"Mitä yleisempi valhe, sitä suurempi kohu syntyy totuuden puhumisesta. Ihmiset eivät suuttuneet siitä, että planeettamme on pallo, vaan siitä, ettei maa ollutkaan litteä. Kun sukupolvi toisensa jälkeen kiedotaan valheiden hienovaraiseen verkkoon, totuus näyttää kansan silmissä naurettavalta ja sen puhujat mielipuolilta."

Dresden James

Taloustutkija: pankit eivät halua Kreikan eroavan EU:sta

HuonoVälttäväIhan okHyväErinomainen 4,56
Loading...
Tulosta Artikkeli Tulosta Artikkeli

Kriittinen taloustutkija Paul Craig Roberts ei usko, että Kreikan vasemmistolaisella nykyhallituksella on selkärankaa erota Euroopan unionista. Hänen mukaansa myös pankit ja Yhdysvallat tahtovat kompromissin, joka pitää kituvan maan osana unionia.

Pankkien vaatima leikkauspolitiikka ei ole Robertsin mukaan tukenut reaalitaloutta eikä katkaissut työttömyyskierrettä. Vyönkiristys on merkinnyt yksinkertaisesti suurempia voittoja yksityisille pankeille ja kurjuutta kreikkalaisille.

Lehdistö on puhunut paljon ”Grexit”-vaihtoehdosta sen jälkeen, kun kreikkalaiset äänestivät kansanäänestyksessä tiukkoja lainaehtoja vastaan. Robertsin mukaan Yhdysvallat ja Eurooppa tahtovat kuitenkin pitää Kreikan EU:ssa, sillä unionin purkautuminen voisi johtaa geopoliittiseen kaaokseen, joka voisi levitä Italiaan, Espanjaan ja lopulta jopa Ranskaan.

Eurooppaa hallitaan unionin kautta, joten sekä rahoitusmarkkinat että poliittinen eliitti hyötyvät lopulta EU-Kreikasta.

 

Velkakriisi on ohi ja sillä saavutettiin kaikki, mitä tavoiteltiin

Robertsin mukaan ”Kreikan velkakriisi” on jo käytännössä taltutettu: IMF ja Kreikan vasemmistohallitus ovat löytäneet yhteisen sävelen, sillä IMF on myöntänyt julkisesti, että leikkauspolitiikka oli virhe. IMF ja Yhdysvallat tulevat painostamaan Euroopan komission ja EKP:n alistumaan kompromissipolitiikkaan.

EU, USA ja pankit tulevat rakentamaan purukumiratkaisun, jolla Kreikan itsenäistyminen tullaan estämään. Tämä merkitsee lyhyellä tähtäimellä pienempiä voittoja globaaleille pankeille, mutta pitkällä tähtäimellä politiikka tulee pitämään pankit hengissä.

Robertsin mukaan rahoittajat ja EU ovat jo saaneet tavoittelemansa; EKP olisi halutessaan voinut estää kriisin synnyn, mutta se ei tahtonut auttaa Kreikkaa velkojen hoidossa. Kriisi oli oivallinen tekosyy kaventaa EU-maiden veropoliittista itsemääräämisoikeutta ja siitää lisää valtaa kansainvälisille elimille. Kriisi oli siis keinotekoinen ja sen tavoitteena oli kutistaa valtioiden itsenäisyyttä entisestään.

Kultainen aamunkoitto on Kreikan ainut toivo.

Kultainen aamunkoitto on Kreikan ainut toivo.

IMF:n kanssa yhteistyötä tekevä vasemmistolainen Kreikka on rahoitusmarkkinoille huomattavasti mieluisampi vaihtoehto kuin kansallissosialistinen Kultainen aamunkoitto.

Kansallissosialistisessa mallissa valtio tekee itsenäistä talouspolitiikkaa ja painaa rahaa valtiollisessa keskuspankissa. Kultaisen aamunkoiton johtama Kreikka ei siis voisi velkaantua ulkomaalaisille pankeille. Vasemmistolainen Syriza on liittoutunut jättipankkien kanssa taistellakseen itsenäistä Kreikkaa vastaan.

 

Tutkijasta

Roberts on aiemmin toiminut muun muassa Yhdysvaltojen apulaisvaltiovarainministerinä. Hän on myös kirjoittanut muun muassa Wall Street Journaliin sekä Business Weekiin.

Roberts on kritisoinut voimakkaasti uusliberaalia ja rahoitusmarkkinakartellien johtamaa talousjärjestlemää. Roberts vastustaa myös sionistien kannattamaa uuskonservatiivista ulkopolitiikkaa, minkä vuoksi juutalaiset painostusjärjestöt ovat mustamaalanneet häntä julkisuudessa.

 

Lue myös:

Kreikan kriisin syistä
90 % kreikkalaisista: ”Juutalaisilla liikaa taloudellista valtaa!”
Kreikassa juutalaispankkiirien luoma velkakriisi kärjistyy

Tulosta Artikkeli Tulosta Artikkeli

23 Kommentit

  1. Euroopan unioni on sinänsä aivan hyvä asia. Ei Kreikan eikä minkään muunkaan maan varsinaisesti tarvitsisi erota EU:sta. Ongelmia tuottaa vain Euroopassa käytössä oleva velkaan perustuva juutalainen raha- ja pankkijärjestelmä, jossa raha tulee liikenteeseen velkana (pankit luovat lainaa myöntäessään rahat tyhjästä, pelkkänä kirjanpitotoimena) pankeista lainaa ottamalla. Kaikki rahamme on korollista velkaa juutalaisten hallitsemalle kansainväliselle rahajärjestelmälle – juutalaisille! Kyseessä on siis tappojärjestelmä, juutalainen hirsipuu meitä ei-juutalaisia varten.

    EU:sta ei siis tule erota; erota tulee juutalaisesta raha- ja pankkijärjestelmästä. Jos koko Eurooppa hankkiutuu eroon väkisin velkaannuttavasta ja väkisin tuhoavasta juutalaisesta raha- ja pankkijärjestelmästä ja ottaa käyttöön terveen, velkaan perustumattoman rahajärjestelmän, silloin koko Eurooppa hankkiutuu eroon kaikkien maallisten ongelmiensa perussyystä ja juutalaisorjuudesta ja nousee yhtenä maanosana kukoistukseen eli vapauteen juutalaisista. Kun juutalaisesta velkarahajärjestelmästä päästään, päästään juutalaisesta, verenimijästä. Silloin päästään, taloudellisessa mielessä, terveille raiteille.

    Kun koko Eurooppa yhtenä rintamana hylkää juutalaisen tuhoisan rahajärjestelmän, silloin koko Eurooppa, KOKO EU, pääsee eroon juutalaisesta tuhoavasta vaikutuksesta. Silloin tuolla perkeleen lasten joukkiolla (Joh. 8:44) ei ole mitään valtaa missään.

    Så’nt är livet, sano ruotsalainen.

    Pimpelpompel.

    Heikunkeikun.

    (18)(0)
  2. Suomi suomalaisille

    Lahjomaton: ”Euroopan unioni on sinänsä aivan hyvä asia.”

    Jos ymmärrät kohtuullisesti englantia, kehoitan sinua tutustumaan esim. britti-patriootti David Noakesin sivustoon http://www.eutruth.org.uk/ ja harkitsemaan sen jälkeen uudestaan sanomaasi!

