Tämän vuoksi käytän kolloidihopeaa

Kolloidihopeaa on yritetty mustamaalata esittämällä kuvia miehestä, jonka iho muuttui siniseksi. Sairauden varsinainen nimi on argyria, ja se voi kehittyä jos nauttii huomattavan suuria määriä kolloidihopeaa.

Tämä ei kuitenkaan saanut mieltäni muuttumaan. Kolloidihopea on luonnollinen antibiootti ja antiviraali. Pahamaineisena sinisenä miehenä tunnettu Paul Karason kuoli sairaalassa 62 vuoden ikäisenä keuhkokuumeeseen, ei siniseen ihoon, sydänkohtauksen jälkeen.

Karason käytti erittäin suuria määriä omavalmisteista hopeavettä. Vaikka hänen ihonsa muuttui siniseksi, hän väitti ettei hän ollut sairastunut bakteeri- tai virusperäisiin tauteihin moniin vuosiin ennen kuin hän joutui sairaalaan sydänkohtauksen ja keuhkokuumeen myötä. Sairaalat käyttävät vain tavallisia antibiootteja ja antiviraaleja.

Paul Karason
Paul Karason

Utopia Silver –yhtiön Ben Taylor selventää lukijoille, ettei hopea ole vaarallista millään pitoisuuksilla, olipa kyseessä sitten ioninen tai kolloidinen hopea. Hän jatkaa: … mutta argyriaksi kutsuttu tila voi syntyä … kun hopea kertyy rasvakudokseen ihon alle. Kyseessä on lähestulkoon aina hopeayhdiste, yleensä hopeanitraatti joka on liuennut heikosti veteen ja joka tuottaa hopea-ioneja vesiliuoksessa.

 

 

 

Toisin sanoen nanopartikkeleiden muodostama suspensio eli kolloidihopea ei aiheuta argyriaa. Paul Karason alias ”Suursmurffi” myönsi valmistaneensa itse hopealiuosta ja juoneensa sitä yli litran päivässä ja sivelleensä sitä iholleen! Vaikuttaa siltä, että hän halusi ihonsa muuttuvan siniseksi.

Kuinka käy hyvien mikrobien?

Eräs seikka kuitenkin esti minua käyttämästä kolloidihopeaa: halusin suojella suoliston hyviä bakteereja ja probioottisia mikrobeja. Tämä on ongelma tavallisten antibioottien kanssa.

Tavallisten antibioottien käyttö voi aiheuttaa ongelmia häiritsemällä tasapainotilaa haitallisten ja hyödyllisten mikrobien välillä. Osa tavallisista antibiooteista on niin vaarallisia, että ne voivat aiheuttaa kroonisia kiputiloja, tuhota jänteitä ja aiheuttaa kroonisia sairauksia.

On myös virheellistä väittää hopeaa raskasmetalliksi ja sekoittaa se myrkyllisiin metalleihin. Hopea ja kulta ovat jalometalleja eivätkä ne ole myrkyllisiä. Tämän vuoksi niitä käytetään koruissa vaikkapa alumiinin sijaan.

Ennen kuin otin selvää asiasta, en tiennyt että kolloidihopean bakteereja tappava vaikutus ei ulottuisi probioottisiin bakteereihin. Suurin osa probioottisista bakteereista on suolistossa, ja kolloidihopea imeytyy verenkiertoon vatsan eikä suoliston kautta. Tämän voi välttää myös käyttämällä kolloidihopeaa sublinguaalisesti tai hengittämällä lääkesumuttimen avulla.

Karkeasti jaoteltuna hyvät bakteerit ovat aerobisia eli tarvitsevat happea, ja haitalliset bakteerit ovat anaerobeja eli pärjäävät ilman happea. Tanskalainen lääketieteen tutkija tri Hans Christian Gram kehitti värjäysmenetelmiä, joiden avulla grampositiiviset ja gramnegatiiviset bakteerit voidaan erottaa toisistaan.

Huomattiin että probioottiset bakteerit ovat positiivisesti varautuneita. Tämä positiivinen varaus hylkii kolloidihopeapartikkeleita, jotka ovat myös positiivisesti varautuneita. Sen sijaan anaerobiset haitalliset bakteerit ovat negatiivisesti varautuneita ja vetävät puoleensa positiivisesti varautuneita hopeaioneja.

Kyse ei siis ole minkäänlaisesta tietoisesta hakeutumisesta patogeenisten bakteerien kimppuun vaan sähköfysiikasta, positiivisista ja negatiivisista varauksista. Lääketeollisuuden valmistamat antibiootit estävät kaikenlaisten bakteerien kasvua jopa siinä määrin, että krooninen käyttö estää probioottisia bakteereja lisääntymästä antibioottien käytön lopettamisen jälkeen.

