olevan vakavan kurinpalautuksen ja puhdistuksen tarpeessa (heikko vastarintaliike vastaan 60 000 ss-taistelijaa, sodan aikana vallinnut nationalismi ja traditionaalinen eurooppalainen henki). Seuraavassa kappaleessa poimintoja kertomuksesta 5.10.1950 (Enquête-commissie regeringgsbeleid 1940-45, osa 5a), joka siis on hallituksen asettaman komission julkaisu. Se tutki mm. oloja sodanjälkeisillä vankileireillä. Tekijöinä paroni A.M. Tuyllvan Serooskerken ja entinen hallituksen jäsen rva von Schilfgaarde

    Serooskerken: ”Tutkimuksen perusteella lähes kaikki vartijat ovat kiduttaneet ja kiusanneet ja pahoinpidelleet näitä täysin puolustuskyvyttömiä ihmisiä. Pahoinpitelyt on tehty niin omasta aloitteesta kuin leirin johdonkin hyväksyminä.Pahimmat väärinkäytökset tehtiin alkuaikoina heti vapautuksen jälkeen. Keskitysleirillä ”Die vergulde Hand” vangit oli kahlittu laivakettingeillä, jotka painoivat 2-3 kg. Vangit olivat lisäksi kahlittu vastaavilla kettingeillä toisiinsa raajoistaan. Kettinkejä ei otettu viikkoihin pois. KL Harskampissa kanadalaiset antoivat vartioinnin heinäkuussa hollantilaisten vastuulle. Nämä vartijaryhmät ammuskelivat päivisin ja öisin parakkien seinien läpi. Tällöin ovat monet nukkuvat vangitkin kulleet.Näitä öisiä ammuskeluja on tapahtunut kahdesta kolmeen kertaa viikossa. Ammuskelut ovat varmuudella jatkuneet kevääseen 1946. Nämä vartijat ovat käyttäytyneet muutenkin erittäin huonosti. Scheveningenin tapahtumat mainitaan myös eli erittäin raa’at pahoinpitelyt siellä, myös kanadalaisten alaisten hollantilaisten toimesta. KL Harskamp… Oli tavallista, että joka ilta parakinvanhin kertoi vangeille, jos joku on kuollut keskitysleirillä. Eräänä iltana vanhin kertoi Anton Mussertin kuolleen ja kaikki pitivät 2 minuutin hiljaisen hetken. Tästä rangaistiin koko 300 miehen parakkia: neljä viikkoa vedelä ja leivällä, neljä tuntia rangaistusharjoituksia joka päivä ja neljä tuntia puhekieltoa joka päivä. Esiintyi myös, että sellisssä kahlittiin miehiä kädestä keskuslämmitysputkiin..

    Sooskerken: Monet vangeista elivät talven 45/46 maakuopissa, monilla vanhat peitot pientä suojaa antamassa. Ihmisiä teljettiin joskus suuria määriä pieniin koppeihin tai niin mataliin, että seisoa ei voinut. Saatettiin pakottaa olemaan polvillaan kasvot seinää vasten ja jos nousi, iskettiin kiväärinperällä. ”Puheet, kuten”Onko tuo SS-mies? Seis, heti turpeen alle vain..” olivat tavallisimpia. Kun tornista oltiin kuultu laulua, siellä sanottiin: ”Yksi jehu on ammuttu Dunin patrullin toimesta, ilmeisesti Kruyf. Mies seisoi parakin ikkunassa ja hänen täytyy olla kuollut. Mutta ei se ola paha juttu. se oli vain SS-sotilas. Olen tappanut samaan tapaan ainakin 18…” Tähän korpraali: Minun edessäni makaa myös melkoinen joukko, jotka tulevat kylpemään veressään, valkeassa teltassa, jossa pesula on. Paskamies ei ole vielä sytyttänyt valoa, mutta sitten ammun koko leirin.” Tähän annettiin neuvo tähdätä melko alas: ”Koska nämä siat ovat kaivautuneet”. Aina vain vastaavia kertomuksia!