    (4)(1)
  3. Ok, kiitos kommentista ja ohjeista. Olen kuitenkin tutustunut Noakesin sivustoon, jopa ensimmäisenä tuonut sen suomalaiseen julkisuuteen. Julkaisin 29.3.2011 silloisella blogillani (nimimerkki ”Lahjomaton” olen minä, Vesa-Ilkka Laurio) kirjoituksen Noakesin haastattelusta, ja julkaisen täällä sen nyt uudestaan (pituuden vuoksi jaan sen kahteen osaan). Katso toisen osan lopusta sinne nyt lisäämäni selvitys tähän asiaan – aivojen virkistystä ja kehotusta ajatellakin välillä! Kirjoitukseni oli ja on seuraava:

    EU – juutalaiskommunistinen diktatuuri, osa 1

    Brittiläinen David Noakes on helmikuussa 2010 antanut haastattelun EU:n todellisuudesta (lähinnä Ison-Britannian näkökulmasta) Theo Chalmersin ohjelmassa ”On the Edge”, ja koska siinä esiin tulevat asiat koskevat soveltuvin osin myös Suomea, esittelen seuraavassa haastattelua suomeksi. Haastattelu koostuu 11 videosta (yhteisaika n. 1 tunti 40 minuuttia), jotka löytyvät osoitteesta:

    http://www.youtube.com/user/DavidNoakesUK#p/u

    tai:

    http://www.youtube.com/view_play_list?p=A68711776DF7589F

    https://www.youtube.com/results?search_query=david+noakes+eu

    Haastattelussa esiin nousevat asiat on pääosin esitelty myös David Noakesin nettisivustolla, jonka osoite on:

    http://eutruth.org.uk

    Kuka on David Noakes? Googlen välimuistista löytyi myös Noakesin esittely itsestään (huom. kirjoitushetkellä yllä mainittu Noakesin sivusto oli suljettu). Hän on EU:n vastustaja ja on toiminut Britannian UKIP-puolueessa (UK Independence Party; Yhdistyneen kuningaskunnan itsenäisyyspuolue). Hän jopa pyrki puolueen puheenjohtajaksi v. 2006, mutta ei saanut riittävästi ääniä. Hän halusi maansa kokonaan eroon EU:sta, ja koska puolueen johto ei vastannut hänen tavoitteitaan, hän erosi puolueesta v. 2007 (hän sanoo, että muiden puolueiden tavoin myös UKIP on EU:n kontrollissa). Nykyisin hän toimii kaupunginvaltuutettuna. Merkittävää poliittista uraa hänellä ei hänen omien sanojensa mukaan voi enää olla, koska hän todellisesti vastustaa EU:ta. Hän ei kuulu mihinkään poliittiseen puolueeseen, koska niitä kaikkia kontrolloi EU. Hänellä on ollut viisi EU:n vastaista sanomalehteä.

    Noakes ilmoittaa, että EU:n perustuslaki ja muut EU:n lait ja säädökset mahdollistavat sen, että EU tekee meistä orjiaan kuten Neuvostoliitto teki kansalaisistaan. EU:n kansalaiset joutuvat köyhyyteen diktatuurissa ja poliisivaltiossa. Oma hallintomme on suurin uhka taloudelliselle hyvinvoinnillemme, vapaudellemme ja koko valtiomme olemassaololle.

    Sitten itse haastatteluun. Vaikka haastattelussa ja Noakesin sivuston teksteissä tulee esiin osin samoja asioita, esitän haastattelun asiat erikseen sellaisinaan ja myöhemmin (muissa kirjoituksissa) esittelen joitakin hänen tekstejään sellaisinaan (en siis pyri tässä liittämään niitä yhdeksi esitykseksi), jolloin tulee toistoa, mutta se ei asian laatu huomioon ottaen haittaa. Haastattelusta nostan esiin seuraavia huomioita:

    Alussa haastattelija Theo Chalmers tiivistää kuin johdannoksi David Noakesin sanoman: Isoa-Britanniaa (ja siis vastaavasti Suomea) ei ole enää olemassa. On tapahtunut maanpetos. Parlamentti (ja Suomessa vastaavasti eduskunta) on kumottu. EU-maita johtaa neuvostotyylinen politbyroo.

    Sitten Noakesin omaan kertomukseen. Noakes huomasi v. 1997, että Englannissa kansan tahto ei toteutunut. Hallitus ei lainkaan piitannut kansasta. Hän alkoi tutkia asiaa (mm. EU-sopimuksista) ja havaitsi, että EU:lla on diktatuurin perustuslaki ja poliisivaltion lait. Lisäksi n. 120 000 erilaista säädöstä takaavat, että jäsenvaltiot joutuvat noudattamaan nöyristelypolitiikkaa.

    Politbyroon huipulla ylimpinä vallanpitäjinä ovat illuminaatit, äärimmäisen rikkaat pankkiiriperheet Rothschildien perheen johdolla [juutalaiset siis, VL]. Heidän alapuolellaan ovat bilderbergiläiset, joiden tehtävänä on varsinainen EU-diktatuurin rakentaminen. Heitä on yli 140, ja he ovat hyvin rikkaita ja vaikutusvaltaisia. He kontrolloivat kansallisia hallituksia. Isossa-Britanniassa (tai Suomessa) ei voi päästä pääministeriksi, ellei ole bilderbergiläinen (ellei siis käy juutalaiseliitin masinoimissa Bilderberg-ryhmän kokouksissa). Poliittiset puolueet edustavat Bilderberg-ryhmää, eivät äänestäjiä. Bilderbergiläisten alapuolella ovat vapaamuurarit jalkasotilaina. Vapaamuurarien ylimmällä johtoportaalla on hyvin ilkeä agenda, mutta 90 % vapaamuurareista ei ole tietoinen siitä, he toimivat vain kulissina antamassa kuvan, että vapaamuurarit olisivat jotenkin hyvää tarkoittava järjestö.

    Isossa-Britanniassa [mahd. jossain määrin Suomessakin, esim. Demla; VL] toimii myös Common Purpose -niminen järjestö [hallinto- ja johtamiskoulutusta järjestävä järjestö, joka on perustettu v. 1989 ja joka harjoittaa todellisuudessa aivopesua verovaroin; koulutettavat pyritään saamaan ”verkostoon” lojaaleiksi jäseniksi tavoitteena muuttaa yhteiskuntarakennetta; VL]. Myöskään puolet Common Purposen jäsenistä ei ole tietoinen järjestön ilkeästä tavoitteesta. Common Purpose kontrolloi paikallishallintoa.

    Noakes kertoo, että hänen tietonsa EU:sta ovat peräisin EU-sopimuksista, joita on kuusi kappaletta [Noakes luettelee ne toisaalla kirjoituksissaan, ja mainitsen ne tässä: 1. Euroopan yhteisöjä koskeva laki 1972; 2. Euroopan yhteinäisasiakirja 1986; 3. Maastrichtin sopimus 1992; 4. Amsterdamin sopimus 1997; 5. Nizzan sopimus 2001; 6. Lissabonin sopimus 2008]. Näillä sopimuksilla valtiot lakkautetaan. Kun haastattelija Chalmers kysyy, miksei lehdistö sitten kirjoita näistä asioista, Noakes vastaa, että vapaamuurarit ja Common Purpose hallitsevat lehdistöä, jolloin varsinainen agenda luonnollisesti pidetään piilossa. Ihmisiä ja kansoja harhautetaan.

    Noakes kertoo, että Lissabonin sopimus lakkautti Ison-Britannian 1.1.2009 alkaen (samoin se on lakkauttanut Suomen). Nyt enää EU pyrkii lujittamaan valtansa.

    Haastattelija Chalmers kysyy, mitä tämä ”lakkauttaminen” on, kun onhan olemassa vielä yleiset vaalit. Noakes sanoo, ettei todellisuudessa ole vapaita vaaleja. EU hallitsee poliittisia puolueita. Puolueiden sisäisiltä listoilta pääsevät eteenpäin vain ne, jotka kannattavat EU:ta. Kaikkialla valta-asemiin onkin noussut kymmeniä tuhansia EU:ta puolustavia ihmisiä. Ei ole mahdollista olla vapaita vaaleja.

    Noakes nimenomaan ilmoittaa, että EU on kommunistinen yhteisö.