Kolloidihopea tuhoaa haitalliset bakteerit hapettamalla ne, kun taas tavalliset antibiootit estävät niitä jakautumasta ja lisääntymästä. Koska haitallisia bakteereja on aina läsnä, lopulta joillekin kehittyy vastustuskyky antibiootteja vastaan. Tämä on synnyttänyt ongelman antibiooteille vastustuskykyisistä bakteereista. Tämä on toisaalta onni onnettomuudessa, kun otetaan huomioon antibioottien sivuvaikutukset.

Venäläistutkimuksessa havaittiin, että kahden tunnin altistus 10 ppm kolloidihopealiuokselle tappoi gramnegatiiviset bakteerit. Samalta kolloidihopealiuokselta kesti neljä tuntia tappaa grampositiiviset bakteerit, joilla on paksu soluseinämä.

Kolloidihopea vaikuttaa hapettamalla anaerobiset, haitalliset bakteerit. Ne kuolevat hyvin nopeasti eivätkä ehdi muodostaa vastustuskykyä hopealle. Hopeapartikkelit toimivat hapetusreaktion katalyytteina eivätkä kulu prosessin aikana.

Tavalliset antibiootit estävät sekä hyödyllisiä että haitallisia bakteereja lisääntymästä. Niillä voi olla erittäin voimakkaita sivuvaikutuksia, mikä on odotettavissa, sillä onhan kyseessä lääketeollisuuden tuotteet.

Jos infektiosi on viruksen tai sienen aiheuttama, tavalliset antibiootit eivät auta. Tästä huolimatta monet lääkärit määräävät niitä virus- ja sieni-infektioihin. Laadukasta hoitoa? Niinpä niin. Onneksi kolloidihopealla on myös virusten ja sienten kasvua estävä vaikutus.

Probiootteja kannattaa nauttia, käytitpä kolloidihopeaa tai et. Valmistan itse kotitekoista kefiiriä ja vesikefiiriä ja nautin niitä päivittäin pitääkseni yllä probioottikantaa.

Tunnen Utopia Silver –yrityksen omistajan ajalta jolloin asuin Austinissa, Teksasissa. Hän myi korkealaatuista kolloidihopeaa parhaaseen hintaan. Olen tutkinut asiaa itse. En ole heidän yhteistyökumppaninsa, mutta voin lämpimästi suositella Utopia Silverin kolloidihopeaa ja -kultaa.

 

Lähde: Realfarmacy

Lue myös:

Kolloidihopea on tehokas ja turvallinen vaihtoehto antibiooteille
Kolloidihopea ja miksi lääkeyhtiöt eivät pidä siitä
Kolloidihopea – unohtunut ihmehoito

3 kommenttia

  1. NASA käyttää hopeaa puhdistamaan astonauttien juomavettä kansainvälisellä avaruusasemalla (ISS).

    Esimerkiksi hopealusikka vesilasissa estää bakteerikannan kasvun. Ei ehkä ole niin tehokas kuin jodilla puhdistaminen, mutta ei vaadi erillistä suodatusta kun hopea ei ole niin myrkyllinen.

    Plusääni(7)Miinusääni(2)
    1. jos hopealla puhdistetaan vettä, sitä hopeaa ei jää siihen juotavaan veteen..
      sen verran kannattas ottaa selvää ennenku yrittää käyttää omana oljenkortenaan että ei tää oo myrkyllistä vasten yleistä tietoa 😀

      Plusääni(1)Miinusääni(0)
  2. Mm. Myös laivoissa vesisäiliöt on vuorattu hopealla, joten antibakteriaalisuus on kyllä ollut jo pitkään tiedossa. Mutta toinen asia on, kannattaako nanokokoisia metallipartikkeleita laittaa kehoon, sillä sekin tiedetään, että nanopartikkelit pystyvät tunkeutumaan solujen sisään.

    Toinen asia, mistähän hatusta on vedetty, että haitalliset mikrobit ovat anaerobeja ja hyödylliset aerobeja? Mites sitten grampositiiviset aerobit streptokokit (esim. pneumokokki), eivät ole mielestäsi haitallisia? Ne ovat mm. yksi tärkeimmistä mikrobiryhmistä verenmyrkytyksen aiheuttajina. Nyt oli aika paksua tekstiä minun korviini…

    Plusääni(2)Miinusääni(0)

Kirjoita kommentti

Pakolliset kentät on merkitty *

Kotimaa

Ulkomaat