    H. J. Nijks on antanut kuvauksen leireiltä 1945-49. Hän joutui pian Winschotenin leirille. Ruoka oli huonoa ja sillä ei elänyt, mutta juuri ja juuri ei kuollut. Tosin se oli niin huonoa, että oli yritettävä syödä ruohoa. Sellissä oli 20 cm lattiatilaa miestä kohden. Aina kun ovi avattiin, oli pelko suuri joutua väkivaltaiseen kuulusteluun. Päällikkö kiersi pistoolin kanssa usein selleissä. Kerran hän nouti ulos miehen ja huusi murhaajaksi jne. Miehet joutuivat auttamaan maatösissä tai muissa töissä. Takaisin tultuaan heidän oli odotettava vartijan saattamista selleihin. Jos tämä ei tapahtunut kyllin nopeasti tai joku uupui, seurauksena oli iskuja kiväärinperillä jne. 7.5. mies haettiin kuulusteluun. Häneltä kysttiin kaikennäköistä, johon ei pystynyt järkevää vastausta antamaan. Kun vatsausta ei tullut, hakattiin pampuilla. Hän menetti nopeasti tajunsa, joten seuraavat kolme ss-miestä hakattiin oikein kunnolla tajuttomiksi. Tajuihin tultuaan kaikki joutuivat puutarhaan ja kaivamaan oman hautansa konepistoolit koko ajan uhkanaan. Oli myös vedellä täytettyjä hautoja, joissa vangit joutuivat pyörimään. Tätä kutsuttiin ”Winschotenin vesibaletiksi”. He joutuivat usein laskemaan herneitä. Usein joku vanki yritti piilottaa herneen suuhunsa, mikä oli kiellettyä. Eräs Veen jäi kiinni ja joutui rangaistusharjoitukseen. Hän joutui ylittämään erästä kaivantoa jatkuvasti ja koko ajan hänen kannoillaan kulki koira, joka puri häntä. Kun hän tuli parakkiin, oli kaikki vaatteet riekaleina ja kaikkialta vuoti verta. Seuraavana päivänä mies kuoli. Nämä olivat vain yksittäisen miehen kokemuksia, mutta joka leirillä vallitsi vastaavanlainen sadismi ja terrori.

    Yksi kertoja muistaa omalta leiriltään, kuinka satojen naisvankien oli seistävä rivissä, kun heitä huvin vuoksi ammuskeltiin. Tämän jälkeen käskettiin kolmen naisen astua eteen. Heidän käskettiin sulloa heihin kiinnitettyjä muutamia villiintyneitä kissat säkkiin painon kera ja hukuttaa jokeen. Muiden oli seisottava koko ajan, koska muuten heitä olisi ammuttu. KL Rhijnauwenissa kesällä 1947 internoitu Lemmers ammuttiin vartijan toimesta, joka väitti nähneensä ”uhkaavan eleen”. Sanomalehdessä väitettiin sitten vangin yrittäneen karata. KL Sellingerbeetsessä ammuttiin nainen ja hänen imeväisikäinen lapsensa noin vain ”huvin vuoksi”. KL Ellewoutsdijkissä 6.4.1946 ammuttiin C. A. Kreuk työnsä ääreen niinikään ilman syytä.KL Wezepissä Overijsselin provinssin komissaarilta poistettiin jalka ”huvin vuoksi”. Kuitenkin jätettiin haulit poistamatta reidestä tarkoituksella, jotta hän ei pystyisi koskaan kantamaan proteesia. Eräs toveri kirjoittaa, kuinka hänen isänsä haettiin KL Polderiin, kun tämä oli ensin ollut usealla vankileirillä. Häntä ja muita vankeja pahoinpideltiin. Noutajat ajoivat pyörällä ja pakottivat vangit juoksemaan edellään. Isä kaatui monta kertaa ja häntä lyötiin, kuten muitakin vankeja. Lopulta isä ei pystynyt enää käbelemään, vaan hänet oli raahttava eräälle maatilalle. Vankeja sisään kirjoitettaessa vankitoveri oli kuullut: ”Ohoh. Oletko ritariristin kantajan isä?” Tämän jälkeen isä oli pahoinpidelty niin pahoin, että lääkäri totesi seuraavana päivänä jo oven suulta, että mitään ei ollut tehtävissä, vaan potilaan tuli antaa kuolla. Näin myös kävi pian. Naiset ajeltiin kaljuiksi ja heidän päähänsä poltettiin hakaristi. Kaikenlaisista väkivallanteoista voisi kirjoittaa kirjan. Se oli loputonta ja jatkuu. Lopuksi Florrie kertoo, kuinka heidän leirillään oli paljon naisia, joilla oli lapsia. Lapset suljettiiin vartijoiden piirin ulkopuolelle ja naiset jätettiin sisälle. Naisten oli ensin ”rakastettava” vartijoitaan, jotta olisivat päässeet ruokkimaan lapsiaan. Tavallisesti heidät raiskattiin. Vain tätä kautta saattoi päästä ruokkimaan lastaan. Muutoin ei ja imeväiset kuolivat.