    Neuvostoliiton vallankumouksessa v. 1917 tavoitteena oli ulottaa kommunismi yli Euroopan, mutta se ei silloin onnistunut. Tämä tavoite on kuitenkin edelleen olemassa, vaikka Neuvostoliitto on hajonnut. Esimerkiksi Iso-Britannia (tai Suomi) ei ole olemassa enää itsenäisenä valtiona vaan samanlaisena maana kuin Itä-Euroopan maat olivat aikoinaan Varsovan liitossa. Vaikka Ison-Britannian (tai Suomen) perustuslaki on edelleen olemassa, se on viraton, koska sen yläpuolella on EU:n perustuslaki. EU:n perustuslaki kokonaisuudessaan sisältyy edellä mainittuihin kuuteen EU-sopimukseen. Vaalejakin [esim. Suomen tulevat eduskuntavaalit, VL] järjestetään enää lumetoimenpiteenä, koska 99,9 % ihmisistä ei ole tietoinen, mitä on tekeillä. Näistä vale- tai lumevaaleista luovutaan heti kun EU on saanut lujitettua valtansa. Kun valta on lujitettu, sitten ilmoitetaan, ettei parlamenttia (Suomessa eduskuntaa) enää tarvita [Suomen eduskuntavaalit ovat siis itse asiassa tyhjä näytelmä vailla minkäänlaista merkitystä, mikä tekee osallistujista narreja; VL].

    (16)(0)
    • EU – juutalaiskommunistinen diktatuuri, osa 2

      Sitten haastattelussa siirrytään käsittelemään Lissabonin sopimusta. Lissabonin sopimuksen sivulla 18 artiklassa 9 säädetään EU:n johto: kolme vaaleilla valitsematonta politbyroota neuvostomalliin [Eurooppa-neuvosto, ministerineuvosto ja komissio; VL]. Juutalaiset ja (heidän kontrolloimansa) poliitikot ovat johtajia (video 3, kohta 6:07). Kaikkien politbyroiden toimintaan osallistuvien päämiesten ja pääministereiden tulee olla EU-myönteisiä (ja ovatkin, muutenhan he eivät olisi virkoihinsa päässeetkään). Esimerkiksi Ison-Britannian pääministeri Margaret Thatcher oli naiivi bilderbergiläinen, joka lopulta kuitenkin tajusi, että EU:ssa on kyse diktatuurista, ja hän alkoi vaihtaa puolta ja piti asiasta puheenkin. Hän kuitenkin huomasi pian olevansa ”kadulla”, ja tilalle pääministeriksi tuli bilderbergiläinen John Major.

      Euroopan parlamentista David Noakes toteaa kirjoituksissaan, että se on huijaus, valeparlamentti, joka on voimaton (powerless sham EU Parliament). Mikä tahansa puolue, joka vastustaa EU:ta, voidaan lakkauttaa, sillä Euroopan unionin tuomioistuin sääti tapauksessa 274/99 (EUCJ Case 274/99), että on laitonta kritisoida EU:ta.

      Lissabonin sopimuksen sivulla 16, artiklassa 8A-4, säädetään poliittisista puolueista: ”Poliittiset puolueet Euroopan tasolla edistävät Euroopan poliittisen tietoisuuden muodostamista ja unionin kansalaisten tahdon ilmaisemista.” Ilmaus ”poliittinen puolue Euroopan tasolla” on määritelty puolueeksi, jolla on äänestäjiä vähintään kymmenessä maassa. Tämän artiklan nojalla mikä tahansa Ison-Britannian (tai Suomen) puolue voidaan lakkauttaa. Lisäksi Ison-Britannian parlamenttivaalit (ja Suomen eduskuntavaalit) ovat laittomia, koska niistä ei säädetä Lissabonin sopimuksessa. Parlamentti- tai eduskuntavaaleilla ei ole minkäänlaista laillista pohjaa [voidaan siis sanoa, että Suomen tulevat eduskuntavaalit ovat rikollista toimintaa, VL].

      EU on säädetty myös sotilasdiktatuuriksi. Kaikkialla kuudessa sopimuksessa on lukuisia lausekkeita tästä. Esimerkiksi Lissabonin sopimuksen (s. 39) artikla 10A-c-3 säätää seuraavaa: ”Jäsenvaltioiden on asetettava unionin käyttöön siviili- ja sotavoimia yleisen turvallisuus- ja puolustuspolitiikan toteuttamiseksi – – Jäsenvaltioiden on jatkuvasti huolehdittava sotavoimiensa parantamisesta.” EU:n kolmitasoinen, vaaleilla valitsematon politbyroo siis hallitsee entisten Britannian ja Ranskan valtioiden ydinaseita. Noakes toteaa, että kun diktaattorit hallitsevat armeijoita, syntyy aina sotia. Nyt meitä ajetaan hankauksiin arabien ja muslimien kanssa, ja Lähi-Itään voi syntyä valtava sota.

      Koska EU:n kolmitasoista politbyroota ei valita yleisillä vaaleilla ja koska Euroopan parlamentti on valeparlamentti, EU:n kansalaisilla on vain yksi tie vaikuttaa: he voivat tehdä kansalaisaloitteen, jos aloitteen takana on vähintään miljoona kansalaista. Lissabonin sopimuksen sivulla 17, artiklassa 8B-4, todetaan: ”Vähintään miljoona kansalaista, jotka ovat kansalaisia useasta jäsenmaasta, voi tehdä aloitteen, jossa he pyytävät, että Euroopan komissio antaa toimivaltansa puitteissa jonkin tarkoituksenmukaisen esityksen asioissa, joissa kansalaisten mielestä tarvitaan unionin juridista säädöstä sopimusten toimeenpanemiseksi.” Kansalaisaloitteella voidaan siis anoa vain EU:n sopimusten yhä täydellisempää toteuttamista. Anominen ei siis sekään ole vapaata, vaan sen on koskettava yhä lähemmäs EU:ta tulemista.

      Kansanäänestystä ei sallita. Jos siis jokin puolue toimii kansanäänestyksen puolesta, on heti selvää, että se toimii EU:n hyväksi. Puolueet tietävät, ettei kansanäänestyksiä sallita.

      Noakes kertoo, että Irlannissa kaikki toisenkin EU-kansanäänestyksen yhteydessä vastustivat EU:ta (hän oli itse paikalla kyselemässä). Hänen mukaansa Irlannin kansanäänestyksessä 40 prosenttia äänistä peukaloitiin, tapahtui siis vaalivilppi (äänet koottiin säilytykseen ennen laskemista, ja siinä yhteydessä peukalointi oli helppoa).

      EU on saanut aikaan sen, että päättävät elimet ja koko byrokratia on täytetty henkilöillä, jotka joko ovat valmiita rikoksiin tai sulkevat silmänsä EU:n väärinkäytöksiltä. Ministereiksi valitaan vain EU-myönteisiä henkilöitä. Yli puolet parlamentin jäsenistä on EU-myönteisiä. Kaikkien yli 5000 hengen yhteisöjen johtoon on sijoitettu korruptoituneita johtajia terveiden johtajien tilalle.

      Haastattelun yhteydessä esitettiin katselijakysymys vanhasta perinteisiin perustuvasta oikeudesta (common law), että onko sitä enää olemassa. Nokes totesi, että ei ole, koska EU:n corpus juris (lakikokoelma) korvasi sen vuonna 1992. EU:n corpus juris asettaa hallituksen lain yläpuolelle. Koska hallitus on lain yläpuolella, se voi toimia rikollisesti. Nokes kertoo esimerkiksi, että vuoden 1992 jälkeen Britannian poliisi on ampunut 30 ihmistä. Lisäksi vangittuna olleita ihmisiä on tapettu vuoden 1992 jälkeen yli 1100. Poliisia ei kuitenkaan ole voitu syyttää, koska hallitus on lain yläpuolella. Käytännössä poliisia ei voi syyttää enää mistään.

      Noakes toteaa, että jokainen päättäjä, joka on allekirjoittanut EU-sopimuksia, on syyllistynyt maanpetokseen. Siksi Isossa-Britanniassa kuningatar, pääministerit ja muut ministerit, jotka EU-sopimuksia ovat allekirjoittaneet, voitaisiin tuomita kuolemaan. Tämän johdosta pääministeri Tony Blair lisäsi lakiin klausuulin, jonka mukaan vain elinkautinen vankeus on mahdollista. Kuitenkin tekojen aikaan vanha laki oli voimassa, joten edelleen kuningatar ja kyseiset ministerit voitaisiin hirttää.

      EU on vastoin Britannian (ja Suomen) perustuslakia. Siksi kaikki noiden kuuden EU-sopimuksen allekirjoittajat ovat maanpetoksellisia rikollisia. Heitä on kuitenkin vaikea saada tuomituksi, sillä kaikki valta-asemat on miehitetty korruptoituneilla ihmisillä. Britanniassa kaikki ylähuoneen oikeusopilliset jäsenet ovat korruptoituneita. Kaikki oikeudet ovat korruptoituneita. Oikeudesta on nykyisin liki mahdotonta saada kunnollista tuomiota.

      Parlamentti (Suomessa eduskunta) ja hallitus eivät toimi omien kansalaisten hyväksi vaan EU:n hyväksi. Ne hyväksyvät EU-lakeja, -säädöksiä ja -sopimuksia ja toteuttavat EU:n politiikkaa. Britannian parlamentti on EU:n nukkeparlamentti (vastaavasti Suomen eduskunta on EU:n nukke-eduskunta).

      EU-maissa toteutetaan Frankfurtin koulukunnan oppeja. Neuvostoliiton kommunistit antoivat 1930-luvulla Frankfurtin yliopiston sosiologeille tehtäväksi tehdä tutkimuksia, kuinka valtioita voidaan sabotoida. Sosiologit ottivat lähtökohdakseen juutalaisen ”Siionin viisaitten pöytäkirjat”, ja sen pohjalta he kehittivät yli 200 subversiivistä (tuhoavaa, kumouksellista) tekniikkaa. EU-liike alkoi soveltaa näitä juutalaisuuteen perustuvia valtioiden tuhoamistekniikoita Britanniassa 1950-luvulla. Aluksi tahdottiin saada kirkot tyhjiksi. Kun ihmiset luopuvat uskonnosta, heidät voidaan täyttää viihteellä ja television katselulla, jolloin ajattelu loppuu. Lisäksi alettiin hyökätä isiä ja perheitä vastaan. Kaikki auktoriteetti pyritään tuhoamaan. Oikeudet tuhottiin vapaamuurarituomareilla, kun tuomiot eivät enää perustuneet oikeuteen vaan vapaamuurariagendan toteuttamiseen. Alkoholismia, pornografiaa, prostituutiota ja homoseksuaalisuutta alettiin edistää. Ihmisiä alettiin aivopestä tiedotusvälineiden avulla. Aborttiluvut alkoivat kasvaa ja perheet alkoivat hajota. Frankfurtin koulukunnan juutalaiskommunistiset tuhoamistekniikat ovat olleet äärimmäisen tehokkaita, ja niitä käytetään yhä edelleen kaikkialla. Viime aikoina myös maahanmuutto on ollut Frankfurtin koulukunnan voimallinen ase kansojen tuhoamiseksi. Tarkoituksella luodaan ylikansoitusta ja jännitteitä. Samalla kansojen identiteetti tuhotaan. Tämäkin tekniikka on toiminut loistavasti. Frankfurtin koulukunnan subversiiviset tekniikat ovat EU:n voimakas ase kansojen ja valtioiden tuhoamiseksi.

      Mitä tulisi tehdä? Noakesin mielestä tarvittaisiin (Ison-Britannian osalta) 10 000 henkilöä EU:sta irtautumiseksi. Hänen mukaansa on yli tusina kampanjaa, joihin nämä 10 000 ihmistä voisivat ryhtyä. Puolueet eivät ryhdy tällaisiin kampanjoihin, sillä niiden johtoelimet eivät toimi EU:sta irtautumisen hyväksi. Kauniita puheita ehkä pidetään, mutta joukkoja ei koskaan mobilisoida. Tämä todistaa, että puolueiden johtoelimet toimivat EU:n hyväksi.

      Tarvittaisiin ainakin noiden 10 000 ihmisen pitkäaikainen yleislakko, kunnes korruptoitunut johto suostuu eroamaan tai irtisanomaan EU-sopimukset laittomina. Tarvittaisiin suuria mielenosoituksia. Tarvittaisiin kansallista kansalaistottelemattomuutta, esimerkiksi voitaisiin kieltäytyä maksamasta veroja ja tekemästä yhteistyötä hallituksen kanssa. Koska hallitus, vapaamuurarit ja Common Purpose hallitsevat tiedotusvälineitä, tarvittaisiin uusia sanomalehtiä, että sanaa voitaisiin levittää. Armeija olisi saatava kansan puolelle niin että se pidättäisi rikolliset poliitikot. Yksityiset ihmiset voisivat ottaa yhteyttä parlamentin jäseniin (Suomessa kansanedustajiin) ja kertoa heille, että parlamentti (Suomessa eduskunta) lakkautetaan pian ja he menettävät palkkansa ja etuisuutensa, ja suostutella heidät siihen, että Lissabonin sopimus puretaan (se on vielä mahdollista). Yksityiset ihmiset voisivat myös ottaa yhteyttä sanomalehtimiehiin ja taivutella heitä kirjoittamaan asiasta. Ihmiset voisivat myös levittää sanaa toisilleen.

      EU-rakennelman huipulla Noakes sanoo olevan Rothschildien (juutalaisen) pankkiirisuvun [EU on siis olennaisesti juutalainen diktatuuri ei-juutalaisten kansojen orjuuttamiseksi ja tuhoamiseksi; VL].

      kkkkkkkkkkkkkkkkkkkkkkkkk

      Siinä kirjoitukseni. Pienellä ajatustyöllä nimimerkille ”Suomi suomalaisille” olisi selvinnyt, että tarkoitan hyväksymälläni EU:lla uutta EU:ta, joka ei perustu juutalaisten velkaperusteisella raha- ja pankkijärjestelmällään toteuttamaan euroopanmurhaan (osa ihmiskunnanmurhaa) vaan vapauteen juutalaisista, parasiiteista. Nykyinen EU perustuu juutalaiselle velkarahajärjestelmälle (EKP on täysin riippumaton juutalainen pankki, osa juutalaisten keskuspankkien keskuspankkia BIS:iä) ja on sellaisena tuomittava ja hävitettävä. Tilalle saadaan parasiittivapaa EU, kun koko EU (tai Euroopan maat yhdessä Hitlerin mallin mukaan) irtautuu juutalaisesta raha- ja pankkijärjestelmästä ja sitten SUVEREENIT Euroopan valtiot muodostavat haluamansalaisen EU:n yhteistä toimintaa varten, jossa pääasiana on pitää juutalaiset kurissa rikollisuutensa (”uskontonsa”) vuoksi. Uuden ja oikean EU:n tarkoitus on tuhota nykyinen EU ja sitä pyörittävä kansainvälinen juutalainen rikollisuus.

      On rasittavaa, kun ei osata ajatella. Syljetään vain esiin mitä milloinkin luullaan. Syvälle ovat juutalaiset turmelleet suomalaiset ihmiset, aivottomiksi pölvästeiksi. Ei osata ennen pään avaamista ajatella. Pohjimmiltaan tässä on kyseessä sisäinen vastuuttomuus ja halu vain soittaa suuta. Siksi olen kutsunut – ja kutsun nytkin – tätä kansaa kyrpälaumaksi. Sillä tämä kansa ON täysin jumalaton kyrpälauma. Siksi olen poistanut bloginikin.

      Vesa-Ilkka Laurio (= nimimerkki Lahjomaton).

      (15)(0)
      • Suomi suomalaisille

        Lahjomaton: Viimeksi antamiesi kahden kommentin jälkeen ihmettelen vielä monta kertaa enemmän miksi sanoit: ”Euroopan unioni on sinänsä aivan hyvä asia.”!!

        (3)(4)
        • Lahjomaton

          Sen (oikean EU:n) avulla estetään, eurooppalaisella yhteistoiminnalla, nykyisenkaltaisen juutalaisen EU:n synty; sen avulla siis puolustetaan Eurooppaa yhteisvoimin rikollisia ja vihollisia vastaan.

          Se, että suomalainen ihmettelee kovasti selvää ja loogista ajattelua, ei tule minulle yllätyksenä. Kaikki Suomessa on puuroaivoista ja röyhkeää vastuuttomuutta.

          Lisäksi luulen, ettei tämä suomalaiskyrpä (”Suomi suomalaisille”) ole edes lukenut, mitä kirjoitin.

          Heikunkeikun.