    Kirjaan on koottu kovaa arvostelua Lontoon pakolaishallituksen toimista. Tässä professori tri G.M.G.H. Russel: Lontoon päätökset (1948):”Lontoon hallitus on pitänyt tarpeellisena keväällä 1944 julkistaa suuren määrän asetuksia, jotka tekivät alankomaalaisista kansan ilman oikeuksia ja lainsuojaa. Ns. takautuva lainsäädäntö ja ns. uudelleenkasvatus henkilöille leireillä, jotka eivät ole menetelleen voimassa olleita lakeja vastaan, ne olivat perustuslain vastaisia ja lakeja, ahdasmielisyyyden ilmaus ihmisiltä, joihin vaikuttavat fantasioista peräisin olevat ennakkoluulot. Sisäpiirin ullopuolella ei voida käsittää, kuinka hallitus on tullut tähän päätökseen pakottaa alankomaalaiselle kansakunnalle järjestelmän, joka on täysin vastakkainen kansalliseen lainsäädäntöön nähden. Tämä lainsäädäntö on kuitenkin perustettu syvästi väestön terveiden yhteiskuntakerrosten oikeustajuun.”

    170 000-250 000 ihmistä pidätettiin mielivaltaisesti ilman todellista syytä väärän vakaumuksen vuoksi ja heitä vartioimaan laitettiin kaikki mahdolliset alamaailman ainekset, jotta vankeja olisi rääkätty mahdollsimman halveksittavilla tavoilla. Massatuhon lisäksi tribunaalit ja ”erityisoikeusistuimet” alkoivat jakaa 6-10 vuoden vankeustuomioita, elinkautisia ja kuolemanrangaistuksia. Tuomioilla ei ollut mitään tekemistä tosiasioiden kanssa, vaan kyseessä olivat puhtaat pikkumaiset kostotoimet tai naamioidut ryöstöt tai sitten vielä pahempaa, suuri puhdistus ja orjuutus. Koko kansakunnan alistaminen ja sen sielun murhaaminen. Uusi kommunistinen ja kapitalistinen maailmanjärjestys ja totalitarismi.

    Todellisuus on sellainen, että kansallissosialistit ja SS-sotilaat olivat yleensä keskimäärin Hollannin parasta ainesta ja myöskin isänmaallista ja kunnon väkeä. Juuri vastapuolella olivat ulkomaiden kätyrit tai sellaisten aivopesemät ja petkuttamat massat. kaikkein viheliäisin aines laitettiin sitten valioväkeä ja Euroopan sivistyksen puolest taistelleita sankareita murhaamaan ja rääkkäämään. Vastaava aines on ilmeisesti nykyisin suurelta osin antifasisteissa ym. Se ei edustanut kuin vähäistä murto-osaa kansakunnasta.Tämä ihmiskuona toteutti globaalin saatanallisen vallankäyttäjän sadistisia mielihaluja vihan välikappaleina. Kuten Florrie toteaa, SS-sotilaat eivät tehneet mitään sellaista, josta heitä syytetään. Eivät myöskään saksalaiset. Eurooppalaiset vapaaehtoiset olivat todellisuudessa rauhanarmeija, joka korrektisti ja sääntöjen mukaan taisteli Euroopan vapauden ja rauhan puolesta.”

    Plusääni(7)Miinusääni(1)

Kirjoita kommentti

Pakolliset kentät on merkitty *

Kotimaa

Ulkomaat