          Vesa-Ilkka Laurio

          (7)(6)
          • Suomi suomalaisille

            Olen realisti. Se tarkoittamasi ’oikea EU’ on NÄILLÄ NÄKYMIN PUHDASTA UTOPIAA – siitä pitävät huolen kaikkia EU-maita johtavat rikolliset, maanpetturi-vallanpitäjät – kiristyvää EU-diktatuuria (huijausilmaisuja ovat ’integraatio’ ja liittovaltio) ja sitä seuraavaa talmudisti-juutalais-pankkigangsterien Uutta Maailmanjärjestystä kohti mennään kaiken aikaa.

            Suur-kiitos saamastani arvonimestä ’suomalaiskyrpä’!

            Omista kommenteistasi päätellen olet tällä sivustolla ja ilmeisesti koko Suomessakin ainoa joka EI ole ’kyrpä’ eli tunnet varmasti itsesi orvoksi siellä ylhäisessä yksinäisyydessäsi ja puhtaasti ainoa-oikeauskoisen synnittömyydessäsi!

            (9)(1)
          • Lahjomaton

            Tähän laatimaani kristillistä selvitystä/kommenttia ei julkaistu. Tiedoksi. Tiedän, mihin tämä teidän junanne puksuttaa. Kauhistuttaa. Kun Jeesus Kristus kielletään, kielletään totuus, oma vastuu asioiden tilasta. Silloin EI olla revisionisteja/totuudenpuhujia vaan valheen ja erehdyksen varassa toimijia (käyt. samaa kuin juutalaiset). Mutta olen asiani jo sanonut, joten se siitä. Suomen kansan katumuksesta ei ole näkynyt merkkiäkään yhtään missään, joten kohtalo on sinetöity. Hyvää puksutusta/kohtaloa!

            Enää minulla ei ole mitään asiaa tällaisille totuussivustoille, Ps. 12:9.

            Vesa-Ilkka Laurio

            (5)(8)
          • Moneskohan kymmenes kerta tämä jo on, kun Laurio ilmoittaa lopettaneensa Magneettimediaan kirjoittelun ja sitten jälleen ryömii nöyränä takaisin haukkumaan kaikki?

            (7)(3)
          • Hai!

            Niitä voisi kyllä olla vaikka satoja. Joka kerta puhdistun ULOS elukkalaumasta! Joka ikinen kerta! Tulee freesi olo! Mitä nöyryyteen tulee, siinäkin olet oikeassa. Mitä haukkumiseen tulee, lue (ja katso videot) alla olevat kirjoitukseni perusluonneharjoituksestanne (siis ”valkoisen rodun” perusluonneharjoituksesta) – Hellstorm – ja pennunteurastusharjoituksestanne – Silent Scream (lastentappolaki on voimassa joka nurkassa Suomessa – sinussakin, siinä ”sydämeksi” kutsutussa perkeleenpesässä).

            Eipä muuta tällä kertaa, joten lyhyeksi jäi tällä kertaa.

            Mutta minusta ei ole saatanoitten silittelyyn, ei. Ei ollut Jeesuksesta Kristuksestakaan. Joten turhaan ilmaiset itseäsi.

            Hai!

            Vesa-Ilkka Laurio

            (5)(3)
          • Ja hai!

            Aivan fyysisesti kyllä kuvottaa tuollaiset nimettömät ja arvostelukyvyttömät turhakkeet kuin jhhnhnh. Tyhjällä toimivia ja tyhjää työntäviä turpamoottoreita. Tyhjääkin tyjempi on mies, jolla ei ole nimeä. Maassa luikerteleva käärme, vain myrkkyhammas näkyy.

            Ja hai!

            Vesa-Ilkka Laurio

            (4)(3)
      • Jepuslisjepsis

        Niimpä. Ei pidä antaa asioille annettujen nimien hämätä.

        Tietyllä rahanlainaaja-heimolla on tässä maailmassa tapana ottaa järjestöilleen hienoilta kuullostavia nimiä, kuten ”Yhdistyneet kansakunnat” tai ”Kansallinen Reservi =FED”, vaikka näillä asioilla ei olekaan oikeasti oikein mitään tekemistä nimensä mukaisen oletetun toiminnan kanssa.

        Nuokin antamani esimerkit ovat pelkkää nimillä hämäystä siis. Solutus on myös ollut tehokasta, jos nuokin ovat alunperin olleetkin aitoja järjestelmiä. Nykyisin eivät ole.

        Silmäin pyyntöä siis vain.

        (10)(0)
  4. Suomi suomalaisille

    Kuinkahan tästä loikattaisiin sinne ’oikeaan EU:hun’: ”Suomi -Ajatuksia Euroopan Unionista

    EU on hukkumassa korruptioon ja EU:n komissiossa toimii lahjotut ja ostetut narsistit, kokoelma psykopaatteja. Suomen hallitus ei ilmeisesti ole tietoinen, että EU-komissio koostuu psykopaateista ja sosiopaateista jotka eivät saisi olla päättävissä asemissa.
    Huolettomat ja hyväuskoiset Suomalaiset ovat tietämättömiä heidän tulevasta taloudellisesta kohtalosta. Kellään kaikkialla Euroopassa ei ole mitään syytä rakastaa EUn psykopaatteja. Kaikkein vähiten Suomalaisilla, jotka ovat vuotaneet kuiviin, jotta EU voi pitää yllä taloudellista väkivaltaa…

    Euroopan Unionilla on runsaasti poliittisia ongelmia ja Euro valuuttana on hajoamassa. Euroa pidetään pystyssä vilpillisten rahoitusmarkkinoiden ja EUn komission painostaessa Euroopan valtioita tukemaan euron arvoa pysymällä tässä järjettömässä Euroopan Unionin rakennelmassa.

    Pitääkseen Euron pystyssä, paljon Euroopassa on liioiteltu. Ei voi olla taloudellista tasapainoa ja talouden elpymistä niin kauan kuin EKP voi tulostaa enemmän rahaa, joilla tuetaan Megapankkeja. Tänään EKP tulostaa (määrällinen kevetäminen) markkinoille 60 miljardia euroa uutta rahaa joka kuukausi. Tulostetut rahat eivät hyödytä millään tavalla Euroopan maiden väestöä, vaan rahat ohjataan suoraan pankkien taseisiin.

    EU ja sen korruptoituneet virkamiehet ja naiset ovat täysin epäonnistuneet Euroopassa, korruptoituneet psykopaatit jotka tuottavat vain valheita, taloudellista väkivaltaa, kärsimystä ja lupauksia enemmästä taloudellisesta väkivallasta…

    Kaksi piirrettä, jotka määrittävät Euroopan Unionin, IMFn ja EKPn ”Troikan”, ylimielisyys ja korruptio,…

    Eräänä päivänä Eurooppalaiset ja Suomalaiset heräävät. Kun he tekevät sen, he huomaavat, että EU ei tee mitään muuta paitsi tukee Megapankkeja ja suuryrityksiä ja samalla edellytetään dramaattisia kustannuksia Eurooppalaisille ja Suomalaisille, maksattamalla heillä pankkien tekemät virheet…

    Koko Euroopan Unioni seisoo valheissa. Ei ole muuta perustaa, vain valheita. Tämä tekee totuuden viholliseksi. Viholliset täytyy tukahduttaa ja siten totuus on tukahdutettu. Totuus tulee kansalaisten ylläpitämistä vaihtoehtouutisista.

    Niinpä, EU ja sen jäsenvaltiot ovat kiireisiä työssään sulkea riippumattomat tiedotusvälineet.

    EU ja sen jäsenvaltiot ovat uudelleen määritelleet propagandan. Totuus on propagandaa jos sen ovat kertoneet vaihtoehtomediat, mediat joissa on riippumaton toiminta.

    Propaganda on totuus jos sen on kertonut EU ja sen jäsenvaltiot, ja niiden prostituoitu media. Valtavirtamedia toimii poikkeuksetta ministeriöiden propagandan tuottajana.

    Valtavirtamedia on onnistunut luomaan väärän todellisuuden suurimmalle osaa Euroopan ja Suomen huolettomille ihmisille. Melkoinen prosenttiosuus näistä huolettomista ihmisistä uskoo, että Euroopan Unioni on taloudellisen hyvinvoinnin kokonaisuus. Tämä uskomus on olemassa huolimatta talousasiantuntijoiden raporteista, että ei ole olemassa merkkejä Euroopan ja Suomen talouden elpymisestä…

    Niinpä, Eurooppa on propagandan hallinnassa. Totuus on poissuljettu. YLE, Iltalehti, Iltasanomat, Uusi Suomi, Helsingin Sanomat, ja loput suurimmasta osasta tuottavat suurimpia valheita mitä maailman historia on koskaan nähnyt, toistaa jatkuvasti samoja valheita. EU:lle tietenkin ja sen järjettömälle koneistolle.

    Kun vastuuton valtavirtamedia tuo talouden katastrofin Euroopan ihmisille, tästä voi kiittää YLEä, Helsingin sanomia, UK Sunia, Daily Mirroria ja Daily Expressiä ja loppua roska lehdistöä, Euroopan ihmisten taloudellisesta tuhosta ja kaikesta toivosta meille ja meidän lapsille.

    Euroopan komissiossa on säälittävä kokoelma psykopaatteja joilla ei ole ollenkaan ymmärrystä mistään tavallisen ihmisen arjesta…

    Alla Esimerkki korruptiosta, joka pätee myös Euroopan poliittisiin johtajiin.

    ”Pentagonin virkamies joka lakkautti Vietnamin sodan, vastasi kysymykseen siitä, miten Yhdysvallat saa Eurooppalaiset aina tekemään mitä Yhdysvallat haluaa, vastasi: “Rahaa, annamme heille rahaa.” “Ulkomaanapuako?” “Ei, me annamme Euroopan poliittisille johtajille matkalaukullisen rahaa. He ovat myynnissä, ostamme heidät ja he palvelevat meitä. Ehkä tämä kertoo Tony Blairin 50.000.000 dollarin omaisuudesta, kun hän toimi USAn asiamiehenä.”…

    Voisi kuvitella, että 2008 alkanut ”talouskriisi” ja Euroopan komission aloittama talouskuri vaatimus, että heidän veren janonsa olisi pysäytetty, mutta ilmeisesti tämä ei riittänyt. Nyt he ovat menossa ryöstämään Euroopan kansoilta heidän säästönsä, jotta Megapankit ”too big to fail” pelastetaan ja vilpillinen rahoitusjärjestelmä säilyy. Euroopan talous ei ole koskaan toipunut vuoden 2008 romahduksesta ja Suomi on samassa tilanteessa. Ei ole mitään mikä nostaisi näiden taloutta, kaikki maailman varallisuus on muutamien käsissä, työttömyys on valtava ja paisuu yhä.

    Se että tälläisellä pienellä määrällä ihmisiä Euroopan komissiossa on näinkin fantastinen kyky pahuuteen, on aivan uskomatonta ja erittäin lannistavaa. Euroopan komissin psykopaatit ovat ryöstäneet ihmisiltä kaiken rauhan ja vaurauden, jota me halusimme niin paljon.

    Taso korruption ja manipuloinnin, joka hallitsee Euroopan taloutta ja ulkopolitiikkaa tänään, oli mahdotonta aiemmin kun Euroopan valtiot olivat itsenäisiä, ja valtioilla oli oma raha ja keskuspankki. Ahneus ylivallalle on tehnyt EUsta eniten korruptoituneen järjestelmän maan päällä. Seuraukset tästä korruptiosta ovat rauniot. Rauniot on Suomen ja Euroopan tulevaisuus.”

    Artikkeli kokonaisuudessaan: http://mvlehti.net/2015/07/12/suomi-ajatuksia-euroopan-unionista/

    (8)(0)
    • Megapankit eivät koskaan todellisuudessa ole tarvinneet tukea, he vain ryöstävät medioitten avulla kansat kuiviin ja valmistautuvat ostamaan elvytysrahalla kaiken minkä kokevat itselleen kannattavaksi.

      (16)(0)
    • Eivät herää eurooppalaiset ja suomalaiset.

      Elukkalauma:

      Laurio tekstittänyt suomeksi, selvällä valkoisella tekstillä, vaikkei ns. valkoista rotua tai mitään rotua ole olemassakaan. On vain elukoita, joista filmissä esiintyvät ns. valkoiset ihmiset, se valkoinen ”rotu.” Katso video ja lue Laurion teksti. Ehkä jo syksyllä sama toistuu monin verroin pahempana. Ihmiskunta ON pelkkä elukkalauma.

      Nimeni on Laurio, Vesa-Ilkka Laurio.

      Jeesuksen Kristuksen pelastama.

      Lauriota siis ETTE, ei edes valkoinen ”rotu”, pysty tuhoamaan.

      ETTE.

      Toistan: katso filmi ja lue Laurion tekstitys.

      (9)(2)
    • Lahjomaton

      Eivät herää eurooppalaiset ja suomalaiset.

      Raatelu jatkuu tauotta.

      Elukkalauma raatelee kappaleiksi pentunsa:

      Tämän videon Laurio julkaisi aikoinaan blogillaan, kunnes sulki bloginsa havaittuaan, että elukkalaumalle (Suomen kansalle ja ylipäätään valkoiselle ”rodulle”) mikään totuus mistään ei merkitse yhtään mitään (ja elukkalaumallahan on yksinvalta tässä maassa: ”Valtiovalta Suomessa kuuluu kansalle”, perustuslaki 2§). Video on vuodelta 1985, ja aborttilääkäri Bernard N. Nathanson (1926-2011) näyttää siinä ultraäänitekniikan avulla, miten elukat teollisesti raatelevat kappaleiksi pentunsa aborteissa.

      Videon nimi on “The Silent Scream” (“Äänetön huuto”; nimi viittaa lapsen tuskanhuutoihin häntä paloittelumurhattaessa). Seuraavassa Laurio selostaa pääkohdat videosta. Itse ultraäänifilmi, jossa lapsi murhataan abortissa, on videon kohdalla 13:00 – 21:02.

      Alussa, kohdassa 00:24, tulee ultraäänikuvaa ja Bernard Nathanson sanoo: “Nyt voimme erottaa hyytävän äänettömän huudon tämän lapsen kasvoilla, jota uhkaa nyt välitön kuolema.”

      Kohdasta 00:50 lähtien Nathanson kertoo olevansa synnytys- ja naistentautiopin lääkäri. Kun hän vuonna 1945 oli lääketieteen opiskelija, ei ollut fetologiaa (oppia sikiöstä) eikä oikein tiedetty, onko se, mikä kohdussa on, todella ihminen inhimillisine ominaisuuksineen. Tekninen kehitys toi kuitenkin 1970-luvulla ultraäänen, elektronisen sikiön sydänmonitoroinnin, hysteroskopian (kohdun tähystyksen) ja radioimmunokemian, ja niiden avulla saatiin tieto siitä, mikä ja millainen sikiö on. Kohdassa 2:20 – 2:30 esitetään elävää ultraäänikuvaa, jossa lapsi liikkuu kohdussa.

      Sen jälkeen Nathanson esittelee ultraäänilaitteistoja, ja hän kertoo, että niiden avulla on mahdollista tutkia jopa sikiön sydämen läppiä sydämen supistuessa. Kohdassa 3:21 – 3:57 ultraäänikuvaa kohdussa liikkuvista lapsista.

      Kohdasta 4:10 eteenpäin Nathanson kertoo, että teknologia on tehnyt selväksi, että syntymätön lapsi on täysi ihminen, joka ei eroa meistä muista. Kohdassa 4:36 – 4:45 jälleen ultraäänikuvaa kohdussa liikkuvasta lapsesta, ja Nathanson toteaa, että uuden teknologian avulla voidaan nyt kuvata abortti. Hän kertoo, että voimme katsella, kuinka lapsi revitään kappaleiksi, paloitellaan, silvotaan, murskataan ja tuhotaan abortin tekijän kylmillä metalli-instrumenteilla.

      Kohdasta 5:16 eteenpäin Nathanson esittelee mallikappaleita, joissa kuvataan lapsen kehitystä kohdussa. Malleja on seitsemän, alkaen 4-viikkoisesta sikiöstä ja sen jälkeen on malli 8-, 12-, 16-, 18-, 20- ja 28-viikkoisesta sikiöstä. Koko tuona aikana ei tapahdu mitään suuria muutoksia lapsen muodossa tai laadussa. Nathanson ottaa sitten käteensä mallin 12-viikkoisesta sikiöstä, jollaisen abortista myös videossa myöhemmin tuleva ultraäänifilmi on. Hän toteaa, että tuo 12-viikkoinen sikiö on jo täysin muodostunut ihmisolento. Sikiöllä on siihen mennessä ollut jo aivoaaltoja kuuden viikon ajan ja sen sydän on lyönyt 8 viikon ajan. Lapsen toiminnot ovat samanlaisia kuin meidän toimintomme.

      Bernard Nathanson esittelee myös vuodelta 1980 olevan alan oppikirjan, jossa todetaan, että lääkäreiden on pidettävä sikiötä toisena potilaanaan ja että nyt lääkärit voivat palvella sikiöitä. Nathanson nostaa esiin sen lääketieteen eettisen perustan, etteivät lääkärit saa tuhota potilaitaan. Mitä siis abortti tekee tälle toiselle potilaalle, hän kysyy.

      Seuraavaksi Nathanson esittelee aborttivälineistöä. Kohdun koko mitataan sondilla, kohdunkaulaa laajennetaan ja imukärki (imu noin 55 mmHg) työnnetään kohdunkaulan kautta kohtuun, jossa se rikkoo lapsivesikalvon ja repii sitten lapsen kappaleiksi. Sikiön pää kuitenkin on liian iso mahtuakseen ulos, ja siksi pää murskataan erikseen.

      Kohdasta 11:12 eteenpäin Nathanson kertoo seuraavaksi esittämästään ultraäänifilmistä, jossa näkyy 12-viikkoisen sikiön abortti. Sen ikäisen abortti on aivan tavallinen abortti USA:ssa, jossa niitä tehdään (tuolloin, 1984-1985) neljä tuhatta päivittäin. Filmi on tehty aborttiklinikalla, ja Nathanson kertoo, että abortin tehnyt nuori lääkäri, jolla oli takanaan liki 10 000 aborttia, kauhistui nähdessään ultraäänestä, miten lapsen käy, eikä tehnyt sen jälkeen enää koskaan aborttia. Ultraäänikameraa hoitanut nainenkin, feministi ja aborttien kannattaja, liikuttui niin, ettei sen jälkeen enää puhunut abortista.

      Itse ultraäänifilmi alkaa siis kohdasta 13:00. Lapsi näkyy siinä alkukuvissa vaaleana keskellä alaosassa, pää viistosti ylös vasemmalle ja keho oikealla. Nathanson selostaa yksityiskohtaisesti, mitä filmillä näkyy, mm. lapsen käsi menee suuhun. Kohdassa 13:36 Nathanson näyttää, missä näkyy sikiön silmä, nenä, suu, aivokammio, kylkiluut ja selkäranka. Ylempänä näkyvä granulainen kudos on istukkaa (14:05). Myös lapsen jalat erottuvat.

      Kohdasta 14:30 eteenpäin näkyy, kuinka sikiö liikkuu kohdussa. Sydän lyö noin 140 kertaa minuutissa. Lapsi muuttelee sijaintiaan kohdussa, ja peukalo menee suuhun.

      Kohdassa 15:08 imukärki tunkeutuu kohtuun (näkyy vaaleana varjona). Lapsi pakenee imukärkeä (15:37 eteenpäin), vaikkei se vielä osu suoraan häneen itseensä; lapsivesikalvot vain puhkaistaan. Lapsen liikkeet voimistuvat, ja lapsi alkaa kamppailla. Kohdissa 16:15 ja 16:51 Nathanson näyttää, kuinka lapsen suu on aivan auki. Hän kutsuu sitä äänettömäksi huudoksi. Sitten imukärki alkaa repiä lasta kappaleiksi. Lapsen sydän lyö jo 200 kertaa minuutissa, ja lapsi riuhtoo kaikin voimin ja yrittää paeta vasemmalle kohdussa. Selvästikin lapsi tuntee olevansa kuolemanvaarassa. Imukärki vetää lasta alaspäin kohti kohdunsuuta ja samalla lapsi repeää kappaleiksi. Pää on kohdussa irrallaan (19:05 – 19:10), jalat ovat jo tulleet kohdusta pois. Koska pää on vielä liian suuri kohdunkanavaan, se murskataan (Nathanson kuvaa asiaa kohdasta 19:37 eteenpäin). Aborttilääkärit ja nukutuslääkärit käyttävät Nathansonin mukaan päästä nimitystä “numero yksi”, ettei tarvitse sanoa “pää”. Kohdasta 20:22 eteenpäin kuvataan sitten ultraäänifilmillä lapsen pään murskaamista. Lopuksi Nathanson toteaa, että puolustuskyvytön pieni ihminen on nyt poissa.

      Kohdasta 21:17 eteenpäin Nathanson kertoo, kuinka aborttien määrä nousi USA:ssa aborttien tultua siellä laillisiksi v. 1973. Vuonna 1963 USA:ssa oli 100 000 laitonta aborttia vuosittain. Vuonna 1973 abortteja tehtiin laillisina 750 000. Vuonna 1983 laillisia abortteja tehtiin 1,5 miljoonaa USA:ssa. Aborteista muodostui aborttibisnes, kun yhden abortin hinta oli n. 300-400 dollaria (bisneksessä liikkui siis 500-600 miljoonaa dollaria). 90% meni aborttilääkäreiden taskuihin, loput aborttiklinikoiden omistajille. Koko bisnes alkoi valua rikollisten käsiin.

      Suuri osa abortin tehneistä naisistakin on Nathansonin mukaan uhreja, koska heille ei ole kerrottu, mikä abortti todellisuudessa on. Monet naiset ovat menettäneet hedelmällisyytensä instrumentin läpäistyä kohdun seinämän ja abortin johdettua tulehdukseen.

      Lopussa Nathanson kertoo olevansa abortin vapauttamisen puolesta taistelleen järjestön (NARA) perustaja v. 1969. Kaksi vuotta hän johti läntisen maailman suurinta aborttiklinikkaa. Kun sitten fetologia paljasti, että syntymätön lapsi on täysi ihminen, hänen mielensä muuttui. Videon lopussa Nathanson sanoo: “Lopettakaamme tappaminen”.

      Muualta Nathansonista on saatavissa tietoa, että hän ja hänen kumppaninsa valehtelivat räikeästi USA:ssa tehtyjen laittomien aborttien ja niihin kuolleiden naisten määrät saadakseen abortit laillisiksi. Vuonna 1971 Nathanson abortoi oman lapsensa. Vuonna 1945 hän teetätti tyttöystävällään abortin. Klinikassaan Nathanson valvoi ja ohjasi 60 000 aborttia. Itse hän on suorittanut 5 000 aborttia. Vuonna 1979 hän alkoi puolustaa lapsia, ja tuolloin hän myös suoritti viimeisen aborttinsa. Vuonna 1996 Nathanson kääntyi katolilaiseksi (hän oli juutalainen). Suomeksi on ilmestynyt Nathansonin kirja “Antakaa minun elää.”

      Täkäläinen elukkalauma (Suomen kansa) on aborttilakien tultua voimaan murhannut jo n. 700 000 lasta aborteissa. Murhat tapahtuvat liukuhihnalta, yötä päivää. Murhat suoritetaan paloittelumurhina (kirurginen abortti) tai tuskallisina lapsen tukehduttamisina (lääkkeellinen abortti; lapsen hapen, ravinnon ja nesteen saanti estetään tuhoamalla kohdun pintakerros). Suomen kansa on murhaajakansa, joka murhaa puolustuskyvyttömiä lapsia.

      Elukat voivat vain odottaa, koska heidät itsensä teurastetaan:

      ”Joka ihmisen veren vuodattaa, hänen verensä on ihminen vuodattava” (1. Moos. 9:6).

      Videon varaosoite:

      Nimeni on Laurio, Vesa-Ilkka Laurio.

      Olen Jeesuksen Kristuksen pelastama.

      Minua siis ette pysty tuhoamaan, vaikka kuinka olisitte ”valkoinen rotu.”

      ETTE.

      (8)(2)
      • Jumala pelastaa vain valkoiset

        Jumala pelastaa vain oman luomistyönsä adamiitit eli valkoiset kaikki muut huonot puut revitään juurineen,Ihminen ei siis päätä kenet jumala pelastaa ja kenet tuhoaa.

        (3)(2)
        • Lahjomaton

          Kuten sanottu, nämä elukat ovat (täälläkin) täysin pihalla. Raamattu sanoo, että pelastus tapahtuu Jeesuksessa Kristuksessa, Ap. t. 4:12. Kaikille on koko ajan pelastus avoinna Jeesuksessa. Ihmisen tulee siis vain sydämessä uskoa Jeesuksen sovittaneen hänen syntinsä, ja tämä edellyttää sitä, että hän havaitsee – Jumalan käskyjen edessä ja elämänkokemusten ajamana – olevansa sydänjuuriaan myöten syntinen Jumalan edessä, kyvytön millään tavalla auttamaan itseään, ja kauhistuu tajutessaan olevansa putoamassa helvettiin (omantunnon hätä eli katumus). Apu on yksin Jeesuksessa Kristuksessa, syntien anteeksiantamuksessa.

          Koska elukkalauma (Suomen kansa) on täysin pihalla eikä kuule mitään totuutta mistään, kaikki totuusblogit ja -sivustot ovat Suomessa täysin turhia. Ainoa, mitä jollakin tavalla voisi pitää esillä, on Jeesuksen Kristuksen julistus, mutta Jumalan viha ja rangaistus voivat mennä niin pitkälle, että hän vetää kansalta kokonaan pois sanansa. Silloin kaikilla on edessään ikuinen helvetti.

          Valinta siis tapahtuu koko ajan, ja se tapahtuu Jeesuksessa Kristuksessa. Kaikille on pelastus tarjolla. Se otetaan vastaan uskolla, uskomalla se sydämessä (jolloin ihminen uudestisyntyy Jumalan sanasta). Joka ei sydämessään usko Jeesuksen Kristuksen sijaissovitusta kohdallaan, hukkuu ikuiseen helvettiin, Mark. 16:16.

          Jeesus on Vapahtaja.

          (7)(3)
  5. Pankit eivät tosiaan halua Kreikan eroavan EU:sta. Nyt Kreikan velkaongelmaan tarjotaan ratkaisua: lisää velkaa! Kuinka maan velkaongelmaa voidaan korjata tarjoamalla lisää velkaa? Se on sama kuin alkoholistia yritettäisiin parantaa juottamalla hänelle lisää alkoholia.
    Perimmäinen tarkoitus paistaa selvästi läpi. Kreikka yritetään saada entistä syvempään velkakoukkuun, jotta maa saataisiin putsattua tyhjäksi varallisuudesta. Tämän hetken ohjelmaan kuuluu 50 miljardin yksityistämispaketti, jonka avulla valtion tuloa tuottavat yritykset on yksityistettävä, jolloin niistä valtiolle saatava tulo loppuu. Kuinka tällainen ohjelma voi auttaa Kreikkaa selviytymään?
    Ainoa keino selviytyä olisi Kreikan eroaminen eurosta ja EU:sta – välittömästi!

    (8)(0)
  6. Kari Perälä

    Jep! Kreikan pelastus on omassa valuutassa. Ulos vaan Coudenhove/Kalergin ryöstöleiristä. Eikä ulkomaan velkoja tarvitse maksaa ”takaisin”, koska pankit eivät ole lainanneet sille mitään konkreettista. Asiakas Kreikan kustannuksella ne velat on luotu tyhjästä. Kreikka on käytännössä taannut kansallisomaisuudellaan velkansa, mutta pankki vain kynänvedolla tehnyt oman osuutensa. Se on PETOS, josta pitää rangaista kovasti, mutta ”eunukkikansat” ja niiden kelvottomat ”päättäjät” selkärangattomuudessaan ovat suostuneet ylikansallisten rahavehkeiijöiden palveluskoiriksi.

    (9)(0)
  7. Suomi suomalaisille

    ”MIKSI KREIKKA HAKATAAN MAAHAN?

    Kreikassa on kyse kahdesta asiasta: kansallisvaltioiden nujertamisesta ja kansallisvarantojen varastamisesta.

    Ylikansallisille pankeille Kreikka on lypsylehmä, jonka avulla ne ovat netonneet miljarditolkulla rahaa. Aivan samoin toimittiin Irlannissa, Portugalissa ja Espanjassa. Islanti teki poikkeuksen, koska islantilaisilla on munaa. He sanoivat suurpankeille, EU:lle, IMF:lle, Maailmanpankille, EKP:lle ja Yhdysvalloille Fuck you ja antoivat pankkiensa kaatua, panivat viisi suurinta pankkiiria linnaan, erottivat hallituksensa ja parlamenttinsa ja noin puolessatoista vuodessa olivat kuivilla. Kreikka ei toivu koskaan.

    Se ei ole tarkoituskaan. Kreikka on ensimmäinen eurooppalainen maa, jonka EU ottaa haltuunsa väkisin. Liittovaltio rakennetaan väkisin heikoimmista aloittaen.

    Jos joku epäilee, ettei Kreikassa ole kyse Suomesta, jokaisen eurooppalaisen maan ja kansan itsemääräämisoikeudesta ja kansallisesta itsenäisyydestä, voi perehtyä siihen mitä Europarlamentin führer Martin Schultz sanoi vain muutama päivä sitten. Schultzin mukaan Kreikassa on kyse ”eurooppalaisen projektin” pelastamisesta, eli Euroopan yhdysvaltojen luomisesta.

    Juuri siksi Kreikka hakataan maahan. Se ei saa olla itsenäinen maa ja kansa. Sen on oltava osa ”Eurooppaa”, jonka entisen natsivirkamiehet unelmoivat 1950-luvun alussa. Ja Suomi on juuri nyt aivan samassa myllyssä. Meilläkin leikataan, supistetaan, myydään kansallisomaisuus ulkolaisille, vaikka valtion velkamme on vain noin 60%, eli 30% vähemmän kuin esim. Ranskalla tai 25% vähemmän kuin Saksalla.

    Itsenäisyys on kirosana. Omista asioistaan päättävä kansa on kauhistus eurostoliittolaisille virkamiehille ja poliitikoille. Siksi kreikkalaisia hakataan olan takaa. He sattuivat olemaan jonossa ensimmäisinä. Suomalaiset ovat ilmeisesti seuraavina vuorossa. Ainakin suomalaiset päättäjät ja kenraalit ovat tehneet kaikkensa itsenäisyytemme menettämisen eteen, työskennelleet todella tarmokkaasti ulkolaisten etujen puolesta suomalaisten taloudelliseksi tappioksi, vapaan itsenäisen kansan oikeuksia rajoittaen ja kuristaen.”

    Koko artikkeli: http://rayhablogi.blogspot.fi/2015/07/miksi-kreikka-hakataan-maahan.html

    (4)(0)
  8. Ei tietenkään Kreikan haluta eroavan eurosta.
    Mikäli Kreikka eroaisi eurosta ja ottaisi oman valuutan käyttöönsä, ja sen jälkeen maassa alkaisi voimakas taloudellinen noususuhdanne, niin sehän kannustaisi muitakin maita eroamaan eurosta mitä pikimmin.
    Mutta euron ja EU:n aika on käsillä, itsenäisyys nostaa jälleen päätänsä ja kansat tulevat taistelemaan vapaudestaan.

    (6)(0)
  9. Suomi suomalaisille

    ”Väyrysen kansalaisaloitteella euroeroäänestyksestä jo yli 11 000 allekirjoitusta!!
    Yhdessä päivässä!!”, http://mvlehti.net/2015/07/17/vayrysen-kansalaisaloitteella-euroeroaanestyksesta-jo-yli-11-000-allekirjoitusta/

    https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/1372

    Tarkoitukseni ei ole mainostaa Väyrystä eikä Kepua!

    (3)(0)

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei tulla julkaisemaan.Pakolliset kentät on merkitty *

*